1936-12-26-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 4 LAUANTAINA JOULUKUUN 26 JPÄIVÄNÄ 1936
RUNOILIJA Saranpää astui viikkolehti
Unelman toimitukseen. Tämä
herkkä ja haaveellinen nuorimies,
ajatusten sulkasatoa poteva kalpea
huppelus oli jumalallisen luomisin-non
kautta saanut jälleen Valmiiksi
kymmekunta runoa ja nyt hän halusi
vaihtaa nämä ajatusten höyhenet kahisevaan
ja kalisevaan rahaan.
Toimittaja puristi kasvoilleen tärkeän
ammatti-ilmeen niinkuin ainakin
kirjallinen pyöveli, joka on oppinut
listimään köyhien runoilijaparko-jen
päitä. Hänen harmaata pergamenttia
muistuttava kaljunsa pingoit-
• tui kiiltäväksi ja alkoi hieman punertaa,
kun hän kysyi virallisesti:
— Mitä asianne koskee?
Runoilija tunsi, että hänellä oli
heikko sydän: polvet alkoivat notkahdella
ja hän sekaantui auttamattomasti
lausekäänteisiin. Viimein hän
veti povestaan pinkan papereita ja
työnsi ne toimittajan eteen pöydälle.
— Jaaha — siis runoja! hymähti
toimittaja ja alkoi lukea runoilijan
hengentuotteita, rypistellen halveksivasti
papereita.
— Oletteko te itse kirjoittanut nämä
runot? hän kysyi.
— Olen.
— Onko teillä mitään ammattia?
— On . . . Olen kirjailija.
—^ Sepä surkea ammatti! No, millä
ihmeellä te elätte?
— Saan kunnanapua . ..
— Sehän on suurenmoista! Minä
- miltei kadehdin teitä. — Ehkä voitte
vipata minulle kympin?
Runoilija ravisteli päätänsä.
— En voi.,.. Minulla on seitsemän
-lasta, vanha äiti ja — — —.
-—— — ja he saavat kaikki kun-
,nan apua! keskeytti toimittaja.
Runoilija Saranpää joutui hieman
hämilleen. Hän odotti toimittajan
.lausuntoa runoistaan ja toivoi sydä-
-messään, että toimittaja olisi lukenut
- ne yhtä hurmaantuneena kuin hän oli
ne kirjoittanut. Mutta toimittajalla
oli "kirjallista makua" ja hän lausui
viisaasti:
— Teillä on lahjoja, sitä ei sovi
kieltää, mutta silti nämä runot eivät
vielä ole julkaisukelpoisia. Muoto
horjuu ja siitä eivät pidä lehtemme
lukijat. Jos olette lukenut Unelman
runoja, olette varmaankin huoman^
MALLI KAIKELLE
;'Miniin mielipiteeni hyvä neiti on se,
että mies on ehdottomasti naista parempi.
Miksi hänet sitten luotun&in
^ennen naista?
"Niin nähkääs hyvä herra, häi\et luotiin
malliksi naiselle, koska mestariteoksia
luodessa täytyy aina olla malli!"
oQo
ERÄS holl)^woodilaineh"'^neitonen
on vakuuttanut selkänsä 50,000 dollarista
tarttuvien tautien, auringonpaisteen,
vihamielisten ystävien, y.m.
mahdoUisten "vaarojen" varalta.
Neitonen on nimeltään > Gertrud de
Nissen.
.4,00-—--
• SAHARAN -erämaassa on k«ski-nrnärin
20-^0 jalkaa santaa.
i Laine
nut, että niissä on seka muotoa että
sisältöä. En voi siis vielä ottaa runojanne
vastaan. Annan teille maksutta
lehtenime viimeisiä numeroita ;
lukekaa niistä kaikki runot, sillä vasta-
alkavalle runoilijalle on tärkeätä
lukea paljon hyvää runoutta.
Ja niin ojensi toimittaja kätensä
runoilijalle, ja tämä lähti lehtipinkka
kainalossa kadulle.
Mutta runoilija otti toimittajan sanoista
vaarin/Hän luki Unelmaa niin,
että osasi sen runot ja kirjoitukset aina
kirjeenvaihtoilmoituksia myöten
ulkoa. Hän oli rehellinen mies, ei valehdellut
eikä näpistellyt mitään.
