Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 23, 1946

              1946
mm wmiinrrammmtmmi.nmiui.iininiHmm.iimin,iwiuii.minnmnmmnn.,i. ..— » • \ . \ .N . V
gähtyi männikön kohdalla ja
virkkoi:
"Minulla on tässä syyskorÄ^as-sa
niin paljon hyvää aikaa ja
ihan t y ö h a l u j a k i n . . . Mitäs tuu­mit,
jos rupeäisirtTioita, mäntyjä
kaatelemaan ja vaikka enintä
pintaa niistä veistelemäänkin?"
Simo mietiskefli hetkeii.
«'Kyllähän se n i i n k i n hyvä oli­si,
mutta — en tiedä miksi mi­nusta
tuntuu siltä—: jos se kui-tuot
taata Sivu 5
tenkin vielä jätettäisiin, ainakin
ensi kevääseen. Ja mitähän jos
ei sittenkään niitä h i r s i ä veMet-.
täisi. Mitä isä arvelee siitä mi­nun
ajatuksestanij uudesta' kai
• tällä seudulla, e t t ä keväällä kuo­ren
irti ollessakaadettaisiin puut
ja kuorittaisiin ja n i i s t ä pyöreinä
rakennettaisiin seinät, katolla
sitten voisi sommitella y l ä k e r t aa
miten haluaisi — eikö s i i t ä tulisi
soma?" ,
"Outoa se kyllä minulle on,,
mutta miksei tulisi j a tulisi var­maankin
soma, j a kauniskin, kun
ne hirret sitten öljyäisi niin että
värinsä säilyttävät. Taisitpa kek­siä
h3rvän ajatuksen", myönteli
isä. "Jätetäänpä tosiaankin se
ensi kevääseen — hmm, kukaties
siihen mennessä löydät jo sellai­sen
tj^önkin ,jonka kanssa, voit
tehdä tarkemmat suunnitelmat
— vai onko "sinulla jo sellainen
.katsottuna?" puheli isä naurussa
suin,
.. "Ei ole vielä, mutta p i t ä n e e et­siä",
tuumi Simo naurahtaen.
Kodin lähettyville päästyä
huomasivat he jonkun naisen kä­velevän
tietä myöten hiljalleen
ja hiukan pääalhaalla. Isän mö­kin
i. kohdalla hän pysähtyikin,
kääntyi pihaan ja jäi h e i t ä odot­telemaan.
Jo he tulijan tunsivat­kin,
"Olipa hyvä että satuitte juuri
tulemaan kotiin. Näin tuon tro-fcin
tuossa ja arvasin e t t ä Simo
on täällä käymässä", sanoi tyttö
tervehdittyään.
"Mutta mitenkä sinä Helmi
näytät niin hiljaa jä surullisena
liikkuvan?" kysyi isä^ katsellen
tyttyä tutkivasti.
"En minä ole surullinen, V5aan
päinvastoin oikein iloinen", vas­tasi
tyttö hymyillen ja reipas­tuen,
' ^ i n ä sitten olen- erehtynyt.
Taidat vain- muuten muuttua
^ytökseltäsi, kun kasvat täy­teen
ikään", tuumi isa.
"Niinhän sitä sanotaanv e t t ä ikä
tuo Viisautta tullessaan. Mutta
nyt minuUe täisikin sattua hy-
^ - Enkö minä pääse Simo si­nun
kyydilläsi kaupunkiin? M i ­nulle
jäi sinne joitakin tavaroita
Jakäyn ne sieltä noutamassa, sit­ten
jäänkin kotiin."
"Kyllä sinä pääset. Olisitko si­nä
sitten heti valmis lähte­mään?"
"En kyllä ajatellut-vielä tältä
jeisulta lähteä, vaikka vähän
W m kuulostamista varten kä-
Suom, SENJA.
kadulla, lausui Dick poikamaisen
arasti;
'•Haluaisin mennä vielä yöklubiin,
jos sinä lähdet kanssani. En ole ha­lunnut
tavata ketään taianennä mi­hinkään
ennenkuin tänä iliana. Voit­ko
tulla? Olisiko se sinusta sopima­tonta
etiä menisimme kahden?"
