Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 27, 1955

              ••^j^^-
hr?"
(Jatkoa
ILLAN tullen ajoi tilanomistaja pari­valjakollaan
heitä noutamaan. Nyt
on kevätkylvöjen aika ja monella pari­valjakolla
täytyy työskennellä pelloilla,
muokata maata ja kylvää.
Asunnokseen saivat miehet pienen si­vuhuoneen.
Se nyt ei ole oikein kehut­tavassa
kunnossa, mutta simä on jon­kinlainen
kamina ja kaksikerroksiset
vuoteet. Valinnan varaa ei ole.
Talon lapset käyvät uteliaina kat­somassa
heidän kotiutumistaan. Iliain,
lisen he saavat syödä keittiössä, jossa
farmarin emäntä ja tytär heille taTJoi-levät.
He ovat alkuperäisiä ranskalaisia^
jo sukupolvia olleet tässä maassa. Mo-
Qemmat naiset ovat tummaverisiäXJa
pienikokoisia, mutta itse isäntä i)n
vankkarakenteinen ja enemmän pöfi-goismaalaiselta
näyttävä.
Talonv^ suhtautui heihin toverilli­sesti
. . . Lapset parveilevat heidän ym­pärillään,
puhuen kotikieltään, jota he
eivät ymmäfrä, mutta äiti ja vanhin ty­tär
puhuvat sujuvasti Englantia, samoin
isäntä.
Tytär Jeanne on tuossa pfrinkymme-_
aien iässä, iloinen, sievä vartaloinen" vei­tikka.
Hän olisi valmis lemmenleikkiin
Viljon kanssa, mutta Eemeli, joka par-haiten
osaa Englantia, selitti hänellej-että
Viljo on naimisissa, mutta sensijaan
hän ja Jussi ovat vapaita.
Tyttö nauraa iloisena, pieni petty­myksen
hiven äänessään. Sittenkin hän
joskus iltaisin pysähtyy juttusille Vil­jon
kanssa. Komea vaaleaverinen mies
vetää jollakin magneettisella voimalla
puoleensa.
Kesä kuluu näin ilman suurempia ta­pahtumia.
Miehet tekevät työnsä iloi­sina
. . .Joskus tuntuu niinkuin joku
pakottaisi jatkamaan matkaa, kun 'kul­kureita
näkyy joka paikassa. Vaunujen
katot ovat täynnä "piittareita" ja heis­tä
puhuttiin kauheita juttuja. «Kerrottiin
'heidän usein tekevän pahaa radan var­rella
asuville, vievän eläimiä ja onpa
joku naisihminenkin kadonnut heidän
kätensä kautta.
Syksy teke tuloaan . . . Viljankorjuu- •
ajan toverukset vielä saavat olla työs­sä,
mutta sitten alkaa taas vaellus kohti
tuntematonta tulevaisuutta.
Talven varaksi ovat miehet laitta­neet
hiukan lämpimiä tamineita. Onpa
Jeanne kerran kaupungissa käydessään
ostanut kauniin villapuseron Viljolle.
IHän selitti saaneensa sen halvalla. Se
olisi lämmin Viljon matkatessa. Eeme­li
on ottanut talon jätevarastoista vä­hän
kelpaavia, vielä käytettäväkseen.
Ja niin he eräänä syksyisenä aamuna
työntj^ät ulos lähteäkseen etsimään
uusia mahdollisuuksia. Häpeillen to­vereitaan
on Viljo \^inieisenä aamuna
suudellut Jeannea hyvästiksi.
Toiset ovat sanattomina kääntäneet
päänsä pois. He eivät kadehdi Viljolta
tuota pientä leikkiä. Hänellä on tosin
vaimo kotona, mutta eihän tuo liene
tuon edemmäksi horjahtanut siveyden
tieltä.
