1948-05-01-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
ja kreivin
ONNEN PORTILLA
Myös Espoossa, Järvenpään kartanossa,
kukki ja vihannoi kesä helein
värein. Sen puiston nurmikko viheri-öitsi
ja kukkaistutusten väriloisto oli
vertaansa vailla. Sen ulkorakennuksista,
joissa ruhtinatar Aurora Karamsi-riilla
oli koko talven ollut hädänalaisia
suojatteja, .^Ikoi olla väljempää:. Utf-teen,
parempaan aikaan «uskoen olivat
kerjäläisinä suurten kartanoiden liepeille
äsettuneef ihmiset lähteneet vaeltaa-maa:
n takaisin entisiä kotejaan* kohden.
Kartanon valttjatar valmistautui par-haillaain
ulkomaamatkalle^ Muutama
päivä sitten hän oli sanut kutsukirjeen
pojaltaan Wienistä, jossa tämä pyysi äitiään
nuoren vaimonsa luokse, kun tämä
lähipäivinä tulia saamaan ensimmäisen
lapsensa. Ruhtinatar Auroora ei ollut
viivytellyt, vaan oli heti ryhtynyt mat-kavalmistuksiin.
^
Hänen kamarineitonsa, Katariina
Jahnukainen, josta oli tullut raskaan
talven koettelemusten aikana hänen us-kettunsa,
järjesti hänen viimeisiä mat-kavarusteitaan.
Ruhtinatar olisi kernaasti
ottanut hänet mukaansa matkalleen,
mutta sitä ainoata ihaillun ja rakastetun
emäntänsä toivomusta vastaan
Katariina oli jyrkästi asettunut. Hän
oli kertonut riditinattarelle pojastaan,
jota odotti kotiin ja ruhtinatar oli ymmärtänyt
häntä ja antanut hänen jäädä
järvenpäähän uskotukseen valvomaan
hänen talouttaan hänen poissa ollessaan.
Vaunuissa, jotka vierivät nuokkuen
kesäisten maisemien halki Espoosta Helsinkiä
kohden, oli Katariina saanut paikan
ruhtinattaret)., vierellä päästäkseen
kaiipunkiih katsomaan, olisiko hänen
poikansa, jo tullut. . Hänen mieltään innostivat
ja ilahduttivat ruhtinattaren
ystävälliset suunnitelmat pienen Gustavin
tulevaisuuden suhteen. Syksyllä,
ruhtinattaren palattua, he keskustelisivat
pojan tulevasta kasvatuksesta. Katariina
oli onnellinen jälleen. Niinkuin
kevät murtaa voitollisena talven kahleet,
niin oli hänen nuoruutensa murtanut
' D i t t e ihmislapsi". Jo vuosikausia sitten
olisin alistunut vatsanpohjaleikka-ukseen,
jos minulla olisi ollut rohkeutta.
Kyt ajattelin: Koska Ditte on saa-~
nut kestää näin paljon, on sinunkin
voitava kestää leikkaus — ja lähdin
sairaalaan. Tarkastusaikana makasin
vahvistaen itseäni Ditten seuralla. Mutta
kun leikkaus oli suoritettu, selittivät
lääkärit, että se oli liian myöhäistä, minä
en voinut jäädä elämään. Se oli raskasta
kuulla, mutta Ditte lohdutti minua.
Jos hÄp saattoi kuolla V3.m vähän
y l i kaksikymmenvuotiaana saaden elämältä
niin vähän, voit sinäkin kuolla,
sinä joka olet saanut elää niin monta
hyvää vuotta, sanoin itselleni. Ja nyt
vni^akaan ja luen Ditteä . . . "
" • • *
Martin Andersen Nexössä yhtyy ihanteellisella
tavalla suuri kertoja ja taisteleva
ihminen. Tässä mielessii hän
muistuttaa Maxim Gorkia, Venäjän pro-letariatin
nerokasta kuvaajaa. Kirjailija
sanoo itse sangen sattuvasti "Muistoissaan":
Mitä lujemmin jaloin kirjailija
.«^isoo yleisinhimillisessii. mitä enemmän
hänellä on yhteistä tämän fcanssa,
sitä suurempi on hänen mcrkitykscnsii
ihmiskunnalle." Andersen Nexön suuruuden
salaisuus piilee tässä. Hänestä ei
tullut kirjailijaa kauniin sanahelinän eikä
korkealentoisten puheenparsien vuoksi,
hänen päämääränään on ollut tehdä
työtä ihmiskunnan onnellisen tulevaisuuden
puolesta.
vallan niiltä haavoilta, joita elämä niin
rajusti oli häneen iskenyt. Hänen voimansa
ja elämänuskonsa ei ollut nujertunut.
