Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 11, 1939

              "M
Vflö» ottoa Ommet-järveUä St.Jdvifessa Que becissa. Näitä kuvia olisi säanuvmtaa viime kuu­kauden
aikana kuinka paljon hyvänsä yli Canadan, vaikka jää ja jäähdytys suurem^
yhä enemmän siiriyykin keinotekoisiin menetelmiin, - ; -
Kirj.Kaapro Karisto
''TT^UULEHAN Irma. Lähtekääm-me
rantaniitylle poimimaan
kukkia", ehdotti Roir.
Käsityksin he astelivat. Rolf au­kaisi
yhden riu'un veräjästä ja Irma
pujahti siitä ensiksi sisäUe ja Rolf.
perässä.
''Niittyleinikkejä, niittyleinikkejä",
riemuitsivat lapset ja alkoivat niitä
ahkerasti kerätä fcäsimsä.
^ JiJrktnanin pehtoori tuli juuri vil­javainioita
tarkastamasta. Nähtyään
lapset, hän otti seipään käteertsä, hyp­päsi
yli aidan ja alkoi harppoa kohti
heitä huutaen: "Vai tänne te olette
tulleet senkin vekarat tallaamaan hei­nämaata.
Menettekö sitä hiiteen."
Irma ja Rolf huomattuaan hänen
tulevan heitä kohti katsoivat hätään­tyneenä
toisiinsa, heittivät keräämän­sä
kukkaset niitylle ja alkoivat juos­ta
kohti kjrtääjniittliijaafan suinkin
pääsivät pehtoorin ju(^^ vajaan
kymrnenen metriä- jäljessä ja tämän
tästä uhaten heitä.
Rouv!^^^öriuiian:oU^:^^^
mupahsä^ahm^y iiraom^k^ .
ki lastiE»^ j^K^Jse^
rin ipetäa^ kej^
vasi hän «t^^
tapiöiittiÄ;-:jä^^^Ä
oveäe^v^tä^^
lemiKin.sisfe^|e^
Vyy^S?tteit^to
sanoi ostiiii^
joka hetki :<^#B^kafi^
ni p^ikeei^^^S^
suu^essa^hqiööi^
seuraasi, joi hätoat: välttyi
seuräiiksiätaf \ h»r^
Nihii käs\<om^;1irma^^ ifedifyhdes-
Idkfclenv n»yös< jiiidi^ känsäkö^
lua k^fdfen; -ÄttisÄulusta pääs­tyään
jatkoi^ Kali kfi^
lunkäyntiään: ja Jh^ltenrf^
ti isänsä) kapteiBj<^
na tttterfllfe; IHna sitä\^^
\^nhoija verkkoja ja paulbtti uusia.
Kevai*^ jä kesän tirtlen hän istui
toiseksi soutamaan isänsä suurta ka­lasta
jax^enettä, joHoin. häu' riiyrskjTi
pauhatessa \<<aähtopäinä merellä usein
piifti lauluksi;
^iBimäitytÖnv^aivaatuolv kukaan
, ^ :';'.^tiet^^^iy'':j;:.*>'^^'-;:" ..v>;;^ ;
; kim^ii^yTsk^
• ; h u r a i n o i ; " : •
Mämeita^ merta rakastanja^
j'"V;v täime-fcaihcrtaa.i.-^;'.'• • t
Kun oikein myrskyt myllertää,
Tää on mun elämää."
Oli taasen ollut tuollainen myrs­kyinen
yö, mutta onnellisesti tulivat
Irma ja hänen isänsä rantaan tuoden
niukan kalasaaliin tullessaan. Nyt
alkoi kalain perkaaminen ja suolaami­nen.
Irma olikin siinä hommassa eri­koisen
kätevä, sillä olihan hän sitä
tehnyt lapsesta saakka.
Hänen sitä tehdessään- lennähtää
kiven siru hänen tukkaansa ja Irma
kääntyy katsomaan taakseen. Hän
huomaa naapurin Rolfin seisovan ta­kanaan
ja punastuu hiukan.^ Siitä oli­kin
jo pitkä aika kulunut kun he vn-möksi
olivat tavaniieet toisensa. Ir­masta
tuntui, että silloin he olivat
vielä olleet lapsia, sillä olihan siitä
kulunut viisi pitkää vuotta. Tällä
ajalla Rolf oli purjehtinut kaukaisia
maita. Rouva Björkman näes tahtoi
pojastaan kapteenia, kuten miehensä-kih
oli ja tätä tulevaa elämänuraa
varten oli Rolfin pitänyt ottaa käy­tännöllistä
kokemusta merimiehen
tehtävissä syksyä alkavaa merikou-lua
varten.
