Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 3, 1955

              Yierastelemassa
tuttavien luona
Olemme taas koko syksyn tehneet
jjikkuv-ierailuja vanhojen tuttavien luo­na.
Heitä onkii! ajan varrella kerään­tynyt
koko paljon ja aina näin talven
tulli-n käymme heitä tervehtimässä,
e;:!nimäks3en vain kahden asustavia
vanhuksia, joilta lapset ovat lentäneet
emiin oloihinsa.
lervelullclla olemme olleet kai joka
kotiin. On puhuttu vanhoista asioista
ja kerrottu kuulumisia, jopa pohdittu
hiukan maailman tilannettakin. On ai­van
kuin avartuisivat omat ajatusmaail-niatkin,
kaitsellessa useamman 'kodin i l ­tarauhaa.
Näin meidän, käy kaikkien
lopuksi. Jos lapset asustavat lähellä,
niin heidän prenoistensa kanssa voimme
vietiää monta hauskaa hetkeä. Joillakin
ei ole ollenkaan perhettä, 'muistot \'ain
ovat heidän seuranaan.
Joskus tuntuu niin hiljaiselta, he va­littavat.
Ei kuulu mitään ääntä. Mutta
onhan heillä toinen toisensa. Yksin on
varmaankin vielä vaikeampi viettää elä­miin
iltaa. Ja taas uutta toveria on niin
kovin vaikea valita. Ja olisiko, heissä
valitsemisen' varaakaan, täytyisi tyytyä
vain ensimmäiseen tarjolla olevaan.
Onnellisilta näytitvät kuitenkin enim­mäkseen
nuo pienet kodit, joissa vallit­see
rauha ja yhteisymmärrys ja ehkäpä
sellainen hiukan jo väljähtäjnyt rakkaus­kin.
Ajan kuluessa kuuminkin tunne
onuuttuu sellaiseksi — hiukan toisenlai­seksi.
Välttämättömyydeksi ja toisten­sa
tukemiseksi ja 'turvaksi. Hullua sii­hen
olisikaan enää^ mitään intohimoa
kai\'ata ja — liian kuumia tunteita. H i l ­jainen
rauha ja tuki on paljon turvalli­sempaa
tällä viimeisellä taipaleella.
Xiinjxi kiitos kaikille tutuille joiden
luona olemme pitäytyneet. Oikein kau­nis
kiitosi Toivon oikein paljon vielä
elämän vuosia ja kodin lämpöä viimei­seen
asti,
Kiiitcs siskon perheelle, jonka luona
tässä viime viikolla pyörähdimme. Sinne
jäitte taas kahden tutulle rapulle, jossa
olemme niin usein vierailleet. Mutta
onhan teillä lapsenne aivan joka päivä
tavattavissa ja länimin kaunis koti. M i ­käpäs
on siinä nuoruusaikoja muistellaI
Tai)aa;nme taas ehkä ensi kesänä. Siis
nivkeniiini
Tullessa pistäydyimme Soossa \ranho-jen
tuttaanen luona. Täpas*mime siellä
toisiakin tuttuja ja vietimme heidän ko­dissaan
hauskan illan. Uusi kaunis koti
oli sitten viime näkemän valmistunut
heille. Hauska siellä on iltapäivää viet­tää.
Kä\käähän vain soolaiset usein ^^e-raiiuila
Jennyn ia \Viljamin luona. Ja
pistäytykää oikein sakilla täällä meidän
vanhuudenpesässämme. Me tosin olem­me
tiiiillä kuin toisella puolella maapal­loa,
mutta nyi on tie hyvä ja'jos on
hyvää tahtoa, niin ei tiiniä matka niin
pitkä ole.
Siispä kiitän nyt teitä kaikkia yhtei­sesti
ja sitten •ensi kesänä käväisemme
s e i l ä Idan ja Toikin kodissa. Kiitos kut­susta
I Mutta teemme sen vain sillä
kaupalla, että ttvite vastavierailun tän­ne
.\zildaan.
Xo niin, nyt on talvi. Oli kuin luon­toäitikin
olisi suosinut meidiin -visitee-rausmatkaamme",
kun oli vielä palates-sakin
kaunis kesä, Xyt peittää puhdas
valkoinen \-aippa maan. Tänään pais­taa
aurinko, saaden mielen niin iloi­seksi
ja toivchrkkaaksi. Tuntuu kuin
olisi vihdoinkin ka'kki vaikeudet ja vas­tukset
ohitse. X*i:tä harmaita päiviä on
ollut meidänkin osallemme suotu viime
aikoina. Joskus elämä tuntuu aivan
\ Htsepääsemättömältä. Pieninkin valon­säde
antaa voimaa päästä i>ahojen päi­vien
y l i .
