Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 11, 1954

              Mmllä käm mermta
Siitä on pitkä aika, joUoin olen Liekin
palstoja kuluttanut, etteivät järki ja
kynä tahdo sanoja löytää — edes alku­sanoiksi,
mistä tekisi ''tikusta asian" ja
uudistaisi entisiä tuttavuuksia. Siis
*'Haloo siellä", lännellä, Mässä, etelässä
ja varsinkin Canadan pohjoisessa, min­ne
minulta liittyy niin monen monta
muistoa noin 14 vuotta sitten. Oi sinä
Canada, ruma, suuri, kaunis maal Mut­ta
ainoa, mikä on varmaa, on aika, "se
ei armoa anna ei kelleen sen säännöt
on ankarat ihmiselleen . . ." kirjoitin
kerran eräässä funossani.
Mutta minunhan piti oikeastaan kir­joittaa
otsikon mukaan, että meillä kävi
vieraita. Ainahan ihmisillä käy vie­raita,
tuttuja ja tuntemattomia. Meillä
kävi tuttuja, itse Liekin toimittaja Jal-mar
Saari, vaimonsa Mary, nuorin poi­kansa
Donny, sekä eräs vieras, nuori
neiti Helen Sillanpää. Oikein kilttiä
lapsia muuten. Kiitos! Olivat kesä­loma
kiertomatkalla. Olipa tainnut vie­rähtää
vuosia sitten viime tapaamisen.
Ainakan Maryä emme olleet tavanneet
sitten Suomimatkan 1938. Ei ollut
aika, leimannut häntä vanhuuden mer­keillä.
Päinvastoin, kahden pojan äi­diksi
oli Mary vaan kuin ''ennen nuo­rena".
Liian vähän otitte aikaa vie­railla
Buffalossa, eihän ehditty päästä
alkuun. Vaikka sanotaankin, että aikaa
Jumala loi, ei puhunut kiireestä mitään.
Ja ihminen tulcQ usein liian yllätetyksi
pitkän ajan ja matkan perästä tulleita
vieraita kohtaan, ettei tiedä, "missä kä-iiiään
pitäisi'. Suomimatkaa muisteltiin
ja "voi niitä aikoja entisiä", kahvia juo­tiin
ja viilipiimää syötiin ja mitä sieltä
'Estern karpeista löytyikään, namusia
lapsille, joiden aika kului televisiota
katsellessa nnöhäistunneille asti.
Seuraavana aamuna tävtvi Saarten
taas lähteä. ^Montrealiin asti kuuluivat
yrittävän, .allekirjoittaneen aviopuoli­so
näytteli heille vielä kaupungin näh­tävyyksiä,
mm. kuuluisan eläintarhan,
yni. Minun täytyi työntyä palkkatyön,
ääreen, joten toivon, ettei Saarille jää­nyt
ihan "sivu suun'' puhuvia muistoja
meiltä. Tulkaa toistekin ja ottakaa
tuota kuuluisaa evästä, aikaa, enemmän
matkaanne.
Sitten näin meidän lukijain (tai miksi
ei enemmän kirjoittajain kesken) supis­ten,
sh, sh, hiljaa juoruamalla, pauhaa­matta
puhuen. Tiedättekö, mikä merk­kivuosi
on 1955? Xo, ette kai. Teräs-tetäänpä
vähän muistikqDpaa. Muis­tatteko
kuka, tai mikä syntyi v. 1935?
Ei. ehei, älkää katsoko kalenteria, ei
sitä sieltä löydy, sillä on präntättynä
vain pikkuseikkoja sen suuren rinnalla,
mistä ajattelin juoruta. Jo, jo alkaa
kirkastua! Silloinhan 20 vuotta sitten
synnytettiin tämä meidän lehtemme
Liekki lepattamaan. Aika muuttuu ja
me sen mukana, sanotaan. Monet lu­paukset
ovat lakastuneet, monet toiveet
pettäneet, monet sortuneet ja jälleen
nousseet. Onko meidän Liekkimme kos­kaan
pettänyt, tai laittanut "kyntti­läänsä
vakan alle"? Eikö se ole aina
osoittanut tiensä pimeimpäänkin kor­peen,
kolkoimpaankin mainiperukkaan
ilahduttamaan, valaisemaan ja sydämiä
lämmittämään monen masentuneen po­lulle?
Eikö meitä, soihdunkantajia, ole
monasti omatunto kolkuttanut, että
juontavat juurensa tästä puoliveri-inti-aanista.
