Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 4, 1952

              MARION EMERSON
mm
mi
•
mx.'-'
'1^
mmm'
Ml
J ACK oli soittanut kotiin. Hän oli
kihloissa.
iRouva Mortimer ei huokaissut. Mut­ta
Jack oli hänen lempipoikansa ja nuo-rm
neljästä veljeksestä. Kukaan van­hemmista
pojista ei oUut tuonut hänelle
sellaista miniää, kuin hän olisi toivonut.
Jo silloin, kun pojat olivat olleet pieniä,
oli hän toivonut, että heidän tulevat
'vaimonsa olisivat kuin tyttäret talossa.
Mutta Gregor, joka oli aiikitehti, meni
naimisiin erään toverinsa kanssa. Hän
oli pitkä ja solakka tyttö, jolla oli kyl­mä
pää ja oma konttori. Hän muis-tutti
hyvin vähän rouva Mortimerin ty­tärtä
ja omia lapsia hän ei tahtonut,
niin hän sanoi. Sitten Tom meni naimi­siin
Marcia Vancen kanssa,_p^
oli kaikissa viikkoiehdissä, sillä Mn oli
gölfmestari. Hän oli hyvin ihastuttava,
mutta kylmä ja jäntevä kuin poika.
Bill meni naimisiin Annen kanssa, joka
ei ollut paljon muuta kuin sievän näköi­nen
ja hyvm kasvatettu. Hän kuului
niihin nykyaikaisiin perheenemäntiin,
jotka suorittivat kaiken tieteellisesti ja
olivat itse selvillä kaikesta. Rouva Mor-tuner
sai panna reseptikirjaiisa S3a-jään
ja luopua lahjoittamasta kirjailtuja l i i -
Hän kaunis oli kasvoUtaan ja nuori iältään
ja opetuksen saanut oli onuilta isäljfään-—-
mutt'tyttö jota lempi Aäny oli petturi,
ja siksi tuli Roopesta nyt julma ryöväri.
Elokuvasta "Rosvo-Boope", **The Love of Pirflt «
joka e s i t e t ä ä n lähitulevaisuudessa Canadassa '
Canadian Finnish Mpvieisin toimesta.
metelien. Lauantaina seurasi kaupassa-.
käynti, pitihän koko viikon ruokatavara
ostaa mukaan. Verkko piti ottaa trom-musta
pois, värialtaaseen, jossa se oli
tunnin" ajan. Sitten öljyt ja gasoliinit
sekä vesitankit täyteen ja niin oli va­rustauduttu
ottamaan alkava yiikko
vastaan. .Lauantaina iltapärvällä kä,-
vimme saunassa. Siellä oli nimittäin
ihana sauna suomalaisilla. Jotkut tois­kielisetkin
menivät sinne, mutta kiina­laisilla,
japanilaisilla ja intiaaneilla oli
omat suihkunsa. Oli virkistävää käydä
saunassa ja poistuttuamme huudeltiin
saunakahville.
Illan tullen kokoonnuimme suurella
joukolla ja: kyllä siinä kala poikineen tu­li
selväksi. Sitten rupesimme laulamaan
niiin, että koko kannuttimo raikui. Äänr
tä tuli; eivätkä laulut loppuneet; Kun
vielä tuli joukkoomme eräs tuttavamme
mukanaan mandoliini, niin oli mukana
säestyskin. Kaikissa kalapaateissa kat­seltiin
ylöspäin, sillä me olimme laitu­rille
rakennetussa rakennuksessa. Tämä
kannuttimo on rakennettu aivan laitu­rille,
maata ei ollut yhtään, aivan jyrkkä
kalliorinne ylös. Oikein ystävällisiä ja
välittömiä olivat kaikki ihmiset eri kan-sallisuuksista
huolimatta.
Sunnuntaina kävimme sanomassa
"näkemiin" tuttavillemme ja puolen
päivän aikaan lähdimme uusille vesille.
Meri oli kaunis ja rauhallinen, joskin
aaltoja tuli harvakseen. Mitä enemmän
niitä tuijotin sen pahemmalta ne vai­kuttivat,
enkä tämän jälkeen kiinnittä­nyt
niihin mitään huomiota.
Kello kuusi sai vasta heittää verkon
veteen. Päätimme mennä tyveneen lah­teen
sunnuntaipäivää paistamaan.
