1937-10-23-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
LAUANTAINA, LOKAKUUN 23 PÄIVÄNÄ
^ XEKO joskus kuut|i]it
J^Kien katalan paikasta?^'Sieli
Ifi alkoivat seikkailuni « ^ k i d e a^
' ^ ä n ä ja siellä ne myöspaStt^pvät.
Littäin paikalla, joka sijäifeete
gjään Amazon-joen haarautunaan 4i-
I kaisen veden rannalla, nimeltään "Re^
nate de males", joka suomemiietta-ioon
"Kaiken katalan paikka."
- Virran vartta kulkien jatkuu vii-jjalkoa
600 kilometriä, ennenkuin
ijas kohtaa yhtäläisen kirotun kur^
toden pesän, jossa savukkeita imes-
I ielevät brasilialaiset ja mulatit tappavat
aikaa rimputtamalla k|,täröil"aan
jjgnmän tahi vähän väböhihän Kkat-sillesenoritöille,
naisilleen. ^
«Reihate de males'issa" oles|:elini-ine
me, kasvitieteilijä Hendiersen ja
minä, nelisen kertaa vuodessa.muutaman
viikon ajan kerrallaan. Ja. väli;
aikoina juoksentelimme ja ryömimme
jiarvinäisia kämmekkäitä etsien.
Tuolla kolmasti kirotussa ja vihatussa
viidakossa! Eivätkö nuo vanhat man^
grb\'ipuut, niljakkaine ilmajuurineen,
kuolleiden vesilammikoiden päällä ratr
sastaessaan, näyttäneetkin iljettäviltä
peikoilta? Ja eikö täällä ryömiskel-lyt
liejulle haisevia, iljettäviä krokotiilejä,
joiden avoimiin kitoihin pahaa
aavistamattomat pikkulinnut hypäh-
'tivät toukkia ja matoja -etsiessään?
Ja olipa vielä hopeanhohtaisia, met- -
rien pituisia piranha-kalöja, jotka
muutamassa minuutissa saattoivat
hakata kämmekkäiden etsijän luiksi
jasiekaleiksi.
Jos olimme kantajinemme onnellisesti
läpäisseet hetealueet, silloin ym-paioi
meidät palmut, pensaat ja^isot
Jehlipuut, jotka alhaaltai^ ylös .asti
oUvät%rinänsä veritähtiä. ^Kienmr-televat
liaanit, joissa komeat ^käm-m^
käät heiluivat, olematta kuitenkaan
meidän tarkoituksiinune tarpeeksi
harvinaisia tahi oinalaatuisia,
takertuivat meihin lonkeroillaan, vi-heriöilfe
sormillaan. > Kiiihtunem,
n^ilmnviisauden leiniaan^ ukon-naamoin
esiintyvät apinat^ pomniitti-
^tmeitö raaoilla hedelmillä, sillä hy^
vät ja kypsät käyttivät he omaksi
nautinnokseen. Usein ' rjmnisti ta- •
piirilapsi ali kasvillisuuden; myrkkykäärme
hiikerteli pudonneessa lehdistössä,
tahi boa-käärme sylkkyilikel-lanpunaisesti
leimuavina kiemuroina
poispäin. Toisinaan täpäsimme^yös
yiitiaaneja! Pieniä, alastomia mie-laä,
joilla oli pitkät, hiukset, inutta
f ^ pidemmät puhaUiisputket, —
ja tarvittiin paljon lahjoja, koralli-
^'uja ja noita nim haluttuja 'koi-
^mpaita sekä loputtomia keskus-
^:^^a, jotta saataisiiii:heiäät olemaan
puhaltamatta ruumiisiimme kuöletta-
Curarella myrkytettyjä pensaan
okaita.
^ %öskin polttiaiset kuuluivat
•miellyttävyyksiin"! Ne ovat hirveitä
elukoita, jotka satatuhatlufcuisina
putoilevat puista ja tuossa- tuokiossa
kaivautuvat ihon si^än, aiheuttaen
fauheita poltteita. — Tupakan nihki
ja petrooli ovat hyviä niitä vastaan!