Tuttavallisesti kuului Rolf keskus­televan
isän kanssa, kertoen kaukai­sista
ihaista ja niiden kansoista ja ih-meellisiatä
kaupungeista.
Irma kuunteli sitä ahmimalla. "Oli­sipa
minullakin tilaisuus nähdä maita
ja mantereita kuten Rolfilla", hän
surulhsesti ajatteli ja toivoi että Rolf
puhuisi hänellekin muutaman sanan.
"Kas Irma täällä, mitäs kuuluu?"
kuuli Irma äänen takanaan. ''Mitäs
sinä siinä teet?"
"Otan ahvenista pois suomuksia",
NTistasi Irma.
"Tulethan Kfikkokalliolle tanssei­hin
lauantai-iltana?"
, "Ehkäpä tulen", vastasi Irma.
"Siis näkemiin Irmasanoi Rolf
ja huiskutti kädellään ilmaan läh­tiessään
kotiinsa.
^rjna eli kuin kuumeessa lauantai-iltaan
saakka. Kuva Rolfista ja
tansseista oli aina hänen mielessään.
Kellon lähetessä yhdeksää oli Ir­makin
menossa, Sallin« naapurin ty­tön
kanssa Kokkokalliolle tansseihin.
Jo );auaksi he kuulivat Jhanurin soiton
ja ^tanssivien jalan Myimin. Irman
ehdotuksesta jäivät he Sallin kanssa
vähän kauemmaksi, sillä Irma oli
vähän hämillään. Tokkopa Rolf sen­tään
mäntä tuntisi täällä, sillä kaikki
mitä heillä tähän saakka oli ollut, oli
vain lapsellista leikkimistä ja tove­ruutta.
Näistä ajatuksista keskeytti hänet
Rolf, tullen häntä pyytämään koh­talon
valssiin, kuten hän sitä leikilli­sesti
nimitti. Irman sydän sykähti
rajusti ja hän punastui, lähtiessään
astumaan Rolfin rinnalla tanssilaval­le,
sillä hän näki usean tytön heittä­vän
kateellisia silmäyksiä heidän jäl­keensä.
Enimmäkseen tanssi Rolf Irman
kanssa. Myöskin Irman tovefin Sal­lin
kanssa pyörähteli Rolf: Tanssin
loputtua astelivat he kolmisiri tyttö­jen
kotia kohti, Rolfin udeifessä, että
miksi ei Sällillä ollut minkäänlaista
pöikatuttavaa.
"Siksi", vastasi Salli, "että pojat
pelkäävät minua kuten näitte. Vh-täpaljon
kuin varikset keväisin pelä-tintä
maamiehen pellolla."
"Nyt Salli taas kujeilee. Hän on
nyt yksin ja joutaa seuraamme, kos­ka
se "eräs" on mennyt johonkin su­kulaisiinsa",
ehätti Irma selittämään^
Sinä kesänä sanotaan monen kylän
emännän, katsoessaan useana kesäi­senä
yöiiä makuukamarin ikkunasta,
uutimen syrjästä ulos, nähneen
Rolf Björkmanin saattelevan Irmaa
kotiaan kohden. -
Mutta kesän hupaiset hetket ku­luivat
ja syksy saapuu RolOnkin
täytyi sanoa jäähyväiset Irmalle ja
lähteä jatkamaan aikomaansa uraa>
merikouluun kaupunkiin saakka.
Oli taaskin kevät. Rolfin koiiiu oli
loppunut, mutta-koska hän pii koulu-rasituksistaan
heikontunut, nim hä­nen
\'anhempansa tahtoivat häntä tu­lemaan
kotiinsa lepäämään ja voimis­tumaan.
Nyt olivat Irma ja Rolf
taaskin tilaisuudessa tapaamaan toi­sensa,
yhteisillä moottoriretldllä ja
seutukunnan nuorten kesäjuhlilla.
