Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 18, 1947

              Kun piiasta
V Suuresta järvestä pisti pitkä lahti
maaa sisälle. Sen raniÄt öHvat v i i - -
Javat.' Toistakymmentä taloa o T i
lahden kahtapublta. Talojen koh-daät£
L maat olivat kapeat, mutta le­visivät-
metsän sydämessä- Toisilla
oli isommat maat ja paljon torppa­reita,
toisilla liiankin pienet. Ja toi'
set "asuivat" kovasti taloaan. L u -
. jästipiti tehdä prtkät päivät työtä,
oliko kysymyksessä A^eropäivät tahi
palkkatyö, piiat; rengit tahi torppa­rit.
:Pälvelusväellä oli se hyvä puo-li
,että vuoden perästä voivat aina
lähteä, mutta torpparit saivat aina
pelätä, että" jos Tuomaan-päivältä
• tulee häätö, niin siihen jää hyvät
työt. Siihen aikaan* oli tavallista,
että kun torpparit"^Flipesivat voimaan
paremmin, jiiin kovennettiin - veroa
kunnes torppari ei voinut enää mak­saa,
vaari täytyi lähteä ja toinen ,sai
• ruveta yrittämään. Ei näyttänyt
olevan mätään lakia, eikä ymmärretty
mistään järjestymisestä; oli se käsi­tys,
e t i ä toiset on hrptu rikkaiksi ja
toiset köyhiksi; vasta Laukon lakko
näytti torppareille ensi aakkoset. E i ­kä
ollut mitään kokouspaikkojakaan,
talojen pirteissä tanssittiin tai "ol­tiin
sokkosilla" ja siinä kaikki.
Pikku mökkiläisiä oli myös, jotka
elivät talojen töistä. Mutta, jos täy­tyi
mennä pyytämään lainaksi rukii-.
ta tahi jauhoja, niin kyllä tehtiin ky­symys,
että "milloinkas maksat", ja
jos pyytäjä lupasi tulla kesällä -työ­hön,
niin lainasta piti*saada enem­män
ja siinä nuljuiltiin, "'kai sinä tu­let
meille sitten vasta kun toisista
talöjstarjoudat'". Ja se mittahomma.
osti rahalla tai velaksi, oli saitureilla
isännillä sellaista, että kappa ryy-kättiin
tasaiseksi antaessa, miitta
köyryllä silityskapulalla saatiin hiu­kan
kukkuraksi ottaessa. Ja sama
juttu oli punnittaessa, kyllä se puu-pun^
tarin nuija aina toimi sen mukaan
miten sitä peukalolla vähän ohjail­tiin.
Eikä sille ostaja mitään voinut,
täytyi vain pistää hampaankoloon-
Ja olipa taloja, joissa kaikkivaltias
seinäkellokin pyrki olemaan aamulla
edellä ja illalla jälessä, ja jos joku
rohkeni siitä huomauttaa, niin kyllä
kuulr nimensä ja vakuutuksen, että
."tämä kello on palvellut jo kaksi su­kupolvea
ja kolmas menossa, kyliä se
ajan tietää". ~ . .
Ni*n, se työpäivä oli silloin pitkä,
ei uniakaan nähty mistään kahdek­sasta
tunnista. Toisissa taloissa
noustiin säännöllisesti kello 4 aamul­la
ja alettiin työ, joka kesti kello 8
illalla. Kolme kertaa päivässä syö-
New 'torkin hautausmaahan
nukkumaan ikuista untaan.
Mutta viimeiseen asti h ä n o l i
t e h t ä v ä n s ä uskollisesti t ä y t t ä n yt
Ei h ä n ehtinyt nähdä niitä muu­toksia
m i t ä on tapahtunut hänen
kotimaassaan. , E i hän ehtinyt
tietää, e t t ä vihattu Mussolini on
syösty vallasta ja uusi komento
on aurinkoisessa" Italiassa. Ja
e t t ä Italian naiset äänestävät,
taistelevat demokratian puolesta.
Uudet tuulet puhaltavat ukon
rakastamassa maassa, siellä Väli­meren
rannoilla, joita h ä n mi­nulle,
p o h j o l a » t y t t ä r e l l e , uskol­lisesti
k u v a i l i . Me 3nnrmiärsimme
h y v i n toisiamme, vaikkaNjoskus
molemmilla olivat kädetkin tulk­kina.
V
Käyköön hiljaiset tuulet siinä
lehdossa, jossa viimeista untaan
uinuu italialainen ystäväni.
KiRj. RUUSA-TÄTF
tiin •— kahdeksan aikana aamiainen,
kahden aikana päivällinen ja ilia-kahdeksan
aikana illallinen; ei aamu­kahvia
eikä mitään välipaloja. Kun
toisissa taioissa rux^ttiin antamaan
riihiaamurna kahvia, niin toisissa si­tä
pidettiin pahana. Kateus toisi­aan
Jcoh taan oli suuri:
Kylässä oli nöitamummn, eli pova-r
», joka katsoi tyttöjen kämmenestä
kuinka "leipävarras oli notkollaan";
josse oli väärä, ei leipä puuttunut,
mutta suora tiesi ainaista leivän
puutetta. Sama oli poikain laita.