. "^emate de males", tuo kurjape-
^ oli meille keidas, kun me lopen
^pimeinä ja kuumeen liikkuviksi luu-
^^goiksi syöminä joskus taasen ^ala-
^me viidakosta, täällä levätäksem- ^
"Sellainen olin mmäkin kerran —
nyt, katso minua] Minun edessä-on
kolkko vanhuus, l^öyhyys, työt-synkkä
ja toivoton tie portin
~~ ulkona avarassa maailmas-
T . y i i i i «
me. Xämmin, kallis olut, jota täällä
sai, tuntui meistä kuohu-unelmalta
: suorastaan jumalaiselta, ja kitaroita
rimputtelevien, ystäviensä kuminko-köpjien
kanssa riippumatoissa armas-teievien
senoriittojen silmät olivat
; kuin tähtöset ikään.
Tässä "Kaiken katalan paikassa"
X)dotti meitä tavallisesti yhtymämme
kolmas mies, Sani Henley, konkka-nokkaihen
ja luukasvoinen jenkki,
^ Hän oH valinnut yrityksen parhaimman
osan. Väsyneenä ja sairaina
retkeltä palattuamme, lähti hän joki-höyryllä
meren rannalle ja lunasti l i put
muutamiin loistohytteihin jossakin
Englantim menevässä kuvassa.
¥lpeänä kum jokin pascha matkusti
hän sitten kämmekässipulien kera
Lontooseen. Siellä, vanhassa Englannissa,
sekä myös Amsterdamissa,
nostettiin saaliimme hintaa innostuneiden
hanastajain kesken. Ja me
toimitimme monta kukkaa, joista joku
loordi tahi mynheer kirkkaasti
tarjoslluhatkultapuntaa. Suurin osa*.
tuloista meni luonnollisesti europpa-
^laisille asiamiehillemme, ja loppu virtasi
Cachassa^viinan muodossa korttia
pelaavien kuminkerääjien ja kitar
: roita rimputtavien senoriittojen kurkuista
alas heidän juommkijuhlissaan.
Mutta kaikki, mitä tässä olen puhunut,
tarkoittaa vain vähäisen selosta
niiden ihmisten elämää, jotka kantavat
tuota tarunhohtoista nimeä
>'Orkideametsästäjät." /
Tahdon nyt kertoa niistä suurista'.
ihanista kukista, joita nie löysimme
ja taasen kadotimme. Maksoimme
niistä — vain saadaksemme nähdä
niitä — osan vertamme. Ja ne olivat
niin kauniita, että tri Hendersen laskeutui
niiden edessä polvilleen kuin
jumaluuden edessä ja tuli sananmukaisesti
runolliseksi. Hän teki siitä
runon, jä se oli hänen joutsenlaulunsa.
Asia tapahtui näin: Olimme äsken
tulleet "Kaiken katalan paikkaan",
eikä Sam ollut vielä saapXinut Jokilaivalla.
Olimme siis kahdestaan ja ennen
muuta joimme suuria niääria Ca-chassa-
viinaa kinimin kanssa,-" Jotta
silmämme kadottivat tuon kammottavan
kuumdoisteen. Myöskin vapisivat
kätemme lasia huulille viedes-samme
ensi paivana paluumme jälkeen.
Ruskeat mestitsit ja heidän
tummasilmäiset naisensa naureskelivat
meitä alituiseen.
No, olimme päässeet niin pitkälle,
että taasen tunsimme olomme aika
mukavaksi — kun eräs vanha kirottu
intiaani ilmaantui kylään. Kukaan
ei tiennyt, mistä hän tuli, sillä ainoakaan
ihminen ei ymmärtän3rt hänen
puhettaan. Tri Hendersen kumniin-kin
lähenteli miestä, ajatteli, että hänen
täytyi olla kaukaa viidakosta,
kotoisin, ja että hän ehkä voisi ahtaa.
meille vihjauksia tuntemattomista
kämmekkäistä. — Hendersen oli ni-mittäm
viime postissa saanut Xon-jtoosta
kirjeen, jossa mukayasti elelevä
asiamiehemme ilmaisi pahoittelun-
Mielenldintoinm hautapatsas
Eräs omituinen nainen, joka kuoli
SO vuotta sitten Middlesexissa, Englannissa,
määräsi iestamentiss^
utä^ nhjaätnaievna anruväulimini."in sa tT^äm^ä^nh^än^ ^^f^
selitti haluavansa siksi, että hän voisi
kuollessaankin tuntea synnyinpaikkansa
raikkaat ilman ja nähdä monet,
kunnon ystävänsä. Hänen pyyntönsä
täytettiinkin, kuten kuvassa näkyy.
sa siitä, ettemme enääpitkään aikaan
olleet lähettäneet uutta; harvinaisempaa
"kukkaisverta", kuten sitä ammattikielellä
nimitetään.
