Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 20, 1945

              y V M ^ i ^ iiousi ii<)pe-asti
pystyyn ja heitti korttinsa
• pöytään. horjui, hämärä hucme
näytti yhden lyhyen hetken aaltoile­van
hänen silmissään ja hänen täytyi
ottaa kiinni pöydän reunasta. Hä­nestä
tuntui kuin istuvat miehet olisi­vat
äWdä muuttuneet^iäälyviksi ja
_ j;päaBly^si„ha^^^
seinät ja mustiniut uuni olisiyat liu­kuneet
h3rvin kauas ja kadottaneet ää­riviivansa,
ja hän tunsi huimausta
paassaan. ;-•.- -
^*Se ei ole totta!" sanoi hän kähe­ästi,
mutta hänen äänensä oli k^yt
epävarmaksi ja vapisevaksi, eikä kuu­lunut
lainkaan vakuuttavalta. "Var-maa,
etten pelannut väähin." l
j^^Pelasitpas!" virkkoi tylysti vasta­päätä
istunut mies ja nousi pystyjrn.
*'SinulIa<)li kuusi korUia. Otit yhden.
;Jiikaa. Tuon juuri, jonka löit nyt vii­meksi
pöytään. Mikä viimeinen on V
Hänen kasvonsa olivat kovat ja
punaiset ja kun hän kumaPtui otta­maan
korttia pöydältä, teki hän sen
vihaisena ja uhkaavana. Aatami Koi-kera
koetti estää sitä, mutta hänen
kätensä yiskattiinrsytjäänr ja mies ver
ti-kortin-esiin^ Hän katsoi sitä Mer­kitsevästi^
kohautti hartioitaa» . ja.
heitti t^taisin /pöy tääij. _
^»toptta^neljä^V sanoi h ^ h i i o j^
inasti-ja .teki pieneii k^
"Tietysti se oli vain neljä^'^
Kaikki miehet nousivat pystyyn.
Heitä oli kaikkiaan neljä miestä —
vöimakkaitay pakkasen karkeiksi pu­remia
hakkaajia ja ajomidiiä, jotka
olivat eläneet koko ikänsä Pohjolan
metsissä ja jokivarsilla—ja hämäräs­sä,
savuisessa huoneessa, jonka seinät
olivat hakkaamattomat, lattia ja lai­pio
samoin ja ikkuna pieni ja päreillä
paikattu, näyttivät he hyvin uhkaa­vilta
ja kovakouraisilta. Aatami Koi-kero
koetti torjua heidän syytöksensä
faätäiseUä kädenliikkeellä, inutta hän­tä
alkoi taas huimata ja pelottaa,
miesten tulen valaisemat kasvot näyt­tivät
hänen silinissään vääristyneiltä
ja uhkaavilta ja heidän liikkeensä sai<
vat hänet peräytymään ovea kohden.
Hän kompastui penkkiin, luuli saa-vstttsa
samassa puukoniskun, ja kun
sitä ei tullut, timtui siinä olevan taka­na
jotakin salakavalaa ja peiteltyä* •
"Pelasithansinäväärini"sanoitoi- :
nen mies kumeasti ja näytti ikäänkuin
vetoavan johonkin suurempaan arvo­valtaan,
jonka tähden,sellaista tekoa
saattoi pitää odottamattoman ruma­na.
"Taitaa olla parasta, että etsit yö­puuta
oven tuolta puoleni" huomautti
kolmas terävästi. **Tai minä näytän,
imteh korttia pelataan."
Aatami Koikero haparoi ovelle.
Huone;tuntui hänestä nyt lämpimäl­tä
ja viihtyisältä, ja ulkona näytti
olevan pimeampi kuin tavallista. Hän
tarttui oveen, mutta epäröi.
Yksi miehistä läheni kiivaana.-
"Älä saata rninua raivoon?*, sanoi '
hän tehden kiivaan kädenliikkeen.
