1949-07-09-09 |
Previous | 9 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Timofeitsh
alveksuntaa
n ei
^^Pesi sian
esti kapusi
käpälillään
« se. minkä
tseksi pyra-abti
ilosta,
-ukko hau-a
ja putosi
arjui, elehti
taa jotakin.,
innin pyra-ätön
isäntä
tämaan kisaan
kissaa
iiilien, että
Isaltaan ja '
"vasti hal-ei
» j a sulki
em käuka-s.
Lukuis-östaKash-
, ja illäJla
^nv jossa
ifeitshin ja'
äiihen, e^tä
ikas ateria
:si. Tottui
jnetoverei-
•attu.
lUa tavoin,
räsi ennen
o Tjotkan
ja jotakin
a yhä kä-
Joskus
Ds jä piti
ttavuuden
ii&a luuli
ttä- se on
ian kulut-ntuksensa
.
ifötyi koi- ,
ää heilut-iiu;
siihen
Ästyttä- .
amna ke-sn-
kaaka- "
;:täpainen-iähn^
tä-
.avannut
ti nukku- "
/rakasta- ' ;
iiianosta-ätpsti
ja^ '
kea, vie^ '"^
tssäänkin;
!yoi kier-ba.
Vain»
i-ea koko-oikeutta
i? verho-oia
Ivö-
•pissa ja
si. Isän-uotuaan
huonee-ja
joka
ikein sa-kolme^
i joskus
ivksestä
asi nok-
• punai-i-
ata hi-tekivat
51. illat •
sti. Tain
iltai-muka-ap*
utui
matoflden^jaiaikor-^^
hiipi hänen luofesieen huoihaamatta ja
^•altasi hänet vaMteOen, kuten Iltahämärä
huooee*^. Se aJkoi sikä^ että koiralta
katosi halu hai&kua, syödä, juoksennella
huoneissa vidäpä katsellakin, sitten
sen mieÄuvituksessa vilahti kaksi
epäsel^^ä hahmoa, jotka eivät ollet koiria
eikä ihofiisiä, joilla oli nöellyttävät,
rakkaat, mutta perin oudot ka«a)t, niiden
ilmestyessä T jotka heilutti häntäänsä
ja siitä tuntui, että" oli ne jossakin
nähnj^ ja niitä raastanut . . . Mutta
nukkuessaan se joka kerran tunsi noiden
hahmojen tuoksuvan liimalle, höy-länlastuille
ja lakalle.
Sitten kiin se oli täysm tottunut uuteen
elämäänsä ja muuttunut laihassa,
luisesta pibarakista kylläiseksi, hj^^nn-hoidetuksi
koiraksi, sen isäntä kerran
ennen harjoitusten alkua silitti sitä ja
sanoi:
— On jo aika meidän, Tjotka, ruveta
töihin. Riistää sinulle laiskotteleminen.
Tahdon tehdä sinusta taiteilijan . . .
Tahdotko ruveta taiteilijaksi?
Ja hän alkoi opettaa koiralle erilaisia
temppuja. Ensitpniäiseksi ^ oppi seisomaan
ja kävelemään takajaloillaah,
mikä temppu sitä-erit^n miellytti. Toi-^
nen tehtävä oli hypätä takajaloilla ilmaan
ja tavoittaa sokerinpa^a, jota
opettaja riiputti korkealla sen pään yllä.
Seuraavilla ttuHieilla si^ä opetettiin tanssimaan,
juo^s^aan k^öyttä pitkin, ulvomaan
soiton .muil^Bii, soittamaan kelloa
ja ampuna^an, mutta kuukauden kuluttua
se kyki^ jo,
korvamaan iF§pdOT_f!^^ pyramidia
muodestet^ae^. oppi erittäin
halukkaasti Ja pii-^OTty^Jnen saavutuksiinsa;
juostajkidiulkona köyttä pit:-^
kin. h\'pätä vanteen läpi ja ratsastaa
vanhalla Feodor Timofeitsbilla tuoki
sille aivan verratontia nautintoa. ; Jokaista
onnistunutta temppua se tervehti
raikuvalla ihastuneella haukunnalla,
opettaja ihmetteli ja hykerteli riemuissaan
käsiään.
— Mikä kyky! Mikä kyky! —-hän
hoki. — Eittämätön kyky! Minulla
varmasti tulee olemaaii mefiestystä!.
Ja .Tjotka tottui sanan v"jkylgr'V niin
että joka kerran kun isäntä sen sänOi,
koira h\pähti ja katsahti ympärilleen aivan
kuin. se olisi ollut sen nimi.
Tjotka näki koiramaisen unen,-talonmies
oli ajavinaan sitä luudalla ja se
heräsi pelosta.
Huoneessa oli hiljaista, pimeää jako-vin
tukehuttava ihnai -Kirput ptni^t.
