1936-03-28-01 |
Previous | 1 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
o
o
o
o.
o:
t
i k"-
Cmadan suomalaisten kaunokirjallinen viikkolehti
Tais sa numerossa:
11.
jänmtyskertomus
Ma rakastaifi
rfi«o
O'
o
o
o
o
o
kertomus
N:o 15 LAUANTAINA MAALISKUUN 28 P:NÄ 1936
SEPU oli-hyvä mies, joka säännöllisesti
toi joka viikkoisen tilinsä vaimolleen
lausuen: "Tässä olisi äidille
taas vähän rahaa." Lempeä pilke har-maitten
silmien pohjalla lupasi syvää
\ IJ uskollisuutta vaimoUeen Eevalle ja
I pikku Pojulle.
Joskus, istuessaan Eevan kanssa
kotinsa liesivalkean ääressä ja suunnitellessaan
Pojun tulevaisuutta, vii-vahti
miehen kasvoilla ärvoitukselli-
^'ffk nen piirre, kuin epäillen kysyen itsel-mi
^^^^ mahtoiko Eeva, hänen nuori
M kaunis vaimonsa olla uskollinen niinä
'Cyfji yksinäisinä päivinä, jolloin hän joutur
Pojun kanssa kahden olemaan. Mutta
samassa tuokiossa, kuin pahaa tehnyt
lapsi Sepu pakenf sellaista mielijohdetta.
Hän ei voinut suuressa rak-
M kaudessaan aavistaa, kumka raskaan
^3 murheen oli elämä kerran hänen kan-
1.-
van soreaan muotoon. Mutta kuin
kaukainen uni, syyttäen ja varoittaen,
nousi Sepun ja Pojun silmät estämään
häntä luisuvasta harha-askeleesta.
Vielä hän ei ollut tehnyt mitään sopimatonta
ja ajatus palata takaisin elä-mänfköyhyyteen,
huolten keskelle, pani
hänen verensä kuumasti kiertämään.
- Entäpä, jos nuori herra. Smith rakastaakin
häntä ^köyhää, kaunista
apulaistaan syvästi ja todellisesti ja
haluaa hänet vaimokseen? Laillinen
ero vain Sepusta ja sitten hyvästi raskaat
ajat.-— Näihin ajatuksiin taivutti
Eeva itsensä, taistellessaan menneisyyden
ja nykyisyyden välillä.
"Todellisuus tarua ihmeellisempi", oli
hän lukenut jonkun viikkolehden etusivulta.
Miksikäs se ei soveltuisi
myöskin hänen elämänsä kohdalle?
Yhä tulisemmaksi ja vaativammaksi
tuh herra Smithin katse ja eräänä
heikkona hetkenään uskoi Eeva ne
kauniit vieraskieliset sanat tosiksi,
mitä tuo tumma ja tulinen herrasmies
hänen korvaansa kuiskasi...
Eevalle seurasi aika, joka uuvutti
hänet kuin unten verkkoon, josta hän
oli kerran heräävä näkemään todellisuuden
kasvoista kasvoihin, ilman pettävää
naamiota.
Talossa oli pidot ja paljon vieraita,
hy^'in voivia ihmisiä, joille tämän
maailman varjopuolet ovat tuntemattomia.,
Eeva oli väsynyt, kuolemaan
saakka uupunut. —Tummat juovat
silmien alla juorusivat eletyn elämän
nettavakseeni^liniiut.
•M Mutta vaimo Eeva! Oliko hän on-
^'11 nellinen? —^^Ei. Eräänä päivänä huo-masi
hän kauhukseen ajatuksiensa
liikkuvan luvattoniilla ^ueto* Jokä-
^ päiväinen leipä työmiehen vaimona
maistui yht'äkkiä karvaalle, vaatteet
tuntuivat liian vanhoilta ja kuluneilta,
hänen uskollinen elämänkumppaninsa
yksitoikkoiselta ja tyhmältä,
koko pieni koti matalalta ja ahtaalta.
Ei, pois, irti niistä ja kauaksi joftne- -1^^"' minne vaan, mutta poisi
Kirj, VÄINÖ SALME^OKSA
i 'H
Hän oli kuin vangittu häkkilmtu,
^^^^ kaipasi suureen avaraan vapauteen.
Ja eräänä hämäränä huhtikuun
iltana löysi mies työstä palattuaan paperilapun,
johon oli kirjoitettu: "Rakas
Sepu ja Poju. Älä etsi minua, anna
anteeksi vaikka teenkin näin. —
Olen jo kaukana kun luet nämä rivit!