*• Joskus minä kadotan tyyneytenii ja
lutilen, ettet halua sen tapahtuvan^
'ABiiami Koikero nykäsi nopeasti^
oven auki ja astui ulösi ^ Huun»* tul- ;
vahti oveni täyddtä häsuen perässään
Ja tuokion hän seisaoi s^ sokaisema­na.
iHan juoksi kiuienux^^
pitkin^ veti Imttunsa syvemröä^kdtvil--
le:|k t o ^ taskuun^ M(;tsS<
Mnen ymi^rUlään o|iJbarmaai% jää^
lyÄytta ja. ium)»: 1^ Kuu--
: sien oksat olivat painuneet hyvin ^asy
mutta jäätyneet neulaset estivät lunta
alas putoamasta. Taivas on kiiltävän
imusta. Idässä vain näkyi pieni, vaa-'
lea juova, jonka alta kuun metsän
leikkaama-sirppi alkoi nouSta ylös.
Tähdet olivat hyvin suuria ja hänes­tä
näytti kuin nä olisivat värisseet vi-j
luisina ja pelokkain „._.„__.
Täästyään metsän reunaan py^-
- tyi hän hengähtämään. Lumi narisi
ilkeästi hänen jalkojensa alla, mäsä
ja hankien keskellä kyyköttäi^ kämpr
pa näyttivät hänestä rumilta ja likai­silta^
ja hetken kuva inhoitti häntä
karkeudellaan. Huoneessa oli ollut
lämmintä; -täällä ulkona oli tuulista'
ja kylmää. Miksi heidän pitiJdn huo-;
mata hänen pelänneen Väärin? Aata­mi
Koikero muisteli tuota hetkeä, jol­loin
ruskeäpartainen mies oli lyönyt
korttinsa pöytään ja huutanut: "Pe­tosta
I" ja häh' ihiltei vapisi vieläkin.
Hän oli uskonut heidän varmasti kar­kaavan
heti päälle ja tappavan hänet.
Noista miehistä ei ollut takaiamistai
Heistä Tiulki arveluttavia.huhilja ja.
heiden sanottiin olevan varsin nopei­ta
toimissaan. Mutta kuitenkaan-he,
eiS^t lyöneet, Aatami Koikerajniltei
huokasi ja tunsi helpotusta;: Hänel­le
olisi saattanut käydä paljonpahtoi-r
minkiit
".Senkin .ruskeaku<mo I" sanoi hän C
ja koetti,hymyillä; Hän alkoi: taas ,
astua hermostuneena tietä pitkin.
Hän ei tiennyt mihin mennä, inutta
kulki kuiten^n pois kämpältä* olisi
ollut turhaa ^yrittääkään saada heiltä
yösijaa.
Tie oli kovaksi .jäätynyttä ja kie­murteli
mutkikkaana pitkin lumista
metsää. Joskus puut taipuivat hajal­leen
tien ylitse jä silloin mies kulki
pimeässä lumikourussa, jossa askel •
narisi ilkeän äänekkäänä. Hän astui
nopeaan ja tasaisesti. Hengitys Ihiur-tui
hänen takkinsa kaulukseen, ja kul­makarvat
olivat pian valkeassa riit­teessä.
Kengät jäätyivät koviksi kuin
rauta. Hänen varpaissaan tuntui kyl­män
uhoa ja hänen täytyi kouristella
varpaitaan saadakseen ne pysymään
lämpimänä j myös sormia alkoi kihel­möidä,
mutta hän löysi keinon pitää
niitä taskuissaan h3rvin lähellä ihoa,
jolloin kirvellys katosi ja hän tunsi
olevansa t3ryt3rväinen;
Kuljettuaan puoli tuntia,, minkä .
ajah pakkanen tuntui yhtämittaa ki­ristyvän,
tuli hän järven rantaan. Tie
_ kulki viitoitettuna järven ylitse. Yö
oli pimennyt hyvin kylmäksi,, taivas
kiilsi täynnä suuria tähtiä ja kuu oli
noussut metsän reunan yläpuolelle.