Korteista myöskin povari kohtaloita
katsoi. Tois?t kortit oli tuolilla, po­vari
istui niMen päällä, ja toisls.a
otettiin selvää, mitä tulee tapahtu­maan.
MiiT^a jos henk'lö ei usko­nut,
täyfyi ilmoiUaa tärkein kohta
asiasta ja sUten otettiin esille ne toi­set
kortit, jotka takamuksen alla oli-vat
saaneet nutta voimaa ja nyt ne"
tiesivät. Kyllä pojat saivat tietää
kuka tyttö kustakin tykkää — "ota
se, mutta se toinen on häijy kuin pip­puri
ja kaikkien yhteinen!" Jos ku­ka
ei ollut porvarin kanssa hy­vissä
väleissä, kyllä kortit näyttivät
hänestä pahaa. Näitä ja muita tai­katemppuja
toiset me-kein irsköivat
ja pelkäsivät.
Mutta olipa saman lahden rannal­la
yksi talo, jossa, ei povarilla oUut
virkaa, koska siellä ei kukaan po-vauttaa
halunnut. Siinä talossa köy­hääkin
tervehdittiin, istumaan käs­kettiin
ja asioita juteltiin. Sen ta­lon
nimi oli Harju, isännän nimi
Vilhelmi, emännän nimi ^^aria, ty­tön
nimi Helmi j a pojan nimi Aarne.
Siinä pidettiin kaksi piikaa ja kaksi
renkiä, vaan ei niitä sanottu p'ioik5i
ja rengeiksi, vaan lytöt ja pojat tahi
nimeltään. Sillä talolla oli myös torp-par^
ta ja mökkilä-siä. mutta siinä
ei pidetty sellaista kiirettä eikä työl­lä
ihmisiä:orjuutettu olipa kysymyk­sessä
mikä työ tahansa. Ei tarvin­nut
väkeä työhön käskeä, mutta il­tasella
saattoi isäntä etempää olevil­le
torppareille huomauttaa: "Men-kääpäs
jo illalliselle, että ehditte a-joissa
kottin." Ja jos torppari tar­vitsi
jotakin, ei siinä nuristu. Jos
talvisin tuli joku pyj-tämään työtä
vastaan jotakin, ei siinä mitään ky­selty,
ja jos j\^-ä mitattiin, ei mi­tään
kapuloita käytetty: isäntä pisti
kapan hinkaloon ja nosti kukku­rallaan
säkkiin, pistipä usein limpun
tahi" muun sellaisen '*kaupänpäälli-sksi".
Sama d l punnituksessa, os­tajan
puolelle se nokka painui ilman
peukaloa. Kaikella oli kohiuhinta
ja ostaja lähti tyytyväisenä kotiinsa.
. Mutta niinpä sitten asia olikin,:et­tä
kun tuli heinäaikä'jä leikkuuarka,
ei Harjun tarvinnut lyöVäkeä e
ja i>yydellä, edeltäpäin jo tiedustel­tiin,
että koska saisi töihin tulla, ja
' tavallisesti nämä tyÖt suoritettiin hy­vin
äkkiä suotuisien säiden \-allites-sa.
Ja palkita tuli kuin ''apteekin
hyil3'ltä'\ Ja jos päiväläinen liuo-mautti
velasta, niin, jos se ei ollut
kovin suuri, §aattoi isäntä tuumia:
"Kasvaahan se tuo pelto uutta, ei
huulila niitä muistella", ja jos oli
isompi lasku, saattoi hän sanoa: "Xo,
tuon tuosta otan. se on sillä kuitat­tu
— tulethan s'nä taas sitten töi­hinkin,
kun tarvitaan." Sama suhde
oli naistyöväen kanssa, siliä emäntä
öli samanlainen. E kä Harjuun tar­vinnut
käydä palvelusväkeä haeske­lemassa,
tarjolla oh* tulijoita aina.
mutta palvelijat pysyivät paikoillaan
ni'n kauan kuin heidän omat asiansa
jotakin muutosta aiheuttivat.
' Kerran tuli naapurin isäntä hen-keä
täynnä Harjuun kylään ja yhtä
ja toista aluksi juteltua tuli asiaansa
ja sanoi:
"Minä lisäsin Vierun Mikolle ve­roa,
kun se asiui torppaa kuin lin­naa.
