1941-11-29-10 |
Previous | 10 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 10 LAUANTAINA. M A R R A S K U U N 29 PÄIVÄNÄ 1941
oljenkeltaisen peruukin paljastaen»
kiiltä^^n kuparinpunaisen tukkansa.
Kömpelöstä piiasta oli tullut moderni
nuori urheilunainen.
Hän katseli hiukan hermostuneesti
platinaista rannekelloaan.
"Joutukaa", sanoi hän hieman ärtyneesti
miehille. "Korkeintaan kahden
tunnin kuluttua täsrtyy minpn a-jaa
pois vaunuineni. Missä on uusi
numero?"
"Älä ole niin kiivas, Jane", mutisi
eräs sinisessä överallissa työskentelevä
mies, jolla oli kaikkea muuta kuin
luotettavat kasvot. Hän pani uuden
suukappaleen ducöruiskiiuh ja kytki
sen paineilmaan. Hitaasti mutta varmasti
muuttui X urheiluvaunun väri
keltaisesta merenvihreäksi. Samalla
kaksi muuta miestä muutti koneen
leiamatut tehdasnumerot. Vielä oli
kaksi miestä vaihtamassa teräksen-harmaata
kuomua. V
"Tässä on verokuitti — taatusti
pomminkestäA^", toinen nuori mies
sanoi j a kiinnitti tärkeätä paperia auton
oven sisäpuolelle.
T3rttö nyökkäsi ja sytytti savukkeen,
sitten h ä n alkoi kävellä edestakaisin
autotallissa. Hän ei näyttänyt
olevan parhaalla tuulellaan. Sen
näki pienestä rypystä hänen otsassaan.
"Saat luvan rauhoittua, Jane", sanoi
mies, jolla oli lakkaruisku, "me
työskentelemme niin* hyvin kuin o-saamme,
emmekä saa tätä sen nopeammin
valmiiksi, vaikka moititkin.
Kokoa ajatuksesi ja suhtaudu asiaan
rauhallisesti."
"Sinun on helppo puhua, B i l l ",
t y t tö suutahti, "vaikka tiedät hyvin,
e t t ä koko vastuu on minulla. Tämän
auton täytyy elättää meitä kaikkia
ainakin pari kuukautta ja meidän on
saatava se edullisesti myydyksi."
"Me tulemme, me tulemme", monttööri
nyökkäsi.
''Eikä teillä ole minkäänlaisia jälkiä,
ei mitään johtolankaa?"
Insinööri Ralph Fernley istui vastapäätä
tarkastaja Greytä Scotland
Yardissa autovarkauksien osastolla.
Vakava, harmahtava rikospoliisi
pudisti päätään.
" E i , ikävä kyllä. Ja teillä itsellänne
ei liene mitään johtolankaa antaa
. jneiUe?"
" E i muita kuin ne, mitkä jo olen
antanut. En voi ajatellakaan, että
tyhmällä t3^öllä, joka minut pysäytti
ollessani Juuri lähdössä, olisi mitään
tekemistä. tämän asian kanssa. Ei,
tiedättekö, sitä pidän aivan mahdottomana."
Poliisimiehen kasvoja kirkasti pieni
hymy.
"Meidän alallamme mikään ei ole
mahdotonta", hän virkkoi. "Ja mi-tii
nuoreen naiseen tulee, niin jokseenkin
varmasti juuri hän ryösti autonne.
Ei pidä aina luottaa ulkonäköön.
Muuten — missä v^in tavata
"teidät iltapäivällä — jos nimittäin
jotakin sattuisi."
"Minä aion mennä ^ystäväni sir
Henry Callagenin luokse Park Lanel-le.
-Autan häntä auton ostossa. Auto
on muuten samaa merkkiä kuin
minun varastettu vaununi. Sitä on
tuskin ollenkaan ajettu, ja hän on saanut
todellakin hyvin eduUisen tarjouksen."
"Aha!" Tarkastaja Grey nousi tuolistaan.
"Silloin tulen mukaan. Ehkä •
saamme pian autonne takaisin."
