1936-11-21-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
"MIKSI olet niin vaitelias, Ben
*'* Grant ?" kuului pimeydestä naisen
kys3^ä ääni. • Siinä ilmeni hienon
veitikkamaisuuden lisäksi sointuja,
joita voi lähteä vain rakastuneen naisen
huulilta, häipyen pimeyteen yhtä
äkkinäisesti kiiin olivat esiintyneetkin.
"Luonto-äiti nä5rttää olevsm tä3m-nä
harmittavia metkuja ja minä olen
Meman harmissani", vastasi miellyttävän
matala miesääni aivan edellisen
vierestä. Äänessä todellakin i l meni
hieman pahoittelua. Naisääni
pysyi vaiti. Tuntui ikäänkuin se olisi
odottanut lisäselostusta. Eikä siinä
olisi pettjmytkään. Miesääni jatkoi
edelleen, hieman anteeksi pyytaväs-
• t i : ' , , ^ ; . V - c v . /
"Olga rakas, miksi tuo uusi kuu
painui takaisin läntisen taivaanrannan
taakse juuri tänä iltana kun me tulimme
tänne? Eikö se voinut olla meidän
luonamme ja ilahduttaa meitä?
Taivas on S3nikkä kuin äitivainajan
tilkkumatto. Tähtiä ei näy lainkaan.
Ilma on kolea ja pohjolasta puhaltaa
kylmänlainen tuuli. /Miten nuori rakastunut
mies voi olla tunteellinen
tällaisena iltana? En näe edes sinun
kauniita kasvojasi, tai vallattomia
kutriasi. Ilta on melkein yhtä pimeä
kuin sinun suuret tummat silmäsi.
Olet kuin unelmSi varjo vierelläni."
Ben huokasi raskaasti.
"Oh Ben, sitäkö se vain olikin",
sirkkasi Olga. "Ja ininä kun luulin
sen olevan vakavampaakin. Minä
puolestani en välitä jos satoi tai paistoi.
Pääasia on, että minä pidän sinua
kalleimpana ystävänäni. Rakkaus
ei ole kokoonpantu ihanasta
kuutamosta ja tähtitaivaasta, vaan
siitä, mitä kaksi henkilöä tuntee toisiaan
kohtaan. Eikö asia olekin
niin?"
"Luonnollisestikin. Mutta etkö
sinäkin myönnä, että sellaiseen mielentilaan
joutuneelle ihmisille tulee
antaa anteeksi, vaikka hän nousisi
katukäytävän vierellä olevan auton
katolle ja hihkuisi onnestaan ohikulkijoille."
"Nouseppas tähän penkille seisomaan
sanoi Olga nauraen, ^'minä
l^atson tulitikun valossa, miltä se
i^äyttäisi." Nain viritti Olga hänelle
ansan.
Ben kuitenkin huomasi Olgan tarkoituksen
ja sensijaan, että olisi antanut
hänelle hyvän naurunaiheen,
kaappasi hän tytön voimakkaaseen
syleilyynsä. Qlgan täyteläinen rin-
^ painautui myönteisesti hänen
Omaansa vasten.
"Tämä oli jo toinen kerta tänä U-kun
sinä veitikka johdatit ;,jiu-'
oun puheeni karille ja sait siitä ansal-
^ rangaistuksen^^ .virkkasi Ben
hetken päästä, suu leveässä hymyssä.
"Ja senkin tähden on hyvä, ettei
ole kuutamoa", kiusotteli Olga edelleen.
"Liian usea silmäpari näkisi
sinun rangaistusmuotosi."
Ben sommitteli sopivaa vastausta,
kun hänet keskeytti kaupungin tornikello,
mikä löi hitaasti yksitoista kertaa.
Benin vastaus unohtui ja sensijaan
kiirehti hän sanomaan: "Meidän
on lähdettävä rantaan, ellemme halua
jäädä viimeiseltä lauttalta."
He nousivat puistonpenkiltä leveä-oksaisen
vaahteran alta, missä he oli-vat
istuneet, ja astuivat puistotielle.
Olga pujotti kätensä Benin kainaloon
ja viimeksimainittu nosti ylös syys-palttoonsa
kauluksen.