Kuta pitemmälle kesä eteni, sitä
riemukkaammin hänen sydämensä sykki
onnesta, jonka pojan saapuminen
synnytti. Elämän suuresta myrskystä
hänellä oli säästetty rakkain kaikista
olennoista maan päällä.
Kun Katariina lähestyi maaherran taloa,
kohtasi liäntä pettymys. Yhä olivat
m^herrattaren huoneiden akkunoi-ta
verhoamassa alaslasketut verhot, todistuksena
siitä, ettei sen vaitijatar ollut
vieläkään palannut. Mutta Katariina
lähestyi taloa kuitenkin mielessään toive
saada tietää jotakin. Hänen kolme viikkoa
sitten käydessään oli maaherra ollut
kotona ja kertonut odottavansa ^tietoja'vaimoltaan
hänen paluustaan.
Pihaportti oli auki. Katariina astui
siitä sisälle ja huomasi ilokseen keittiö-portaan
olevan auki. Hän meni sisään
ja tapasi maaherran taloudenhoitajatta-ren
keittiöstä.
— Tiesitkö jo, että minulla olisi sinulle
viestejä, sanoi vanha nainen ter-
\*ehdittyään Katariinaa ja pyydettyään
häntä istumaan keittiöpöydän ääreen.
— En tiennyt, mutta tulin tavalliseen
tapaan saamaan tietoja herrasvä-kesi
paluusta." Tiedätkö siitä jo jotakin?
kysyy Katariina jännittynein mielin.
— Maaherra on saanut kirjeen maä-herrattarelta,
jossa hän ilmoittaa sellaisen
ihmeen tapahtuneen, että maaher-ratar
todellakin odottaa lasta ja että
lääkäri on kieltänyt häntä lähtemästä
pitkälle kotimatkalle. Sellaista ihmettä
en olisi enää uskonut herrasväelleni sattuvan.
Katariina istuu kädet helmassa pää
painuksissa, niellen pettymystä.
— E^itä minun poikani. Onko hän
maaherrattaren tilan' tähden nyt oleva
-siellä epämääräiseen aikaan? kysyy hän
viimein.
— Ei, sitäpä en vielä ennättänyt sinulle
kertoakaan. Poikasi on näinä p)äi-vinä
tullut Suomeen. Entisen palveluspaikkasi
Munkkiniemen kartanon sukulaiset,
joilla on sattunut matka Suomeen,
ovat tuoneet hänet tullessaan.
Lapsesi on hyvässä tallessa heidän luonaan.
He pitävät kyllä hänestä hyvän
huolen sekä matkalla että perillä. Niin
kirjoitti maaherratar kirjeessään. Luin
itse sen, kun maaherra unohti sen pöydälleen.
Katariina on kalvennut. Hänen silmiinsä
hiipi hätääntynyt ilme, mutta
sitä mukaa kuin hän täydelleen tajuaa,
että lapsi on Munkkiniemessä, hänen
olemuksensa alkoi terästyä. Muistojen
kätköistä syöksähti esiin ennustus: "Jalosukuinen
lapsi'löytää tiensä jalosukuisten
omaisten pariin, mutta sinä, Katariina,
älä asetu lapsesi kohtalon tielle".
Hän värisi nyt pelosta, että kohtalo iskisi
häneen jälleen yllättävästi sellaiselta
tahoffa. jolla hän ei ollut ymmärtänyt
olla väijyksissä. Hän ei voinut
käsittää, mikä on johtanut asiat tälle
tolalle. Miksi Gustav oli joutunut juuri
.\rmborgille. Mielessään hän alkoi
uhmata kaikkea, kaikkivaltiasta kohtaloakin,
jos se yrittäisi riistää häneltä
ainoan, mikä hänellä enää oli.
— Et kai aio vielä lähteä, hämmästyi
taloudcnhoitajatar nähdessiiän Katariinan
nousevan loimottavin silmin, olemuksellaan
niin outona ja vieraana, että
saattoi jo hänen katseestaan aavistaa
hänen tekevän jotakin.
