Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 26, 1941

              (Canadan suomalaisten viikkolehti)
BegifiterBd at the Post Office Dept,
OttBwa. as seooDd class matter.
T*lyn*it>fn yrtat'
l vk. 92JOO
% kk. Ä)'
' Ybdysvaltoihtn:
' I vk. . . . . . . . . . . . . . . . . . . $2.50
I OIdc* •••••'-•«••••«*• x*40
6uomeen ja muualle olkomaille:
1 vk. $3Ä>
« kk. 1J6S
Irtonumerot S senttUl
...«ft. ...1-
Bfifia.
llmoltiilisM) Mm lEerl». A ^ ^ o l i ^^
tuuma. l!ltQiQnpiiHM3lcu?itu)b^. ^
kertt %\M mm^^ms», ^msmr
Umoitr^kiB^ 1149 keic^
taa. Tg^>p|T**n*%fv?itt-n%^ :t240 k e r^
60c l i s g f i ? ^ ^ I^IMwieett^ la» mmi^r
moituksrt p^l^tji^p^ ^. TS^it^
llmoittaM^. Oi» y ^ i ^ t S M B m libn^tcl^iift
Yleiset tai^ttsl;^^
ma. I M ^ ^ Jok« ^ » d ^ ^ ^
kertaa fii(>pflpT.afSfiw. ^nrci patlbitfttuillitfit
Alin lMltiMi;>«A «Bo «alsi^tim».
kerta il^9ii9l|kaft|i^
dusteiia ^ I M a l e b d ^ Iionfclei^.
MftkU 1 ^ m «iqKgi. 8 ^
Kaustinen. Alli Malm. Margit £A4CS(|
Yrjö i ^ v o Ja ^fOmar S a ^
Liekkiin aijotut kirjoitukset O MK
eottan:
UEKKI
"^TointiUiteCT krtmasta
Ensi töiksi ja ennen pahempia seu­rauksia
on oikaistava viitne numeros­sa
ollut "misteeki". Siinä, 11 sivulla,
4)li palanen urheilusaavutuksista, ur­heilun
kehityksestä, missä korkeus­hypyn
jälkeä mainittiin muka juak-sftp
kehityksestä eri matkoilla. Ei sen
pitänyt olla juoksu, vaan kävely,
jonka eroittaa juoksusta sääntö "kan­tapää
varvas** — siis että maahan on
kosketettava ensin kantapää ja sitten
varvas, ellei jollakin sattuisi olemaan
ihan päinvastainen tapa. Jos nume­roiden
poimija olisi vähänkin ajatel­lut,
olisi kyllä huomanmtt, että kuka
tahansa meistä kankea kinttuisemmis-takin
voi tuolla vauhdilla juosta pyy­hältää.
Ja toiseksi sen olisi pitänyt
huomata siitä, ettei mestareiden jou­kossa
ollut Paavo Nur:nca eikä muita
•kuuluja Suomen juoksijoita, joilla
sentään täytyy aikakirjoissa olla joku
reiordi. Juuri juoksullahan me suo­malaiset
olemme viime aikoihin asti
voineet ylpeillä melkeinpä voittamat­tomina.
Niin että — oikaistaan no­peasti.
On huomautettu myöskin siitä mis-teekistä,
kun kärppä, jolla oli tuuhea
häntä, hyppeli puussa. Epäillään, että
se olisi ollut orava. Mutta tätä mis-teekiä
me emme oikaise, vaan väitäm­me
runoilijan kanssa, että se kärppä
oli sellainen.
Istuin hitaasti ja vaivaloisesti tuo­lille
katselemaan ulos ikkunasta, pai­naen
kyynärppni ikkunalautaan ja
käden poskeani vasten. Tuijotin
eteeni hämärään yöhön. Kaikki oli
ynipärilläni hiljaista, vain joskus kan­tautui
korviini kadulta vaimeita ää­niä.
Oli sanomattoman r^iiliallista.