» Ajoimme eräästä kapeasta väylästä ja
Jtaittis — olimme karilla. No, päästiin-
' hän siitä pelkällä ^ukähdyksellä omm
avuin pois, mutta kyllä kareja osasin
ruveta pelkäämään. Siinä oli toinenkin
suomalainen pai^iskunta pienen poikansa
kanssa ankkurissa. Tämä oli oikein
kaunis paikka, kuulemma vanha intiaa­nien
taistelutanner. Kaunis valkea hiek­karanta,
jossa sai nauttia kesän kauniis­ta
luonnosta. Mutto auringonkylpyjä
ei voinut ottaa, kun ilma oli kylmää, jo­ten
vaatteet piti mielellään päällään.
Kellon lähennellessä kuutta lähdimme
etsimään kalapaikkaa. Hätäisemmät
heittivät verkkonsa mereen jo vähän en­nen
määräaikaa. Siitä voi menettää ko­ko
kalastuslupansa. Olen unohtanut
mainita, että lupa piti minunkin saada,
ei siellä saa ilman lupaa mukanakaan ol­la.
Mielenkiintoista oH seurata kalamies­ten
touhuja. Kun verkko oii meressä,
sen toinenkin pää sidotaan "poijuun",
jossa on lippu ja sekin heitetään me­reen
ja njft lähdetään ko\'alIa vauhdilla
ajamaan pitkin korkkilainia. Sillä kuu­lema
ajamalla ajetaan kalat verkkoon.
Tästä en pitänyt, kun sitä poijua men­nään
ottamaan kiinni sellaisella juoksul­la,
että sydän kurkussa saa pelätä, että
liorjahtaa mereen, paatin syrjä kun oa
hyvin kapea. Toisten näin pienellä ruu-hella
käyvän katsomassa, onko kalaa
verkossa.
Maanantaina lähdimme uusille vesil­le,
kun yön saalis oli vain vähän yli 50
kalaa ja muualla oli kuuleman mukaan
saatu enemmän. Ajoimme yli tunnin, ja
^ laskimme sitteri verkon mereen. Siinä
jo vähän, aaltoili, mutta ei erikoisem­min.
Kellon lähestyessä kolmea, nou­si
navakka tuuli ja aallot olivat sen
mukaisia. Nyt jo kiikutti paattia joka
tavalla. Kaikki, mikä oli vähänkin ir­ti,
lensi sinne tänne. Alallot löi^^t vet­tä
paatin perästä sisään ja rannasta-päin
tulevat aallot löivät etukeulaan —
olinune ristiaallokossa. Luulin paattim-me
uppoavan, en tiennyt, kuinka paljon
vettä se ottaa. Rintani oli kuin tules­sa
ja peOiäsin niin, että vapisin vielä
monta tuntia jälkeenpäin. Saimme ver­kon
onnellisesti pois ja minä vakuutin,
ettei sellaisessa aallokossa kalaa saa,
tyynessä lahdessa se kala kutee, sano­taan
Suomessa. Ajoimme laitalaineella
lähes tunnin ajan ja pääsimme myötä-aaltoon.
Sitten havaitsm erään tyynen
lahden ja sinne rauhan satamaan las­kimme
verkon. Seuraavana aamuna
olimme "high boat", siis paras paatti
kannuttimoltamme.
Sitten seurasi-hyviä öitä ja päiviä ko­ko
viikon. Kalakirja oli mielenkiintoi­sin
kirja, josta ei sisältöä puuttunut ja
jota ensi kerran elämässäni suurella
mielenkiinnolla seuloin koko kuukau­den.
Kolmenk3nnmenen sentin ero sii­nä
oli kannuttimon kirjojen kanssa ja
sekin oli kaimuttimon virhe.
Tyjrtyväisinä saavutuksiinmie viikon
aikana saavuimme kaimuttimolle ja kyl­lä
uni maittoi, ei xillut väliä, vaikka me­ri
olikin alla. Viikko oli valvottu mel-kem
yötä päivää. TäUä viikolla sattui
olemaan kaunis kuutamo, joka antoi ro­mantiikkaa
tälle "huvimatkalle". Pe-rävalo
meni ensinunäiseha yönä epäkun­toon,
mutta olihan ^sähkölamppu, jol­la
näytin valoa, että näki kalat ottaa
pois verkosta. Kyllä uiii oli tipotiessään,
kun kalaa oli verkossa, eikä yhtäkääii
kalaa noussut, e t tä en ollut niitä laske­massa
yöllä tai pärväliä. Olen aina ol­lut
iltauninen, mutta kyllä kalat Vei\raLt
unen tyystin.
Sitä riemun Tsuurta nautintoa, minkä
tämä kalastus saa aikaan, kun vain ka­laa
tulee, mutta hermoihin se ottaa, jos
siellä yötä päivää valvoo eikä tule mi­tään.
Kalliit ovat välineet, joilla näitä
hopeakaloja nostetaan. Kalaa pitää
tullakin, ennenkuin on menot suoritet­tu.
