1949-06-11-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
PALANEN ADISTA
Ol-nime silloin tällöin ottaneet paloja onmsta kansallisecpoksestamnie Kalevalasta.
Otatnme nyt vertailun vjwk^^ ja samalta suomentajansa Otto Mannisen^
Uanter':-:n taidonnäytteeksi palan kuuluisasta kreikkalaisesta kansalliseepoksesta
Uiadistc. sen ensimmäisestä laukusta, Rutto ja Äkhilleun viha. Kreikkalaisten san-j^
arirunoien Uiadin (suomennoksessa. Ilias) ja Odysseian kirjoittajaksi mainitaan
liovierus, perinnäistarinan mukaan ikivanha kreikka^^^^
^ -• Kerto'05 taivakatar, viha Peleun pojan Äkhilleun
turmiokas, ttihattuskainen urohille Akhaian,
montami Hadeen luo sotasankarin sielua syöksi,
heisiäpä itsestään taas koirat, lintujen liudat
atriariistan sai — niin täyttyvä 21eun ikineuvo
. siit' o7t aikain, kuin sopurikkoin Atreun poika,
piiesten valtias, riitautui kera aimon Äkhilleun.
Kemp'oli kuolematon vihakiistaan kiihtänyt urI$ot?
Leton poika ja Zeun. Näet närkästyin kuninkaaseen
laittoileiriin hän ruton hirveän, löi kato kansaa,
Khryses-^pappta herjannut kttn oV Atreun poika.
TuUut Akhaijein taivain luo oli näät merinopsain
tyttären noutaakseen kera hinnahienluvatonten
Khryses; sauvalleen asetettuna lehvät Apollon
kultaiselle, hän pyy^Akhaijien kaikkien eessä,
itsepä Atreun poikien muist'yli, kam^
"Atrettnpöiatynnätenmutsbpm
teidaitMdko^^^
Vaan anon ärrmän 1^
yoihaaZeuhuhttelkOiApoilonnoittavanuolta* 1*
»f
Pqttöa hapimolen.tuohon Akhaijit kaikki jo suostui,
sudpiäan kunnian h^ jä saamaan loistavat litmtaat;
yksipä suostunut ei, Agamemnon, Atreun poika^^
vaan häfiet herjaten ajoi pois^ sanan ankaran laustä:
"Laivoin kaarevien lähivaiheiU', äijä, sä allös
tielleni iut^^ saapuen vasta,
'Taikk* ei auttava.lie sua sauva ja lehvät Apollon!
Vaan et lastani saa; hän luonani vanheta ennen
linnoiss' Argos-maan, kotimaaltaan kaukana, ehtii
fuuhaten kangaspuilla ja öin kupehellani uimiin.
Vaan mene, mielf älä ärsytä mun, ett' ehjänä pääset!
Uhkaa peljästyin jopa kuuli ja totteli vanhus,
• pois isopauhuisen meren äärtä hän ääneti astui,
pääs etähälle ja Phoibos Apolloa suojelijakseen.
Leton poikaa, huus, emon saamaa suortuvasorjan:
"Phoibos hohtava jousi, sa kaitsija, valtias vahva,
jorik' ikisuojass' on Tenedos, pyhä Kiila ja Khrysa!
Smintheus! Sulle jos mieluisan tein temppelisuojan
milloinkaan minä taikka jos ukkeit' uhrasin sulle
reisiä härkien, vuohten, niin tä^nä toivoni täytä:
nuolesi käännä Akhaijeihin nämä kyynelet kostairi!"
Palvoi näin palavastir ja Phoibos Apollo sen kuuli,
. astui julmistuin jo Olympon korkeudesta,
jous oli harteillaan sekä ummiskantinen viini.
Helskyi nuolet, heilui olka, kun askelin vinhoin
riensi hän vimmoissaan, kuin kulkee yö yli maitten.
Kauas laivoilt' istui hän sekä laski jo nuolen:
joikui joits hopeainen, sen oli kaamea raiku.
