Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 7, 1957

              rCXOXKAASTI ja uutterasti ryhtyi
Ali heti työhön. Vuorokaudet um-peensa
hän työskenteli, malttaen tuskin
syödäkään välillä. Xiin pian kuin mah­dollista
hän halusi saada neulan val­miiksi,
sillä heti sen valmistuttuahan
hän saisi nähdä Suleikan'jälleen. Itse­hän
Suleika oli pf.ytänyt häntä sen te­kosyyn
nojalla luokseen palatsiin.
Pieniä, punaisia teeruusuja ja keller­täviä
jasmiininkukkia ilmestyi kuin sep­peleeksi
kiertämään neulan reunaa. N i i -
Alilla oli amuletti, raskas ja suuriko- <3en keskelle alkoivat aluksi vain aavis-koinen
kaulassa kannettava kultaraha,
jonka hän, nyt ensitöikseen sulatti ja
muovaili siitä alustan ja neulan Sulei-kalle
tulevaan koruun.
Myöhäiseen yöhön paloi pieni, him­meä
valoinen rasvalamppu Alin työhuo-tuksellisesti
hahmottua naisen piirteet.
Hänen hajallaan olevan tukkansa muo­dostivat
lukemattomat, tuskin nuppi­neulan
päätä suuremmat tummat ja pi-kirpustat
kivet, mutta hänen kasvonsa
maalasi Ali valkealle emalille, käyttäen
neen paljaalla puupöydällä, hänen pie- työssään parfiaita ja kestäväksi karkais-niessä
koneellisiesti tuttuja kiviaän ja tuja värejä.
Ja alinomaa työskennellessään ajat­teli
hän vain Suleikää.V Koko ajan hän
oli näkevinään Suleikan rakkaitten ja
suloisten kasvojen hymyilevän aivan lä­hellään.
Mutta kun mosäiikkineula sitten vih­doinkin
oli lopullisesti valmis huomasi­kin
Ali omaksi ihmeekseen, että nainen
tuossa loistavien kivikukkien keskellä
muistutti aivan ihmeellisesti Suleikaa.
Niin Suuresti hän öli koko ajan mosa-iikkineulaa
valmistaessaan ajatellut ja
kaivannut Suleikaa, että oli aivan tietä­mättään
map Jannut kuvalle tämän rak­kaaksi
käyne^^t ja kauniit, kasvot.
kirkkaita, erivärisiä lasipälöja.
Hitaasti ja äärettömän kärsivällisesti"
liitti hän toisen pikkukiven alustaan toi­sensa
viereen.
vaikka olikin syytön. Kaikki pääsivät
kuitenkin nuhteilla.
Vuonna 1891 muutti Otto äitinsä
kanssa Helsinkiin, missä hän työsken-teli-
maalarina. Tässä työssä tuli myö­hemmin
lakko ja niin myöskin Otto tu-tuistui
t3Öväentoimintaan ja alkoi lukea
työväen lehtiä ja muuta kirjallisuuita.
(Nainiisiin hän meni 1896 ja työskenteli
konepajalla.
Vuoden 1902 tienoilla oli se kuuluisa
Bobrikoffin aika. Urkkijoita oli kaik­kialla
ja piti olla äärettömän varovai­nen
kaikessa mitä sanoi ja teki. Elämä
kävi epämieluisaksi ja jo saman vuo­den
maaliskuun 29 pnä oli asiat järjes­tyksessä
ja Otto laivassa matkalla Ca-hadaan.
Santarmia oli laiturilla, mutta
kun laiva irtaantui ja oltiin varmoja, et­teivät
enää pääse mukaan, laulettiin
raikkaasti.
Halifaxissa noustiin maihin ja Port
ATthuriin saavuttiin huhtikuun 21 pnä. päässyt tapaamaan Alia. Ja pian he
Otori vaimo ja tytär saapuivat samana tapaisivat toisensa jälleen, sitä pikem-vuonna
heinäkuussa. Vaimo ja tytär min, mitä nopeammin Ali saisi työnsä
tekivät sitten Suomi-matkan jälkeen valmiiksi ja tulisi tuomaan sen hänelle
päin. Vuonna 1912 tuli Otollekin Suo- palatsiin.
ni-kuume, sillä hän halusi nähdä vielä Vihdoinkin, eräänä aamu^/arhaisena,
tinsä. Työmaasta ei kuitenkaan ha- kun vanha suurvisiiri ja osa palatsin
muusta henkilöktinnastakin vielä nuk­kui,
Ali tuli.
