Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 2, 1957

              Eräs OLii^m- yst&H[^^
nyt meille josUÄIa^ , suomalaisesta
julkaisusta - lainaamansa; kuuluisan
humoristin, l ^ tu F e k k a r i ^ f^muka-xisL
viisuja" ja-lEäKtä Itseään kosket­televan
kertomuksen.; lÄbettäjäii
toivomuksen mukaisesti 'i^rjöamine
sen obeellisena Liekin: lukifakiihnal'
le. ^ . /
U N kysytään kuka on runoillut
Saimaan balladin 'Kaunis Veera eB
rinsessa Arraaada*, kuuluu vastaus
pimättä: Tatu Pekkarinen."^ Hänen^
eiikisiä tyttäriään oyat myös, *Savon-uan
Hilima,'"'Savattan Sanni' ja mo-et
muut. Eivätl^ nämä runolapset
e mitään aivokummituksia> vaan vere-
*ä, elinvoimaa uhkuvia,neitoja, joihin
oko kansa tuntuu rakastuneen. Väi­nkin
Veeraan. Moni sanoo balladia
ullessaan aivan näkevänsä • tämän
mman neidon, komeana, väkevästi
nhoavana ilmestyksenä. ,
Levyiaulut, iskelmät, ovat useimmi-n
päivänperhosia. Elävät kuukaiiden
oden, korkeintaan kaksi. Kolme—••
Ijä-vuotias iskelmä-on jo «ukunsa
triarkka. Mutta jös levylaulun muo-saoloaika
lähestyy kymmentä vuot^'
, niin tapaus on vakava, vaikkei loppu
likelläkään. Sellainen 'kuolematon
ningatar' < näkyy.- ti^evan^ Veerasta jo-sanoi
.^kamma?^,ei> jä jätkiltä järjen ,
Kauniin-Veeran /^velefc? ovat enim-:
kseen vanhastaan: tuttuja kansanlau^
ta, kuten »S^pän sälli^, ^Varjele luoja
isen lasta . . ym. Kansansävel-thän
ovat sinänsä ikuisiajkuluneim-tkin
aina kuin uusia^ Ja tämän bal-din
sanallisessa sisällössä on se, 'jo^
mitä runoilijat etsivätj mutta har­in
löytävät. ' \ .:"
I-äl«dlmme ..ters^htiihäänTatu IPek- ',
ris^ hänen rtoöiö^^Si^^ kirjamjaj^ -
{ » H S » I ^ ; i i n i A ^ i i c ^ eiföinaxmiise&^ z
t ; o l i ^ , t i ^ ^ ^ a ^
ia:;^ysta\^n' tertissa-, \ T. ' -
Diplöinaatit maailmassa
rauhanvirttä laulaa..
Rauhansohnu k i e r ^ aina
hoikempahan kaulaan.
Suomalainen jukuripäisyys on joissa-
•kin tilanteissa hyve.^ Vallan^jkoette-"
lemusten aikoina, sodan, rutony nälän
•ahdistaessa, joUoin kansakunnan kohta- 1
lo killuu puntarin koukussa. Karsldsä-velinen
laulu neuvoo:
Sanoi ennen tnulle vanha viisas mies:.
Ohdakkekien on sun -maailmaa ties.
' Mutta älä hämmästy,
vastuksia peljästy,
sisullasi yrittäin
laula aina näin:
£n tuumaakaan,
en tippaakaan,
^n, peijakas^ perään mä annakaan!
' En milloinkaan,
en silloinkaan, '' .
- en hellitä tuumaakaan.
Voimallinen ja opettavainen on lau­lu,
minkä Tatu jolloinkin — ehkä nyrk-keilykilpailun
nähtyään — sepittänyt.
*Gee-Been' ja yleensä rehdin miehuu­den
kunniaksi; Viimeisen värsyn poi-minim|.
tähän:
Vain kurjat raukat haukkuu
^ ja parjaa toisiaan,
, .mut miesten nyrkit paukkuu,
- ^ jos pahoin kiistataän..
Suomen, kansa sinnikäs,
sä kunnioita miehiäsi ,
Hjei, hei, Gee-Bee, '
vahva. nyrlddmies!
(Hei, hei, Gee-Bee, '
kelpo Suomen mies!
— Tuossa on muistoja eräiltä kim-.
nianune päiviltä!
Saamme 'siUnäiltäväksenMne--Muisto-javPariisin.
Olympialaisista^f joita »Uoi-neiF
laulajapoikä^ p^täysi^omakohtaises-ti'katsomassa;
CBC:n toimesta on televisio-okjelmaa varten filimttu'^Radi$-
so,n"^mtninen elokuva Montrealin'ympäristössä: Tämä etöktiva
on Canadan valloittajista IT-vugsisadalta, Elohuvan päähenki­löä,
Pierre RadisoniOy esittää Jacques Gödin, joka tunnetaan,
hiihtäjäviä, mmarina ja painonnostajana.