Minua ei tuo ruskea lurjus oikein
nuellyttänyt — mutta Hendersen oli
yrityksen johtaja, ja hän oli hullaantunut
miehen meininkeihin.
Niin tapahtui, että me eräänä päivänä
läksimme matkaan; Tytöt, jotn
ka heiluivat riippumatoista likaisen
jokiveden partaalla, yilkuttivat kirjavilla
silkkihuiveillaan; kuminkerääjät
ja korttipelurit, joiden par^kiintu-neissa
kurkunpäissä meidän jllahy-väisryyppymme
vielä* mukavasti kir-vvelivät,
huusivat "Vival", ja sitten
nieli viidakko meidät. Kärjessä marssi
tuo vanha ruskea piru, sitten seurasi
tri Hendersen, hänen jälkeensä kantajat,
jä minä muodostin häntäpään,
kuten tavallista, ettei joku vielä viime
tingassa kuorman ja ammusten
kanssa häipyisi- seurastamme.' Heidän
tapanaan nim. on kernaasti niin
: tehdä, ja vasta keskellä aarniota he
sävyisästi pys3rvät mukana, ja lähellä
pyssyillä varustettuja v^oihoisia.
Vanhus johti. Ja minun täytyy
myöntää, että se näytti hyvältä. Hän
taisi käytellä puhallusputkea tyydyttävästi
ja piti meidät alati riistassa,
niin ettei meidän tarvinnut pyssyn
paukkeella härnätä intiaaneja kimppuumme.
Neljätoista päivän aikana etenim*
me etanan lailla.. Ja sitten saapues«
samme ylänkömaaHe,.joka taasen tuli
vastaan kirotun suomaan jälkeen,
karkasivat k;antajamme eräänä yönä.
Ja luormat ottivat he luonnollisesti
mukaansa. Vain tuo virnistelevä,
juuria imeskelevä vanhus oli jään3rt ja
teki meidät—erittäinkui käsvitieteiU-jä
Hendersenin — täysin höyrypäi-seksi,
ilmeillä, eleillä ja naaman väfis-tdyillä
selittäes^n niitä huikeita
orkideoja, joiden luo hän meidät veisi.
Ja niin jatkoimme matkaa edelleen.
Kaksi päivää olimme Ieiri)rt3meiiiä,
koska tohtori ja minä olimme kovasti
malarian vallassa. Autoimme itseämme
suunnattomilla kiniiniannok-silla
ja kompuroimme sitten seutuun,
jossa palmuryhmät kohosivat helteestä
kuin jättimäiset tomufauiskut. Tapasimme
siellä sattumoisin eräitä
Xingu-intiaaneja Xingu-joelta. Noiden
alastomien, ruskeiden puhallus-puthimiesten
joukossa oli eräs vanha
tuttava. Hendersen oli tämän, joka
eräällä aikaisemmalla retkellä oli ollut
kantajana mukana, pelastanut
elämään. "Viidakkomestari", eräs
Brasilian ja luultavasti koko -maailman
vaaraliisininiista ja peloittavim-mista
myrkkykäärmeistä, oli puraissut
häntä peukaloon. Heti, Samal-
Ja lietkellä oli Hendersen iskenyt vii-dakkokirveellä
peukalon ^ poikki.-
Asianmukainen leikkaus olisi ollut
mahdoton, sillä käärmeen myrkky leviää'vereen
tuossa tuokiossa. Käärmeen
puraisefha henkilö' tavallisesti
kuolee jo viidessä minuutissa.
Tuon "hevoskuurin" avulla säilyi
miehen elämä, ja siitä lähtien oli tämä
valmis menemään tohtorin puolesta
vaikka tuleen. Olimme sittemmin
usein kohdanneet miehen, joka'oli^ par
lannut heimonsa joukkoon, ja melkein
joka kerralla oli hän voinut tehdä
meille hyviä palveluksia^
Hän varoitti n3rt meitä vakavasti
oppaastamme, kertoen tämän kuulur
van erääseen suistomaan sydämessä
asuvaan vihamiehseen heimoon.