— En voi odottaa hetkeäkään enää,
kun tiedän lapseni olevan täällä saavutettavissani,
sjuioi jC^^ ^
— Aiotko liierirtä faakeöMöm Bänet
sieltä? Sitä et saa tehdä. Eihän jni-nulla
ollut lupaa kertoa sinulle tätäi Enhän
voi ihnaista maaherralle, että olen
varkain lukenut hänen kirjeensä. Odota
huomiseen, niin maaherra itse antaa sinulle
tiedot lapsestasi.
— Lapsi on minun, enkä voi odottaa'
. hetkeäkään kauempaa, sanoo Katariina.
Sinun ei tarvitse pelätä. Voinhan mennä
vierailulle entiseen palveluskartanoo-ni
muka tietämättä, että lapseni on siellä.
Katariina solmiaa hattunsa nauhat,
hivuttaa puolisormikkaat sormiinsa, ottaa
pienen laukkunsa, hyvästelee ja lähtee.
Lähimmästä kulmauksesta hän ottaa
ajurin ajaakseen sillä kartanoon
matkan jouduttamiseksi. Häntä pyörryttää
ajatusten vinha, sekainen meno.
Hän, joka luuli, ettei milloinkaan astuisi
jalallaan Armborgien kartanoon, on nyt
matkalla sinne.
Kaupunki on jäänyt taakse ja muku-lakivityksen
tärinä laannut. On hiljaista
ympärillä. Keväinen tuuli vain humahtelee
ja hulmuttaa hänen vaaleita
phimokiharoitaan. Hänen poskillaan
palavat jännityksen nostattamat hehkuvan
punaiset läikät, ja hänen suurissa
silmissään palaa kaipauksen polttava
hehku. Hän kuuntelee kuin unessa hevosen
kavioiden kapsetta tiellä ja rattaiden
pyörien hiljaista tärinää, tuttujen
maisemien avautuessa hänen eteensä
jokusesta tienmutkasta muistoja tuoden.
Sisimmässään Katariina hiljaisesti
valmistui kohtaamaan kreivitär Yvon-nea.
Hän ei voinut kuvitella ennakolta
millainen heidän tapaamisensa olisi.
Hän oli näkevinään hänen haukanterä-
• vät silmänsä ja mahtavan olemuksensa
nousevar\ eteensä sellaisena kuin noina
kaukaisina päivinä, jolloin hän ensi kerran
oli tuntenut sopuisan ja lämpimän
sydämensä tuntevan pimeää vihaa häntä
kohtaan. Tässä uudessa kohtauksessa
hänen parhaiVi aseensa Armbörgeja
vastaan oli se arvokkuus ja itsehillintä,
jonka hän oli oppinut elämänsä monissa
koettelemuksissa.
Pienellä töyryllä, juuri ennen kartanon
siltaa, Katariina antoi ajajan pysähtyä
ja maksoi kyydin. Siitä hän lähti
astelemaan kartanftn porttia kohden.
Suuren koivun juurelle hän hetkeksi pysähtyi.
Hänen korviinsa oli kajahtanut
lasten riemukkaita ääniä ja melkein samassa,
ennenkuin hän aavistikaan, hän
näki pienen pojan juoksevan sisään kuin
lennossa ja suuremman kiirehtivän hänen
jälkeensä.
— Gustav ja Pauli
Katariina tunsi heikkouden valtaavan
olemuksensa. Sitten hän ryhdisti
itsensä ja lähti astelemaan hiekkaista
tietä kohden tuttuja portaita. Mikään
voima ei enää olisi voinut häntä pysähdyttää.
.Äidinrakkauden salaperäinen
voima kirkasti koko hänen olemuksensa
sisäisellä sädekehällä.
Suuressa alahallissa hän kohtasi ta-lousneitsyt
Marian, joka tietämättä, kuka
vieras oli, niiasi hänelle syvään kiiin
vallasnaiselle, luulen häntä hänen kauneutensa
ja pukunsa sievän kuosin tähden
.Armborgien vieraaksi.
— Haluaisin tavata kreivitär Yvon-nea.
ilmoitti Katariina.
— .Armollinen rouva on hyvä ja käy
Ivanssani yläkertaan, pyytää talousneit-svt
kohteliaasti.
Katariina nousi yliis portaita. Hänen
sydämensä lyönnit humisivat korvissa.
Hän koetti kuunnella, mistä päin lasten
iloiset äänet kuuluivat. Noihin remah-tcleviin
pojan ääniin,sekoittui aikuisten
ääniä, jotka saivat Katariinan säpsähtämään.
