1946-03-02-47 |
Previous | 47 of 60 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
194Ö Ejt^-AXTAIXA, MA.\LISKUUX 2 PÄI\\:\NÄ Sivu 47
Rakas. ra'kas! Sinä olet vielä niin
pieni, ettet ymmärrä, mitä haluaisin
kanssasi haastella. Tässä me leikimme
lattialla, minäkin Tianssasi kuin
lapsi. Tätä iloa ja onnea on: ollut
eläiiiässafii" vasfa^ Ä
kunpa se kestäisi tällaisena elämäni
loppuun. Mutta minulle on aavistus
ruvennut kuiskimaan^ että tämä
ei ole pysvvää. Isäsi on jonkun ker-ra
ntullut kotiin muuttumeenay alakuloisena
ja synkikämieUsenä. Johtuuko
se siitä, että hän haluaisi antaa
meille molemmille, kaiken hyvän
mitä me toivomme ja haluamme,
mutta ei voi.. Nytkin tulee kylmä
talvi ja hänelle ei ole työtä. Eri uskalla
tänäänkään kysyä häneltä, kun
tulee kotia, saiko hän työtä, eikä tarvitsekaan,
näen sen kyllä i^iänestä i l mankin.
oKetan häntä lohduttaa ja
ilahuttaa, sillä dhän se'ole hänen
sy\ nsä. Oh, tämä kirottu yfcteis-kunta
ja sen yksilöt!
Taas juttelen siriulie, raikas pieni
poikani, sillä se on tapahtunut nyt
mitäaavistih ja i)el&.ä5in. Isäsi luonne
on liian heikko, -hän aJk^^
Useat kerrat on hän iullut-juovi&sis-sa
kotiin. HiK>maan hänen menevän
alaspäin huonejen työtovereittensa
seurassa. Itse en voi mitään ja tämä
yhteiskunta ei nosta miestä, se
painaa sitä alemina ja alesbtma. Minä.
olen rövennut vapisemaan^ kun kuu=^
Ien hänen askeleensa oven taikana.
Pelkään, että rujean halveSksimaan
häntä, ja voi silloin elämämme osaa,
poikaseni, kun rakkauden ja kunnioituksen
liekBd sammuu!
* * *
SÄin kävi toteen. Minä lakkasin
hämä kuimioittamasta. Lakkasin rakastamasta
sinun isääsi. Kerron sinulle
joskus, isoksi mi^eksi tultuasi
»yyt. Juopp>ous vain voi viedä miehen
niin alas. Olen toivonut monasti
kuolemaa meille kaikille, siilä tällaisena
ei elämä voi jatkua. En halua
että sinä, rakas poikani, katselet tällaista
kotielämää. Voi, jospa minua
joku neuvoisi, tai edes ymmärtäisi,
ilitä minä voin tehdä, mitä pitää minun
tehdä? Jos jätän isäsi, ei sinulla
ole isää, ja itsekään en pääse hänestä
eroon. Sinua en jätä, poJkase-ojs
eroan miehestäni, fflimiset
halveksivat minua, enikä saa työtä,
niin millä me tulemme toitneen?
Kunpa minulla nyt olisi järfeeä ja
tahdom-oimaa.
* * *
Ra3ckaani, lapseni, poikani! Tässä
kauhistuttavassa elämässä on vierähtänyt
nyt sinun ensimmäiset lap-suusvuotesi
ja minurikin paiihaat
nuorujsvuoteui. Sinua rupeaa nyt
yhteiskunta kasvattamaan pian. Koetan
nytkin seurata omantuntoni
ääntä. Olen taistellut kovaa taiste-
^"a, yötä ja pärvää, että hulluksi
funtee tulevansa. Nytkin, elämään
kyllästyneenä katsella tuijotan kesäyön
tyhjyyteen, ammottavaan, kauhistuttavaan
tjihjyyteeo. Elämä antoi
meille, lapsem, sysnnustan elämän
yön. Kun toiset nukkuvat, minä yk-smäisenä
teen tiliä elämän kanssa.
Tuntuu kuin näin ycHIä löytäisi oman
'^sensä. .MHi rahana pamaa juuri
«ämän taloudellmaiun puoli. Kammattavina
tulevaisuuden aavistufciset
irjoitan pojalleni — Rinna
miehen iässä. Ihmiselämä on niin
^^h..1^1^ J^^^^n .^elää.,
Tiirhäa jailoto^^^ eläniä ilman
tarftoitusta. ^Mitä on elämä? Ho ja
suru, 011 kuin sielun ruokaa, muistan
jostain lukeneeni, ja elämä naurua,
itkua, iloa, surua, lankeemusta ja
nousemusta, — mutta mitä varten
sen elämän täyty>^ meitä niin armottomasti
kolhia? Muistelen lapsuuttani
ja nuoruuttani, joista en juuri
mitään tiennyt. Pois halusin kotoa
juopon isän ja köyhyyden tähden.