Kertomus koskee nuorenlaista miestä,
jonka elämän tehtävä oli saavtit-taa
parrallensa pituutta siihen määrään,
ettei likitienoilla kukaan kykenisi
hänen kanssaan siinä suhteessa
kilpailemaan. Varovaisella ja huolellisella
hoidolla oli hän tässä harrastuksessaan
päässyt jotenkin pitkälle^—
eli toisin sanoen, parta oli
päässyt jotenkin pitkäksi. Mustanruskeana
ja ylpeän tuuheana ulottui
se aina lii vien.alareunaan.
Sanomattakin arvaa, mitä semmoinen
parta vaikutti seudun tyttöjen
keskuudessa. Pikimusta kissannaii-ka
§äkenöi, kun sitä pimeässä sive-.
lee,'mutta Matti Juntusen parta synnytti
sähköH, tyttöväen povissa, iski
salamoita heidän sydämiinsä. Miten
sulois*^ olisi morsiamenakätkeä ne=-
nänippukkansa ja mehevät "huulo-sensa"-
tuon^parran pehmoisiin lainei-nuoreen
naiseen, joka esitteli auton
etuja hänelle.
"Kyllä, miss Dolan", hän sanoi,
"auto on mieleiseni, mutta haluan
kuulla ensin ystäväni mielipiteen siitä.
Hän on nimittäm autojen erikoistuntija.
Tuossa hän sitäpaitsi tulee-
Tiin . . . " I
Vuokra-auto oli pysähtynyt heidän
taakseen ja insinööri Fernley hyppäsi
siitä ulos.
Miss Dolan oli salamannopeasti istuutunut
ohjaajan paikalle ja koetti
lähteä pakoon. Mutta kumma kyllä
kone ei lähten5rtkään.
" E i niin kiivaasti, armollinen neit
i " , Ralph Fernley kuinasi ja istuutui
tytön viereen ensin nopeasti ter-vehdittjrään
ystäväänsä.
"Kuinka saatoitte tuntea minut?"
t y t tö kuiskasi takaisin.
Ralph Ferley katsoi häntä silmiin.
"Erään vissin tarkastaja Greyn
avulla, joka seisoo tuolla vierellämme.
Tunnetteko ehkä hänet?"
Tilanne näytti uhkaavalta, mutta
Ralph Fernley oli katsonut muutaman
sekunnin liian kauan miss Dola-nin
silmiin. Hän kääntyi molempien
odottavien herrojen puoleen.
"Me tulemme kohta takaisin", sanoi
hän. "Teemme vain, pienen koeajon."
•Hieno urheiluauto vieri hiljaista
vauhtia kadulle.. E i sanaakaan vaihdettu
siinä olijoiden kesken.
Ralph Fernle>^l sormet tunnustelivat
kuin. sattumalta lakkausta.
" E i aivan kuiva vielä", hän sanoi
moittivasti.
"Teidän ei tarvitse ivata", tj^tö
sanoi matalalla äänellä. ''^Ymmärrät-tekö
— minun täytyy elää. Oli mahdotonta
saada kunnollista työtä, joten
. . ."
"Te päätitte, että teidän täytyy ruveta
työskentelemään autoalalla'',
Ralph Fernley keskeytti. "Kuulkaa,
tahtoisin puhua lähemmin kanssanne.
Tahtokitteko pysähtyä tässä ra-
\'intolan edustalla. Luulen, e u ä njt
on päivällisaika."
hin! Kuinka ihanaa sitte vaimona
haudata kätensä ja kyntensä sen parran
tuuheuteen ja tehdä siinä hävitystyötä,
joka oikein murtaisi miehen
sydäntä!
N i i n ajätteiivat tytöt, mutta Matti
ajatteli vaan sitä, kuinka saisi partansa
vielä pitemmäksi.
p i i pakkas-aamu syystalvella, kierän
jään aikana^ Matti oli aikonut
ravita itseänsä matikoilla, ja päästäiseen
sen aikomuksensa perille, pii
hän pannut rysän rantaselle. Viisaammin
hän olisi *ehnyt, jos olisi
pannut niitä useamman, mutta hänellä
ei ollut muuta kuin yksi. Eikä
se asianhaara vaikuta mitään tämän
> kertomuksen juoksuun. Toista olisi,
jos hän olisi itse mennyt rysään, sillä
siinä; tapauksessa ei hän.olisi^>inut
tulla kokemaan rysäänsä.-
Nyt hän tuli sitä tarkastamaan.