. Mutta Hendersen uneksi päivin ja öin
tm
mä
'i i
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 23, 1937 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1937-10-23 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki371023 |
Description
| Title | 1937-10-23-03 |
| OCR text | LAUANTAINA, LOKAKUUN 23 PÄIVÄNÄ ^ XEKO joskus kuut|i]it J^Kien katalan paikasta?^'Sieli Ifi alkoivat seikkailuni « ^ k i d e a^ ' ^ ä n ä ja siellä ne myöspaStt^pvät. Littäin paikalla, joka sijäifeete gjään Amazon-joen haarautunaan 4i- I kaisen veden rannalla, nimeltään "Re^ nate de males", joka suomemiietta-ioon "Kaiken katalan paikka." - Virran vartta kulkien jatkuu vii-jjalkoa 600 kilometriä, ennenkuin ijas kohtaa yhtäläisen kirotun kur^ toden pesän, jossa savukkeita imes- I ielevät brasilialaiset ja mulatit tappavat aikaa rimputtamalla k|,täröil"aan jjgnmän tahi vähän väböhihän Kkat-sillesenoritöille, naisilleen. ^ «Reihate de males'issa" oles|:elini-ine me, kasvitieteilijä Hendiersen ja minä, nelisen kertaa vuodessa.muutaman viikon ajan kerrallaan. Ja. väli; aikoina juoksentelimme ja ryömimme jiarvinäisia kämmekkäitä etsien. Tuolla kolmasti kirotussa ja vihatussa viidakossa! Eivätkö nuo vanhat man^ grb\'ipuut, niljakkaine ilmajuurineen, kuolleiden vesilammikoiden päällä ratr sastaessaan, näyttäneetkin iljettäviltä peikoilta? Ja eikö täällä ryömiskel-lyt liejulle haisevia, iljettäviä krokotiilejä, joiden avoimiin kitoihin pahaa aavistamattomat pikkulinnut hypäh- 'tivät toukkia ja matoja -etsiessään? Ja olipa vielä hopeanhohtaisia, met- - rien pituisia piranha-kalöja, jotka muutamassa minuutissa saattoivat hakata kämmekkäiden etsijän luiksi jasiekaleiksi. Jos olimme kantajinemme onnellisesti läpäisseet hetealueet, silloin ym-paioi meidät palmut, pensaat ja^isot Jehlipuut, jotka alhaaltai^ ylös .asti oUvät%rinänsä veritähtiä. ^Kienmr-televat liaanit, joissa komeat ^käm-m^ käät heiluivat, olematta kuitenkaan meidän tarkoituksiinune tarpeeksi harvinaisia tahi oinalaatuisia, takertuivat meihin lonkeroillaan, vi-heriöilfe sormillaan. > Kiiihtunem, n^ilmnviisauden leiniaan^ ukon-naamoin esiintyvät apinat^ pomniitti- ^tmeitö raaoilla hedelmillä, sillä hy^ vät ja kypsät käyttivät he omaksi nautinnokseen. Usein ' rjmnisti ta- • piirilapsi ali kasvillisuuden; myrkkykäärme hiikerteli pudonneessa lehdistössä, tahi boa-käärme sylkkyilikel-lanpunaisesti leimuavina kiemuroina poispäin. Toisinaan täpäsimme^yös yiitiaaneja! Pieniä, alastomia mie-laä, joilla oli pitkät, hiukset, inutta f ^ pidemmät puhaUiisputket, — ja tarvittiin paljon lahjoja, koralli- ^'uja ja noita nim haluttuja 'koi- ^mpaita sekä loputtomia keskus- ^:^^a, jotta saataisiiii:heiäät olemaan puhaltamatta ruumiisiimme kuöletta- Curarella myrkytettyjä pensaan okaita. ^ %öskin polttiaiset kuuluivat •miellyttävyyksiin"! Ne ovat hirveitä elukoita, jotka satatuhatlufcuisina putoilevat puista ja tuossa- tuokiossa kaivautuvat ihon si^än, aiheuttaen fauheita poltteita. — Tupakan nihki ja petrooli ovat hyviä niitä vastaan! . "^emate de males", tuo kurjape- ^ oli meille keidas, kun me lopen ^pimeinä ja kuumeen liikkuviksi luu- ^^goiksi syöminä joskus taasen ^ala- ^me viidakosta, täällä