1946-11-23-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
1946 mm wmiinrrammmtmmi.nmiui.iininiHmm.iimin,iwiuii.minnmnmmnn.,i. ..— » • \ . \ .N . V gähtyi männikön kohdalla ja virkkoi: "Minulla on tässä syyskorÄ^as-sa niin paljon hyvää aikaa ja ihan t y ö h a l u j a k i n . . . Mitäs tuumit, jos rupeäisirtTioita, mäntyjä kaatelemaan ja vaikka enintä pintaa niistä veistelemäänkin?" Simo mietiskefli hetkeii. «'Kyllähän se n i i n k i n hyvä olisi, mutta — en tiedä miksi minusta tuntuu siltä—: jos se kui-tuot taata Sivu 5 tenkin vielä jätettäisiin, ainakin ensi kevääseen. Ja mitähän jos ei sittenkään niitä h i r s i ä veMet-. täisi. Mitä isä arvelee siitä minun ajatuksestanij uudesta' kai • tällä seudulla, e t t ä keväällä kuoren irti ollessakaadettaisiin puut ja kuorittaisiin ja n i i s t ä pyöreinä rakennettaisiin seinät, katolla sitten voisi sommitella y l ä k e r t aa miten haluaisi — eikö s i i t ä tulisi soma?" , "Outoa se kyllä minulle on,, mutta miksei tulisi j a tulisi varmaankin soma, j a kauniskin, kun ne hirret sitten öljyäisi niin että värinsä säilyttävät. Taisitpa keksiä h3rvän ajatuksen", myönteli isä. "Jätetäänpä tosiaankin se ensi kevääseen — hmm, kukaties siihen mennessä löydät jo sellaisen tj^önkin ,jonka kanssa, voit tehdä tarkemmat suunnitelmat — vai onko "sinulla jo sellainen .katsottuna?" puheli isä naurussa suin, .. "Ei ole vielä, mutta p i t ä n e e etsiä", tuumi Simo naurahtaen. Kodin lähettyville päästyä huomasivat he jonkun naisen kävelevän tietä myöten hiljalleen ja hiukan pääalhaalla. Isän mökin i. kohdalla hän pysähtyikin, kääntyi pihaan ja jäi h e i t ä odottelemaan. Jo he tulijan tunsivatkin, "Olipa hyvä että satuitte juuri tulemaan kotiin. Näin tuon tro-fcin tuossa ja arvasin e t t ä Simo on täällä käymässä", sanoi tyttö tervehdittyään. "Mutta mitenkä sinä Helmi näytät niin hiljaa jä surullisena liikkuvan?" kysyi isä^ katsellen tyttyä tutkivasti. "En minä ole surullinen, V5aan päinvastoin oikein iloinen", vastasi tyttö hymyillen ja reipastuen, ' ^ i n ä sitten olen- erehtynyt. Taidat vain- muuten muuttua ^ytökseltäsi, kun kasvat täyteen ikään", tuumi isa. "Niinhän sitä sanotaanv e t t ä ikä tuo Viisautta tullessaan. Mutta nyt minuUe täisikin sattua hy- ^ - Enkö minä pääse Simo sinun kyydilläsi kaupunkiin? M i nulle jäi sinne joitakin tavaroita Jakäyn ne sieltä noutamassa, sitten jäänkin kotiin." "Kyllä sinä pääset. Olisitko sinä sitten heti valmis lähtemään?" "En kyllä ajatellut-vielä tältä jeisulta lähteä, vaikka vähän W m kuulostamista varten kä- Suom, SENJA. kadulla, lausui Dick poikamaisen arasti; '•Haluaisin mennä vielä yöklubiin, jos sinä lähdet kanssani. En ole halunnut tavata ketään taianennä mihinkään ennenkuin tänä iliana. Voitko tulla? Olisiko se sinusta sopimatonta etiä menisimme kahden?" ''Se sopii mainiosti. Voimmehan '1^"- yhtä hyvin juhlia kilpailun päättv-en päivälliselle El Moroc- mistä jo tänä iltana, vaikka se kuu- '•Olimme juuri lähdössä Dickin kanssa kuviin'-, sanoi Sandra. Carol katsahti arvostelevasti Dic-kiä himokkailla silmillään ja naurahti: ''En tahdo oikein uskoa että sinä menet miesten kanssa ulos, Sandy.