Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 30, 1938

              _ Mitä. »ludähti hän, tahdotko men­nä
hel^^ettiin; Tahdon niinkin,
niinä ranoin. — Sitten he veivät mi-riui
j u m a l a n huoneeseen sisälle. Ovel-
;ei;oi mies säästölaatikko kädessä-i
ä i a b i ) ! r a h a a . Minä kysyin, näyt­tikö
hän i u i n a l a a n s a rahasta. Silloin
t u l i j o k i ! p a l v e l i j a ja löi minua ke-pillä
" i - i h ä n . Pyysin häntä olemaan
lemoeä m i n u a kohtaan, sillä minun­han
piti, j u u r i tutustua lempeyden
oppiin. Sitten h e veivät minut, suu­ren
i s i i l u n eteen. Se kuvasi helvettiä.,
Ylinnä -näkyi v a n h a , ärtyinen, parra­kas
m i t r , y l ä p u o l e l l a a n kyyhkynen ja
ialkainra j u u r e s s a karitsa; yltympä-rillä
oli j o u k k o , muita epäjumalia,
joilla oli s i i v e t , ja heidän alapuolel­laan
h e l v e t t i . E i se. näyttänyt kovin
houkiitielevalta. Mustat pihtlniekat
epäjumalat siellä nipistelivät mies­ten,
n a i s i e n j a l a s t e n arimpia paikko-.
ia ia s i t t en v i s k a s i v a t heidät tuleen,
e on i l k e ä t ä , sanoin minä, ja
oli
ka varovaisesti kyllä oli pantu talteen
ja pidetty kunnossa.
Taivas oli tulipunainen, ja ne, jotka
kiipeilivät puissa matkaeväitä kerää­mässä,
näkivät tuli\iioren loisteessa
tehdä työtään. Koko seuraava päivä
jatkettiin veneitten varustamista ve­dellä,
hedelmillä ja lehvillä, sillä nyt
saatiin pelätä sekä nälkää että vilua.
Jyske yltyi ja maa tärähteli. Kol­mantena
päivänä kuului ukkosenjy-rähdyksiä,
ja koskena syöksyi tuli­vuoresta
hehkuvanpunainen laava.
Kaikki hyökkäsivät veneisiin ja
murhemielifi, itkien ja huokaillen läh­tivät
Onnellisten saaresta, jossa ante­lias
luonto oli heitä elättänyt ja vaa­tettanut
kolme vuotta, jossa he olivat
eläneet rauhassa ja onnellisina, riidat-jumalanpalveluksestaan.
— Jos tämä ta ja kiistatta, ja joka heidän nyt täy­tyi
jättää lähteäkseen kohden tunte­mattomia
kohtaloita.
Heidän päästyään merelle alkoi
saari vajota. Puut vaipuivat veteen,
ja,aallot huojuttivat niiden latvoja.
Matalammat kukkulat katosivat vähi-n^
u"ta ajattaemista. Koko yö Yön tullessa ei oltu vielä ehditty
valvottnn ja varustettiin veineitä, jot- muuta kuin koota teräviä kiviä, ja sit-luolim,
S:
minut v a l t a s i silmitön halu
nvttää . k a i k k i nämä poloiset epa-on
lempeätä nikealaista oppia, sanoin
minä, JH jos helvetti on tämänkal-täinen,
n i i n e n t a h d o olla nikealainen!
— j a s i t t e n lankesin" polvilleni ja
rukoilin heidän puolestaan. Oi ju­mala,
m a a i l m a n luoja ja ylläpitäjä,
katso näiden poloisten puoleen ja telien; viimein huuhtelivat tyrkyt tu­livuorenkin
keilaa. Jokainen aalto,
joka loiskahti aukkoon, syöksyi i l ­maan
höyrypilvenä, joka oli punainen
hehkuvasta laavasta, sinertävä pala­vasta
tulkivestä ja vihreä vaskesta ja
muista metalleista, jotka sulina läik­kyivät
tuon valtaisen uunin pohjalla.
Ja niin katosi Onnellisten saari noi­den
poloisten näkyvistä, jotka nyt
jättä)rtyivät tuuliajolle kulkeakseen
kuolemaa tai kenties vielä pahempaa
kohden.
liikuta .beidän k o v a t ja eksyneet mie­l
e n s ä . . . M u t t a pitemmälle en ehti­nyt,
e n n e n k u i n minut sysättiin ku­moon
j a k a n n e t t i i n ulos.