Hän oli kuvitellut tapaavansa
kreivitär Yvonnen kahdenkesken, mutta
noustuaan ylimmälle portaalle, jasta ovi
oli avoinna aurinkoiseen parvekchuoncc-seen,
Mn näki kreivit istuvan
lissaian keskustelemassa pyylevää
ren naisen kanssa.
Katariina pysähtyi talousnei-taakse,
kutf^tämä Dmoitti Yvonneljr^
raan tulon, mutta samassa talousn^i^
kääntyi häkeltyen häneen päin ja ^
syi, kenet sai ilmoittaa, kun oli u "
tannt sitä tiedustaa.
— Katariina Jahnukaisen, tyli va.
na Katariinan huulilta, niin että 5"^=
olijat fcunli^fkt sen ja säpsähtivät. V
ta astuessaan yli kynnyksen aim
huikaisevaan valoon Katariina häm-ik
tyncensä tunsi Ingeborg von Armbo
joka. oli vetäytynyt kreivitär Yvo
tuolin taakse ja katseli häntä terät
verhotuin katsein, joka ensi silmäyb^
halusi lävistää tulijan. Ja samalla
tariina tajusi kreivittären täyde''"
luhistumisen. Tuo pieni, harmaa, In
tunut olento tuntui tuokion epätodt}.
liselta Katariinan silmissä ja riisti hj.
neltä sen uhman kärjen, joka oli nosta,
nut päätään hänen astuessaan t-^~
huoneeseen, jossa hän kerran oli te'
tiliä elämänsä kohtalokkaimmasta
kasta kreiyittären kanssa.
Pyydän anteeksi, kreivitär, euä t
Iin häiritsemään teidän rauhaanne. .V
vannette, että minulla on teille tärkeä"
asiaa, joka pakoitti minut tähän vie "
luun, aloitti Katariina sävyisästi. 5
ten suuren hämminkinsä Ingeborg v
Armborgin täällä olon vuoksi.
Kreivitär Yvonnen silmät olivat na
lautuneet Katariinan huikaisevan ka
niiseen sädehtivään olemukseen, j
olisi voinut luulla harhanävksi, ioUei
tämä olisi puhunut korvin kuultavin sa
noin. Hän yritti nousta tuolista-mutta
vaipui siihen takaisin tanr.oa j
voimaa vailla ja sanoi heikosti kuin o"
si huoneen ilma tukalaa hengittää:
— En käsitä, mikä tuo sinut tän:e'
varsinkin näin sopimattomalla a;'*"
mutta kuuntelen mielelläni, mitä :i
la voi vielä olla asiaa vuosien jälk
meille, ja kääntyen Ingeborgiin hän
noi: — Pyydän sinua poistumaan a&
keksi ja pyytämään muitakin pvjyi
lemään poissa täältä, sillä tämä on n»
dän kahden asia.
Mutta Ingeborg tuijottaa jähr.eity
nein hymyin Katariinaan, kaikki
sellisen kateuden ja muistojen tuo.
pistokset sydämessään. Hän tuskm t
kuullut, mitä vanha kreivitär sm'
Hänen omasta mielestään kumpu;lev
yhtäkkiä tappiolle joutumisen ja raiv
synnyttämät sanat ilmoille ja ylpei^
päätään kohottaen hän virkahta":
— Luulen, että ne asiat, joita
saattaa'Dllä" kreivitär Yvonnelle. k"
kevat myöskin minua. Olette siis
kinut tietoonne, että olemme palanne
ja riennätte tänne ikäänkuin teillä. M
tariina Jahnukainen, kalastajan lä''
olisi joitakin oikeuksia tuloonne. 1^
nette ehkä niin röyhkeäkin. että luiei:
vaatimaan meitä tilille tuosta nu rr
denaikaisesta kepposestamme. milli r
lautimme asiat järjestykseen täi.-i u
lossa ja suvussa. Tulette suuresti e.-e:
tymään, jos yritätte käyttää olen^i^
ta valtaanne täällä. Inohdatte. f^
olen kreivitär von Armbori: ja mi
geborg Liliecrona kerran teki nv-o^
miehen tyttärelle, on liian pieni ^ei^
^ teidän vaivautuakscnnc sitä j>enko
Varoitan teitä, Katariina Jahnukar/
astumasta minun varpailleni.