Tjotka ei ollut kpskan aikaisemniin pe-'
lännvt pimeää, mutta nyt se jostakin
syystä tunsi pelkoa ja tahtoi ruveta
haukkumaan. Isäntä huokasi äänekkäästi
viereisessä huoneessa, sitten hetken
kuluttua sika röhkäsi kopissaan, ja
taas oli kaakki hiljaista aijatel-lessa
mieli kevenee. Tjotkakin alkoi
ajatella, kuihkai se taniään oli varastanut
Feodor Timofdtshilta kanan jalan
ja piiloittahut sen vierashuoneen kaapin
ja seinän väliin, m i ^ on paljon tomua
ja hämähäkin verkkoja. ;Eipä piisi hullumpaa
mennä nyt katsomaan, onko se
käpänä vielä tallella? Mahdollista, että
isäntä on sen löytänyt ja syönyt. Mutta
yöllä ei saa poistua tästä huoneesta —
sellaiset ovat säännöt. Tjotka sulki silmänsä,
jotta olisi pikemmin nukkiinut,
mutta se tiesr kokemuksesta, että mitä
pikemmin nukkuu^ sitä nopeammin tulee
aamu. Mutti siljpih kuului äkkiä sen
lähetä outo |[t4tttb>^Joka p ä ^ ^ :koiran
hätkähtäiriäähja h^
Ivan Ivanovitsh kukaisi, eikä sen huuto
tällä kertaa^ ollut lörpöttelevä ja va-X '
kuuttava, kuten tavallisesti, vaan villi,
läpitunkevaj ^luomiotoed^ portin saranoi- _
dennarahtelua muistuttava. Tjotka ei
nähnyt eikä käsittänyt pimeässä mitään,
ja sen valtasi vielä suureijripi pelko, se
murahteli:
— Mrrrr . • ^
Kului vähän aikaa, suunnilleen sen ver-ran,:
kuin tarvitaan ^ v ä n hiun pureksi-
^^^^^ w . ^Bia^i^^ N«M»töfeietoval |
^ i . INQA LEVI
iti, koska Veikko saa ne uudet
kengät? Laajalan EskoUe on
ostettu, Veikko haluaa samanl^set.
— E n tiedä, lapsikulta. Eihän alleen.
Mitä lie s^dn^ mistai^ niitä
ymmärtää sellaisia asioita. ' Mutta
r e e l l i n e n mies on K a l l e aina ollut,
ei ole k e t ä ä n pettänyt. Aina se on
tikään ^le vielä saanut uutta ha-« t y ö ^ tehnjrt^ eikä ole koskaan
metta.
— Miksi äiti ei saa hametta, Veikkokin
saisi sitten ne kengät.
— Veikkp menee nyt ulos l e i k k i -
määh. Äitiä väsyttää, anna äidin
vähän levähtää.
— Missä isä pn? Miksi isä \ ^ p yy
niin kauan
— Isä tulee pian. Ole nyt kiltti
poika ja mene kun äiti pj^^tää.
Veikko juoksee ulos ja unohtaa
kengät ja hameen j a isänkin. Leikk
i tempaa mukaansa.
Mutta sisällä tuvassa istuu äiti
sängyn laidalla Ja miettii imeli
sjnnkkänä. Hän.ei yoi unohtaa Veik-yojaan
valitellut,~-€i surkeuttaan
ruikuttanut ei)^ toisten ihmisten
apua kerjännyt.
Mökki heillä oU, pari pientä peltotilkkua
ja - p a r i laihaa lehmää,
mistäpä ne "lihaviksi olisivat tulleet,
ei niille ollut jauhoja ja pe^
runolta s3rottää niinkuin Laajalan
monikymmenpäiselle karjalle. Niin,
kyllähän on syöttämistä, peltoja
r i i t t i silmänkantamattomiih ja jyviä
ja jauhoja oli monta aitallista.
Laajalan i>elloilla j a metsissä piti
Kalienkin rehkiä "enimmät ajat.
Olisihan siinä omallakin maalla o l lut
työtä yhdeUe miehelle, mutta
ko-poikansa suoria kysjnnyteiä- mitenkäpä sitä t e k i . . . ei vahva-
Koko «lämä tm>tuu niin synkältä
j a toivottomalta.
Kengät, hame, isä. Miksi Veikon
p i t i juuri nyt tulla kyselemään?