levätäksem- ^ "Sellainen olin mmäkin kerran — nyt, katso minua] Minun edessä-on kolkko vanhuus, l^öyhyys, työt-synkkä ja toivoton tie portin ~~ ulkona avarassa maailmas- T . y i i i i « me. Xämmin, kallis olut, jota täällä sai, tuntui meistä kuohu-unelmalta : suorastaan jumalaiselta, ja kitaroita rimputtelevien, ystäviensä kuminko-köpjien kanssa riippumatoissa armas-teievien senoriittojen silmät olivat ; kuin tähtöset ikään. Tässä "Kaiken katalan paikassa" X)dotti meitä tavallisesti yhtymämme kolmas mies, Sani Henley, konkka-nokkaihen ja luukasvoinen jenkki, ^ Hän oH valinnut yrityksen parhaimman osan. Väsyneenä ja sairaina retkeltä palattuamme, lähti hän joki-höyryllä meren rannalle ja lunasti l i put muutamiin loistohytteihin jossakin Englantim menevässä kuvassa. ¥lpeänä kum jokin pascha matkusti hän sitten kämmekässipulien kera Lontooseen. Siellä, vanhassa Englannissa, sekä myös Amsterdamissa, nostettiin saaliimme hintaa innostuneiden hanastajain kesken. Ja me toimitimme monta kukkaa, joista joku loordi tahi mynheer kirkkaasti tarjoslluhatkultapuntaa. Suurin osa*. tuloista meni luonnollisesti europpa- ^laisille asiamiehillemme, ja loppu virtasi Cachassa^viinan muodossa korttia pelaavien kuminkerääjien ja kitar : roita rimputtavien senoriittojen kurkuista alas heidän juommkijuhlissaan. Mutta kaikki, mitä tässä olen puhunut, tarkoittaa vain vähäisen selosta niiden ihmisten elämää, jotka kantavat tuota tarunhohtoista nimeä >'Orkideametsästäjät." / Tahdon nyt kertoa niistä suurista'. ihanista kukista, joita nie löysimme ja taasen kadotimme. Maksoimme niistä — vain saadaksemme nähdä niitä — osan vertamme. Ja ne olivat niin kauniita, että tri Hendersen laskeutui niiden edessä polvilleen kuin jumaluuden edessä ja tuli sananmukaisesti runolliseksi. Hän teki siitä runon, jä se oli hänen joutsenlaulunsa. Asia tapahtui näin: Olimme äsken tulleet "Kaiken katalan paikkaan", eikä Sam ollut vielä saapXinut Jokilaivalla. Olimme siis kahdestaan ja ennen muuta joimme suuria niääria Ca-chassa- viinaa kinimin kanssa,-" Jotta silmämme kadottivat tuon kammottavan kuumdoisteen. Myöskin vapisivat kätemme lasia huulille viedes-samme ensi paivana paluumme jälkeen. Ruskeat mestitsit ja heidän tummasilmäiset naisensa naureskelivat meitä alituiseen. No, olimme päässeet niin pitkälle, että taasen tunsimme olomme aika mukavaksi — kun eräs vanha kirottu intiaani ilmaantui kylään. Kukaan ei tiennyt, mistä hän tuli, sillä ainoakaan ihminen ei ymmärtän3rt hänen puhettaan. Tri Hendersen kumniin-kin lähenteli miestä, ajatteli, että hänen täytyi olla kaukaa viidakosta, kotoisin, ja että hän ehkä voisi ahtaa. meille vihjauksia tuntemattomista kämmekkäistä. — Hendersen oli ni-mittäm viime postissa saanut Xon-jtoosta kirjeen, jossa mukayasti elelevä asiamiehemme ilmaisi pahoittelun- Mielenldintoinm hautapatsas Eräs omituinen nainen, joka kuoli SO vuotta sitten Middlesexissa, Englannissa, määräsi iestamentiss^ utä^ nhjaätnaievna anruväulimini."in sa tT^äm^ä^nh^än^ ^^f^ selitti haluavansa siksi, että hän voisi kuollessaankin tuntea synnyinpaikkansa raikkaat ilman ja nähdä monet, kunnon ystävänsä. Hänen pyyntönsä täytettiinkin, kuten kuvassa