Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 10, 1943

              1 bwi
w
life:
#1
«sf » , tT
m pm
Stvu6 LAUANTAINA; HEINÄKOTN tOF^
Il
l
OS!
•I
1
i
H
ri r
I
A-
- i
-dj
•f
>
l i
!
HIUKAN kummaa oli että Whitey
ei ollut huomannut talven olleen
tekemässä tuloaan. Muutos oli ta-pafatunut
niin verkalleen heinäkuun
pitkistä, kuumista päivistä syksyn
tuulisiin, lyhkäsiin, ettei hän ollut
sitä tullut huomanneeksi.
Joku päivä sitten hän oli kävellyt
puistossa ja oli ollut niin lämmin, et­tä
oli pitänyt riisua takkinsa ja kää­riä
hihansa.
Sellaisena päivänä oli ollut muka­vaa
nukkua puistossa, tai loikoa puun
alla auringon varjossa, silmät puo­liksi
sulettuina.
Valo oli välkehtinyt lehtien lomit­se
ja häikäissyt silmiä.
Korkealla, hyvin kaukana oli sei­laillut
valkohohtoiset pilvet. Vesipi­sarat
olivat osoitelleet tasaista papa­tustaan
pudotessaan ilmasta kivisäi-liöön
suihkulähteen juurella. Valkoi­set
ja harmaat kyyhkyset laa^usteli-vat
nurmella ja jos olit liikkumatta,
tulivat aivan lähellesi. Joskus ne
lensivät ylös ja kaartivat suuren ym­pyrän
puiston päällä, kunnes iaski-vat
takaisin nurmelleen.
Mutta se oli kesällä, kun päivät
olivat pitkät ja kuuma>.
Eräänä päivänä, pitkästä aikaa,
hän meni puistoon jälleen, mutia au­rinko
ei tullut ulos. Hän yritti loi-
/koa nurmella ja katsella taivaalle,
Enutta se oli raskaan harmaa.
Huomenna aurinko tulee ulos. jäl­teen,
\Vhitey tuumaili. Huomenna,
^un se paistaa, on taasen lämmin ja
kaunis. Hän tunsi sen mielessään
varmaksi ja nukahti.
• Kun hän heräsi, oli jo pimeä. Hän
tunsi jäsenensä kangistuneeksi kos­tealla
nurmella. Istui, haukotteli, ei-,
kä tahtonut voida puistaa pois tyl­sää,
.raskasta tunnelmaa. Töllisteli
hämärässä suurta kirjastorakennus­ta.
Taivaalla välkehti North Clark-kadun
moniväriset sähköilmoitus-va-
T
lot. Järven tuuli liikutteli oiriden
kellastuneita lehtiä. Hän sanoi it-sekseen:
"Tuntui kuin olisi ollut kuollut."
Sen jälkeen oli vain joitain päiviä
kun aurinko tuli ulos, ja sittenkään
sen loiste ei enää paljoa lämmittänyt.
Tulivat syksyn kylmät tuulet ja
"Whitey ei enää mennyt puistoon,
koska siellä ei voinut loikoa nurmella,
eikä isiua penkillään. Hän tiesi, et­tä
jos paljon lämpimikseen kävelee,
niin siitä tulee nälkä. Hän makaili
punkkasängyssään, lueskeli vanhoja
sanomalehtiä, tai meni piinakkeli-keimiin.
Hänellä ei ollut mitään
muuta tehtävää. Hän ei voinut
mennä ulos kerjäämään, koska oli
perin huono siihen.
Hän ei ollut vielä koskaan \-oinut
kysyä keltään: ''.Antaisitteko nikke­lin,
että saisin kupin kahvia?" Siitä
viiniä. Hän \"'ei sen Orlebarille, jo­lta
tyhjensi lasin yhdellä kulauksel­la
ja laski lasin taas ^ tarjottimelle.
Enriquez palasi takaisin.
Seuraavien \-iiden minuutin kulu­essa
olin kiinni laivan ohjausta kos-itevissa
asioissa, joten minulla ei ol-hit
aikaa seurata mitä kannella ta­pahtui.
Kun taas katsoin sinnepäin,
näin, että jotain erityist^ tapahtui
Orlebarin nojatuolin läheisyydessä.
Zavertal raivasi, itselleen tietä noja­tuolin
lähelle kokoontuneen matku^
tajajoukon läpi.