Taivas oli puoliksi pilvinen ja kuu
paistoi pilvien raosta. Järvi nä3rtt|
tyynelle ja kuutamo teki sen pinnan
vihreänkellertäväksi. Toiselta ran-oaJta
häämötä metsä. KaiKiapUhil-j£
iiata. Xinaulfein nuWtuiv£^t QfesO-l3ÄP,
ei ollirt piideökMR
Itltttla liSuUe^^d ÖjJUm mVa^ silmiin,
Olin saiF4s, ja^ iyibam^i iuatuMet ris­tesivät
aivoissaBi kailfen ki^s^avan
s^AU^A lisäksi.
Muistelin pj^iä viikkoja, vuosia,
>^tk2^ olivat j^ieUe jääneet ja ajat^
lm myös aiitäi o\9t edessäsi.
I^o^i^ toivosi» että ehl^ä i^aiklti kään­tyy
vielä hyvifcsi.
|^äydes@äm päiivättä lääkärissä saio
tfetää saiTWt^ syyn: kasvi — ki^vi
— t ^ y ^ siupiritta^ lejkkf^tvs. sa-n^
t k<u^vyi\^t -p^issäiii, v^lkkgi k^m-ka
^lIMli koett^vt 9>tuks»ni
s^He kä^m En sitä pel^^syt,
et|ä oli leikkai^ e^essäoi, eökä «tä-k
^ ^ ioa k«oiisiix. Jos pKsm yksiM^
nen, miilä olisi kitua ssifs^ia^
t^ kuolla. Mutta minuPl^ oK yksi,
jonka vuoksi talitoism Lii^piseni
on ^elämäni keskipiste. Hänen täh­tensä
tahtoisin uhrata. vähäisiimQät-kin
voimani, hän kun on vielä niin
pieni. Kunhan olisin terve, niin sil­loin
aina jotenkin toimeen tultai­siin
. . . .
Ajatukseni yhä askartdivat. Näin
kaikkea olevan yltäkyllin maailmassa,
mutta sitä ei saa, kun ei ole rahaa.
Vaivaisella työnteolla saa jokapäiväi­sen
vähäpätöisen toimeentulon, kun
on terve, mutta kun tulee sairaaksi,
niin . . . Tuohon aina jysähti ajatuk­set
kuin alus karikolle.
Helppo on sanoa: mene lääkäriin
ja sairaalaan, mutta toista on totuus.
Rahaa, rahaa — onko rahaa? Se ky­symys
on edessä eikä se, tarvitsetko
lääkäriä ja sairaalaa. Rahaa — jos­pa
sitä olisi, niin helppo olisi "köy­hänkin
sairastaa" . . .
Koetin loihtia esiin kirkasta miel­tä
ja virkeitä ajatuksia, olla iloinen
ja t3rytyväinen kaikkeen siihen, mitä
edessäni- oli. Koetin ajatella nyky­aikaisesti
ja nykye^ikaa tällä hetkdlä.
Minäkö, vähäpätöinen yksilö, kärsi­sin
ja surisiDr l^ui? t^han£illa on asiat
paljon pahemmin . . .
Mutta se ei auttanut. Ajatuksieni
aina palasivat omaan elämääni, sii­hen
vain, miten kaikesta selvisrtyisin,
miten lapseni kohtalo tulisi olemaan,
jos hän jäisi yksin maailmaan. Ot-taisikohan
nuo ihmiset liänet omak­seen,
jotk^ Mntä hoitelivat silloin
kun kävin t y ö s ^ He olivat hyviä
ilimisiä, sain olla liucjetta. He hoi­tivat
lapseni j^. lapsi oli l^eil^in pereh­tynyt,
rakasti hseitä kuin omia van­hempiaan.
J« 5 p a kirjoittaisin ^a ky­syisin
heiltä, huomenna saisin jo vas-tjäuksen
jai .^i^^ä-jonkinlaisen rauhan
Ep lw>ta enää itseeni kuten ennen,
olen meöt^in menehtynj^ kaikesta.
En sga mielestäni ainuttakaan jär­keväin
ajatusta, vaikka olen valinnut
jtuljatisimmap hetkep vuorokaudesta
itse^em k a i k ^ seMtelläkseni ja rau-hol:(.
tUi^ksem. €^en Ipipirinut ihnus-
^ilmän kauBUmmal puolet silmieni
^leen, Isyn^inpm ja selvän järkevinä.
Olen p«e3^uviteilut, olen ajatellut ja
toiVQB.ut. Ja l^pfJUtuloksena olen
n ä l « ^ elämäii arvottomaksi, yrityk^
set turhiksi.
