Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 1, 1944

              $ivu .4
, • 5 = = =
T ATTANTAINA. HEINÄKUUN 1 P A T V M Ä
Kirj. DELFIINI.
JOHN BUNKER oli vasta kahdek­san
vuoden ikäinen, kun hänen
isänsä kutsui hänet luokseen. Isä le­päsi
vuoteellaan, johon hänet oli taas
. iiäatanut tuo vanha shrapiidlin haa­va,
jonka oli saanut Ranskan rinta­malla
saksalaisten tykistä. Shrapriel-
'li oli syöpynyt alapuolelle hänen sy­dämensä,
josta sitä ei voitu ottaa ulos.
Isä tiesi että hänen aikansa oli tul­lut,
siksipä hän halusi puhutella vie­lä
poikaansa ennen kuin jätti tämän
maailman.
"Nyt sinun, poikani, on otettava
ininun telhtävät hennoille hartioillesi.
•Huolehdi äidistäsi j a pikku siskois­tasi
. . . Nämä ovat kalliisti maksetut
vapauden symbolit, suojele niitä hen­keen
ja vereen ... ."näin sanoen hän
painoi poikansa käteen Virtoria Ris­tin
ja Croix de Giierre mitalin.
Nuo olivat hänen viimeiset sanan­sa,
ja pojka puristi mitaleja pienessä
nyrkissään, koettaen urhoollisesti
nieirä. kyyneliään, —- sillä eihän soti­laan
sopinut itkeä! Hän hyväili mi-
Jjemmin Jcohotea siitä cappu i:apulta
-yleoämäksi-
Hän oli jo irdelestään kokolailla
.luotettavassa tehtävässä, kun hän tu-kana
piili pelko että hän tekisigsen
.kuitenkin.
Aina liusia ryhmiä liittyi araoei-jaan,
jättäen paikkoja tehtaalla aii-ki,
niiden muassa myös varaj'öhta;ja
Jcyhnin osastolla. ViimeinMaoU tul­lut
hänen vuoronsa saada ylennys 1
Ainoastaan Donilla oli tuo sama mah-
(Jollisuiis.
John oli yanna että häji saisi tuon
SI
selville Im^IiÖtien piti tehdl K ^
hänKasÄii sahih,
ihänen luokseen, luullen johUjanr
huteHeen tätä tuosta puheena o l k i
3 f W ^ s t ä % ettäsiitä JQhtur taa
Johnin iloisuus. ^^^^^^^ ^
''Mennään kuistiUe, että voinsinnL }
.tustuiDarlineFons nimiseen tyttöön, avoimen paikan ja kertoi siitä myös
.Tyttö tosin oli silloin hänen parhaan Darlinelle. Tyttö oU iloinen kiiifUesr
ystäväQsä, Donald Penningin tyttö-
-ystäyä, mutta John ajatteli, että "pa-
-ras mies voittaa!" Ja hän Johfi, ku­vitteli
olevansa tuo "paras" ja nappa­si
ystävänsä heilan.
saan uutisen, hän oli tuota jo salassa
odottanutkin — tiesöian se Joh^^^
parempaa palkkaa tästedes. John
huomasi että tyttö muuttui tuon jäl­keen
hänelle paljon lempeämthäiksi ja
. Don väistyi syrjään mi^ekkäästi päätti käyttää tilaisuutta hyyäkseea
jaantoi toiselle "senssin", mutta vaik- Hän pyysi Darlinea niääräämään
.ka Doniei tosin vihoitellutkaanjoh- hääpäivän, jonka tämä tekikin epäile-nille,
kylmenivät heidän välinä tuon matta ja ilman tutunomaisia veruk-
- jälkeen, niin että vaikka he typsken-
-teHvät samassa huoneessa, eivät he
;terv^dystä vaihtaneet keskenään
iXJoneen.kuukauteen.
John kuvitteli olevansa patempi
-mies knin Don ja itsekkäästi kuvitte­li
-Darlinen valinneen hänet isiksi,
-mutta myöhemmin hän sai ymmärtää,
keitä.