Erääseen syrjäiseen ja rauhalliseen
Mutta suurvisiirin palatsin korkeiden
ja harmaiden kivimuurien sisäpuolella
odotteli Suleika aivan yhtä suuresti jäl­leennäkemistä
ikävöiden'ja jo hieman
kärsimättömästikin luvattua mosaiikki-neulaa.
— Kauanpa Ali sitä nyt valmistaa­kin.?
Olisihan tämän toki pitänyt ym­märtää,
ettei tuo koru ollut suinkaan
pääasia. Vain sillä tavallahan hän oli
kaan oUeet niin helpot ja nopeat fc,^
nykyisin. Ensimmäinen rautatie
juuri niihin aikoiHn valmistunut gg^i
, mesSa.. ; '
Flora-ndtibli parhaillaan yläkarä
koettelemassa keskentekoista i^jjj|g|
ylleen, kun postimiehen rämisevät rat.
taat ajoivat maantietä pitkin talon ^lip
se. •- :/"•'•'
Vain hetki sen jälkeen tömisivät
reiset ja juoksevat lapsenaskeleet pot]>
taita ylos yläkertaan. Sitten temiiättiiiS
ovi rajusti auki siihen huoneeseen, joj. :
sä ^lora korkean trymo-peilin eäessa
koetteli morsiusleninkiään, pienen, lail
han ja kuivettuneen Henriikka4iiii;|
perheen monivuotisen kotiomp^lijä^S
rea pyöriessä mittanauhoineen hätää
ympärillään. vK^ksi kiharatuk^l
pikkupoikaa hyökkäsi toisiaan Jtöniea.,
huoneeseen, Eloran molemmat pikkuvd-jet,
Allan ja Henrik. .,, 1 ./
— Flora! Flora! he huusivat kilpaa.
— Sinulle tuli tirje . . . uikomaalai- •
sella postileimalla varustettu...
Tumriiä puna värjäsi Floran nuQrÄjaC
kukoistavat kasvot heleänpunaisika^
hänen tuntiessaan käsialan kirjekuoren
nopeasti rikki. 'Se on Andersilta, lm .
mutisi, puristaen kirjeen, sen läpiluet-.
tuaan kiihkeästi vasten mielenliikutuk-sesta
aaltoilevaa rintaansa. v ä
— Oi, kuinka olenkaan onnellinen,
hän sanoi ääneenssä, hymyillen kauniil­le,
valköpukuisielie peilikuvalleen.
— Oi, kuinka suuresti rakastankaan
häntä! hän huudahti sitten, kietoen
kaunismuotoiset käsivartensa vanhan
Vuosia myöhemmin löysi eräs tutki- kotiompelijattaren kaulaan niin rajusti,
mnnen vintmneutm
Kirj. IRJA K.
viha, jota suurvisiiri Ibrahim luuli us­kotonta
vaimo-vainajaansa muistelles­saan
aina tuntevansa, kyennyt sammut­tamaan
hänen Suleikaa kohtan tunte-
. maansa tuskallisen kiihkeätä ja kipeää
tekevää rakkautta.
Eikä hän voinut luopua tuosta kau­niista
ja erikoisesta mosaiikkineulasta-kaan,
jonka oli Suleikan kuolinpäivänä,
vanhan ja hyljätj!/*n. puutarhamajan ki­vilattialta
löytänyt.
Aina kuljetti hän sitä myöhiäisem-pinä
vuosina mukanaan, viittansa nu-realle
puolelle kiinnitettynä.
Vielä vanhemmaksi tultuaan,^ ja erot­tuaan
jo . vaativasta virastaankin, mat­kusteli
entinen suurvisiiri Ibrahim pal­jon.
Omituinen, sisäinen levottomuus
ajoi häntä kuin takaa-ajettua maanosas­ta
toiseen. ^
Kunnes sitten kerran. Etelä-Af rikas­sa,
Kalaharin _ silmänkantamattoman
erämaan poikki yrittäessään, hänet koh­tasi
tuho.
Kauhea hiekkamyrsky, "samum",
hautasi hiekkaan koko karavaanin,
suurvisiiri Ibrahimin itsensä, palvelijat
ja kameelit. Vain loiva, vaaleanruskea
ja heikosti aaltoileva hiekkakumpu jäi-osoittamaan
paikkaa, jossa heidän ni­metön
yhteishautansa oli.
luttu antaa lomaa ja niin se matka jäi.
Sen jälkeen on Oton äiti kuollut ja
samoin vaimo ja tytär. Otto asuu yhä
kodissaan, jossa on asunut jo 50 vuotta, puutarhamajaan, jossa harvoin koskaan
1t?ttären tytön hoitaessa taloutta. -
Otto on työskennellyt monien ele­vaattorien
rakentamisessa, oli työnjoh­tajana
kaupungin vesijohtotöissä ja vii­meksi
CNR:n korjaamo-osastolla. 65
vuoden iän saavutettuaan siirtyi hän
rautatien eläkkeelle.