Jouduin samanlaiseen, vaikka koetin
sitä välttää. Liian varham saavutti
syksyn varjot. Palellutti hentoiset
jajnjet,,$j}ksyn.halla,^^ Vo^j ^k^,.on».
Ivaan elämä tyhjä! — Tyfijä
eihän se ole tyhjä. Olethan sinä minulla,
poikani! Sinut tahdon minä
kasvattaa ymmärtämään luontoa ja
yhteiskuntaa. EJkö luonto ole yksin
minunkin ystäväni ja jTnmärtäjäni.
Eikö luonto monasti ole antanut minulle
voimaa elää korkeinta, tuntea
kauneinta? Kun myrsky ulvoo ja viimat
viheltää, kuuntelen tuulen laulua.
Kun syksy raivoa^ ja, nje^ piiyl-lertää,
virkoaa eloon sUuririjä^^yhin
hengen kauneuden kukoistus. Ne
niicltä painaa. Sinä, poikani, vaa--
"^an ymmärtäisit minua, jos olisit jo
TERVEHDYKSEMME
lO-YUOTIÄÄLLE
Olkoon Liekki aina valistava ystävämme!
Alma ja John Pulkkinen
Bertha ja Kaarlo Toikka ja
perhe
Maria ja Walpas Hänninen
HelmT ja Taisto Hänninen
T3?yne ja Kalle Kovanen
Lempi Salo
Sylvi ja Ray Päiviö
Wili Mäki
Erkki Suitsi
Mary ja Evert Alho
Mrs. G. W. Cashman
Arthur Monthan
Tili ja Vic Hänninen
Robert, Aino ja Joel Peltola
Anna ja Venni Viita
EUen ja Kalle Saari
Elsa ja E. Niemistö
Lempi ja Ed. Hilden
Helmi ja Reino Terävä
Malja ja Hjalmar
Joyce. Nellie ja Wllfrcd Salo
Jussi Tuokan perhe
RHEAULT
Arttu Hänninen
Viesti ja Uljas Hänninen Ja
perhe
Alma ja L. Karjalainen
John Myllynen
Frida Rahko
Hanna ja Matt Poutanen
Toini ja Bruce Mathe\^Tnan
Sigrid ja Ari; Kangas
Senja ja P. Wesslin
Anni ja Olavi Salmi
Otto Mäki •
Mr. ja Mrs. E. HiU
Mr. ja Mrs. A. Terho
Mr. ja Mrs. John Koski
Jean, AiU ja Eddie Schultae ^
Matilda Virtanen f O
ApttI Kallio
Ida ja Antti Ranta
Maija ja Atu Marttinen
Ida Ja K. Sunden
Irja ja Stan Svremik
Tyyne Kinnunen ja lapset
Anna Purola
ONTARIO
pj^lttaa ja raatelee sisintä, loihtii esiia
säälimättöniän todellisuuden, joka
irvistää, runtelee ja raastaa. Ja sH-Mrn
oppii kestämään kuin kaatuma-ton
kuusi rnjTskyssä. Huomasin eilen;
että sinä, poikaseni, olit fliaslnut
luontoon, kun muurahaiselle,, jota
luulit leppi&ertuksi, lauloit "I^äs
'keittää suHe puuroa** ja kuinka haa-
\ieellisen sinisillä silmilläsi riemastuneena
seurasit pikkulintujen lentoa ja
kuuntelit tikan naputusta ja puiden
huminaa. Sinut minä hartaasti haluaisin
saada jTnmärtämään luonnon
-kauneutta, sillä olethan sinä minun,
minun, minun nousevaa sukupolveani.
Niin, sinä tarvitset minua. Mutta
minähän en ole vapaa, kuten luonto.
Olen juö^ion miehen orja.
Olen lukenut joskus jostakin hj'-
västä kirjasta, että "ihmisillä ei ole
o&eutta kahlehtia toisiansa; mies
älköön kahlehtiko vaimoansa eJkä
vaimo iniestänsä". Niin kau^ kun
aviopuolisot rakastavat toisiansa, eivät
he tarvitse ulkonaisia siteitä,
mutta kun he eivät enää raSsasta, älköön
mikään side heitä piiattako,
sillä oikein on kuiHIa sydämensä
ääntä. Tähän ijään minä jälleen
luoimon-Iain ja yhtei&unta-lain väliseen
seikavaan tienhaaraan. Tiedän,
mikä on oikein, mutta värisen, e&ä
oh voimaa ratalaista näiden välillä.