-' ^ ''Xiin., eihän se todellakaan ole oikein soveliasta, vaan jos te haluaisitte tulla kanssamme, olisimme hyvin jloisia'!, sanoi- Dick.-- ''Kiitoksia sillä menen coon. Ehkä huomeniltana, luutnantti", vastasi Garol nyhjäisten häntä käsivarresta hellästi ja hymyillen leveästi, paljastaen siten lumivalkoiset hampaansa. Kääntyen Sandraan hän. jatkoi: -Käveletkö kanssani hissille?" Kun he kävelivät käytävää hissille päin, kertoi- Sandra luutnantista, hänen kohtalostaan ja siitä, että mies luulee nyt hänen olevan erään merentakaisen miehen uskollisen tyttöystävän, ''Siinä tapauksessa, ethän ole niin yksink^ertainen että rakastuisit häneen? Ei slfoi, että syyttäisioi sinua, kapteeni' ManningVlle! hänhän on komea mies, vaan jos hän joskus pääsee selville että sinä valehtelit hänelle! . . . Kuule, voitko lainata viitosen, maksan sen takaisin heti kun saan palkan työstäni?" Sandra ojensi rahan ia sanoi varoittavasti: "Carol, minä tiedän ettei minun olisi lupa pistää nenääni kenenkään asioihin, vaan ole varuillasi Jerrik-sen suhteen. Hänen vaimollaan on valta ja laki heidän kodissaan ja l i säksi hän on tahattoman mustasukkainen miehensä suhteen." ''Lupaan", sanoi Carol puraisten huultaan ja silmänsä olivat pyöreät ja viattomat. "En halua että mitään menee vinoon .työni suhteen." Ja hetken-perästä hän lisäsi kiusoittelevasti: "'Enhän minä sille voi mitään jos miehet pihkaan tuvat minuun." "Voisit yrittää olla vähemmän viehättävä", neuvoi Sandra kuivasti. "Luutnanttisi näkyi pitävän minusta . , ." "Ja minä — minä enemmän kuin luisi vasta huomenillaksi." Dick t=lasi auton,.jolla he mennä hurisivat yhtä suurinta ja loistavin-ta yöklubia kohden. Sandra oli iloinen että hän oli pukenut itsensä parhaimpaan kävelypukuunsa, jota somisti lumivalkoinen pitsipusero ja pieni harmaa hattu. Hänen ei nyt tarvitsisi hävelä ulko-asuaan mennessään klubiin hienon luutnantin seurassa. Ja Sandra oli onnellinen, vaan vielä onnellisempi hän olisi, ellei tarvitsisi kulkea val-hen^ amari/silmillä, ellei hänen täytyisi olla uskollinen tuntemattomalle Dickin kipeä jalka esti häntä tanssimasta. Sensijaan he istuivat pöydän luo, josta oli hyvä -näköala ympäri huonetta. S3'öde5sään keskiyön ateriansa he rupattelivat iloisesti loistavista tans5ipareis'a ja mihin muuhun ympäröivä elämä aihetta antoi. Sitten he tilasivat jotakin "miestä väkevämpää" ja sitä maistellessa kului aika puolikahteen, jolloin Dick lausui: "On jo ko\-in myöhäinen. Sandy. ^'ien sinut kortteeriisi. Haluan ettei sinulle mitään ikävyyksiä tapahdu," Saavuttuaan West End avenuelle, jossa Sandran koti sijaitsi, näytti Dick