Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 28, 1948

              hupsu nainen. Menee Lontooseen nau­rettavaksi.
Pian tiesi junassa.matkustava väki,
että heidän joukossaan oli tuo kuuluisa
markiisitar. Kaikki tuijottivat häntä.
iVIarkiisijtarJsJui, v^^ ,.nu!ckagsa liik-umaftomana,
suTjetum silmm. Han
torkkui,, ja tunsi olevansa hyvin väsy­nyt.
Miten mukavaa olikaan men­isi
tuohon leveään vuoteeseen, jo­ka
hänellä oli talossaan. Hän nukkui
melkein koko matkan, eikä huomannut
lainkaan kuinka suuren mielenkiinnon
esineenä hän oli.
Tieto hänen tulostaan oli jo saapunut
Bingovilleen, joka on suuri kaupunki
jsekin. Sunvillen pieni lehti oli saanut
lUJtisen asemapäälliköltä, ja se oli heti
ilmoitettu Bingovilleen.
Markiisittaren tulo sinne ja matka
Lontooseen oli lehdissä suurempana uu­tisena
ku*n mitä oli suuri hurrikaani,
Sellaisia tapahtuu etelässä usein, monta
vuodessa, mutta sieltä ei, enempää kuin
!koko Amerikasta ole koskaan lähtenyt
oikeata markiisitarta kuninkaallisiin
liäihin. • • •
Kun jun saapui Bingovillen asemal­le,
oli asemasilta täynnä kansaa ja tu­sina
valokuvaajia seisoi valmiina näp­päämään
kuvia.
— Kuka hän on, missä? Oh tuoko
vanha eukko? Noin pieni ja mitättömän
xiäköinen. Hänkö? Markiisitar?
Junamies auttoi markiisitarta vaunus­ta.
Ja kun markiisitar.astui ulos junasta
kuului valtava hurraahuuto. Olisi luul-
Jut itse Englannin kuninkaan olevan liik­keellä.
Kun •valokuvaajat saapuivat markii­sittaren,
ympärille, huomasi hän olevan-s.-^
kansan ihmettelyn kohteena ja hy­myili
hyvin herttaisesti joka suunnalle
j.i vasts^ili auliisti sanomalehtimiehille,
jotka tiedot saatuaan kiirehtivät toi-mituksiinsa
ja veistelivät lehdilleen si-vunkokoiset
uutiset PRINSESSA DE
1-a Rochefoucauldista, pienestä ihanas­sa
harmaatukkaisesta, vieläkin aatelis-jioblessin
säilyttäneestä ranskattaresta
jnp. .
Kantaja kuletti madamen tavarat au­toon.
Hän maksoi kantajalle runsaan
juomarahan, viisi dollaria.
— Oh, teidän kuninkaallinen korkeu­tenne,
lausui kantaja.
Auto kiersi sivuteitä lentokentälle,
kun^keskikadut olivat täynnä uteliaita
ihmisiä, mutta useita autoja seurasi
markiisittaren autoa lentokentälle, jossa
io odotettiin häntä.
.\uton radiossa kuulutettiin:
"Hänen kuninkaallinen korlieutensa
Blue Beachilta tuli, näki ja voitti Bin-kovillen.
Hän matkustaa ensimmäisellä
lentokoneella Xew Yorkiin ja sieltä Lon-tcKjseen.
Pieni ruhtinatar näytti terveel­tä
ja reippaalta ja hymyili aito ranska-liMsamerikkalaisesti
ja kumarteli katu­käytävillä
seisoville ihmisjoukoilla. To-fVlliseksi
triumffiksi muodostui markii-i^
iltaremme lyhyt asiaankuuluva juhla­hetki
tämän kaupungin johtohenkilöit-ten
läsnäollessa."
— Oh, sanoi ajuri. Se on teistä, teidän
najesteettiine. Sanokaa vaan kiitos noil-
V herroille. He haluavat vain päästä
kansanne kuvaan ^anomagonnät!
Lentokentän asemaialo oli liputettu,
]u portailla seisoi k^iupunkin pyylevä
pormestari kymmenen miehen kera. K-läs
miehistä kiirehti auton luo, ofti mat-l<
alaukut haltuunsa. Toinen ojehsi kii5i-vartensa
markiisittarelle ja sxiattoi hänet
['orraskorokkeelle. \'alokuvaajat toimi-v.
