Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 7, 1937

              Kirj. Ulla
O^^EVÄÄN kirkkaan päivänä syntynyt olm
kun tuulonen kaihojen kannelta soitti:
Kevät taas ikävän talven kun voitti
niin luulin — iät onnen polktija polen.
Monta talvea Ifevääseen vaihtunut on,
olen toivonut, etsinyt onneni purtta,
jota keväinen aalto vie vasten timlta.
Miksi vie ei koskaan se ilohon?
Mun rinnassain* asuu kaiho ja polte,
kuka ikäväni sammumaan rinnastain' saa?
Ei kukaan sydäntäni ymmärtää voi,
kevään tuulien taittamaa.
Vaikk' keväällä synnyin niin sittenkin,
olen syksyisten öiden vanki.
Vaikk' kaihoni peittäisin multikin,
niin sittenkin polullani on^hanki.
Kirj. F. A. L.
©} 1^ ITOLAN Aku likenteli jo viit-
• f i ^ täkymmentä, kun Amor ru­pesi
ansojaan hänen elämänsä polulle
virittelemään. Ja niinpä siinä kävi,
että Aku oli tuota pikaa äijämiesten
kirjoihin kuuluva, kun A^appu-neito
hänet tapasi ensi kerran kesäjuhlissa.
Eihän se ollut mitään lastenleikkiä,
sillä Vappu-piikanen oli täyttänyt jo
48 siinä vähän ennen mainittuja "juh­lia.
* Niin tulivat häät ja mökki raken­nettiin
sen,4alon takimmaiselle met-säsarälle,
jossa Vappu palveli.
Nuoripari päätti, että jos niinkuin
herran siunaus asuisi heidän tykönän­sä
ja he saisivat lapsia, niin he kas­vattaisivat
ne oikein, ilman maailman
villitystä. * Ja eikä aikaakaan, Vappu
^sai tyttären,' vaikka olikin jo siinä
viidenkymmenen korvilla. Siitä ilos­tui
Akukin niin, että lähti kirkolle
ja pani markan papin haaviin. Oi­kein
alttiisti se markka helähti haa­vissa
S ja 10-pennisten joukossa.
Kotiin palattuaan kertoi Aku, kuin­ka
hän oli omantuntonsa kanssa van­nonut
kirkossa valan, että tyttö säi­lytetään
puhtaana kauan siellä met­sässä.
Hänelle ei näytettäisi maail­man
melskeitä, ettei hän osaisi kaiva­ta
mitään, vaan oHsi aina vanhem­piensa
luona. Vappu mieltyi tähän
ajatukseen ja oli iloinen siitä, että oli
saanut noin viisaan ukkelin, joka osaa
puhua viisaasti pahaa maailmaa vas­taan.
Niin tehtiin yhteinen päätös,^ Las­ta
ei viety minnekään. Nimeksi hä­nelle
annettiin Maria, jokai muistutti
sita puhdasta neitsyt-Mariaa.
.Eihän Maria mitään kaix^annut-kaan^
niin kauan kuin hän oli lapsi.
Mutta täjtettyään 16 viiotta, sanoa
tokaisi hän kerran, että hän haluaa
lähteä katsomaan, mistä isä hakee
jauhoja ja mitä siellä näkyy. Vappu
kauhistui ja ihmetteli, että mistä
Maria on saanut tuollaisen tuuman,
kun ei ole koskaan käynyt mi^än!
Aku pelotti tyttöä kovasti, että ei niis- .
sään nimessä pidä lähteä, sillä siellä
on paha maailma, jota pakoon hekin,
Marian vanhemmat ovat tänne kory
peen lähteneet.
. K«rran Vappu kertoi Marialle,
kuinka ennen juhannuksena loihdit'
tiin lähteellä tulevaista onnea. Maria
meni myöskin lähteelle, haluten hän­kin
loihtia onneaan. Hän ei tiennyt,
että lähellä lähdettä kiven takana is­tui
eksjTiyt metsästäjä, joka oli näh­nyt
Marian rientävän lähteelle kel­taisen
tukan hulmutessa. Metsästäjä
seurasi Marian puuhia-henkeään pi-
^dättäen, sillä häntä miellyttivät tuon
metsän tytön viattomat puuhat.
Temput, mitä taikomiseen tarvit-
-••tiin, olivat tehdyt ja tyttö alkoi lau­laa:
.
"Oi loihdi lähde kuin loihdit
mninoinkin,
loihdi tunteet pois sydämestäni.
Karkeita kaiho kauas rinnastain,
mi niin ikävästi niulle kuiskaa ain':
Sä olet metsän tyttö vaan,
ct koskaan joiidu sä Icnmcn
valkatuaan."
Metsästäjä nousi kiven takaa ja as­tui
jonkun askeleen tyttöä kohti. Ma­ria
kirkaisi: "Metsien peikko!"
"Olen eksynyt metsästäjä", sanoi
mies, mutta silloin Marian tukka jo
liehui kaukana metsästäjästä. Maria
juoksi kotiin ja kysyi äidiltään,,että
ovatko metsästäjät pahoja.
"Eivät, ja eipä noita näillä tienoin
ole kulkenutkaan. Mutta miksi sitä
kysyt?''