Tuntui niin pahalta valehdella
kaan mies pysty nälissään ja kuokk
i i ainoana typkalunaan paljonkaan
x^pimäan. Ei oUiJit edes he-vost
» var^ . ^ t | i a , niin t u i k i vältta-maton
i a i i n se olisi oUutkin. Laa- v M - u
omalle I s ^ l t e ^ n , mutta miiikä s i l - jalasta ÖK^ sekin aina i[>ahimpa
le voi. » ä n g p s e n ^ J u e l ^ karpeeseen lainattava, j?i sitten lai-^^ osittamassa^uloUi^
voimakkaita, niillä on oikeus puo-lellaaa
^ .> seUsanc^ oikeus^ mutta
k u i t e n k i n . . .
Mutta ^ t t e n kun noe kaakki —
Pahka-Ollikin — seitsomme ylides-sa,
kasi kädessä niitä vastassa, ajat-telenmi\
e j a teemme kaikki samom,
n i i n tulemme m^dn voimakkaiksi
j a s i l l o in meilläkin on oikeutta . . .
p i l o i n nämä murheen mustat päivät
loppuvat, n ^ t ä ei enää muistel»
l a k a a n . . . silloin koittaa valoisampi
j a iloisempi a i k a . ..
Mitähän pahaa K a l l e on niille
mukatehnyt? A i n a ^ p n ollut parhaat
poudat La£galan niityillä raataen
puoU-ilma|seksi^ Ja kaivanut,
möyrinyt ojia Laajalan soilla, saaden
aina muutama jauhokilon
palkakseen.
. K e r r a n Kalle kantoi punaista l i p pua,
j a sitä ne nyt kehuivat muistuttavansa
. . . sanoivat, e t t ä se oli
maanpetos. Ryssän kätyri, kelvoton
isanmaanpetturi - r - n i i n ne
huutelivat Hän, vaimo, o l i itkenyt
j a rukoillutkih. Mutta, e t t ä pysy-h
ä n akka vähän loitommalla tai
saat t e h d ä seuraa. ^Siinä o l i Laajal
a n nuoriherrakin mukana haukku-hoittaa
sanomalla,iettäjisäistuu l m - natöifesijseuhtOa parhaat heinäpou-nassa,
että hän on poissa :^i£an, dat L ^ j a l a n niityillä. Ja tarkkaan
k a u a n . . . j a e t t ä äidillä ei oleacaliaa i : ^ oxnansa osasivat vaatia, taisivat-kenkieh
ostoon. Miten lapsi yan- pa ottaa hyvästi korkojakin...
martäisi sen, että Laajalan Esko saa Mutta tjiota Pahka-OUin sakia ne
kengät ja ihan mitä milloin haluaa, vam eiatti\'ät, ihan ilman aikojaan,
j a hän itse ei saa koskaan mitään, lahjaksi vam, vaikka sillä oli kym-
Velkkp voisi ajatella suoralla lap- menp^en joukko p e r ä h ä n . Nim,
senniieldlään, että äiti pn paha j a nim, miitta sehänlkantoikm pyssyä
nim kum LiaajalagSdn miehet, keikkuu
aina niideii perässä j a käy kirkonkylällä
tuhkatiheään. Treenaamassa,
niinhän se Olli-riepu kuuluu
kehuvan. Mitähän sekm äijärah-jus
muka treenaa? Hyvät sarkavaatteet
se vain oU saanut s i e l t ä . ..
mikä liekin vouhotus.
N i i n veivät ne tuimat ja tutut
ilkeä j a haluaa h ä n t ä kiusata.
Kaikki on valhetta ja petosta koko
e l ä m ä . ..
Äidin sydämeen pisti ilkeästi.
Kuinka mielellään hän olisikaan
antanut lapselleen kaiken mitä
Laajalaissakin annettiin, aiemmankin.
..
, I s ä . , . Niin, saisi olla isäkin kotona,
paljon"he^mpi olisi yhdessä herrasmieliset Kallen mukanaan ja
kestää nämä kärsimysten vaikeat
AJat. iBIutta «i, ef ole isä kotona.
Hänenkin veivät, rikolliseksi nimitä
telien raahasivat linnaan. Pahaa o li
n i u ^ 4^tt3rt niille — herroUle,
maanpetpsta sanoivat valmistel-siinä
oli Pahka-Ollikm mukana, tuo
vöuhake. Ja n3?t on Kalle siellä,
missä l i e k in Tammisaaressa, pakkotöissä.
Pakkotöissä! Ilman pakkoa
Kalle on aina osannut t y ö n s ä tehdä,
kunnollmen työmies. Mutta
tuollaiset vauhakkeet, eivät elätä
miseen, mutta huutoa toistunut. Tjotka edes omia mukuloitaan. Omapa on '
taan Kallen raatamisesta heidän
pelloillaan.