•ninie siekäiläxis^^: kuirimähme-Idr-ala
iniHoOaiaii. ' ~
~r Siiomöi^hi^&jma sanoin ja save-
Tatu väsdiaa.iuiUKah^a^^ Riimi-niMta,
ajankohtaisia veisuja • . .
Niin, Tatu onkin piunomit^laulunlan-
'ksi miespolven ilot jos surutkin. Hän r
ii myötämielisesti vieraan kurkistaa
sreihin, joista toiset mat kellastu­ta
,toiset vielä päivantuoreita.
Ei ole maailma nyt makia -
okerin ja muunkin pulan takia.
Elomme on melkein jo karvasta,
puristaa kuin ahdas kenkä
varvasta. :
Tämä l£ai on viime vuosien elä­tä?
~ , -
Ei, vaan ensimmäisen maailnban-an
loppuvuosilta.
iin historia toistuu! Ympäri käy- .
ja yhteen tultiin! ' ^
apellen hankitaan, tapellen liuka-
\ kuuluu Tatun tekaisema* j ^ Jo
san suussa kiertävä arvoitu^ maail-rauhasta.
Hänen satiirinen runoi-tästä
tavoitellusta, mutta toistai-saavuttamattomasta
onnentilasta
Hui ajankohtaista eilfen, on tänään,
huomennakin:
Ja se ^Myyiä .otti k i i ^ kuiirlervasiäi:
Hei me laiÄHttiinv^ - . ; " |
, niin^se~l|pi;ölis meimytivaJkka / . : -
- " ; . 'seimi^<
>Ky|läliunattiiii;:\ r \ -
- 'sckk huuHettiäir > ,
: Hei, Suomi, Siiomi^ hei! - :-
, / Mutta Ritola^un nakSeE sääriä, ; ^
Hei.vain^ me laufetaanfl -
TuH nutalejä Idkunäariä,
saivat naturit lq>pujansa-kääriä.;
Kyllä hurrattiin jne.
— Siiloin kai kelpasi olla suomalai­sena
Pariisissa?
— kisojen alkaessa ei meikäläisistä
.tiedetty paljoa, Tatii kertoo, mutta sitä
enemmän skandinaaveista, joita pidet­tiin
normandialaisten hehnolaisena.
Mutta kun siniristilippu nousi yhte­nään
salkoihin, niin.heimoushenki alkoi
puhaltaa Suomeen päin. Normandian
Maakuntaliiton persidentti kutsui suo­malaiset
urheUijat ja myös 'sivilit' pa­latsiinsa
jäähyväispitoihiBC Meille pi-dettim.
puhetta, jpissa Normandialaiset
ihnaisivat ylpeytensä suomalaisten voi­toista,
rie, joiden esi-isät tulivat Gän-ge
Rolfin viikinkipursissa Ranskaan,
pitivät meitä 'kotipuolen miehinä'.
Viime vuosina on meikaläiiien urhei­lu
ollut 'kuopassa' kuin henkisen työn
palkjka, eikä sanaseppokaan osaa muuta^.
kuin antaa Veisunsa soida kaihoisassa,
mollissa:
Urheilussa jääty me on jälkeen •*
vähän muista. ,, „ , J . * / ,
Kim voideltua on" heikOstt e i - :
ennätykset luista.
Mut ulkolaiset urheilijat' poimii
I>renikoita. "
Tietysti, kun syövät siellä „
suomalaista voita!
Mutta viimevärsy op.lohduttava:
Lauletaan mej^{^i|,^nsan
^ mielet iloisiini.
Elon päivät vielä kerran muuttuu \
,siloisiksi. .,
SiMn sitä lihötäänkin sjita?
kiloisiksi.
Hei, hei, ja onhau si^.niinl .
Ei niin alakuloista aikaa^ettei-haus­kuuden
hitusta. JSun sodan jalkeea
ensimmäinen 'kaliviTan^;^saUpm
men Tiirkuhun ja"äleittim jö lastin pur-kiihun',
niin pelkkä tietoisuus juma-lai^
n nektarin, saamisesta'- inspiroi lau-
- lajan kehumaan: ^ .
, - Kahvi se,pnkuiatalva^m juomaa,
V r;' K%'4»ta iueleile^ : - •
. ; Hyvän-Toivon laxvaO' tuomaa. '
. • :\ ii^taä^iiiQtttä-m^
. /; I^Äon^lklsa sf^ ,^B»^^ti, ,
. ^ mene^^tui^iaiurr/viuxmkan , '
;^iiy^issä;^Kmea,-^
sfätä-]x»sS3'nurina; :
- Niin, että-^kytt kaffeiäin on rahan
- väärtV sanoi entineiddit muija. —i Ja
paljbn.:en€piniähki väärt*^ v ä ^ toi­nen.