He matkaavat yhä edemmäksi län­teen
päin. Ensimmäisenä iltana on kyl-joukossa,
mutta kun Sabatan hellimä
Callas toisen näytöksen päätyttyä kuk-kassadon
keskeltä kumarsi vanhalle
maastrolle ja lähetti sitten neilikan Tos-caninin
aitioon, niin vanhan miehen sy­dän
taipui sekä kohteliaisuuden että ky­vyn
edessä.
ONIikään menestys ei kumminkaan
olisi täydellinen ilman kateelKsia kieliä.
Vastustajat väittävät jopa, että Callas
potee leukemiaa, verisyöpää. Mutta
Callas vastaa:
— Tietysti kadehtijani himoitsevat
jo vertanikin, mutta sitä he saavat
odottaa. Tiedän heikkouteni, ja jTitän
Scohentaa niit^ Odottakoot ja kuul­ukoot.
-Mutta \n&rtani he eivät saa pisa­raakaan.
MARJATTA:
Ik uisen ike en alla
KILPAKIRJOITUS
mä pohjatuuli ja länen aavikoilta len­tää
"suolaa muistuttavaa lumipyryä. Se
tunkeutuu vaatteiden läpi. He ovat
o{fe>ttaneet junaa eräässä suojaisesi^
ojanteessa sillan alla. Vihdoinkin kuu­luu
junan vihellys, kun se lähenee hei­dän
piilopaikkaansa. He juoksevat ju­nan
sivulla vähän aikaa ja sitten uh­karohkea
hyppäys . . . Jokainen on­nistuu
saamaan Idlnni ja laahautua ka­tolle.
Siellä ei tosin ole lämmV, mutta
kaikki vaunut ovat lukitut. Junamies
kulkee tatkästuksella. Tällä kertaa sat­tuu
olemaan vihaista susikoiraa muis­tuttava
tarkastaja. Hänen on itsensä­kin
kylmä ja hän vihaa piittareita, joi­den
tähden hänen täytyy värjötellä tääl­lä
ulkona. Olisi somaa olla tuolla takim­maisessa
vaunussa pienen pullon ääres­sä.
Mutta ei r— noita joutilaita täytyy
olla ahdistamassa.
— Ahaa! hän huutaa nähdessään var­jon
luiskahtavan edempänä ja samassa
häh on Viljon niskassa. Tämä ei ole va­ruillaan.
Hänen otteensa antaa periksi
ja illan halkaisee yksi kauhistunut ääni,
muita ääniä kovempana. Se on viimei­nen
. . . Juna pyskyttaä edelleen* ja vii­meisten
vaunujen pyöfät heittävät Vil­jon
ruhkoutunutta ruumista edestakai­sin,
Eriää ei ole kuin muodottomia resui­sia
kappaleita. Eemeli on nähnyt tapah­tuman
jä pian on hän tuon pedon nis­kassa.
Yhdessä he putoavat radan vie­reen,
tappelevat siinä hetkisen, kunnes
Eemeli on voittanut . . . Verissään ma­kaa
tuo "susikoira", joksi Eemeli on
hänet ristinyt^ henkihieverissään radan
vieressä.
Tuuli ujeltaa ilkeästi heitellen suo­laista
kirvelevää lunta tuon pedon pei­toksi.
Eemeli jatkaa matkaansa rataa pit­kin,
päinvastaiseen suuntaan. Ensim­mäisessä
risteyksessä hän ottaa toisen
suunnan. Näin on päättynyt yhteinen
vaellus. Jussi kyhjöttää yksin vaunun
katolla viluissaan ja peloissaan.
.\lli on saanut pari päivää lisää työ­tä,
joten hänellä ei ole mitään hätää
nyt. Ainoa mikä ahdisti häntä, oli tuo
kavala yskä. Se on jäänyt piinaavaksi
seuralaiseksi.
Hän ei tosin ole osannut pelätä mi­tään
vakavampaa eikä osannut varoa.
Esti on ollut tähän asti terve, mutta
nyt syksyllä on hänet koulussa tarkas­tettu
ja havaittu sairaaksi. Keuhkoissa
on tuberkeli ja hänet määrätään paran­tolaan.