hyvin alakuloiselta. Kääntyen Sandraan hän virkahti: "Mieleni on oikein paha kun ajattelen, että huomenna on viimeinen mikä Valhevarjo oli heidän välillään. " E i , Dick, et saa", pyyteli Sandra itkunsekaisella äänellä. "Et saa noin . . Siinä puolipimeässä näytti Dickin kasvot kuihtuneilta, '^Anteeksi, en tarkoittanut tehdjr sitä, vaan sinä olit niin lähellä ja niin suloinen etten voinut vastustaa . viettelystä vaikka tahdoinkin. En koskaan uskonut olevani sellainen lurjus, että suutelen toisen miehen tyttö^." "Sen ^imme panna väkijuomien ja ikävän syyksi. ÄVa. toki syytä itseäsi, Dick! Unohtakaamme koko juttu, eikö niin?" pyysi Sandra. ''Unohtakaamme, niin", virkkoi Dick iroonisen hymyn levitessä hänen kasvoilleen, "Voisimmehan svvt-tää väkijuomia ja yksinäisyyttämnle. vaan mitäpä se hyödyttäisi. Joka tapauksessa minä olin lurjus, siitä ei pääse mihinkään. Oh, mitäpä auttaa teeskennellä, Sandy. Olen aivan hulfuuteen asti kiintynyt sinuun. Sinä autoit minun unohtamaan pettäjäni, nyt voin häntä muistaa tuntematta kipua, vaan miten rumasti o-lenkaan korvannut hyAyytesi, Sandy! • .\nna anteeksi jos voit. En tule _pnää koskaan tapaamaan sinua. . . , minä . , ." Avuttomasti hän kohautti olkapäitään. Sandran oli pakko painaa huuliaan rystysillään pysyäkseen vaiti, sillä hän tunsi sitoneensa itsensä sellaiseen valheen verkkoon josta ei ollut ulospääsyä, Niin, olisihan siitä kyllä ollut — totuuden tunnustaminen, mutta mitä siitä seuraisi? . . . Kun auto pysähtyi Sandran asunnon kohdalle, virkkoi hän tyynesti: ''Olkaamme järkeviä. Dick, Voimmehan olla hyvät ystävät keskenämme kaikesta huolimatta ja mi-nä ainakin toivoisin että sinä . , ." ''Minun * morsiamelleni varmaan tapahtui samoin", keskeytti Dick. '•Hän oli ikävissään ja minä olin tu-päivä jolloin saamme yhdessä työs- hansien mailien päässä. Ja vaikka kenneliä. Meillä on ollut niin ta- 55 pidän hänestä", tunnusti Sandra. "No, olehan sitten varovainen virkkoi Carol, astuen odottavaan hissiin. jelemään lähdin, mutta miksen .^'o;si lähteä hetikin," "Kiiulehan nyt Helmi"^ puut-unsaukko puheeseen. "Asia on "yt sillä lailla, e t t ä minä en aio poikaa heti päästääkään, ;aan pidän hänet kerrankin ^ luona Kuvat olivat kerrassaan koomilliset, täynnä huvittavia sutkauksia. Joka kerta kun Dick naurahti, tunsi Sandra itsensä onnellesiksi. Mitä pahaa on valkoisessa valheessa, jos se kerran auttaa Dickiä pääsemään takaisin normaaliseen terveyteensä. Ainoa paha puoli valheessa oli. että se teki Sandralle mahdottomaksi toivoakaan Dickin rakkautta. Kuvien jälkeen, kun he seisoivat "Mutta nyt menemme kaikin tupaan ja katsotaan jotakin suuhun pantavaa. Tule vain Helmi sinäkin", sanoi isäukko. Sisään tultua Helmi tuumi: "Pappa, ettekö antaisi minun nyt koettaa olla emäntänä — vattoman hauskaa ja se on ollut minulle hyvää lääkettä, parenrpaa kuin mikään lääkäri voisi määrätä. Lupaatko