Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 6, 1940

              m.
19,40 LAITANTALNA, HEINÄKITUN 6 PÄIVÄNÄ
9 « — Mikä olen, kysyi Lefebre älHs-tjTieenä.
— Merinoslaounas, toisti Girard.
"X/A^KA^ayl G i ^ juttusille ja joilta parhaimmassa ta-
' sa^Hl^ftÄW.' ^ Ä P ^ o paiiksessa saattoi pyytää jopa savuk-
,ehkä siUenJcää^ keen^in.
ta^,. Se olisi ^ ' '
vanhaa
asiasta
suhieoi
rouutamia natuj^tpksia. Alutta ker­tokaamme
k^^ ^V&tsi alkaen.
P^urQirard heirä sekapäi-senä
Pjarisin eräzm s alla. Aamu
oli kaimis
kaana
paleli
öon
Sitäpaitsi ei hänellä ollut pennis&ääh
taskus^an, eikä hänellä/ myöskään
ollut nmii<JöUisu
Ruumiiiliseeh työhö:
yannut, ja kim hän etsi konttoripaik-koja
tahi pyrki myyjäksi, katselivat
ihmiset aprikoiden hänen kuluneita kymmenen vuoden ikäinen.
kemaan heidän perässään. keen. Mutta kun hän saapui kul-
Miehet istuutuivat rannan lähdlähja^^
olevalle penkille ja keskustelivat in- Qirard palasi takaisin ja istuutui
— Tiedätte varmaankin, ettäMeri-kessä
osui hänen katseensa ohueen, »«slampailla on harvinaisen pehmeä
nahkäkantiseen kiriaan^ joka oli pen- tuuhea villa. Sen vuoksi nirait^-
kiUä." Se oli muistikirl<f, joka bli ^ään ihmisiäkin, jotka ovat v^auiiit
' "kerittäviksi", Merinoslampaiksi,
— En ymmärrä vähääkään, lausui
lentäjä.
— .^takaahan, kun kerron easiksi
hieman itsestäni, virkkoi Gir^d. —•
Tarinani on nimittäin A-arsin opett?^-
vainc^. Viisi vyotta sitten olin toi-
Hän oli kookas ja solakka, Girar^ avasi kirjan ja selaili hie-läneHä
myöskään ja hänen taljcinsa rintapielessä n ^ man atk. jokaisella sivulla oli eri
? * , ^ < ^ ^ ö t ä . l^täjärnerkki. Toinen oliiiha\^ ja yhtiöiden riimm^ä'riubeMtajä^^
ohön hän ei kel- punaÄ, ja hänen sarvis^^ sikiiräseja. Lisäksi kiijäa^
lasie^sa takaiia kiiim valpasta kitty useita osoitteita. Muuaii niis-silmää.
Mies oli suunnilieen \niden-pukiraiaan
ja hoitamatonta ulkomuo­toaan,
sekä tiedustelivat sitten suo­situksia
samoin kuin sitäkin, missä
hän oli ollut sitä ennen. Paul Girard
ei ollut erikoisen halukas selittä­mään,
-että hän vähää aikaisemmin
oli olhit kuritushuoneessa -— ja että
sieltä saatu suositus oli laadultaan
hieman epämääräinen.
Paul Girard astui hieman lähem-mäksi
ja vilkaisi tuontuostakin, mi-teia
pitkäUe iriplemn?at herrasmiehet
oli\^t jo poljttaLneet sikarinsa. Mie­het
näyttivät hienoilta^ eivätkä ilmei­sestikään
polttaisi s^kar.ejaan aivan
loppuyn. B^n tuijsi sikarien hyy^
tuoksun ja veti sitä ahnaasti kei^h-kpihio^.
