1937-09-11-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
a a e IB
e a Kiri. Matti l U i
(Jatkoa) . y
_ Tietenkin, mademoiselie, mieU-Lähdemme
sinne ke^ipäi-
J j ä siUoin siellä on ivalöisintaa
Päivä kului satumaisen nopeasti.
_ Nyt lähdemme tutkimaan kelr
ottakaa nyt kaikki-rohkeutenne
mukaanne, siellä voi plla.yhta^
ja toista sellaista, joka' ei so>dnai^
: sille. . ' - y:.'-^^^^
_ Älähän, Charlotte pikem innostu.
Minä olisin mielellämv halimnu^^
näfadä jesuiittaisät työssä Tntf-lainenmaUi
se olisi ollut. Todellista,
^ävää kauhua kerrankin. .
— Charlotte, älä manaa paholaisia
esille, Lisa sanoi kevyesti, näet-hän
että ystävämme Jeanin silniät
aivi hehkuvat. Mistäkö S5rystä, sen
sinä itse tiedät, ystäväni: :IJisan
äänensävy oli kiusoitteleva) . mutta
sen aita kuulsi vakavuus, ja sitten
hän jatkoi: onhan meillä tämä pohjolan
karhu turvanamme, jos riiiri-iuin
Jeanin esi-isät sattuisivat tule-niaan
kiukkuisiksi. Ömitiiisen vetoavalla
liikkeellä t y t t ö tarttui Kristep-senin
käsivarteen ja nojasi siihen.,.
— Voisihan kä3rttää samoja sanoja
eräistä toisista, jotka tällä hetkellä
ovat muka viattoman näjtöisiä.
— Kun eivät tunne mitään syyllisyyttä,
Lisa katkaisi keskustelun. Se
uhkasi mennä kiihoittaväan-suuhtajm.
- Nyt viinikellariin.
Kristensen h)mayili,- sillä tavallisesti
Lisa tuskin kostutti huuliaan
viinillä. Hänellä oli nyt aivan ihmeellinen
halu päästä palvomaan
isä Bacchusta.
Kellareissa oli puolihämärää. Näki
selvästi, että niitä oli paljon käytetty,
ja siellä täällä oli salaperäisiä
ovia, joiden Dubois selitti v i e ^^
kidutus- ja vankikammioihin^: Viini^
kellari oli kaikkein kauimpana, se
oli visusti salattu \derailta silmiltä.
He tulivat matalan oviaukon eteen.
— Luulen, että on parasta nyi.
kerran näinkin: miehet ensiksi.
Kristensen, sinä olet kookkain, koetahan
mennä. Sitten naiset — ~ei
siellä tarvitse kuin hiukan kumartua.
Olkaa hyvät.
..Kristensen kumartui. Hän oli niin
kookas, että hänen täjiyi kulkea
miltei nelinkontin. Käytävä oli aivan
pimeä, ja äkkiä omituinen levottomuus
valtasi hänet. .Jostakin
aivan hänen päänsä yläpuolelta ikuu-lui
rasahdus.
Hän yritti oikaista itseääjji — ylä-puoleUa
oli jonkinlainen aukko, koska
^ ehti ojentautua miltei- täyteen
nuttaansa. Melkein samalla jokin
gne viuhahti ja sattui hänen taka-öetellyt
niin raukkamaisesti. Ainoa,
:fniä nyt voin enää tehdä, «n pyytää
anteeksiantoasi'ja.
"ÄJä jatka, Walter, kaikki bn^nyt
^ parempi,, että et puhu ini-
^ menneistä. Pyydän,, että pois-
^t, anteeksi olet saanut jo aikoja
sitten." .
fC^ °" "Minulle suuri lohdutus, kun
«edan sen, Rosie. Minä lähden ja
"Paan, että en koskaan tule onnesi
tielle.»
_ Samassa juosta pöllähti pikku Peg-
2 *J'sesta huoneesta. Tyjttö oli ai-
^ ^ u i n valettu kuva-isästaäö.