Muuleja ensin kaasi ja nopsia koiria, noista .
nuolens' ihmisiin pian käänsi, ja iskemätään ne
i^ki, ja kuolinnuotiot siell' yhä leimusi taajaan.
Päivä yhdeksän jo oV Untänyt nuolia leiriin ;
. kymmenes koitti, ja koolle jo kutsui kansan Akhilleus ;
hällepä mieleen sen näet Here toi helo-olka,
surren nähdessään väkisurmaa Dan^oiaisten.
Mutta kun saapunut kaikk' oli kansa ja kertynyt koolle,
nousi ja lausui noin uros aske'nopsa Akhilleus:
Atreun poikay^jo orvelen, pois hätä häätävi meidät
taas kotirantoja päin^ ken surman välttävä lienee,
näin kun kilvan Akhaijeja l^^^
Snspä nyt ennusmies tai ptt^'Pi jo tai unitarkka
tietäjä syyn sanokoon — Zeun tuotapa myös unet saapuu
miksikä.tneihinna^
iyÖtykörHelupäuksmtaisatä^
:^k^äT.vUimra'^^^^^
r oAtosni^/^ sekä pifis hiton torjttva meistät-
Virkki ja jaPem^ Puhumaanpa nyt nousi
tietäjä ollehien, olevaisten kuin tulevainkin,
rantaanLllioninjoka johtanut laivat A khaijein
Phoibos Apollon tenhoamin'oli tietäjävoimin;
näin hyvättcuvpisesti hän haastoi heille ja lausui:
"Ilmoittaa, oi ZettnaniTSUOsima', käsket, Akhilleus,
miksikä^iuttunut meihin Apollo on nouiavanuoli.
Niinpämä siis puhun; vaan muakiiule ja suosiomielin
Vanno suojelevas, sana qlkqpntai käsi tarpeen,
sillä, mä luulen, on suuttuva mies suurvalta, jok* ohjaa
kansoja Argos-maQn, jota kuulevat kaikki Äkhatjit.
Valtias vahvemp' on, viha kääntäen halpaan mieheen;
jos näet hViitseekin känsinä päivänä kiukun,
^ kaunaa hän sydänall* yhä kantaa, kostoa hautoo,
kunnes kostaa voi. Sano siis avun saanko ma siUta?''
.. •
Hällepä vastasi näin uros askelnopsa Akhilleus:
^ "Huoleti julki jo tuo jumatneuvoi, jotka sa tiedät.
Kautta Apollon, Zeun pojan armaan, näiSt, jota pal^z^^^
Danaolaisten tietää suot jumalneuvoja, Kalkhas,
ei, niin kauan kuin elon ilmoja silmäni nähnee,
luon* ole taivain laitavien sitä Danaolaista,
ken käsin koskeva cis sua, olkoon Vaikk* Agamemnon,
tuo, jok* on mahtavin ollakseen nyt Akh^^^
Siitäpä-rohkaistui nyt tietä jäi kuulu ja lausui:
"Ei lufausten vuoksi hän vainoa^ ei satauhrein,
vaan papin täbdetryjonk* Agamemnon herjasi kie'iäin
tyttären häitä ja myös hyvät lunnaat hyij^en,
tuskaa toi sekä tuo yhä Kauasampuja mdUe.
Rqskast* ennen turmion kätt- ei meistä hän käännä.
Imin tytär Umqn
jälleen viety ja myös p^^
haltia Khrysioth... Niin viha ankara ehkäpä vHhtyy^
tr
Virkki ja jälleen istuutui: Puhumaanpa nyt nousi
sankari, kanscnn pää, Agamemnon; Atretin'poika, :
tuimana; miehen symkenneenrviha:kuohuva täytti,-
silmät liekkejä tuiskivat kuin tuli leimuavainen.
Kohta häh Kalkhaaseen tuhoenteinloi ne ja lausui:
M^ietojätMrmahinen, hyvän enteen kelle sä tiesit?
Ennustaa, mitä vain pahint* oh, sepä sulle on mieleen.