~ Ei se' syntiS ol,*jos kaffeen tii-
' rnalt-velkaa tekkee!
; öri^tehtyk^n.. Tosin on en^
tisistäkin siibritustaakoista selkä- vää-rällääaja
stiu happamellaan, mutta
fuuri ^ o i n on kahvikulta tarpeen an­tamaan
optimismia.
" ' Parempi papin kuin sepän vihoissa.
Vallankin laulusepän, sanoisimme. —r
Älä tee minusta laulua, p3rydetään usein
leikillä, mutta jos laulu ^ehi^ään ja
pannaan leqtämään, niin siitä voi olla
leikit poissa.^ Laulut • /oväV kaataneet
hallituksja, kukistaneet jopa;kumnkair
takin, kohottaneet toisia kunnian ja
maineen kukkuloille, -toisia >taas syös-seet
alhoihin. Niin, tiedämmehän me
Väinön lapset, laulun mahdin!
KirjaHistaiteellinen elämä ön 1nyös
saanut riimikronikkansai Erääseen
Kirjailijaliiton juhlaan sepitetystä. ]au-tukatsauksesta
kopioimme näytteitä
tältäkin alalta:
Kirjakaupan hyllyllä Jijutta niOnta
vuosisadan helmiä tykkänään,. ' -
Arvostelun arenalla uudet voimat
> ^ jyllää, "
vanhat ne on melkein jo mykkänään.
Kupiainen kukkuii, " .
Viljanen nukkuu; , , , ^
Siippainen viuhtoo kuin vimmattu. *
Uudet luudat huiskaa,
lujilla on proosa ja rimmattu.
niin että tuiskaa.
Tähtiä syttyy,
tähtiä sammuu^. , - ^ ,
uusia; tulossa jo tuikuttaa.
Nimimerkki Haavi,
pakinoitten paavi, ^ ^
..^kimi-pnten'vkiusaksi luikuttaa.
Tatu ön, moniottelija sanallisella a-reetialla.
Voitettuaan jokin vuosi taka*"
perin suuren romaanikilpailun hän pisti
ensi palkinnon saaneen teoksensa kan­teen
pikapäitenkeksit}^ nimen ja'koet­ti
olla kuin ei olisi voittanut- mitään.
Saman tempun hän ön tehnsrt jo (iikku-
.poikana, toisella vuosikymmeniella oi*
' lessaan, jolloin sai ensimmäisen palkin­non
erään helsinkiläisen aikakauslehden
keitomuskilpäilussa.. , .
'Siispä-'Tatun veisutkaan eivät öle
' nom vsun 'kehen tahabsä tc!^taiiä^.
' ten valpas hän on py53rmäaii'aiUansa
tasalla, siitä on näytteenä viim^nini
päxvänlaulu, joka uusnnp«uia^ tuldkk^a*
na on paäs^ sdallemaamme vfcokoeU
, maan. Nappaanime' vaisyn: karkaus­vuoden'keväästä:
.
- - *-
KariLausvuonna kiinni otti
Kerttu sekä Kaija. • •
Enimmän on kiinni saanut •
ehkä— Miista-Maija! «s
Laulut päiväntapahtumista ovat ^vä­liaikaisia',
joten niiden veistelijä ei isiiu-resti
liuolehdi tavunlaajuuksistaan eikä
aina koköehjistä loppusoinnuistakaan.
On vain koetettava; tuoda asia esille
niin selkeästi, että hidasälyisempikin
kuulija ymmärtää heti, mi^tä. onTkysy-mys.
TäHakin runomuodolla on omat:
lakinsa.
Laulu 'Vä)iail^ta kaikki on vaan'
on alunperin lähtenyt Tatun terävästä
kynästä, vaikka tähän muottiin on va­lettu
värejä hiellä sun täällä, milloin
mistäkin ^siasta. Kaiken lopuksi* l^y-dänune
Tatun työkbpfokirjasta uuden,
humoriistisen muodc^telm^n tästä suosi-
, tusta laulusta:^ ' ' • ' ^
Sanoi tyttö, kun paikkasi sukkaansa:
'Tää on vain;väliaikainen! \
Sanoi äija,^kun kampasi tukkaansa:
' 'Se onvam väliaikaine»!'
. Sanoi pässi, kun penkkihin keikattiin
•vXflSyWÄNRMi^^l|!P^llli^ iJfciÄ^^5WlPN^^ÄM^^^' ^^fe.JÄ^^Äfi^^jÄ^' ^^^V'. Biru 3