Vaikka matikka ei ole mikään ihana
kala nähdä, on se kuitenkin hyvä syödä
ja vielä parempi antamaan lientä.
Siitä syystä olisi Matti mielellään halunnut
lÖ3rtää rysästään jonkun mustan
vorrukan tai useampiakin. Mutta
jään läpi ei ollut oikein hjrvä nähdä,
oliko siellä mitään, vai ei. Vähän,
häämötti siltä kuin olisi siellä jotain
..ollut.-.;'/".' •
Paremrnin nähdäkseen löi Matti
reiän jäähän rysänsä etupuolelle. Sitte
h^n laskeutui vatsalleen ja koetti
: tästä reiästä katsoa, oliko rysässä mitään
longertelevaa esinettä. Hänen
himonsa esinettä. Kauan hän siinä
katsoi ja' tarkasteli, eikä sittekään
tahtorlut oikein selville päästä. Välisiä
näytti'siltä kuin olisi siellä joku
matikan votkale ollut, mutta tarkemmin
katsottua muuttui se mustaksi
puuksi tai veden liottamaksi havuksi.
Mutta paha henki, joka ei koskaan
lepää, tahtoi häiritä tätä matikan
pyyntiä. Hänellä olikin siihen hyvä
tilaisuus. Jää oli siksi ohutta, että se
Matin alla hiukan painui, ja reiästä
valui vettä hiljakseen jäälle. Matti
palavassa pyynti-innossaan ei huomannut
sitä, ennenkuin alapuoli ruumiista
tuntui kostealta. Matti katsoi
sentähden olevan syytä nousta
ylös ja keksiä joku toinen keino rysän
tarkastamiseksi. Mutta ylös nouseminen
eiottanutkaanoikein sujuakseen.
Oli näet siksi pakkanen, että
Matin uljas parta oli jäätynyt reiästä
pulppuavaan veteen. Sen Matti tunsi
leuassaan, kun ^yritti nousta. Nähdä
hän ei sitä voinut, sillä hän ei saanut
päätänsä muuhun suuntaan kuin
rysään päin, johonka asemaan se oli
jäätynyt. ,
Epätoivon vihlaus kävi Matin sydämen
Jäsitse. P-itikö hänen näin
nuorella ijäliään kuolemaan, ja näin.
kunniattomalla tavalla? Jos hän edes
olisi lähtenyt Turkin sotaan ja siellä
kaatunut, niin semmoinen kuolema
lolisi tuottanut kunniaa. Tahi jgs
hän olisi hukkunut huonoon jäähän
pejastaissaan kaunista neitoa, niin
häntä olisi moni sydän surkutdlut
Mutta kuolla tähän rysänsä ääreen
antaa henkensä muutaman matikan
: edestä— se ei ollut kunniakasta.
jos tuossa rysässä olisi ollut mäti-koita
j a jos ne olisivat nähneet Matin
tuskan, niin nauramatta ne eivät
olisi olleet •— nauramatta siHe v^a-hingolle,
joka uhkasi niellä heidän
vainoojansa. .
Mutta härvoiii joutuu ihminen
-^semmoiseen pulaan, ettei hän siitä
jollain keinolla pääse. Ja vielä harvemmin
kohtaa kuolema ihmistä siinä
muodossa kuin Matti sen nyt luuli
lähestyvän. '
Äkkiä juohtui ajatus Matin mieleen.
Hän otti puukkonsa, jolla hän
ennenkin oli pienistä vaaroista selviytynyt,
ja surumielin, epäillen teki hän
poikkileikkauksen parrastaan. Jään
pintaa myöten hän sen viilsi poikki.
Siihen j ä i Matin uhkea parta, jäähän
kiinni, odottamaan tulevaa ke\'ättä.
"Henki on kuitenkin kalliimpi kuin
parta"j tuumaili Matti noustessaan.
*
"Mikä Matilta on parran vien3rt?"
kysyivät kotona.
"Leikkasin pois vastuksista."
Itseään lohdutti häii sillä ajatuksella,
että "kasyaahan se uudestaan,
vaikka ei senkasvaminen ole ihmisen
omassa vallassa."
^'NÄIHIN K O L M E E N — työhön
V tuskaan ja iloon ~ dn ihminen syntynyt.
Jokaisella näistä kolmesta on
aIa-ar\'oisuutensa ja ylevyytensä.