Minuutin kuluitua tultiin ilmoit­tamaan,
että Orlebar oli kuollut.
Jatkuu
Kirj. MATTI SAVELA
ei tullut mitään, vaikka olisi kuinka
yritLänyt itseään ajaa siihen. Erää­nä
aamuna satoi lunta.
4: * *
\Vhitey tuli ulos sivukäytävästä.
Jauhoa muistuttava lumi viilsi vin­hasti
katua pitkin. Ensin hän luuli
että se oli vain tomua, jota tuuli len­nättää,
mutta kun se leikkasi hänen
kasvojaan, tunsi hän vanhan tutta­van.
Talvi jo, jumal'auta kuinka
pian se ilma muuttuu talviseksi, ja
kuinka sitkeästi se pitää kiinni ase­mastaan
keväällä! Talvi jo! .
• Hän napitti khaki-army. takkiaan,
käveli tapansa .mukaan Chicago a-venueta
itäänpäin, kääntsd kulman
ympäri> tetel kierroksen saadakseen
raitista ilmaa, ja käveli puistoon päin.
Se oli aamii, mutta katuvalot ja lii-kehuoneitien
valaistus oli vielä pääl­lä.
-Whitey tuli puistoon, mikä muu­tos
siellä olikaan tapahtunut! •
Puut olivat lehdettömiä, kukka-penkereet
peitetty lannalla ja nurmi
oli kuiva ja väritön. Paviljongi oli
peitelty vihreillä oksilla ja suihku­lähde
oli sulettu. Sen kiviaitaan täyt­ti
roska. VVhitey muisti kuinka
kauniilta se oli heijastellut keillä
aamuauringon ^valossa.
Nyt se oli kylmä, kuollut, harmaa
kivi. Sen altaaseen oli heitelty kai­kenlaista
roskaa, joka vielä lumenal-takin
kummitteli. Jotakin kirkas­ta,
kiiltävää pisti hänen silmäänsä
Grackef Jack-pietin sisältä. Hän
kumartui, katsoi sitä. - Kymppisent-ti,
kulunut kymppisentti oli hänen
konttaisten sormiensa väliin sieltä li­vahtanut.
Se putosi lumeen, katosi. Mutta
hän kuopi ja kaapi ja löysikin aar­teensa.
Se oli dime, ali right. Hän
piti sitä tiukasti sormissaan. No-,
peaan se livahti hänen taskuunsa.
Katsahti jmipärilleen, ketään ei ol­lut
lähistöllä. Hän lähti varmoin
askelin kävelemään puistopoikua;
tuntui kuin askeleissa olisi ollut e-nemmän
pontta. Tullessaan kadulle,
ei hän Varttonut merkkivalojen vaih­tumista,
puikki nopeaan autojonojen
välitse. Pääst3rään katukäytävälle,
hän koetteli sormillaan oliko aarre
varmaan siellä. Päästyään kolme
blokia puistosta hän pysähtyi tyhjän
stoorin käytävään. Otti rahan tas­kustaan,
katseli sitä. Se oli^ hyvin
kulunut ja hiukan tahraantunut. Vai­voin
voit siinä nähdä sen symbooleja
ja syrjähampaat olirat melkein pois­sa.
' Hän puhdisteli sitä takkinsa hi­halla
ja, äläpäs! jo hän voi lukea sii­tä:
Tnited States of America — One
Dime — Epluribus unum Liberty —
in God we trust.
"Yes sir, it was dime ali right!"
Hän pisti sen takaisin taskuunsa ja
lähti kävelemään katukäytävää, min­ne,
sitä hän ei tiennjt, eikä \-älittä-nytkään.
Hän juoksikin erään au­tion
blokin kohdalla minkä jaloista
lähti. Pysähtyi kuin seinä olisi tul­lut
vastaan: Jumaliste, eihän vain
siinä housuntaskussa ole reikää!
Hän köperoi sormillaan tupakan
ja paperossien pätkien joukosta. A-haa,
siellä se on! Enkö tässä ole
damn fool, siellähän se on ollut siitä
asti kun sen lumesta löysin! Kui­tenkin,
jotain sille voisi tapahtua, se
voisi sieltä lipsahtaa ja luisua hou-sunlahetta
pitkin maahan, joku sen
sitten^^löytäisi ja ~ goaimghtl-ffin
piti sitä sormiensa välissä varovai­suuden
vuoksi. Oli alkanut tulla
lunta sakeasti ja trafikki-poliisit oli­vat
touhuisina. - Kukaan ei häirin-nyt
häntä, hän vain käveli vihellel­len
bulevardilla, toisenaan pysähtyen
tömistelemään jalkojaan maahan.