?Vttöni:'' ' ,
"J!"n,Wak^^^ . .
^ ^ ' ^ lähti hitaasti ovelta. • Rosie
«eii niinkuin usem viia- vuotta
^-verhojen välistä Wälterin pois-raivoonsa
pehmeästi jysähtäen.
Se oli tavallinen hiekkasäkki, mutta
sitä Kristensen ei voinut tietää,
Ä isku oli luja ja taitavan käden
antama.
'^ Kristensenillä oli hämärä tietoisuus
siitä, että hänet oli jollakin tavalla
sidottu. Hänen päänsä oli julman
kipeä. Tajunta palasi hyvin,
hyvin hitaasti, ikäänkuin aavistuksen
verran valoa olisi ?iivilöitynyt pilkko-pimeaan.
^^^^ sitten hän heräsi kerrassaan
ja perusteellisesti.
' H ä n e t oli sidottu lujasti kiinni jonkinlaiseen
pöytään, lujat köydet kulkivat
käsien ja jalkojen yli siten, että
niitä oli aivan nnahdotonta liikuttaa.
Koko ruumista särki sietämättömästi,
hän oli ilmeisesti ollut pitkän
aikaa sidottuna. Huone oli puolihämärä
ja Kristensenin oli mahdotonta
saada selville vuorokaudenai-kaa.
Eikä hän sitä joutanut mietti-määnkään,
sillä tuhannet hätäiset
kysymykset risteilivät hänen aivoissaan.
Mitä oli tapahtunut? Mitä — sadat
pikkuseikat välähtivät aivoissa,
tiivistyivät, — Dubois, tämä oli varmasti
Duboism työtä. Raivo kiehahti
norjalaisen mielessä, voimaton raivo
ja siksi tavattoman katkera.
Kristensen vannoi mielessään synkeän
valan»
Ja mitä oli tapahtunut naisille?
Lisalle? Kristensen ei uskaltanut
ajatella sitä. Hänen lihaksensa jännittyivät
vaistomaisesti ja köydet
syöpyivät viiltäen syvälle lihaan.
Hän ähkäsi tahtomattaan.
— No, miltä tuntuu, poikaseni?
Ystävällinen, hivelevä ääni kuului
jostakin sivulta, ja kristensen oli
nyrjähdyttää niskansa katsoessaan
äänen suuntaan.
Hänen silmänsä olivat ehtineet tottua
valaistukseen, jä hän näki Du-böisin
istuvan mukavasti tuolilla.
Miehen edessä pöydällä oli jonkinlainen
rautainen suppilo. Sen kärjessä
oli pieni, kiiltävä hana, jota
Dubois juuri kokeili.
Mitä tarkoitat tällä? Kun pääsen
irti, niin saat vastata. Missä
ovat Lisa ja Charlotte?
— Kas vain miestä, heti tulee rakastettu
mieleeni Vai erehdynkö?
Omituisia miehiä te pohjoismaalaiset
olette, tuossa tilassa meikäläinen huö-lehtisi
vain itsestään. Taitaa olla
viikuikiverta.
Hänen silmissään välähti veitikkamaisesti,
mutta Kristensehistä näytti
kuin itse pahahenki olisi hymyillyt
katsellessaan sieluparan kiduttamista.
€1
— Joudut vielä lain kanssa teke:
misiin, senkin apina, hän anoi koettaen
pysytellä mahdollisimman tyynenä.
Hänen oli saatava toinen raivostumaan,
silloin hän ehkä unohtaisi
itsensä ja sanoisi enenimän.
-—Vai muuttui ääni kellossa. Kuulehan,
saat kiroilla niin paljon kuin
sinua huvittaa. Siihen sinulla tulee
olemaan runsaasti sekä aikaa että aihetta.
Mitä taas poliisiin tulee, hiin
minä olen huolehtinut siitä asiasta.