Olen aina tehnyt työtä, parhaani
yrittäiiyt, kaikkesi pomsuistanut, ja
tässä Jmn itseni yhtä tyhjänä, mur-tuxieena
. . . minä nitnkntn moni ih­minen.
Kaikki ei ole oikein. Kai­paan
jotakin muutosta yhteiskun­taan
ja elämään . . .
Ympärilläni on vuodenajan muu­tos,
joka tenhoaa koko luonnon ja sen
helmassa elävät olennot uuteen vi­reeseen.
Eikö se herätä sairaankin
ruumiin ja sielun^ eikö se paran­na?
. . .
Tuo ajatus tempaa minut Saan
voiman häilähdyksen ja onnellisen
tumielman. Ajattelen järkevästi, mi­tä
edessäni on . . .
Vetäydyn hitaasti vuoteelleni ja
jään puoliunessa kuuntelemaan kau­kaisia
vaimeita ^ n i ä ja sydämeni sy-kintää.
H—A H—A.
Bermuda ennen ja nyt
Viime numerossa loppui JDella M:n
**MulhH tuohm*', JQtti vom^an kaik­ki
lukijamme 4yydylyksellä seurasi^
Vitt. Olemme odolelfeet, että sen kes-täfis^
ä olisi jifku hyvä ^vvstqjamme
iäJftttänyt t<i9f fpiemmän kertomuk­sen,
jonka juikmseminen €l*fi voitu
ketial^q, mtfl^0 mm ei käynyt. Ei-käkän
keilääft Vfilmisl9 oflut v<ti Qnko
4m9*fäf QM^mm vkl§ iäjt
Se eristäytyminen, mistä Bermuda
nautti ennen nykyaikaisten kulkuneu­vojen
kehitystä, on sy^^isesti vai­kuttanut
saarien historiaan. Ne asu­tettiin
silloin kun espanjalainen Juan
de Bermudez löysi ne kuudennen­toista
vuosisadan ensimäisinä vuosi­na.
Joku kaiversi merkin "T. F.
1543" icorkealle kalliolle meren ran­nalle
paikalle, jota nyt kutsutaan ni­mellä
Spittal Po^hd, ja joku myös toi
sikoja saarille, mutta ensimmäiset
englantilaiset uudisasukkaat, vuosi­sata
senjälkcen kun Bermudez saa­rilla
kävi, huomasivat, ettei siellä ol­lut
ketään ja linnut, jotka asustivat
tämme sen paikan toistaiseksi lyhy­emmillä.
Ensi numerossa sen tekee
nuori avustajamme Impi, jonka nimeä
ei <^e vielä usein nähty, mutta jolla
imkyväi edellytykset. Uskomme että
ny$, minkum ennenkin, kynäUijoit-
Jemm apua Mee ittrpeen mmkaan.
,—4^.' • • • • .
saarien neitsyttilassa olevissa siiteri-metsissä,
olivat niin kesyjä, että niitä
voi tappaa nuijalla.
Näiden kaukaisten saarien luonnon
etuisuudet tekivät englantilaisille
mahdolliseksi kehittää sinne yhdys­kunnan,
johon verrattavaa ei löydy
toista Atlannin kummaltakaan puo­lelta.'
Ensiksikin oh ihanteellinen i l ­manala.
Golfvirta, joka kulkee saa­ren
länsi- ja pohjoispuolta, lauhdut­taa
talven tuulet niin, että lämpö
harvoin laskee alle 55 yläpuolella nol­lan
FahrenheitUa. Kesällä merituu­let
estävät lämmön nousemasta ylä­puolelle
87 asteen. Omieksi maalle,
jossa m ole pnroja eikä lähteitä, sa­detta
saadaan runsaasti, mutta se ta­vallisesti
tulee lyhyinä purkauksina
ja yön aikana. Tämä erinomainen
ilmanala, tekee mahdolliseksi portu-galilaisiUe
farmareille, jotka pitävät
huolen Bennud^n maanviljdyksestä,
kasvattaa k«ka satoa vuodessa. Kas-
(J»tk4^ 90)» «hraJla)
Meillä oli hauskaa
Meille tulee vieraita, minä näk
sen. Veräjällä olivat ja sitä aukah.