"En miksikään. ]Menen hakemaan
vettä lähteeltä'', sanoi Maria ja lähti
takaisin lähteelle.
jNIetsästäjä istui yhä lähteen luona.
Mario oli ujo ja katsoi miestä tark­kaavaisena.
Metsästäjäkin huomasi,
että tyttö pelkää häntä.
"Pelkäätkö sinä minua?"
"En pahasti. Äiti sanoi, että eivät
metsästäjät ole pahoja."
"Voi olla pahojakin metsästäjiä,
mutta minä en ole paha. Tulehan
tänne istumaan kanssani."
Varovaisesti Maria istui metsästä­jän
lähettyville. Mikään miehen lii­ke
ei jäänyt Marialta-huomaamatta.
Ilaria tutustui yhä enemmän vieraa­seen
ja hän neuvoi tien, mistä mennä
ja pyysi joku kaunis ilta tulemaan
takaisin. Metsästäjä lupasi pian tul­la
katsomaan metsänneitoaan. Hän
otti Mariaa ensin kädestä, veti hänet
luokseen ja vihdoin painoi hänet rin­taansa
vasten kuiskaten: "Jää hy­västi,
metsänneito''. Se oli merkillistä
Marian mielestä, jotain sellaista, mi­tä
hän ei ollut koskaan kokenut.
Kun han tuli lähteeltä kotiin^
huomasi Aku tytön tavallista erilaisen
käytöksen.
"Olet kuin pelästyn}^ .vuohi, mitä
sinä näit siellä lähteellä?" kysyi Aku.
"Olin lähteellä loihtimassa ja lau­loin
lähteelle", vastasi Maria kasvot
loistaen.
"Näitkö mitään?" kysyi äiti.
''Näinhän minä."
"Mitä?"
"Komean pitkän miehen, joka sa­noi
minua metsänneidoksi. Hän tulee
pian takaisin ja silloin minä lähden
hänen mukanaan katsomaan . maa­ilmaa."
"Sen tulen riivattu, sinun pitikin
muistella niitä vanhoja loitsuja, Ma­ria
on pian synnin teillä!" pauhasi
Aku. , • .
"Enhän minä ymmärtänyt, että se
niin vaarallista olisi. Mutta ei kai
Mariaa ole kukaan nähnyt, se on vain
lapsen mielikuvitusta — eikö niin
Maria?" . •
"Ei se ole mielikuvitusta, hän oli
elävä ihminen, otti minua kädestä ja
sanoi 'hyvästi metsänneito'."
Kaksi viikkoa on kulunut, eikä met­sästäjää
ollut kuulunut tulevaksi.
Eräänä iltana Maria taas tuli läh­teeltä
suuri kukkakimppu käsissään..
Silloin astui metsästäjä polun sivusta
ja sanoi:
"Hyvää iltaa, metsänneito! Oletko
sinä nyt morsian, kun noin paljon on
kukkia?" ,
Mari tointui ensihämmästykses-tään
ja vastasi hyvä^iltaa. Metsästä­jä
oli juhlatamineissaan, ollen sorean
ja kauniin näköinen Marian mielestä,
- "Em ole nähnyt morsianta muuta
*-^kuin kuvissa'.', sanoi Maria hiljaa.
"Etkö sitten ole käynyt m i ^
täältä metsästä?"
"En ole käynyt täältä kosl^
muualla, mutta haluaisin nähdä mui­takin
ihmisiä."
"Haluatko lähteä minun kanssa
ni?"
"Haluan kyllä."
"Mutta mitä sanovat vanhempa­si?"
"Mitä he sille mahtavat ja äitikin
sanoi, että minun pitää mennä rippi­kouluun."
"No, sitten minä vienkin sinut kau­punkiin
kä3miään koulua, jos vanhem-p
^ i suostuvat. Haluatko itse lähteä
kaupunkiin?"
"Haluan, mutta tulenko minä sit­ten
isän ja äidin luo käytyäni rippi-koulun?"
"Älä sure sitä, sinä pieni, kultakut-
. rinen metsänneito. Etkö halua met­sästäjän
omaksi?"
' "En tiedä . . . Onko herra kaupun­gista
kotoisin?"
"Olen ja sinne vien.sinutkin."
Metsästäjä astui metsämökkiin ja
toivofti hyvää iltaa/ johon vanhuk^
set kohteliaasti vastasivat.
"Oien tärnän metsänneidon esiin
loihtima metsästäjä ja tulin nyt pyy­tämään
häntä vaimokseni."
"Vai vaimoksi rippikoulua käymä­töntä
lasta! Ei vetele, ei", tenäsi
Aku.
"Mitä sanoo äiti?" kysyi metsäs-taja..
"En tiedä edes, mikä olet miehiäsi
ja mikä on nimesi."
"Nimeni on Kauko Sinivirta, kotoi-
Kuningas jakmingatar Wahsissa
Englannin kuningas Yrjö VI ja arvon Mnnan parvekkeelta.^»^
kumngatar Elisabeth "nävttävät it- gaspari sai Jtyvin epäystävälltseft m
scään'' kansalle historiallisen Caem- taanotön Irlannissa käydessään.