Jatkoa joskus.
KIITOS VAIN!
Muistan sen ajan. Sain tyttäreltäni
kirjeen, jossa hän tiedusti mitä
leQitiä meille tulee ja jatkoi, että jos
haluamme, niin hän tilaa meiUe uudenvuoden
lahjaksi lehden, kun sar
nomme mirikä. Vastasin, että aioin
tilata Naisten Viirin, mutta kun Vapaus
rupeaa kustantamaan^ Liefldki-nimistä
lehteä, niin päätin tilata sen,
se sopii paremmin meille molemmille.
Jos haluat, niin tilaa se. Niin se
sitten tuli vuoden, jonka jäHceen
olen itse huolehtinut tilauksen jatkamisesta,
ettei se kolaan ole pääs-syt
katkeamaan. Ja nyt^ kun olen
yksin ja kuljen missä milloinkin, niin
aina se perässä kulkee ja ystävänsä
löytää.
Muistan pitkän sarjan hyviä kirjoituksia
ja jatkokertomuksia, joista
ihminen saa aina jotakin h>Tvää; saa
joskus nauraa ja josikus kyyneleenkin
tipahuttaa. Yhteen aJkaan oli
ensimmäisiä silmättäviä Sirpa-sericun
nurkflca, jonka hän yksin täytti hauskoilla
pakinoillaan. Kiitos Sirpalle,
ja kiitos niille ystäville, jotka ovat
sitä samaa jatkaneet. Nj-kyään ystävien
pakinat tuo tunnun, niinkuin
tuntisi kaikki ihmiset. Niissä pn niin
hauskaa että vanha3vin nuortuu.
HByvä on myös etusivu, sen uutiset
pienessä koossa, sillä on ihmisiä, jotka
eivät lue muita lehtiä.
•Kiitos kaikesta, ja onnellista jatkoa!
RtrusA.
ENSIMMÄISET siat ja siipikarja
sanotaan tuodun etelämeren saarille
Aasiasta.
TAVALLINEN keittosood^, on
hyvää hopean kiilloitusainetta, e^ä
se tee mitään naarmuja.
Koiahuta päähäsi, kun huomaat
ilkkuvasi toisen vahingolla.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 2, 1946 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1946-03-02 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki460302 |
Description
| Title | 1946-03-02-47 |
| OCR text | 194Ö Ejt^-AXTAIXA, MA.\LISKUUX 2 PÄI\\:\NÄ Sivu 47 Rakas. ra'kas! Sinä olet vielä niin pieni, ettet ymmärrä, mitä haluaisin kanssasi haastella. Tässä me leikimme lattialla, minäkin Tianssasi kuin lapsi. Tätä iloa ja onnea on: ollut eläiiiässafii" vasfa^ Ä kunpa se kestäisi tällaisena elämäni loppuun. Mutta minulle on aavistus ruvennut kuiskimaan^ että tämä ei ole pysvvää. Isäsi on jonkun ker-ra ntullut kotiin muuttumeenay alakuloisena ja synkikämieUsenä. Johtuuko se siitä, että hän haluaisi antaa meille molemmille, kaiken hyvän mitä me toivomme ja haluamme, mutta ei voi.. Nytkin tulee kylmä talvi ja hänelle ei ole työtä. Eri uskalla tänäänkään kysyä häneltä, kun tulee kotia, saiko hän työtä, eikä tarvitsekaan, näen sen kyllä i^iänestä i l mankin. oKetan häntä lohduttaa ja ilahuttaa, sillä dhän se'ole hänen sy\ nsä. Oh, tämä kirottu yfcteis-kunta ja sen yksilöt! Taas juttelen siriulie, raikas pieni poikani, sillä se on tapahtunut nyt mitäaavistih ja i)el&.