Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 7, 1957

              PO H J o LAN E RA K KO
Kirj. AORICOLA 1 J
(Jatkoa)
JOHNSON ohjasi askeillensa läheiselle
järvelle. Hänellä oli verkonpatkä
järveen purkautuvan puron suussa. Ka­laa
oli verkossa runsaasti, mutta hän
jätti ne ottamatta ja jatkoi matkaansa
Nelson joelle. Joessa vesi oli melkoi­sen
alhaalla. Kesätulva oli laskenut ja
satanutkaan ei ollut pitkään aikaan.
Rannan sora oli paljaana pitemmälle
kuin tavallisesti.
Joen rantapnifUa ja varsinkin purojen
suissa mesikämmenet. useinkin kalaste­levat.
Ne seisovat matalassa veessä
ja kyn kala tulee lähelle, niin tapahtuu
väläyksen tapainen käpälän liike ja kala
lentää kuivalle maalle. Se on ikään­kuin
huvittelua nelijalkaiselle pyydystä­jälle.
Kaksijalkainen kalastaja on kar­hua
kömpelömpi. Kalaa on narrattava.
Karhun kalastustapaa katselee huvik-siehsa.
Se on,taistelua olemassaolosta, ei­kä
urheilu- tai sunnuntaikalastusta.
Erakko ei ohjannut askeleitaan joel­le
karhuja nähdäkseen. Tosin karhu
on vastaantulijana tervetullut luovutta­maan
turkkinsa sekä maukkaan, hienon
rasvansa. Syyspuolella karhu ravitsee
itsensä marjoilla ja siksi sen liha on niin
maukasta. Paksun rasvakerrokset peit­tämää.
£rämies s[,'ksyllä kaata| mie-luumniin
karhun kuin muusin j4 peu­rankin.
Nelson joella useinkin meloo harhai­levia
intiaaneja. Varsinkin syksyllä,
ennen joen jäätymistä, niitä liikkuu ete­lään
ja pohjoiseenkin.^Niitä voipi mat­kata
etelästä Nelson joen latvoilta. Sen
monilta haarajoilta Muskwältaj Pro-hetilta
tai; muilta. I^ootilla kulkevat
he perheineen, syksympänä^ katselevat
lupaavia riistarikkaita seutuja talvipyy-dystystä
varten. Tai käyvät Hudson
Bayn kauppa-asemaita talveksi muonaa
hakemassa. Nelson joki, monine-^haara-jokineen,
on kautta aikojen ollut ja
edelleenkin on kulkuväylä etelästä poh-joseen
Liard joen yhtymäkohtaan, Fort
Nelsoniin. Liard jokea pääsee länteen
ja pohjoiseen, vaikka menisi suurelle
Orjajärvelle, suurelle Karhujärvelle tai
MacKenzie-jokea Jäämerelle. . *
Johnson tarkkaili mahtavaa vuolasta
vvirtaa, joka tosin ei ollut mahUvimmil-laan
syksyllä. Tarkkaili myöskin kiii-vuneen
rannan soraa. Se on kultakuu­metta
sairastavan erämiehen elämän
voissa.
Mailin verran jokea alaspäm, lähes
mailm kosken yl^uolella. Majava-pu­ron
suussa Johnsonilla oli kanootti pii-loitettuna
rantapensaikkoon. Kiireesti
hän lähti juoksemaan kanootilleen, eh­tiäkseen
naisen luokse ennenkuin hän
joutuisi kosken pyörteisiin. Kilpailu
elämästä ja kuolemasta kiihdytti pelas­tajaa
ponnistamaan nopeampaan vauh­tiin.
Hitaampi mies olisi kilpailun me­nettänytkin,
mutta Johnson oli riista­poluilla
terästynyt kävelijä — juoksi-ja.
Hänellä oli jalat kuin pantterilla ja
rintakehä avara kuin juoksijaheypsella.
Hänen mielessään takoi päätelmä: —
Minä pelastan hänet! Minä pelastan
hänet!
Aivan viime hetkellä hän ehti puun­rungolle,
kun se oli puron kohdalla.
Mutta päästäpä takaisin. Koskennielu
alkoi jo vetää kiihtyvällä vauhdilla.