Tänä lauantaina taasisokoonnuimnie
illalla saunomisen päälle samoille tut­tavillemme
ja siellä kahvia juodessam­me
saimme uusia vieraita, toisen kan­nuttimon
suomalaisia ja taas oli entistä
ehompi kuoro koolla. Muutama laulu
tuli jo neliäänisestikin. Virkistäviä oli­vat
viikonlopulla nämä yhdessäolon het­ket,
joista lämpimät kiitokset teille kai­kille!
Jatkuu
^ ^ t; S i} f? ii m: 55 S. .'S 5: ^; »-.f.
f- .
noja^yntymär .„ia^_nimipäivMah^^
Anne ei käyttänyt liinoja pöydiUä.
J a nyt oli vain Jack jäljellä. Ellei
hän saanut pitä^ poikaa itsellään, toivoi
hän vain, että tämä valitsisi sellaisen
vaimon, johon hän voisi suhtautua kuin
t3rttäreen, Hienotunteisesti tietenkin.
Sillä rouva Mortimer ei ollut suinkaan
tunkeileva.
J a nyt oli Jack soittanut kotiin ja
kertonut suuren uutisensa.
— Tunnenko hänet? ihmetteli rouva
Mortimer, joka yritti urhoollisesti sa­lata
yllättyneisyyttään.
— Tuskinpa, Jack sanoi varovaisesti.
— Vai niin. Mitä . . . tarkoitan, mi­tä
hän tekee . . . onko häiu jotakin eri­koista?
Sinun täytyy kertoa minulle
jotakin hänestä. Olen utelias. '
— Niili; tuota, ymmärrätkö, hän .on
. . . hän - tanssii. Hän bn teatterissa.
Hän tanssii baletissa, mutta nyt hän
tietysti lopettaa sen.
— Vai niip, rouva Mortimer sanoi ja
niiaisi pelkonsa. —- Hän on siis tanssi­jatar?
— Saammeko tulla päivälliselle tä­nään?
Vain hän ja minä.
— Viimeinen pyyntösi ei kylläkään
käy päinsä. Tiedätlfih, että tänään tu­levat
sekä Greg ja Tom, Will ja Orace
ja Marcia j a Anne.
- — O h , olin kokonaan unohtanut.
Mutta sitä parempi. Silloinhan hän
voi tavata koko joukon samalla kertaa.
•— Mikä hänen nimensä*bn?
— Fay, Jack sanoi hellästi. — Hän
on vam pieni tyttö vaaleine hiuksineen
ja suurine silmineen. Sinä tulet ihastu­maan
häneen yhtä mielettömästi kuin
minäkin.
—" Varmasti, rouva Mortimer sanoi,
mutta hän ei ollut suinkaan varma sii*
ta.:
Rouva Mortimer ei ollut vardianai-^
kainen. Tyttö balet^ta oli aivan yhtä
hyvä tyttö kuin tyttö konttoristakin ja
konttorityttö oli kunnioitettava nuori
nainen, joka itse ansaitsi l e i p ä n i . Huo­noja
yksilöitä oli kaikissa yhteiskunta­luokissa,
sekä heissä, jotka itse ansait­sivat
toimeentulonsa kuin teissäkin,
jotka elivät' isiensä tai ehkä sulhasten-sa
kustannuksella. " .
Hän pukeutui päivälliselle. Oli luon­teenomaista
hänelle, että hän oli täyn­nä
toiveita. Efaka hänen kakkuresep« .
tinsä joutuisivat nyt käyttöön ja ehkä
häh saisi ommella jonkin pienen liinan«.
kin. Hän olisi niin mielellään halunnut
tehdä sen. Hän olisi halunnut elävän
siteen nuorisoon, jotka kuuluivat nyky­aikaan.
Olihan hän itse tavallaan ollut
sitä luomassa.
—- Ottaako rouva helmensä tänään?
kamarineito kysyi rouva. Mortimerm
pukeuduttua mustaan ja pitseihin, mikä
sopi hänen iälleen.
—- E i kiitos, Francine, rouva Morti­mer
vastasi. Mutta ehkä hänen sitten­kin
olisi otettava helmet. Hän oli saa­nut
ne häälahjaksi mieheltään, ja hän
oli aina toivonut voivansa lahjoittaa ne
jollekulle poikiensa vaimoista. Mutta
siitä ei ollut koskaan tullut mitään.
Grace, arkkitehti, ei käyttänyt mitään
koruja. Marcia, gölfmestari, ei pitä­nyt
helmistä — sillä nehän tuottivat on-nettomuutta.