Tt: ryhmä asetettiin moneen kertaan.
Pormestari ojensi käten.sä markiisit-
^.-relle (kuva). Pormestari avasi suun-
(kuva). Pormestari s<inoi:
— .M.ulanie .Margucrile De La Roche-loucaiild;
tarkoitan markiisitar, kau­punkimme
puolesta ojennan Tcifle tä­män
avaimen. Olette tämän kaupun­gin—•
Bingovillen — kunniakansalai-i.
en (Kuva.) Olette valloittanut tämän
kaupungin asujanten sydämet (kuva)
ja, ja ja sitten melkein liikutetusti, toi­von,
että viette terveiseni Lontoon m^
Jurille: Jumalan siunaus matkalleni
— Tämä on hyvin kauniisti, teiltä,
herrat ja naiset. Olen liikutettu.
Muuan mies kuiskasi hänelle hiljaa:
— Sanokaa jotain "Ihanne saippu­asta."
Se kuuluu nyt hyvältä ja on so­vittu
kontrahdissa.
Niin ja peskää aina naamanne
"Ihannesaippualle."
, Kaikilla oli hauskaa;. kaikki hymyi­livät.
Olipa siinä riuska täti. Käytti
tilaisuutta hyväkseen. Oikea amerikatar,
eJ mikään kuiva ranskatar. Jänkkityt-tö,
vaikka onkin syntynyt jostain van­hasta,
kuivuneesta Ranskan iparkiisis-ta.
Saippuatehtaan asiamies, Mr. Bubbls-stein,
oli hyvin tyytyväinen; hän, tie­tysti,
oli koko jutun takana. Oli ollut
tämän kauniin näytelmän -järjestäjänä.
Koko maailma kuuli nuo komeat sa­nat:
— Peskää aina naamanne "Ihanne-saippualla".
Se tepsi.
Seurue saattoi madamen lentokoiiee-seen,
ja tuo pieni salaperäinen saippua-poliisi
seurasi häntä sinne. Kuvia otet­tiin.
Tuo pieni mies pisti sievän kääryn
madamen käsiin ja sanoi seisovalle jou­kolle,
jotka kaikki olivatkin saippua-yhtiön
osakkaita.
— Madame, markiisitar De La Ro-chefort
vie tämän Ihannsaippuan prin­sessalle
Lontooseen.
Kuului iloinen hyväksymissorina. E-lokuvakone
oli pyörinyt koko. ajan. Pie­ni
tyttönen toi myös kääreen markii­sittarelle.
— Mrs. Rokkekaake, kiistar, tämä on
tille kauniille tulhatpojalle, printt Lili-pytille,
— Mitä sinä on, rakkaani?
— Titä toopaa, jota äiti ja titkot
käyttävät. Titä Janne-toopaa tille kau­niille
printtipojalle Lontootseen.
Yleinen liikutus vallitsi kuulijoitten
keskuudessa.
Komea hiphurraa kajahti, kun lento­kone
lähti nousemaan ilmoihin. Mar­kiisitar
pyörtyi, mutta muuan ystävälli­nen
nainen sujahutti heti jotain lääkettä
hänen suuhunsa. Hän virkosi nopeasti,
lepäsi tuolillaan ja nukahti heti matkus­tajien
suureksi ihmeeksi.
Hän ei kuullut kuinka joku lausui
koneen radiolaitteisiin:
— Markiisitar De La Rochefoucauld
vaipui syvään uneen heti lentokoneeseen
saavuttuaan. Matkustajat kuuntelevat
hänen tasaista kuorsaustaan ja ihaile­vat
hänen kaunista ihoaan, jonka on
aiheuttanut Ihannesaippua, tuo ihme
saippuateollisuudessa. Käyttäkää sitä,
eli tehkää kuten sen ylhäinen, nyt rau­hassa
lepäävä suojelijatar sanoi Bingo-villessä:
"Peskää aina naamanne Ihan-nesaippualla",
jota saa jokaisesta kau­pasta
maailmassa. Se on . . .
Joka tunti antoi hän selostuksen mar­kiisittaren
tilasta ja kuulutti mainiota
saippuaa. Tarkoin hän selosti myös mar­kiisittaren
puvun, varsinkin hääpuvun.