Johnson oli kylläkin kysymyksessä ole­vasta
koskesta laskenut kanootillaan
paljon veden aikana, mutta nyt oli kivi­paadet
paljaana. Lasku ei tullut kysy­mykseenkään.
. Lasku kosken kuohui-hin
— kivikkoon, olisi ollut samaa kum
hypätä Niagaran koskeen.
, Puunrungolla purjehtija oli intiaani­nainen.
Enempi tyttö kuin kehittynyt hemmin huomioida hymähteU erakko.
— '^My" master! My Tnaster!" Sitten
ponnistusten lamaannuttamana menetti
tajuntansa. Fyysillinen seka henkinen
jännitys laukesi, pysäyttäen ajattelun.
Erakko oli kuin iskun saanut. Mitä
nyt? Mitä ihmettä teen täniän onnet­toman
luonnolapsen hyväksi? Onhan
hän nyt pelastettu hukkumasta kuivalle
maalle ja voi mennä minne haluaa. Jät­tääkö
hänet tähän? Viedäkö hänet toi­selle
rannaIle^ Veisinkö"^ hänet heti Hud­son
Bayn kauppa-asemalle? pelastaja
k3^Ii itseltään.
' Ikäänkum tahtomattaan, Johnin si­litteli
pcilästettunsa valtaisaa, tunamaa
tukkaa. Ensikerran kiinnitetty ään tar­kempaa
huomiota tjrttöön. Hän, John­son,
ei ollut siliteUs^ yhdenkään naisen
tukkaa sitten nuoruusvuosiensa. Ei ollut
aikonut koskaan silittaakäan. Petty­myksen
ikävät muistot naiseen nähden
kumpusivat'mieleen vuosien takaa . . .
Ensitarkkailu oli luotaan pois työn­tävä.
Tytön nahkainen vaatetus sekä
huonosti hoidettu takkuinen, valtoisa
tumma tukka- tuoksahtivat leirisavulta.
Tukkaa oli harottu vain somiin. Nau­halla
takaa sidottu, riippuen alapuolel­le
lantioitten. Kampaa ei ollut käytetä
ty, l:ekö koska? ^
Kuitenkin lähempi tarkkailu oli ty­tölle
eduksi. Tuskin hän oli vielä 20-
vuotias. Siis otaksuttavasti inelä omaa
wig>\'amiaan vailla. Voisi olla somakin
Luojan tuote, kun on tilaisuus häntä lä-nainen.
Pelastajan päästessä puunrun­golle
nainen h3rpähti joustavasti kanoot­tiin.
Johnson huomioi heti, että nainen
oli kanootissa kuin kotonaan. Tiesi ja
osasi kanootilla kulkijan tasapainotai-don.
Onneksi kanootissa oli kaksi melaa.
Pelastajan ei tarvinnut komennella ole-miaan
niin tai näin. Pelastettu sieppasi^
toisen melan ja alkoi voimakkain ve­doin
meloa. Samalla viittoillen vastak­kaiselle
rahnalla päin. Pelastaja sitä­vastoin
aikoi oha jata kanoottinsa lähtö-rannalle..
Aikaa ei ollut hukata sekunt-tiakaan.
Kanootti kahdenhengen pai­nosta
vajosi siksi syvään, että sitä oli
helppo ohjata ja virta piti sitä ottees­saan
imuvoimalla. Kosken nielun voi­ma
kiihtyi jokaisella jalkamitalla. Pe­lastajakin
huomasi, että vastakkaiselle
rannalle on parempi mahdollisuus pelas­tua,
ja sit^aitsi vastakkaisella rannalla
veden syökSyypima oli heikompi. Sin­ne,
sita oli päästävä.
Toinnuttuaan jännityksen lankeami­sesta
aiheutttheesta tiedottomuudesta,
katsoi tyttö rukoilevana pelastajaansa.:
Syvää kiitollisuuttaan qsottaen hän so­persi
pelastajalleen: — Olen kiitollinen
ja onnellinen . . . Ottakaa kiitokseni,
vastaan, pelastajani. Iloisena hän osoit­ti
palvelevaa nöyryyttä ja tilanteeseen
sopeutumista.