On olemassa ala-arvoista työtä ja y-
,levää työtä. On äla-arvoista surua ja
3devää surua. On ala-arvoista iloa
ja ylevää iloa. Älä kuitenkaan luule
voivasi välttää näiden tuottamaa
turmiota tulemalla toimeen ilman niitä.
Eikä voikaan pitää oikeana elämänä
sitä, missä nämä kolme eivät
esiinny. Iloton työ on ala-arvoista.
'Tusk^ton työ on ala-arvoista. Työtön
suru on ala-arvoista. Työtön ilo
on alä-arvoista;" — John Ruskin.
CHARLES K E T T E R I N G , General
Motors-yhtiön keksijaj on yhdessä
lääkäri Edwin Sittlierin kanssa keksinyt
kuumeterapiassa tarvittavan
kuumennuslaatikpny missä potilaan
iho ei hikipisaroiden takia pala. Ke-teringin
laatikko on samantapainen
ulkomuodoltaan kuin kuuluisa teräs-keuhko,
jolla lapsihalvauksen johdosta
hengityskykynsä menettäneille annetaan
tekohengitystä. Mutta Ket-teringin
kuumelaatikossa synnyttävät
kuumuuden sähkövirrat, jotka kulkevat
potilaan ruumiin läpi. Samalla
laatikossa kiertävä lämmin ilma haihduttaa
potilaan ruumiista eritt>-vän
hien niin, että se ei muodostu hikipisaroiksi.
"Minusta et menetellyt oikein hienosti",
Sir Henry sanoi seuraavana
p ä i ^ i k "Ensin narraat minua satumaisen
hienon ja huokean auton
luokse ja sitten otat minulta tytönkin,"
"Anteeksi, puhut morsiamestani",
Sir Callagen oli tosiaankin ihastu-. Fernley sanoi vaka\'asti; "ja sitä-nut
sekä kauniiseen merenvihreään paitsi ehkä tunnet sananlaskun, joka
Bentley-vaunuuu että eleganttiin sanoo, että tilaisuus tekee|varkaan..."'
OS » » »
Sydämellinen kiitos kaikUte nhlle tuttaviUe. jotka-ymtitte niinuc
43 V. sj-nt.vinäpäivänänL Kiitos erittäin mieluisasta lahjafita. herkulU-sesta
kahvipöydästä ja hauskasta lUaStfi, joka tulee säilymään muis-tcssani.
-
VILHO NYBERG
2150 Turner St., Vancouver, B. C.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 29, 1941 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1941-11-29 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki411129 |
Description
| Title | 1941-11-29-10 |
| OCR text | Sivu 10 LAUANTAINA. M A R R A S K U U N 29 PÄIVÄNÄ 1941 oljenkeltaisen peruukin paljastaen» kiiltä^^n kuparinpunaisen tukkansa. Kömpelöstä piiasta oli tullut moderni nuori urheilunainen. Hän katseli hiukan hermostuneesti platinaista rannekelloaan. "Joutukaa", sanoi hän hieman ärtyneesti miehille. "Korkeintaan kahden tunnin kuluttua täsrtyy minpn a-jaa pois vaunuineni. Missä on uusi numero?" "Älä ole niin kiivas, Jane", mutisi eräs sinisessä överallissa työskentelevä mies, jolla oli kaikkea muuta kuin luotettavat kasvot. Hän pani uuden suukappaleen ducöruiskiiuh ja kytki sen paineilmaan. Hitaasti mutta varmasti muuttui X urheiluvaunun väri keltaisesta merenvihreäksi. Samalla kaksi muuta miestä muutti koneen leiamatut tehdasnumerot. Vielä oli kaksi miestä vaihtamassa teräksen-harmaata kuomua. V "Tässä on verokuitti — taatusti pomminkestäA^", toinen nuori mies sanoi j a kiinnitti tärkeätä paperia auton oven sisäpuolelle. T3rttö nyökkäsi ja sytytti savukkeen, sitten h ä n alkoi kävellä edestakaisin autotallissa. Hän ei näyttänyt olevan parhaalla tuulellaan. Sen näki pienestä rypystä hänen otsassaan. "Saat luvan rauhoittua, Jane", sanoi mies, jolla oli lakkaruisku, "me työskentelemme niin* hyvin