1937-07-10-06 |
Previous | 6 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
ta päätellen Poyaisin maassa oli tapahtunut
valtiollisia mullistuksia:
ruhtinaskunnasta oli tullut tasavalta
ja prinssi Gregorista pelkkä Gregor
McGregor. Poyaisin toimisto Lontoossa
oli nyt lainan välittäjänä, ja
. kunnon hollantilaiset sijoittivat taasen
tähän vakavaraiseen valtioon liikoja
pennejään mielihyvin.
Vielä kolmaskin Poyaisin valtion
laina yritettiin sijoittaa herkkäuskoisten
joukkoon, mutta siinä epäonnistuttiin.
Väsymätön ja kekseliäs Gregor
McCregor tarjosi V. 1834 vuorostaan
maa-osakkeita, joista jokaisen
piti vastata 100 eekkerin peltoalaa.
Kumma kyllä, tätä lainaa koetettiin
sijoittaa huonoon maaperään, saituudestaan
tunnettujen skotlantilaisten
keskuuteen, ja siksi yritys ajoi karille.
Skotlantilaiset tiukkasivat heti,
missä maa sijaitsee ja vaativat tarkat
tiedot siitä. Osakepapereihin
tehtiin todella tarkat aste-, minuutti-ja
sekuntinmerkinhät, mutta kartalta
niitten osoituksia seuraten osakkeenomistajat
totesivat, että mainittu maa
olisi keskellä Atlantin valtamerta sen
sijaan, että se olisi ollut Etelä-Amerikassa.
Silloin oli peli pelattu loppuun.
Maaosakkeitten myyjäagentti huomasi
ajoissa maan "polttavan" ja häipyi
Edinburgista. Samoin katosi William
John Richardsonkin Lontoon
"Poyais-toimistosta" ja pian päästiin
selville, että koko lainausjutut olivat
alusta loppuun saakka huijarien toimintaa.
Poyaisin valtakunta hävisi
Atlantin aaltoihin eikä ole sieltä enää
noussut. Koko Poyais-huijauksesta
ei ole juuri muuta todisteita jäljellä
kuin pari osaketta, joita niiden omistajat
säilyttävät arvokkaina harvinaisuuksina.
Hautajaiset
Coatvillessä, Indianassa vietettiin
äskettäin omituiset hautajaiset. 5,000
ihmistä oli kokoontunut seuraamaan
kun 88-vuotias farmari Wade Mill-man
piti itse omat hautajaissermo-niansa.
Millman on valmistanut itse oman
arkkunsa, oman hautapatsaansa ja
eräänä sunnuntaina hän piti oman
hautasaarnansa. Oman arkkunsa vieressä
ukko saarnasi ja ruumiinkan-tajat
oliyat paikoillaan. Näille oli
ukko maksannt etukäteen viisi dollaria
kullekin — jä siitä hän mainitsee
jonkinlaisella ylpeydellä.
300 ihmistä oli tukkinut itsensä
kirkkoon. Muut kuuntelivat ulkopuolella.
Millmannin vaka\'uudesta
huolimatta hautajaisjoukkue oli iloista
sakkia. Silloin tällöin kuului tirskuntaa.
"Naurakaa pois, jos tässä on mitään
huvittavaa", rohkaisi ukko hauta
jaisräkeä.
Hän puhui 45 minuuttia. Silloin
tällöin hän purasi appelsiinia, kostuttaakseen
kuivaa suutaan. ^
Hän sanoi menneensä naimisiin
vaimonsa kanssa siksi kun naisella oli
hänelle velkaa 600 dollaria. Vaimon
kuolema hiljattain aikaansai sen, että
ukon omat hautajaiset siirtyivät. Samasta
syystä, ei ukko voinut löytää
kovaa kaulusta, jonka vuoksi hänen
täytyi nyt saarnata ilman että kaulus
olisi kaulassa, sanoi hän ^
Milmannin 9S-\^otias sisar kieltäytyi
tulemasta hautajaisiin. "Se on
hullumpaa mitä olen eläissäni nähnyt",
sanoi sisar. Veli vastasi siihen:
*'Hän on tullut vanhaksi ja höperöksi
koko nainen.'^
Kirj.F.A.L.