J a nyt oli edessä pahin kaikista:
Mökki oli menossa, ainoa turvapaikka,
Sruoja pään päältä. Ainak
i n turvapaikka i l k k u v i l t a katseilta
ja^kompasanoilta, Minkä sille
nyt voi ? Rahat oli lainattu aikoinaan
mökin ostoon j a osa jo maksettu
takaisin. Mutta njrt? Kalle
on poissa, hän neljän avuttoman
kanssa — millä maksaa ? Pankki
vaatii rahojaan . . . kai niillä oli
oikeus vaatia. Oikeus On sekin
oikeutta! Ensm viedään mies, ainoa
tuki ja turva, sitten hyökkäävät
vaatimuksineen ja oikeuksineen.
Ei sellaista oikeutta tahtonut
ymmärtää, mutta y r i t e t t ä v ä oli.
Niinhän ne sanoivatkm Kalle Ue
pyssyjään osoittaen, e t t ä näissä r i i t t
ä ä oikeutta. Niitä o l i k i n j o k a miehellä,
taisi olla kaksikm yhdellä.
Pyssyissä oikeus ? Se on kai sitä
herrojen oikeutta. Niillähän ne on
rahat j a pyssyt, kaipa mille kuuluu
oikeuskin.
rauhoittui vähitellen ja torkahti. ^
näki unessa kaksi suurta, mustaa koiraa,
joilla oli viimevuotisen kar\'an höyteitä
kyljissä ja reisissä; ne hotkiva^ ahneesti
suuresta.puuastiasta valkoiseHe höyryäviä
ja hyvälle haisevia ruuan tähteitä,
katselivat silloin tällöin Tjotkaan, näyttelivät
hampaitaan ja miurisivat; "Si-nullepa
emme anna!" Silloin talosta
juoksi turkkiin puettu mies piiska kädessä
ja^.,ajoi koirat pois. Tjotka meni
astian luo ja alkoi syödä, mutta heti
miehen poistuttua molemmat mustat
asiassa, varsinkin jos ne joku r i kas
elättää, niinkum nuo Laajalai-
^ t Pahka-Qllin joukkomeen. Mut-~
ta antaisivat sentään rauhan kunnon
ihmisille. Vai sitäköhän varten
ne Laajalaiset niitä elättävät-kin?
Ovat tainneet narraamalla
saada O l l i n k i n mukaan niihin puuhiinsa.
Kuinkapa se muuten, tuom-momen
hieman yksmkertamen ihminen,
sinne menisi. Eihän se itse
sitä ymmärrä, mitä varten treenataan
j a pyssyjä kannetaan. Että
koirat ulvoen hyökkäsirat sen kimp- missä pyssyissä on herrojeii j a rik-piiun,
ja äkkiä kuului kimakka huuto.
— Kekuu! Kekuu! — huusi Ivan
Ivani tsh.
Tjotka heräsi, h\T)ähti ja alkoi haukkua
vimmatusti. Siitä tuntui, että huutaja
ei ollut lx2in Ivanits|i, vaan Aneras
olento- Sikakin röhki jostakin syystä
kopissaan. *
Kuului tohvelienkahinaa, ja huoneeseen
astui isäntä yllään yöpuku ja kädessään
kynttilä.
Lepattava valo hyppelehti likaisilla
seiniä ja ;laessay tokoHU pimeyden.^
Tjotka näki, ettei huoneessa ollut sivullisia.
Ivan Ivatiitsh istui permannolla
ja valvoi. Sen siivet olivat hajallaan,
nokka avoinna, ja iieensä se oli h3rvin
väsyneen, ja janoisen näköinen^ Vanha
Feodor Timofeitshikaan ei nukkunut.
Varmasti sekin heräsi Riihen kirkaisuun.
Jatkuu •
käiden oikeus. Kunpa ne kaikki sen
tajuisivatkin, niin enemmän olisi
maailmassa oikeutta...
Iloinen leikki ulkona p ä ä t t y i yhtäkkiä
hätkähdyttävään hiljaisuuteen.
Laajalan Esko saapui uusien
kenkietisä kanssa lapsijoukkoon ja
huuusi, huusi niin e t t ä tu^aileva
äitikin kuuli tupaan saakka:
— Koivulan Kalle ei tule enää
koskaan takaisin. Meillä puhuttiin
niin, j a meidän ä i t i sanoi, e t t ä K o i vulan
roikka saa kohta lähteä ja
mennä KytÖlän riiheen.
Itku nousi Veikon kurkkuun. M i t
ä ä n puhumatta hän juoksi sisään.
—. Äiti, joko isä tulee kohta?
— Ei, ei tule vielä. Isä on mennyt
kauas, hakemaan äidille ha-
Olkaa varmat,>ttä lähetätte MARJANNE oikealle väiltyslUkkedle. mistä
saatte korkdmmat markMnahixmat. MemafcsaiDme:<;.?P^Eäcpressi .
money orderiUa joka pglvä- ' ^
Pikaisen w?i«nitt saamiseksA lähettäkää nuufiikai 8tu>ra«m inellle
Suositukset vottte saada mistä hyvänsä Royal Pankista.