S^^rpalla ei hän ypinut olla
Paul pirard pje^^ lialyy^siiMtta itseään sen vyöksi,
. atä aijkaai joUoii?
p^yän^ ]^a^p}a^^ j^lvyllä ja kup-nolUsella
at^zdla. Nyi ei pesepxi-
§estä ollut: pujt^^J^takaan ja aamii^^-
yw,. saantmi j^: ^ ä t mfijk^äa^lg.isia '
mahdollisuuksia:' J^Jfcpi -l^pSLj^^es^
oli hänien" hatq^itta\^ if^
työp^ökka;^ v^Li^^ajhluQ aep avuUä
an^tsisrlraiuj niuut3J9iankii;t kol^^
päivässä^. B[äii: pj^di^ti rp^at hpy-suistaaij,
k^iun^i^ ^^^P^ PPistyi
m^uup^ikaÄ^iP.
Ei kannata rjyMyä^ jlu<^ttel€yniaan
, ettäiiäh oli jp vajpnnut siksi syvälle,
.että pii valmis polttamaan toisen
ppisheittäiniä sikarinpätkiä.
ViaoJh^ei^pi Uliehistä oli pariin ptt^e-aeen
yiJikaissjät^h nxutta
njies- ^^inijäbti kpjkönaän jepari. ^
.Wt;tö VieSLÖöitäi!'^^^^^ häii kiffie-
,ällä äänellä;. -— Kuunteletteko k^-
Kv^teiuanitBe? y<^o.ijett6ko mj^t^?
— En, vi^tasr Pa.u[l Qirard hi-mijyipu;.
— Nyt ptettfi. seisonut siinä kym­menien
nainuuttia, tuijottaja .9?.eihm,
Mikki^ piitä »?tt jatkoi mies. — Olette siirt3^yt yJ^ä
;^ii^d sai kpkc^^ lähemmäksi ja näytätte siltä, kuin
aurinkoina jaa^m]i^ Hän k^yi f^-
rissakymmenessä pja||^u^ ^tsimsis-sä
j^yötä, ngiutta tulpÄita. Häh
yritti ke^j^^tä hien^ riipka^ ^rjä^
ravintolan ;^itj^^ XokkA
hqitti hänet ji^os;j^^ kiitsua
pi^feiUe pHöUish^^ V
Puolipäiyä ^viptt^ttiin ^ tuli Ota-päiyä.
Dimjs^t istuivat k^yi^pissa
h>^pu^t ip(ejpnaa^ iha^iyat
ohiJ|:uj^^>^ ]^WPttaxia. ' Ayr^c
^inilteii ja tupb^u^^ ^Edtille
sekä bensiiiuUi^ lii^^i -— ti«]^-
kafle. Paul Gerard oli^ nyt niin "nä­lissään,
että hän tuskin enää tunsi-
Haan sitä. NMkä asusti hänen ruu­miissaan,
joka kuitenkm oli ikään­kuin
turtunut. Paul Girard tunsi ää­rettömästi
himoitsevansa tupakkaa.
Ajatellessaan sikaria tahi savuketta,
t|^si hän miltei huimausta.
^inuaUa istuy:?in pjo^jan kanssa.
iif ojiv^ y | ^^
«ws\ä, joid^ k^iss§ QJU ^(e|pj^^
• L - ^ —
aikoisitte syödä meidät. Mitä tarkoi­tatte?
Painukaa tiehenne! Emme
kuitenkaan anna teille mitään.
— Kas niin, rauhoittukaa, Morell,
virkkpi nuorempi miehistä. — Meillä
ei ole yksinoikeutta tähän katuun.
Tuo mies saa liikkua täällä sampin
pikeuksin kuin mekin. Mutta miksi
v^oiiette meitä, toveri?
— J^aikki jphtvi äkai^eistanfl^e,
sanurialsi Paul Girard. -r- Olen koet­tanut
tavoitella nijlden savua...
- j - JEtte virnaankaan oj^e oraista-tä
kiinnitti hänen huomiotaan.
— ph, mutisi hän, Gaston Lefebre
— atlanninlentäjä. Tuo nuorempi
rnies oli varmaankin Lefebre, sillä
häijen rinnassaan oli lentäiämerkk,i.
Hän asuu Blpulev^rd S:t Micht!ti
varrella. Talo on todella hieno, jo­ten
Lefebrellä täytyy olla runsaasti
rahoja. Lienee viisainta, että otan
hieman tarkemman selon siitä, mitä
tuo MoreU oikeastaan hommailee.