näkyy. sa siitä, ettemme enääpitkään aikaan olleet lähettäneet uutta; harvinaisempaa "kukkaisverta", kuten sitä ammattikielellä nimitetään. Minua ei tuo ruskea lurjus oikein nuellyttänyt — mutta Hendersen oli yrityksen johtaja, ja hän oli hullaantunut miehen meininkeihin. Niin tapahtui, että me eräänä päivänä läksimme matkaan; Tytöt, jotn ka heiluivat riippumatoista likaisen jokiveden partaalla, yilkuttivat kirjavilla silkkihuiveillaan; kuminkerääjät ja korttipelurit, joiden par^kiintu-neissa kurkunpäissä meidän jllahy-väisryyppymme vielä* mukavasti kir-vvelivät, huusivat "Vival", ja sitten nieli viidakko meidät. Kärjessä marssi tuo vanha ruskea piru, sitten seurasi tri Hendersen, hänen jälkeensä kantajat, jä minä muodostin häntäpään, kuten tavallista, ettei joku vielä viime tingassa kuorman ja ammusten kanssa häipyisi- seurastamme.' Heidän tapanaan nim. on kernaasti niin : tehdä, ja vasta keskellä aarniota he sävyisästi pys3rvät mukana, ja lähellä pyssyillä varustettuja v^oihoisia. Vanhus johti. Ja minun täytyy myöntää, että se näytti hyvältä. Hän taisi käytellä puhallusputkea tyydyttävästi ja piti meidät alati riistassa, niin ettei meidän tarvinnut pyssyn paukkeella härnätä intiaaneja kimppuumme. Neljätoista päivän aikana etenim* me etanan lailla.. Ja sitten saapues« samme ylänkömaaHe,.joka taasen tuli vastaan kirotun suomaan jälkeen, karkasivat k;antajamme eräänä yönä. Ja luormat ottivat he luonnollisesti mukaansa. Vain tuo virnistelevä, juuria imeskelevä vanhus oli jään3rt ja teki meidät—erittäinkui käsvitieteiU-jä Hendersenin — täysin höyrypäi-seksi, ilmeillä, eleillä ja naaman väfis-tdyillä selittäes^n niitä huikeita orkideoja, joiden luo hän meidät veisi. Ja niin jatkoimme matkaa edelleen. Kaksi päivää olimme Ieiri)rt3meiiiä, koska tohtori ja minä olimme kovasti malarian vallassa. Autoimme itseämme suunnattomilla kiniiniannok-silla ja kompuroimme sitten seutuun, jossa palmuryhmät kohosivat helteestä kuin jättimäiset tomufauiskut. Tapasimme siellä sattumoisin eräitä Xingu-intiaaneja Xingu-joelta. Noiden alastomien, ruskeiden puhallus-puthimiesten joukossa oli eräs vanha tuttava. Hendersen oli tämän, joka eräällä aikaisemmalla retkellä oli ollut kantajana mukana, pelastanut elämään. "Viidakkomestari", eräs Brasilian ja luultavasti koko -maailman vaaraliisininiista ja peloittavim-mista myrkkykäärmeistä, oli puraissut häntä peukaloon. Heti, Samal- Ja lietkellä oli Hendersen iskenyt vii-dakkokirveellä peukalon ^ poikki.- Asianmukainen leikkaus olisi ollut mahdoton, sillä käärmeen myrkky leviää'vereen tuossa tuokiossa. Käärmeen puraisefha henkilö' tavallisesti kuolee jo viidessä minuutissa. Tuon "hevoskuurin" avulla säilyi miehen elämä, ja siitä lähtien oli tämä valmis menemään tohtorin puolesta vaikka tuleen. Olimme sittemmin usein kohdanneet miehen, joka'oli^ par lannut heimonsa joukkoon, ja melkein joka kerralla oli hän voinut tehdä meille hyviä palveluksia^ Hän varoitti n3rt meitä vakavasti oppaastamme, kertoen tämän kuulur van erääseen suistomaan sydämessä asuvaan vihamiehseen heimoon. . Mutta Hendersen uneksi päivin ja öin tm mä 'i i |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-10-23-03