Kirjoittakaiai ja P3?ytäkää.lähetysleimasin ja t yw
GEO. C. ÄNSPACH CO.
74 Colboriie Street
LAUANTAINA, HEINXKJJl;^^ 9 PÄIVÄNÄ, 1949 SIVU 9
'n
IM.
I H ?
i i
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 9, 1949 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1949-07-09 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki490709 |
Description
| Title | 1949-07-09-09 |
| OCR text | Timofeitsh alveksuntaa n ei ^^Pesi sian esti kapusi käpälillään « se. minkä tseksi pyra-abti ilosta, -ukko hau-a ja putosi arjui, elehti taa jotakin., innin pyra-ätön isäntä tämaan kisaan kissaa iiilien, että Isaltaan ja ' "vasti hal-ei » j a sulki em käuka-s. Lukuis-östaKash- , ja illäJla ^nv jossa ifeitshin ja' äiihen, e^tä ikas ateria :si. Tottui jnetoverei- •attu. lUa tavoin, räsi ennen o Tjotkan ja jotakin a yhä kä- Joskus Ds jä piti ttavuuden ii&a luuli ttä- se on ian kulut-ntuksensa . ifötyi koi- , ää heilut-iiu; siihen Ästyttä- . amna ke-sn- kaaka- " ;:täpainen-iähn^ tä- .avannut ti nukku- " /rakasta- ' ; iiianosta-ätpsti ja^ ' kea, vie^ '"^ tssäänkin; !yoi kier-ba. Vain» i-ea koko-oikeutta i? verho-oia Ivö- •pissa ja si. Isän-uotuaan huonee-ja joka ikein sa-kolme^ i joskus ivksestä asi nok- • punai-i- ata hi-tekivat 51. illat • sti. Tain iltai-muka-ap* utui matoflden^jaiaikor-^^ hiipi hänen luofesieen huoihaamatta ja ^•altasi hänet vaMteOen, kuten Iltahämärä huooee*^. Se aJkoi sikä^ että koiralta katosi halu hai&kua, syödä, juoksennella huoneissa vidäpä katsellakin, sitten sen mieÄuvituksessa vilahti kaksi epäsel^^ä hahmoa, jotka eivät ollet koiria eikä ihofiisiä, joilla oli nöellyttävät, rakkaat, mutta perin oudot ka«a)t, niiden ilmestyessä T jotka heilutti häntäänsä ja siitä tuntui, että" oli ne jossakin nähnj^ ja niitä raastanut . . . Mutta nukkuessaan se joka kerran tunsi noiden hahmojen tuoksuvan liimalle, höy-länlastuille ja lakalle. Sitten kiin se oli täysm tottunut uuteen elämäänsä ja muuttunut laihassa, luisesta pibarakista kylläiseksi, hj^^nn-hoidetuksi koiraksi, sen isäntä kerran ennen harjoitusten alkua silitti sitä ja sanoi: — On jo aika meidän, Tjotka, ruveta töihin. Riistää sinulle laiskotteleminen. Tahdon tehdä sinusta taiteilijan . . . Tahdotko ruveta taiteilijaksi? Ja hän alkoi opettaa koiralle erilaisia temppuja. Ensitpniäiseksi ^ oppi seisomaan ja kävelemään takajaloillaah, mikä temppu sitä-erit^n miellytti. Toi-^ nen tehtävä oli hypätä takajaloilla ilmaan ja tavoittaa sokerinpa^a, jota opettaja riiputti korkealla sen pään yllä. Seuraavilla ttuHieilla si^ä opetettiin tanssimaan, juo^s^aan k^öyttä pitkin, ulvomaan soiton .muil^Bii, soittamaan kelloa ja ampuna^an, mutta kuukauden kuluttua se kyki^ jo, korvamaan iF§pdOT_f!^^ pyramidia muodestet^ae^. oppi erittäin halukkaasti Ja pii-^OTty^Jnen saavutuksiinsa; juostajkidiulkona köyttä pit:-^ kin. h\'pätä vanteen läpi ja ratsastaa vanhalla Feodor Timofeitsbilla tuoki sille aivan verratontia nautintoa. ; Jokaista onnistunutta temppua se tervehti raikuvalla ihastuneella haukunnalla, opettaja ihmetteli ja hykerteli riemuissaan käsiään. — Mikä kyky! Mikä kyky! —-hän hoki. — Eittämätön kyky! Minulla varmasti tulee olemaaii mefiestystä!. Ja .Tjotka tottui sanan v"jkylgr'V niin että joka kerran kun isäntä sen sänOi, koira h\pähti ja katsahti ympärilleen aivan kuin. se olisi ollut sen nimi. Tjotka näki koiramaisen