0\INNOLLA maamies auraan tarttuu,
toivorikkaana pellosta satoa varttuu.
Usein pettymystä toiveet tullessaan tuo,
murskaa sadon hyiset hallat nuo.
Satoa surmaa loiset monenmoiset,
niitä matelee maassa ja lentää toiset.
Kun taimelle tulee potaatin varsi,
et satoa saa, ellet loisia karsi.
Myrkkyä myöskin olla pitää,
sitä kylvät, ei loiset voi itää.
Ei maksa maamiehen vaivoja kukaan,
joka ei usko — tähän tutustukaa.
Niin paljon on huolta ja työtä suurta,
vaikk' kylvömme ottaa ihanaa juurta.
Sitten vasta vaiva ja vastus alkaa,
kun kylvössä on miljoona liikkuvaa jalkaa.
Kun kotitöiltäsi joudaFniin kiireesti aina
sä myrkkyinesi kasvi pellolle paina,
tai muuten turhaa on keväinen työ s'
ja puutteellinen^ sulia on talvesi myös.
ee
Kirj. Violet
O] TSRAEL M. oli keski-ikäinen,
viiden pienen lapsen isä. Hän
kävi paperitehtaassa työssä, jossa hänen
palkkansa oli 85 dollaria kuukaudessa.
Hän asui vaimonsa Marin ja lastensa
kanssa huohonpäiväisessä mökissä
syrjäkaupungilla. Vanhin lapsista
oli viiden vuoden ja nuorin oli
kolmen kuukauden ikäinen. Lapsiraukat
olivat aina ryysyisissä puki-msisa
ja muutenkin kurjan ja puutteellisen
näköisiä. Syy siihen oli se,
että isä joi kurkustaan alas kaiken
minkä ansaitsikin.
Mari sai häneltä joskus houkutelluksi
jonkun dollarin, joilla sai vähän
leipää kovimpaan nälkään. Ja
ne vaaterepaleet, mitä heillä olikin,
olivat Marin kerjäämiä naapureilta,
jotka säälivät puolialastomia pienokaisia.
Saamistaan vaatekappaleista
Mari-äiti yritti korjata ja sovitella
verhoja lastensa päälle.
Kerran vanhin poika, Viljo, kysyi
kyynelsilmin äidiltä:
"Koska Viljolle ostetaan uudet
kengät niinkuin naapurin pojillekin?"
Viljon toisilta saadut vanhat, isot
juoksukengät olivat jo niin kuluneet,
että varpaat olivat aivan ulkona.
Toiset pojat olivat tehneet niistä ivaa,
jota Viljo ei olisi jaksanut kärsiä
Siksi hän pyysi uusia kenkiä.
Äidin silmät kostuivat, kun hän
katsoi pikku poikans^ kyjmeleisiin,
pyytäviin silmiin. Koettaen peittää
kyyneleitään ja ottaen Viljon syliinsä,
hänen päätään silitellen, sanoi
hän: ,
"Ei, lapsi kulta, ei äiti \ielä voi
ostaa Viljolle uusia kenkiä. Koetetaan
odottaa siksi kunnes isän palkkaa
ylennetään. Sitten äiti ostaa teille
kaikille kengät."
Toiset lapset olivat myöskin kerääntyneet
äidin ympärille, yksi pyytäen
sitä, toinen tätä, jota he raukat
kyllä tarvitsivat. Mutta minkä sille
äiti rukka voi! Hän olisi kyllä mielellään
mennyt itsekin työhön, saadakseen
lapsilleen kunnon elatuksen,
mutta millä hän olisi päässyt, kun
oli viisi pientä lasta peräänkatsotta-vanaan.
Hän silti yritti kaikkensa. Lopulta
hän meni ja pyysi paperitehtaan
johtajan antamaan miehelleen pienen
palkanylennyksen, toivoen, Qttä
nyt riittäisi lapsilleen vähän, itsestään
huolimatta.
Israel M. sai kymmenen dollarin
ylennyksen, mutta siltikään ei hänen
palkastaan riittänyt kotiin enempää
kuin ennenkään. Kaiket illat, joskus
yötkin, hän oli omilla teillään milloin
hotellissa, milloin tansseissa tai jos-sain
juopottelupaarteissa, joissa hän
remusi kaikenlaisten naisten kanssa.