Hän ei näyttänyt oikein luotettaval­ta.
Paul Girard työnsi kirjan taskuun­sa
ja poikk^i erääseen halpaan ra­vintolaan.
Syötyään tilasi hän kah­via,
sytytti sikarin ja ryhtyi tutki­maan
muistikirjan sisältöä. Aluksi
näytti kaikki täysin kasittämättö-mältäi
mutta äkkiä hänen huulensa
vetäytyivät hymyyn.
— Oh, nyt käsitän koko jutun!
mutisi häh itisekseen. — Luettielossa
on jokaisen liikeyrityksen nimi —-
ainoatakaan ei puutu. Morell on ep^-
lemätta todella nerokas huijari. Mut­ta
maailma tahtoo tulla petietyksi. i .
Seuraavana päivänä katseli lentäjä kysyi hän.
Gaston Lefebre melko hämmästy- telstähäin pn pääsemättömissä! Mut-neenä
Paul Gu-ardia, joka itsepäi- ta nyt saatte luvan painua tiehenne,
sestj oli pyrkinyt hänen pufaeilleeh ^älu|ri keskusta herra Lefebren
ja ilmoittanut haluavansa henkilö­kohtaisesti
keskustella hänen kans-laria,
joka sai minut houkutellMksi
liikkeiensä osakkaaksi, Valitettayasti
supstuin...
: — Ja sitten liän tekikpnkurssin.^
kysyi Lefebre.
— Ei — tapahtui paljon pahem­paa,
selitti Girard. — Olin ollut ha­lien
liikkeessään vain muutaman
kuukauden, kun huomasin kaiken
olevan alusta Ipppuun pelkkää hui­jausta.
Eräiden toisten suurpetkut-tajien
ohella houkutteli hän ihmisiä
osakkaiksi sellaisiin yrityksiin, jotka
plivat olemassa vain paperilla! Hau
rnöi öbligatioita jä osakkeita, jpilfa
ei ollut e4es jätepaperini arvoa. Häh
suoritti leikkauksia — keritsi lam­paita,
Kuten hän sanoi. Lopulta seu­rasi
tietenkin romahdus ja hän pakeni
rahoineen, mutta minä jouduin kiin­ni.
Sain kolme vuptta kuritushuo­netta.
Nyt ehkä ymmärrätte, että
tunneu tämän ajan hyvin?
Min^cä ala^
— Petkuttajien ammatin — ja
samalla hen^a Mprellin ammatin, laU-sui
dirard. —'• Mutta — tuollahan
häh jö tuleekin!
Övi aukeni ja herr.a Morell ilmes­tyi
kyjinykselle. Hän nyökkäsi Le-febreile,
miitta rypistj kulmiaan, näh­dessään
Girardiri.
No, joko taas tahdotte sikarin?
Tuhat tulimmaista —
^ n .
— Oh, tehän olette sama henkilö,
jonka tapasimme eilen', lausui hän.
— Aivan Jiiin, myönsi Girard. —
Mut^a en svinkaan t#ut tänne Jke;r-jäämään.
Tahtoisin keskusteli kans-
^iiu\e eräästä y^cavasta asiasta. Tije-nu,
t kumoon sikaria pitkiin aikoihin? dän, että olette kuulu lentäjä. Ja
«iaan hän d ollut ^lähnyt p ^ ^ vuo­den.
Häniklyöin^^
r^unioyi^ me^^ ejämään^ä.
^a niin hän ajjuitiji siibeh, ^ttä kpetti
?>^Mtaa surujaan'io väkijuoiniila-kin.
<i« 'lliy^zi^r-^^T. -
kysyi nuprempi mjies.
— •&i[iin, en enää muista, kpska
miuuUa olisi ollut sellainen, myönsi
Paul. — Ajattelm, että ehkä heitätte
omanne pois — ennen kuin ne ovat
aivan lopussa . . .
— Ants^kaa hsug^elle sikari, Morell,
lausui nuorempi miehistä. — ]\te tu­pakan
orjat tiedänjme, miltä tupa­katta
plfmiueu tuntuu.