että saan silloin tällöin pistäytyä luonasi juttelemassa?" "Tule vain rriilloin tahdot", sanoi Sandra. Auton jatkaessa kulkuaan he katselivat ulos kirkkaita katuvaloja. Sandra aprikoi mielessään tunsiko Dick samaa kuin hänkin — ikäVää ja yksinäisyyttä heti huomisen päivän jälkeen . . - Aivan kuin yhteisestä sopimuksesta he katsahtivat toisiinsa yhfaikaa sillä seurauksella että heidän päänsä jysähtivät yhteen. Dick nosti kätensä äkkiä Sand/an poskelle ja kysyi hellästi: "Loukkasinko sinua, .Sandy?" ••l^l — et!" kuiskasi Sandra hil-iaa. Hän taisteli rajusti tunteitaan vastaan. Kuinka mielellään hän hän sydämessään tahtoikin odottaa minua, niin ikävä pakotti etsimään seuraa ja kohtasi sellaisen miehen kuin minäkin olin ja . . ." Pienen vaitiolon jälkeen hän jatkoi: "Kenties se oli hyvä asia että tämä tapahtui meille tänä iltana. Nyt ymmär-' rän kuinka kovaa se on- hänelle ollut. Hän vain ei ollut niin vahva kuin sinä. Minut voit helposti unhoittaa etkä anna tämäniltaisen koskaan toistua. Odotat vain kapteeniasi takaisin palaavaksi. Olen kovin pahoillani, Sandy." Hetkeäkään hukkaamatta Sandra astui yli katukäytävän ja juoksi ylös rappuja huoneeseensa- Jos hän olisi vähäänkään viivytellyt, olisi hän purskahtanut itkuun Dickin silmäin cdes^. Juuri ja juuri hän ehti tyynylleen, kun kyyneleet tuhnvat esiin , virtanaan. "Minun täytyy kertoa hänelle kaikki, minun täytyy! Se on ainoa keino ja minä en saa menettää hän-neuvoisitte vain missä on mitä-o . ^"o^ani yötä. Vai vänkäätkö kin ja mitä minun pitäisi laittaa." ^»nio vastaan? » , "Johan minulle nyt sitten tuli helppoa", naurahti isäukko niin hauskasti että Helmin täytyi häntä aivan erikoisesti katsella. Ukko näytti varastonsa ja Helmi ryhtyi reippaasti touhuun. (Jatkuu.) 'En, ei minulla m i t ä ä n n i i n k i i rettä ole." mef ^ P^^e"»Pi, sittenhän voin mJ^ ^<^tiin ja varustautua H^hnT" ""^'"äaikana", sanoi hcittäytyisikään Dickin rintaa vasten ja painaisi huulensa hänen huu- tä. en, en!" vaikeroi hän epätoivoi- Ijlleen! Hän sulki silmänsä koetta- sena. en siten sammuttaa halujaan, Dick . ajatteli samaa ja voittamatta tunteitaan hän kietoi pitkät käsivartensa Sandran ympärille ja suuteli häntä kiihkeästi, aivan kuin siitä ei loppua tulisikaan. Sandran jokainen vaisto halusi vastata hänen suudelmiinsa, mutta hän koetti riistäytyä Dickin svleiKstä. Kauhulla hän ajatteli. Mieli matalana käveli Sandra konttoriinsa seuraavana aamuna. Dick ei ollut ehtinyt tulla. Hän ei tiennyt vieläkään ku;nka suhtautuisi Dickini, kertoisiko ja kuinka kertoi- .si hänelle. Pelotti kovasti, että jos hän loukkaantuisi. Tstuuduttuaan työpöytän.<>ä ääreen mihinkä sotkuun hän oli jojjtunut, alkoi puhelin soida. Sanomalehdet
Object Description
Rating | |
Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 23, 1946 |
Language | fi |
Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