ä5in. Isäsi luonne on liian heikko, -hän aJk^^ Useat kerrat on hän iullut-juovi&sis-sa kotiin. HiK>maan hänen menevän alaspäin huonejen työtovereittensa seurassa. Itse en voi mitään ja tämä yhteiskunta ei nosta miestä, se painaa sitä alemina ja alesbtma. Minä. olen rövennut vapisemaan^ kun kuu=^ Ien hänen askeleensa oven taikana. Pelkään, että rujean halveSksimaan häntä, ja voi silloin elämämme osaa, poikaseni, kun rakkauden ja kunnioituksen liekBd sammuu! * * * SÄin kävi toteen. Minä lakkasin hämä kuimioittamasta. Lakkasin rakastamasta sinun isääsi. Kerron sinulle joskus, isoksi mi^eksi tultuasi »yyt. Juopp>ous vain voi viedä miehen niin alas. Olen toivonut monasti kuolemaa meille kaikille, siilä tällaisena ei elämä voi jatkua. En halua että sinä, rakas poikani, katselet tällaista kotielämää. Voi, jospa minua joku neuvoisi, tai edes ymmärtäisi, ilitä minä voin tehdä, mitä pitää minun tehdä? Jos jätän isäsi, ei sinulla ole isää, ja itsekään en pääse hänestä eroon. Sinua en jätä, poJkase-ojs eroan miehestäni, fflimiset halveksivat minua, enikä saa työtä, niin millä me tulemme toitneen? Kunpa minulla nyt olisi järfeeä ja tahdom-oimaa. * * * Ra3ckaani, lapseni, poikani! Tässä kauhistuttavassa elämässä on vierähtänyt nyt sinun ensimmäiset lap-suusvuotesi ja minurikin paiihaat nuorujsvuoteui. Sinua rupeaa nyt yhteiskunta kasvattamaan pian. Koetan nytkin seurata omantuntoni ääntä. Olen taistellut kovaa taiste- ^"a, yötä ja pärvää, että hulluksi funtee tulevansa. Nytkin, elämään kyllästyneenä katsella tuijotan kesäyön tyhjyyteen, ammottavaan, kauhistuttavaan tjihjyyteeo. Elämä antoi meille, lapsem, sysnnustan elämän yön. Kun toiset nukkuvat, minä yk-smäisenä teen tiliä elämän kanssa. Tuntuu kuin näin ycHIä löytäisi oman '^sensä. .MHi rahana pamaa juuri «ämän taloudellmaiun puoli. Kammattavina tulevaisuuden aavistufciset irjoitan pojalleni — Rinna miehen iässä. Ihmiselämä on niin ^^h..1^1^ J^^^^n .^elää., Tiirhäa jailoto^^^ eläniä ilman tarftoitusta. ^Mitä on elämä? Ho ja suru, 011 kuin sielun ruokaa, muistan jostain lukeneeni, ja elämä naurua, itkua, iloa, surua, lankeemusta ja nousemusta, — mutta mitä varten sen elämän täyty>^ meitä niin armottomasti kolhia? Muistelen lapsuuttani ja nuoruuttani, joista en juuri mitään tiennyt. Pois halusin kotoa juopon isän ja köyhyyden tähden. Jouduin samanlaiseen, vaikka koetin sitä välttää. Liian varham saavutti syksyn varjot. Palellutti hentoiset jajnjet,,$j}ksyn.halla,^^ Vo^j ^k^,.on». Ivaan elämä tyhjä! — Tyfijä eihän se ole tyhjä. Olethan sinä minulla, poikani! Sinut tahdon minä kasvattaa ymmärtämään luontoa ja yhteiskuntaa. EJkö luonto ole yksin minunkin ystäväni ja jTnmärtäjäni. Eikö luonto monasti ole antanut minulle voimaa elää korkeinta, tuntea kauneinta? Kun myrsky ulvoo ja viimat viheltää, kuuntelen tuulen laulua. Kun syksy raivoa^ ja, nje^ piiyl-lertää, virkoaa eloon sUuririjä^^yhin hengen kauneuden kukoistus. Ne niicltä painaa. Sinä, poikani, vaa-- "^an ymmärtäisit minua, jos olisit jo TERVEHDYKSEMME lO-YUOTIÄÄLLE Olkoon Liekki aina valistava ystävämme! Alma ja John Pulkkinen Bertha ja Kaarlo Toikka ja perhe Maria ja Walpas Hänninen HelmT ja Taisto Hänninen T3?yne ja Kalle Kovanen Lempi Salo Sylvi ja Ray Päiviö Wili Mäki Erkki Suitsi Mary ja Evert Alho Mrs. G. W. Cashman Arthur Monthan Tili ja Vic Hänninen Robert, Aino ja Joel Peltola Anna ja Venni Viita EUen ja Kalle Saari Elsa ja E. Niemistö Lempi ja Ed. Hilden Helmi ja Reino Terävä Malja ja Hjalmar Joyce. Nellie ja Wllfrcd Salo Jussi Tuokan perhe RHEAULT Arttu Hänninen Viesti ja Uljas Hänninen Ja perhe Alma ja L. Karjalainen John Myllynen