Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 3, 1941

              -^v-aan.— Tuolla yksi. Pitkä,
j^akuin seiväs. Ei mitään nai-bten
muotojen suloutta. Korset-tiukalla.
Puettuna kuin sirkusrät-jatar.
Suupielissä kiroilemisen
gänänväsymyksen kyntämät pur-
Tuolla toinen, valkoisessa, köyhän-
^ijessä leningissä. Jaloissa kai­rat,
likaiset pariilaiskuurit. Ot-tukka.
Palavat mustat silmät,
•laantunut vartalo. Pitkä, jul-arpi
vasemman siiman alla. Kai
• ona joltakin yölliseltä seikkai-ta,
tahi mustasukkaisen rakastarjan
merkki. — Kerjää tsajiiläsia.
ttelee ja rähisee kiusottelevalle
• starjoilijalle. — K>'mmeniä kai-
Tuolla v^hän paremmin säilyneet,
i näkyviin kohotettuine rintoi-
-. Nojailevat tilapäisiin kaväl-eihinsa,,
aistillisen-imelä hymy
tuilla huulillaan.
aiken roskan, hälyn ja rivojen
ujen, taudinsyömien katunaisten
ihmisyyden viimeistenkin rippei-loj^
uunmyynnin keskellä hääräi-jksinkertaisesti,
mutta siististi
lu, noin 18-vuotias neitonen,
elee tsajutarjottimia edes- ja ta-
•in. Ilme totinen. Huomio kok-o-työssä
kiinni, — Sadat silmät
vat nälkäisinä jokaista liiket-
.Mikä vastakohta I Ihonsa puhdas
in maito ja kasvojen muodot kuin
' tet3Ti jumalattaren. Nenä luon-kauniisti
ja sopusuhtaisen ohuena
Pallas Atenen. Sysimustat
rat vahvasta kassasta laskeu-iiänen
ohauksilleen. Neitseelli-kiinteät
povet värähtelevät oh-puserpn
alla hänen käydes-
'1. Askel sujuu kuin laulaen vain.
hamoniaa, niin, miltei kuin soit-jokaisessa
liikkeessään.
Ja silmät. Ne silmät! Yksmään
uneksiva ilmeinen, tumma silmä-ieijastaa
joitakin kauemmaksi
tavia elämänarvoja koko tuossa
itäisessä kaaoksessa.
-Mikä voima häntä ylläpitänee näin
aisessa ympäristössä? -—
to, .lapsenmielinen, harras us-kenties.
Uurhe isä- ja äiti-asta
ehkä. — Taikka rakastet-atlen...
'
^ tiedä, mutta tuo viimeinen --v
'ei minusta tunnu miejui.«e»-
Vaikkakin se xo~/.r. nensr:
itsekäs ^IPIT? .-UKSU Kr.
^feHtasi sejv-llä . . . , •
käänivy när. T?'jr:leenv Ti-'
^ sok^na :a ^^eia- ^aada
I * keskustelua. — Emme
toisiamme. Pyörittää kau-
_ Daatää- Hymyilee. V^iiiiite-
; »^^ei. eheät ha.v.paä,t Las- :
'^^^ »entun Dienen; ^-htieliai-
^-;:^inaton turiavuus on aifcanut.
»^^7n tunnista tuniiir. K. saan zil-
^oiR Dienen oäännvökahdvk-
^'oiselta ysiävältäm. Näen ku.n-
«"»aasti hänkin haluais, va.hi...
^"ajatuksen, mutta: -nie ixAn.-
Emme ymmärrä toisiar.v
• väikyttelen mieles-
- '•uou nuoren venakon ma-
^^j^>;Moista kuvaa. Nukahdan,
nia}^ ^"'en suvituoksuisilla
zj^. näyttäytyy sanan
2^atiomälle rakastajalleen,
t^"'" käsin, mutta juhlallisen
temppelin papitar,
^ukT Käteeni käy ja
^n*?" itselleni sanovan:
JU U A oli sievä tyttö. Kauniiksi­kin
häntä voi sanoa lapsellisten
kasvojensa ja pienuutensa vuoksi.
Hän oli vaaleakutrinen, harmaasil-mäinen,
iloinen tytön veitikka. Hän
loi iloa ja hilpeyttä jmipärilieen missä
\^in liikkui. Hän oli siinä iässä että
haaveili rakkaudesta. Toivoi että
häneenkin joku kunnon poika rakas­tuisi*
siHä hän kaipasi sellaista tove-
• ria.
Iloisuudestaan huolimatta hän oli
hyvin ujö vieraiden joukossa ja eten­kin
jos oli nuoria poikia seurassa.
Maaseoduiia, jossa he puivat, ei ol-lutkaaiwiftonta
nuorta miestä ja ne,
jotka Julia tunsi, eivät häniä miellyt­täneet
siinä Ahteessa että heidän
kanssaan mihinkään läheisimpiin suh­teisiin
rupeaisi.