M illoin suqtuisan sanan lausuit laikkapa täytit?
Nytkin Akhaijien kuullen tuot jumalneuvona julki
Kauasampujan näin muka murhett* antavan siksi;
että mä hylkäsin nuo jalot Khryseen tyttären lunnaat,
fäljocrmieluisempi kun on näet itse hän muUe.
Enpä Klytaimnestraan, en ruhtinatar-arviooni
häntä ma vaihettais; näet halvemp* ei o^e häitä
varsi ja muu sulomuoto ja mieli ja askäretaito.
Vaan hänet silti ma annan pois, kun niin paras lienee.
Turvaan ennemmin kuin turmaan kansani saatan.
Kunnialahja te vaan heti tuokaa, etten Akhaian
viiehist* ainoa ois osapuutta; se ei olis oikein.
Näättehän kaikki, mi viedään nyt osa verraton multa*
Kirj. INTO K.ALLIO
O i L IN saanut hankituksi itselleni lapion,
jolla kääntelin maata viljeltäväkseni
luovutetulla p,enina- ja kasvi-tarhapalstalla.
Kuh selkäni alkoi jäykistyä
ja työskentely muutenkin vaati
pientä keskeytystä, istahdin palstani
aitavierustalle savuketta polttelemaan ja
uutuuksista/ kirjavin tehtaanmei;;kein
koristettua lapioni vartta ja leikkaavaksi
teroitettua kärkipuolta ihailemaan.
Miten tuttu tämä työkalu onkaan ollut
minulle ja lukemattomille tovereilleni.
Lukemattomat heistä ovat elin-kaudekseen
kytketyt lapion varteen,
niinkuin minäkin olen ollut ja olen
tavallaan vieläkin, sillä vaikka ny-
^k3risin en varsinaisessa työssäni jpu-dukaan
välittömästi tekemisiin tuoii
työkalun kanssa, niin ainakin sielussani
sen jäljet ja vaikutus tuntuvat jatkuvasti;
henkisesti en voi koskaan erota,
ajasta, jonka olen elänyt lapiörf* varteen
^ k y t k e t t j r H ^ ; - ; . : ' f • ••
lUseiQ nuo oienneet ajat palääv
leeni, ja minusta tuntiiu sillom kuin
noissa muistikuvissa olisi kd&o elämäni
tarifla; liHui. sleltävövat.peräisin =i»ykyir
; set käsitykseni, jotka aina eivät näytä
parhaalla tavalla soveltuvan tämän het»
ken elämään. Tiedän, että kapinallisuuteni
ja usein purkautuva kiukkuni
ovat saaneet fa.tkaisevia aiheita juuri
noista lapionvärsi-istunnoista, joissa
-muistikuvani yhä edelleen usein viipy-»
Einari ja minä olemme saaneet aa-«
muisessa nimenhuudossa ja sitä seuranneessa
käskynjaossa tehtäväksemme
kaapelikanaaliri syventämisen, joka työ
tulikin meille varsin mieleisenä yllätyksenä,
sillä nythän m€5 taas pääsimme
ikäänkuin omaan rauhaamme, kanaalia
pohjalle, missär-saattoi joskus oikaista
selkäänsä ja pistää oikein istumatupa*
kaksi tarvitsematta ajatella, että kotka-silmäinen
insinööri ja suurena käskijänä
itseään pitävä mestari sen heti huo»
maavat. Kanaalissa me saatoimme ke^
; nehkääff^ pahemmin Bairitsemätta kes-
' kustella^isrön ohessa asioista, jotka mieliämme
kiinnitötivatv^^ '
i-';'£ivätkä keskustelunailieiet meiltä todellakaan
loppuneet. Niin ine tulimme
tiieeksi kaiken sen, miAvB>mm2LU
UVUANTAmA, KESiÖCUUN-ll PÄIV^ÖfÄi 1949
mm.
liili
mm
• ;•'^ir•i»qi|'••
il
•mm,
......