Annoin tuttaviemme Pariisissa ymmärtää,
että pysymme poissa ainakin
puoli vuotta. Ehkä sinua sitten etsitään,
— mutta ei löydetä. Pyhät
isät ovat laatineet tänne sellaisia
piilopaikkoja, että on suoranainen
mahdottomuus löytää niitä. Minulta
meni pikkupoikana ollessani pari
vuotta.
Kristensen ei ollut tähän saakka
pelännyt, raivo ja kipu olivat pitäneet
ajatukset aivan toisilla urilla, mutta
äkkiä hänelle selvisi tilanteen kaameus.
Hän "oli aivan avuton. Ja
mikä oli tuon miehen tarkoitus? M i tä
hän aikoi tehdä suppilolla? Hirveä
epäluulo hiipi Kristensenin Tnie-leen,
ja hänen täytyi ponnistaa kaikki
voimansa pidättäytyäkseen huutamasta.
Hänen mielessään välähti
eräs kuva: inkvisiittori katsomassa
vääräuskoisen kiduttamista — ei inkvisiittori,
vaan Dubois. Aikoiko mies
kiduttaa häntä — ja mistä syystä?
Hän käänsi jälleen päänsä tuskalliseen
asentoon, josta oli vain se hyöty,
että hän saattoi nähdä pienen
ranskalaisen. Tämä oli saanut työnsä
valmiiksi ja lähestyi nyt suppilo
kädessään Kristenseniä.
~ Sinä taidat olla utelias, mon
ami. Alkaa koskea hiukan, eikÖ niin?
Valitettavasti en uskalla löyhdyttää
siteitä, voit vielä päästä irti, ja herra
Rahamies saapuu Canaiaan
silloin minua Vvarjelkoon! Dubois
katsoi hetken Kristenseniä ja hänen
katseessaan kuvastui viha ja kauhu.
Sinun käsiyartesi ovat kovin vahvaU
Mutta minun kannaltani on liyva,
että olet vahva, — aryaatkohan mjk-si?
Siksi, että vahvat n i i e i^
vät enemmän.
Kristehsoiin silmis^ p ^
ko tuo mies itse pahdainen? Omituin^
hehku näkyi ranskalaisen silmissä,
kun hän otti jälleen suppilon
käteensä ja katseli sitä.
—-kuulehan, veliseni, selitän sinulle.
Sinä joudut kärsimään taiteen
takia. Olethan Jo kärsir^^t sen
takia nälkää kotimaassasi, miksi et
kärsisi hiukan muuallakin.
— Minusta et kylläkään hyödy,
pikku mies. Luulen, että taiteelliset
tarkoitusperäsi jäävät saavuttamatta.
Katsohan, inaailmassa on jotakin, joka
vainoaa niitä, jotkai ryhtyvät rikokseen.
-^Turhaa peloittelet. Sitäpaitsi
luulen, että sinUn kasvosi kelpaavat
oiyalhsesti uuden taUluni malliksi,
kiiiihan olet hiukan saanut maistaa
erästä j^uiittaisien nerokkaimmista
keksinnöistä. Tiedätkö, mitä tarkoitetaan
espanjalaisella y^isäteella?
Katsot epäröivästi no, kohta sen
tiedät selvääkin selvenunin,
Dubois oli iniioituksen vallassa.
Hän kantoi matalan puutelineen
pöydän yiereen ja asetti suppilon pi-timeen
niin, että ^metallihana tuli
Kristensenin oikean käden kohdalle.
^ Jos Kristensen oli tähän saakka
ihmetellyt, miksi hänen kätensä olivat
sidotut nijn tarkoin, hän nyt sai
siihen selvyyden. Espanjalainen vesisade
—- mies aikoi antaa ved^
tippua hänen kädelleen, avoimelle
kämmenelle.
Hän oli kuullut siitä.
Kristensen oli luja mies, mUtta nyt
hänestä tuntui kuin hän olisi kadot-tamaisilläah
järkensä. Hän ponnisti
pitääkseen itsensä kurissa. Hän ~ ^ i
missään nimessä rukoilisi armoa hirviöltä.