Alli määrätään myös tarkas­tettavaksi
ja samoin Maria. Alli joutuu
myös parantolaan, mutta Maria on van­haa
kestävää sukua ja häntä ei vaivaa
mikään.
Hänen asuntonsa tullaan myrkyttä­mään
ja uudet asukkaat saavat muut­taa
huoneisiin.
Kgikki on käynyt niin äkkiä ja ar­vaamatta.
Koko kesä tuossa hiljaisessa
pelossa ja odotuksessa, joten Alli ei
osannut panna mitään arvoa omalle pii­naavalle
yskälleen. Muut huolet ovat
painaneet enemmän. Pikku Estille on
ensin hankittu paikka parantolassa. Vas­ta
parin kuukauden kuluttua, oltuaan
ensin sairaalassa, pääsee Alli. lähtemään
sinne. Hän on nyt heikompi kuin sai­raalaan
tullessaan. Erotettuna amoas-taan
on hänen tilansa vain pahentunut.
Esti on myöskin heikentynyt. Hänen
tilansa on vakava ja ennenkuin äiti
ehtii parantolaan, nukkuu pikku Esti
iäksi. Unikuvissaan hän kuumeessa on
muistellut pikku Matin pientä arkkua.
Sinne olisi hän halunnut.
Nuori sairaalan lääkäri on erikoi­sesti
pitänyt tuosta pikku potilaastaan
ja hänen kustannuksellaan ostetaan Es­tille
kaunis arkku. Alli ehtii juuri hau-taustilaisuuteen.
Tuo hyvä tohtori tu­kee
häntä, kun i»eni valkoinen arkku
lasketaan maan poveen paranoian kau­niissa
kalmistossa . . .Kaikki paremmin
voivat potilaat ovat tuoneet kukkan-
V sa pienelle vainajalle. Sinne jää pikku.
Esti kukkakummun alle. ^
Hiljaisen yksitoikkoisena vierivät
päivät Allilla hänen huoneessaan. Hän
on eristetty yksityiseen huoneeseen. En­sin
aluksi ei kukaan hoidokeista käy­nyt
hänen luonaan. Ainoastaan hoita­jat
määräajoin ja hän nukkui paljon
usein vuorokausia. Saatuaan ateriansa
ja muun tarpeellisen hoidon hän nukahti
mistään tietämättä, mikään ulkopuoli­nen
ei häirinnyt häntä.
Joskus valveilla ollessaan hän saat­toi
muistaa puolisonsa ja kysyä häntä,
niutta sitten vaipui taas tuohon tuskat-'
tomaan tyhjyyteen, elämän ja kuole­man
rajamaille.
Näin kuluu viikkoja. Viimein hän
"alkaa nähdä ulkopuolista elämää. Hän
osaa jo seurata ääniä ulkopuolella, osaa
jo kaivata hoitajia määräaikoina, jos­kaan
hänen muussa paranemisessaan ei
näy mitään muita merkkejä parem­paan
päin, on hänen järkensä sentään
säilynyt noiden rajattomien surujen ai­kana.
Eräänä päivänä hoitajatar sanoo hä­nelle
tulleen vieraan.
— Miten on, mrs. Hetesuo, jaksatte­ko
ottaa hänet vastaan?
Kukapa minulle vieraaksi tulia­si.
Eiköhän se ole erehdys? epäröi Alli
ensin. Voi, en usko.
— Varmasti, hän sanoi teidän ni­menne.
Hän on selfaineri herttaisen nä­köinen
vanha vaimo. Kohta saatte näh­dä
hänet.
— Maria! huudahtaa Alli vanhuksen
tullessa sisään. Te kultainen ihminen!
Kyynelsilmin tervehtivät he toisiaan.
Maria istuu tuolille vuoteen viereen.