-Mutta tulipa sinne naapuriin eräs
viecas. nuori mies työhöm Poika oli
hulivili luonteeltaan ja veti tyttöjen
ajatuksia puoleensa. .Monet tytöt
pitävät sellaisista pojista ja niinpä
Julistein rakastui häneen. Pojan ni­mi
oli Johannes. Tämä piti lystiä
kiusoitellen loikkia tyttöjä. Juliaa
hän ei kuitenkaan koskaan kiusannut,
joten Julia luuli ettei Juha hänestä
välittänyt. Tämä ajatus koski Julian
herkkään mieleen. Ja niin hän kul­jeskeli
kylässä muiden tyttöjen luo­na
ja murl^eellisena ajatteli matkoil- •
Kirj. LEA LAE.
"Rauha olkoon sinulle, muukalainen,
joka sairautesi vihdoinkin olet jättää
saranut!
Mutta itseni kuulen vastaan sa­novan!
"Erehdyt sinä, naisista iha­nin,
sieluni on särityneempi ja sai­raampi
kuin koskaan ennemmin!
Sairas minä olen. Rakkaudesta sai­ras!"—
Tunnen kuinka suolaiset karpalot
kihoavat silmänurkkiini, käänn3m
poispäin ja — kuin epätoivoinen —
kohotan käsivarteni kasvoilleni.
Mutta lääkitsevästi hymyillen hän
laskee kätensä oikaDääiier.i ;r Nurk­kaa,
sisaren'helij^ytra äänessään, iäl-
Jeen- '"Raaha olkoon sinulle, runo-
."i-ekkfl -:iiia sinun ssi^^^ude^sa*; :3n si-väkevvv^.
es) 33 -z-inun terveytesi
?<ilu'!*:.*, etkö sinä ennemntrn koh-
•:<4CiriT.stanmie elämää vihannut. Kat-ktrinidessasi
sinä rakkauden suurim­man
kaikista intohhnoista kuolevai­sessa
kielsit. Yksinäisyydessäsi ja
itsekkäisyydessäsi luulit kutsumuk­sesi
olevan, — Sairas, pahasti sairas ~
sinä olit sillom.'"
"Nyt i->r.ä oiet terve- siilä alethan
saainnt :aKai5i?T funtatJQen Kaipuan
ja lapsen mielellä rsRa^^ianiKen ci--
jan.""
"Muistatko, tänään on pääsiäinen
yhtaikaa kaikkien kristittyjen. Mei-
Gä:r ia teidän. Tahdon antaa sinulle
.'aisen pyhän suudelmani"
^jnsin hänen \aattoman suunsa
1; .~.<ettavan janoavia huuliani. Tun-in
huumautuvani, kuin pyhän savun
tuoksusta, hänen ruumiinsa neitseel­lisestä
hurmasta. Heittäydyin nyyh­kyttäen
maahan, halaten hänen jal­kojansa.
Mutta . . . hän oli kadon­nut.
Heräsin. Silmäni olivat todellakin
kosteat. Tunsin syldlleeni konduk-töörivaunussa
vieressäni makaavaa
santarmia, joka heränneenä hänkin,
haukotellen ojentaikse valtavaa ru­hoansa,
ja kannukset kilahtdivat hä­nen
kääntäessään kylkeään . . .
laan, että miksi Juha ei näytä välit­tävän
hänestä mitään. Jos he sattu­malta
toisiaan tapasi\>at, niin vain
tervehtivät ja jatkoivat matkaansa
omalle suunnalleen.
Mutta erään toran Julia oli meh-njt
naapuriin kouiutoverfaisa luo ky­lään.
Tänne tuU myös Johannes ja
nuoret puhelivat keskenään. Julia
ei paljon puhellut, sillä häntä ujos­tutti
Juhan läsnäoloa eikä hän ha­lunnut
millään antaa tämän tietää
hänen mieltymyksestään. Julian läh­dettyä
ystävänsä luota l^ti Juhakin
jaJiävdi Julian kanssa portille asti.
Tähän Julia uskoi Juhan pysähtyvän,
mutta tämä pyysikin päästä saatta­maan
Juliaa kotia asti. Julia myön­tyi
siihen salaa iloiten, että olipa Juha
sittenkin huomannut hänet. Mutta
kuitenkin Mu ihmettdi kun Juha
käyttäjrtyi niin vakavasti häntä koh­den,
kun taas toisten tyttöjen kanssa
hän oli niin vallaton. Tämän jäl­keen
Juha usein saattdi Juliaa koti­portille
asti, jolloin he puhelivat vain
vähän.
Tästä lähtien he alkoivat käydä kä­velyretkillä,
kuitenkin salassa Julian
vanhemmilta. Julian oli niin haus­kaa
ja rauhallista kulkea metsäpol­kuja
ja maanteitä Juhan kanssa.