Jä hänen kasvonsa eivät ^^län-tyisi,
hän hymyilisi, joskushan
tuskan täytyi lakata. Norjalaisen
leuat painuivat uhkaavasti yhteen.
— Ahaa, teet hyviä päätöksiä, Dubois
totesi. Olen kuitenkin kuullut,
että vesisade on ylivoimainen kenelle
hyvänsä. Aikakirjat kertovat eräästä,
joka kesti sitä kuusi tuntia. Sinulla
on tilaisuus lyödä ennät}^.
-—Yhden asian minä vain haluaisin
tietää, Dubais.
— Mielihyvin. Ilmaise se vain,
— kunhan et pyydä päästä vapaaksi.
— Kuinka sait minut tähän? Olet
niin arka mies, että et varmastikaan
itse uskaltanut lyödä minua. •
— Minulla on tietenkin apulainen,
eihän sinun kanssasi yksin tulisikaan
toimeen. On ihme, että ihminen voi
^kasvaa noin suureksi, meillä oli tavaton
työ laahata sinut tänne käytävään.
N}^ Francois tuleekin.'
— Hän vielä kavaltaa sinut,, Kristensen
sanoi, ja hänen tyydytyksekseen
kauhun ilme levisi Duboisin kas-voUle.
Sitten tämä äkkiä tyyntyi ja
sanoi:
— Ei kavalla. Hän sanoi sen merkitsevällä
äänenpainolla, ja Kristensen
arvasi, että tuo mies tekisi mitä
tahansa. ^Välillä hänen n\ieleensä tuli
Lisa ja Charlotte, mutta tavaton
ttiska sidotuissa jäsenissä sekoitti ajar
tukset. Hän ei yksinkertaisesti jaksanut
ajatella muuta.
(Jatkuu)
-oOo-
^ " ..rHynnkkiiri Hän on muiden hyväpalkkaisten vir-
Kuvassa on ^^^^^^^^^^^^^^^^ ^ojema lisäksi suuren en^^
Reginald McKenna joka onsapu ^ ^ ^ ^ ^^^^^ j^^^^^
nut Canadaan viettämään lomaansa. ^
PARAISTEN kalkkikivilouhimol-kbn^
jo^ louhittu ^Ikkikivrä noin
500 vuotta> mutta Vieläkin s£m^
varastojen olevan ehtymättömien. A
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 11, 1937 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1937-09-11 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki370911 |
Description
| Title | 1937-09-11-03 |
| OCR text | a a e IB e a Kiri. Matti l U i (Jatkoa) . y _ Tietenkin, mademoiselie, mieU-Lähdemme sinne ke^ipäi- J j ä siUoin siellä on ivalöisintaa Päivä kului satumaisen nopeasti. _ Nyt lähdemme tutkimaan kelr ottakaa nyt kaikki-rohkeutenne mukaanne, siellä voi plla.yhta^ ja toista sellaista, joka' ei so>dnai^ : sille. . ' - y:.'-^^^^ _ Älähän, Charlotte pikem innostu. Minä olisin mielellämv halimnu^^ näfadä jesuiittaisät työssä Tntf-lainenmaUi se olisi ollut. Todellista, ^ävää kauhua kerrankin. . — Charlotte, älä manaa paholaisia esille, Lisa sanoi kevyesti, näet-hän että ystävämme Jeanin silniät aivi hehkuvat. Mistäkö S5rystä, sen sinä itse tiedät, ystäväni: :IJisan äänensävy oli kiusoitteleva) . mutta sen aita kuulsi vakavuus, ja sitten hän jatkoi: onhan meillä tämä pohjolan karhu turvanamme, jos riiiri-iuin Jeanin esi-isät sattuisivat tule-niaan kiukkuisiksi. Ömitiiisen vetoavalla liikkeellä t y t t ö tarttui Kristep-senin käsivarteen ja nojasi siihen.,. — Voisihan kä3rttää samoja sanoja eräistä toisista, jotka tällä hetkellä ovat muka viattoman näjtöisiä. — Kun eivät tunne mitään syyllisyyttä, Lisa katkaisi