Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 11, 1937

              sen nyt.
— Kas kas neitiä. Kyllä me ope­tamme
miten lähdetään, ^as. iMmi.
Vaher ottf oman takkinsa^ Ja kie­toen
sen "Öilleyin ^än|oi
tytön iiios autoonsa. Vidras mies:
kulki perässä sulkien ovia. Hillevi
riuhtoi vastaan, hän raa^i ja potki,
mutia miehen voimakkaat käsivarret
olivat liijasti kiinni h ä n i e n y i ^^
lään^ Hillevin teki niieli^i^ät^^
Marttia, mutia muistaen lupaukam-sa
olla ilmaisematta häntä, piti^T"
suunsa kiinni. 5.
V
Kirj. St.
Yksin jäätyääiy^tuH Marttikin^^]^
lostaan_ ivallinen hymy huul^laan^
Varjon tavoin hän hukuih^Ki^^^
ulko-oveUe. Sieltä hän juc^i^^t^äcä^
tavaan autoon, sanocäijonpiiä^^ö^ vaikeäM sitä torpparin-täyttää.
autossa olevaiemiehäle ja äui^l^^
JC^QpZJJf sidoisess' Suomenmaass'
: f raaka tyd tehty taas.
äPoi^^ff^^» aivan Hämeen lääniä,
' > rikas tnaamies-parooni siellä,
:T AäUatorpparikunta lukuisa vielä.
JJe ikänsä ovat hänen orjiaan olleet,
f : :.)p(a'oonUle rikk
, kuormaa kansalle tälle,
^^äiväiöitä he teki'raskaasti hätte.
ti^fpäreitä hän^nylki jos miten, ~ .
.sai itselleen suuren rikkauden siten,
T korkeaa veroa tapasi hän käyttää.
kntamaan laa v< a^uh tia töj^en r..^. W^ K Veroja tehdessään torpparit nääntyi
keen. EdeUisessä autossa <>l||t^ip|^^^^^^ herraansa vastaan kääntyi.
kuitenkaan tienneet mitäai^vtaa^ s ; 02;ct ikänsä olleet kurjassa tilassa,
ajosta. Tuntematon mies o K | p a ^ f^rHeidak^Hämäns' oli kokonaan fUassa.
THii;lilleov, »iin« klraoscv«o/i^lnlei» -^hiiuiiuimmiaiiuicsääffMt-fei^^^c «tt , V.. . : t — - . i r t i;
kostutetun vaatteen, joten tairiä ei
tiennyt mistään mitään. JM^^
auto ajoi erään talon pihaan muuta­man
kymmenen kilometrin^'päässä
jossain asumattomalla seudulla.. Ta­lo
oli harmaa ja ikkunalaad^JSimr^
maltuneet. Se näytti hyyin kolkolta
auton lamppujen valossa. . > • K
Vaher nousi autosta ottaeh;avaimen
taskustaan, jolla avasi oven. Tomen
mies kantoi tajuttoman Hillevih sisäl­le
ja Vahner sulki oven pefässään.
Mies laski Hillevin sohvalle.
— Meidän täytyy virvoittaa hä^
niet; Emme voi näin viedä hänt^
asemalle*
Miehet hakivat lasin vettää,kpstut-taen
Hillevih huulia sillä. Ja pian
Hillevi aiikaisi silmänsä ja nousi is­tualleen.
Hänen päänsä oli tavatto­man
kipeä. Tajuten kaiken tapah­tuneen
hän juoksi epätoivoisena ovel­le
aukaisten sen. Mutta Vaheir meni
Ijpti hänen jäljessään sulkieti oVen.
Samassa koputettiin ovelle. 'Miehet
vilkaisivat toisiinsa.
— Hillevi on saatava piiloon.
Outo mies työnsi Hillevin verhon
taakse, käskien hänen olla hiljaa siel­lä.
, Sitten hän astui ovelle karjais­sen:
— Kuka siellä on?
— Poliiseja, kuului ankara vastaus.
Ulkoa kuului puhetta.
— Menköön yksi jokaisen ikkunan
kohdalle vahtiin^ jakeli poliisi käsky­jään.
Taas kolkutettiin. .
- — Avatkaa, tai ammutaan.
Vaher kiristeli hampaitaan. Hän
avasi oven. Sisälle astui neljä polii­sia
ja Martti Paatero,
Yksi oli ottanut herra Vaheria kä­destä
heti ovella ja toiset panivat mo­lemmat
miehet käsirautoihin.