A. . j . A.-d iiiSiiiiiSiiiiii iiiiliiliisilÄ
••.••v:v;;v;
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 11, 1949 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1949-06-11 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki490611 |
Description
| Title | 1949-06-11-03 |
| OCR text | PALANEN ADISTA Ol-nime silloin tällöin ottaneet paloja onmsta kansallisecpoksestamnie Kalevalasta. Otatnme nyt vertailun vjwk^^ ja samalta suomentajansa Otto Mannisen^ Uanter':-:n taidonnäytteeksi palan kuuluisasta kreikkalaisesta kansalliseepoksesta Uiadistc. sen ensimmäisestä laukusta, Rutto ja Äkhilleun viha. Kreikkalaisten san-j^ arirunoien Uiadin (suomennoksessa. Ilias) ja Odysseian kirjoittajaksi mainitaan liovierus, perinnäistarinan mukaan ikivanha kreikka^^^^ ^ -• Kerto'05 taivakatar, viha Peleun pojan Äkhilleun turmiokas, ttihattuskainen urohille Akhaian, montami Hadeen luo sotasankarin sielua syöksi, heisiäpä itsestään taas koirat, lintujen liudat atriariistan sai — niin täyttyvä 21eun ikineuvo . siit' o7t aikain, kuin sopurikkoin Atreun poika, piiesten valtias, riitautui kera aimon Äkhilleun. Kemp'oli kuolematon vihakiistaan kiihtänyt urI$ot? Leton poika ja Zeun. Näet närkästyin kuninkaaseen laittoileiriin hän ruton hirveän, löi kato kansaa, Khryses-^pappta herjannut kttn oV Atreun poika. TuUut Akhaijein taivain luo oli näät merinopsain tyttären noutaakseen kera hinnahienluvatonten Khryses; sauvalleen asetettuna lehvät Apollon kultaiselle, hän pyy^Akhaijien kaikkien eessä, itsepä Atreun poikien muist'yli, kam^ "Atrettnpöiatynnätenmutsbpm teidaitMdko^^^ Vaan anon ärrmän 1^ yoihaaZeuhuhttelkOiApoilonnoittavanuolta* 1* »f Pqttöa hapimolen.tuohon Akhaijit kaikki jo suostui, sudpiäan kunnian h^ jä saamaan loistavat litmtaat; yksipä suostunut ei, Agamemnon, Atreun poika^^ vaan häfiet herjaten ajoi pois^ sanan ankaran laustä: "Laivoin kaarevien lähivaiheiU', äijä, sä allös tielleni iut^^ saapuen vasta, 'Taikk* ei auttava.lie sua sauva ja lehvät Apollon! Vaan et lastani saa; hän luonani vanheta ennen linnoiss' Argos-maan, kotimaaltaan kaukana, ehtii fuuhaten kangaspuilla ja öin kupehellani uimiin. Vaan mene, mielf älä ärsytä mun, ett' ehjänä pääset! Uhkaa peljästyin jopa kuuli ja totteli vanhus, • pois isopauhuisen meren äärtä hän ääneti astui, pääs etähälle ja Phoibos Apolloa suojelijakseen. Leton poikaa, huus, emon saamaa suortuvasorjan: "Phoibos hohtava jousi, sa kaitsija, valtias vahva, jorik' ikisuojass' on Tenedos, pyhä Kiila ja Khrysa! Smintheus! Sulle jos mieluisan tein temppelisuojan milloinkaan minä taikka jos ukkeit' uhrasin sulle reisiä härkien, vuohten, niin tä^nä toivoni täytä: nuolesi käännä Akhaijeihin nämä kyynelet kostairi!" Palvoi näin palavastir ja Phoibos Apollo sen kuuli, . astui julmistuin jo Olympon korkeudesta, jous oli harteillaan sekä ummiskantinen viini. Helskyi nuolet, heilui