Puiden varjot samassa lankesivat si­nisenä
.iyijyiÄarmaialle hangelle, mut­ta
kauempana järvellä oli lumilakeus
kuutamoisen vSkeaa. Tuuli . kävi
hyvin purevana. Mies tuhsi sen pu­raisut
poskipäissään ja alkoi väristä.
Hän pystyi rannalle ja hyppi
lämmintä saadakseen. Matka - jään
yli tuntui hänestä hyvin pitkältä kyl-'
mässää tuulessa, eivätkä hänien vaat^
teensä olleet kaikkein vahvimpia. Vä-hän
kauempana lahden pQj^ukassa
ioli matala kalasuana. Hänessä'herä­si
toivo yöpyä smne ja jatkaa matkaa
^mun ^valjettua. Ehkä: ilma muut­tuisi
siihen menneissä leudommaksi.
Hetk^ punnitsi- hän' äSiaa.- ; Hän •
oli outo näiOä main. Egeg? öli hän :
tullut'; hakkuunufisten käqii^Uey^ Ie- • •
päiUyt siinä|a tie^usfceUufiiyÖnsaaari^^
i&iMpöisu Hän jfi -pljftt .timu^
änen öU-vuotissyntymäpdivänsä
Sukulaiset ja tämä toveri joukko toivotta-
: vat päivänsankarille paljon onnea, hyvää
\ terveyttä ja pitkästi vielä vuosia.
Äidille hänen täyttäessään
' 80 vuotta
Ne Puhuvat sankaritöistään
ja-kersifiuvatvm^^
Sun sankanuttasi, äi^^
keti, ken.:sUä^^^m '
Ikääkarttuusi^eiäitirj - .
elos iltaa Jio^den-maapuu.:
Rajapyykki eessäs ompi,
jonka harvat saavuttaa.
Et valita äitii Mutf* luulen:
vain kostuvin katsekin voit
sitä muistaa muinaista 'pikaa
kun kutrejas palmikoit . . .
HELMER M.^KI JÄ PERHE.
Mikään ei anna suurempaa iloa meille, \. .
kun tiedämme mitä elämällään varastossa teille. :
Sillä^nr-monetilöt^iämieiihyvät,
näin ja paljon muuta hyvää toivoo toverit.ja ystävät.
Arnold, Fanny ja John Lind
Lyydia ja Albert Tuominen
Vilma.jaOce Lillqvist
Alina ja Emil Yaihip
Vappu ja John Järvi .
: Julia ja John Aito
Mrs. Alina Helin
Olga j3 Helmer Mäki
R; ja A'. Penna .
Emma ja Albert Paltila
Hilma.ja Emil Fant
Mr.'ja Mrs. W. Räisänen
Hilma ja Kalle Laine
Mary ja Yrjö Niemi
Jpuluk. 4 p. 1944
Marie, Alma ija Wemer Johnson
-Kaisa ja Pentti Gestrin-
Carole,'Elsie ja Jack Scamell
L37yli ja Martti Lehtonen ja perhe
Hedvig'ja Jack Wentelä
Mrs. Lempi Myrtle ja perhe
Anna <ja Eli Aho ^
Fanny ja ReyResmol^s .
A. Ihnonen- ja perhe
Saima ja Matti Mämmi
Siiri Puttonen ja pojat
Hilma ja Emil Ihaksi-
Mrs. Weman ja Sirkka :
Oili ja Art Akre: • -
Vancouver, B. C.
lÄUsun initä^^imefanmat imokset kaikJlic-nime.W^^
oj^tuivat mlnuUe jäPjestettyyn^^.t^ 30
SS^tSar*i^ Poflcanl Helanerlu perheelle fiUta.fcUn Järjestivät Ä Ä S S Ä T ' ^''^-^'^^ ylen;^nm««m
t*.mSf^,!S*^^^..ft ^^^^ädsta sekä fcalkoste toVimud^* Ystävy>'-
Lynmuior.P. 6]"
ELINA KOLJONE>^
BWt|sli^Coiun>hia