Katariinan pää koho.si. "^"^^^'^
ret silmänsä saivat sisiii.-^on kaur.t^-
loisteen. Hänen hennon varialor
rot viivat näyttivät ikäänkuin h^-
van auringon kimmeltävään
Niin henkevöitynyt hänen k.x'ttc!r -
sissa kirkastunut olcmuk.scnsa <^1-
— .A'nteeksi, kreivitär von ^
en ole tullut tapaamaan tciia.
vähemmin edes muistuttamaan^r
vuosia sitten lapaliluncista a5ioi>|-
olen kauan sitten haudannut sydi-
SIVU 4 JL\U.ANTALNA, TOUKOKUUN I P.KIV.>L\.H 1948
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 1, 1948 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1948-05-01 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki480501 |
Description
| Title | 1948-05-01-04 |
| OCR text | ja kreivin ONNEN PORTILLA Myös Espoossa, Järvenpään kartanossa, kukki ja vihannoi kesä helein värein. Sen puiston nurmikko viheri-öitsi ja kukkaistutusten väriloisto oli vertaansa vailla. Sen ulkorakennuksista, joissa ruhtinatar Aurora Karamsi-riilla oli koko talven ollut hädänalaisia suojatteja, .^Ikoi olla väljempää:. Utf-teen, parempaan aikaan «uskoen olivat kerjäläisinä suurten kartanoiden liepeille äsettuneef ihmiset lähteneet vaeltaa-maa: n takaisin entisiä kotejaan* kohden. Kartanon valttjatar valmistautui par-haillaain ulkomaamatkalle^ Muutama päivä sitten hän oli sanut kutsukirjeen pojaltaan Wienistä, jossa tämä pyysi äitiään nuoren vaimonsa luokse, kun tämä lähipäivinä tulia saamaan ensimmäisen lapsensa. Ruhtinatar Auroora ei ollut viivytellyt, vaan oli heti ryhtynyt mat-kavalmistuksiin. ^ Hänen kamarineitonsa, Katariina Jahnukainen, josta oli tullut raskaan talven koettelemusten aikana hänen us-kettunsa, järjesti hänen viimeisiä mat-kavarusteitaan. Ruhtinatar olisi kernaasti ottanut hänet mukaansa matkalleen, mutta sitä ainoata ihaillun ja rakastetun emäntänsä toivomusta vastaan Katariina oli jyrkästi asettunut. Hän oli kertonut riditinattarelle pojastaan, jota odotti kotiin ja ruhtinatar oli ymmärtänyt häntä ja antanut hänen jäädä järvenpäähän uskotukseen valvomaan hänen talouttaan hänen poissa ollessaan. Vaunuissa, jotka vierivät nuokkuen kesäisten maisemien halki Espoosta Helsinkiä kohden, oli Katariina saanut paikan ruhtinattaret)., vierellä päästäkseen kaiipunkiih katsomaan, olisiko hänen poikansa, jo tullut. . Hänen mieltään innostivat ja ilahduttivat ruhtinattaren ystävälliset suunnitelmat pienen Gustavin tulevaisuuden suhteen. Syksyllä, ruhtinattaren palattua, he keskustelisivat pojan tulevasta kasvatuksesta. Katariina oli onnellinen jälleen. Niinkuin kevät murtaa voitollisena talven kahleet, niin oli hänen nuoruutensa murtanut ' D i t t e ihmislapsi". Jo vuosikausia sitten olisin alistunut vatsanpohjaleikka-ukseen, jos minulla olisi ollut rohkeutta. Kyt ajattelin: Koska Ditte on saa-~ nut kestää näin paljon, on sinunkin voitava kestää leikkaus — ja lähdin sairaalaan. Tarkastusaikana makasin vahvistaen itseäni Ditten seuralla. Mutta kun leikkaus oli suoritettu, selittivät lääkärit, että se oli liian myöhäistä, minä en voinut jäädä elämään. Se oli raskasta kuulla, mutta Ditte lohdutti minua. Jos hÄp saattoi kuolla V3.m vähän y l i kaksikymmenvuotiaana saaden elämältä niin vähän, voit sinäkin kuolla, sinä joka olet saanut elää niin monta hyvää vuotta, sanoin itselleni. Ja nyt vni^akaan ja luen Ditteä . . . " " • • * Martin Andersen Nexössä yhtyy ihanteellisella tavalla suuri kertoja ja taisteleva ihminen. Tässä mielessii hän muistuttaa Maxim Gorkia, Venäjän pro-letariatin nerokasta kuvaajaa. Kirjailija sanoo itse sangen sattuvasti "Muistoissaan": Mitä lujemmin jaloin kirjailija .