Kylmä ei häneen kuitenkaan nyt
pahasti pystynjrt; hän käveli ala-kaupungin
kohdalla, autotien vartta
ja katseli pilvenpiirtäjiä^ jotka oli
valotettu keskellä-päivää. Ja nyt
ne näyttivät hänestä kauniiltakin, va­losoihduissaan^
lumihinfaleiden I lävit-se.
Hmarattiotien V alla - Lake^kadun
• kohdalla oli hyvine pimeä. - Hän py­sähtyi
kirkkaasti valaistun, .akkunan
luo; siellä- lasin takana,-:Pixley- &
Ehler Cafeteriassa,- tjrttö. valkoisessa
tarjoilijan univormussa paistoin pan­nukakkuja.
Tytön posket oKvat
tuhraantuneet jauhoilla, mutta hä­nen
huulensa olivat hyvin punaiset.
Hän kaatoi taikinaa hopeisesta kan­nusta
ja se levisi tasaisesti paistin-levyn
syventöihin. Kermanvärisestä
se muuttui kellertäväksi ja sitten vaa­leanruskeaksi.
Kun yksi puoli oli
paistunut, käänti hän ne hopealastal-la.
Sitten hän katsoi ulos ja näki
IVhiteyn seisovan akkunan takana.
Silmänsä käänt3ävät pois surumieli­sesti.
Kun Whitey oli kääntymässä ^jat­kaakseen
matkaansa, hän muisti
dimensa. Tähän asti hän ei vielä
ajatellut sen tuhlaafiiisesta; sen omis­taminen,
oli ollut kjrlliksi. Nyt ^hän
havaitsi jo itsensä menemässä sinne,
kaunterin luo, ajatteli: kyllä hän
näyttää täs^! Hän menee ja. sanoo
4ujälla äänenpainolla: "One order of
flapjacks!" Mutta samassa hänen
sormensa puristuivat dimen ympäril­le,
koska hän tiesi ettei halua menet­tää
sitä vielä.
Hän halusi pitää dimen jonkun ai-.
kaa, hän tykkäsi siitä tunnelmasta,
jonka se antoi hänen mieleensä kun
puristi sitä sormissaan. Nopeaan
hän_ lähti kävelemään Wabash ave­nuelle
päin, seuraavassa kulmassa
puisti vakavasti päätään: Vähällä
oli mennä, mutta tästä lähtien on hän
varovampi. Hän ei noin vain enää
anna hetken mielteiden vallata, it­seään.
Menee jonnekin, istuu alas ja miet­tii,
harkitsee asiaa.
Kaupungin kirjaston lukutupa on
sopiva paikka mennä sellaiselle asial­le.
Kirjastolle mennessään ei * hän
enää tuntenutkaan niin hyvää tun­netta
kuin siihen asti. Hän rupesi
tuntemaan nälkää. Jonkun Cafete­rian
avonaisesta ovesta tuli viettele­vä
ruuan tuoksu. Hän voitti kiu­sauksen,
käveli edelleen. Kun hä­nen
piti astua ylös kirjaston rappusia,
huomasi että Jiggs seisoi keskellä
rappusia. Jikks oli hänen ystävän­sä
Flop-haussissa ja se{Ä nyt pitikin
tapahtua, että mokoma siinä seisoi
juuri nyt. Nä>tti että Jiggs tiesi hä­nen
onnensa. Oli varmaan kuullut
siitä, ja nyt halusi jakaa sen.
\Vell, yritäppäsl lousy moching
bum! Hän sotkeutui väkijoukkoon
ja jatkoi matkaansa. Meni Illinois
Centralin maanalaiselle asemalle.
Jiggs ei ollut häntä huomannut ja
hän tunsi jo taas hyväämidtä.
"S^ kuuluu minulle. Se on mi­nun,
piruako sinulla on sen kanssa
tekemistä?"
Mutta hänpä ei saavuttanut enää
samaa vapaata, onnellista tunnelmaa.