Rivakasti astellen pääsivät he pian
laiturille ja lauttan kannelle. He
siirtyivät tuulen suojaan ja nojasivat
laivan kaidepuuta vasten. Toiset
myöhäiset saarella kävijät astuivat
lämpimään ja valaistuun seurusteluhuoneeseen.
Konehuoneessa kilahti
kello, kuului kumea lähtövihellys ja
lautta alkoi hiljalleen halkoa lainehtivan
salmen tummaa pintaa.
Ilma lahdella tuntui koleammalta
kuin rannassa ja Olga painautui lähemmäksi
Beniä, joka kiersi toisen
käsivartensa hänen hartioidensa ympäri.
"Katsos", sanoi Olga keskustelun
herättämiseksi, "miten ihanalta
nuo" kaupungin valot näyttävätkään
näin pimeänä iltana." Hänen äänensä
tuli hiljaisemmaksi kun hän jatkoi:
"Tuo punainen reklaamitaulu on erittäin
kaunis tuikkivine valoineen. Haluaisin
muodostaa sen kirjaimista yhden
ainoan sanan, joka kuuluisi vain
sinulle."
He katsoivat hämärässä toisiaan
silmiin ja Ben virkkasi veitikkamaisesti:
"Nyt olisi'minun vuoroni virittää
sinulle ansa, mutta puhukaamme
edelleenkin reklaamikieltä. Näetkö
tuota toista valoreklaamia, missä
sanotaan:
WATCH THE FORD GO BY!
(Katso kun Foordi menee ohi) ? Haluaisin
kiskoa sen kokonaan alas ja
kirjoittaa sen tilalle-vieläkiiUcoiikeim-milla
kirjaimilla: "Antakaa meille
nuorille avaimet onnelliseen elämään!"
Ben aikoi jatkaa, mutta
keskeytti. Hän ei kuitenkaan voltiiit
olla vaiti, vaan lisäsi, ikäänkuin kuormaansa
keventäen: "Hieman toista
vuotta olen ajelehtinut pulan yirraii
mukana ikäänkuin perämisensä Menettänyt
pursi. Miksi pitää kansan
elämä olla näin rempallaan? Nuorisoa
vilisee kaikkialla ja jokainen haluaisi
ryhtyä mieluiselleen elämän-uraUe.
Miksi meidän täytyykaän
elää toimetonna ja kuihtua elävänä
kuin kuivuusalueen vilja?"
Ben ei jatkanut enempää ajatuksiensa
tulvaa. Hän oli niin monta
kertaa puhunut näistä asioista Olgan
kanssa, joka oli aina tullut surulliselle
tuulelle. Hän käänsi katseensa
tyttöön, hieman anteeksi pyytävasti.
"Ymmärrän asian", lausui Olga
vakavasti ja painoin poskensa Benin
olkaa vasten, ikäänkuin antaakseen
jonkinlaista lohdutusta. Kummatkin
vaipuivat ajatuksiinsa.
Ben oli tuntenut Olgan jo pitemmän
ajan. Vuosi sitten oli Olga Parkin
muuttanut vanhempiensa kanssa
naapuritaloon asumaan. Tämä iloinen,
hymysuinen, soJakkavartaloinen
tyttö oli heti ensinäkemältä saanut
Benin levottomaan mielentilaan. Ei
kestänyt kauan, kun Ben tunkeutui
tuttavaksi ja heistä tuli hyvät toverukset.
Myöhemmm huomasivat
kummatkin, että he tunsivat lähei-simpiä
tunteita toisiaan kohtaan.
Tänään täytti Ben Grant 28 vuotta
ja sentähden hän oli viettänyt koko
päivän yksinomaan Olgan se§«?ssa.
Pitkän ja vaivaloisen matkan on hän
jo vaeltanut. Jo lapsuusvuosina siirsi
elämän kovuus raskaan taakan hänen
nuorille hartioilleen.
Ben oli kymmenvuotias, kun hänen
isänsä lähti Ranskan rintamalle, taistelemaan,
kuten hänelle sanottiin,
rauhan ja kansanvallan puolesta. Sodan
päättyessä ilmeni isän nimi "ka^
donneiden" listalla. Äidille se oli
ankara isku. Syvä suru alkoi murtaa
hänen terveyttään. Eräänä päivänä
joutui hän ohikulkevan auton
alle. Hän kuoli sairaalaan vietäessä.