Pian \*aihtuu vuosi. Tuoneeko uusi
\-uosi \ ^ i u k s t a tai iloa ja onnea sekä
terveyttä. Kaikkein kalleinta mitä voi
tulla ja toivoa tule\^ksi nieidäh ihmis-
YKSINÄISEN MIETTEITÄ
METSÄN KUISKIESSA
KOSK.\ eivät lyhyet laula niin laulan
minä pitkä poika. Mutta mitäpä laulat,
kun laulusulka on mitätön? Laulujen
tekijät täällä ovat niin kovin yksitoik­koisia,"
laulut tolkuttomia. Hiljaisina
ja tyyninä pakkasen helistelyiltoina
kuulet vain kajuuttien ulistavan. Sitä on
tavallisen laulajan vaikea matkia. K u u ­let
myöskin huuhkajan nuotitonta hu­huamista.
Olisiko siinäkään mitään op­pimisen
arvoista? Sitä en ainakaan luu­lisi.
iNIyrskyisinä öinä, metsän pauhinan
ja kohinan keskellä kuulet myöskin
alastomien ja lehdettömien oksien kiti­sevän
valituksen. Kuulet kuusien kuhi­sevan
kuiskinan, joka sanoo: Olet yk­sin,
olet yksi parempiosaisten hyl'kimä,
kaikesta osaton — arvoton. E i sinulla
ole ystävää, lohduttajaa. Kuitenkin oli
aika, jolloin sinäkin ihmisenä maail­maan
synnyit. Silloin et ollut näin hyl­jätty,
orpo. Silloin oli sinulla huoltaja,
pehmeä ja lämpöinen äidin povi, joka
oli sinulle enemmän kuin miljoonat,
enemmän kuin kimaltelevat jalokrviaar-teet.
Silloin oli ympärilläsi oleva maail­ma
vielä pieni, olit.loiselämän kahleista
vapaa. Suuren maailman myrskyiset
myllerrykset eivät sinuun koskeneet. Äi­ti
vain silloin 3'ksinaisinä ja hiljaisina
surunhetkinään kyynelten samentamin
silmin helliä iemmerklaulujaan sinulle,
omalle rakkaalleen, s^^damensä syvim­mästä
sopukasta vuodatti.
X i i n huoleton olit silloin. Kuinka olet
tänään? Maailma on nyt sinulle iso,
viekas ja kavala, kuin verta janoava
hyena. Se hyökkää niskaasi ja sinä sor­rut,
vaikka et ennen sortunut. Mitä
kaikkea oletkaan suureen maailmaan
tultuasi kadottanut? Olet menettänyt
pikku maailmasi aikaisen kalliin va­pautesi.
Olet menettänyt parhaimman
ja kalleimman — elämäsi huoltajan,
äidin, .^idin joka silmät 'kyyneliä tul­villaan
sinut ison maailman avaralle
valtatielle saattoi.
Xyt istut yksinäsi hirsimökissä, ma­talassa
majassa, kaukana suurten lumi­kinosten
takana. Pakkasen huuruttaman
ikkunan läpi näet koruttoman tanhuan,
jossa eivät kukkivat sireenipensaat ko­din
ympäristöä korista, eivät ruusut ei--
kä liljat sulotuoksuaan suo. O n vain r i ­suinen
erämaan viidakko, joka lumi-paljouden
painosta nöyrin niskoin alas
kumartuu. -
Siinä näet myöskin oman elämäsi eh­don:
Kuolla tai elää . . - Se on maail­man
koruton laki. Talosi ei ole linna,
ei pilviä hipova palatsi, jollaisissa lois-eläjät,
muhkeat linnojen patruunat pyy-levine
matameineen pehmeällä sametti­sohvalla,
huumausaineiden ilostuttama-na
hyvin hoidettuna pyylevää varta­loaan
kiikuttaa. Siellä kultakruunuista
heijastuvat moniväriset valokeilat kris­talleina
kimallellen silmiä häikäisee.
Se 'koti on heidän . . . Mutta mikä on
osa meillä, jotka sen heille valmistim­me?
Nätkä, suru, tuska j a puute. Eikö
siinä ole jo ajatusten arvoisia sanoja?
Alussa lupasin laulaa kuuluville, kos­ka
ei pöllön ääni korvesta kauas kajah­da.