''Se sopii mainiosti. Voimmehan
'1^"- yhtä hyvin juhlia kilpailun päättv-en
päivälliselle El Moroc- mistä jo tänä iltana, vaikka se kuu-
'•Olimme juuri lähdössä Dickin
kanssa kuviin'-, sanoi Sandra.
Carol katsahti arvostelevasti Dic-kiä
himokkailla silmillään ja nau­rahti:
''En tahdo oikein uskoa että sinä
menet miesten kanssa ulos, Sandy.-'
^ ''Xiin., eihän se todellakaan ole
oikein soveliasta, vaan jos te halu­aisitte
tulla kanssamme, olisimme
hyvin jloisia'!, sanoi- Dick.--
''Kiitoksia
sillä menen
coon. Ehkä huomeniltana, luutnant­ti",
vastasi Garol nyhjäisten häntä
käsivarresta hellästi ja hymyillen le­veästi,
paljastaen siten lumivalkoiset
hampaansa. Kääntyen Sandraan
hän. jatkoi: -Käveletkö kanssani his­sille?"
Kun he kävelivät käytävää hissil­le
päin, kertoi- Sandra luutnantista,
hänen kohtalostaan ja siitä, että mies
luulee nyt hänen olevan erään meren­takaisen
miehen uskollisen tyttöys­tävän,
''Siinä tapauksessa, ethän ole niin
yksink^ertainen että rakastuisit hä­neen?
Ei slfoi, että syyttäisioi sinua, kapteeni' ManningVlle!
hänhän on komea mies, vaan jos hän
joskus pääsee selville että sinä valeh­telit
hänelle! . . . Kuule, voitko lai­nata
viitosen, maksan sen takaisin
heti kun saan palkan työstäni?"
Sandra ojensi rahan ia sanoi va­roittavasti:
"Carol, minä tiedän ettei minun
olisi lupa pistää nenääni kenenkään
asioihin, vaan ole varuillasi Jerrik-sen
suhteen. Hänen vaimollaan on
valta ja laki heidän kodissaan ja l i ­säksi
hän on tahattoman mustasuk­kainen
miehensä suhteen."
''Lupaan", sanoi Carol puraisten
huultaan ja silmänsä olivat pyöreät
ja viattomat. "En halua että mi­tään
menee vinoon .työni suhteen."
Ja hetken-perästä hän lisäsi kiusoitte­levasti:
"'Enhän minä sille voi mi­tään
jos miehet pihkaan tuvat mi­nuun."
"Voisit yrittää olla vähemmän vie­hättävä",
neuvoi Sandra kuivasti.
"Luutnanttisi näkyi pitävän mi­nusta
. , ."
"Ja minä — minä enemmän kuin
luisi vasta huomenillaksi."
Dick t=lasi auton,.jolla he mennä
hurisivat yhtä suurinta ja loistavin-ta
yöklubia kohden.
Sandra oli iloinen että hän oli pu­kenut
itsensä parhaimpaan kävely­pukuunsa,
jota somisti lumivalkoinen
pitsipusero ja pieni harmaa hattu.
Hänen ei nyt tarvitsisi hävelä ulko-asuaan
mennessään klubiin hienon
luutnantin seurassa. Ja Sandra oli
onnellinen, vaan vielä onnellisempi
hän olisi, ellei tarvitsisi kulkea val-hen^
amari/silmillä, ellei hänen täy­tyisi
olla uskollinen tuntemattomalle
Dickin kipeä jalka esti häntä tans­simasta.
Sensijaan he istuivat pöy­dän
luo, josta oli hyvä -näköala ym­päri
huonetta. S3'öde5sään keski­yön
ateriansa he rupattelivat iloises­ti
loistavista tans5ipareis'a ja mihin
muuhun ympäröivä elämä aihetta
antoi. Sitten he tilasivat jotakin
"miestä väkevämpää" ja sitä mais­tellessa
kului aika puolikahteen, jol­loin
Dick lausui:
"On jo ko\-in myöhäinen. Sandy.