Mutta nyt hän ikäänkuin tuli tahtomattaan
ottaneeksi käteensä erään
runoilijan runokokoelman, liiki sen
ja alkoi tuumiskella:, olisikohan rikos,
jos jäljentäisin muutamia runoja?
Kirjallinen varkaus? No, mitä vielä!
Kaikki kirjailijat varastavat toisiltaan
sen kuin ehtivät! Ja kun ottaa
vielä huomioon, että kirjallisella alalla
ei menesty rehellinen ihminen, niin
sitäkin paremmalla syyllä pieni Varasteleminen
oli sallittua. Nykyäänhän
varastelevat kaikki —^ kruununvoudit,
nimismiehet, kaupungin johtajat,
ministerit — kaikki, joika vain
kynnelle kykenevät. Mikä ihmeen
poikkeus hänen tarvitsisi olla!
Ja niin plagioi runoilija Saranpää
tunnetuimman runoilijamme teoksesta
kymmenkunta runoa ja lähti viikkolehti
Unelman toimitukseen. Toimittaja
kysyi ärtyisesti:
—Ettekö te ole sama mies, joka
kävi täällä eilen?
— Kyllä olen.
— No mitä hittoa te nyt haette?
— Olen lukenut Unelmia ja . ..
— Ja kerännyt lehdelle vuositilauksia
vai kuinka?
— E n . . . Olen vain oppinut hallitsemaan
muotoa.
— Antakaa sepustuksenne tänne,
että näen!
Toimittaja luki ahmimalla runot ja
alkoi puhua ankarasti:
— Tiedättekö, että kirjallinen varastelu
on häpeällistä. Nyt te olette
plagioinut kaikki Unelman runot ja
niitä te kehtaatte tarjota lehdellemme
uudelleen. Sikamaista! Ennenkuulumatonta!
Mutta runoilija tunsi itsensä rohkeaksi
ja vastasi:
— Ketä lehtenne runoilijoita olen
plagioinut?
—.Ketäkö? Ihan kaikkia! Tämä
"Elegia" on julkaistu viime vuoden
numerossa ja sen on kirjoittanut Iha-lempi
Aavikko; tämän "Iltalaulun"
ja "Syystunnelman" on kirjoittanut
lehtemme vakinainen avustaja Orvokki
Tynnyrlampi; tämä "Marjatan
laulu" taas on Sinikka Ulpukan parhaita
runoja; ja nämä toiset runot
ovat kaikki selviä jäljennöksiä, joskin
huonoja jäljennöksiä, Irmeli Kukka-lehdon
ja Terttu Kaihokallion hyviksi
tunnetuista runoista. En tarkoittanut,
että teidän pitää jäljentää Unelmasta
runoja.
Runoilija Saranpää pyysi nöyrästi
anteeksi erhettään ja kysyi toimittajalta:
— Tunnetteko runoilija Eino Leinoa?
— En tunne. * Hän ei kuulu Unelman
avustajiin. Kuka lienee vasta-alkaja...
'Runoilija huokasi helpotuksesta,
sillä hän plagioinut runot Eino
Leinon "Kootuista teoksista"
{KUpakirjqkus)
KIRJ. KATRI L.
JJ/NTALAN torpan väki oli hurs- laan. Hän pyysi tädiltä, jos saisi cl-kasta
jä uskonnollista. Kirkolle la edes yötä, sillä hän ei voi oikein
he eivät antaneet kannatustaan, vaan hyvin. Silloin tuli tädille kiire selit-he
uskoivat maallikkosaarnaajiin, tämään:
Seuroja pidettiin usein ja mentiin toisten
"ristiveljien" luo, jossa siionin
kannelta veisattiin ja kunneltiin saarnaa.
Papinmaksut piti silti suorittaa.
Myytiin ainoat ohrat'tai rukiit ja
villalangat, joista olisi pitänyt, kutoa
väelle. Usein ei jäänyt mitään syötävää
itselle.
Silloin sai Mari juosta kylään lainaamaan
pari leipää tai muuta ruokatavaraa.
Usein kuului selitys: "Kyllä
täti sitten tekee työtä sen edestä."