unen,-talonmies oli ajavinaan sitä luudalla ja se heräsi pelosta. Huoneessa oli hiljaista, pimeää jako-vin tukehuttava ihnai -Kirput ptni^t. Tjotka ei ollut kpskan aikaisemniin pe-' lännvt pimeää, mutta nyt se jostakin syystä tunsi pelkoa ja tahtoi ruveta haukkumaan. Isäntä huokasi äänekkäästi viereisessä huoneessa, sitten hetken kuluttua sika röhkäsi kopissaan, ja taas oli kaakki hiljaista aijatel-lessa mieli kevenee. Tjotkakin alkoi ajatella, kuihkai se taniään oli varastanut Feodor Timofdtshilta kanan jalan ja piiloittahut sen vierashuoneen kaapin ja seinän väliin, m i ^ on paljon tomua ja hämähäkin verkkoja. ;Eipä piisi hullumpaa mennä nyt katsomaan, onko se käpänä vielä tallella? Mahdollista, että isäntä on sen löytänyt ja syönyt. Mutta yöllä ei saa poistua tästä huoneesta — sellaiset ovat säännöt. Tjotka sulki silmänsä, jotta olisi pikemmin nukkiinut, mutta se tiesr kokemuksesta, että mitä pikemmin nukkuu^ sitä nopeammin tulee aamu. Mutti siljpih kuului äkkiä sen lähetä outo |[t4tttb>^Joka p ä ^ ^ :koiran hätkähtäiriäähja h^ Ivan Ivanovitsh kukaisi, eikä sen huuto tällä kertaa^ ollut lörpöttelevä ja va-X ' kuuttava, kuten tavallisesti, vaan villi, läpitunkevaj ^luomiotoed^ portin saranoi- _ dennarahtelua muistuttava. Tjotka ei nähnyt eikä käsittänyt pimeässä mitään, ja sen valtasi vielä suureijripi pelko, se murahteli: — Mrrrr . • ^ Kului vähän aikaa, suunnilleen sen ver-ran,: kuin tarvitaan ^ v ä n hiun pureksi- ^^^^^ w . ^Bia^i^^ N«M»töfeietoval | ^ i . INQA LEVI iti, koska Veikko saa ne uudet kengät? Laajalan EskoUe on ostettu, Veikko haluaa samanl^set. — E n tiedä, lapsikulta. Eihän alleen. Mitä lie s^dn^ mistai^ niitä ymmärtää sellaisia asioita. ' Mutta r e e l l i n e n mies on K a l l e aina ollut, ei ole k e t ä ä n pettänyt. Aina se on tikään ^le vielä saanut uutta ha-« t y ö ^ tehnjrt^ eikä ole koskaan metta. — Miksi äiti ei saa hametta, Veikkokin saisi sitten ne kengät. — Veikkp menee nyt ulos l e i k k i - määh. Äitiä väsyttää, anna äidin vähän levähtää. — Missä isä pn? Miksi isä \ ^ p yy niin kauan — Isä tulee pian. Ole nyt kiltti poika ja mene kun äiti pj^^tää. Veikko juoksee ulos ja unohtaa kengät ja hameen j a isänkin. Leikk i tempaa mukaansa. Mutta sisällä tuvassa istuu äiti sängyn laidalla Ja miettii imeli sjnnkkänä. Hän.ei yoi unohtaa Veik-yojaan valitellut,~-€i surkeuttaan ruikuttanut ei)^ toisten ihmisten apua kerjännyt. Mökki heillä oU, pari pientä peltotilkkua ja - p a r i laihaa lehmää, mistäpä ne "lihaviksi olisivat tulleet, ei niille ollut jauhoja ja pe^ runolta s3rottää niinkuin Laajalan monikymmenpäiselle karjalle. Niin, kyllähän on syöttämistä, peltoja r i i t t i silmänkantamattomiih ja jyviä ja jauhoja oli monta aitallista. Laajalan i>elloilla j a metsissä piti Kalienkin rehkiä "enimmät ajat. Olisihan siinä omallakin maalla o l lut työtä yhdeUe miehelle, mutta ko-poikansa suoria kysjnnyteiä- mitenkäpä sitä t e k i . . . ei vahva- Koko «lämä tm>tuu niin synkältä j a toivottomalta. Kengät, hame, isä. Miksi Veikon p i t i juuri nyt tulla kyselemään? Tuntui niin pahalta valehdella kaan mies pysty nälissään ja kuokk i i ainoana typkalunaan paljonkaan x^pimäan. Ei oUiJit edes he-vost » var^ . ^ t | i a , niin t u i k i vältta-maton i a i i n se olisi oUutkin. Laa- v M - u omalle I s ^ l t e ^ n , mutta miiikä s i l - jalasta ÖK^ sekin aina i[>ahimpa le voi. » ä n g p s e n ^ J u e l ^ karpeeseen lainattava, j?i sitten lai-^^ osittamassa^uloUi^ voimakkaita, niillä on oikeus puo-lellaaa ^ .