Päälleajaja oli rikas tehtailija ja hän
vaikutti oikeuteen. Nuorelle Benille
kuitenkin myönnettiin $5,000,kor-vaus
äidin menettämisestä.
Ben muutti asumaan tätinsä luokse.
Syksyisin, talvisin ja keväisin
kävi hän ahkerasti koulua ja kesän
työskenteli tässä tai tuossa ansiotoi-messa.
Kansakoulusta siirtyi Ben
keskikouluun, minkä päätyttyä hän
päätti lukea lääkäriksi. Vuosi sitten
oli hän saanut todistuksensa kii-toslauseilla.
Ben halusi jatkaa opiskelujaan,
mutta hän oli meikein raha-
. ton. Täytyi ryhtyä johonkin toimeen
ja lueskella iltapuhteilla. Vakituisen
toimen saamisessa d häntä kuitenkaan
onnistanut ja melkein kokonaisen
vuoden oli hän joutunut odottamaan/
odottamaan, odottamaan. Nyt
oli hän ollut muutaman viikon tilallisesti
paikallisessa keskussairaalassa.
••, V " - .'
Näin menneisyyttä muistellessa oli
lautta lähestynyt satamaa ja potkuri
alkoi kiivaasti pieksää vastakkaiseen
suuntaan. Heräten omista' ajatuksistaan,
kääntyi Ben Olgan puoleen
ja sanoi hiljaa: "Herää jo unelmistasi,
my dear. Olemme jo satamassa."
Vastaukseksi vetr Olga suunsa hymyyn,
mutta ei virkkanut mitään.
Lautta tärähti laituria> vasten.
Keulalava kaadettiin alas. Myöhäiset
matkustajat astuivat laiturille ja
riensivät vilkkain askelin satamakaduille.
Entiseen tapaan ohjasivat
Olga ja Ben askeleensa läheiseen
kahvilaan ja tekivät tavanmukaisen
tilauksensa. ~
Lehtipoika työntyy kahvilaan aamulehtien
kanssa. Ben ostaa yhden,
antaa lehdestä toisen osan Olgalle ja
jaavaa maistellen syventyvät kummatkin
lehden palstoihin.
Hetken kuluttua lukee Olga Benille
lehden alakulmasta löytämänsä pienen
uutisen:
"Illalla vietiin paikalliseen sairaalaan
tuntematon mies. Hän oli
äkkiä saanut pyörtymiskohtauksen
King-kaduUa, lähellä Royal-pan-kin
rakennusta. Toinnuttuaan ei
mies vastannut sanallakaan tehtyihin
kysymyksiin. Miehellä ei
olliit rahaa, mutta hänen taskustaan
löydettiin Victoriaristi. Vasemman
korvan vieressä hänen
tummassa tukassaan on pieni soikea
harmaa läikkä. Oikea käsi
on pois kyynärpäätä myöten."
Ben havahti. Kun Olga nosti katseensa,
huomasi hän Benin suuresti
hämmästyneen. Hänen kasvonsa olivat
aivan valkoiset. Hetkisen tuijotti
hän Olgaan, sieppasi sitten lehden
halien kädestään ja luki uudelleen
Olgan huomaaman uutisen.
Hänen hämmästyksensä vain lisääntyi.
Hän ponnahti ylös, veti taskustaan
setelin ja heitti sen pöydälle.
"Makfa sinä laskumme ja ota taksa-auto
kotiin. Minä kiirehdän sairaalaan".
Hattunsa ja palttoonsa siepaten
riensi Ben kadulle ja viittasi toisella
puolen seisovalle taksa-autolle.
"Missä huoneessa on se tuntematon
mies, joka tuotiin tänään tänne?"
kysyi Ben hengästyneenä yövuorolla
olevalta ylivalvojalta, rynnätessään
sairaalan konttoriin.
Pöydän takana istuva valköpukui-*
nen nainen pelästyi hieman, mutta
huomattuaan kuka tulija oli, vilkasi
kiireesti edessään olevaan taulukkoon
ja lausui: 413, Mr. Grant."
Ben juoksi avonaiselle hissille, työnsi
oven kiinni ja nousi neljänteen ker?
rokseen. Huone numero 413 sijaitsi
oikealla puolen pitkää valaistua käytävää.
Ovella oU hän vähällä törmätä
ulostulevaan sairaanhoitajaan.