Hänellä on tuomisia. Itse hän on va­rannut
kaikkea hyvää ja sitten on pink-ka
kirjeitä. Ne ovat melkein kaikki Ii­dalta,
vain pari korttia on Viljolta. Ne
ovat aikoja sitten lähetetty, mutta tuo­vat
toivon kyyneleet kuitenkin Allin sil­miin.
Tietäähän vanhus vähän muutakin.
Eemeli on käynyt hänen luonaan, tuo
kulkuri. Hän on käväissyt vain ohikul­kiessaan
eräänä iltana ja kuullut miten
Allin asiat ovat. Ei hän kenellekään
muille ole kertonut tapahtumasta.
— Ei tarvitse suotta tuottaa surua
vaimolle, oli hän sanonut ja sitten ker­tonut
totuuden. Eikä Maria tietoaan
Allille kerro. Hiljaa vain koettaa pu­hua
muuta lohduttavaa,
—• Olenkin täällä kauan, hän sanoo.
Työpäiväni annoin lainaksi eräälle tar­vitsevalle.
Hän saa n}^ jonkun viikon
ahertaa heillä. Minä kyläilen täyllä.
Eräs hoitaja lupasi laittaa minulle huo­neen
. . . Katsos, olen vanha liikku­maan
ja etsimään yöpaikkaa. Mikä se
on heillä hommatessa, sen kun puheli­mella
tiedustaa. Otan auton sinne h ä ­mään
ja jos huomenna on kaunis ilma,
tulet mukaani ja käymme Estin hau­dalla.
Sinun täytyy virkistyä . . . Eihän
tiedä mitä elämä vielä tuo sinulle, lap­sipuolelleen
kovia kokeneelle. 'Kai nyt
aurinkokin joskus paistaa. Viljos4 hän
ei uskalla puhua mitään, ääni ehkä pet­täisi.
Hän, vanhus, ei jaksaisi salaisuut­ta
säUyttää.
Vierasaika on ohi.
— Näkemiin, toivottaa Maria lähtt«<.
sään. Niin Mli jää yksin. Hän
jeen toisensa jälkeen ja lukee mitä ajan*
kuluksi. Ne tuovat kuin tuulahduiL
toisesta maailmasta. '^^^
Ihmetellen.hän löytää kirjeiden jou
kosta Ainon kirjeen, jossa tämä kirjoit."
taa kauniisti kasvatussbkoUeen ilnan
mitään säätyeroa. Hän kertoo itseUään
olevan pikku tyttären.
Vielä hän herttaisesti pyytää Allia
lähettämään pienoiselleen jotakin kau­nista.
"Sinäihän tiedät miten vaikea tääl-tä
on saada mitään kaunista pikku
prinsessoille. Tyttäreni nimi on Ester
kuten sinun Estisi lyhennettynä. Tiedät'
että olen muistanut sinua usein jamuis-'
tan aina." Tuo on kaunis muisto, ajat-
: telee Alli. Hän muistaa miten monta
katkeraa hetkeä Aino valmisti hänelle
mutta ei hän enää jaksa ajatella ke-nest^
ään pahaa. Hän tuntee vain hil-jaista
onnea. Ehkäpä pian on kaikki
vastoinkäymiset eletty ja jäljellä on
vain iäinen rauha/
Idan kirjeitä hän lukee myös. Hoita­ja
käy ja kehoittaa häntä lepäämään.
Huomenna sitten voitte jatkaa, hän
sanoo — kohentaa Allin vuodetta jä ot­taa
puoliväkisin kirjeet pois ja sammut­taa
valon. Mutta vielä kauan aikaa kul­kee
Allin ajatukset noilla tutuilla po­luilla.
Seuraavana päivänä tulee Maria uu­delleen.
Tunnin saa hän viipyä Allin
luona. Se on korvaamaton onnen het­ki
Allille. Nyt hän saa kuin uutta voi­maa
elämään ja Maria ennustaa hänelle
onnea. Tämähän on vain ohimenevää.