Se tarkoitti aina työtä Marillekin,
"Meillä on tuskin mitään suuhun-pantavaa
itselläkään^ joko sitten lisä
väelle!"
Murtunein mielin lähti Eliina toista
torppaa kohti. Aamulla huomattiin
lumessa jälkiä, että Eliina oH
maannut ja taas noussut, yrittäen ehtiä
ajoissa torppaan. Kun hän avasi
oven, niin siihen hän myös kaatui, eikä
häntä voitu enää ajaa taipaleelle.
Poika oli syntynyt, mutta "hänen
harteillaan ei herraus levännyt".
Mari muisti tuon, kuultuaan joulujuhlassa
jonkun niin lausuvan. Ei
Rintalan emännän veljentytölle, joka ^an silloin ymmärtänyt asiaa.
orpona huutolaisena oli sijoitettu
torppaan. Olihan hänestäkin joku
jyvä tuloa hoitopaikkana torppaan.
Mari leikkasi matonkuteita, kehräsi
ja karstasi villoja tai pellavia.
Mattoja sitten usein myytiin kaupunkiin
tai talon emännille.
Marin seistessä talojen ovilla repaleisena,
ujostellen ja häveten resujaan,
tuppasi itku kurkiiun ja ihan ääneen
pyrskähtämään. Usein talojen, piiat
ja rengit tekivät pilkkaa, vaikka olivat
käyneet saman kurjuuden läpi,
mutta tunsivat nyt ylemmyytensä
tuohon repaleiseen tyttöön nähden.
"Tanttu" vei koko jouluilon. Kuti
"tanttu" pantim päälle, tuntui se kuivalta,
mutta kuumeni ulos sen kanssa,
niin se kohmettui ihan hirvittävän
kovaksi ja kun Mari astui sisään
niin lautamiehen Manta kuiskasi vieressään
seisovalle tytölle:
*'Marin tanttu on jäässä!"
Jäätynyt '•tanttu''' kyllä suli lämpimässä,
mutta jouluilo oli mennyt piloille.
Ei edes omena voinut sitä
poists^-vaikka ei sitä ollut ennen koskaan
saanut maistaa.
V Tuli mieleen, että äiti tekisi sellai-
-§en "tantun" kuin lautamiehen tyttä-
Maria oli opetettu, että jos jotain relläkin oli, o M n villaisen, kotiku-kysytään,
niin tulee aina sanoa, ettei loisen.. Muistuise Eliinakin mieleen
tiedä. Usem Mari vastasi aivan so- Ja ^^äparäs-pimattomastikin
"en minä tiedä^', joi- ^ään". Tiuo sana mahtaa olla jok-le
naurettiin. .seepkin samanlainen kuin "to
Joskus emännät ihmettelivät, että
jotain täytyy olla yinossa, kun tuo
tyttö aina vastaa "ei" joka asiaan.
Kysyttiin: "Onko sinulla parempia
vaatteita kuin nuo sinun päälläsi?"
Mari ei tahtonut tietää, sopisiko siihen
sanoa "en tiedä", tai miten.
Joulujuhlaa valmistettiin, kylässä.
Lapset harjoittelivat tilaisuuteen us-.
konnoUista ohjelmaa. Sinne piti oikein
tulla omeniakin kaupungista. Joku
oli lahjoittanut niitä niin paljon;
että jokainen lapsi saisi yhden omenan.
Joulupukkikin toisi lahjoja hyville
lapsille.
Mari näki unta tuosta juhlasta jo
viikkoja ennen, sillä hänetkin oli siihen
kutsuttu. Jospa saisi uuden puvun
eli "tantun". Uutta "tanttua"
ei kuitenkaan tullut, mutta viimekesäinen
. pilvensininen "pumpulitanttu"
pestiin, pantiin ulos kuivamaan.
Siellä se päättyi, joten se täytyi tuoda
sisälle ennenkuin sitä voi päälle
panna.
Ihan jännitti, että kuivaakohan se
edes, sillä ellei se kuiva, nim elämä
ei ole elämisen arvoinen.