tessa nauroivat ja käläköivät. Uiii
hän ne nauroivat? Tälläkö
mökillä ja muulla, vai minuUaU^ji.
ta oli hame revennyt kupeelta -hcl-kif
. . . ~
^ Mitähän ne nyt juuri tuHtui,
Olisivat olleet tulematta, mkmct
Ja noin iloisina. Olisivat edts-kiljaa
ja katselisivat vähän alempaa,.
noin pää pystyssä ja naurava suu k-veänä
. . . Mitä tässä nyt tekee, d
viitsi Irvistää pakoonkaan, km mki-vät.
Eikä ehdi edes muuttaa kaml-
J ^ ^ ? - - - •"'^^ sejitten parQmi^.ha
se toinenkin sattui olemaan jo %|.
nen ja vielä paikka takapuolelta, sii-nä,
josta ne hameet aina cnsin-rikki
menevät. Mokomatkin pallukat!.
Ja mitä se tuo Jaakkokin on nyt niit.
ten mukana? . . . |
"Hyvää päivää Anti-Leena! Stnii-lahari
on täällä niin kaunista — oi, j
ai!" ' \
"Päivää, päivää! Olipa se hmh \
että kerrankin tulitte. Muttamkl j
teidät sai liikkeelle näin arkipäivm", j
miftä livertelen vastaan 'hym0en |
niin herttaisesti kuin aurinäo. 1
"Kun oli niin hyvää aikaa ja mii-timpte.
sinua ..."
' "Minä tässä olen niin-arkiretlassa, j
että oikein Hävettää."
"Älä perusta, mitäs se":.." j
"Niin, ei mitään, kotöhasiftan sim]
olet. Anna heiskua vain", taisklee
Jaakko naurusuussa, vilkaisten mi-\
nun kupeelleni, jota minä sormMam
pitelen. — Mokomakin.- Mitä käm\
piti sUkm tulifit naurelmmn. Var­maan
muisMa, kuinka im 1
jä^mft mtmiflh istuimrne ja h^ teki i
seniai^jouhfetf...
"No memää» »yi sitten sisöJk ja
pmnngn pannf* poroon"; sanon, vaik­ka
korvalektiän* punottaa, sillä
tiesin^ ^fei ollut kahvmpöly^lmf,
aa^midl(f: juotiin viimeinen sakk^e^.A
"Ei ole väm mistään kahvista, läh­tiessä
juotiin kaksin kupin. Mutta
mennään vähän siimekseen, kun nm
paist^ia ..."
TuQ oli minulle hauskaa. Jospa
tästä jotenkin vielä selviytyy. Kuka­ties
unohtavat koko kahvin.
Ja sitten meillä oli hauskaa. Virnat
saivat kokea, että talossa di ««'ji'-
man iloisin ja herttaisin emäntä. TuH |
puhetta ja naurua. Ja viitcnkä ^"^a
niin osasinkaan, oikein se -ihmetytti
jälkeen päin. KyUä minä nähtävästi
olen väärällä uralfa, Holly^oodi^
minun olisi pitänyt mennä.
"Olisi pitänyt muuttaa edes vcd-teitä,
miitta kaikki tässä teidän kts-keliänne
unohtuu", minä viimein olin
muistavinani.
"Kaikkiakin, ole vain sctiaist-naan
..."
Ja niin se jatkui, kunnes jhkv t^*-
mein huomautti: '\
''Eikö meidän jo pitäisi lähieä, kim^
oli puhe käydä siellä Keisalla^^
"Voi hyvänon aika, kun-inrn'ä unoh­din
sen kahvin! Eihän nyt^^
tä ole . .
*'Etkä nyt enää rupeakaan inHu^
rustailemaan. Oli hyvä näin:'Me&'
demme nyt. Mutta muistakin kiy<^
meillä aivan ensi tilassa."
''Ja meälä." '
"Ja meillä', sanoo
ka minä en tiedä, missä se "^'^
on. ff
Ja he menivät, P«^"^ P^VL^
nauroivat. Minä panin silmäm 6^
ja huokasin. Ja ketben P''-^^^.
pyykkäisin kyyneleen säf^nt^^