Eihän Otto ole vieläkään mikään ikä-mies
luonteensa puolesta, vaikka ikää
onkin 81 vuotta. Port Arthurissa hän
on asunut 55 vuotta.
'Mainitsin alussa kalastuskaverista ja
nyt ])a)aan siihen. Erään kerran vuon­na
1905 Otto Heino, Matti Ulvila ja
minä menimme CPR:n junalla lyhyen
matkan itäänpäin Ouimet-nimiselle pie­nelle
pysäkille. Siitä kävelimme 'noin
kutisi maiUa McKintosh-järvelle Joki-troutuja
onkimaan.
Perille saavuttuamme Matti ja Otto
liankkivat yöpuut ja laittoivat haVusuo-jan.
Minä lupasin napata \kalat illalli­seksi
ja paistaa niitä myös aamiaiseksi.
Tulihan ne helposti ja sitten aamulla
lähdimme oikein kalastamaan.
Kalat olivat nä]käL<aä ja niitä hyppi
Icaikldalla. «Minulla oli kaksi perhosen-
Jkea äimässä ja kaksittain tuli kalojakin
veneeseen. Heitimme'pian sea homntkan
|a aloimme valmistaa kotiin lähtöä . . .
Siihen aikaan ei ollut mitään määrää
kuinka paljon kaloja saa ottaa.
Ehkä sellainen kalansaalis tuntuu
mahdbttbmalta Jostakin, mutta ky^käa
Otto Hdnblta.
Toivotamme kalkki yhdessä Otolle
vielä monta hauskaa vuotta ja kalarei-ketään
kävi, antoi Suleika luotettavim­man
orjattaristaan johtaa Alin, toivoen,
että he edes siellä hetkisen saisivat ju­tella
keskenään kaikessa rauhassa.
Mutta vain hetki Alin palatsiin tu­lon
jälkeen, herätettiin perin
epätavallisella ja ' epämiellyttävällä ta-valla.
' : '--S-::;-: • •
musmatkailija niillä seuduilla samotes-saan
erämaan hiekasta muutamien, vaa-lerineitten
luiden keskeltä harvinaisen
kauniin mosaiikkineulan. Sen keskellä
oli ihmeen ihana, mustatukkainen nd-senpää
ja aivan ilmieläviltä näyttävät
punaiset ja keltaiset kukat kiersivät
neulan reunaa.
Tämä otti sen mukaansa ja viikkoa
myöhenimin nousi sama mies Kap-kau­pungissa
suomalaiseen rahtilaivaan, al­kaakseen
sen mukana kotimatkansa
Englantiin.
^ idiitta tuskin oli laiva jättänyt satä-marannan
ja saapunut avovedelle, kun
tutkimusmatkailija aivan äkkiä ja odot­tamatta
sairastui käsittämättömään ja
salakavalasti yllättäneeseen kuumetau­tiin.
Jävjo saman päivän iltana hän kuoli.
Tuntiessaan itsekin loppunsa olevan
lähellä, kutsutti mies kauheissa tuskis­saan
kiemurrellen laivan kapteenin
luokseen. Tälle luovutti hän muuta-
Aishäi^^uleikaft^^ mat harvalukuiset tavaransa, joiden
mo, joka Vihasi Sui^ikka enemmän kuin joukossa oli myöskin tuo hänen erä-kukaan
toinen,. sefl^^ ilmoitti. — maasta löytämänsä, itänJainen neula. -
Suleika;-- öK iiähty • puutarhassa aivan
ventoVifeiNm Jä -Ameinpa köyhästi
puetirnjmieheii s^ sieltä heidät
kai voisi-löytää A^^^^ .
Mielettömästi mus^^ukkaisen ja lou­katun
-suurvisiiri; Ib^nkhimin kosto oli
kauhea.";- • •
Turhaan odottivat omaiset ja naapu­rit
sitä seuraavina päivmä Ali Hassa­nia
palaavaksi kotiinsa; Kukaan ei
voinut ymmärtääj mihin hän oli niin
äkkiä ja mitään kenellekä^ ilmoitta­matta
voinut kadota. Ali ei palamiut
kodkaab . . . ; : • • .. - , - ' •
Vain suurvisiiri itse Ja häifen kau-heännäköiset
ja julmat neekeriorjansa
olisivat tienneet kertoa, mihin Alin kau­heasti
silvottu ja niibieltu ruunus öli
sinä onnettomuuden päivänä haudattu.