"Tantun" kuivamista odotellessa
tapahtui eräs tapaus, jota Mari ei ole
sen jälkeen unohtanut. Sisään astuu
Eliina — muuta nimeä en tiedä vieläkään,
sillä jos piioilla sellainen olikin,
niin harvoin sitä lausuttiin. Eliina oli
kesällä palvellut eräässä talossa ky-.
Iässä, jossa tytöt tulivat usein äitiysti-laan
ja niin oli käynyt Eliinallekin.
, neh", kp,ska ihmiset niitä sanoessaan
»^yItävän aivan samanlaisilta.
"Tanttii"-juttU; samoinkuin Eliinakin
tuli senjälkeen vielä mieleen,
kun Eliina lähetti JVJarin äitinsä luo
pyytämään ruokaa, mutta salaa isäpuolelta.
Eliinan äiti auttoi Marin
kautta tytärtään monta kertaa,
Tuo joulumuisto on "joka joulu,
sitten V. 1903 tullut mieleen, vielä
rikkaassa Canadassakin.
OBOTTAMISEN SYY
"Mehesi on siis sairaalassa. Mikä
häntä Taivaa?*'
^Hänen. kaulaansa kasvoi jo monta
?)|otta sitten suuri- kasviiitapainen ja
viimein se tuli niin inhaksi, että hänen
täytyi mennä leikkaukselle. Minä kyUä
ehdotin hänelle, etl^ hän odottaisi vic-^
, lä, joitain vuosia^ kun näet hänellä on
niin paljon paitoja, joiden kaulus ny*
tulee liian suurelcsi..
•OOO-
-ÄNDERNAYSSA, Ranskassa pi-
Kun hänen tilansa huomattiin talossa, dätettiin hUjättain sotilaskarkuri, Joniin
ajettiin hänet heti pois. Minne ka oh piileskellyt kotonaan 22 vuotta,
nyt mennä? Kotona ei voinut olla Hän karkasi maailmansodan alussa
äidin luona häiivn isäpuolen takia, rintamalta ja jos hän olisi voinut vieEi
tiennyt, mitä olisi tehnyt. Muislä
piifeskdiä 3 vuotta, olisi hän pääs-tui
mieleen, että Rintalan torpanväki
oli kristittyä väkeä, kyllä kai he an-
^vat siellä olla pahimman ajan ohi.
X - Eliina siis meni Rinta-syt
armahduslain nojaUa tuomiotta.
Hän riiteU liian meluisasti isänsä
kanssa jä naapurit turisivat" hänoi
äänensS.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 26, 1936 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1936-12-26 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki361226 |
Description
| Title | 1936-12-26-04 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | Sivu 4 LAUANTAINA JOULUKUUN 26 JPÄIVÄNÄ 1936 RUNOILIJA Saranpää astui viikkolehti Unelman toimitukseen. Tämä herkkä ja haaveellinen nuorimies, ajatusten sulkasatoa poteva kalpea huppelus oli jumalallisen luomisin-non kautta saanut jälleen Valmiiksi kymmekunta runoa ja nyt hän halusi vaihtaa nämä ajatusten höyhenet kahisevaan ja kalisevaan rahaan. Toimittaja puristi kasvoilleen tärkeän ammatti-ilmeen niinkuin ainakin kirjallinen pyöveli, joka on oppinut listimään köyhien runoilijaparko-jen päitä. Hänen harmaata pergamenttia muistuttava kaljunsa pingoit- • tui kiiltäväksi ja alkoi hieman punertaa, kun hän kysyi virallisesti: — Mitä asianne koskee? Runoilija tunsi, että hänellä oli heikko sydän: polvet alkoivat notkahdella ja hän sekaantui auttamattomasti lausekäänteisiin. Viimein hän veti povestaan pinkan papereita ja työnsi ne toimittajan eteen pöydälle. — Jaaha — siis runoja! hymähti toimittaja ja alkoi lukea runoilijan hengentuotteita, rypistellen halveksivasti papereita. — Oletteko te itse kirjoittanut nämä runot? hän kysyi. — Olen. — Onko teillä mitään ammattia? — On . . . Olen kirjailija. —^ Sepä surkea