Frida Rahko Hanna ja Matt Poutanen Toini ja Bruce Mathe\^Tnan Sigrid ja Ari; Kangas Senja ja P. Wesslin Anni ja Olavi Salmi Otto Mäki • Mr. ja Mrs. E. HiU Mr. ja Mrs. A. Terho Mr. ja Mrs. John Koski Jean, AiU ja Eddie Schultae ^ Matilda Virtanen f O ApttI Kallio Ida ja Antti Ranta Maija ja Atu Marttinen Ida Ja K. Sunden Irja ja Stan Svremik Tyyne Kinnunen ja lapset Anna Purola ONTARIO pj^lttaa ja raatelee sisintä, loihtii esiia säälimättöniän todellisuuden, joka irvistää, runtelee ja raastaa. Ja sH-Mrn oppii kestämään kuin kaatuma-ton kuusi rnjTskyssä. Huomasin eilen; että sinä, poikaseni, olit fliaslnut luontoon, kun muurahaiselle,, jota luulit leppi&ertuksi, lauloit "I^äs 'keittää suHe puuroa** ja kuinka haa- \ieellisen sinisillä silmilläsi riemastuneena seurasit pikkulintujen lentoa ja kuuntelit tikan naputusta ja puiden huminaa. Sinut minä hartaasti haluaisin saada jTnmärtämään luonnon -kauneutta, sillä olethan sinä minun, minun, minun nousevaa sukupolveani. Niin, sinä tarvitset minua. Mutta minähän en ole vapaa, kuten luonto. Olen juö^ion miehen orja. Olen lukenut joskus jostakin hj'- västä kirjasta, että "ihmisillä ei ole o&eutta kahlehtia toisiansa; mies älköön kahlehtiko vaimoansa eJkä vaimo iniestänsä". Niin kau^ kun aviopuolisot rakastavat toisiansa, eivät he tarvitse ulkonaisia siteitä, mutta kun he eivät enää raSsasta, älköön mikään side heitä piiattako, sillä oikein on kuiHIa sydämensä ääntä. Tähän ijään minä jälleen luoimon-Iain ja yhtei&unta-lain väliseen seikavaan tienhaaraan. Tiedän, mikä on oikein, mutta värisen, e&ä oh voimaa ratalaista näiden välillä. Jatkoa joskus. KIITOS VAIN! Muistan sen ajan. Sain tyttäreltäni kirjeen, jossa hän tiedusti mitä leQitiä meille tulee ja jatkoi, että jos haluamme, niin hän tilaa meiUe uudenvuoden lahjaksi lehden, kun sar nomme mirikä. Vastasin, että aioin tilata Naisten Viirin, mutta kun Vapaus rupeaa kustantamaan^ Liefldki-nimistä lehteä, niin päätin tilata sen, se sopii paremmin meille molemmille. Jos haluat, niin tilaa se. Niin se sitten tuli vuoden, jonka jäHceen olen itse huolehtinut tilauksen jatkamisesta, ettei se kolaan ole pääs-syt katkeamaan. Ja nyt^ kun olen yksin ja kuljen missä milloinkin, niin aina se perässä kulkee ja ystävänsä löytää. Muistan pitkän sarjan hyviä kirjoituksia ja jatkokertomuksia, joista ihminen saa aina jotakin h>Tvää; saa joskus nauraa ja josikus kyyneleenkin tipahuttaa. Yhteen aJkaan oli ensimmäisiä silmättäviä Sirpa-sericun nurkflca, jonka hän yksin täytti hauskoilla pakinoillaan. Kiitos Sirpalle, ja kiitos niille ystäville, jotka ovat sitä samaa jatkaneet. Nj-kyään ystävien pakinat tuo tunnun, niinkuin tuntisi kaikki ihmiset. Niissä pn niin hauskaa että vanha3vin nuortuu. HByvä on myös etusivu, sen uutiset pienessä koossa, sillä on ihmisiä, jotka eivät lue muita lehtiä. •Kiitos kaikesta, ja onnellista jatkoa! RtrusA. ENSIMMÄISET siat ja siipikarja sanotaan tuodun etelämeren saarille Aasiasta. TAVALLINEN keittosood^, on hyvää hopean kiilloitusainetta, e^ä se tee mitään naarmuja. Koiahuta päähäsi, kun huomaat ilkkuvasi toisen vahingolla. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1946-03-02-47