S e u i a a v a n a päivänä minut piti pol-tettaman
e l ä v ä l t ä , koska en tahto­nut
t u n n u s t a a nikealaista oppia. K y ­syin
k o h t e l i a a s t i vanhimmaltä, eikÖ
beidän l e m p e ä l l ä opillaan ollut mi­tään
l i e v e m p ä ä rangaistusta rikok­sesta
s e l l a i s e s t a kuin minun. Sanot­tiin
ettei o l l u t . Rovio oli valmis, ja
puettuna k a a p u u n , jossa oli häpeälli­siä
k u v i a maailmanruhtinaasta sar­vet
päässä j a kieli ulkona suusta —
aatieles niitä herjaajia! — vietiin
minut halkopinolle. Lauluja laula­malla
j a p i t ä m ä l l ä epäjumalankuvia
edessäni he valmistivat minua kuole­maan.
E n o l l u t ikinä uskonut, että
semmoisia v i l l e j ä ihmisiä saattoi asua
meren s a a r i l l a . No niin, hetki oli
Kun matkamiehet viisi päivää har­hailtuaan
merellä vihdoin saivat nä­kyviinsä
maan, olivat he menehtymäi-sillään
vilusta. Uusi maa, joka nyt
aukesi heidän silmäinsä eteen, näytti
olevan manner tai ainakin suunnatto­man
suuri saari. Kun he astuivat
maalle, olivat heidän ruokavaransa
lopussa j a he kävivät ahnaasti käsiksi
ten ryömittiin nukkumaan
rotkoihin ja kumolleen kaadettujen
veneitten alle, Seuraax^ana aamuna
alkoi jousenteko, kun ensin kuitenkin
oli kivittämällä tapettu jokusia eläi­miä,
joiden nahka heti nyljettiin ja
käytettiin pienten lasten vaatteiksi.
Kun joku määrä jousia oli kolmante­na
päivänä valmiina, läksivät miehet
metsälle ja naisistakin ne, jotka eivät;
olleet raskaina tai joilla ei ollut lasta
kaittavana. Tämä tapahtui äärim­mäisessä
hädässä, sillä kaikki simpu­kat,
jotka viimeinen rajTsky oli heit­tänyt
maalle, oli svötv. Riistansaalis
ei ollut runsas. Pappi ja seppä, jot­ka
olivat sattuneet tähtäämään sa­maa
jänistä, joutuivat riitaan siitä,
kumpi sen oli tappanut ja olisivat ryh­tyneet
käsikähmään, ellei Lassi olisi
astunut väliin ja ratkaissut asiat siten,
että he saivat jakaa saaliin.
— Nyt alkaa tappelu, sanoi Lassi
itsekseen, ja kohtaus teki läsnäoli­joihin
ikävän vaikutuksen.
Eläinten liha täytyi syödä raakana,
mikä oU inhottavaa. Mutta ateri­alle,
jolle nyt ruvettiin, tulivat kaikki
raskaat vaimot ja ne, jotka olivat las­ten
tähden saaneet jäädä kotiin, ja
pyj^sivät hekin syötävää. Ei kukaan
tahtonut antaa omastaan. Silloin täy­tyi
Lassin taas astua väliin, ja hän
velvoitti jokaisen miehen, joka dli
syntyneiden täi syntymättömien las­ten
lisä, antamaan saaliistansa naisille.
Mutta oh aivan mahdotonta saada
selkoa isistä, sillä noina kolmena
vuotena, jotka oli eletty Onnellisten
saarella, olivat miehet ja naiset se­kaantuneet
toisiinsa pitämättä lukua
isyydestä. Syntyi riitaa. Lassin täy­tyi
jälleen mennä välittämään. Ja
jaettuaan miehet ja naiset kahteen
joukkoon hän käski kunkin naisen
valita itselleen miehen. Sitten täy­tyi
jokaisen naisen juhlallisesti luva­ta
olla pitämättä yhteyttä muiden
miesten kanssa, niin kauan kuin oma
hankki hänelle ja hänen lapsilleen
tullui, j a minä luulin, että loppuni simpukoihin, joita alloot olivat viskan- ruuan ja vaatteet. Tämän katsoivat
neet rannalle, ja tämä raäninen ravin­to
sai heidän ruumiinlämpönsä vähi-ttellen
palautumaan. Seudun ilman­ala
tuntui olevan kylmänlainen, ja
Onnellisten saaren ihanista hedelmä-puis&
ei näkynyt jälkeäkään. Met­sässä
kasvoi pyökkejä, tammia, koi­vuja
ja ylempänä vuorten rinteillä
mäntyjä ja kuusia. Nälissään kun
olivat, koettivat he syödä pyökin ja
tammen terhoja, mutta ne eivät teh­neet
kylläiseksi ja sitäpaitsi maistui­vat
inhoittavilta. Mutta puiden seas­sa
juoksenteli jäniksiä, metsäkauriita,
sani käännyttämään noita pakanoita villejä vuohia ja lampaita, ja pensai-oli
käsissä.