— Missä Hillevi on? kysyi Martti
-ihmetellen, kun tyttöä ei näkyn)rt.
- Hillevi oli tuntenut Martin äänen
ja juoksi esiin piilostaan.
. Poliisit puhuttelivat sillä aikaa Va-heri^.
. — Jaaha, te siis olette tuo Kaarlo
Vaher, tai oikeammin Ville Piha.
Kyllä minulla on kuvanne. Ammat-tinnekin
tiedän. Te olette valkoisen
orjakaupan asiamies. Eikö teille riit­tänyt
Amerikka, kun piti tulla Suo­meenkin,
petkuttamaan ihmisiä-
Miehet vietiin poliisikamärille;
. Martti ja Hillevi lähtivät myöskin
ajamaan autollaan kohden kaupun­kia.
— Martti, olen niin onnellinen, kun
pelastit minut näiden hirviöiden kä­sistä.
Kun ajattelen missä kauheu­dessa
olen ollut, niin tunnen vieläkin
kylmät väreet selässäni.
Hie koettivai asemaansa korjata, vähän,
mutta parmni ei suostunut tähän.
Hänen julma luontonsa suuttui heti,
hän torpparit käräjiin veti
ja oikeus piti nyt rikkaan puolta,
tMyMfiuomitfiiri: nälkään kuolla.
^ Kauhistui siitä kaikkien huomio,
ffitten 'torppareille annettiin tuomio.
Ulos torpistaan heidät syöstUn,
myös käräjäkulut heiltä ryöstettiin,
torpparit joutui hätään kovin,
he.kurjan tilansa vetosivat hopHn.
Asia oli juuri harkinnan alla,
kun torppareita löi kova haUa^
Porooni ei odottanut päätöstä,
ajatteli vain torpparien häädöstä,
hänellä rahaa oli lait muuttaa
ja käyttää siten voimaa uutta.
Roistot ja ryövärit kokoon ehti,
ja torppareille väkivaltaa tehtiin.
Nyt lähti ryövärit torppia kohti,
luutnantti Kalonius heitä johti. \
Ei kenenkään kieli siitä kertoa voi,
minkä hirviön he nyt torppiin toi,
vihan liekki heillä silmissä läikkyi,
että naiset heitä pelkäsi ja säikkyi.
Pakkanen oli sekä vahvasti, lunta,
.kun torpissa raivosi ryövärikunta.
Tekivät harvinaisen julmaa työtä,
alkoivat torppareita ruoskilla lyödä,
murtivat navetat aivan pUaan
<ja karjan panivat kurjaan tilaan.
»
Kaikki he torpista ryö^sti ja raati,
parooni heitä sen tekemään vaati,
veiväf^evoset)^^
aitasta viljat, jauhot ja jyvät;
raskivat he viedä ainoankin leivän,
. ikkunat särkeä"—ovet: pois veivät.
. Päroonitt käsitystä olivat he kovia,
ei torppiin jäänyt ikkunoita ei ovia.
Pakkanen- puhalt^ iorppihin sisään,
eijämmintä loukkoa alitti missään.
Me särkivät kail^i,;f^^ ;
Hbylmillejäiniin^läpsetjaakat.
Vaikka moni oli huonosti voipa
ja aivan sairaana vaikeroiva,
vaikka vanhentunuti oli voima ja tarmo,
niifi kenellekään ei kuulunut nyt armo.
Rikkaat tekee mielensä mukaan
ja köyhäin työ tallataan hukkaan.
Kova kohtalo olr heille \ nyt tuo,
mihin joidfm torpista köyhät nuo?'
Kuollako pakkasetta uhriksi :ni^
kuka ottaa heitä kädellään kiin*,
kuka köyhi$ ja orpoja suojaa —
he kaipasivat nyt hartaasti Luojaa.
Jäädessmn metsämökke^^^
Jsaukano; ihmisasunnoista :vielä,
kukit nyt heidän hUokauks:etkuidee?
Mökeissä pakkanen jpuree jäi;tuulee,
nälkään ja viluun perheet jäätyy,
mierontielle vain lähteä häätyy.
Jtdmasii parooni torppareille^ kosti,
jotka hänet niin rikkauteen nosti.