^'ien sinut kortteeriisi. Haluan et­tei
sinulle mitään ikävyyksiä tapah­du,"
Saavuttuaan West End avenuelle,
jossa Sandran koti sijaitsi, näytti
Dick hyvin alakuloiselta. Kääntyen
Sandraan hän virkahti:
"Mieleni on oikein paha kun ajat­telen,
että huomenna on viimeinen
mikä Valhevarjo oli heidän välillään.
" E i , Dick, et saa", pyyteli Sandra
itkunsekaisella äänellä. "Et saa
noin . .
Siinä puolipimeässä näytti Dickin
kasvot kuihtuneilta,
'^Anteeksi, en tarkoittanut tehdjr
sitä, vaan sinä olit niin lähellä ja
niin suloinen etten voinut vastustaa .
viettelystä vaikka tahdoinkin. En
koskaan uskonut olevani sellainen
lurjus, että suutelen toisen miehen
tyttö^."
"Sen ^imme panna väkijuomien
ja ikävän syyksi. ÄVa. toki syytä it­seäsi,
Dick! Unohtakaamme koko
juttu, eikö niin?" pyysi Sandra.
''Unohtakaamme, niin", virkkoi
Dick iroonisen hymyn levitessä hä­nen
kasvoilleen, "Voisimmehan svvt-tää
väkijuomia ja yksinäisyyttämnle.
vaan mitäpä se hyödyttäisi. Joka
tapauksessa minä olin lurjus, siitä ei
pääse mihinkään. Oh, mitäpä aut­taa
teeskennellä, Sandy. Olen aivan
hulfuuteen asti kiintynyt sinuun. Si­nä
autoit minun unohtamaan pettä­jäni,
nyt voin häntä muistaa tunte­matta
kipua, vaan miten rumasti o-lenkaan
korvannut hyAyytesi, San­dy!
• .\nna anteeksi jos voit. En
tule _pnää koskaan tapaamaan sinua.
. . , minä . , ." Avuttomasti hän
kohautti olkapäitään.
Sandran oli pakko painaa huuliaan
rystysillään pysyäkseen vaiti, sillä
hän tunsi sitoneensa itsensä sellai­seen
valheen verkkoon josta ei ollut
ulospääsyä, Niin, olisihan siitä kyl­lä
ollut — totuuden tunnustaminen,
mutta mitä siitä seuraisi? . . .
Kun auto pysähtyi Sandran asun­non
kohdalle, virkkoi hän tyynesti:
''Olkaamme järkeviä. Dick, Voim­mehan
olla hyvät ystävät keske­nämme
kaikesta huolimatta ja mi-nä
ainakin toivoisin että sinä . , ."
''Minun * morsiamelleni varmaan
tapahtui samoin", keskeytti Dick.
'•Hän oli ikävissään ja minä olin tu-päivä
jolloin saamme yhdessä työs- hansien mailien päässä. Ja vaikka
kenneliä. Meillä on ollut niin ta-
55
pidän hänestä", tunnusti Sandra.
"No, olehan sitten varovainen
virkkoi Carol, astuen odottavaan his­siin.
jelemään lähdin, mutta miksen
.^'o;si lähteä hetikin,"
"Kiiulehan nyt Helmi"^ puut-unsaukko
puheeseen. "Asia on
"yt sillä lailla, e t t ä minä en aio
poikaa heti päästääkään,
;aan pidän hänet kerrankin
^ luona
Kuvat olivat kerrassaan koomilli­set,
täynnä huvittavia sutkauksia.
Joka kerta kun Dick naurahti, tunsi
Sandra itsensä onnellesiksi. Mitä
pahaa on valkoisessa valheessa, jos
se kerran auttaa Dickiä pääsemään
takaisin normaaliseen terveyteensä.
Ainoa paha puoli valheessa oli. että
se teki Sandralle mahdottomaksi toi­voakaan
Dickin rakkautta.
Kuvien jälkeen, kun he seisoivat
"Mutta nyt menemme kaikin
tupaan ja katsotaan jotakin suu­hun
pantavaa. Tule vain Helmi
sinäkin", sanoi isäukko.