Eikä "Suleikaakaan ollut enää. -
. Syvältä, puiston keskellä olevan lam­mikon
pohjamudasta oli hänen henge­tön
ja jäyiastynyt riiumunsa löydetty,
vain muutama tunti rakastamansa nuo­rukaisen
kauhean kuoleman Jälkeen,
Mutta ei edes se syvä ja oikeutettu
että tämä luuli hetkisen tukehtuvansi
— Pian on Anders luonani! Yhä; lä­hemmäksi
tulee hääpäivämme . . . 0^
kuinka äärettömän onnellinen olenkaai),
rakas neiti Henriikka 1 . . . ^
Äi,Tnyilien; nyö^
kotukkaista päätään Floran^^
Hänkin tunsi itsensä niin iloiseksi tuon
rakkaan lapsen (kuten hän aina Floraa
nimitti) suurta onnea ja iloisuutta kat­sellessaan.
Hän piti tytöstä niin ääret*,
tömä paljon, olihan hän tuntenut tä»
raän jo aivaii pikkuisesta lähtien.
Lempeästi auttoi Henriildca-neitikaii-,
niin, hohtavanvalkoisen samettiieningin
nuoren tytön yltä ja Floran kadottua
kirjeineen huoneesta, hän kumartui kär­sivällisesti
poimimaan lattialta niitä
nuppineuloja, jotka olivat siihen Floraa "
morsiuspuvusta, tämän niin kiivaasti j.
äsken liikehtiessä, karisseet. " • '•:'''}^
Mutta turhaan odotteli Flora-^iaälip^^
seli Andersiaan palaaväl^i."^^^^
Vasta paljon myöhemmin hän sai tk* r
tää, että se rahtilaiva, JotäRVlS^^''^^
Hellman ohjasi, oli ajanut kföBe kö-vf
vassa: myrskyssä" Biskajan lal]^©^
Niin joutui suomalaiselle kapteeni • lioisella ja karulla rannikölia^"^-
Heallllmm ao nniillllea S6iuilAle<ik1mann 1k.a-»u..^n%is^ mosaiikJd- '»«'..AA:' A - _ ' i ^ l . . * ^AÄ.^ l'4VI£;'~'
neula, joka oli jo kohnannelle Sen omis­tajalle
tuottanut pelkkää onnettonfiiut"
ta ja väkivaltaisen kuolemani.
Seurasiko sitä yhä suurvisiiri Iforahi-mih
kauhea kirous?
Seuraavassa kirjeessään kirjoitti kap­teeni
Anders Hellman mosaiikkineulasla
Mutta tapahtui niin, että juun
teeni itse oli ainpä koko laivan miehfi-S
töstä, joka onnettomuudessa hukkui.
Hänet pyyhkäisi suuri jättiiäisaÄ|
liukkaalta ja aaltojen märäksi kasteTe^ J
malta kannalta mereen, hänen autta^"
saan miehiään purjeidien kasaan käan-^-t
miseSsä. • '
morsiamelleen Suomeen, joka siellä kau-* Kaikki toiset pelasti eräs ohikuM^
kana kotimaassa laskr päiviä, odotellen pärkkilaiva vain ihiiutaniaa tuntia
häntä palaavaksi. hemmini
"Rakas Flora", hän alkoi kirj^n^, Aikoinaan palautrttiin-kapteeniÄi
ja lopetti sen seuraavasti: manin jälkeen j ä t t i ä omaisutis
"Pistän tämän kirjeen postiin heti maahan, ' laivanvarustajan koni
ensimmäiseen, Euroopan puoldseen sa- koska tällä ei ollut omaisia ehäa e l ^
tamaan, Lissaboniin poikettuamme. Tavaroiden joukossa oK tuo
Kun saat sen, purjehdimme jo kai p^- puhuttu mosaiikkineulakin: Sen
haillaan Pohjanmerellä, lähestyen T a i ^ laivanvarustaja RandeÖ tyttärelleen^
kan salmia J . . Joka hetki kaioaan Floralle, luistoksi tämän
kuolle^lv
luoksesi
kaipaan
Sinua ikävöivä Anders."
Tasan kymmenen päivää myöhc
sai kaunis, - kultatukkainen mämpseli
Flora eräässä Etelä-Suomen kartanossa
kapteeni Hellmanin kirjeen.
FloraUe, muistoksi sulhasesta.
Ja pian: sen jälkfeen lopetti häiv^^
vausUikkecfhsä kokonaan. i - ^^^^
Purjelaiva **Annen" kaptiem
manin ohjaaman rahtilaivan tiiho, öu
saattanut hänetkin melkein perikadon
Sivu 4
Kulkuyhteydet eiv^ vielä siihen ai- partaalle, siflä laivan^ kalliin pumpul»-^
t 1