Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 2, 1943

              1943 L A U A N T A I N A ; T A M M I K U U N 2 P Ä I V . ^Ä Sivu S
noiiiin valittaviin entisiin potilaihin-sa,
joissa useimmiten ei löytynyt
muuta vikaa kuin laiskuudesta ja
mässäilystä johtuva epämukavuuten­sa
ja hermostuneisuutensa.
* * *
Näin kului kesä ja tuli syksy, ja
svksyn mukana myös tutkintonsa
suorittanut nuori lääkäri Raymond,
joka suhtautui heti Lauraan avomie­lisen
ystävällisesti. Ja samana ilta­na,
keskustellessaan isänsä kanssa,
kysyikin poika:
**ili3tä olet saanut tuon t3rtön;
hänhän on oikea aarre?"
"Älä vaan rakastu häneen, sillä —
uskaltaisihko sinulle sanoa — hän
on — Royn vaimo."
"Royn vaimo! Mitä hittoa hän
ei sitä sitten ole ilmoittanut edes
meille? Totisesti jos hän olisi mi­nun,
olisin sen huutanut koko maail­malle!"
'Tuulen, että tyttö halusi sen sa­lata
äitinne vuoksi, ei halunnut saa­da
yksin jäätyään kokea hänen hal­veksumistaan.
Tunnethan kuinka
turhamaisen ylpeä hän on. Ja tie­tänet
senkin, että äidillä oli Roylle
valittu morsiankin, Doris Pendle.ton,
mutta Roy pakoili tuota 'parlornuk-kea'
ja ehkäpä osittain siitä syystä
meni ilmailuvoimiin. Se vain on to­si,
että Laura on Royn vaimo, ja hä­nellä
on herttaisin pieni poika, joka
todistaa näöllään isänsä.'' Sitten hän
kertoi sormustarinan.
*'Ja sinä autoit tuon pojun maail­maan
tietämättä että olit sen iso­isä-
Eikö elämä olekin kummalli­nen!'*
hymähti Raymond. "Mikä
pieni maailma!
Kaikki meni kuin ennenkin. Ray­mond
oli Lauralle hauska ja lämmin­sydäminen
sukulainen.
Mutta kun ensimmäiset lumihiu­taleet
putoilivat maahan, saapui säi-kahdyttävä
sähkösanoma:
"Pahoitellen saamme tiedottaa,
että Roy Hammond on kadoksissa ja
luullaan hänen pudonneen vihollisen
maalla."
Mutta mikä sähkösanoman ohella
vielä 42ämmästytti oli se, että se oli
osoitettu Mrs. Roy Hammondille.
Siis Roy oli ilmoittanut että hän oli
avioliitossa. Se tuli lääkäri Ham­mondin
postin mukana ja hän sai
sen ensin käsiinsä. Samanlainen kir­je
oli myös Tri Raymond vanhem­malle.
Kun Raymond nuorempi tuli ter­vehtimään
Lauraa, näki hän heti
muutoksen tytössä, -
"Mitä on tapahtunut? Sinähän
olet kalpea kuin haamu."
Laura osoitti lappua pöydällä.
"Tyttö rukka, että näin piti käy­dä!
Ettei sinulla ollut kylliksi ilman
tätä! Otan sydämeni pohjasta osaa
suruusi!" Ja Raymond ojensi Lau­ralle
kätensä.
"Kiitos- Olet aina ollut minulle
niin hyvä!" nyyhkytti tyttö.
"Luulen, että sinun nyt on paras
mennä kotiin täksi päiväksi. Vien
sinut autollani", sanoi Raymond ja
auttoi takin tytön ylle.
Mutta ilkeät ihmiset «ivat näe
issään muuta kuin pahaa. Kun
räs/Mrs. Hammondin rouvaystävä
äki Uaymondin auton Lauran asun­en
edessä, tiedotti hän heti tuosta
siasta Mrs. Hammondille. Hän oli-in
matkalla juuri lääkärin asunnol-
, jonne oli kokoontunut joukko
ouvia pelatakseen bridgea.
Kyllä siinä sitten joukolla arvos-eltiin
Laura.