ammatti! No, millä ihmeellä te elätte? — Saan kunnanapua . .. — Sehän on suurenmoista! Minä - miltei kadehdin teitä. — Ehkä voitte vipata minulle kympin? Runoilija ravisteli päätänsä. — En voi.,.. Minulla on seitsemän -lasta, vanha äiti ja — — —. -—— — ja he saavat kaikki kun- ,nan apua! keskeytti toimittaja. Runoilija Saranpää joutui hieman hämilleen. Hän odotti toimittajan .lausuntoa runoistaan ja toivoi sydä- -messään, että toimittaja olisi lukenut - ne yhtä hurmaantuneena kuin hän oli ne kirjoittanut. Mutta toimittajalla oli "kirjallista makua" ja hän lausui viisaasti: — Teillä on lahjoja, sitä ei sovi kieltää, mutta silti nämä runot eivät vielä ole julkaisukelpoisia. Muoto horjuu ja siitä eivät pidä lehtemme lukijat. Jos olette lukenut Unelman runoja, olette varmaankin huoman^ MALLI KAIKELLE ;'Miniin mielipiteeni hyvä neiti on se, että mies on ehdottomasti naista parempi. Miksi hänet sitten luotun&in ^ennen naista? "Niin nähkääs hyvä herra, häi\et luotiin malliksi naiselle, koska mestariteoksia luodessa täytyy aina olla malli!" oQo ERÄS holl)^woodilaineh"'^neitonen on vakuuttanut selkänsä 50,000 dollarista tarttuvien tautien, auringonpaisteen, vihamielisten ystävien, y.m. mahdoUisten "vaarojen" varalta. Neitonen on nimeltään > Gertrud de Nissen. .4,00-—-- • SAHARAN -erämaassa on k«ski-nrnärin 20-^0 jalkaa santaa. i Laine nut, että niissä on seka muotoa että sisältöä. En voi siis vielä ottaa runojanne vastaan. Annan teille maksutta lehtenime viimeisiä numeroita ; lukekaa niistä kaikki runot, sillä vasta- alkavalle runoilijalle on tärkeätä lukea paljon hyvää runoutta. Ja niin ojensi toimittaja kätensä runoilijalle, ja tämä lähti lehtipinkka kainalossa kadulle. Mutta runoilija otti toimittajan sanoista vaarin/Hän luki Unelmaa niin, että osasi sen runot ja kirjoitukset aina kirjeenvaihtoilmoituksia myöten ulkoa. Hän oli rehellinen mies, ei valehdellut eikä näpistellyt mitään. Mutta nyt hän ikäänkuin tuli tahtomattaan ottaneeksi käteensä erään runoilijan runokokoelman, liiki sen ja alkoi tuumiskella:, olisikohan rikos, jos jäljentäisin muutamia runoja? Kirjallinen varkaus? No, mitä vielä! Kaikki kirjailijat varastavat toisiltaan sen kuin ehtivät! Ja kun ottaa vielä huomioon, että kirjallisella alalla ei menesty rehellinen ihminen, niin sitäkin paremmalla syyllä pieni Varasteleminen oli sallittua. Nykyäänhän varastelevat kaikki —^ kruununvoudit, nimismiehet, kaupungin johtajat, ministerit — kaikki, joika vain kynnelle kykenevät. Mikä ihmeen poikkeus hänen tarvitsisi olla! Ja niin plagioi runoilija Saranpää tunnetuimman runoilijamme teoksesta kymmenkunta runoa ja lähti viikkolehti Unelman toimitukseen. Toimittaja kysyi ärtyisesti: —Ettekö te ole sama mies, joka kävi täällä eilen? — Kyllä olen. — No mitä hittoa te nyt haette? — Olen lukenut Unelmia ja . .. — Ja kerännyt lehdelle vuositilauksia vai kuinka? — E n . . . Olen vain oppinut hallitsemaan muotoa. — Antakaa sepustuksenne tänne, että näen! Toimittaja luki ahmimalla runot ja alkoi puhua ankarasti: — Tiedättekö, että kirjallinen varastelu on häpeällistä. Nyt te olette plagioinut kaikki Unelman runot ja niitä te kehtaatte tarjota lehdellemme