Publisher | Vapaus Pub. Co |
Date | 1946-11-23 |
Type | application/pdf |
Format | text |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Liekki461123 |
Description
Title | 1946-11-23-05 |
OCR text | 1946 mm wmiinrrammmtmmi.nmiui.iininiHmm.iimin,iwiuii.minnmnmmnn.,i. ..— » • \ . \ .N . V gähtyi männikön kohdalla ja virkkoi: "Minulla on tässä syyskorÄ^as-sa niin paljon hyvää aikaa ja ihan t y ö h a l u j a k i n . . . Mitäs tuumit, jos rupeäisirtTioita, mäntyjä kaatelemaan ja vaikka enintä pintaa niistä veistelemäänkin?" Simo mietiskefli hetkeii. «'Kyllähän se n i i n k i n hyvä olisi, mutta — en tiedä miksi minusta tuntuu siltä—: jos se kui-tuot taata Sivu 5 tenkin vielä jätettäisiin, ainakin ensi kevääseen. Ja mitähän jos ei sittenkään niitä h i r s i ä veMet-. täisi. Mitä isä arvelee siitä minun ajatuksestanij uudesta' kai • tällä seudulla, e t t ä keväällä kuoren irti ollessakaadettaisiin puut ja kuorittaisiin ja n i i s t ä pyöreinä rakennettaisiin seinät, katolla sitten voisi sommitella y l ä k e r t aa miten haluaisi — eikö s i i t ä tulisi soma?" , "Outoa se kyllä minulle on,, mutta miksei tulisi j a tulisi varmaankin soma, j a kauniskin, kun ne hirret sitten öljyäisi niin että värinsä säilyttävät. Taisitpa keksiä h3rvän ajatuksen", myönteli isä. "Jätetäänpä tosiaankin se ensi kevääseen — hmm, kukaties siihen mennessä löydät jo sellaisen tj^önkin ,jonka kanssa, voit tehdä tarkemmat suunnitelmat — vai onko "sinulla jo sellainen .katsottuna?" puheli isä naurussa suin, .. "Ei ole vielä, mutta p i t ä n e e etsiä", tuumi Simo naurahtaen. Kodin lähettyville päästyä huomasivat he jonkun naisen kävelevän tietä myöten hiljalleen ja hiukan pääalhaalla. Isän mökin i. kohdalla hän pysähtyikin, kääntyi pihaan ja jäi h e i t ä odottelemaan. Jo he tulijan tunsivatkin, "Olipa hyvä että satuitte juuri tulemaan kotiin. Näin tuon tro-fcin tuossa ja arvasin e t t ä Simo on täällä käymässä", sanoi tyttö tervehdittyään. "Mutta mitenkä sinä Helmi näytät niin hiljaa jä surullisena liikkuvan?" kysyi isä^ katsellen tyttyä tutkivasti. "En minä ole surullinen, V5aan päinvastoin oikein iloinen", vastasi tyttö hymyillen ja reipastuen, ' ^ i n ä sitten olen- erehtynyt. Taidat vain- muuten muuttua ^ytökseltäsi, kun kasvat täyteen ikään", tuumi isa. "Niinhän sitä sanotaanv e t t ä ikä tuo Viisautta tullessaan. Mutta nyt minuUe täisikin sattua hy- ^ - Enkö minä pääse Simo sinun kyydilläsi kaupunkiin? M i nulle jäi sinne joitakin tavaroita Jakäyn ne sieltä noutamassa, sitten jäänkin kotiin." "Kyllä sinä pääset. Olisitko sinä sitten heti valmis lähtemään?" "En kyllä ajatellut-vielä tältä jeisulta lähteä, vaikka vähän W m kuulostamista varten kä- Suom, SENJA. kadulla, lausui Dick poikamaisen arasti; '•Haluaisin mennä vielä yöklubiin, jos sinä lähdet kanssani. En ole halunnut tavata ketään taianennä mihinkään ennenkuin tänä iliana. Voitko tulla? Olisiko se sinusta sopimatonta etiä menisimme kahden?" ''Se sopii mainiosti. Voimmehan '1^"- yhtä hyvin juhlia kilpailun päättv-en päivälliselle El Moroc- mistä jo tänä iltana, vaikka se kuu- '•Olimme juuri lähdössä Dickin kanssa kuviin'-, sanoi Sandra. Carol katsahti arvostelevasti Dic-kiä himokkailla silmillään ja naurahti: ''En tahdo oikein uskoa että sinä menet miesten kanssa ulos, Sandy.