Siksi nappaarikin tuosta Paarin k y ­nän
'tuotetta ja kajautan kaikkien kuul­tavaksi
näin:
Kuule lauluni, äitini armas,
jos. sen kutdlakses' lennättää voin.
Heitä luotasi katkeruus karvas,
jonka maailma välihimme toi.
Laulan lauluni pimcessä yössä,
sävel tuskista koottu on sen.
Koottu kaihon se än kyynelistä
sekä säikeistä myös murheiden.
Laulan lauluni metsien kuullen^
" korven kaiku sen kerrata voi.
Metsän kuusien kuiskinta piullen
kaihon sävelin rinncssani soi.
Raju katkeruus rinnassa riehuu,
tulikeUoina leimahtavain.
Malja Katkeran karvas kun kiehuu,
jonka tyhjentää sieluuni sain.
Pakkanen pani sointulaiset ihmeisiin
Talvi tuli tänne Sointulaan niin ettei
kukaan osannut odottaakaan. Me
kaikki vanhemmat ihmiset emme osaa
muuta kuin ihmetellä, kun menemme
kauppaan laikka postitoimistoon, joissa
tavataan tuttavia ja ystäviä. Viha-miehiähän
ei meillä täällä olekaan, sillä
olemme täällä kuin is3 perhe. Kaikki
•me cllaan iloisia, milloin on jotakin ilon
aihetta. Jos taas jollakin on surua,
niin kaikki osallistumme siihen. Onko­han
muualla sillä tavalla?
Meille luli kaikille sama surun aihe,
kun tuo pakkasherra jäädytti vesijoh­toputket
ja kaiken mitä vielä oli ulkona
kasvamassa. Perunat täällä kai^^taan
aikaisin, mutta muut juurikasvit myö^
henimin. Joskus niiden annetaan olla
maassa koko talvi. Ellei tule oikein
k\'lmiä pys\'vät ne hyvinä, \*ain leh­det
otetaan pois, mutta ei kaalin lehtiä.
Täällä myöskin on paljon kukkia ja
osa kukkii vielä näin syksyllä. Mutta
nyt meni kaikki. Ihan säälittää kat­sella.
Lehdetkin ovat kuin kuivia ome-nankuoria.
iMyöskin sähköt meni epä­kuntoon,
niin e t t ä monena päivänä saa-ten
osalle. Jospa uusi \'uosi toisi onnea
•kaikille kovaosaisilk!
Oikein hy\'ää uutta vuotta kaikille
tutuille ja sukulaisille toivoo
MARJATTA.
tiin vain muutamana tuntina sähköä.
X i i l l e joilla oli sähköhellat ja 'kaikki
rnuu sähköllä, teki se elämän vaikeaksi.
Xyt se •k\-lmä on kuitenkin jo taas
ohitse. Xiinhän sitä sanotaankin, että
mikään ei ole pys\'vää. Jos vastustaa,
niin sitten taas tulee parempaa. iMutta
ei tullut h \ ' \ ^ vieläkään, sillä nyt ru­pesi
itätuuli näyttämään voimaansa ja
se pitääkin eri meteliä. Kun asumme
ihan rannalla, niin tiedämme sen h3-vin,
iMinä kuitenkin ihailen kaikkea luon­nossa
ja niin myöskin myrskyä. Se ei
koskaan kestä oikein kauan ja sitten
taas tulee t y y n t ä jä lämmintä.
Täällä meidän kylässä on muuten
kaikki h.vvin, ei ole uusia sairastumi­siakaan
ollut. Meidän isä on ollut sai­ras
jo pitemmän ajan. Samoin. Ida ja
Emma, He o\:at niitä vanhoja uuras­tajia.
Xiin se käy meille jokaiselle,
e t t ä kun tulee ikää niin jäsenet alkavat
antamaan periksi ja niitä alkaa, särkeä.
X y t kun saa vanhuudeneläkettä, olisi
x-anhuuden päivät helpommat, mutta
kun tulee sairautta niin tekee se siitä­k
i n edusta nauttimisen -vaikeaa. Jo­kainenhan
sitten muuttaa tuonentuville
ja siellä -varmaan on h>-vä olla.
Parhaat (terveiset Liekm lukijoille ja
toimittajalle! Leppoisia talvipäiviä
'kaikille-
IDA G.
Matkamuistelma
Suomi-rdsulta
"R?'iikaat lapset, nyt on keisarin
juhla j a saatte mennä kotia", sanoi en­nen
aikaan 'meidän opettajamme, kun
hänellä sattui olemaan päänkipua yöl-'
lisen juopottelun Jälkeen. X'äitä keisa­rin
julilia tuppasi tulemaan paljon
useimmin kuin niitä todella d i . Mig.