kuin o-saamme, emmekä saa tätä sen nopeammin valmiiksi, vaikka moititkin. Kokoa ajatuksesi ja suhtaudu asiaan rauhallisesti." "Sinun on helppo puhua, B i l l ", t y t tö suutahti, "vaikka tiedät hyvin, e t t ä koko vastuu on minulla. Tämän auton täytyy elättää meitä kaikkia ainakin pari kuukautta ja meidän on saatava se edullisesti myydyksi." "Me tulemme, me tulemme", monttööri nyökkäsi. ''Eikä teillä ole minkäänlaisia jälkiä, ei mitään johtolankaa?" Insinööri Ralph Fernley istui vastapäätä tarkastaja Greytä Scotland Yardissa autovarkauksien osastolla. Vakava, harmahtava rikospoliisi pudisti päätään. " E i , ikävä kyllä. Ja teillä itsellänne ei liene mitään johtolankaa antaa . jneiUe?" " E i muita kuin ne, mitkä jo olen antanut. En voi ajatellakaan, että tyhmällä t3^öllä, joka minut pysäytti ollessani Juuri lähdössä, olisi mitään tekemistä. tämän asian kanssa. Ei, tiedättekö, sitä pidän aivan mahdottomana." Poliisimiehen kasvoja kirkasti pieni hymy. "Meidän alallamme mikään ei ole mahdotonta", hän virkkoi. "Ja mi-tii nuoreen naiseen tulee, niin jokseenkin varmasti juuri hän ryösti autonne. Ei pidä aina luottaa ulkonäköön. Muuten — missä v^in tavata "teidät iltapäivällä — jos nimittäin jotakin sattuisi." "Minä aion mennä ^ystäväni sir Henry Callagenin luokse Park Lanel-le. -Autan häntä auton ostossa. Auto on muuten samaa merkkiä kuin minun varastettu vaununi. Sitä on tuskin ollenkaan ajettu, ja hän on saanut todellakin hyvin eduUisen tarjouksen." "Aha!" Tarkastaja Grey nousi tuolistaan. "Silloin tulen mukaan. Ehkä • saamme pian autonne takaisin." Kertomus koskee nuorenlaista miestä, jonka elämän tehtävä oli saavtit-taa parrallensa pituutta siihen määrään, ettei likitienoilla kukaan kykenisi hänen kanssaan siinä suhteessa kilpailemaan. Varovaisella ja huolellisella hoidolla oli hän tässä harrastuksessaan päässyt jotenkin pitkälle^— eli toisin sanoen, parta oli päässyt jotenkin pitkäksi. Mustanruskeana ja ylpeän tuuheana ulottui se aina lii vien.alareunaan. Sanomattakin arvaa, mitä semmoinen parta vaikutti seudun tyttöjen keskuudessa. Pikimusta kissannaii-ka §äkenöi, kun sitä pimeässä sive-. lee,'mutta Matti Juntusen parta synnytti sähköH, tyttöväen povissa, iski salamoita heidän sydämiinsä. Miten sulois*^ olisi morsiamenakätkeä ne=- nänippukkansa ja mehevät "huulo-sensa"- tuon^parran pehmoisiin lainei-nuoreen naiseen, joka esitteli auton etuja hänelle. "Kyllä, miss Dolan", hän sanoi, "auto on mieleiseni, mutta haluan kuulla ensin ystäväni mielipiteen siitä. Hän on nimittäm autojen erikoistuntija. Tuossa hän sitäpaitsi tulee- Tiin . . . " I Vuokra-auto oli pysähtynyt heidän taakseen ja insinööri Fernley hyppäsi siitä ulos. Miss Dolan oli salamannopeasti istuutunut ohjaajan paikalle ja koetti lähteä pakoon. Mutta kumma kyllä kone ei lähten5rtkään. " E i niin kiivaasti, armollinen neit i " , Ralph Fernley kuinasi ja istuutui tytön viereen ensin nopeasti ter-vehdittjrään ystäväänsä. "Kuinka saatoitte tuntea minut?" t y t tö kuiskasi takaisin. Ralph Ferley katsoi häntä silmiin. "Erään vissin tarkastaja Greyn avulla, joka seisoo tuolla vierellämme. Tunnetteko ehkä hänet?" Tilanne näytti uhkaavalta, mutta Ralph Fernley oli katsonut