-' ^ ''Xiin., eihän se todellakaan ole oikein soveliasta, vaan jos te haluaisitte tulla kanssamme, olisimme hyvin jloisia'!, sanoi- Dick.-- ''Kiitoksia sillä menen coon. Ehkä huomeniltana, luutnantti", vastasi Garol nyhjäisten häntä käsivarresta hellästi ja hymyillen leveästi, paljastaen siten lumivalkoiset hampaansa. Kääntyen Sandraan hän. jatkoi: -Käveletkö kanssani hissille?" Kun he kävelivät käytävää hissille päin, kertoi- Sandra luutnantista, hänen kohtalostaan ja siitä, että mies luulee nyt hänen olevan erään merentakaisen miehen uskollisen tyttöystävän, ''Siinä tapauksessa, ethän ole niin yksink^ertainen että rakastuisit häneen? Ei slfoi, että syyttäisioi sinua, kapteeni' ManningVlle! hänhän on komea mies, vaan jos hän joskus pääsee selville että sinä valehtelit hänelle! . . . Kuule, voitko lainata viitosen, maksan sen takaisin heti kun saan palkan työstäni?" Sandra ojensi rahan ia sanoi varoittavasti: "Carol, minä tiedän ettei minun olisi lupa pistää nenääni kenenkään asioihin, vaan ole varuillasi Jerrik-sen suhteen. Hänen vaimollaan on valta ja laki heidän kodissaan ja l i säksi hän on tahattoman mustasukkainen miehensä suhteen." ''Lupaan", sanoi Carol puraisten huultaan ja silmänsä olivat pyöreät ja viattomat. "En halua että mitään menee vinoon .työni suhteen." Ja hetken-perästä hän lisäsi kiusoittelevasti: "'Enhän minä sille voi mitään jos miehet pihkaan tuvat minuun." "Voisit yrittää olla vähemmän viehättävä", neuvoi Sandra kuivasti. "Luutnanttisi näkyi pitävän minusta . , ." "Ja minä — minä enemmän kuin luisi vasta huomenillaksi." Dick t=lasi auton,.jolla he mennä hurisivat yhtä suurinta ja loistavin-ta yöklubia kohden. Sandra oli iloinen että hän oli pukenut itsensä parhaimpaan kävelypukuunsa, jota somisti lumivalkoinen pitsipusero ja pieni harmaa hattu. Hänen ei nyt tarvitsisi hävelä ulko-asuaan mennessään klubiin hienon luutnantin seurassa. Ja Sandra oli onnellinen, vaan vielä onnellisempi hän olisi, ellei tarvitsisi kulkea val-hen^ amari/silmillä, ellei hänen täytyisi olla uskollinen tuntemattomalle Dickin kipeä jalka esti häntä tanssimasta. Sensijaan he istuivat pöydän luo, josta oli hyvä -näköala ympäri huonetta. S3'öde5sään keskiyön ateriansa he rupattelivat iloisesti loistavista tans5ipareis'a ja mihin muuhun ympäröivä elämä aihetta antoi. Sitten he tilasivat jotakin "miestä väkevämpää" ja sitä maistellessa kului aika puolikahteen, jolloin Dick lausui: "On jo ko\-in myöhäinen. Sandy. ^'ien sinut