John oli onnellinen sokeassa rak­kaudessaan,
eikä huomannut että
tuolla luvatulla ylennyksellä olisi mi­tään
tekemistä Darhnessa tapahtu­neen
muutoksen kanssa.
Vietettiin erpn armeijaan yhty­neen
toverin läksiäisiä. Haali oli tu-laleja
kuin kalleimpia aarteita; olihan
isä jättänyt ne hänelle — eikä äidilr
;le, jonka säilytettäväksi hän tavalli­sesti
kaikki arvoesineet antoi.
* • *
.että se oli.Donin ontuminen,;joka kai- paten täynnä väkeä, sillä kailkM ha-listi
vaa'an hänen puolelleen. Don lusivat oUa läsnä kun heidän toyerin-joli
-näes loukannut säärensä jossain sa lähti puolustamaan maataan. ^ J ^ ^
omiettomuudessa poikasena, ja kun jj^jsa oh jo monta soUlaspukuista
se oli asetettu väärin niin oli se jäänyt miestä, jotka olivat päässeet jo. iomal-
Jyhemmäksi kuin toinen. le. Heidän tuttavansa George oli yk-
* * si noista. Hän tulikin heti Johnia ja
John oli onnellinen ensirakkaudes- parlinea onnittelemaan, kun oli kuul-saan.
Darlene oli kaunein olento lut näiden häiden lähestymisestä,
maanpäällä hänen mielestään. Tyttö George oli niin ryhdikäs sotiläspu-
Usein nähtiin ympäristön lapset
^leikkimässä sotaa läheisellä aholla —
Joskus oletettuja intiaaneja «vastaan, työskenteli tehtaan konttorissa sih- yussaan, että karvas pala nousi Joh-
— ' - ' " - i - - - — ' ^ teerinä ja suurin osa siellä työskente- nin kurkkuun, hän hän ajatteli ettei
levistä miehistä oli hullaantunut hä- . hänellä ollut toiveitaikaan yhtyä ar-neen.
rheijaan, silFä eihän hän voisi jättää
John oli ylpeä saadessaan olla etu- nuorta vaimoaan heti häiden jälkeen
tilalla tytön suosiossa, vaikka usein eikä parline suostuisi siihen koskaan
olikin kiukusta pakahtua, kun tyttö Mutta ajatus siitä kierteli ihänen mie-tanssiaisissa
liehitteli kaikille samalla lessään koko illan. ,,Hän oli joutunut
tavalla. Darline oli "ylösotettu" mi- rakkautensa ansaan ja. hänen olisi
hin vain meni. Harvoin sai John valittava tytön ja päämääränsä välil-tanssia
kappaleen loppuun tytön kans- lä.
mutta useammin kuvittelivat he soti-vansa
Ranskan rintamalla saksalais­ta
vihollista vastaan, niinkuin heidän
i^änsäkin olivat taistelleet. John oli
aina tuossa joukossa, johtaen toisia
;leikissä. Ja tien mutkan takana asu­van
Scottien perheen lapset olivat hä­nen
urhoollista sotaväkeään. Kol-
.me nuorempaa heistä oli aina valmiit
hyökkäykseen, mutta vanhin, Crystal,
joka oli Johnin kanssa samanikäinen, sa, kun joku toinen sen keskeytti, tup-
Jeikki ama Punaisen Ristin sisarta, pautuen hänen ja tytön väliin. Mutta,
;Hän oU lukenut urhoollisesta Floren- kun hän tuosta mainitsi tytölle, tämä
,ce Nightinigalesta, jostain historia- vain nauroi:
kirjasta ja oli päättänyt tulla saman­laiseksi.
-Noita-taisteluja varten oli hän va­rustanut
Punaisen Ristm keskuksen­kin
läheiseen heinälatoon, johon hän
kärräsi haavoittuneita taistelutante­reelta
isänsä kottikärr3rillä ja jonka
oveen oli maalattu suuri punainen
risti punaisella tiilikivellä. .