(Jatkoa 7:Ilä sivulla)
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 21, 1936 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1936-11-21 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki361121 |
Description
| Title | 1936-11-21-03 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | "MIKSI olet niin vaitelias, Ben *'* Grant ?" kuului pimeydestä naisen kys3^ä ääni. • Siinä ilmeni hienon veitikkamaisuuden lisäksi sointuja, joita voi lähteä vain rakastuneen naisen huulilta, häipyen pimeyteen yhtä äkkinäisesti kiiin olivat esiintyneetkin. "Luonto-äiti nä5rttää olevsm tä3m-nä harmittavia metkuja ja minä olen Meman harmissani", vastasi miellyttävän matala miesääni aivan edellisen vierestä. Äänessä todellakin i l meni hieman pahoittelua. Naisääni pysyi vaiti. Tuntui ikäänkuin se olisi odottanut lisäselostusta. Eikä siinä olisi pettjmytkään. Miesääni jatkoi edelleen, hieman anteeksi pyytaväs- • t i : ' , , ^ ; . V - c v . / "Olga rakas, miksi tuo uusi kuu painui takaisin läntisen taivaanrannan taakse juuri tänä iltana kun me tulimme tänne? Eikö se voinut olla meidän luonamme ja ilahduttaa meitä? Taivas on S3nikkä kuin äitivainajan tilkkumatto. Tähtiä ei näy lainkaan. Ilma on kolea ja pohjolasta puhaltaa kylmänlainen tuuli. /Miten nuori rakastunut mies voi olla tunteellinen tällaisena iltana? En näe edes sinun kauniita kasvojasi, tai vallattomia kutriasi. Ilta on melkein yhtä pimeä kuin sinun suuret tummat silmäsi. Olet kuin unelmSi varjo vierelläni." Ben huokasi raskaasti. "Oh Ben, sitäkö se vain olikin", sirkkasi Olga. "Ja ininä kun luulin sen olevan vakavampaakin. Minä puolestani en välitä jos satoi tai paistoi. Pääasia on, että minä pidän sinua kalleimpana ystävänäni. Rakkaus ei ole kokoonpantu ihanasta kuutamosta ja tähtitaivaasta, vaan siitä, mitä kaksi henkilöä tuntee toisiaan kohtaan. Eikö asia olekin niin?" "Luonnollisestikin. Mutta etkö sinäkin myönnä, että sellaiseen mielentilaan joutuneelle ihmisille tulee antaa anteeksi, vaikka hän nousisi katukäytävän vierellä olevan auton katolle ja hihkuisi onnestaan ohikulkijoille." "Nouseppas tähän penkille seisomaan sanoi Olga nauraen, ^'minä l^atson tulitikun valossa, miltä se i^äyttäisi." Nain viritti Olga hänelle ansan. Ben kuitenkin huomasi Olgan tarkoituksen ja sensijaan, että olisi antanut hänelle hyvän naurunaiheen, kaappasi hän tytön voimakkaaseen syleilyynsä. Qlgan täyteläinen rin- ^ painautui myönteisesti hänen Omaansa vasten. "Tämä oli jo toinen kerta tänä U-kun sinä veitikka johdatit ;,jiu-' oun puheeni karille ja sait siitä ansal- ^ rangaistuksen^^ .virkkasi Ben hetken päästä, suu leveässä hymyssä. "Ja senkin tähden on hyvä, ettei ole kuutamoa", kiusotteli Olga edelleen. "Liian usea silmäpari näkisi sinun rangaistusmuotosi." Ben sommitteli sopivaa vastausta, kun hänet keskeytti kaupungin tornikello, mikä löi hitaasti yksitoista kertaa. Benin vastaus unohtui ja sensijaan kiirehti hän sanomaan: "Meidän on lähdettävä rantaan, ellemme halua jäädä viimeiseltä lauttalta." He nousivat puistonpenkiltä leveä-oksaisen vaahteran alta, missä he oli-vat istuneet, ja astuivat puistotielle. Olga pujotti kätensä Benin kainaloon ja viimeksimainittu nosti ylös syys-palttoonsa kauluksen. Rivakasti astellen pääsivät he pian laiturille