Onneton Eevasi,"
Oli kuin raskas käsi olisi vavahduttanut
miehen voimakasta ruhoa jä
syvä tuska puistatti hänen uskollista
sydäntään, — mutta hän ei tuomm-nut
vaimonsa tekoa.
'^1
^
m T^jntui kuin hiljainen, kutsuva valitus
olisi kaukaa kantautunut pakenevan
aviovaimon korviin, laivan
etääntyessä verkaUeen Englannin satamasta
kohti tuntematonta maailman
rantaa:..
Kuin kuuma aito yllättivät uudet
elämykset Eevan vieraalla maalla,
^iiljoonakaupungin räikeät mainosvalot,
tanssisalien tulinen tenho vei
Janet kuin tahdottoman lapsen multanaan.
Pois unohtui avioliitto ja sen
>asettamat velvollisuudet. Lintu oU
ja se tahtoi lentää koiteaUe...
.ferhe, käsittäen kolme henkilö^^^
Eeva joutui,
oli varakas ja arvossa pidetty
^aan maailman piirissä. Varsinkm
j^on nuori herra mieUytti Eevaa eni-
Nuori mies taas puolestaan loi
^ liiankin ihailevia ^ilinäyksiä Efe
ELÄMÄN kulku — ken täälV tietäiskään,
se usein peittyy kuin ilta hämärään,
mut f tunne turtua silti ei ihmisen saata,
kun syömmes on rauha, sitä aika ei kaada.
Sielu kun soittaa ihaninta säveltänsä,
niin muistuu mieleen, niin lehviltänsä
kuin rungoltakin iki voimakas puu
kaukana kodin tanhuilla, tuidi tuutuli tuu.
*
Lapsen vapautta, — ei riemua rinnassaan, •
voi puntaroida, sen kotitanhuUla ollessaan.
Ei huolta, ei harmia, kun jaksaa vain telmiä, —
äiti voileivän käteen laittaa, niistää neniä,
siivoaa suita, pesee, putsaa, ehjäksi paikkaa.
Kyllä olette aika teiniä; ei saa tahria laittaa,
niin äidin käsi varoittaa, eikö totta —juu,
hetken päästä taas on kaikki: tuuli tuutuli tuu!
Kuinka on sen kieliopin sivut pehmitetty,
luvun laskun oppikirjat päähän selvitetty?
Koidussa isketään järkeä poikiin— no niin;
kaikki läksyt, aukiväskyt — ftei—siinf
Nyt kerro Anni, siinä Fanni, Antti ja Aapeli? —
Kesken kaiken: väärin, väärin. — vie sytn naapeli.
Otetaantoiseen keniaan, no, no — koreasti suu,
kotiintullessa linnut laulaa: tuuli tuutuli tuu!
Kun keväällä taas koulut päättyvät niin,
monet tuskat lapsilta säästyvät siin.
Kaikenlaisiin askareisiin työntaimet ylettyy,
mäkimaissa marjaisissa lapset usein viivästyy,
pauhuja täst saadessansa silmä kirkas vesittyy.
— Taakse jäävät lapsuusvuodet, tieto päässä edistyy,
puuhissa nyt vakavissa maailmakin avartuu^
sydän'tuntee kumman tunteen — tuuli tuutuli tuu!
Taas aloitetaan koteja rakentamaan, ,
lintuin lailla pesiänsä somistamaan.
Rinnan täyttää uusi taas riemuinen tunne,
näet pikkupäitä, jos sa katsot ympärilles kunne.
Näin koti eelleen rakentuu, uusi polvi muodostuu,
nun kiertää esUn kullarikuu, avautuu pikku suu:
iii! — Heijaa aa, auva, hauva, tipuli puu,
äiti kehdon yli painuu,^ääni kuuluu: tuuli tuutuli tuut
moninaisuuksista. Yhä kauemmaksi
loittoni ajatus Sepusta ja pikku Pojusta.
Kuin varkain hän löysi kuitenkin
itsensä ajattelemasta, heitä.
Keskustelu ja puheen sorina ei vähääkään
vaikuttanut Eevan uupuneeseen
mieleen, hänen puuhaillessaan
eteisaulassa ja autellessa vaatteita rikkaiden
neitosien ja rouvien päälle,
kunnes muutamat sanat, joka ei suinkaan
olleet ajateltukaan hänen kuulta
vakseen, tempasivat hänet valveille:
"Toivon, että rakas vaimosi palaa
entistä kauniimpana etelästä! — Olet
varmaan kaivannutkin häntä kovm?