"Mutta^kyilä minä sen naikkosen
petän! Aivan tänä päivänä menen
Jokela, maalisk. iO p:nä 1932.
Rakas Eeva f
Näytän olevan samanlainen kuin
entinen mustalaispoika. Kun pääsen
alkuun, en osaa lopettaa. Toivotta­vasti
et pidä kirjeitäni maanvaivana,
vaan ymmärrät niiden olevan aiottuja
hänen puheilleen ja pyydän, jos hä­nessä
on yhtään ihmisyyttä, että hän
heti jättää mieheni ja poikani kont­torin.
En siedä tuollaista epäsiveel-lisyyttä!
Ja olisiko hän yksinäistä
^ lasta muuten saanutkaan, ellei ollut
tuollainen! . . ."
Mutta ;Mrs- Hammondin sanatul­va
katkesi kesken, kun Raymond,
joka oli seisonut ovella ja. kuunnellut
tuota ryöppyä, sanoi päättävästi:
"Älä häpäise poikasi vaimoa, äiti!
En voi sietää että heität ensimmäi­sen
kiven kuulematta asiaa oikein!"
"Mitä sanot? Sinunko vaimosi?
Kuinka voitkaan sitä vielä tulla il­moittamaan
minulle?" kuohui äiti
tulipunaisena.
"Ikävä kyllä, eri" ole hänen mie­hensä.
Mutta Roy on. Jos et usko,
näet sen tuosta'', ja hän veti taskus­taan
Mrs. Roy Hammondille osoite­tun
sähkösanoman.
"Minun poikani kadoksissa!"
voihkaisi äiti. "Kenties jo kuollut!"
Tilanteesta huolimatta Mrs. Pend-leton
kysyi:
"Mutta onko totta, että Laura on
Royn vaimo?"
"Olen pahoillani että olin niin avo­mielinen,
että annoin heidän salai­suutensa
ilmi, mutta nyt se on myö­häistä
ja— oikein. Se on totta. He
menivät avioliitoon ennenkuin Roy
lähti meren taa, ja hän ei tiennyt että
Laura oli tulossa äidiksi. Vaikka
mitäpä se olisi hyödyttänyt sota-ai­kana.
Siksipä tj-ttö näki parhaaksi
pitää sen "salaisuutenaan- Mutta
hän tiesi myös, että jos hän olisi ol­lut
avonainen, olisi joku tiedottanut
Roylle lapsesta, ja hän ei halunnut
lisätä Royn huolia siellä. Sellainen
saattaa olla hienosieluinen tyttö, ja
sentähden te vanhat kanat olette y-rittäneet
tahrata hänen maineensa
lokaan!" sanoi Roymond kiivastu­neena.
"Siksi, että hän oli kyllin ur­hoollinen
kantamaan tuon kaiken yk­sin,
toivoen, että joskus tulee aika,
jolloin heidän yhteytensä saa koko
tämä pieni yhteiskunta tietää. Mut­ta
nyt Roy voi olla kuollut
voitteko ymmärtää kuinka raskas
taakka hänellä on? Kasvattaa Royn
lapsi yksin, tuskin enää toivoa, että
miehensä koskaan olisi häntä tuke­massa
ja rakkaudellaan lämmittä­mässä.''
Naiset kokosivat vaatteensa ja
lohdutellen Mrs. Hammondia lähti­vät
koteihinsa.
Tästäpä vasta sotku tuli! Mrs.
Pitts, joka oli tuon uutisen niin hy­vissä
toiveissa kiikuttanut Mrs. Ham­mondille,
oli pettynyt ja nyrpeä pa­latessaan
kotiinsa.
Viikkoa myöhemmin vahvistettiin
tuo epäilys, että Roy oli saanut sur­mansa.
Se lopetti viimeisenkin toi­veen,
jota Laura oli koettanut mie­lessään
viihdytellä.
"Sinä pikku orpo!" nyyhkytti hän
pienelle pojulleen, kun lääkäri Ham­mond
astui huoneeseen. Hän öH ko­puttanut
oveen, mutta kun ei Laura
tullut avaamaan, luuli hän tämän
sairastuneen.
Jatkuu
Sinulle virkistykseksi ja oikeaksi ilok­si.