Sisään tultua Helmi tuumi:
"Pappa, ettekö antaisi minun
nyt koettaa olla emäntänä —
vattoman hauskaa ja se on ollut mi­nulle
hyvää lääkettä, parenrpaa kuin
mikään lääkäri voisi määrätä. Lu­paatko
että saan silloin tällöin pis­täytyä
luonasi juttelemassa?"
"Tule vain rriilloin tahdot", sanoi
Sandra.
Auton jatkaessa kulkuaan he kat­selivat
ulos kirkkaita katuvaloja.
Sandra aprikoi mielessään tunsiko
Dick samaa kuin hänkin — ikäVää
ja yksinäisyyttä heti huomisen päi­vän
jälkeen . . -
Aivan kuin yhteisestä sopimukses­ta
he katsahtivat toisiinsa yhfaikaa
sillä seurauksella että heidän pään­sä
jysähtivät yhteen. Dick nosti
kätensä äkkiä Sand/an poskelle ja
kysyi hellästi:
"Loukkasinko sinua, .Sandy?"
••l^l — et!" kuiskasi Sandra hil-iaa.
Hän taisteli rajusti tunteitaan
vastaan. Kuinka mielellään hän
hän sydämessään tahtoikin odottaa
minua, niin ikävä pakotti etsimään
seuraa ja kohtasi sellaisen miehen
kuin minäkin olin ja . . ." Pienen
vaitiolon jälkeen hän jatkoi: "Ken­ties
se oli hyvä asia että tämä tapah­tui
meille tänä iltana. Nyt ymmär-'
rän kuinka kovaa se on- hänelle ol­lut.
Hän vain ei ollut niin vahva
kuin sinä. Minut voit helposti un­hoittaa
etkä anna tämäniltaisen kos­kaan
toistua. Odotat vain kapteeni­asi
takaisin palaavaksi. Olen kovin
pahoillani, Sandy."
Hetkeäkään hukkaamatta Sandra
astui yli katukäytävän ja juoksi ylös
rappuja huoneeseensa- Jos hän olisi
vähäänkään viivytellyt, olisi hän
purskahtanut itkuun Dickin silmäin
cdes^. Juuri ja juuri hän ehti tyy­nylleen,
kun kyyneleet tuhnvat esiin
, virtanaan.
"Minun täytyy kertoa hänelle
kaikki, minun täytyy! Se on ainoa
keino ja minä en saa menettää hän-neuvoisitte
vain missä on mitä-o
. ^"o^ani yötä. Vai vänkäätkö kin ja mitä minun pitäisi laittaa."
^»nio vastaan?
» , "Johan minulle nyt sitten tuli
helppoa", naurahti isäukko niin
hauskasti että Helmin täytyi
häntä aivan erikoisesti katsella.
Ukko näytti varastonsa ja Hel­mi
ryhtyi reippaasti touhuun.
(Jatkuu.)
'En, ei minulla m i t ä ä n n i i n k i i ­rettä
ole."
mef ^ P^^e"»Pi, sittenhän voin
mJ^ ^<^tiin ja varustautua
H^hnT" ""^'"äaikana", sanoi
hcittäytyisikään Dickin rintaa vas­ten
ja painaisi huulensa hänen huu- tä. en, en!" vaikeroi hän epätoivoi-
Ijlleen! Hän sulki silmänsä koetta- sena.
en siten sammuttaa halujaan, Dick .
ajatteli samaa ja voittamatta tuntei­taan
hän kietoi pitkät käsivartensa
Sandran ympärille ja suuteli häntä
kiihkeästi, aivan kuin siitä ei loppua
tulisikaan. Sandran jokainen vais­to
halusi vastata hänen suudelmiinsa,
mutta hän koetti riistäytyä Dickin
svleiKstä. Kauhulla hän ajatteli.
Mieli matalana käveli Sandra kont­toriinsa
seuraavana aamuna. Dick
ei ollut ehtinyt tulla. Hän ei tien­nyt
vieläkään ku;nka suhtautuisi
Dickini, kertoisiko ja kuinka kertoi-
.si hänelle. Pelotti kovasti, että jos
hän loukkaantuisi.
Tstuuduttuaan työpöytän.<>ä ääreen
mihinkä sotkuun hän oli jojjtunut, alkoi puhelin soida. Sanomalehdet