muutaman sekunnin liian kauan miss Dola-nin silmiin. Hän kääntyi molempien odottavien herrojen puoleen. "Me tulemme kohta takaisin", sanoi hän. "Teemme vain, pienen koeajon." •Hieno urheiluauto vieri hiljaista vauhtia kadulle.. E i sanaakaan vaihdettu siinä olijoiden kesken. Ralph Fernle>^l sormet tunnustelivat kuin. sattumalta lakkausta. " E i aivan kuiva vielä", hän sanoi moittivasti. "Teidän ei tarvitse ivata", tj^tö sanoi matalalla äänellä. ''^Ymmärrät-tekö — minun täytyy elää. Oli mahdotonta saada kunnollista työtä, joten . . ." "Te päätitte, että teidän täytyy ruveta työskentelemään autoalalla'', Ralph Fernley keskeytti. "Kuulkaa, tahtoisin puhua lähemmin kanssanne. Tahtokitteko pysähtyä tässä ra- \'intolan edustalla. Luulen, e u ä njt on päivällisaika." hin! Kuinka ihanaa sitte vaimona haudata kätensä ja kyntensä sen parran tuuheuteen ja tehdä siinä hävitystyötä, joka oikein murtaisi miehen sydäntä! N i i n ajätteiivat tytöt, mutta Matti ajatteli vaan sitä, kuinka saisi partansa vielä pitemmäksi. p i i pakkas-aamu syystalvella, kierän jään aikana^ Matti oli aikonut ravita itseänsä matikoilla, ja päästäiseen sen aikomuksensa perille, pii hän pannut rysän rantaselle. Viisaammin hän olisi *ehnyt, jos olisi pannut niitä useamman, mutta hänellä ei ollut muuta kuin yksi. Eikä se asianhaara vaikuta mitään tämän > kertomuksen juoksuun. Toista olisi, jos hän olisi itse mennyt rysään, sillä siinä; tapauksessa ei hän.olisi^>inut tulla kokemaan rysäänsä.- Nyt hän tuli sitä tarkastamaan. Vaikka matikka ei ole mikään ihana kala nähdä, on se kuitenkin hyvä syödä ja vielä parempi antamaan lientä. Siitä syystä olisi Matti mielellään halunnut lÖ3rtää rysästään jonkun mustan vorrukan tai useampiakin. Mutta jään läpi ei ollut oikein hjrvä nähdä, oliko siellä mitään, vai ei. Vähän, häämötti siltä kuin olisi siellä jotain ..ollut.-.;'/".' • Paremrnin nähdäkseen löi Matti reiän jäähän rysänsä etupuolelle. Sitte h^n laskeutui vatsalleen ja koetti : tästä reiästä katsoa, oliko rysässä mitään longertelevaa esinettä. Hänen himonsa esinettä. Kauan hän siinä katsoi ja' tarkasteli, eikä sittekään tahtorlut oikein selville päästä. Välisiä näytti'siltä kuin olisi siellä joku matikan votkale ollut, mutta tarkemmin katsottua muuttui se mustaksi puuksi tai veden liottamaksi havuksi. Mutta paha henki, joka ei koskaan lepää, tahtoi häiritä tätä matikan pyyntiä. Hänellä olikin siihen hyvä tilaisuus. Jää oli siksi ohutta, että se Matin alla hiukan painui, ja reiästä valui vettä hiljakseen jäälle. Matti palavassa pyynti-innossaan ei huomannut sitä, ennenkuin alapuoli ruumiista tuntui kostealta. Matti katsoi sentähden olevan syytä nousta ylös ja keksiä joku toinen keino rysän tarkastamiseksi. Mutta ylös nouseminen eiottanutkaanoikein sujuakseen. Oli näet siksi pakkanen, että Matin uljas parta oli jäätynyt reiästä pulppuavaan veteen. Sen Matti tunsi leuassaan, kun ^yritti nousta. Nähdä hän ei sitä voinut, sillä hän ei saanut päätänsä muuhun suuntaan kuin rysään päin, johonka asemaan se oli jäätynyt. , Epätoivon vihlaus kävi Matin sydämen Jäsitse. P-itikö hänen näin nuorella ijäliään kuolemaan, ja näin. kunniattomalla tavalla? Jos hän edes olisi lähtenyt Turkin