«^isoo yleisinhimillisessii. mitä enemmän hänellä on yhteistä tämän fcanssa, sitä suurempi on hänen mcrkitykscnsii ihmiskunnalle." Andersen Nexön suuruuden salaisuus piilee tässä. Hänestä ei tullut kirjailijaa kauniin sanahelinän eikä korkealentoisten puheenparsien vuoksi, hänen päämääränään on ollut tehdä työtä ihmiskunnan onnellisen tulevaisuuden puolesta. vallan niiltä haavoilta, joita elämä niin rajusti oli häneen iskenyt. Hänen voimansa ja elämänuskonsa ei ollut nujertunut. Kuta pitemmälle kesä eteni, sitä riemukkaammin hänen sydämensä sykki onnesta, jonka pojan saapuminen synnytti. Elämän suuresta myrskystä hänellä oli säästetty rakkain kaikista olennoista maan päällä. Kun Katariina lähestyi maaherran taloa, kohtasi liäntä pettymys. Yhä olivat m^herrattaren huoneiden akkunoi-ta verhoamassa alaslasketut verhot, todistuksena siitä, ettei sen vaitijatar ollut vieläkään palannut. Mutta Katariina lähestyi taloa kuitenkin mielessään toive saada tietää jotakin. Hänen kolme viikkoa sitten käydessään oli maaherra ollut kotona ja kertonut odottavansa ^tietoja'vaimoltaan hänen paluustaan. Pihaportti oli auki. Katariina astui siitä sisälle ja huomasi ilokseen keittiö-portaan olevan auki. Hän meni sisään ja tapasi maaherran taloudenhoitajatta-ren keittiöstä. — Tiesitkö jo, että minulla olisi sinulle viestejä, sanoi vanha nainen ter- \*ehdittyään Katariinaa ja pyydettyään häntä istumaan keittiöpöydän ääreen. — En tiennyt, mutta tulin tavalliseen tapaan saamaan tietoja herrasvä-kesi paluusta." Tiedätkö siitä jo jotakin? kysyy Katariina jännittynein mielin. — Maaherra on saanut kirjeen maä-herrattarelta, jossa hän ilmoittaa sellaisen ihmeen tapahtuneen, että maaher-ratar todellakin odottaa lasta ja että lääkäri on kieltänyt häntä lähtemästä pitkälle kotimatkalle. Sellaista ihmettä en olisi enää uskonut herrasväelleni sattuvan. Katariina istuu kädet helmassa pää painuksissa, niellen pettymystä. — E^itä minun poikani. Onko hän maaherrattaren tilan' tähden nyt oleva -siellä epämääräiseen aikaan? kysyy hän viimein. — Ei, sitäpä en vielä ennättänyt sinulle kertoakaan. Poikasi on näinä p)äi-vinä tullut Suomeen. Entisen palveluspaikkasi Munkkiniemen kartanon sukulaiset, joilla on sattunut matka Suomeen, ovat tuoneet hänet tullessaan. Lapsesi on hyvässä tallessa heidän luonaan. He pitävät kyllä hänestä hyvän huolen sekä matkalla että perillä. Niin kirjoitti maaherratar kirjeessään. Luin itse sen, kun maaherra unohti sen pöydälleen. Katariina on kalvennut. Hänen silmiinsä hiipi hätääntynyt ilme, mutta sitä mukaa kuin hän täydelleen tajuaa, että lapsi on Munkkiniemessä, hänen olemuksensa alkoi terästyä. Muistojen kätköistä syöksähti esiin ennustus: "Jalosukuinen lapsi'löytää tiensä jalosukuisten omaisten pariin, mutta sinä, Katariina, älä asetu lapsesi kohtalon tielle". Hän värisi nyt pelosta, että kohtalo iskisi häneen jälleen yllättävästi sellaiselta tahoffa. jolla hän ei ollut ymmärtänyt olla väijyksissä. Hän ei voinut käsittää, mikä on johtanut asiat tälle tolalle. Miksi Gustav oli joutunut juuri .