uudelleen. Sikamaista! Ennenkuulumatonta! Mutta runoilija tunsi itsensä rohkeaksi ja vastasi: — Ketä lehtenne runoilijoita olen plagioinut? —.Ketäkö? Ihan kaikkia! Tämä "Elegia" on julkaistu viime vuoden numerossa ja sen on kirjoittanut Iha-lempi Aavikko; tämän "Iltalaulun" ja "Syystunnelman" on kirjoittanut lehtemme vakinainen avustaja Orvokki Tynnyrlampi; tämä "Marjatan laulu" taas on Sinikka Ulpukan parhaita runoja; ja nämä toiset runot ovat kaikki selviä jäljennöksiä, joskin huonoja jäljennöksiä, Irmeli Kukka-lehdon ja Terttu Kaihokallion hyviksi tunnetuista runoista. En tarkoittanut, että teidän pitää jäljentää Unelmasta runoja. Runoilija Saranpää pyysi nöyrästi anteeksi erhettään ja kysyi toimittajalta: — Tunnetteko runoilija Eino Leinoa? — En tunne. * Hän ei kuulu Unelman avustajiin. Kuka lienee vasta-alkaja... 'Runoilija huokasi helpotuksesta, sillä hän plagioinut runot Eino Leinon "Kootuista teoksista" {KUpakirjqkus) KIRJ. KATRI L. JJ/NTALAN torpan väki oli hurs- laan. Hän pyysi tädiltä, jos saisi cl-kasta jä uskonnollista. Kirkolle la edes yötä, sillä hän ei voi oikein he eivät antaneet kannatustaan, vaan hyvin. Silloin tuli tädille kiire selit-he uskoivat maallikkosaarnaajiin, tämään: Seuroja pidettiin usein ja mentiin toisten "ristiveljien" luo, jossa siionin kannelta veisattiin ja kunneltiin saarnaa. Papinmaksut piti silti suorittaa. Myytiin ainoat ohrat'tai rukiit ja villalangat, joista olisi pitänyt, kutoa väelle. Usein ei jäänyt mitään syötävää itselle. Silloin sai Mari juosta kylään lainaamaan pari leipää tai muuta ruokatavaraa. Usein kuului selitys: "Kyllä täti sitten tekee työtä sen edestä." Se tarkoitti aina työtä Marillekin, "Meillä on tuskin mitään suuhun-pantavaa itselläkään^ joko sitten lisä väelle!" Murtunein mielin lähti Eliina toista torppaa kohti. Aamulla huomattiin lumessa jälkiä, että Eliina oH maannut ja taas noussut, yrittäen ehtiä ajoissa torppaan. Kun hän avasi oven, niin siihen hän myös kaatui, eikä häntä voitu enää ajaa taipaleelle. Poika oli syntynyt, mutta "hänen harteillaan ei herraus levännyt". Mari muisti tuon, kuultuaan joulujuhlassa jonkun niin lausuvan. Ei Rintalan emännän veljentytölle, joka ^an silloin ymmärtänyt asiaa. orpona huutolaisena oli sijoitettu torppaan. Olihan hänestäkin joku jyvä tuloa hoitopaikkana torppaan. Mari leikkasi matonkuteita, kehräsi ja karstasi villoja tai pellavia. Mattoja sitten usein myytiin kaupunkiin tai talon emännille. Marin seistessä talojen ovilla repaleisena, ujostellen ja häveten resujaan, tuppasi itku kurkiiun ja ihan ääneen pyrskähtämään. Usein talojen, piiat ja rengit tekivät pilkkaa, vaikka olivat käyneet saman kurjuuden läpi, mutta tunsivat nyt ylemmyytensä tuohon repaleiseen tyttöön nähden. "Tanttu" vei koko jouluilon. Kuti "tanttu" pantim päälle, tuntui se kuivalta, mutta kuumeni ulos sen kanssa, niin se kohmettui ihan hirvittävän kovaksi ja kun Mari astui sisään niin lautamiehen Manta kuiskasi vieressään seisovalle tytölle: *'Marin tanttu on jäässä!" Jäätynyt '•tanttu''' kyllä suli lämpimässä, mutta jouluilo oli mennyt piloille. Ei edes omena voinut sitä poists^-vaikka ei sitä ollut ennen koskaan saanut