Pahoillaan se siitä oVi ja ru­pesi
sanomaan, kuinka Rajala on
puolta suurempi eikä sille ole veroa
lisäUy. Mutta minä sanoin Mikolle,
että jos et maksa määrättyä veroa,
niin saat muuttaa Tuomaan-päiväl-tli
pois. Mutta mihinkäpäs hänkään
menee. Parasta olisi sinunkin nos­taa
Rajalalle veroa, ettei toiset sii­hen
vetoaisi. Sitähän ne kaikki ih­mettelee,
kun Rajala m^y viljaa
niinkuin talolliset ja haaskaa maata­si.
Ajattele sinäkin o^naa etuasi."
Harju tuumi:
'•Siitähän minä olen ylpeäkin, että
Rajala nyt voi myydä edes vähän­kään
viljaa. Muistan, kuinka hän
kerran tuli luokseni, kun olivat juuri
mennet naimisiin ja t^-hjät olivat,
ja pyysi maata. Ei ollut huonetta,
hätämökin laittoivat. Sanoin, sa­malla
kun maata ja piiuta lupasin:
'Mitä tarvitset, tule meiltä hake­maan'.
Ja monta tynnyriä sai Ra­jala
ostaa ennenkuin omat pellot
kass'oivat. Hän nauttii omaa ahke­ruutensa
ja kovan työnsä tuloksista
nyt eikä minun hinkaloni pohja ko­lise.
Hänen, kuten muidenkin hä­nenlaistensa
työstä minunkin pelto-,
ni kasv-avat. Ilman työlä siä en tu­le
toimeen jä minä tiedän miten hei­dän
kanssaan menettelen."
'Naapuri lähti huonojen uutisten
kanssa tyytymättömänä kotiinsit.
_. Harjussa elettiin Hyvin, jä lorp.
parit, mökkiläiset ja palvelusväki
. olivat tyytyväisiä. Talon ainoa ty-tär.
Helmi, oli kaunis tyttö ja äiti
oli opettanut hänelle kaikki hyvät
tavat senlaisena kuin oli itsekin op-pinut.
Eräänä kirkkaana syy.späivänä a-joi
erään ison talon poika toisella
puolen pitäjää sen ajan tavan mu­kaan
komeasti puhemiehen kanssa
Helmiä pyy*tämään. Emäntä oli ih-meissään,
ettei noin nuorena, 19-
vuotiaana ,oie ajatellakaan häntä
miehelään. Ei tosin kosijakaan ol­lut
vanha, vain vuotta vanhempi Hel­miä.
Raskaalta tuntui vanhemmista
luopua ainoasta tyttärestään vielä
niin nuorena, mutta lopultakin lupa
annettiin, ja sitten käytiin ''talon-katsojaisilla"
ja alettiin h»ljaa laitel­la
kapioi:a.. Häät päätettiin viettää
juhannuksena jolloin luonto on kau­neimmillaan
ja saa tehdä lehtimajan
pihaan.
Kailvki meni hyvin. Mutta helmi­kuussa
nousi synkkä pihi Harjun ta­lon
ylle. Isäntä tuli yhtäkkä ko­vaan
vatsanpolttoon, eikä siinä aut­tanut
sauna, ei terva, ei lääkäri eikä
lääkärin lääkkeetkään, vaan kuole­ma
tuli ja vei talosta hyvän isän­nän.
Se oli suru suuri, ei ainoastaan
emännälle ja Helmille ja .Aarnelle,
vaan torppareille ja mäkitupalaisille:
yleensä se koski köyhiin, mutta kos­ki
se myös rikkaisiin.
Emäntä oli heikossa kunnossa hau­tajaisia
järjestämään, mutia täytyi
toimia. Renl:! Kalle kävi kantajat
pyytämässä ja torpparit ja mäkitu­palaiset
olivat apuna kaikissa mah­dollisissa
hautaushommissa. Suuri
oli ruumisaattue ja vanha rovasti
piti haudalla kauniin puheen.
Sinne täytyi jättiiä monelle kallis
hyvä isäntä ja naapuri. Nyt emän­nälle
jäi kaikki talon huolet. "Ka-lunkirjoiius"
täytyi myös heti talos­sa
pitää. -Aarne-poika oli silloin 13-
vuotias ja emäntä tuumi: "Itse olen
poikani holhooja, ja Helmin osan lai­tan
hänen mukaansa. Raskas tulee
eron hetki olemaan, mutta ei auta
lapsensa onnea rikkoa."
Emäntä käski renkipojat sisälle ja
sanoi: ~
'•Nyt meidän on mentävä eteen­päin
omin neuvoin. Kalle tietää ta-
Kuusitoista hevosia, koira, kissa ja kaksi poikaa jakavat huoneen, nimittäin tallin, Miltvauke-essa.
Tallin omistaja Larry Singale, vaimonsa ja ticljän poikansa kanssa häädettiin asunnostaan
viime marraskuussa, josta lähtien oval asuntopulan vuoksi joutuneet asumaan yhdessä huoneessa,
joten pojilla on väljempää tallissa.