ERAKON KÄMPÄLLÄ
Johnson veti kanoottia kiinnikenuo-rasta
ylävirtaan, tytön pitäessä riu'ulla
sitä ulomapaha rannasta. Täten he
veivät kanootin yläpuolelle Majavapu-ron
kohtaa, josta sivumyötävirtaan ine-loivat
puron suulle. He piiloittivat ka­nootin
pensaikkoon ja matkasivat era­kon
majalle. Mennessään erakkomme
otti kalat verkosta, saaden inelkoisen
kantainuksen. Tyttö tarjoutiii kalo­jen
kantajaksi, koska rotimsa tapaan
nainen on kantaja, mutta sai päänpudis-tuksen
vastaukseksi.
Asunnolleen päästyään isäntä ojensi
Jalafi "
Rytmikkäästi niin pelastaja kuin pe-lastetta^^
upottivat melansa veteen tytöUe saippu^lah,Vyyheiiihi, kam^
tehtävä, jos missä soraa näkee, sitä ön ja pitkiH^, voimakkailla vedoUla syök- ^an ja peihn. Verannalla sanoi olevan
huolella tarkastettava. E r ä m i ^ ^ l ä ä a k : . ^ ^ rantaa pesukulhon sekä vettä. Itse hän alfoii
na onnen ja sattuman varas^.; ^ kohden. Itilpa perikadon ja pelastumi- paistamaan vetten viljaa syötäväksi.
Yläjuoksulta virran mukana ajelehti sen väJillä..pusersi viimeisenkin unssin
oksainen puu. Edemmäs näytti kun tahdorÖujÄ voimaa liikkeelle. Oli
olisi heinäläjä seilaamassa keskeDä jo-' vain kolmisenkymmentä jalkiaa matkaa
kea. Puun tullessa lähemmäksi ran- kiveen, jonka oikealle puolen kanootin
Kala kärisi karhun rasvassa ja tä3^ti
huoneen suloisella ruokahalua ärsyttä­vällä
tuoksulb. Hääriessään ruoan
laittohommissa mies selvitteli itselleen
nalla olija ihmeekseen "huomasi, : p i ^ . \ . x i p ^ ^ y | p ^ t ä , mutta virta painoi kysymvstä. Mitä ihmettä teen tuolle
rungolla naisen. Nainen huomateäsaäfi sitä -väöE^^ Epäröinnin
miehen alkoi hätäisesti huutaa: r-— Aut-x ailah^us ijo^? r n j ^ pelastajan rintaa:
takaa, Auttakaa . . . ! ssunalla hälut-^VEmml ^^^^.p onnistui hän
taen jonkunlaista valkoista kankaan huudahti.
KänoOttiUpäi'kiven vasemmalle puo-
!?sSiis auttamattomasti koskeen!
Nyt tapahtui Johnsonille odottamaton-kappaletta.
Mitä nyt tehdä? erakko aptikoi.. An?
taako naisen mennä menojaan virran
mukana? Yrittääkö pelastaa hänet?
V Kotvan aikaa hän seisoi liikkumatta
muodostdlen ajatusta: Nainen ei kuulu
minulie! En ole naisten ihailija enkä
korkeimman ajan sivuuttanut ilman
naisseuraa. Oli samoillut erämiehenä.
Oli ponnistellut ja (^..-ötaakan painama­na
unhoittanut naisen. Muistot kum­pusivat
esiin . minä vihaan naista!
^ Naisen'oksainen alus alkoi sivuut­taa
rannalla olijan. Kuului itkunsekai­nen
valittava huuto: ^^^Aauttiikaa, me- ^ ^ k ^ l ^ rannalle,
nen koskesta sdäs^^^j^^ tule^uun!" ^änni^^ksesta heipaantuneena^
Hän ön ihminenl .Olenko minä pe^ son istahti rantakivelle. Tyttö polvistui
to? Petokin subfclee kaltaisiaan, omaa hänen «teensä^ painaen päänsä pelasta-fsukusoni
1^^ nyj^hl^täen soperd:
tytölle? LuönnoJUsesti.tyttö haluaa
mennä omaistensa, heimona luokse.