Aamulla hän oU ärtyinen ja äkäiaa
kuin'susi,töhm lapsiaan ja ha
vaimoaan.
Eräänä aamuna kysyi VUjo i ^ .
tään, että eikö hän saisi uusia kenkiä.
Vastaukseksi hän sai iskun pie,'
neen päähänsä isän isosta, kovasta kä-destä.
Viljo ei vomut pidättää it.
kuaan, niin kipeästi se koski.
"Suusi kiinni, senkin apina!" är^
jäisi isä. Sen kerran perästä ei Viljo
enää pyytänyt isältään mitään.
Näin kului viisi kurjaa vuotta.
Mari-äiti oli yrittänyt kaikkensa lastensa
eteen, itkenyt ja yrittänyt.
Mutta lopulta hän ei enää kestänyt.
Hänen hermostonsa petti.
Eräänä syyspäivänä kuului M:n
mökistä kauhea lasten kirkuminen ja
naisen valitus. Samana päivänä vietiin
Mari aivan raivona hermosairäa-laan,
jossa hän vuosi sen jälkeen henkäisi
viimeisen hienkäyksensä, vapautuen
lopulta tästä kurjasta maailmasta.
Lasten kertomuksen mukaan oli
Mari ottanut mainittuna päivänä lei-päveitsen
ja lopetettuaan nuorimman
lapsensa päivät, oli hän ikäänkuin
'vähän selvinnyt ja vaipunut valittaen
verisinelle lattialle, josta naapurit hänet
sitten löysivät.
Nuorin lapsista saatettiin viimeiseen
lepoonsa. Loput neljä lasta annettiin
vieraille, jotka ottivat heidät
säälistä. Siis viattomat ja syyttömät
joutuivat kärsimään, vaan oikea
syyllinen^^^— heidän kurja, juoppo
isänsä, pääsi vapaaksi lopuistakin
kahleistaan — niistä, joita hän oli
pitäqyt kahleinaan.
Lapset eivät saaneet koskaan nauttia
isän palkanylennyksestä.
Avioliittoon humalapäissään
«inua vaivaa? Oletko kunro ia sokea*^^
-Mdkein. Olei puuttmnattomouskomitean kant«>IlikomissionissB.-
Tavat ovat moninaiset ja niistä
omituisimpia on se, että eräissä seuduissa
morsiamen pitää olla tukkihumalassa
avioliittonsa ensimmäisenä
päivänä. Meillä ja monessa muussa
maassa pidettäisiin tällaista menettelyä
enemmän kuin rumana, mutta
Itä-Intiassa Celebesin' saarella se
kuuluu asiaan.
Buganeesi-heimon jäsenet, jotka
monieri muiden heimojen mukana
asuvat tätä suurta saarta, säännöllisesti
häitä viettäessään huumaavat
morsiamen jo alkuseremonioitten aikana
oopiumilla niin, ettei hän tiedä
. juhlista eikä mistään muustakaan
tuon taivaallista. Hän istuu silmät
kiinni ja korvat kuuroina paikallaan
juhlassa, kunnes aika on tullut morsiamen
siirtyä miehensä majaan. Silloin
appivaari nostaa nuoren aviovaimon
harteilleen ja kantaa hänet
poikansa asuntoon. Aviomies ei saa
' millään ehdolla tätä rakasta taakkaa
itse kotiinsa tuoda, sillä se olisi hirmuinen
hyvien, säädyllisten tapojen
loukkaus. Mutta ooppiumihuma^a
kuuluu hyvään tapaan, eivätkä bu-ganeesit
uutta avioliittoa päteväksi
kai hyväksyisikään, jos morsian ynt-täisi
sitä vastaanottaa yhtä raittnna
kuin elämänsä muina päi\ina. B"*
ganeesit eivät nimittäin ollenkaan suvaitse
vaimojen ooppiuminkayttoa
muulloin kuin avioon astuttaessa.