Hänen kuuluisin jälkeläisensä
oli Edith BoIIing Galt. joka solmi avio­liiton
presidentti \Voodraw VNTlsonin
kanssa 1915.
Intiaaniprinsessa Pocahontas oli kuin
outo, kaunis kukka, jc*a metsien kät­köistä
tuotuna kuihtui vierailla olosi-joUla.
Mutta niin säihkyvä oli hänen
lietkeD kestiinyt kukintonsa, että sen
muisto on siSynyt halki vuosisatojen
meidin päiviimme saakka.
8iim •
Kyyneleitä
Kirj. RITVA
TUSKAA, kyynckitä, syksy muUe toi,
ei kukaan uskoa fcHeks' sitä voi.
Mä murheenisukksöon kuljin,
kaikk* surut sydämeeni suljin,
olen onneton ^ , 7
on harmaa syksy vain.
On surun kyynelhelmet kauniit
loistaneet,
ei onni, vaan murhe aina vaeltaneet
elon tuskan raakaan alla,
kun kaiken l^afsnii» vei pois halla.
Olen otmetong, .7 -
kesä mennyt im.^
Miksi sydän parka itket nyyhkyttäen
vielä,
on onni lähelläsi jossain siellä.
Sä tavoitat sen varmaan,
siksi itke en Ji<(wmaan
päivän tähden,
se joskus selkenee.
Sä riudut alla tuskan vielä hiljaa,
sä kuule f: kuolonkellot lyövät hiljaa.
Ne lyövät sulle, juuri sulle sydänparka,
nyt et sä ole enää arka,
et ole enää onneton,
maa uusi eessä on.
MgAumhedida
oikaisu
Liekin viime numerossa jul­kaisimme
tällä sivulla Helmin
kirjoiiuksen^ nimeltä "Kiitos".
Siinä Helmi tiedotti yleisölle
luloksen, mikä tuli hänen jär­jestämästään
bingo- ja mojak-kapaartista.
Tulokseen tuli vir­he,
sen mainittiin olleen $107.90
mutta sen olisi pitänyt olla
$157.90. Viimeksimainittu sum­ma
on tilitetty Beaver Laken
naistenosaston kassaan.
Olenome palioillanmie tämän
virheen suhteen, syy on koko­naan
meidän.
Toimitus.
mistähän se öljy siihen Liekkiin riittää,
kun se vain uskollisesti loistaa vuodesta
vuoteen. Pienestä babystä olenune sitä
vaalineet, öljyllä valaneet, kirkastaneet
vaikeimmissakin olosuhteissa sen vaival­loista
taivallusta. Joskus me väsymme
sitä vaalimaan, mutta sittenkin se vain
on elänyt ja hengittänyt, palanut pi-meissäkin
myrskyissä. Me olinmrie ker­ran
puhaltaneet siihen hengen, elämän
ja valon.
Tänä päivänä Liekki on laajentunut,
kasvanut, saanut monet uskolliset ystä­vät,
vaalijat, joille Liekin olemassaolo
on melkein yhtä tärkeä kuin jokapäi­väinen
leipä, sillä lopultakin, eihän ih­minen
elä ainoastaan^ leivästä, hänen
henkinen elämänsä kaipaa ravintoa. E i ­köhän
Liekki ole ollut suuri tekijä tuon
henkisen tyhjyyden täyttäjänä.
Mitähän, jos {päättäisimme kuka iki­nä
kynään kykenee, lähettää syntymä­päivälahja
"lapselle", joka täyttää tuon
kukoistavan vuosiluvun 20. Tämä on
meidän lukijain ja kynäilijäin sydämen
asia, ei toimittajan yksin. Siis kynät
pyörimään. Pieninkin tekele, lahja,
•varmasti otetaan Liekin kodissa kiitolli­suudella
vastaan. Ja miten hauskaa ja
innostavaa on tehdä aina hyvä palvelus
oikean asian hyväksi. Omasta puoles­tani
lupaan, uskon ja toivon tekeväni
jotain Liekin syntymävuodeksi, jos ter­veys
ja elämän olosuhteet suinkin myö­ten
antavat.
Syysteiveisin kaikille Liekin ystäville
sekä viilipiimaterveisin Saarille!