— Mutta saamarin kaunis palvelustyttö!
Älä vain sinä suuri naisten lu-mooja,
Don Juan, koske häneen . .
Sanoja seurasi ivallinen naurun^
röhötys...
Jossain kaukana löi tornikello aamuyön
ensimäiset lyönnit, kun Eeva,
sydän kiveäkin raskaampana hiipi
vuoteelleen hokien itselleen: "Herra
Smith naimisissa." — Voi mikä houk-kio
hän oli ollut kuvitellessaan moni-miljoneerin
rakastuvan palvelijattareensa,
oli se miten kaunis hyvänsä.
Ja mikä tilivelvollinen oli rahamies
puhumaan pois olevasta vaimostaan
Eevan läsnäollessa, sillä tosiasiahan
on, että rahalla on taivaallinen voima,
sen turvissa saattoi likaiset kätensä
iskeä mihin vain.
Oh! häntä oli petetty julmasti. —
Naamio oli pudonnut, — hänkin oli
kerran pettänyt erään uskollisen sielun.
Oi! Häntä huimasi, pyörrytti.
Ei suinkaan vaan —mutta ei se voi
olla mahdollista — ja jos kuitenkin
. . . ?
Mitä kaikkea kätkeekään valkois-ten
seiniensä suojaan se korkea kivitalo,
joka sijaitsee suuren maailman;
kaupungin sydämessä, sen tietävät ainoastaan
ne kovaosaiset, jotka ovat
sinne joutuneet. Tuhannet ja sadat
ovat ne siirtolaiset, jotka ruumiin terveyden
murtuessa joutuvat sairaalaan
— toiset sieltä koskaan palaamatta.
. .
•I •
Vuoteen valkealla pielifksella lepää
kalpeakasvoisen naisen pää. Lääkäri
ja hoitajattaret häärivät neuvottomina
ja vakavin kasvoin. Kaikki mahdolliset
ja mahdottomat keinot on
koetettu, mutta kuitenkin heiluttaa
kuolema viikatettaan uhkaavana^ —
vain muutama tuokio ja se on saaliinsa
korjannut.
"Hän oli ottanut liian paljon ve-ronaalia,
emme voineet häntä enää
elämälle pelastaa", sanoivat lääkärit
poistuessaan.^
Elaukana vanhassa maassa, sinisen
meren takana, istuu mies poikansa
kanssa liesivalkean ääressä, kuunnellen
talven tuulien vihlovaa vaikerrusta
. . .
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 28, 1936 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1936-03-28 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki360328 |
Description
| Title | 1936-03-28-01 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | o o o o. o: t i k"- Cmadan suomalaisten kaunokirjallinen viikkolehti Tais sa numerossa: 11. jänmtyskertomus Ma rakastaifi rfi«o O' o o o o o kertomus N:o 15 LAUANTAINA MAALISKUUN 28 P:NÄ 1936 SEPU oli-hyvä mies, joka säännöllisesti toi joka viikkoisen tilinsä vaimolleen lausuen: "Tässä olisi äidille taas vähän rahaa." Lempeä pilke har-maitten silmien pohjalla lupasi syvää \ IJ uskollisuutta vaimoUeen Eevalle ja I pikku Pojulle. Joskus, istuessaan Eevan kanssa kotinsa liesivalkean ääressä ja suunnitellessaan Pojun tulevaisuutta, vii-vahti miehen kasvoilla ärvoitukselli- ^'ffk nen piirre, kuin epäillen kysyen itsel-mi ^^^^ mahtoiko Eeva, hänen nuori M kaunis vaimonsa olla uskollinen niinä 'Cyfji yksinäisinä päivinä, jolloin hän joutur Pojun kanssa kahden olemaan. Mutta samassa tuokiossa, kuin pahaa tehnyt lapsi Sepu pakenf sellaista mielijohdetta. Hän ei voinut suuressa rak- M kaudessaan aavistaa, kumka raskaan ^3 murheen oli elämä kerran hänen kan- 1.- van soreaan muotoon. Mutta kuin kaukainen uni, syyttäen ja varoittaen, nousi Sepun ja Pojun silmät estämään häntä luisuvasta harha-askeleesta. Vielä hän ei ollut tehnyt mitään sopimatonta ja ajatus palata takaisin elä-mänfköyhyyteen, huolten keskelle, pani hänen verensä kuumasti kiertämään. - Entäpä, jos nuori herra. Smith rakastaakin häntä ^köyhää, kaunista apulaistaan syvästi ja todellisesti ja haluaa hänet vaimokseen? Laillinen ero vain Sepusta ja sitten hyvästi raskaat ajat.