Eikä hän luonnollisesti unohtanut noita
sanoja, jotka pikkutyttö oli lausunut
"Mrs. Rokkakaakalle" lentokentällä:
Täti Rokkakokka, viekää tämä taip-piia
trinssi tilipytille. Tille ihmeen kau­niille
Irinettan tulha-selle. että hänkin
p<liti naamanta joka päivä.
Kaikilla oli hauskaa, mutta markiisi-,
tar nukkui kauniisti.' Hänen sallittiin
nukkua, tarjoilija ei tyrkyttänyt hänelle
ruokaa illallisen aikatia, sillä tuo pieni
.<nippuamics oli häntä varoittanut:
— .Antakaa herttuattaren nukkua.
HiJnellii on kova tvöniiivä huomenna
Xcw Yorkissa, (Jatkuu).
Tulihan se talvi tännekin, vaikka jo
ajateltiin ,ettei lunta nähdäkään. Ensin,
oli pakkasia joitakin päivHä, että juuri
pääsivät luistelemisen alkuun, ja sitten
eräänä aamuna alkoi sataa märkää lun­ta
taivaan täydeltä.Jlmaoli aivan täyn­nä
nyrkinkokoisia lumipalloja, lentäen
kovan itätuulen ajamina. Ihmiset kulki­vat
kuin lumiukot, mutta merimiessaap-paissa.
Vaaleaksi maalatut talot näytti­vät
aivan kuin olisivat viluisina kyy­ristyneet
pois myrskj-n tieltä, kumarta­neet
melkein maantasalle päästäkseen
kokema*sta tämän harvinaisen ilman
voimaa. iMerikin koiisi ja ärjyi ja näytti
• aivSn inustaltä lumimyrskyn keskellä,
ja majakka huuteli varoituksiaan me­renkulkijoille.
. E i suinkaan se tuimu ihmeelliseltä
siellä niissä on totuttu sellaisiin ilmoi-hin>
mutta* meille "kesämaan" asukkail­le
se oli uutta tai ainakin harvinaista,
sillä sellaista ei satu täällä joka vuosi­kaan.
Nyt on kuitenkin taas auringon­paisteinen
ja mitä ihanin talvipäivä.
Vahinko vaan että täältä puuttuvat suk­set,
joilla voisi viillättää mäet alas. Ei
ole tullut suk$ia tehdyksi, l^un niitä voi
niin harvoin käyttää, ei joka vuosikaan.
Saa nyt nähdä miten kauan saamme
tätä talvea pitää, sillä ei se lumi täällä
tavallisesti monen päivän vieras ole ei­kä
"taloksi" koskaan asetu; päivän
muutaman perästä taas olemme vihreäs­sä
kesässä. Tuolla kaukana vuorilla kyl­lä
näkee lunta heinäkuussakin.
'Niin elämä kulkee täällä eteenpäin
kuten muuallakin suruineen ja huoli­neen,
töineen ja touhuineen. Mutta aina
on rinnalla hauskuuttakin. Olemme ny-kyaikoina
saaneet*koristaa haallamme
ruusuilla ja kukkasilla, joita paikkakun­tamme
kasvitarhoista löytyy ympäri
vuoden, useammankin kerran nuorten
parien yhteiselämän alkajaisiin, ja sitten
ovat he runsain onnentoivoti^in saa­neet
lähteä ohjailemaan yhteipurttaan
elämän ristiaallokossa. Näyttelijät myös
ovat esittäneet näytelmiä ja touhim- v
neet ihmisten iloksi, iltojen ratoksi. Siel­lä
ne ovat menneet Eemeli-enot ja
m.uut, kaikki yhdessä myllyssä. On pal­kittukin
parhaita näyttelijöitä kierto-
. palkinnolla. Olen kuullut toivomuksia,
että saataisiin useammin joitakin oman
joukon saavutuksia näyttämölle. On­han
aina omille esitiäjille annettu tun­nustus
ja katsomassa on ollut sellaisia­kin,
jotka harvoin muulloin käytvät haa-lissa.
Olisivathan ne omat näytelmät .
ikäänkum makupaloja elokuvier^ lomas­sa,
meistä vanhemmasta väestä aina­kin.
ELLI MARIA.