£stfer Kmtstmen,
Taas {Hti odottaa junaa ja aivan mää­rätön
aika, mutta tuli se kuitenkin taas
hakemaan meitä. Meitä olikin nyt ke-räytyn)
rt suuri joukko. Ea aikonut
taaskaan hätäillä ja asetin itseni perä­päähän,
mutta sitten minua kuitenkin
rupesi pelottamaan, että mahtaakohan
meillä häntäpään miehillä olla mitään
mahdollisuutta sopia junaan, kun meitä
on niin paljon, joten eiköhän ,olisi pa­rasta
hieman hätäillä. Niin minä aloin
painua kuin iso jää toisten huudellessa,
että mikä hätänä. Toiset tartttuivat
minuun kiinnikin pidättääkseen minua,
mutta minä vain painuin kohti vaunun toimittaja meitä opastamassa, että dja!
ovea. Mutta pian huomasin, että tälle me kuin päättömät kanat.
Kiistä
Ne oivat «yt sitten (Aket j a ^ . , ^
Kaunis kiitos Helmin kompoan^T^
den järjestämisestä, ^^XaTooS
oimistiiiieet Meitä muurahaisU^^
kertynyt koko joukko ja ^ u.Jt ^
arvottiin^ Kyllä se saa nyt h v ^
doD Saardassa. Mielellään sen olisin"
tanut kuka hyvänsä joukosu ja He^
sai määrätä mitä halusi, se enää k«ul
allekirjoittaneen huollettaviin }•
vain pikku Marjatta Susan, jonki mu­kana
oli -oortesi", että showerit' pj.
tää. Ne voi muuttaa vaikka pieniy
bingopaarteiksikin, sillä on totta, ettd
kaikilla ole mahdollisuutta isompia jär­jestää.
Vähempikin huomioidaan k
ansaitsee kiitoksen, niinhän?
Me emme muistaneet puhua edes Lie-kin
sisällöstä mitään, niin touhukkaina
olimme muissa hommissa. Ei ollut itse
midlettömälle menolleni tuli loppu, sillä
vaunun ovella seisoi p<^iisi, joka kysyi
että mihin minulla on sellainen kiire.
Yritin puolustaa itseäni monilla eri sa­noilla,
mutta ei ollut apua, jouduin
menemään aivan viimeiseksi' mieheksi
jonoon. Miksi taaskin hätäilin?
Mutta tuli se minunkin vuoroni as­tua
junaan. Vaunut olivat jo hyvin
täynnä, ainoastaan kaksi paikkaa oli
tyhjänä. Kummallakin penkillä istui
nainen ja kummatkin olivat nostaneet
matkalaukkunsa vierelleen, ettei vain
kukaan istuisi heidän viereensä Mi­nulla
ei ollut muuta keinoa kuin laskea
matkalaukkuni vaunun kongille ja istua
sen päällä, alutta siihen tuli kuitenkin
virkamies joka nosteli tyttöjen matka­tavarat
hyllyille ja näytti minulle, että
voin istua penkille.
Näin heti, että olin vastenmielinen
kaveri, mutta koetin kuitenkin pitää
puhetta yllä, vaikka en saanut sanan­kaan
vastausta. Koetin puhua parasta
englantiani ja pian vsanavarastoni rupesi
loppumaan ja minugta tuli hiljainen poi­ka.
Olimme molemmin hyvin hiljaisia.
Viimein nainen sanoa paukautti, että
hän on surullinen, kun ei ymmärrä rans­kaa.
**No, mitä kieltä te sitten ymmär­rätte?
Sanoitte, että ette ymmärrä
ranskaa, ja minä kun puhuin englantia,
ette ymmärtänyt sitäkään."
''Oo, te olette suomalainen! Onpa
'hauska tavata!"
''Oletteko kauan ollut tässä maassa?"
'Tari vuotta."
'Minne nyt on matka?"
"Laulujuhliin."
"Sehän on kaunista, sinne minäkin
olen matkalla ja tässä junassa on paljon
toisiakin, jotka menevät sinne. '
En olisi mitenkäJin uskonut, että tä­mä
nainen voi muuttua niin paljon. Vä­hän
aikaa sitten hän oli aivan puhuma­ton,
ja nyt mitä parhain seuraihminen.
Hän teki minut niin iloiseksi, elämän­haluiseksi
ja toivorikkaaksi, että kun
vain riittäisi kauan tätä juhlallista mat­kaa.