Miksi buganeesit käyttävät
laista tapaa, kysyttäneen. Liene^
niin, että tämän heimon ^ ' ^ ^ ^
ovat ottaneet tavan vertauskuvan^
osoittamaan, että yhtä voimattoa^
kuin vaimo on avioliittonsa ensi ^
vänä, yhtä hervottomana hänen p
ainakin alistua miehensä tahtoa lu
, , ..^ , ...
tdemaan.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 10, 1937 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1937-07-10 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki370710 |
Description
| Title | 1937-07-10-06 |
| OCR text | ta päätellen Poyaisin maassa oli tapahtunut valtiollisia mullistuksia: ruhtinaskunnasta oli tullut tasavalta ja prinssi Gregorista pelkkä Gregor McGregor. Poyaisin toimisto Lontoossa oli nyt lainan välittäjänä, ja . kunnon hollantilaiset sijoittivat taasen tähän vakavaraiseen valtioon liikoja pennejään mielihyvin. Vielä kolmaskin Poyaisin valtion laina yritettiin sijoittaa herkkäuskoisten joukkoon, mutta siinä epäonnistuttiin. Väsymätön ja kekseliäs Gregor McCregor tarjosi V. 1834 vuorostaan maa-osakkeita, joista jokaisen piti vastata 100 eekkerin peltoalaa. Kumma kyllä, tätä lainaa koetettiin sijoittaa huonoon maaperään, saituudestaan tunnettujen skotlantilaisten keskuuteen, ja siksi yritys ajoi karille. Skotlantilaiset tiukkasivat heti, missä maa sijaitsee ja vaativat tarkat tiedot siitä. Osakepapereihin tehtiin todella tarkat aste-, minuutti-ja sekuntinmerkinhät, mutta kartalta niitten osoituksia seuraten osakkeenomistajat totesivat, että mainittu maa olisi keskellä Atlantin valtamerta sen sijaan, että se olisi ollut Etelä-Amerikassa. Silloin oli peli pelattu loppuun. Maaosakkeitten myyjäagentti huomasi ajoissa maan "polttavan" ja häipyi Edinburgista. Samoin katosi William John Richardsonkin Lontoon "Poyais-toimistosta" ja pian päästiin selville, että koko lainausjutut olivat alusta loppuun saakka huijarien toimintaa. Poyaisin valtakunta hävisi Atlantin aaltoihin eikä ole sieltä enää noussut. Koko Poyais-huijauksesta ei ole juuri muuta todisteita jäljellä kuin pari osaketta, joita niiden omistajat säilyttävät arvokkaina harvinaisuuksina. Hautajaiset Coatvillessä, Indianassa vietettiin äskettäin omituiset hautajaiset. 5,000 ihmistä oli kokoontunut seuraamaan kun 88-vuotias farmari Wade Mill-man piti itse omat hautajaissermo-niansa. Millman on valmistanut itse oman arkkunsa, oman hautapatsaansa ja eräänä sunnuntaina hän piti oman hautasaarnansa. Oman arkkunsa vieressä ukko saarnasi ja ruumiinkan-tajat oliyat paikoillaan. Näille oli ukko maksannt etukäteen viisi dollaria kullekin — jä siitä hän mainitsee jonkinlaisella ylpeydellä. 300 ihmistä oli tukkinut itsensä kirkkoon. Muut kuuntelivat ulkopuolella. Millmannin vaka\'uudesta huolimatta hautajaisjoukkue oli iloista sakkia. Silloin tällöin kuului tirskuntaa. "Naurakaa pois, jos tässä on mitään huvittavaa", rohkaisi ukko hauta jaisräkeä. Hän puhui 45 minuuttia. Silloin tällöin hän purasi appelsiinia, kostuttaakseen kuivaa suutaan. ^ Hän sanoi menneensä naimisiin vaimonsa kanssa siksi kun naisella oli hänelle velkaa 600 dollaria. Vaimon kuolema hiljattain aikaansai sen, että ukon omat hautajaiset siirtyivät. Samasta syystä, ei ukko voinut löytää kovaa kaulusta, jonka vuoksi hänen täytyi nyt saarnata ilman että kaulus olisi kaulassa, sanoi hän ^ Milmannin 9S-\^otias sisar kieltäytyi tulemasta hautajaisiin. "Se on hullumpaa mitä olen eläissäni nähnyt", sanoi sisar. Veli vastasi siihen: *'Hän on tullut vanhaksi ja höperöksi koko nainen.'