sotaan ja siellä kaatunut, niin semmoinen kuolema lolisi tuottanut kunniaa. Tahi jgs hän olisi hukkunut huonoon jäähän pejastaissaan kaunista neitoa, niin häntä olisi moni sydän surkutdlut Mutta kuolla tähän rysänsä ääreen antaa henkensä muutaman matikan : edestä— se ei ollut kunniakasta. jos tuossa rysässä olisi ollut mäti-koita j a jos ne olisivat nähneet Matin tuskan, niin nauramatta ne eivät olisi olleet •— nauramatta siHe v^a-hingolle, joka uhkasi niellä heidän vainoojansa. . Mutta härvoiii joutuu ihminen -^semmoiseen pulaan, ettei hän siitä jollain keinolla pääse. Ja vielä harvemmin kohtaa kuolema ihmistä siinä muodossa kuin Matti sen nyt luuli lähestyvän. ' Äkkiä juohtui ajatus Matin mieleen. Hän otti puukkonsa, jolla hän ennenkin oli pienistä vaaroista selviytynyt, ja surumielin, epäillen teki hän poikkileikkauksen parrastaan. Jään pintaa myöten hän sen viilsi poikki. Siihen j ä i Matin uhkea parta, jäähän kiinni, odottamaan tulevaa ke\'ättä. "Henki on kuitenkin kalliimpi kuin parta"j tuumaili Matti noustessaan. * "Mikä Matilta on parran vien3rt?" kysyivät kotona. "Leikkasin pois vastuksista." Itseään lohdutti häii sillä ajatuksella, että "kasyaahan se uudestaan, vaikka ei senkasvaminen ole ihmisen omassa vallassa." ^'NÄIHIN K O L M E E N — työhön V tuskaan ja iloon ~ dn ihminen syntynyt. Jokaisella näistä kolmesta on aIa-ar\'oisuutensa ja ylevyytensä. On olemassa ala-arvoista työtä ja y- ,levää työtä. On äla-arvoista surua ja 3devää surua. On ala-arvoista iloa ja ylevää iloa. Älä kuitenkaan luule voivasi välttää näiden tuottamaa turmiota tulemalla toimeen ilman niitä. Eikä voikaan pitää oikeana elämänä sitä, missä nämä kolme eivät esiinny. Iloton työ on ala-arvoista. 'Tusk^ton työ on ala-arvoista. Työtön suru on ala-arvoista. Työtön ilo on alä-arvoista;" — John Ruskin. CHARLES K E T T E R I N G , General Motors-yhtiön keksijaj on yhdessä lääkäri Edwin Sittlierin kanssa keksinyt kuumeterapiassa tarvittavan kuumennuslaatikpny missä potilaan iho ei hikipisaroiden takia pala. Ke-teringin laatikko on samantapainen ulkomuodoltaan kuin kuuluisa teräs-keuhko, jolla lapsihalvauksen johdosta hengityskykynsä menettäneille annetaan tekohengitystä. Mutta Ket-teringin kuumelaatikossa synnyttävät kuumuuden sähkövirrat, jotka kulkevat potilaan ruumiin läpi. Samalla laatikossa kiertävä lämmin ilma haihduttaa potilaan ruumiista eritt>-vän hien niin, että se ei muodostu hikipisaroiksi. "Minusta et menetellyt oikein hienosti", Sir Henry sanoi seuraavana p ä i ^ i k "Ensin narraat minua satumaisen hienon ja huokean auton luokse ja sitten otat minulta tytönkin," "Anteeksi, puhut morsiamestani", Sir Callagen oli tosiaankin ihastu-. Fernley sanoi vaka\'asti; "ja sitä-nut sekä kauniiseen merenvihreään paitsi ehkä tunnet sananlaskun, joka Bentley-vaunuuu että eleganttiin sanoo, että tilaisuus tekee|varkaan..."' OS » » » Sydämellinen kiitos kaikUte nhlle tuttaviUe. jotka-ymtitte niinuc 43 V. sj-nt.vinäpäivänänL Kiitos erittäin mieluisasta lahjafita. herkulU-sesta kahvipöydästä ja hauskasta lUaStfi, joka tulee säilymään muis-tcssani. - VILHO NYBERG 2150 Turner St., Vancouver, B. C. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1941-11-29-10