Väphe^ kaivoi kultai­s
i sikarjkotelon tabustaan, ptti sii­tä
sikariu ja ojensi sen sanaakaan
sanomatta Girardille. Samanaikaiises-tj
pjensi nuorempi mies viiden fran­gin
setelin hänelle.
— Sjllä saaitte hieman ruokaa, lau­sui
hän. — Polttakaa sikari vasta
liikeasioista.
— Äikää antako läsnäoloni häi­ritä—
olen nimittäin saman alan
ammattimiehiä, vastasi öirard. —
Vphte täysin rauhalli^sti puhella
hewa lUifebren kans^^ vaikka
kin täällä.
Morell lehahti tumman|j\fnaiseksi.
— Nyt tämä menee jo IHan pit­källe!
kivahti hän. — JEUei herfa
Lefebre heitä t^^tä ulos, niin teen
mijoä senl
^än vilkaisi lentäjään, mutta ^ -
mä seisoi raubaljii&esti p>aikallaan ja
tarkkaili huvitettuna molempia mie­hiä.
— Rauhoittukaa, ystäväiseni, rau-tuukeileva.
Olitte eilen ystävällinen hpittukaa, lausui Girard. — Nerok-minulle
— ja tahtoisin nyt tehdä kaan liikemiehen täytyy air\a pystyä
teille pienen vastapalveluksen. Tupt-tikp
atlajnninlentonne teille paljon­kin?
Lentäjä katseli betl^en edessään
seisovaa laihaa miestä. 3it^n hän
lausui rauhallisesti:
— 5n vieläkään käsitä, mitä teke­mistä
teillä OQ Sien seikan kanssa.
saata.n aavistaa, että plette aivan
hiljattain saanut h.altuunne huojoiat-tavan
omaisuuden.
—^Kuulkaahan nyt... aloitti Le­febre.
närkästyiieenä.
— Älkää hermostuko, keske3rtti Gi­rard.
— Tarkoitukset ei ole pila
hiUitsemään itsensä. Mutta keskus-telkaamime
nyt liikeasioista, jjlissä
kunnossa Guad[alan kultakaiypkset
ovat? Ilmeisesti on siellä tehty hil­jattain,
suuria kultalöytöjä, vai kuin­ka?
Osakkeet tulevat tietenkin ko­hoamaan
huimasti ja te t^tte herra
JLejfeijrelle sutiren palveluksen, poimit-,,
% vain p a f e p s i ^ j ä turmeli ^ i^e^, sillä se on todella hien^
heikkoa kumisia: öitten kauaa kapine. Mutta nyt meid^ on^jat-viipynytkään
icun^ Icgttai^ matkaamme, Morell. Kello
ja hiljaa sainm\^ nuoren äidiin
— elämä, josta hän kerran oli
uneksmut niin kaunista ja valoisaa.
Aivan vastakkainen oU se kuva, jonka
nän jätti muistoksi lapsUlie en.
on jo paljon.
Molemmat nousivat paikaltaan ja
Gu-ard seurasi heitä katseillaan siksi
kunnes he katosivat läheisen kul­mauksen
taakse. Seuraavassa het-
Mutta ypih"kuitenkm 3miais^^ ti^sjle tamallahänellerauutamiänäistäo^k-sen,
minkä koko joo^ma jo tietpä, keistä. Ja Ma^ckan kumiosa.kkeet?
Lennon avulla en ansainnut paljoa-. lipumin ^V9ita on nous^^sa, eikö
kaan, sillä kujut oliv^ suuret. Mut- nim? ij^erra Lefebr^ pitäj?» ostaa
ta muuan setäni kuoli Hiljattain, jo-. seUais^ osakkjeita — yz^rsinkin kun
ten perin hänen pmaisuuteaisa... . Reillä ^ttuu p|em^ niitä lia|Iussan-
— Jotain sellaista qiäilinkin! huu- ne. l^Jikö ole oikeassa? Ja jos hä» ei
dahti Girard. — Olette siis Merinos- pidä näistä osakkeista, on teillä vielä
lammas - T valmis kerittäväksi I B<Knian rauiatieqsakkeita — jotka