> seUsanc^ oikeus^ mutta k u i t e n k i n . . . Mutta ^ t t e n kun noe kaakki — Pahka-Ollikin — seitsomme ylides-sa, kasi kädessä niitä vastassa, ajat-telenmi\ e j a teemme kaikki samom, n i i n tulemme m^dn voimakkaiksi j a s i l l o in meilläkin on oikeutta . . . p i l o i n nämä murheen mustat päivät loppuvat, n ^ t ä ei enää muistel» l a k a a n . . . silloin koittaa valoisampi j a iloisempi a i k a . .. Mitähän pahaa K a l l e on niille mukatehnyt? A i n a ^ p n ollut parhaat poudat La£galan niityillä raataen puoU-ilma|seksi^ Ja kaivanut, möyrinyt ojia Laajalan soilla, saaden aina muutama jauhokilon palkakseen. . K e r r a n Kalle kantoi punaista l i p pua, j a sitä ne nyt kehuivat muistuttavansa . . . sanoivat, e t t ä se oli maanpetos. Ryssän kätyri, kelvoton isanmaanpetturi - r - n i i n ne huutelivat Hän, vaimo, o l i itkenyt j a rukoillutkih. Mutta, e t t ä pysy-h ä n akka vähän loitommalla tai saat t e h d ä seuraa. ^Siinä o l i Laajal a n nuoriherrakin mukana haukku-hoittaa sanomalla,iettäjisäistuu l m - natöifesijseuhtOa parhaat heinäpou-nassa, että hän on poissa :^i£an, dat L ^ j a l a n niityillä. Ja tarkkaan k a u a n . . . j a e t t ä äidillä ei oleacaliaa i : ^ oxnansa osasivat vaatia, taisivat-kenkieh ostoon. Miten lapsi yan- pa ottaa hyvästi korkojakin... martäisi sen, että Laajalan Esko saa Mutta tjiota Pahka-OUin sakia ne kengät ja ihan mitä milloin haluaa, vam eiatti\'ät, ihan ilman aikojaan, j a hän itse ei saa koskaan mitään, lahjaksi vam, vaikka sillä oli kym- Velkkp voisi ajatella suoralla lap- menp^en joukko p e r ä h ä n . Nim, senniieldlään, että äiti pn paha j a nim, miitta sehänlkantoikm pyssyä nim kum LiaajalagSdn miehet, keikkuu aina niideii perässä j a käy kirkonkylällä tuhkatiheään. Treenaamassa, niinhän se Olli-riepu kuuluu kehuvan. Mitähän sekm äijärah-jus muka treenaa? Hyvät sarkavaatteet se vain oU saanut s i e l t ä . .. mikä liekin vouhotus. N i i n veivät ne tuimat ja tutut ilkeä j a haluaa h ä n t ä kiusata. Kaikki on valhetta ja petosta koko e l ä m ä . .. Äidin sydämeen pisti ilkeästi. Kuinka mielellään hän olisikaan antanut lapselleen kaiken mitä Laajalaissakin annettiin, aiemmankin. .. , I s ä . , . Niin, saisi olla isäkin kotona, paljon"he^mpi olisi yhdessä herrasmieliset Kallen mukanaan ja kestää nämä kärsimysten vaikeat AJat. iBIutta «i, ef ole isä kotona. Hänenkin veivät, rikolliseksi nimitä telien raahasivat linnaan. Pahaa o li n i u ^ 4^tt3rt niille — herroUle, maanpetpsta sanoivat valmistel-siinä oli Pahka-Ollikm mukana, tuo vöuhake. Ja n3?t on Kalle siellä, missä l i e k in Tammisaaressa, pakkotöissä. Pakkotöissä! Ilman pakkoa Kalle on aina osannut t y ö n s ä tehdä, kunnollmen työmies. Mutta tuollaiset vauhakkeet, eivät elätä miseen, mutta huutoa toistunut. Tjotka edes omia mukuloitaan. Omapa on ' taan Kallen raatamisesta heidän pelloillaan. J a nyt oli edessä pahin kaikista: Mökki oli menossa, ainoa turvapaikka, Sruoja pään päältä. Ainak i n turvapaikka i l k k u v i l t a katseilta ja^kompasanoilta, Minkä sille nyt voi ? Rahat oli lainattu aikoinaan mökin ostoon j a osa jo maksettu takaisin. Mutta njrt? Kalle on poissa, hän neljän avuttoman kanssa — millä maksaa ? Pankki