Huomenna ohjaan hänet Hudson Ba}^)
kauppa-asemalle; Niin . .-. sehän on
selvä kim päivä . . . huomenna. ÖUsi
hänet ohjattava jo tänään; mutta —
Johnson vilkaisi kelloaan — on jo liian
ta. Kanootin ohitta^ kiven, keulas- myöhä lähteä' kymmenen m Ä mat-fajMbnllaan
ponnahti pant-terimaisella
loikkauksella kivelle, ka­nootin
kiinnikenuora kädessään. Tytön
pitäessä nuoraa kädessään, kanootti
kiepsahti puoliympyrän, keula yläjuc*^
suHe pain. Pelastaja oli menettää tasa-kalle.
Niin . . . jääköön huomiseksi,
päätti hän lopuksi.
Johnson asetti tinalautaset, veitset,
haarukat ja kupit pö&dälle ja paista­maansa
kalaa, savustettua peurahlihaa^
"pänikkiä" ja teetä. Sitten hän huusi:
pamonsa, mutta taitavana kanottimie- \ - - Päivällmen op vahnis! Ei kuulu-henä
kallisti itseään ylälaidaHe ja ka- nut vastausta. Johnson avasi oven uu-nootti
ei mennyt kumoon. Kanootti so- distaakseen huutonsa -
lutettiin rannanpuolene kiveä ja siitä Mitä ihmettä! Tyttö seisoi polviaan
myöten purossa. No . . . hm . . .hän
on vapaa luonnolapsi . . . purossa p^e-mässä
itseään. Hän on ihan elävä
*'September momin", Johnson ihastel*
Ien päätteli. Haa oli sekaantua ajatuk-
Majuri David Simmons kirioo
yleisölle, miltä, tuntm ^tua
gondolassa sen oUeisif 10^)00
jalan korkeudella tmtanj^maS'
ta. Selostuksensa" T^^oi
MinneapoUssa suoritettikm
ihnapaUoineen nousun e^-
tyskorkeut^en, l
> • I i
sissaan .. Katsellako,^v^! |lan
kahti sisälle, mutta katseli
ikkunasta.,--; ^^^--"^ > |x;
Tytön sysimusta; tuuhea tiipa
valtoinaan olkapäille» •• Se ei (pit
kuvan pitkä, mutta ei liian 1^
Vartalo oh sopusuhtainen, ei i^'
muurahaismalliseksi. Rinnatsta
set . . . Kädet öliyät. käiibo|ia
tessa muodostuneet voi
"Miss-maailman" valitsijat
sivat: Liian lihaksiset!
koilla vankistuneet ja ryhti o| lue
linen. , Vartalo ei ollut solmu|a,
monen valkoisen siskonsa. H|)iai
tutti lievästi paahdetun kaHvifevun
riä. Ei juuri tummempi kuin|ar
kyllikseen saaneen vaalean |
ren hipiä. |
Katsellessaan tyttöä salain|tsi
katseella, erakon sydän sykäffH. 1
tunsi veren suonissaan virt2|van
peammin ja rauhattomuuden ^alloi
littävän olemuksensa. Katse | i km
kaah ollut valloittava. Ei ni|
siensa hurman ja omistushalfi täj
mä. Mideen syöksälitivät n|istot
töstä'metsälanunen rannaDa,^*"*
hiekkarannalla. auringonki^ipj|e'i
misesta ja . . . Hänoll^lii*
muistojen iäksi hautautuneen.
Tyttö nousi purosta, pukeutui
teli asimnolle päin.
— Pesin hyvin. Puro kaunis,
Vähän kylmä vesi. Pesen
huomenna, tyttö jutteli sisään
saan.
Tyttö oU kammannut
kasti taaksepäin, niika päljäsö
k o r k ^ otsansa. Kasvojen piirt»
ilmensivät rotuommaisuutta.
sädehtivän tummat,, ripset tuuho
pitkätj katse rehellisen suora,
taen viattoman tyttösen katsetta-^-
myllyssä ei oUut teeskentelevää w
tä. iSe oK vUpitöntä ja sydämc^.
tevää, Hiilitummat kaarevat
karvat ajatuksen, verran ^
toisiaan. Poskipäät sanonnanverr»
konrot---- rotuoniinaisuut^