keskustelun. Se uhkasi mennä kiihoittaväan-suuhtajm. - Nyt viinikellariin. Kristensen h)mayili,- sillä tavallisesti Lisa tuskin kostutti huuliaan viinillä. Hänellä oli nyt aivan ihmeellinen halu päästä palvomaan isä Bacchusta. Kellareissa oli puolihämärää. Näki selvästi, että niitä oli paljon käytetty, ja siellä täällä oli salaperäisiä ovia, joiden Dubois selitti v i e ^^ kidutus- ja vankikammioihin^: Viini^ kellari oli kaikkein kauimpana, se oli visusti salattu \derailta silmiltä. He tulivat matalan oviaukon eteen. — Luulen, että on parasta nyi. kerran näinkin: miehet ensiksi. Kristensen, sinä olet kookkain, koetahan mennä. Sitten naiset — ~ei siellä tarvitse kuin hiukan kumartua. Olkaa hyvät. ..Kristensen kumartui. Hän oli niin kookas, että hänen täjiyi kulkea miltei nelinkontin. Käytävä oli aivan pimeä, ja äkkiä omituinen levottomuus valtasi hänet. .Jostakin aivan hänen päänsä yläpuolelta ikuu-lui rasahdus. Hän yritti oikaista itseääjji — ylä-puoleUa oli jonkinlainen aukko, koska ^ ehti ojentautua miltei- täyteen nuttaansa. Melkein samalla jokin gne viuhahti ja sattui hänen taka-öetellyt niin raukkamaisesti. Ainoa, :fniä nyt voin enää tehdä, «n pyytää anteeksiantoasi'ja. "ÄJä jatka, Walter, kaikki bn^nyt ^ parempi,, että et puhu ini- ^ menneistä. Pyydän,, että pois- ^t, anteeksi olet saanut jo aikoja sitten." . fC^ °" "Minulle suuri lohdutus, kun «edan sen, Rosie. Minä lähden ja "Paan, että en koskaan tule onnesi tielle.» _ Samassa juosta pöllähti pikku Peg- 2 *J'sesta huoneesta. Tyjttö oli ai- ^ ^ u i n valettu kuva-isästaäö. ?Vttöni:'' ' , "J!"n,Wak^^^ . . ^ ^ ' ^ lähti hitaasti ovelta. • Rosie «eii niinkuin usem viia- vuotta ^-verhojen välistä Wälterin pois-raivoonsa pehmeästi jysähtäen. Se oli tavallinen hiekkasäkki, mutta sitä Kristensen ei voinut tietää, Ä isku oli luja ja taitavan käden antama. '^ Kristensenillä oli hämärä tietoisuus siitä, että hänet oli jollakin tavalla sidottu. Hänen päänsä oli julman kipeä. Tajunta palasi hyvin, hyvin hitaasti, ikäänkuin aavistuksen verran valoa olisi ?iivilöitynyt pilkko-pimeaan. ^^^^ sitten hän heräsi kerrassaan ja perusteellisesti. ' H ä n e t oli sidottu lujasti kiinni jonkinlaiseen pöytään, lujat köydet kulkivat käsien ja jalkojen yli siten, että niitä oli aivan nnahdotonta liikuttaa. Koko ruumista särki sietämättömästi, hän oli ilmeisesti ollut pitkän aikaa sidottuna. Huone oli puolihämärä ja Kristensenin oli mahdotonta saada selville vuorokaudenai-kaa. Eikä hän sitä joutanut mietti-määnkään, sillä tuhannet hätäiset kysymykset risteilivät hänen aivoissaan. Mitä oli tapahtunut? Mitä — sadat pikkuseikat välähtivät aivoissa, tiivistyivät, — Dubois, tämä oli varmasti Duboism työtä. Raivo kiehahti norjalaisen mielessä, voimaton raivo ja siksi tavattoman katkera. Kristensen vannoi mielessään synkeän valan» Ja mitä oli tapahtunut naisille? Lisalle? Kristensen ei uskaltanut ajatella sitä. Hänen lihaksensa