•leisiä ne tietenkin oli meille kakaroHle
kun pääsimme omia juhliamine viettä­mään.
:Melkeimpä samalla tavalla saanea
minä sanoa, joka olin vanhimpana mat­kustajana
suomalaisten joukossa, j o ^
toukokuun 18 p n ä lähti Kimgsholm-laivalla
New Yorkista 'kohti Suomea ja
sitten lokakuim 4 pnä Göteborgista sa­malla
iaivaMa takaisin. Tai tälliC ta-;n.^
paa: -Rakkaat •toverit! Xyt kun oii
taas päästy ikotiin ja arkinen elämä-ai -
kainut, niin tcimikaamme siihen tapaan.' ~
e t t ä taas joskus saisimme ilon irti elä-r- >. ;
mästä." - • A
Eikö olliutkin hauska ja muistori­kas
reisu> Lupntdkin oli hyviin ilmoi­hin
nähden antelias • merLiien tullen ja
samoin, perillä. Sen parempaa tuskin
voisi itoivoa. Ja se sopu meidän suoma­laisten
keskuudessa oli kerrassaan lois-
'ta\'a. .Aina sitä koetettiin kasaantua
johonkin inurkkaukseen laulujamme
laulelemaan ja juttuja kertomaan. Ei
siinä suomalaisuuttamme ja ikieltämme
hävetty.
K a i k k i 'kuuluivat olevan iloisia siitä
kuinka Suomi rakentaa ja parantaa
haavojaan. Varsinkin rakennusalalla,
on ihan ilnieioen muutos tapahtunut
näiden viime vuosien aikana. Otampa
esitmerkiiksi Jyväskylän. 1904, jol­loin
s:e'lt;ä läksin, oli se vain 3,500 asuk­kaan
kylä, matala ja vanhanaikainen.
Nyt siellä on 33,000 asukasta ja isoja
4-6 kerroksisia taloja. Kymmeniä ta­loja
nousee joka vuosi.
Samoin ovat kaikki muut kaupungit
j a asutuskeskukset ihailtavassa nousu­kaudessa,
Kumpa ei n3^t vain sodat
j a vihaimielisyys naapuria kohtaan tu­lisi
kehityksen esteeksi. Jos seurattai­siin
Paasikiven linjaa edes osapuilleen,
''niin kerran laulu synnyinmaan, kor­keimman
kaiun saa . . . " .
Terve teille hauskat matkatoverit!
Onhan mulla paljon teidän nimiänne
tuossa punaisessa "Kapteenin päivälli­sen"
ruokalistassa, mutta ei likikään
kaikkien. Toivon teille hauskaa jou­lua
ja talvea, sekä iloisia matkamuis-tcja.
L . H.
Poistuneen urheilu-miehen
muistolle
Kirjoitin liittojuhlien aikana tähiin
osastoon suomalaisten urheilukulttuu­rista.
Se antoi aiheen Tekonimukselle
kirjoittaa tilastojen keräämisestä Ca­nadan
suomalaisten urheiluhommiita.
T-ulin itsekin samaan tulokseen ja löy­sin
miehen, joka olisi ollut sopiva tuon
työn te'kijäksi.
Tuon miehen, Haimes Sulan, tunsin
jo Suomessa. Hän oli saanut urheilu-oppinsa
Helsingin Jyryssä.. Olin tääl­lä
Canadassakhi' hänen kanssaan se^kä
persoonallir^ssa e t t ä urheilullisessa kos­ketuksessa.
Sai'nkin häneltä kehoituk­sia
toimia urheilun edistämiseksi.
Hannes oli 'kulttuuri-ihminen jo Suo­messa,
toimien nuorten kulttuuritoimin­nan
yhtenä johta\'ana henkilönä ja
osallistui myös käytännöllisesti toimin­taan.
Olen nähnyt hänen seuroille lä-hettämiään
kehohuiksia kerätä arkistoa
urheilutapahtumista. Se o l i silloin, kun
täällä oli jo uriieäWkeskus.
'En tiedä mHen seurat ovat kehoituk­sen
huomioineet, mutta alkuun <m aSia
pantu, siitä oien «tnetoinen. Kun Han­nes
nyt o n poistunut, on mainitum ösian
toteuttajaan jouMioon jäänyt suuri
Sivu 6 Lauantaina, ioulokonn 3 piivani. 195$.