-— Näihin ajatuksiin taivutti Eeva itsensä, taistellessaan menneisyyden ja nykyisyyden välillä. "Todellisuus tarua ihmeellisempi", oli hän lukenut jonkun viikkolehden etusivulta. Miksikäs se ei soveltuisi myöskin hänen elämänsä kohdalle? Yhä tulisemmaksi ja vaativammaksi tuh herra Smithin katse ja eräänä heikkona hetkenään uskoi Eeva ne kauniit vieraskieliset sanat tosiksi, mitä tuo tumma ja tulinen herrasmies hänen korvaansa kuiskasi... Eevalle seurasi aika, joka uuvutti hänet kuin unten verkkoon, josta hän oli kerran heräävä näkemään todellisuuden kasvoista kasvoihin, ilman pettävää naamiota. Talossa oli pidot ja paljon vieraita, hy^'in voivia ihmisiä, joille tämän maailman varjopuolet ovat tuntemattomia., Eeva oli väsynyt, kuolemaan saakka uupunut. —Tummat juovat silmien alla juorusivat eletyn elämän nettavakseeni^liniiut. •M Mutta vaimo Eeva! Oliko hän on- ^'11 nellinen? —^^Ei. Eräänä päivänä huo-masi hän kauhukseen ajatuksiensa liikkuvan luvattoniilla ^ueto* Jokä- ^ päiväinen leipä työmiehen vaimona maistui yht'äkkiä karvaalle, vaatteet tuntuivat liian vanhoilta ja kuluneilta, hänen uskollinen elämänkumppaninsa yksitoikkoiselta ja tyhmältä, koko pieni koti matalalta ja ahtaalta. Ei, pois, irti niistä ja kauaksi joftne- -1^^"' minne vaan, mutta poisi Kirj, VÄINÖ SALME^OKSA i 'H Hän oli kuin vangittu häkkilmtu, ^^^^ kaipasi suureen avaraan vapauteen. Ja eräänä hämäränä huhtikuun iltana löysi mies työstä palattuaan paperilapun, johon oli kirjoitettu: "Rakas Sepu ja Poju. Älä etsi minua, anna anteeksi vaikka teenkin näin. — Olen jo kaukana kun luet nämä rivit! Onneton Eevasi," Oli kuin raskas käsi olisi vavahduttanut miehen voimakasta ruhoa jä syvä tuska puistatti hänen uskollista sydäntään, — mutta hän ei tuomm-nut vaimonsa tekoa. '^1 ^ m T^jntui kuin hiljainen, kutsuva valitus olisi kaukaa kantautunut pakenevan aviovaimon korviin, laivan etääntyessä verkaUeen Englannin satamasta kohti tuntematonta maailman rantaa:.. Kuin kuuma aito yllättivät uudet elämykset Eevan vieraalla maalla, ^iiljoonakaupungin räikeät mainosvalot, tanssisalien tulinen tenho vei Janet kuin tahdottoman lapsen multanaan. Pois unohtui avioliitto ja sen >asettamat velvollisuudet. Lintu oU ja se tahtoi lentää koiteaUe... .ferhe, käsittäen kolme henkilö^^^ Eeva joutui, oli varakas ja arvossa pidetty ^aan maailman piirissä. Varsinkm j^on nuori herra mieUytti Eevaa eni- Nuori mies taas puolestaan loi ^ liiankin ihailevia ^ilinäyksiä Efe ELÄMÄN kulku — ken täälV tietäiskään, se usein peittyy kuin ilta hämärään, mut f tunne turtua silti ei ihmisen saata, kun syömmes on rauha, sitä aika ei kaada. Sielu kun soittaa ihaninta säveltänsä, niin muistuu mieleen, niin lehviltänsä kuin rungoltakin iki voimakas puu kaukana kodin tanhuilla, tuidi tuutuli tuu. * Lapsen vapautta, — ei riemua rinnassaan, • voi puntaroida, sen kotitanhuUla ollessaan. Ei huolta, ei harmia, kun jaksaa vain telmiä, — äiti voileivän käteen laittaa, niistää neniä, siivoaa suita, pesee, putsaa, ehjäksi paikkaa. Kyllä olette aika teiniä; ei saa tahria laittaa, niin äidin käsi varoittaa, eikö totta —juu, hetken päästä taas on kaikki: tuuli tuutuli tuu! Kuinka on sen kieliopin sivut pehmitetty, luvun laskun oppikirjat päähän selvitetty? Koidussa