Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 1, 1952

              Julkaisemme katkelman puoUläisenkirjaay^^
kan kirjasta "Tulin takaisin". Kirja paljastaa Oswiecimin murhaleirin
kauhut kaasukammioineen ja ruumispolttimoineen, joissa sodan aikana
tuhottiin mUjoonia ihmisiä, etupäässä juutalaisia. Kirjoittaja itse oli van­kina
tuolla leirillä, mutta häilyi elävänä ja pääsi pakoon saksalaisten tyh­jentäessä
leiriä Punaisen Anneijan hyökkäyksen edel^
" "Kryshal" kuulin äkkiä vjuroittavaa
sihauksen.
Vetäydyin sisään ja huomasua pääl­likkömme.
Hän katsoi minuun uhkaa-nrien
kulmiensa alta:
'INOi mitä smä katselet? Jotain kiin­nostavaa?'*
"Ei, mmä vain suljin ikkunan."
"Jos minä näen yhdenkään teistä",
sanoi hän vitkaan kuivalla äänellä,
"katselevan ulos ikkunasta sen sijaan,
että teette työtä, eroitan toimestaan
joukkueen ja syylliset lähetetään ran-kaisujoukkueeseen."
Tiesin, että kohtaloni <^i ratkaistu.
Minä limlin kuulevani, että minun on
palattava leirille, täiseen hökkeliin, työ­hön
pellolle. Mutta olin niin kiihottu­nut
ajattelemaan toisista ihmisistä, et­ten
käsittänyt «vaaraa joka uhkasi mi­nua.
mutta samalla tunnen, kuinka tajunnas­tani
katoaa ksukkJ, mitä pitkinä kuu-
. kaushia olen kokenut.- Samalla*kun
viisas rouva kohotti minua korkealle,
osui katseeni seinäUä olevaan peiliin ja
minä näin itseni. XMenko minä todella­kin
tuo lihamöhkäleryi^yisine jättiläis-kasvoineen
ja kieroine silmineen? Ju­malani,
kuinka ruma olenkaan! Ja mi­kä
painaa tuolla tavom rintaani? Sehän
on ilma, jota minun on hengitettävä.
Ei, tämä ei miellytä minua. Äskeisessä
olinpaikassani (Ai paljon, paljon parem­pi.
Tahdon takaisin . . . ää, äää, äää
Tähän päättyy päi^kirja, jonka sa­nanmukaisesti
jäljensi
FRAiNZ RENALP.
Päällikkö harkitsi —- kosketteli esi­neitä
pöydällä Vihdoin hän kääntyi ja
käveli iilos. .
Sjrvä hiljaisuus vallitsi virastossa. Jo­kainen
meistä teeskenteli kiirettä. Jo­kainen
)rritti narrata itseään.
^^Ne palavat", kuiskasi Basha. Hän
ei edes teeskennellyt työtä tehdäkseen
— leuka käsiinsä nojaten hän tuijotti
•kauas silmälasiensa läpi. ^
"Pelkään katsoa ulos ikkunasta."
"Sinun ei tarvitse katsoa. Tunnetko
savim hajua?"
Huomasin lievää kitkerää hajua.
"Haistan sen, mutta en usko sitä. M i ­nä
en vieläkään Ä
"Sinä liskot kim ne tekevät saman
sinulle. (Mennään ulos j a katsotaan."
Menimme ulos. Ensimmäisen ruu-mispolttimon
savupiippu tuprutti sa-
Liekkipilviä ja nokea syöksyi ylös n*
maan.
«'Uskotko nyt?" kysyi Basha^"Kat.
SO —- sekdima poika palaa
keski-ikäinen herra, joka c^i yl^den pjptet-tajah
i^Ucöihen^ Ihmisiä ^1(^1^301'^
Oli {^ivallisen aika. Seuraavassa
hökkelissä missä -di
hella. Meidän ei sallittu keittää^ mut­ta
me keitimme salaa. Yksi meisti toi­mi
vahtina, antaen varoituksen mUloin
tahansa virkaÖijajähestjHI. Meidän ai­na
onnistui ottaa padat pois aikanaan.
Hökkeli on täynnä pitkiä säkkejä, jo­ten
ol^ mahdollista ^piiloittaa padat.
Miehet vastapäätä toisella puolen
tietä, jotka kuuluivat varastoimisjouk^
kueeseen, olivat jo huomanneet naisten
läsnäolon'lähettyvillä. SUloin täUöin
joku heistä pistäytyi naisten hökkelissä
sekunniksi ja toivat nieilie tietoja niistä
transportti oli tullut, uutisia seuraavasta
transportista, viimeisistä tiedonannoista
ja huhuista, että me saamnie uuden
päällikön. (He kuuntelivat radioa
päällikkönsä virastossa.)