maistaa. V Tuli mieleen, että äiti tekisi sellai- -§en "tantun" kuin lautamiehen tyttä- Maria oli opetettu, että jos jotain relläkin oli, o M n villaisen, kotiku-kysytään, niin tulee aina sanoa, ettei loisen.. Muistuise Eliinakin mieleen tiedä. Usem Mari vastasi aivan so- Ja ^^äparäs-pimattomastikin "en minä tiedä^', joi- ^ään". Tiuo sana mahtaa olla jok-le naurettiin. .seepkin samanlainen kuin "to Joskus emännät ihmettelivät, että jotain täytyy olla yinossa, kun tuo tyttö aina vastaa "ei" joka asiaan. Kysyttiin: "Onko sinulla parempia vaatteita kuin nuo sinun päälläsi?" Mari ei tahtonut tietää, sopisiko siihen sanoa "en tiedä", tai miten. Joulujuhlaa valmistettiin, kylässä. Lapset harjoittelivat tilaisuuteen us-. konnoUista ohjelmaa. Sinne piti oikein tulla omeniakin kaupungista. Joku oli lahjoittanut niitä niin paljon; että jokainen lapsi saisi yhden omenan. Joulupukkikin toisi lahjoja hyville lapsille. Mari näki unta tuosta juhlasta jo viikkoja ennen, sillä hänetkin oli siihen kutsuttu. Jospa saisi uuden puvun eli "tantun". Uutta "tanttua" ei kuitenkaan tullut, mutta viimekesäinen . pilvensininen "pumpulitanttu" pestiin, pantiin ulos kuivamaan. Siellä se päättyi, joten se täytyi tuoda sisälle ennenkuin sitä voi päälle panna. Ihan jännitti, että kuivaakohan se edes, sillä ellei se kuiva, nim elämä ei ole elämisen arvoinen. "Tantun" kuivamista odotellessa tapahtui eräs tapaus, jota Mari ei ole sen jälkeen unohtanut. Sisään astuu Eliina — muuta nimeä en tiedä vieläkään, sillä jos piioilla sellainen olikin, niin harvoin sitä lausuttiin. Eliina oli kesällä palvellut eräässä talossa ky-. Iässä, jossa tytöt tulivat usein äitiysti-laan ja niin oli käynyt Eliinallekin. , neh", kp,ska ihmiset niitä sanoessaan »^yItävän aivan samanlaisilta. "Tanttii"-juttU; samoinkuin Eliinakin tuli senjälkeen vielä mieleen, kun Eliina lähetti JVJarin äitinsä luo pyytämään ruokaa, mutta salaa isäpuolelta. Eliinan äiti auttoi Marin kautta tytärtään monta kertaa, Tuo joulumuisto on "joka joulu, sitten V. 1903 tullut mieleen, vielä rikkaassa Canadassakin. OBOTTAMISEN SYY "Mehesi on siis sairaalassa. Mikä häntä Taivaa?*' ^Hänen. kaulaansa kasvoi jo monta ?)|otta sitten suuri- kasviiitapainen ja viimein se tuli niin inhaksi, että hänen täytyi mennä leikkaukselle. Minä kyUä ehdotin hänelle, etl^ hän odottaisi vic-^ , lä, joitain vuosia^ kun näet hänellä on niin paljon paitoja, joiden kaulus ny* tulee liian suurelcsi.. •OOO- -ÄNDERNAYSSA, Ranskassa pi- Kun hänen tilansa huomattiin talossa, dätettiin hUjättain sotilaskarkuri, Joniin ajettiin hänet heti pois. Minne ka oh piileskellyt kotonaan 22 vuotta, nyt mennä? Kotona ei voinut olla Hän karkasi maailmansodan alussa äidin luona häiivn isäpuolen takia, rintamalta ja jos hän olisi voinut vieEi tiennyt, mitä olisi tehnyt. Muislä piifeskdiä 3 vuotta, olisi hän pääs-tui mieleen, että Rintalan torpanväki oli kristittyä väkeä, kyllä kai he an- ^vat siellä olla pahimman ajan ohi. X - Eliina siis meni Rinta-syt armahduslain nojaUa tuomiotta. Hän riiteU liian meluisasti isänsä kanssa jä naapurit turisivat" hänoi äänensS. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-12-26-04