Aina noiden leiklden aibina oli
Johnilla tapana loukkaantua (tuota
"Minkä minä sille voin, jos miehet
tungeskelevat minun seuraani. Miksi
et yalmnut heiliksesi "nurkanpyöris-
Mitä pitemmälle ilta kului, sitä le­vottomammaksi
tuli John, ^sillä aikaa
kun Darline nautti illan humusta täy­sin
siemauksin eikä edes huomannut
.tämän läsnäoloakaan. Siksipä läksi-kin
hän ulos kuistille, missä poltteli
savukkeen toisensa jälkeen. Hän ei
täjää", ettet tarvitsisi olla mustasuk- huomannut, että hänen vierelleen oli
kainen."
•Näin kului vuodet. Monta kertaa
ehdotti John että mentäisiin yhteen,
nautta Darline vain naureskeli:
"Ei näin. nuorena kannata ryhtyä
lapsia kasvattamaan, se on vanhem­pien
ihmisten hommaa. Minä haluan
eivät toiset huomanneet tehdä), että nauttia elämästä vielä monta vuotta,
sai kärräyttää itseään tytöllä kotti- ennenkuin rvhdvn kpn<»nkäHn aVVana
•kärryllä "keskuk&een'-. Eikä hänelle
se riittänyt että olisi loukkaantunut
kerran aina sodan aikana, vaan hän
livisti aina uudelleen taistelukentälle,
josta Crystal sai aina kärrätä hänet
loukkaantuneena kesJkukseen monta
eri kertaa.
Mutta Scottien perhe muutti toi­selle
paikkakunnalle ja .lapsuusvuo;
ryhdyn kenenkään akkana
homehtumaan. Minua el niin vain
kytketä kehtoon!"
Kesti kauan aikaa ennenkuin Dar­line
suostui edes kihlautumaan Johnin
morsiameksi. Nyt ajatteli John, että
viimeinkin nuo toiset katoaisivat ja
pysähtjmyt tehtaan johtaja, ennen­kuin
tämä lausui hänen nimensä.
Jolm si^psähti. Hän oli ollut niin
ajatuksissaan, ettei oUut huornannut
mitä ympärillään tapahtui.
"Qlen ajatellut jo nM^nta päavää
kummalle teistä antaa tuon avoimek­si
jääneen toimen. Don, niinJkuin si­lläkin,
on ansainnut tuon toimen . . .
Don on tarjoutuiiut armeijaan, mut­ta
hän ei kelpaa. Sinä sitävastoin aiot
avioliittoon .• . ." hän jätti lauseen
.kesken, aivankuin riippumaan ilmas­sa.
, '
• John tiesi että vaaka oli kallistu-.
hän saisi Darlinen vaimokseen, massa Dönm puolelle, siksipä hän sa-
Mutta hän erehtyi siinäkin. Näytti noikin tvvnesti. .•
olevan tytölle samantekevää oliko hän
det vierivät ohi; Johninkin täytyi kihloissa, tai ei, hän jatkoi edelleen
ruveta ansaitsemaan elatuksensa lä- samaa liehittelyään — eikä John voi-heisellä
autotehtaalla. Ensin osien nut muuta kuin katsella sivusta,
luettelijana ja pakkaajana ja myö-
Syttyi sota. Useat tehtaan miehis-
. "Minä olen ajatellut yhtyä armei­jaan
— mitä hyötyä olisi tuosta pai­kasta
^ tällä välin." Häntä • hämmäs­tytti
itseäänkin sanansa, mutta mikä
hänestä oli kummallisempaa oli se,
ettei asia tuntunut häntä liikuttavan
Täällä metsän kätkössä, kämmenen mansa. Tyttö ei halunnut kuulla-kokoisella
•'maatilalla", missä ilman- kaan tuollaista hulluutta. "Kuka
kin on eristett.vnä kaikesta mieltä va- lähtisi vapaaehtoisesti hyvästä työ-laisevasta,
lisäisivät piikit sodan ja pa?kasta! Antaa mennä sellaisten,
P\'sy loitolla meis- jotka haluavat tapatUa itsensä en­nen
aikaansa!" pilaili tämä, mutta
PAULIINA. John huomasi että tuon pilailun ta-helvetin
tuntua,
tä!
MÄKEL.^N
täytyi tehdä \'alintan5a ja hän oli
tehnyt sen.
"Sehän helpoittikin minun tehtä­väni
valinnassa. Siis onnea matkal-
Je!"