Ja Anne halusi vain muo­dikkaita
koruja. Ja niin olivat hehnet
sitten jääneet koteloonsa. Miksi hän
olisikaan väkisin tyrkyttänyt pois kal­leinta
muistoaan%
Hän meni ruokasaliin pieni kultainen
medaljonki kaulallaan.
Toiset olivat jo tulleet. Vain Jack ja
hänen Faynsa puuttuivat. Hänestä ei
niska dii
>
Sivu 10 LanantaSna. lolr»lrwwn CpäiviiuL 1952
^ u t väärin kertoa toisiUe Jackin,
— Jack kihloissa, TomsaöoL
^ h ä n on hyvä. Olen nähnyt häneT
na muutaman kerran hiukan
sen tytön kanssa, joka ei ole oUi
hänen tyyppiään. Kaikin mi _
oH kyllä korean näköinen, mmia!
Rouva Mortimer ei .halunnut *
naitään. Hän kuuli ääniä halli,^
lähti ottamaan vastaan Jackia ja F»
Hän näki ensin Jackin ja toteäi
kein tuskaisen selvästi, miten poika
ilmetty isänsä. Ylpeä ja määräi
nen mutta kuitenkin ujo.
• . — Kas niin, äiti — tässä on F;
Rouva Mortimer katsoi utelaana
töä. Hymy ei sammunut hänen hi
taan, sillä hän oli hyvin kasrai
Hänen ystävällinen tapansa ei muul
nut lyähemmän ystävälliseksi, il
hänen sydäntään kuristi. Fay. . j
ten-Jack olikaan voinut lanata
nukkekasvoisen ja kultahiuksisen t
, heilakan pauloihin? Ja ehkä hii
kaiken lisäksi olivat -rärjätyt.
hänen vaatteensa? Sekä puku että
ki kirkuvan punaiset. Ja Jackilla
aina oli ollut niin hyvä maku...
—^Tervetuloa, rouva Mortimer
ty3rtyi sanomaan ja hymyili uudi
Tule^ mukaani, lapsukainen, jos
luat hiukan kunnostaa itseäsi
Hän vei tytön omaan huoneeseensa
'ajatteli, niitä Tom oli sanonut
Fäy meni peilipöydän ääreen. S\
si nenäänsä pari kertaa puuterihui
Ia, suoristi tukkansa otsalla—
täynnä kiekuroita — ja kääntyi sittal
Hänen katseensa^liukui toisesta komfrl
asta huonekalusta toiseen. Hän tarbs>|
teli pukeutumispöydän hopeaesineitä ji|
kristallipulloja. Sitten hänen
sa pysähtyi valokuviin, jotka olivat h-|
peissa hopeakehuksissä. Ja rouva Mor­timer,
joka teki kaikkensa ollakseen ys­tävällinen,
sanoi:
— Tämä on mieheni, Jackin isä...
ja nämä muut ovat kaikki lapsiani.
Silloin aukaisi Fay suunsa ensinumi-sen
kerran.
Kuka heistä on Jack? hän kysji
ja kumartui lähemmäksi nähdäksai
paremmin.
—^ Hän, joka on äärimmäisenä >i'
semmalla, rouva Mortimer sanoi ja tiffl-si
pUan kurkussaan. Jack oli ihastutta­vin
kaikista. .
,Tyttö nosti katseensa ja rouva Mort-mer
kohtasi hänen sihnänsä. Ne olW
syvänsiniset ja hyvät ja sehän oli hyvi
Mutta kaikki muu . . . mauton, kir^h
va puku, liian räikeä make up, l#
p a r f y y m i . . . Mitä toiset sanoisiva^i
Päivällisestä ei tullut mikään jom]
täyä. /Toiset käyttäytyivät tiet^
täysin moitteettomasti jopa h\am
moitteettomasti, jotta Fay ei olisi tun­tenut
itseään loukatuksi. Nuoret roo-vat
puhuivat kuin heillä olisi ollut jaa­ta
hampaittensa välissä. Ja vaikka
va Mortimer yritti kaikkensa Jac^
tähden, muuttui Fay yhä kalpeaa­si
ja vaiteliaammaksi. Häntä ujo.w
ilmeisesti, ettei hän osannut ka>
monia ruokailuvälineitä yhtä kat^^
ja huolettomasti kuin toiset. Han
siitä ,ettei pystynyt rauhallisesti ^
taamaan heidän kylmiin kys}Tn}^
ja hän tunsi selvästi koko ilmapu^
vastahakoisuuden. Hänen .
lankonsa eivät sittenkään pystynee
laamaan äänetöntä halveksuntaa^^
Kun he nousivat pöydästä, J^^^^ - ^
kasi äidiUeen: — Mikä noita
oikein vaivaa? Minun tekisi
hiukan polisyttää heitä.