Silloin p i m e n i taivas ja pilvistä iski
salama, monta salamaa, alas juma­lan
huoneeseen, epäjumalankuvien
sekaan. — Näettekös, näettekös,
buusin minä, jumala lyö mäsäksi
3aian huoneensa I Vieläkö uskotte
bänen a s u v a n siinä! — Mustat ha­j
a a n t u i v a t , minä riistäydyin irti.
Otettuani rannalta veneen pakenin
fserelle, sillä parempi hukkua juma­lan
käden kautta kuin näiden paka­r
i n , j a n y t olen täällä ja nyt tah­don
k e h o t t a a teitä lähtemään kans-amöaan
oikeaan uskoon.
Lassi oli tarkkaavaisena kuunnellut
papm eriskummaista kertomusta,
» u t i a loppupuolella oli hän vielä
^rkkaavaisemmin katseUut tulivuor-
^' j o k a etäisyydessään lähetti kidas-tansa
^ilmoille vähäisen suvupUven.
- l e n n ä ä n kotia ensin ja puhu-a
s i a s t a ystävUlemme, sanoi hän,
Suf " jähderimie fcäänhytysret-
He nienivät veneeseen ja soutivat
'^'^^Un näin l - a ; i - A A - . - i . ^ ^ i . — . . . . . . i
kossa elostivat metsot ja teeret. He
oivalsivat siis heti, että täällä oli elet­tävä
metsästyksellä ja kalastuksella
ja että oli pakko niin pian kuin suin­kin
hankkia lämpimiä vaatteita eläin­ten
nahoista, ellei mielitty paleltua
kuoliaaksi.
Lassi kuulutti kohta suuren ko­kouksen
ja esitti seuraavan tuuman.
kaikki varsin kohtuulliseksi. Mutta
Petter Snagg, jonka aina täytyi han-gotella
vastaan, esitti kysymyksen,
mitä tniehen oli tehtävä, jos nainen
oli uskoton, johon Lassi vastasi, että
mies silloin lakkasi olemasta velvolli­nen
elättämään naista, toisin sanoen
oli oikeutettu eroamaan hänestä tai
ajamaan hänet luotaan, sillä luonto ei
ollut tarkoittanut, että toisen pitäisi
työllään maksaa toisen ilot.
— Ja niin on meillä avioliitto val­miina
taas, tuumi Lassi itsekseen.
Kaikki puolikasvuiset lapset saivat
tehdä syötyjen eläinten luista ongen­koukkuja,
punoa ruohoista siimoja
ja ruveta kalastelemaan.
Niin eli nuori yhteiskunta jonkun
aikaa varsin tukalata elämää. Talvi
oli luolissa ankara, sillä heillä ei vielä
ollut tulta.
Kevään tullen he kauhukseen huo­masivat,
että riista alkoi vähetä. Ret­ket
ulotettiin yhä loitommalle met­siin,
mutta silloin saatiin nukkua tai-lyttänyt
muistinsa^ lyöttäysi Axoniuk-sen
kumppaniksi aarteen hoitoon. H e
olivat kauan nähneet, että kansa oU
tyytyniätön; he:"olivat huomanneet,
että oli syntynyt jonkinlaineri A'as-tenmielis>'
ys vaivalloista metsästystä
kohtaan ja että kaikki kaipasiN^at tuitä
onnen päiviä, jolloin kenenkään ei
tarvinnut tehdä työtä. Mieltenkuohu
oli yleinen, ja halii päästä työnteosta
levisi kuin sjiiti koko yhteiskun­taan.
Lassi ja Axonius, joilla oli täysi
työ koettaessaan keksiä parannuksia
jousien ja vaatteiden valmistuksen"
sekii riidanratkaisun alalla, eivät
paljoa ehtineet metsästellä, jonka
.vuoksi heidän täytyi kerjätä ruokan­sa
toisilta, jotka vain vastenmielisesti
luopuivat omastaan. Aika oli tullut,
jolloin he pääsivät kerjäämästä, kun
he yhteiskunnalle tekemänsä suuren
palveluksen vastineeksi saattöirat
vaatia elatusta ja vaatteissa-pitoa.