Menm Zoshan luo tekosyyllä, että
muka haen säkkiä. Oli tarpeellista olla
tekosyy valmiina siltä varsdta, että tör­mäisimme
päällikköönraie tai työnjohta­jaamme.
Zosha keitti ateriaamme. Hän oli
vaihtanut paketissaan saamallaan lei­vällä
perunoita. Hän oli hyvin^ylpeä
siitä, että voi keittää meille jotain "vel-liä'\
^
tl'
KIITOS -
Sydämelliset kUtokset sukulaisme ja tuttaville kun yllätitte minua minun
60-vuotisen syntinmäpälväni johdosta.
KUtos lahjoista» kahvipöydästä ja kauniista kukasta. E:utos niille emän.-
nille jotta näkivät siitä niin suuren vaivan. Myös suurkiitos niille jotka
eivät voineet saapua.
^ Ystävyydellä moiistaen teitä
LAIMI LAAKSO
WANUP; ONTAiRIO
nimn tuiuuuinttamnn
KIITOS
tyksestä jonka järjestitte aneille oooaaan
Id^iAivänä.c
raiuklahj^ta jonka jätitte
Sydämelliset kUtokset sUtä .„
kotiimme muuttamisen jcftidosta^ ^ a^los atai»nUsta kabvipAsidästl^
iiäyntian» muist0i(isl. < «
Eriiu>inen kiito» tilaisuus
ICiitos kaikille jotta ottivat osai Jakajaan, vaan eivät voineet saapua.
i^msuudellia;
179 Pine Street
EILA JAMAC& BiäJlOSE
Patt Arthur. Ontario
Utti nuamnamnniuniiauunuuiuiii lumni.
T T Ti TC JC T /^"'"''''^M*^ onuuaUe
• L ^ A l C y l V J V L ja ystämlU SUOMEEN
Joululahjojen suunnittuun aika iUloaa olla käsillä. Paras ja taloudellisesti
halvin joululahja «Hnaisillenne ja ystävillenne on Iiiäcki. joka muistuttaa lah­jan
antajaa-joka viikko. Samalla «e tarjoaa hyvää lukemista kaikilta aloilta ja
esiintyy ikäänkuin persoonakohtaisena kosketuksena täällä ja Suomessa olevien
sukulaisten ja tuttavien keäbenL
. Jokaisen joululaäKiatilaiftsen mukana lähetetään erikoinen lahjakortti, jossa
on mainittuna lähettäjän nimi ja osoite.
Lähettäkää siis Liekki tänä jouluna joululalhjaksi omaisillenne ja ystäviUen-ne
Suomeeni
TILAUSmNNAT: I vk $S S kk. $2.75
usBEnrrxKiUL
osorraBBCTj«A; L I E K K I
Box 69 Sttfdbiinr* Ont.
Tiedätkö Krysha, se tohtori, jolla
on silmälasit, oli täällä ja kysyi suma."
"Minua?"
"Hän sanoi kuulleensa, että täällä on
joku joka kirjoittaa runoja. Hän ha­lusi
lukea niitä." ;
Hän vilkaisi minua syrjäsilmin näh­däkseen
minkä vaikutuksen tämä poik­keuksellinen
uutinen minuun teki.
«Etkö käsiS, että me vounme kiin­nostaa
miehiä? Hiukset ovat kasvaneet
noin kaksi tuumaa."
Hän kumartui ylitseni ja mittasi
hiuksiani sormUlaah. Hän katsoi mi­nua
hämmästyneenä koska en reagoinut
hänen mielialaansa.
Ja me saamme kuuman päivällisen
— no, etkö ole iloinen? Sinun tulisi ol­la
onnellinen!"
"Etkö tiedäf että ihmisiä poltetaan ai­van
nenämmeralla . . . Minä-näin nii­den
menevän anne.. Minä näin pojan
^Jo^yeti äitiään kädestä^ minä: muti^
. - 3 i n . / : ; - r - ;
^fKaadan veden pois perai^
nuUa on k^t^u^pulv«ria js^ saamme
; soppaa.*\ sanoi hän Uoisesti.
"Zosha, otetkpludlu? iEtkö kuule
mitä sanoin .sinuUe?" kysyin synkän
epätoivo>n vallassa. Hän hämmenti jo­tain
pataan,-selin minuun. Hän ei
kääntynyt pÄin. "Kuulitko mitä sa­noin?"
minä toistin. x
"En tahdo kuulla sitä. On hyvä asia,
ettei tässä hökkelissä ole ikkunoita.
Voin istua ja keittää, ja jos joku tulee,
minä yksinkertaisesti olen etsivinäni jo­tain
säklden yli. En tahdo tietää mitä
täällä on mehöss^. En tahdo tietää!
Ynunärrätkö, minä tahdon palata takai­sta."