Saavuttiin . elokuuhun. Oli mitä
kirkkain kuutamo-ilta. Rolf ja Irma
olivat tapansa mukaan "moottöriaje-lulla
merellä. Hetken ajeltuaan.sin­ne,
tänne ohjasi Rolf moottorinsa ran­taan
ja pyysi Irmaa rannalle istu­maan
kaiissaan.
"Minulla olisi sinulle Irma niin
paljon puhumista, sillä minun täytyy
kohta taasen lähteä. Velallisuuteni
tulevaa työ-alaani kohtaan ^ t l i nim.
Haluaisin k y ^ sinulta Irma, että ^
vaadinkö liikaa, jos pyydän suiua
varttumaan minua mUutämia vuosiay
että saisin taloudellisen asemani jär­jestymään
niin paljon, että voisimme
perustaa yhteisen pesämme."
"Rolf", vastasi*Irma, <4uiiletko et­tä
rakkautesi minuun on iiiih suurta
etiä ^kestäisi elämän myrskvissä.
Sinä olet rikkaasta kodistaj sivistjTiyt,
kouluja käynyt ja minä köyhä, oppi­maton
kalastajatyttö-vain: Kenties,
kun ensimmäinen hurma olisi mennyt
ohitse elämässämme ja ollessamme
aina yhdessä sinä tulisit huomaamaan
minun mitättömyyteni ja alkaisit ken­ties
halveksimaah minua. En tiedä,
että uskallanlco luvata sitä mitä olet
minulta pyytänyt, vaikka sinua yksin
rakastan."
"Irma, • olen tuntenut sinut niin
kauan kuin muistikuvani menneisyy­teen
riittävät. Olemme leikkineet lap­suutemme
yhdessä, yhdessä tähän
saakka iloinneet, yhdessä surreet pik­ku
huolemme, siis miksi etnme voisi
myöskin yhdessä jatlcaa eloamme,
elämämme 'iltaan saakka... Tiedän,,
että siiiä olet liiaksi arka, fet luota
miriun, mutta vanriön/ että vair. kuo-leitia
saa minut eroitetUksi Siriasta.
"Samassa hän tempasi Irman seliinsä
ja suuteli häntä tulisesti^ useita kerto­ja;
•• •••^^•^v
Irman luottamus -Rolfiin kasvoi.
Turvallisesti Mii nojasi hänien rin­taansa
vasten. iThdessä he suuririit-tdivat
tule\^isutfttaan. Nauttivat
viimeisistä yhdessäolonsa hetkistä,
antautuett kokonaan rakkautensa \'al-taan.
Eivätkä he huomanneet ajan
kulkua ollertkaan, eönenktiin linniit
taasen ha-äsivät latflämaaö aamulau­lu
jaan ja meren pinta alkoi lainehtia
lyöden rannan kallioon.
Muutama viikko edellisestä o li ku­lunut
ja sj^sy taasen, tufljiit,;; lielf ikin
meni alkamaan työtään matruusina
eräässä laivansa eunen^^J^^
teenin tutkintoaan. Tämän; jälkeen
Irmasta tuntui kaikki nim tyhjältä,
vain kirjeiden odotuksessa kului hä­nen
nykyinen elämänsä, -Us<?in iltai­sin
hän istui johtaja !Parrasmaaii pal­velijan
kamarissa käsitöitään tehden,
sillä Salli, joka oli heillä palvelulcses-sa,
oli hänen lapsuuden tuttavansa, ei­kä
Salli voinut tulla häneu luolcseea
ntaansa viiettämään, ^illä sekä herra
että rouva Parrasmaa olivat aina pois­sa
kotoaj kumpikin omalla tahollaan.
Siksi Sallin piti olla aina kotona ja
pitää siTmälFa tnuutäman kuukauden
vanhaa ksta, joka ofi mäim*tulla her-rasvädlä.
Kerran Irman.ollessa taasen Sallin "
kamarissa sai hän tietää, että Rolfin
laiva oli ollut haaksirikossa ja koko
laivan miehistö oli saanut viettää kyl-niän,
syklisen yönsä pienessä pelas­tusvenekin
aavalla^merälä, josta oli­vat
vasta aamulla
.rahtilaivaan.
(Jatkuu)
gisoka' 2^kowtschi