:;^istui^ ja järkeili itsekse^ ^
^P^^^fätti Jättää m o k o Ä i n^
pois mielestään. Sulki sUmän^ u
nyt han unhottaa koko dimeii,.3iut,
ta hän ei vomut unhottaa siö^Sid-lä
se oli'hänen sormissaan ja hän pa"
risti sitä. Hän vielä tunsi hyvää sii­tä,
että oU tehnyt Jiggsille kepposen.
Kauan se ei kuitenkaan ^kistänyt
häntä. Jiggs ei ollut niinkään huo­no
mies, hän on regular guy; Ker-rankos
Jiggs oli antanut Janelle to­pakat,
kun hän oli poikki.
Pitkän aikaa hän istuskeli penkillä
ja mietiskeli mitä taas olisi tehtä^
Hän' tiesi halvan kapakan lähitie
nolHä; K>stä rahalla voisi saada pari
" Nekin olisi ali right,.mtit-
'•' ta nälkäkin' muistutti itsestään.:Han
- tiesirpaikahii'josta sillä voisi saada
port'clK)pin, jota ei saa pelastasar-.
-.-meijasta. Hän 'tiesi elokuva^aikaa,.
• jossa vsillä voisi nähdä kuvia Etelä-merehi
saarilta, ja jossa voisi muut­teeksi
istua, koko päivän.
Hätt^nöusi kiireesti ylös ja Ijöiti
kävelemään kaupungille päin.
Siellä se taas^, vilkasliikkeisen ka­dun
toisella puolella, Jiggs seisoa tö­röttää
ja nyt jo huomasi hänen. Huu­taa
sieltä: "Hey, VVhitey!" \\Tiitey ei
muka kuullut häntä ja pää kumaras­sa
paineli eteenpäin lumisateessa.
Hetken perästä hän palasi takaisin.
^'Olisihan se siltikin ali right, että
mennä Jiggsin kanssa jonnekin North
Clarkkädun kahvilaan, ottaa kuppi
kahvia ja donatsi, ja jutella pitkän
aikaa mukavista asioista. Mutta
Jiggs oli jo mennyt tiehensä.
Oli jo I^annut^ tulemasta lunta, pi
Whitey käveli pohjoiseen päin North
Clark-katua. Paljaspäinen pantti-lainasapan
pitäjä jo teki tietä puh­taaksi;
hän oli kohtelias kundeilleen.
Vähemmän kohteliaita olivat kapa­koitsijat,
pikku lunssikaunterien pi­täjät,
ja sellaiset. He tiesivät saa­vansa
kundinsa muutenkin.
Lun^ peitti puhtaan-\!alkoisella lii­nallaan
hetkeksi ikiharmaan likaiset
ikkunalaudat, seinänvieret ja kulu­ineen
katukäytävän. Se peitti het­keksi
paljon sellaista, jota mikään
muu ei voi peittää, mutta se ei niitä
uudistanut, eikä hävittänyt. Se suli
pois^ja jätti ne taas entiseen likaisuu­teensa;
Mutta se puki myöskin puis­ton
alastomat puut. Niiden oksilla
hulmusi valkoisena huntuna talven
morsiuspuku. Niissä ei ollut mitään
mtnaa, häpeällistä, peitettävää, vaik­ka
olivatkin riisuneet kesän vihreän
vaippansa. Whitey käveli puiston
valkoisen nurmen halki. Nurmikin
oli ottanut päälleen valkoisen vaipan,
jonka alla se nukkui, herätäkseen ke­väällä
uuteen vihreyteen.
Whitey - seisoi hetkisen, katseli
puiston kauneutta talven ensilumesi
sa
Hän huomasi että vaatteensa oli­vat
märät, hän tunsi nälkää, kylmi»
ja väsymystä.
Kun hän.tuli takaisin flaphaussil-le,
oli Uta jo myöhä. Hän meni si­sään
sivukäytävästä ja asteli raskain
askelin yläkertaan.
Kun tulet oli sammutettu, hän tai­koi
selällään punkkasängyssä ja kat-se
« punaista Exit-lamppua oven
päällä. Hän ei voinut nukkua. t>vn-pä
jonkun aikaa levottomasti valvot-tauaan
nosti kätensä poskelleen. -P*-
raeässa ei voinut.nähdä kulunutia
kymppisenttiä, mutta hän ^ ^ ^ \^
poskellaan ja-tiesi että se oU si^
Hän alkoi tuntea kamalan synU"*'
mielikuvia ja toivoi jo, ettei oUsx si»
löytänytkään. -