vaatii rahojaan . . . kai niillä oli oikeus vaatia. Oikeus On sekin oikeutta! Ensm viedään mies, ainoa tuki ja turva, sitten hyökkäävät vaatimuksineen ja oikeuksineen. Ei sellaista oikeutta tahtonut ymmärtää, mutta y r i t e t t ä v ä oli. Niinhän ne sanoivatkm Kalle Ue pyssyjään osoittaen, e t t ä näissä r i i t t ä ä oikeutta. Niitä o l i k i n j o k a miehellä, taisi olla kaksikm yhdellä. Pyssyissä oikeus ? Se on kai sitä herrojen oikeutta. Niillähän ne on rahat j a pyssyt, kaipa mille kuuluu oikeuskin. rauhoittui vähitellen ja torkahti. ^ näki unessa kaksi suurta, mustaa koiraa, joilla oli viimevuotisen kar\'an höyteitä kyljissä ja reisissä; ne hotkiva^ ahneesti suuresta.puuastiasta valkoiseHe höyryäviä ja hyvälle haisevia ruuan tähteitä, katselivat silloin tällöin Tjotkaan, näyttelivät hampaitaan ja miurisivat; "Si-nullepa emme anna!" Silloin talosta juoksi turkkiin puettu mies piiska kädessä ja^.,ajoi koirat pois. Tjotka meni astian luo ja alkoi syödä, mutta heti miehen poistuttua molemmat mustat asiassa, varsinkin jos ne joku r i kas elättää, niinkum nuo Laajalai- ^ t Pahka-Qllin joukkomeen. Mut-~ ta antaisivat sentään rauhan kunnon ihmisille. Vai sitäköhän varten ne Laajalaiset niitä elättävät-kin? Ovat tainneet narraamalla saada O l l i n k i n mukaan niihin puuhiinsa. Kuinkapa se muuten, tuom-momen hieman yksmkertamen ihminen, sinne menisi. Eihän se itse sitä ymmärrä, mitä varten treenataan j a pyssyjä kannetaan. Että koirat ulvoen hyökkäsirat sen kimp- missä pyssyissä on herrojeii j a rik-piiun, ja äkkiä kuului kimakka huuto. — Kekuu! Kekuu! — huusi Ivan Ivani tsh. Tjotka heräsi, h\T)ähti ja alkoi haukkua vimmatusti. Siitä tuntui, että huutaja ei ollut lx2in Ivanits|i, vaan Aneras olento- Sikakin röhki jostakin syystä kopissaan. * Kuului tohvelienkahinaa, ja huoneeseen astui isäntä yllään yöpuku ja kädessään kynttilä. Lepattava valo hyppelehti likaisilla seiniä ja ;laessay tokoHU pimeyden.^ Tjotka näki, ettei huoneessa ollut sivullisia. Ivan Ivatiitsh istui permannolla ja valvoi. Sen siivet olivat hajallaan, nokka avoinna, ja iieensä se oli h3rvin väsyneen, ja janoisen näköinen^ Vanha Feodor Timofeitshikaan ei nukkunut. Varmasti sekin heräsi Riihen kirkaisuun. Jatkuu • käiden oikeus. Kunpa ne kaikki sen tajuisivatkin, niin enemmän olisi maailmassa oikeutta... Iloinen leikki ulkona p ä ä t t y i yhtäkkiä hätkähdyttävään hiljaisuuteen. Laajalan Esko saapui uusien kenkietisä kanssa lapsijoukkoon ja huuusi, huusi niin e t t ä tu^aileva äitikin kuuli tupaan saakka: — Koivulan Kalle ei tule enää koskaan takaisin. Meillä puhuttiin niin, j a meidän ä i t i sanoi, e t t ä K o i vulan roikka saa kohta lähteä ja mennä KytÖlän riiheen. Itku nousi Veikon kurkkuun. M i t ä ä n puhumatta hän juoksi sisään. —. Äiti, joko isä tulee kohta? — Ei, ei tule vielä. Isä on mennyt kauas, hakemaan äidille ha- Olkaa varmat,>ttä lähetätte MARJANNE oikealle väiltyslUkkedle. mistä saatte korkdmmat markMnahixmat. MemafcsaiDme:<;.?P^Eäcpressi . money orderiUa joka pglvä- ' ^ Pikaisen w?i«nitt saamiseksA lähettäkää nuufiikai 8tu>ra«m inellle Suositukset vottte saada mistä hyvänsä Royal Pankista. Kirjoittakaiai ja P3?ytäkää.lähetysleimasin ja t yw GEO. C. ÄNSPACH CO. 74 Colboriie Street LAUANTAINA, HEINXKJJl;^^ 9 PÄIVÄNÄ, 1949 SIVU 9 'n IM. I H ? i i |
Tags
Comments
Post a Comment for 1949-07-09-09