* * *
John tunsi olonsa:taas niin.keveäk-ör
fcummalksui vähän Join^
saiKiija;^-mutta; seurasi kuiterikiu ti.
män vierellä kuistille, missä Jcrf»^
löitti vähän: aiikaillen:
/•Olen pMiofllani^että olet ynmfi^
tänyt^niinuä väärin . .
^'No-mista nyt niinpahoiDasiofet?»
alkoi tyttö pilaillen.
' ^^uulit karetta mmä saintuoii>
fennykseh. Sitä en ole saanut. Enka
aio salaista ottaa vastaan vaikla sai-sinkin!"
sanoi mies varmalla äändii i
"Aion yhtyä armeijaan!"
''Ja luuletko minun jäävän
odottamaan ~ sillä aikaa kun
kuljet maailman ympäri armeijan ma-kana?"
k i v ^ t i tyttö. "Siinä sinä ar­vasit
väärin F' samassa hän lipsautö
sormuksen nimettömästään, mutta
"katseensa antoi tietää, että; jos haa
peruuttaisi puheensa, olisi bänelS
vielä toiveita.
John oli pettynyt tytön suhtan,
muttahänellä ei c^lut aikomustakaai
peruuttaa päätöstään. Kuinka häa
olisi voinut kuvitellakaan että tyttö
olisi niin jalosydäniinen tässä asiassa!
Sensijaan puri tämä vihaisena huul­taan
ja kääntyi nyrkit puuskassa pois.
Johnille ilta oH pilalla. Hän lähti­kin
heti kotiin, ajatellen oliko t«5inyt
oikein tytölle? Vähitellen alkoi hä­nelle
selvitä, ettei tyttö ollut koskaan
rakastanutkaan häntä vilpittömästi.
Ainoastaan asemaa, jonka hän voisi
antaa — nimittäin jos olisi saanut
ylennyksen, mutta ilman sitä oli tä­mä
valmis heittämään häriet sivuan
kuin vanhan kengän.
Mutta sittenkin — jos hän menia
johtajan puheille vielä tänä iltana,
ennenkuin tämä ehtisi ilmoittaa valin­nastaan
Donille. Kukaties antaia
jtämä ylennyfksen hänelle! Silloin
saisi hän Darlinen takaisin !
John oli ollut niin kiihtynyt, ettei
huomannut sitä, että hän oli unohta­nut
panna sormusta taskuunsa, vaan
puristi sitä- vieläkin kädessään. Nyt
vasta huomasi hän sen pistää tas­kuunsa,
jossa se kilahti somasti jo­tain
kovaa vasten. Pannen käteni
taskuun, veti hän sieltä sen mukana
isänsä antaman mitalin. Hän seisah­tui
tarkastamaan sitä katulyhdyn va­lossa.
Se oli tuo Croix de Guerre,
jonka isä' oli saanut urhoollisuudes­taan
Ranskan rintamalla.
, Nyt muisti hän taas mio isänsä^
nät: "Se on symbooli vapaudesta •
Puolusta ^iftä: henkeen ja vertinl^
Nuo sanat; tuntuiyat antavan hänel^;.
r^htetta. VHäna ei yaiva^
'epävärfnuös mihkuin aikaiseramm -r- :
liän -seuraisi .Isäusä viitoittamaa tie-tä.
Täöiäu-viimeiset sanat tulisivat
olemaan hänen johtotähtenään.
Kun hän saapui kotiin, oli äiU^ie;
lä valveilla, kutoen sukkaa. 3e
sotilaspuvun värisestä langasta —
hän kutoi taas sukkia "pojille" aivan
niinkuin neljännes vuosisataa sitten
kuin hänen miehensä oli "siellä".
"Minulla olisi sinulle sanomb-ta
. . ." aloitti John arkaillen.
"Sano vain suusi puhtaaksi, poifc»-
ni — näen että sinulla on jotain sy-dämelläsi."
. ,„
^'Olen ajatellut yhtyä armeijaan.
sanoi John ilman esipuheita.
"Minä olen tiennyt sen jo kauan ai-
•kaa, mutta.en luullut sen tapahtu^^
näin pian", sanoi äiti aivan kum aa