jännittyivät vaistomaisesti ja köydet syöpyivät viiltäen syvälle lihaan. Hän ähkäsi tahtomattaan. — No, miltä tuntuu, poikaseni? Ystävällinen, hivelevä ääni kuului jostakin sivulta, ja kristensen oli nyrjähdyttää niskansa katsoessaan äänen suuntaan. Hänen silmänsä olivat ehtineet tottua valaistukseen, jä hän näki Du-böisin istuvan mukavasti tuolilla. Miehen edessä pöydällä oli jonkinlainen rautainen suppilo. Sen kärjessä oli pieni, kiiltävä hana, jota Dubois juuri kokeili. Mitä tarkoitat tällä? Kun pääsen irti, niin saat vastata. Missä ovat Lisa ja Charlotte? — Kas vain miestä, heti tulee rakastettu mieleeni Vai erehdynkö? Omituisia miehiä te pohjoismaalaiset olette, tuossa tilassa meikäläinen huö-lehtisi vain itsestään. Taitaa olla viikuikiverta. Hänen silmissään välähti veitikkamaisesti, mutta Kristensehistä näytti kuin itse pahahenki olisi hymyillyt katsellessaan sieluparan kiduttamista. €1 — Joudut vielä lain kanssa teke: misiin, senkin apina, hän anoi koettaen pysytellä mahdollisimman tyynenä. Hänen oli saatava toinen raivostumaan, silloin hän ehkä unohtaisi itsensä ja sanoisi enenimän. -—Vai muuttui ääni kellossa. Kuulehan, saat kiroilla niin paljon kuin sinua huvittaa. Siihen sinulla tulee olemaan runsaasti sekä aikaa että aihetta. Mitä taas poliisiin tulee, hiin minä olen huolehtinut siitä asiasta. Annoin tuttaviemme Pariisissa ymmärtää, että pysymme poissa ainakin puoli vuotta. Ehkä sinua sitten etsitään, — mutta ei löydetä. Pyhät isät ovat laatineet tänne sellaisia piilopaikkoja, että on suoranainen mahdottomuus löytää niitä. Minulta meni pikkupoikana ollessani pari vuotta. Kristensen ei ollut tähän saakka pelännyt, raivo ja kipu olivat pitäneet ajatukset aivan toisilla urilla, mutta äkkiä hänelle selvisi tilanteen kaameus. Hän "oli aivan avuton. Ja mikä oli tuon miehen tarkoitus? M i tä hän aikoi tehdä suppilolla? Hirveä epäluulo hiipi Kristensenin Tnie-leen, ja hänen täytyi ponnistaa kaikki voimansa pidättäytyäkseen huutamasta. Hänen mielessään välähti eräs kuva: inkvisiittori katsomassa vääräuskoisen kiduttamista — ei inkvisiittori, vaan Dubois. Aikoiko mies kiduttaa häntä — ja mistä syystä? Hän käänsi jälleen päänsä tuskalliseen asentoon, josta oli vain se hyöty, että hän saattoi nähdä pienen ranskalaisen. Tämä oli saanut työnsä valmiiksi ja lähestyi nyt suppilo kädessään Kristenseniä. ~ Sinä taidat olla utelias, mon ami. Alkaa koskea hiukan, eikÖ niin? Valitettavasti en uskalla löyhdyttää siteitä, voit vielä päästä irti, ja herra Rahamies saapuu Canaiaan silloin minua Vvarjelkoon! Dubois katsoi hetken Kristenseniä ja hänen katseessaan kuvastui viha ja kauhu. Sinun käsiyartesi ovat kovin vahvaU Mutta minun kannaltani on liyva, että olet vahva, — aryaatkohan mjk-si? Siksi, että vahvat n i i e i^ vät enemmän. Kristehsoiin silmis^ p ^ ko tuo mies itse pahdainen? Omituin^ hehku näkyi ranskalaisen silmissä, kun hän otti jälleen