olka, kun askelin vinhoin riensi hän vimmoissaan, kuin kulkee yö yli maitten. Kauas laivoilt' istui hän sekä laski jo nuolen: joikui joits hopeainen, sen oli kaamea raiku. Muuleja ensin kaasi ja nopsia koiria, noista . nuolens' ihmisiin pian käänsi, ja iskemätään ne i^ki, ja kuolinnuotiot siell' yhä leimusi taajaan. Päivä yhdeksän jo oV Untänyt nuolia leiriin ; . kymmenes koitti, ja koolle jo kutsui kansan Akhilleus ; hällepä mieleen sen näet Here toi helo-olka, surren nähdessään väkisurmaa Dan^oiaisten. Mutta kun saapunut kaikk' oli kansa ja kertynyt koolle, nousi ja lausui noin uros aske'nopsa Akhilleus: Atreun poikay^jo orvelen, pois hätä häätävi meidät taas kotirantoja päin^ ken surman välttävä lienee, näin kun kilvan Akhaijeja l^^^ Snspä nyt ennusmies tai ptt^'Pi jo tai unitarkka tietäjä syyn sanokoon — Zeun tuotapa myös unet saapuu miksikä.tneihinna^ iyÖtykörHelupäuksmtaisatä^ :^k^äT.vUimra'^^^^^ r oAtosni^/^ sekä pifis hiton torjttva meistät- Virkki ja jaPem^ Puhumaanpa nyt nousi tietäjä ollehien, olevaisten kuin tulevainkin, rantaanLllioninjoka johtanut laivat A khaijein Phoibos Apollon tenhoamin'oli tietäjävoimin; näin hyvättcuvpisesti hän haastoi heille ja lausui: "Ilmoittaa, oi ZettnaniTSUOsima', käsket, Akhilleus, miksikä^iuttunut meihin Apollo on nouiavanuoli. Niinpämä siis puhun; vaan muakiiule ja suosiomielin Vanno suojelevas, sana qlkqpntai käsi tarpeen, sillä, mä luulen, on suuttuva mies suurvalta, jok* ohjaa kansoja Argos-maQn, jota kuulevat kaikki Äkhatjit. Valtias vahvemp' on, viha kääntäen halpaan mieheen; jos näet hViitseekin känsinä päivänä kiukun, ^ kaunaa hän sydänall* yhä kantaa, kostoa hautoo, kunnes kostaa voi. Sano siis avun saanko ma siUta?'' .. • Hällepä vastasi näin uros askelnopsa Akhilleus: ^ "Huoleti julki jo tuo jumatneuvoi, jotka sa tiedät. Kautta Apollon, Zeun pojan armaan, näiSt, jota pal^z^^^ Danaolaisten tietää suot jumalneuvoja, Kalkhas, ei, niin kauan kuin elon ilmoja silmäni nähnee, luon* ole taivain laitavien sitä Danaolaista, ken käsin koskeva cis sua, olkoon Vaikk* Agamemnon, tuo, jok* on mahtavin ollakseen nyt Akh^^^ Siitäpä-rohkaistui nyt tietä jäi kuulu ja lausui: "Ei lufausten vuoksi hän vainoa^ ei satauhrein, vaan papin täbdetryjonk* Agamemnon herjasi kie'iäin tyttären häitä ja myös hyvät lunnaat hyij^en, tuskaa toi sekä tuo yhä Kauasampuja mdUe. Rqskast* ennen turmion kätt- ei meistä hän käännä. Imin tytär Umqn jälleen viety ja myös p^^ haltia Khrysioth... Niin viha ankara ehkäpä vHhtyy^ tr Virkki ja jälleen istuutui: Puhumaanpa nyt nousi sankari, kanscnn pää, Agamemnon; Atretin'poika, : tuimana; miehen symkenneenrviha:kuohuva täytti,- silmät liekkejä tuiskivat kuin tuli leimuavainen. Kohta häh Kalkhaaseen tuhoenteinloi ne ja lausui: M^ietojätMrmahinen, hyvän enteen kelle sä tiesit? Ennustaa, mitä vain pahint* oh, sepä sulle on mieleen. M illoin suqtuisan