isketään järkeä poikiin— no niin; kaikki läksyt, aukiväskyt — ftei—siinf Nyt kerro Anni, siinä Fanni, Antti ja Aapeli? — Kesken kaiken: väärin, väärin. — vie sytn naapeli. Otetaantoiseen keniaan, no, no — koreasti suu, kotiintullessa linnut laulaa: tuuli tuutuli tuu! Kun keväällä taas koulut päättyvät niin, monet tuskat lapsilta säästyvät siin. Kaikenlaisiin askareisiin työntaimet ylettyy, mäkimaissa marjaisissa lapset usein viivästyy, pauhuja täst saadessansa silmä kirkas vesittyy. — Taakse jäävät lapsuusvuodet, tieto päässä edistyy, puuhissa nyt vakavissa maailmakin avartuu^ sydän'tuntee kumman tunteen — tuuli tuutuli tuu! Taas aloitetaan koteja rakentamaan, , lintuin lailla pesiänsä somistamaan. Rinnan täyttää uusi taas riemuinen tunne, näet pikkupäitä, jos sa katsot ympärilles kunne. Näin koti eelleen rakentuu, uusi polvi muodostuu, nun kiertää esUn kullarikuu, avautuu pikku suu: iii! — Heijaa aa, auva, hauva, tipuli puu, äiti kehdon yli painuu,^ääni kuuluu: tuuli tuutuli tuut moninaisuuksista. Yhä kauemmaksi loittoni ajatus Sepusta ja pikku Pojusta. Kuin varkain hän löysi kuitenkin itsensä ajattelemasta, heitä. Keskustelu ja puheen sorina ei vähääkään vaikuttanut Eevan uupuneeseen mieleen, hänen puuhaillessaan eteisaulassa ja autellessa vaatteita rikkaiden neitosien ja rouvien päälle, kunnes muutamat sanat, joka ei suinkaan olleet ajateltukaan hänen kuulta vakseen, tempasivat hänet valveille: "Toivon, että rakas vaimosi palaa entistä kauniimpana etelästä! — Olet varmaan kaivannutkin häntä kovm? — Mutta saamarin kaunis palvelustyttö! Älä vain sinä suuri naisten lu-mooja, Don Juan, koske häneen . . Sanoja seurasi ivallinen naurun^ röhötys... Jossain kaukana löi tornikello aamuyön ensimäiset lyönnit, kun Eeva, sydän kiveäkin raskaampana hiipi vuoteelleen hokien itselleen: "Herra Smith naimisissa." — Voi mikä houk-kio hän oli ollut kuvitellessaan moni-miljoneerin rakastuvan palvelijattareensa, oli se miten kaunis hyvänsä. Ja mikä tilivelvollinen oli rahamies puhumaan pois olevasta vaimostaan Eevan läsnäollessa, sillä tosiasiahan on, että rahalla on taivaallinen voima, sen turvissa saattoi likaiset kätensä iskeä mihin vain. Oh! häntä oli petetty julmasti. — Naamio oli pudonnut, — hänkin oli kerran pettänyt erään uskollisen sielun. Oi! Häntä huimasi, pyörrytti. Ei suinkaan vaan —mutta ei se voi olla mahdollista — ja jos kuitenkin . . . ? Mitä kaikkea kätkeekään valkois-ten seiniensä suojaan se korkea kivitalo, joka sijaitsee suuren maailman; kaupungin sydämessä, sen tietävät ainoastaan ne kovaosaiset, jotka ovat sinne joutuneet. Tuhannet ja sadat ovat ne siirtolaiset, jotka ruumiin terveyden murtuessa joutuvat sairaalaan — toiset sieltä koskaan palaamatta. . . •I • Vuoteen valkealla pielifksella lepää kalpeakasvoisen naisen pää. Lääkäri ja hoitajattaret häärivät neuvottomina ja vakavin kasvoin. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot on koetettu, mutta kuitenkin heiluttaa kuolema viikatettaan uhkaavana^ — vain muutama tuokio ja se on saaliinsa korjannut. "Hän oli ottanut liian paljon ve-ronaalia, emme voineet häntä enää elämälle pelastaa", sanoivat lääkärit poistuessaan.^ Elaukana vanhassa maassa, sinisen meren takana, istuu mies poikansa kanssa liesivalkean ääressä, kuunnellen talven tuulien vihlovaa vaikerrusta . . . |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-03-28-01