^ Kirj.F.A.L. 0\INNOLLA maamies auraan tarttuu, toivorikkaana pellosta satoa varttuu. Usein pettymystä toiveet tullessaan tuo, murskaa sadon hyiset hallat nuo. Satoa surmaa loiset monenmoiset, niitä matelee maassa ja lentää toiset. Kun taimelle tulee potaatin varsi, et satoa saa, ellet loisia karsi. Myrkkyä myöskin olla pitää, sitä kylvät, ei loiset voi itää. Ei maksa maamiehen vaivoja kukaan, joka ei usko — tähän tutustukaa. Niin paljon on huolta ja työtä suurta, vaikk' kylvömme ottaa ihanaa juurta. Sitten vasta vaiva ja vastus alkaa, kun kylvössä on miljoona liikkuvaa jalkaa. Kun kotitöiltäsi joudaFniin kiireesti aina sä myrkkyinesi kasvi pellolle paina, tai muuten turhaa on keväinen työ s' ja puutteellinen^ sulia on talvesi myös. ee Kirj. Violet O] TSRAEL M. oli keski-ikäinen, viiden pienen lapsen isä. Hän kävi paperitehtaassa työssä, jossa hänen palkkansa oli 85 dollaria kuukaudessa. Hän asui vaimonsa Marin ja lastensa kanssa huohonpäiväisessä mökissä syrjäkaupungilla. Vanhin lapsista oli viiden vuoden ja nuorin oli kolmen kuukauden ikäinen. Lapsiraukat olivat aina ryysyisissä puki-msisa ja muutenkin kurjan ja puutteellisen näköisiä. Syy siihen oli se, että isä joi kurkustaan alas kaiken minkä ansaitsikin. Mari sai häneltä joskus houkutelluksi jonkun dollarin, joilla sai vähän leipää kovimpaan nälkään. Ja ne vaaterepaleet, mitä heillä olikin, olivat Marin kerjäämiä naapureilta, jotka säälivät puolialastomia pienokaisia. Saamistaan vaatekappaleista Mari-äiti yritti korjata ja sovitella verhoja lastensa päälle. Kerran vanhin poika, Viljo, kysyi kyynelsilmin äidiltä: "Koska Viljolle ostetaan uudet kengät niinkuin naapurin pojillekin?" Viljon toisilta saadut vanhat, isot juoksukengät olivat jo niin kuluneet, että varpaat olivat aivan ulkona. Toiset pojat olivat tehneet niistä ivaa, jota Viljo ei olisi jaksanut kärsiä Siksi hän pyysi uusia kenkiä. Äidin silmät kostuivat, kun hän katsoi pikku poikans^ kyjmeleisiin, pyytäviin silmiin. Koettaen peittää kyyneleitään ja ottaen Viljon syliinsä, hänen päätään silitellen, sanoi hän: , "Ei, lapsi kulta, ei äiti \ielä voi ostaa Viljolle uusia kenkiä. Koetetaan odottaa siksi kunnes isän palkkaa ylennetään. Sitten äiti ostaa teille kaikille kengät." Toiset lapset olivat myöskin kerääntyneet äidin ympärille, yksi pyytäen sitä, toinen tätä, jota he raukat kyllä tarvitsivat. Mutta minkä sille äiti rukka voi! Hän olisi kyllä mielellään mennyt itsekin työhön, saadakseen lapsilleen kunnon elatuksen, mutta millä hän olisi päässyt, kun oli viisi pientä lasta peräänkatsotta-vanaan. Hän silti yritti kaikkensa. Lopulta hän meni ja pyysi paperitehtaan johtajan antamaan miehelleen pienen palkanylennyksen, toivoen, Qttä nyt riittäisi lapsilleen vähän, itsestään huolimatta. Israel M. sai kymmenen dollarin ylennyksen, mutta siltikään ei hänen palkastaan riittänyt kotiin enempää kuin ennenkään. Kaiket illat, joskus yötkin, hän oli omilla teillään milloin