Hän pyörähti ymj^ri ja heilutti
lusikkaa.
f*Hyvä on, Zosha**, sanoin. "En pu­hu
siitä, mutta et voi sitä paeta. Kaikki
täällä on rakennettu yhtä tarkoitusta
varten. Me voimme kääntää sd^mme.
Voimme 3rrittää olla muistamatta, mut­ta
tietoisuus, että ne polttavat ihmisiä
muutaman ask^een päässä täältä^ täy*.
iyy kuolettaa kaikki mutit ^kutehnat
Sen yhden asian täytyy pys}^ tuoreim-pana."
... ',.
"Mutta ymmärrä, etten minä <^e tie­toinen
siitä. En tahdo olla. OlenSnor-maali.
Se ei ulotu, normaalisen | ^
lött tietoisuuteeh. 'N<Bm
ei Jtoskaam usko sita*J; soppasil
Tahdon, että puhut W;acekillej mi|tta en
tiedä kumkä järjestää sen. - H ä n Ä on
rohkeutta, sanoa sen sinirfl». Ajattele,
hän aivan yksinään järjesti ambulans­sin.
Hän hankki kaikki yksistääq ja
hän aina hymyilee.vaikka on ollut tääl­lä
kolme vuotta."
*Wäen, että haluat hankkia minulle
poikatuttavan."
"*^Kyllä^ minun täytyy myöntääj että
niin teen ~ koska sinä otat liian paljon
sydämellesi täällä. Olen tarkkaillut si­nua
alusta lähtien."
Kello soi merkiksi päivällisajan päät­tymisestä.
Palasin virastoon. Tunsin
valerianaUppojeii. hajun. Aha, niiden
hermot eivät voi sitä kestää.
Menimme saunaan työn jälkeen.
Meillä jokaisella oli oma saippua ja
pyyheliina. Alastomana suihkun alla
seisten me mässäsimme kuumalla vedel­lä.
*qElämä on ihanaa!" huusi Basha yli
Tmnettu brittUäinen radUh ja te,
levisionäytfelijä Jane Barrett kutd.
Jaan usein Canadassakin Brk^
nian Yleisradion lähetyksissä. V».
me sodan aikana hän esHntyi yli
2,O0p radiolähetyksessä ja imm
aikoina hän on esittänyt radiom
Ja televisiossa johtavia osiu.
veden sohinan.
i'' Vasta' tunti «itten kaikki näytti
syaikältä, ja nyt riemuhuutoja!
"Pese selkäni, hän virnisteli ka'
Ien. "Onko minulla monta arpea?"
"Irenellä on enemmän", minä lo
tin häntä. Meillä kaikilla oli.nipien
mätähaavöjen arpia.
"Ja häviävätkö ne?"
"SinuUa ne häviävät", vastasi.Tan*
t ö i s ^ istiäkun alta. Hän puhui md:
ksUdisdia inurt«i€^laan;^ vakuutt
kuten aika.
r Äkkiä: tiinsinkyhrt^
oyi^ta.^;Mi^ dmän jakkua, mutta'
päässä, SS-ndies, seisoi ovella ja typ-otsaansä
meille. Joku meistä alkoi idt
kua. Häh päästi viUin iiaur
remahduksen ja kohotti vesfletkun lat
tiälta. :Han loikkasi vesihanalle ja
koi ruiskuttaa meitä M^öäl^ä veddli
Meidän kirkumisemme kasvoi
tessatnme seinänviereen. Hän tuli
räämme vesiletkuineen, suunnaten
kaikista ujoimpiin. Me pakenimme v*'
"Teiseen huoneeseen minne jätimme
I D Ä HEINON
MUISTOLLE
KooU lokaknui 24 päivänä
Moniksi vuosiksi vierinyt-se pä^
fcun lähdit luotain,. _^ i
yhäkin, riniialleni merhdnnyt,
olen sun muistossaia. •
OTTO HEINO,
102 Secocd S i . .
Port Ar^ur^ Out
Kaipavkaell» UmttitaiitBte» ett» täAeA
KAARLO
al^Safia» Ontariossa, »m^'^ koim 13 Ismillä 1952.
k o S n ^ tottd lasteni»^ 5
Jen «erine täällä ja SuMness» yW «•
ja kinud stsicöa. ''-„n.
maet saatettiin P«A«**"^tSI knim 16 päivänä 1952 Kaminlstlfö»
hantaitsiiiaahan.
Om koti tyhjä ja autio,
on suru niin raskasta kantaa.
El ikuulu sun äänesi enää,
sydän itkien hiljaa kalpaa.
Elämäntoverisi Am»
Elo uuras on ehtinyt iltalian,
käsi ahkera ui«)unut on-
Työpäivä pitkä on päättynyt,
1 ^ iäinen isälle saapunut.
Lapset j» lastentoja»
KIITOS
TSten lausumme sydämelljetki^*
set kaikiUe niille, jotka ottivat os»
suruumme tavalla tai toisena.
CXBIAISET