Päivätöistä oli heillä ikuinen vaiva,
kauhean hävityksen rpalkkioks* saivat,
^uifika laki raäkliuita säätää
ja pakkasen uhriksi ihmiset häätää!
Ei de köyhillä mitään lohia,
kyllä raha osaa voiton hakea.
1
* - . • > . V I
juttua
muuttohommista
KIRJ. LEMPI
O] VIHDOINKIN olen saanut sen­verran
ajatuksiani kokoon, että voin
yrittää jonkinlaista kirjoitusta LIEK­KIIN.
Siitä meidän muuttohommas­tamme
minuii piti kirjoittaa. Se oli
eräs varhainen sunnuntaiaamu ke­säkuussa,
kun haalasimme kimpsum­me
ja kampsumme autotien varteen,
jonne kyytimiehemme tuli autonsa
kanssa, Auton perävaunuun sitten
lastasimme tavaramme ja itse tietysti
menimme autoon sisälle. Niin sitten
alkoi mtatkan teko.
Matkamme päämääränä oli pieni
kaivoskylä, kaiikana, kaukana. Mat­ka
sujui melkoisen hyvin, vaikka tiet
olivat toisinpäikoin sangen huonoja.
Loppumatkalla sitten sattui kommel­lus,
sillä ajoimme väärää tietä. Py­säytimme
auton ja aloimme tuumia,
että mitäs nyt tehdään, sillä alkoi
" V
- —Nimkö? Onko se vaikeasti saa­tavissa?
Tahtoisin korvata sinulle.
. - r Olen kadottanut sydämem'...
"Hillevi punastui.
---Minun sydämeni pn hy\^ls^ tal­lessa,
hän sanoi sitten vienosti hy-r—
Hillevi, olen kadottanut Jota- .myfllen, kätkien kasvonsa Martin rin-kin,
tässä kaikessa. ./-taaiu
olla jo puolen yÖn seiitu ja kaikesta
päättäen arvelimme; ajaneemme vää­rään.
Hyttysetkin alkoivat kiusata,
nekin mokomat tuntuivat olevan
täällä paljon vihaisempia kuin siellä
entisillä asuinsijoilla.
Vihdoin selviydyimme pulasta.
Kysyimme eräästä kämpästä tietä ja
saimme kuulla, että olimme ajaneet
15 mailia harhaan. Käännyimme ta­kaisin
ja lopultakin osuimme oikealle
tielle ja noin yhden tienoissa^ yöllä
saavuimme määräpaikkaamme.
Pieni* kaivoskylä nukkui kaikessa
rauhassa. Talossa, jonne meninune,
nukuttim myös. Vihdoin . saunme
isännäa ja emännän hereille ja kahvit
juotuamme paneuduiqime levolle.
Seuraavana aamuiia kun kyytimies
hemme teki poislähtöä^ tuntui mmus-ta
hyvin ikävältä jäädä tänne, siUä
niin kolkon vaikutuksen tämä ^ l ä.
teki minuun ensi silmäyksellä. Ulfeit­ta
niinhän se aika alkoi mennä hil­jalleen.
Tuli sitten lauantaisilta, ja sain
LIEKIN postista. Miten tervetullut
t.iEKKi mmusta sillom oli! Nyt vas-.
ta tunsin pääseväni oikein elämisen
alkuun, koska LIEKKIKIN osaa^nne
tuUa, vaikka arvelin, että tämä
paikka on niin kaukana muusta maa­ilmasta,
ettei LIEKKIKÄÄN osaa tän­ne,
vaikka onkin osoite muutettu,
mutta osasipa vain perässä. Joskus
. l a i m t a i - a ^ turkascpfM
«e entiseii kotiperukan haalille^ mut­ta
aähduttaähan se sentään, kuasaa
. joka lauantai-ilta LIEKIN.
Niinpä vain on täällä mennyt pa­ras
aika kesästä, että ei ole huo­mannutkaan.
Eihän tämä mikään
ihana paikka ole, mutta eihän meOla
työläisillä ole tilaisuus missään iha­nissa
paikoissa asuakaan tämän jär-jestehnän
aikana. Se on vain pää­asia,
missä voi elatuksensa hankkia-
Paljon terveisiä
lukijoille!
kaikille i i ö^
PISTELIÄÄSTI
411
- Opettaa: «Sinun tnlfei I^^'
remmin koin sinä." ^ ^
.,i,,«u«nldn paljon pana«^