\rmborgille. Mielessään hän alkoi uhmata kaikkea, kaikkivaltiasta kohtaloakin, jos se yrittäisi riistää häneltä ainoan, mikä hänellä enää oli. — Et kai aio vielä lähteä, hämmästyi taloudcnhoitajatar nähdessiiän Katariinan nousevan loimottavin silmin, olemuksellaan niin outona ja vieraana, että saattoi jo hänen katseestaan aavistaa hänen tekevän jotakin. — En voi odottaa hetkeäkään enää, kun tiedän lapseni olevan täällä saavutettavissani, sjuioi jC^^ ^ — Aiotko liierirtä faakeöMöm Bänet sieltä? Sitä et saa tehdä. Eihän jni-nulla ollut lupaa kertoa sinulle tätäi Enhän voi ihnaista maaherralle, että olen varkain lukenut hänen kirjeensä. Odota huomiseen, niin maaherra itse antaa sinulle tiedot lapsestasi. — Lapsi on minun, enkä voi odottaa' . hetkeäkään kauempaa, sanoo Katariina. Sinun ei tarvitse pelätä. Voinhan mennä vierailulle entiseen palveluskartanoo-ni muka tietämättä, että lapseni on siellä. Katariina solmiaa hattunsa nauhat, hivuttaa puolisormikkaat sormiinsa, ottaa pienen laukkunsa, hyvästelee ja lähtee. Lähimmästä kulmauksesta hän ottaa ajurin ajaakseen sillä kartanoon matkan jouduttamiseksi. Häntä pyörryttää ajatusten vinha, sekainen meno. Hän, joka luuli, ettei milloinkaan astuisi jalallaan Armborgien kartanoon, on nyt matkalla sinne. Kaupunki on jäänyt taakse ja muku-lakivityksen tärinä laannut. On hiljaista ympärillä. Keväinen tuuli vain humahtelee ja hulmuttaa hänen vaaleita phimokiharoitaan. Hänen poskillaan palavat jännityksen nostattamat hehkuvan punaiset läikät, ja hänen suurissa silmissään palaa kaipauksen polttava hehku. Hän kuuntelee kuin unessa hevosen kavioiden kapsetta tiellä ja rattaiden pyörien hiljaista tärinää, tuttujen maisemien avautuessa hänen eteensä jokusesta tienmutkasta muistoja tuoden. Sisimmässään Katariina hiljaisesti valmistui kohtaamaan kreivitär Yvon-nea. Hän ei voinut kuvitella ennakolta millainen heidän tapaamisensa olisi. Hän oli näkevinään hänen haukanterä- • vät silmänsä ja mahtavan olemuksensa nousevar\ eteensä sellaisena kuin noina kaukaisina päivinä, jolloin hän ensi kerran oli tuntenut sopuisan ja lämpimän sydämensä tuntevan pimeää vihaa häntä kohtaan. Tässä uudessa kohtauksessa hänen parhaiVi aseensa Armbörgeja vastaan oli se arvokkuus ja itsehillintä, jonka hän oli oppinut elämänsä monissa koettelemuksissa. Pienellä töyryllä, juuri ennen kartanon siltaa, Katariina antoi ajajan pysähtyä ja maksoi kyydin. Siitä hän lähti astelemaan kartanftn porttia kohden. Suuren koivun juurelle hän hetkeksi pysähtyi. Hänen korviinsa oli kajahtanut lasten riemukkaita ääniä ja melkein samassa, ennenkuin hän aavistikaan, hän näki pienen pojan juoksevan sisään kuin lennossa ja suuremman kiirehtivän hänen jälkeensä. — Gustav ja Pauli Katariina tunsi heikkouden valtaavan olemuksensa. Sitten hän ryhdisti itsensä ja lähti astelemaan hiekkaista tietä kohden tuttuja portaita. Mikään voima ei enää olisi voinut häntä pysähdyttää. .Äidinrakkauden salaperäinen voima kirkasti koko hänen olemuksensa sisäisellä sädekehällä. Suuressa alahallissa hän kohtasi ta-lousneitsyt Marian, joka tietämättä, kuka vieras oli, niiasi hänelle syvään kiiin vallasnaiselle, luulen häntä hänen kauneutensa ja pukunsa sievän kuosin tähden .Armborgien vieraaksi. — Haluaisin tavata kreivitär Yvon-nea. ilmoitti Katariina. — .Armollinen rouva on hyvä ja käy Ivanssani yläkertaan, pyytää talousneit-svt kohteliaasti. Katariina nousi yliis portaita. Hänen sydämensä lyönnit humisivat korvissa. Hän koetti kuunnella, mistä päin lasten iloiset äänet kuuluivat. Noihin remah-tcleviin pojan ääniin,sekoittui aikuisten ääniä, jotka saivat Katariinan säpsähtämään. Hän oli kuvitellut tapaavansa kreivitär Yvonnen kahdenkesken, mutta noustuaan ylimmälle portaalle, jasta ovi oli avoinna aurinkoiseen