Kalajuttu Montrealista
Tai ei sentään ihan ^Montrealista,
vaikka sanovat ne ihmiset täälläkin
illan kadulla kävelevän '"sokkereita" ja
'•kuhia". Mutta en minä niitä ole yrit­tänyt
pyydystää. Olen mennyt aina
Beauharnoon saakka. Siellä sitä kuulee--
kin suomea puhuttavan melkein joka
venee-ssä.
Kevät on ihmeellinen. Esimerkiksi
viime ke\'ät. Se sai minunkin harmaan
[>ääni ihan sekaisin ja kun tilaisuus tuli
oikein kalamiehen, nimittäin sen parem­man
puoliskoni, maikassa päästäV'ahve-nia
piiskaamaan", niin — hureil .\jaa
hurautettiin Ledukin paattihaasillc ja
sieltä veneeseen. Ensinnä yriteltiin suli-
Murtuneelle
on käyntisi niinkuin untq^
jo häipyivät askelees '
ja satoi valkolunta
sun jälkesi peittäen. v
- " Mittfkyvä, ett* kirkastunut^
oli katseesoi väsynyt,
ja että parantunut
oli sydämes* särkynyt.
Oli ihminen ymmärtävä -
parhain lääkäri sen,
käiien sanansa tyynnyttävät
' toi uskoa uudelleen.
Hän sanoi:^Kohtalon kolhut-joka
ihmistä masentaa.
* Se on elämän ankara koulu,
" mut f ota ne opiksi vaan."
"J^yt voit sinä tehdä matkaa
~. ja alkaa uudestaan,
jos et meiinyttä jatkaa
takivisimUloinkaan."
*'Ja aina on keidas jossain, -
eitä väsynyt, levätä saa,
ja yötä niin pitkää ei koskaan,
että päivä ei jälkehen saa."
im
—
N
inon-lahdessa, sitten suurella selällä js
lopuksi Maple Grovin saarten vaM
Saivat ne toiset kalaa, vaan minij
oli huono onni. Eik^ ihmekään, sillä e
ne ahvenetkaan paljasta koukkua s;«
vaikka sitä niille l:uinka tyrkyttää. ^
kun se parempi puoliskokin sanoi: "Ei
minä ole tullut tänne akkoja .pass»
inaan,pistäköön itse madon koukkum'
Niin meni ensi reissu. Luonto ei at
tanut minun'tehdä sitä ja niin ollen p
minun, osaltani madot purkkiin ja kaM
veteen. Mutta päätin heti seuraavaa
päivänä mennä kymmpisenttiin osb
maan kumikäsineet- Niin teinkin ja U
Urissa harjoittelin sitä urhokasta taitu
uiin pitkälle, että nyt pistän vaiili
pienen käärmeen koukkuun.
Hm. Poikkesin pois asiasta. Luonti
Clii ihanaa katsella siitä veneestä. S»
let olivat vielä veden peitossa, ai
taan puiden oksat ja latvat todis
niiden olemassaolon. Siinä tuli ui
•kutsumus" rantaan. Vaan eihän
ehditty sinne soutaa eikä saare
voinut tulvan takia mennä, mutta
"hätä keinon keksii". Ja niinhäJi
kävi, että ukko huomasi miten hei
Sf linnuilta kävi, puun oksalta
tipauttivat. Soudettuamme puun
ukko kiipesi oksalle ja komensi "ka
kaa toisaalle", minkä me kohteliais
(iestä teimmekin . . . Hetkinen k
Sus siunatkoon! Kuului rysähd)-s
molskahdus. Nyt en enää muistanut
mennusta, vaan kiireesti käännyin
Ukkoa ei näy missään. OlisikoharT
niin pitkälle seurannut lintujen esinJö»
kiä, että oli.si lähtenyt lentooni
jo ajatella, kun samalla huomasin
suunnalta häntä ruveta etsimään,
ui; kyllä "lentänyt, mutta alaspäin.^
ei ollut ottanut huomioon itsensä
lintujen painoeroa, 235 paunaa.
Nyt viimein sain minäkin onku
kun sain hänet veneeseen, olen
varma, ettei kummempaa kalaa ole
renkaan St. Lavvrence-jocsta onkin»*-
LAISK.V
Kumman mieluummin tähtäiini-himmätstcsi
kunnioituksen, vaiko l
mäistcsi ihailun?
Sivu 6 LAUANTAINA, HELMIKUUN 28 PÄIVÄNÄ, 1948