"Odottamaton ilo on oikea ilo,
kuten odottamaton suru on kaksin­kertainen
suru", sanoo isä-Miettinen.
Tämä kirje sisältää niin jämeröitä
asioita, että ole hyvä ja varaa tukeva
tuoli allesi kaiken varalta!
Ja nyt silmät pystyyn, mars!
Oli eilisilta, siis Älarian ilm- p:n
ilta- Minä olin iltakävelyllä Joen
itärannalla. On kai joskus tul­lut
mainituksi, että sinne on raken­nettu
korkea valli-sen jälkeen, kun
sähkötehdas tiili Jokelan maiseman
tyjTjpirakennukseksi. Vallilla on
maantie, ja maantie on hyvin tuuli­nen,
mutta samalla hyvin rauhalli­nen.
Sellainen ihminen, joka tahtoo
häiriytymättä nauttia luonnosta, me­nee
sinne kävelemään. Minä olen
sellainen ihminen. Harrastan yksi­näisyyttä
saadakseni suuria ajatuk­sia.
yksinäis3rys on kuulemma suur­ten
ajatusten äiti, sanoi isä-Mietti­nen.
(Minä p)anen kaikki lainaama­ni
ja ajatukset ja siivekkäät sanat
isä-Miettisen tilille, sillä häneltä mi­nä
ne olen kuullut.)
Sinä iMarian ilm. p:n iltana har­rastin
kuitenkin kaksinaisuutta. Mu­kanani
oli isä-Miettisen ainoa poika-
Hän on vain sellainen kahdeksasluok-r
kalainen ja vuotta nuorempi minua.
On joskus oltu samalla luokallakin.
Äluistat kai Sinäkin sen ^Miettisen
pojan, jolta nenä aina niin kovasti
juoksi? Kyllä hän nyt jo osaa ne­nänsä
siivota ja on pitkä, komea poi­ka.
Isä ja äiti Miettinen eivät pidä
siitä, että minä kävelytän heidän poi­kaansa.
Isä-Miettinen kielsi siinä mi­nua
kerran koko 5: nnen luokan pens-kalauman
kuullen. Käski minun lu­kea
läksyjäni senkin ajan. Sen ta­kia
hän pudotti ainenumeroni seitse­mästä
viitoseen. Niin, että kiusalla­kin
minä nyt vain kävelen!
No niin- Me kävelimme, ja kes­kustelimme.
Emme välittäneet edes­tämme
tulevan auton valokartioista.
Mutta se välitti meistä. Auto pysäh­tyi
kohdallemme ja oli "Sun haltuus
rakas isäni" sekä sisälsi agronomi
Latvan-
"Iltaa, Tauno! .Äitisi soitti ja
kysyi, sattuisinko ehkä tietämään,
missä hänen poikansa oli. Sinun pi­täisi
kai lähteä kotiin", sanoi Latva.
Tanu on kahdeksannen luokan pri-mus,
mutta se ei estä häntä olemasta
välistä tyhmä kuin lesti. Niin nyt­kin.
Kuultuaan, että äiti oli kysellyt
häntä, lähti hän nopeasti astelemaan
kotiin päin.
"Pääset autossa. Minä olen me­nossa
sinnepäin", huusi Latva.
Tanu kääntyi ja painui matalana
kuin häkä autoon istumaan puhumat­ta
ja pukahtamatta minulle sanaa­kaan
anteeksipy3mnöksi, selitykseksi
tai hyvästiksi. Isä-Miettinen on kuu­luisa
sanavuolaudestaan, mutta po­jasta
on polvi muuttunut. Tanu pu­huu
vähän ja viisaasti, on luotettava
kuin kunnan lainajyvästö. Tällaisis­sa
tapauksissa saisi hän olla enem­män
isäänsä. Mutta poika paiskasi
oven kiinni niin tyynenä ja välinpitä­mättömänä,
kuin olisin minä haa­muna
haihtunut ilmaan.
Latva on toki vanhoillaankin koh­telias.
"Onko Kirsti menossa asioille?''
kysyi hän-
Jo hoksi Tanukin jälleen minun
olemassaoloni. Hän selitti kainosti
meidän olevan vain ilman aikojam­me
kävelemässä.