kortteeriisi. Haluan ettei sinulle mitään ikävyyksiä tapahdu," Saavuttuaan West End avenuelle, jossa Sandran koti sijaitsi, näytti Dick hyvin alakuloiselta. Kääntyen Sandraan hän virkahti: "Mieleni on oikein paha kun ajattelen, että huomenna on viimeinen mikä Valhevarjo oli heidän välillään. " E i , Dick, et saa", pyyteli Sandra itkunsekaisella äänellä. "Et saa noin . . Siinä puolipimeässä näytti Dickin kasvot kuihtuneilta, '^Anteeksi, en tarkoittanut tehdjr sitä, vaan sinä olit niin lähellä ja niin suloinen etten voinut vastustaa . viettelystä vaikka tahdoinkin. En koskaan uskonut olevani sellainen lurjus, että suutelen toisen miehen tyttö^." "Sen ^imme panna väkijuomien ja ikävän syyksi. ÄVa. toki syytä itseäsi, Dick! Unohtakaamme koko juttu, eikö niin?" pyysi Sandra. ''Unohtakaamme, niin", virkkoi Dick iroonisen hymyn levitessä hänen kasvoilleen, "Voisimmehan svvt-tää väkijuomia ja yksinäisyyttämnle. vaan mitäpä se hyödyttäisi. Joka tapauksessa minä olin lurjus, siitä ei pääse mihinkään. Oh, mitäpä auttaa teeskennellä, Sandy. Olen aivan hulfuuteen asti kiintynyt sinuun. Sinä autoit minun unohtamaan pettäjäni, nyt voin häntä muistaa tuntematta kipua, vaan miten rumasti o-lenkaan korvannut hyAyytesi, Sandy! • .\nna anteeksi jos voit. En tule _pnää koskaan tapaamaan sinua. . . , minä . , ." Avuttomasti hän kohautti olkapäitään. Sandran oli pakko painaa huuliaan rystysillään pysyäkseen vaiti, sillä hän tunsi sitoneensa itsensä sellaiseen valheen verkkoon josta ei ollut ulospääsyä, Niin, olisihan siitä kyllä ollut — totuuden tunnustaminen, mutta mitä siitä seuraisi? . . . Kun auto pysähtyi Sandran asunnon kohdalle, virkkoi hän tyynesti: ''Olkaamme järkeviä. Dick, Voimmehan olla hyvät ystävät keskenämme kaikesta huolimatta ja mi-nä ainakin toivoisin että sinä . , ." ''Minun * morsiamelleni varmaan tapahtui samoin", keskeytti Dick. '•Hän oli ikävissään ja minä olin tu-päivä jolloin saamme yhdessä työs- hansien mailien päässä. Ja vaikka kenneliä. Meillä on ollut niin ta- 55 pidän hänestä", tunnusti Sandra. "No, olehan sitten varovainen virkkoi Carol, astuen odottavaan hissiin. jelemään lähdin, mutta miksen .^'o;si lähteä hetikin," "Kiiulehan nyt Helmi"^ puut-unsaukko puheeseen. "Asia on "yt sillä lailla, e t t ä minä en aio poikaa heti päästääkään, ;aan pidän hänet kerrankin ^ luona Kuvat olivat kerrassaan koomilliset, täynnä huvittavia sutkauksia. Joka kerta kun Dick naurahti, tunsi Sandra itsensä onnellesiksi. Mitä pahaa on valkoisessa valheessa, jos se kerran auttaa Dickiä pääsemään takaisin normaaliseen terveyteensä. Ainoa paha puoli valheessa oli. että se teki Sandralle mahdottomaksi toivoakaan Dickin rakkautta. Kuvien jälkeen, kun he seisoivat "Mutta nyt menemme kaikin tupaan ja katsotaan jotakin suuhun pantavaa. Tule vain Helmi sinäkin", sanoi isäukko. Sisään tultua Helmi tuumi: "Pappa, ettekö antaisi minun nyt koettaa