Luontokin tuntui niin erilaiselta, met­sä
oli niin viehättävä. Näillä-retkil­lään
he etsivä.t sopivia pysähdys­paikkoja
ja istuivat keskustelemaan.
Vähitellen ja kauniisti kehittyi heidän
ystävyytensä. Kat-seet puhuivat sitä
mitö ei sanoin vi^lä uskallettu julki
lausua. Nämä retket olivat ihania.
Usein Juha lauleli Julialle kauniita
lauluja, joita hän kuunieis nautin­nolla.
Tämä kaikk; jätti Kauniin
muiston ainiaaksi Julian mieleen.
Kerran Juha sanoi:
"Sinä, Julia, oiet.niin erilaine:) ki::n
muut tytöt. En tieoa irriksi. mutta
.e3 voi Olla seurassasi seiiainen -nnn
;.0;5tcn, "
"Miten oien erilainen.''' Kysyi Ju­lia,
"Öleri vain oma itseni,"
"Eh haluakaan muuta kuin että
olet ama oma itsesi. Ja meillä onkin
hauäiaa yhdessä näiHä retkillä, vai
pidätkö sinä-niistä?" kysyi Juha.
"Kyliä,minä pidän niistä ja haus­kaa
meillä todella. onJ", vastasi Julia.
Kunjhe. erään kerran olivat saapu­neet
erääseen jnutkaan Julian koti­tiellä,
Juha yhtäkkiä sieppasi Julian
syliinsä ja suuteli häntä kiihkeästi,
laski hänet yhtä nopeasti irti ja lähti
kiireesti pois. Julia jäi siihen seiso­maan
yllätettynä ja liikutettuna. Hä­nen
ajatuksensa ja tunteensa myller-si\'
ät. Hän jäi tuijottamaan Juhan
kiireellistä poistumista sekavin- fun-
•s-tein.^_:-.' •• • - .
- ^*Hän suuteli nnnuarHäii suuteli
' niinuä;! t^ist» Jti^ ajatukset.
Tämä oli niin odottamaton, vaikka
' salaa toiAnjttu tapaus, että Julia oli
aivan jaloiltaan pyyhitty. Niin hä­nestä
tuntui. — Hän suuteli minua!
Hän siis pitää minusta! Oo, kuinka
suloiselta se tuntui! Muttia -mikst
hän juoksi heti pois ? V^oi Juha! mi-hm
sekavaan myllerrykseen sait aja­tukseni
-—koko olekmukseni! kuohui
Jijlian ajatukset.
Kun he taas tapasivat toisensa,
lähtivät he jälleen kä^lylle. :Muuta
huvittielua ei TiiaaseuduHa juuri ollut­kaan.
Tansseissa he kulkivat, mutta
Juha ei ollut mikään erikoinen tans­sija,
joten ei niistä ollut muuta nau­tintoa
kuin ne matkat. Näillä mat­koilla
oli Julialle joskus mieliharmia,
sillä Juha oli taipuvainen väkijuomiin
ja Julia ei pitänyi: juopottelusta.
Seuraavalla kerralla toisti Juha
taas saman kuin edelhsellä kerralla.
He olivat kotimatkalla kävelyltään ja
Julja taas sieppasi Julian syliinsä ja
suuteli vielä kiihkeämmin kuin edelli­sellä
kerralla. Ja hä*? taas jäiti Ju­lian
siihen seisomaan. Tästä Julia
ei tiennyt mit.ä ajatella. Hän piti
<i'itä. etl3 Juha suuteli häntä, mutta
niiksi täniä juoksi pois aina.' Se
häntä kummastutti.
Tuli^ saikin rohkeutta ja kysyi
uiosiellenr
"Juha, miksi sinä juoksit pois kun
olit suudellut minua?"
•'Minä Delkäsin että et pidä siitä,
ia kuitenkin minä halusin suudella
sinua", vastasi Juha.
"Kuinka sinä sellaista oelkäsit?"
"En tiedä miksi. Pidätkö siitä,.
Julia.-'"
"Kyliä*". \'2Stasi Julia ujostellen.
"Pidätkö sinä Julia minusta.''* .
"Enhän sinun kanssa c^Tsi jos en
pitäisi. Pidätkös sinä minusta, Juha>;
oikein todella?"
. "Pidän, Julia. Pidän sinusta, kun
olet niin iloinen ja silti erilainen kuin
muut tuntemani tytöt. On hauska dl- .
la seurassasi."
Ja nyt erotessaan Juha suuteli Ju-
Saksalaisten vttknalaisten hävittävä toiminta on kohottanut Bri-
Mnfiiassa suunnattoman kauppalaivaston rakennustyön. Tässä ku-vofsa
piJ^ealla nähdään yksi juuri -valmiina ja vesille laskettuna
ja.toinen rakennuksen alaisena.