sanan lausuit laikkapa täytit? Nytkin Akhaijien kuullen tuot jumalneuvona julki Kauasampujan näin muka murhett* antavan siksi; että mä hylkäsin nuo jalot Khryseen tyttären lunnaat, fäljocrmieluisempi kun on näet itse hän muUe. Enpä Klytaimnestraan, en ruhtinatar-arviooni häntä ma vaihettais; näet halvemp* ei o^e häitä varsi ja muu sulomuoto ja mieli ja askäretaito. Vaan hänet silti ma annan pois, kun niin paras lienee. Turvaan ennemmin kuin turmaan kansani saatan. Kunnialahja te vaan heti tuokaa, etten Akhaian viiehist* ainoa ois osapuutta; se ei olis oikein. Näättehän kaikki, mi viedään nyt osa verraton multa* Kirj. INTO K.ALLIO O i L IN saanut hankituksi itselleni lapion, jolla kääntelin maata viljeltäväkseni luovutetulla p,enina- ja kasvi-tarhapalstalla. Kuh selkäni alkoi jäykistyä ja työskentely muutenkin vaati pientä keskeytystä, istahdin palstani aitavierustalle savuketta polttelemaan ja uutuuksista/ kirjavin tehtaanmei;;kein koristettua lapioni vartta ja leikkaavaksi teroitettua kärkipuolta ihailemaan. Miten tuttu tämä työkalu onkaan ollut minulle ja lukemattomille tovereilleni. Lukemattomat heistä ovat elin-kaudekseen kytketyt lapion varteen, niinkuin minäkin olen ollut ja olen tavallaan vieläkin, sillä vaikka ny- ^k3risin en varsinaisessa työssäni jpu-dukaan välittömästi tekemisiin tuoii työkalun kanssa, niin ainakin sielussani sen jäljet ja vaikutus tuntuvat jatkuvasti; henkisesti en voi koskaan erota, ajasta, jonka olen elänyt lapiörf* varteen ^ k y t k e t t j r H ^ ; - ; . : ' f • •• lUseiQ nuo oienneet ajat palääv leeni, ja minusta tuntiiu sillom kuin noissa muistikuvissa olisi kd&o elämäni tarifla; liHui. sleltävövat.peräisin =i»ykyir ; set käsitykseni, jotka aina eivät näytä parhaalla tavalla soveltuvan tämän het» ken elämään. Tiedän, että kapinallisuuteni ja usein purkautuva kiukkuni ovat saaneet fa.tkaisevia aiheita juuri noista lapionvärsi-istunnoista, joissa -muistikuvani yhä edelleen usein viipy-» Einari ja minä olemme saaneet aa-« muisessa nimenhuudossa ja sitä seuranneessa käskynjaossa tehtäväksemme kaapelikanaaliri syventämisen, joka työ tulikin meille varsin mieleisenä yllätyksenä, sillä nythän m€5 taas pääsimme ikäänkuin omaan rauhaamme, kanaalia pohjalle, missär-saattoi joskus oikaista selkäänsä ja pistää oikein istumatupa* kaksi tarvitsematta ajatella, että kotka-silmäinen insinööri ja suurena käskijänä itseään pitävä mestari sen heti huo» maavat. Kanaalissa me saatoimme ke^ ; nehkääff^ pahemmin Bairitsemätta kes- ' kustella^isrön ohessa asioista, jotka mieliämme kiinnitötivatv^^ ' i-';'£ivätkä keskustelunailieiet meiltä todellakaan loppuneet. Niin ine tulimme tiieeksi kaiken sen, miAvB>mm2LU UVUANTAmA, KESiÖCUUN-ll PÄIV^ÖfÄi 1949 mm. liili mm • ;•'^ir•i»qi|'•• il •mm, ...... A. . j . A.-d iiiSiiiiiSiiiiii iiiiliiliisilÄ ••.••v:v;;v; |
Tags
Comments
Post a Comment for 1949-06-11-03