"Ja sinä aiot jättää naisesi ilman
• aikojaan yksin tallustelemaan pime­älle
tielle. Sellaista uudenaikaisuut­ta
minä en ymmärrä."
Latva komensi Tanun taakse, ja
minä sain paikan agronomin vierel­lä
edessä.
"Ei suinkaan äidille ole mitään
tapahtunut?" kysyi Tanu. Hän pi­tää
hurjasti äidistään. Ajattelehan,
ettei hän lähde ovesta ulos ilmoitta­matta
siitä ensin äidilleen. Tämä
taas palvelee poikaansa kuin ruhti­nasta
etenkin sen jälkeen, kun mo­lemmat
nuoremniat pojat hukkuivat
onkimatkalla. A^armasti meidänkin
äiti pitäisi minua suureriimassa ar-
A^ossa, jos rakkaat sisareni älyäisivät
häipyä olemattomiin. Mutta etun­sa
on olla sarjan" kuudentenakin. Ei
tarvitse kaikesta turhasta tiliä tehdä.
Latva rauhoitti Tanua- Äiti Miet-tineji
halusi vain poikaansa kanssaan
iltakävelylle. Öhöm, rykäisin mi­nä.
Latva ymmärsi yskän ja nau­rahti.
Tienristeyksessä Latva laski Ta-nun
pois. Kun aioin seurata esi­merkkiä,
käski Latva minun pysyä
paikoillani.
"Kun Tauno ei voi tehdä teille seu­raa,
niin sallikaa minun hänen puo­lestaan
viettää hetki kanssanne!" ja
odottamatta sallimustani hän vip-sautti
auton Viipurin tielle.
Ajelimme vaieten. Minä kuvitte­lin
huviajelua Viipuriin, käyntiä te­atterissa,
illallista Espilässä ja surin
pukuani, kun Latva antoikin auton
sujahtaa Tyynelän tielle. Hyi, mi­ten
kitsaita rikkaat ihmiset saattavat
olla, kun on köyhän ilauttaminen ky­symyksessä!
Latvakin lennättää
ympäri Suomea sellaisia henkilöitä,
joilla olisi varaa omalla kustannuk­sellaan
kiertää vaikka maapallo. Mei­käläiselle
annetaan pieni pyräys ky­län
laidasta toiseen. Katinhäntään
moinen huviajelu! Tanukin pistou-vaa
parempia-
Vauhti hiljeni. ^Moottori surisi
kummallisesti- Latva tarttui jarruun
ja auto pysähtyi mäen päälle.
"Tuliko moottoriin vika?" kysyin
osaaottavasti.
"Eihän toki. Haluan vain kes­kustella
rauhassa kanssanne."
-Ahaa! Ymmärsin! Isä-Miettinen
oli tietysti valtuuttanut ylimmän ys­tävänsä
suostuttamaan minut eroon
toivorikkaan jälkeläisensä seurasta.
"-\ntaa paukkua!" rohkaisin pu­hemiestä,
, "Saanko sanoa Kirsti ja sinutel­la?"
kysyi agronomi. Hän näytti
aikovan ottaa isälliset otteet ja mu­kiloida
minut tahdottomaksi oikein
olan takaa.
"Ei setä ole minua ennenkään nei-titellyt
eikä teititellyt. Olkaa hyvä
ja pitäkää vain kiinni vanhoista tot-tumuksistanne.''
"En halua olla sinulle setä, vaan
Esko-"
"Miten tahdot, vaikka tuntuu vain
oudolta ruveta sinuttelemaan niin
vanhaa ja arvokasta herraa-"
"Olenko sitten mielestäsi jo van­ha?"
"Et nyt, juuri vanha, mutta hyvin
kunnioitetussa iässä kumminkin. Kun
niinä potkin kapaloissani, olit sinä jo
seitsentoistavuotias, nuori herra",
selitin nenäkkäästi-
"Oletpa sinä selvillä ikäerostam-me.
"Olethan ollut kihloissa vanhim­man
sisareni kans?a ja hakkaillut an­karasti
kaikkia muita. Silloin on
perheessä selvillä mitättömämmätkin
seikat kuin ikä." Pimeys teki minut