suppilon käteensä ja katseli sitä. —-kuulehan, veliseni, selitän sinulle. Sinä joudut kärsimään taiteen takia. Olethan Jo kärsir^^t sen takia nälkää kotimaassasi, miksi et kärsisi hiukan muuallakin. — Minusta et kylläkään hyödy, pikku mies. Luulen, että taiteelliset tarkoitusperäsi jäävät saavuttamatta. Katsohan, inaailmassa on jotakin, joka vainoaa niitä, jotkai ryhtyvät rikokseen. -^Turhaa peloittelet. Sitäpaitsi luulen, että sinUn kasvosi kelpaavat oiyalhsesti uuden taUluni malliksi, kiiiihan olet hiukan saanut maistaa erästä j^uiittaisien nerokkaimmista keksinnöistä. Tiedätkö, mitä tarkoitetaan espanjalaisella y^isäteella? Katsot epäröivästi no, kohta sen tiedät selvääkin selvenunin, Dubois oli iniioituksen vallassa. Hän kantoi matalan puutelineen pöydän yiereen ja asetti suppilon pi-timeen niin, että ^metallihana tuli Kristensenin oikean käden kohdalle. ^ Jos Kristensen oli tähän saakka ihmetellyt, miksi hänen kätensä olivat sidotut nijn tarkoin, hän nyt sai siihen selvyyden. Espanjalainen vesisade —- mies aikoi antaa ved^ tippua hänen kädelleen, avoimelle kämmenelle. Hän oli kuullut siitä. Kristensen oli luja mies, mUtta nyt hänestä tuntui kuin hän olisi kadot-tamaisilläah järkensä. Hän ponnisti pitääkseen itsensä kurissa. Hän ~ ^ i missään nimessä rukoilisi armoa hirviöltä. Jä hänen kasvonsa eivät ^^län-tyisi, hän hymyilisi, joskushan tuskan täytyi lakata. Norjalaisen leuat painuivat uhkaavasti yhteen. — Ahaa, teet hyviä päätöksiä, Dubois totesi. Olen kuitenkin kuullut, että vesisade on ylivoimainen kenelle hyvänsä. Aikakirjat kertovat eräästä, joka kesti sitä kuusi tuntia. Sinulla on tilaisuus lyödä ennät}^. -—Yhden asian minä vain haluaisin tietää, Dubais. — Mielihyvin. Ilmaise se vain, — kunhan et pyydä päästä vapaaksi. — Kuinka sait minut tähän? Olet niin arka mies, että et varmastikaan itse uskaltanut lyödä minua. • — Minulla on tietenkin apulainen, eihän sinun kanssasi yksin tulisikaan toimeen. On ihme, että ihminen voi ^kasvaa noin suureksi, meillä oli tavaton työ laahata sinut tänne käytävään. N}^ Francois tuleekin.' — Hän vielä kavaltaa sinut,, Kristensen sanoi, ja hänen tyydytyksekseen kauhun ilme levisi Duboisin kas-voUle. Sitten tämä äkkiä tyyntyi ja sanoi: — Ei kavalla. Hän sanoi sen merkitsevällä äänenpainolla, ja Kristensen arvasi, että tuo mies tekisi mitä tahansa. ^Välillä hänen n\ieleensä tuli Lisa ja Charlotte, mutta tavaton ttiska sidotuissa jäsenissä sekoitti ajar tukset. Hän ei yksinkertaisesti jaksanut ajatella muuta. (Jatkuu) -oOo- ^ " ..rHynnkkiiri Hän on muiden hyväpalkkaisten vir- Kuvassa on ^^^^^^^^^^^^^^^^ ^ojema lisäksi suuren en^^ Reginald McKenna joka onsapu ^ ^ ^ ^ ^^^^^ j^^^^^ nut Canadaan viettämään lomaansa. ^ PARAISTEN kalkkikivilouhimol-kbn^ jo^ louhittu ^Ikkikivrä noin 500 vuotta> mutta Vieläkin s£m^ varastojen olevan ehtymättömien. A |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-09-11-03