Varoitin taas itseäni, että en vain
hätäilisi, sillä turhalla hätäilemisellä
pilataan monta hyvää asiaa. Nyt en
siis tiennyt mitä tehdä, kysyisinkö vain
en, pyytäisinkö vai en, mutta en kui­tenkaan
aikonut hätäillä, sillä näissä
asioissa on oltava hyvin varovainen.
"Porcupinel" huusi virkamies. Jat­kamme
taas toisten.
Roobe.
Filmi rauhan puolesta
Olin katsomassa filmiä **Me olennne
rauhan puolesta" Toronton Tarmolassa
Kyllä Se on parhaita, mitä olen nähnyt
koskaan. Se on värifflnri, ja siksi se
on niin vaikuttava. Filmi on otettu
nuorten rauhanfestivaalista Berliinissä
1952. Siinä näytetään, kuinka Berliniä
rakennetaan sodan jiilkeen ja kuinka
No niin, lomat alkavat olla hp^issi.
Jokaisen, on nyt velvollisuus vapaa-ai-kanaan
rikastuttaa Liekkiä kirjoituk­sillaan.
Olen minäkin tässä jo vihan
koettanut kaalia papereita, että joko
tässä alkaisi taas vähän yrittää jota»'
ja on minulla jo vähän alullakin, että
kyllä sitä vielä tulee, kun tässä illat
vähän pimenevät. Kauniina kesäiltoina
eivät ajatukset tahdo p y s y ä koossa, ai­na
on jotain kuin poispäin vetämässä.
Sataa oikein kaatamalla. Olikin jo
niin kuivaa, että oikein pelotti. Metsä-valkeat
ovat aina vaarana näin erämaan
syrjässä asuville. Ja sitten vielä kaiken­laiset
villieläimet. Kerrankin aamuas­kareita
tehdessäni huomasin pellolla
kaksi sellaista eläintä, joita en ole kos­kaan
nähnyt. Ne olivat hevosen var­san
kokoisia, vaalehtavan ruskeanhar-maita,
samanlaisia molemmat. Kauan
sain niitä katsella, kunnes viimein koi­ran
haukahtaessa l ä h t i v ä t pois. , E i niitä
ainakaan aidan y l i nostaa tarvinnut,
eikä näyttänyt vaikealta ylittäminen
omin neuvoin.
Niin, sellaista se on täällä. Susia,
karhuja ja kettuja, k a i k k i a olen nähn\1,
peuroja, muuseja myös. Kettuja oli
viime talvena niin paljon, että sanoin­kin,
jos kaadun, niin elävänä ne minut
syövät. Ei ole hyväksi, e t t ä on vähän
liian lihava — en usko niiden laihaan
niinkään silmiään kiinnittävän.
Jäämme taas odottamaan, mitä tuol­ta
metsän kätköstä pujahtaa esille seu­raavaksi.
Marjatta.
Ylellisyysesineiden hintaa olennetaan,
mutta ei kyllin, jotta köyhäkin voisi
niitä itselleen hankkia, mutta kuitenkifl
niin paljon, jotta hän voi tuntea nöyny-tystä
sen johdosta, ettei h ä n niitä omis­ta.
— Karr.
nuoret matkustivat kautta koko maail­man
Berliniin. 104. eri maasta oli edus­tajia
ja 44. eri maasta urheilijoita. Oli
mahtava kulkue eri v ä r i s i n e lippuineen.
Se liikuttaa mieltä, e t t ä kyyneleet tule­vat
silmiin, kun n ä k e e kaiken värL-te:
nuorten tervehtivän toistaan suudelmilla
ja käsien puristuksella, kuten veljiäi'
ja sisariaan.' Tulee mieleen, että jospi
joskus olisi niin, että kaikki kansat olisi­vat
veljet keskenään. Kyllä oli mahta­via
kuoroja laulamassa ja tanssiioiU
kaikista eri maista, kaikki tanssn-at
maittensa kansallistansseja.
Haluaisin nähdä tämän tiimin uudel­leen
ja toivon, että se esit< t ai iin tule­vaisuudessa
Don-haalilla. ^Hloin. kui
se esitettim Tarmolassa. satoi jaolik}''
mä, joten ilmiset eivät viitsineet lähte»
sellaisella ilmalla sinne asti. ,
Jos satutte kuulemaan, etta täjn»
filmi näytetään vielä Don haalilla. nufl
tulkaa katsomaan, ette kadu F i l^
sisältö tulee olemaan mielessänne^
elämänne, sillä se on todella kaunu^
Mukana o^^-