parvekchuoncc-seen, Mn näki kreivit istuvan lissaian keskustelemassa pyylevää ren naisen kanssa. Katariina pysähtyi talousnei-taakse, kutf^tämä Dmoitti Yvonneljr^ raan tulon, mutta samassa talousn^i^ kääntyi häkeltyen häneen päin ja ^ syi, kenet sai ilmoittaa, kun oli u " tannt sitä tiedustaa. — Katariina Jahnukaisen, tyli va. na Katariinan huulilta, niin että 5"^= olijat fcunli^fkt sen ja säpsähtivät. V ta astuessaan yli kynnyksen aim huikaisevaan valoon Katariina häm-ik tyncensä tunsi Ingeborg von Armbo joka. oli vetäytynyt kreivitär Yvo tuolin taakse ja katseli häntä terät verhotuin katsein, joka ensi silmäyb^ halusi lävistää tulijan. Ja samalla tariina tajusi kreivittären täyde''" luhistumisen. Tuo pieni, harmaa, In tunut olento tuntui tuokion epätodt}. liselta Katariinan silmissä ja riisti hj. neltä sen uhman kärjen, joka oli nosta, nut päätään hänen astuessaan t-^~ huoneeseen, jossa hän kerran oli te' tiliä elämänsä kohtalokkaimmasta kasta kreiyittären kanssa. Pyydän anteeksi, kreivitär, euä t Iin häiritsemään teidän rauhaanne. .V vannette, että minulla on teille tärkeä" asiaa, joka pakoitti minut tähän vie " luun, aloitti Katariina sävyisästi. 5 ten suuren hämminkinsä Ingeborg v Armborgin täällä olon vuoksi. Kreivitär Yvonnen silmät olivat na lautuneet Katariinan huikaisevan ka niiseen sädehtivään olemukseen, j olisi voinut luulla harhanävksi, ioUei tämä olisi puhunut korvin kuultavin sa noin. Hän yritti nousta tuolista-mutta vaipui siihen takaisin tanr.oa j voimaa vailla ja sanoi heikosti kuin o" si huoneen ilma tukalaa hengittää: — En käsitä, mikä tuo sinut tän:e' varsinkin näin sopimattomalla a;'*" mutta kuuntelen mielelläni, mitä :i la voi vielä olla asiaa vuosien jälk meille, ja kääntyen Ingeborgiin hän noi: — Pyydän sinua poistumaan a& keksi ja pyytämään muitakin pvjyi lemään poissa täältä, sillä tämä on n» dän kahden asia. Mutta Ingeborg tuijottaa jähr.eity nein hymyin Katariinaan, kaikki sellisen kateuden ja muistojen tuo. pistokset sydämessään. Hän tuskm t kuullut, mitä vanha kreivitär sm' Hänen omasta mielestään kumpu;lev yhtäkkiä tappiolle joutumisen ja raiv synnyttämät sanat ilmoille ja ylpei^ päätään kohottaen hän virkahta": — Luulen, että ne asiat, joita saattaa'Dllä" kreivitär Yvonnelle. k" kevat myöskin minua. Olette siis kinut tietoonne, että olemme palanne ja riennätte tänne ikäänkuin teillä. M tariina Jahnukainen, kalastajan lä'' olisi joitakin oikeuksia tuloonne. 1^ nette ehkä niin röyhkeäkin. että luiei: vaatimaan meitä tilille tuosta nu rr denaikaisesta kepposestamme. milli r lautimme asiat järjestykseen täi.-i u lossa ja suvussa. Tulette suuresti e.-e: tymään, jos yritätte käyttää olen^i^ ta valtaanne täällä. Inohdatte. f^ olen kreivitär von Armbori: ja mi geborg Liliecrona kerran teki nv-o^ miehen tyttärelle, on liian pieni ^ei^ ^ teidän vaivautuakscnnc sitä j>enko Varoitan teitä, Katariina Jahnukar/ astumasta minun varpailleni. Katariinan pää koho.si. "^"^^^'^ ret silmänsä saivat sisiii.-^on kaur.t^- loisteen. Hänen hennon varialor rot viivat näyttivät ikäänkuin h^- van auringon kimmeltävään Niin henkevöitynyt hänen k.x'ttc!r - sissa kirkastunut olcmuk.scnsa <^1- — .A'nteeksi, kreivitär von ^ en ole tullut tapaamaan tciia. vähemmin edes muistuttamaan^r vuosia sitten lapaliluncista a5ioi>|- olen kauan sitten haudannut sydi- SIVU 4 JL\U.ANTALNA, TOUKOKUUN I P.KIV.>L\.H 1948 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1948-05-01-04