— Vielä sinä palaat sinne omiin huo­neisiisi,
sinne ullakolle. Siirsin kaikki
huonekalusi ja muut tavarasi, kun täy­tyi
ottaa sinne huoneistoon asukkaat,
sillä olen jp niin vanha ja raihnainen,
etten jaksa olla enää kauan vieraan
työssä, hän selittää kuin anteeksi pyy­täen.
— Nyt annoin sille vaimolle vähän
avuksi niitä työpäiviäni. Ei hänellä­kään
ole paljoa. Ovat äskettäin tulleet
Suomesta hekin, mutta heti kun pa­laat,
saat ne huoneet, vaikka outoa
niissä olisi sinullekin, kun lapset ovat
poissa. Voit silti tulla aivan hyvin sm-ne.
Minun huoneissani on aina sinulle
tilaa.
Rattoisasti Marian rupatellessa kuluu
aika . . . Nämä vieraskäynnit ovat kor­vaamattomia
Allin yksinäisyydessä.
Eräänä päivänä autetaan hänet pukeu­tumaan
ja . hän saa jonkun minuutin
viipyä Estin haudalla Marian kanssa.
Autolla hänet viedään sinne ja tuodaan
taas takaisin. Tohtorit tietävät, että
hänen päivänsä ovat luetut ja siksi saa
Maria usein viipyä iltaisin hänen seura­naan.
Viimein on Marian loma lapussa ja
hän lähtee kotiinsa. Rakkaat jäähyväi­set
jäävät viimeiseen kohtaamiseen. Ju­na
on ^o asemalla Marian saavuttua
sinne. Yksinäisenä hän heittäytyy vau­nun,
nurkkaan ja itkee koko sydämeen­sä'
patoutuneeh tuskan. Miten vaikeaa
hänen on ollut näytellä Allille ja koet­taa
lohduttaa ja nostaa.
Alli jää yksin . . . Hänkin tuntee
helpotusta Marian lähdettyä. Jotabn
salaista hän tunsi olleen Marian sydä­mellä,
mdtta hän on Uian heikko sita
ajattelemaan. Maria onkin hänen ainoa
ystävänsä.
Pari päivää enää kestää Alli ja sitten
hän uinuu pois — ankara verisyöksy vie
viimeiset voimat. Marialle hän käskee
hoitajan lähettämään pienet kalleuten­sa.
Sormuksen hän pyytää Marian an­tamaan
Viljolle . . . jos vielä joskns
tämän tapaa. Silloin sitten on elama
eletty hänen kohdaltaan. Se on ollut
aina kovaa ylöspäin nousua. Ei koskaan
helpctfipaa Hän on ollut aina kuin ikui­sen
ikeen alla — lapsesta hautaan.
Marialle tiedoitetaan Allin kuolemas­ta,
mutta hän on hyx^ästellyt -^'^1^.
tiessään, joten hän pyytää vam lane
tämääi
niät e«
Kau]
pikku
henkilc
saattar
Sinne
toimitt
hän pi
on kei
käymii
puheer
kun se
vaivaa
vat AI
umF>ee:
Sinn
[man k
I nut lai
I kukka:
mehev
vieräht
mulle.
l nutuoli
sään o
esineet
kaulak
joka oi
toksi.
hautak
eläimet
viimeis
telee n
Xe ov
neesta
kotima
paremi
•Kohl
ton! sj
kukaan
kaa va
sen. Si
mieleer
Hän et
osoitte<
Allin V
muisto
muulle"
samanc
too V:
myösk
sä ja •<
omaist
Allin
neen r,
osan j
Varhu
kaisla
ten tu<
siellä,
tensa
rempih
hänkin
Ma]
tamat
tule.
saa A]
s\-y k
na m
ville.
, Vuo
nut ja
on ty'
Xiinpa
piu"
seen
Juna
Ei hän
kyytiä
nen n
kaaks
nasta
kerran
Juna
hetken
paikka
ta jana
junami
ner m:
hän k;
olisi 1
Sitle
kääntv
Sivu 4 Laäa!alaiiia« elokailn 27 päivänä.