Talvi läheni, ja tulen tarve oli tuntu­vampi
kuin koskaan.
Lassi kutsui koko väen koolle. Sit­ten
hän selitti, että oli välttämätöntii
hajaantua eri tahoille ja etsiä uusia
metsästysmaita. Tämä kävi päinsä
vain siten, että kukin vei asunnon
muassaan, sillä epävarmaa oli, tokko
saattoi joka ilta löytää luolia. Mutta
jotta kävisi laatuun asua teltassa,
tarvittiin tulta. Se, joka voisi hank­kia
tulta milloin tahansa, olisi uuden
ajan suurin mies. Pastori Axonius oli
saanut luonnonjumalilta syvemmät
tiedot luonnon salaisuuksista kuin ku­kaan
muu, ja Lassi oli käyttämällä
hyväkseen pastorin tietoja yhdessä
hänen kanssaan keksinyt tulenteon
taidon. Nyt hän kysyi yhteiskunnan
jäseniltä, tahtoivatko he elättää hä­net
ja pastorin siitä hyvästä, että sai­vat
tulikiviä.
Kokous vastasi raikuvalla suostu-mushuudolla.
Sitten Lassi laitatti rovion. Heitti
näädännahan papin päähän ja ketun­nahan
hänen hartioilleen.' Sitten hän
jupisi, kääntyneenä päin aurinkoa,
jota hän ylisti tulen lähteeksi, joita­kin
heprealaisia sanoja, joihin pappi
vastasi käsittämättömällä pominalla.
Sen jälkeen hän käski kansan langeta
polvilleen. Sitten pappi iski tulen, ja
rovio syttyi palamaan.
— Nyt, sanoi Lassi kaikuvalla ää­nellä,
on uusi aikakausi alkanut. T u ­len
kera voimme retkeillä ympäri maa­ta,
eikä tule metsän anti meiltä kos­kaan
puuttumaan. Hilivoo, pokus,
paraskit, parai, Mahomet!
Ja kaikki kansa hyppi kuin huma- '
lassa kauniin nuotion ympärillä. Mut­ta
pappi, jota tahdottiin kumartaa
kuin jumalaa, palasi kiireesti luolaan
ja piiloutui sinne. Kun Lassi oli otta­nut
kaikilta lupauksen, että he määrä­aikoina
tulevat tuomaan veronsa, j a ­koi
hän heille tulikiviä ja käski heidän
heti tehdä telttoja, jakautua viiteen
joukjrioon ja mennä menojaan. Lisää
tulta tarvitessaan he saivat tulla ta­kaisin.
(Jatkuu)
Ensi Däivänä sai kukm kayda ran- . .
r.nsi piuvau ,.w„tn;ila vasalla ja saahm kotia-retuuttaminen
noilla ja ravita itseaan sunpukoilla f J ^
Ien o>:
p a m , kaiken, aikaa keskustel-sekä
etsiä luolia ja onttoja puita yö­majoiksi.
Mutta niiden, jotka oUvat
löytäneet luolan tai kolon, piti kohta
sen jälkeen kerätä simpukoita ja vettä
muutamille niistä, jotka valmistivat
jousia Ja nuolia eläinten ampumista
. ^ « ^ varten, siUä heidän aikansa tarvit-
^} -«'Ottomia eivätkä* tienneet m i tiinty^
^^ossa. Papin paluu ei herättänyt töiksi käskettiin etsimään teräviä ki-huomiota,,
sillä ihmisiUä .viä. joita, sopi käyttää.veitsinä.^
>:ttavaisesti erilaisista pakanois-
J ! -^^imillisten erehdysten alkupe-
Kun he saapuivat kotiin, oU
ya^^ JO mustana savusta, ja heikkoa
iJ-^eita kuului etäältä. Kaikki oU-oli
raskasta työtä. Ruta saaliista al­koi
käydä yhä yleisemmäksi, ja rauha
häiriintyi. Silloin sattui oikeaan ai­kaan,
kun yhteiskunta oli jo perika­don
partaalla, että pastori Axonius
eräänä päivänä tuli kotia kylään tuo­den
muassaan kauan kaivatun tuli-kiven.
Se oli palanen rikkikiisua.
Mutta hän oli kateellinen löydös^
tään^ Ja. Lassi, joka yksinu^oH säi-
"Bäa! älä sinä Joopi ole arka, vaan
tee kuten me Ka.ssun ttanssa: jutkau-t^
taan eukkoja, 3itä^ aina välJäUe
pääsee.*