olla emäntänä — vattoman hauskaa ja se on ollut minulle hyvää lääkettä, parenrpaa kuin mikään lääkäri voisi määrätä. Lupaatko että saan silloin tällöin pistäytyä luonasi juttelemassa?" "Tule vain rriilloin tahdot", sanoi Sandra. Auton jatkaessa kulkuaan he katselivat ulos kirkkaita katuvaloja. Sandra aprikoi mielessään tunsiko Dick samaa kuin hänkin — ikäVää ja yksinäisyyttä heti huomisen päivän jälkeen . . - Aivan kuin yhteisestä sopimuksesta he katsahtivat toisiinsa yhfaikaa sillä seurauksella että heidän päänsä jysähtivät yhteen. Dick nosti kätensä äkkiä Sand/an poskelle ja kysyi hellästi: "Loukkasinko sinua, .Sandy?" ••l^l — et!" kuiskasi Sandra hil-iaa. Hän taisteli rajusti tunteitaan vastaan. Kuinka mielellään hän hän sydämessään tahtoikin odottaa minua, niin ikävä pakotti etsimään seuraa ja kohtasi sellaisen miehen kuin minäkin olin ja . . ." Pienen vaitiolon jälkeen hän jatkoi: "Kenties se oli hyvä asia että tämä tapahtui meille tänä iltana. Nyt ymmär-' rän kuinka kovaa se on- hänelle ollut. Hän vain ei ollut niin vahva kuin sinä. Minut voit helposti unhoittaa etkä anna tämäniltaisen koskaan toistua. Odotat vain kapteeniasi takaisin palaavaksi. Olen kovin pahoillani, Sandy." Hetkeäkään hukkaamatta Sandra astui yli katukäytävän ja juoksi ylös rappuja huoneeseensa- Jos hän olisi vähäänkään viivytellyt, olisi hän purskahtanut itkuun Dickin silmäin cdes^. Juuri ja juuri hän ehti tyynylleen, kun kyyneleet tuhnvat esiin , virtanaan. "Minun täytyy kertoa hänelle kaikki, minun täytyy! Se on ainoa keino ja minä en saa menettää hän-neuvoisitte vain missä on mitä-o . ^"o^ani yötä. Vai vänkäätkö kin ja mitä minun pitäisi laittaa." ^»nio vastaan? » , "Johan minulle nyt sitten tuli helppoa", naurahti isäukko niin hauskasti että Helmin täytyi häntä aivan erikoisesti katsella. Ukko näytti varastonsa ja Helmi ryhtyi reippaasti touhuun. (Jatkuu.) 'En, ei minulla m i t ä ä n n i i n k i i rettä ole." mef ^ P^^e"»Pi, sittenhän voin mJ^ ^<^tiin ja varustautua H^hnT" ""^'"äaikana", sanoi hcittäytyisikään Dickin rintaa vasten ja painaisi huulensa hänen huu- tä. en, en!" vaikeroi hän epätoivoi- Ijlleen! Hän sulki silmänsä koetta- sena. en siten sammuttaa halujaan, Dick . ajatteli samaa ja voittamatta tunteitaan hän kietoi pitkät käsivartensa Sandran ympärille ja suuteli häntä kiihkeästi, aivan kuin siitä ei loppua tulisikaan. Sandran jokainen vaisto halusi vastata hänen suudelmiinsa, mutta hän koetti riistäytyä Dickin svleiKstä. Kauhulla hän ajatteli. Mieli matalana käveli Sandra konttoriinsa seuraavana aamuna. Dick ei ollut ehtinyt tulla. Hän ei tiennyt vieläkään ku;nka suhtautuisi Dickini, kertoisiko ja kuinka kertoi- .si hänelle. Pelotti kovasti, että jos hän loukkaantuisi. Tstuuduttuaan työpöytän.<>ä ääreen mihinkä sotkuun hän oli jojjtunut, alkoi puhelin soida. Sanomalehdet |
Tags
Comments
Post a Comment for 1946-11-23-05