hotellissa, milloin tansseissa tai jos-sain juopottelupaarteissa, joissa hän remusi kaikenlaisten naisten kanssa. Aamulla hän oU ärtyinen ja äkäiaa kuin'susi,töhm lapsiaan ja ha vaimoaan. Eräänä aamuna kysyi VUjo i ^ . tään, että eikö hän saisi uusia kenkiä. Vastaukseksi hän sai iskun pie,' neen päähänsä isän isosta, kovasta kä-destä. Viljo ei vomut pidättää it. kuaan, niin kipeästi se koski. "Suusi kiinni, senkin apina!" är^ jäisi isä. Sen kerran perästä ei Viljo enää pyytänyt isältään mitään. Näin kului viisi kurjaa vuotta. Mari-äiti oli yrittänyt kaikkensa lastensa eteen, itkenyt ja yrittänyt. Mutta lopulta hän ei enää kestänyt. Hänen hermostonsa petti. Eräänä syyspäivänä kuului M:n mökistä kauhea lasten kirkuminen ja naisen valitus. Samana päivänä vietiin Mari aivan raivona hermosairäa-laan, jossa hän vuosi sen jälkeen henkäisi viimeisen hienkäyksensä, vapautuen lopulta tästä kurjasta maailmasta. Lasten kertomuksen mukaan oli Mari ottanut mainittuna päivänä lei-päveitsen ja lopetettuaan nuorimman lapsensa päivät, oli hän ikäänkuin 'vähän selvinnyt ja vaipunut valittaen verisinelle lattialle, josta naapurit hänet sitten löysivät. Nuorin lapsista saatettiin viimeiseen lepoonsa. Loput neljä lasta annettiin vieraille, jotka ottivat heidät säälistä. Siis viattomat ja syyttömät joutuivat kärsimään, vaan oikea syyllinen^^^— heidän kurja, juoppo isänsä, pääsi vapaaksi lopuistakin kahleistaan — niistä, joita hän oli pitäqyt kahleinaan. Lapset eivät saaneet koskaan nauttia isän palkanylennyksestä. Avioliittoon humalapäissään «inua vaivaa? Oletko kunro ia sokea*^^ -Mdkein. Olei puuttmnattomouskomitean kant«>IlikomissionissB.- Tavat ovat moninaiset ja niistä omituisimpia on se, että eräissä seuduissa morsiamen pitää olla tukkihumalassa avioliittonsa ensimmäisenä päivänä. Meillä ja monessa muussa maassa pidettäisiin tällaista menettelyä enemmän kuin rumana, mutta Itä-Intiassa Celebesin' saarella se kuuluu asiaan. Buganeesi-heimon jäsenet, jotka monieri muiden heimojen mukana asuvat tätä suurta saarta, säännöllisesti häitä viettäessään huumaavat morsiamen jo alkuseremonioitten aikana oopiumilla niin, ettei hän tiedä . juhlista eikä mistään muustakaan tuon taivaallista. Hän istuu silmät kiinni ja korvat kuuroina paikallaan juhlassa, kunnes aika on tullut morsiamen siirtyä miehensä majaan. Silloin appivaari nostaa nuoren aviovaimon harteilleen ja kantaa hänet poikansa asuntoon. Aviomies ei saa ' millään ehdolla tätä rakasta taakkaa itse kotiinsa tuoda, sillä se olisi hirmuinen hyvien, säädyllisten tapojen loukkaus. Mutta ooppiumihuma^a kuuluu hyvään tapaan, eivätkä bu-ganeesit uutta avioliittoa päteväksi kai hyväksyisikään, jos morsian ynt-täisi sitä vastaanottaa yhtä raittnna kuin elämänsä muina päi\ina. B"* ganeesit eivät nimittäin ollenkaan suvaitse vaimojen ooppiuminkayttoa muulloin kuin avioon astuttaessa. Miksi buganeesit käyttävät laista tapaa, kysyttäneen. Liene^ niin, että tämän heimon ^ ' ^ ^ ^ ovat ottaneet tavan vertauskuvan^ osoittamaan, että yhtä voimattoa^ kuin vaimo on avioliittonsa ensi ^ vänä, yhtä hervottomana hänen p ainakin alistua miehensä tahtoa lu , , ..^ , ... tdemaan. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-07-10-06