ja lauttan kannelle. He siirtyivät tuulen suojaan ja nojasivat laivan kaidepuuta vasten. Toiset myöhäiset saarella kävijät astuivat lämpimään ja valaistuun seurusteluhuoneeseen. Konehuoneessa kilahti kello, kuului kumea lähtövihellys ja lautta alkoi hiljalleen halkoa lainehtivan salmen tummaa pintaa. Ilma lahdella tuntui koleammalta kuin rannassa ja Olga painautui lähemmäksi Beniä, joka kiersi toisen käsivartensa hänen hartioidensa ympäri. "Katsos", sanoi Olga keskustelun herättämiseksi, "miten ihanalta nuo" kaupungin valot näyttävätkään näin pimeänä iltana." Hänen äänensä tuli hiljaisemmaksi kun hän jatkoi: "Tuo punainen reklaamitaulu on erittäin kaunis tuikkivine valoineen. Haluaisin muodostaa sen kirjaimista yhden ainoan sanan, joka kuuluisi vain sinulle." He katsoivat hämärässä toisiaan silmiin ja Ben virkkasi veitikkamaisesti: "Nyt olisi'minun vuoroni virittää sinulle ansa, mutta puhukaamme edelleenkin reklaamikieltä. Näetkö tuota toista valoreklaamia, missä sanotaan: WATCH THE FORD GO BY! (Katso kun Foordi menee ohi) ? Haluaisin kiskoa sen kokonaan alas ja kirjoittaa sen tilalle-vieläkiiUcoiikeim-milla kirjaimilla: "Antakaa meille nuorille avaimet onnelliseen elämään!" Ben aikoi jatkaa, mutta keskeytti. Hän ei kuitenkaan voltiiit olla vaiti, vaan lisäsi, ikäänkuin kuormaansa keventäen: "Hieman toista vuotta olen ajelehtinut pulan yirraii mukana ikäänkuin perämisensä Menettänyt pursi. Miksi pitää kansan elämä olla näin rempallaan? Nuorisoa vilisee kaikkialla ja jokainen haluaisi ryhtyä mieluiselleen elämän-uraUe. Miksi meidän täytyykaän elää toimetonna ja kuihtua elävänä kuin kuivuusalueen vilja?" Ben ei jatkanut enempää ajatuksiensa tulvaa. Hän oli niin monta kertaa puhunut näistä asioista Olgan kanssa, joka oli aina tullut surulliselle tuulelle. Hän käänsi katseensa tyttöön, hieman anteeksi pyytävasti. "Ymmärrän asian", lausui Olga vakavasti ja painoin poskensa Benin olkaa vasten, ikäänkuin antaakseen jonkinlaista lohdutusta. Kummatkin vaipuivat ajatuksiinsa. Ben oli tuntenut Olgan jo pitemmän ajan. Vuosi sitten oli Olga Parkin muuttanut vanhempiensa kanssa naapuritaloon asumaan. Tämä iloinen, hymysuinen, soJakkavartaloinen tyttö oli heti ensinäkemältä saanut Benin levottomaan mielentilaan. Ei kestänyt kauan, kun Ben tunkeutui tuttavaksi ja heistä tuli hyvät toverukset. Myöhemmm huomasivat kummatkin, että he tunsivat lähei-simpiä tunteita toisiaan kohtaan. Tänään täytti Ben Grant 28 vuotta ja sentähden hän oli viettänyt koko päivän yksinomaan Olgan se§«?ssa. Pitkän ja vaivaloisen matkan on hän jo vaeltanut. Jo lapsuusvuosina siirsi elämän kovuus raskaan taakan hänen nuorille hartioilleen. Ben oli kymmenvuotias, kun hänen isänsä lähti Ranskan rintamalle, taistelemaan, kuten hänelle sanottiin, rauhan ja kansanvallan puolesta. Sodan päättyessä ilmeni isän nimi "ka^ donneiden" listalla. Äidille se oli ankara isku. Syvä suru alkoi murtaa hänen terveyttään. Eräänä päivänä joutui hän ohikulkevan auton alle. Hän kuoli sairaalaan vietäessä. Päälleajaja oli rikas tehtailija ja hän vaikutti oikeuteen. Nuorelle Benille kuitenkin myönnettiin $5,000,kor-vaus äidin menettämisestä. Ben muutti asumaan tätinsä luokse. Syksyisin, talvisin ja keväisin kävi hän ahkerasti koulua ja kesän työskenteli tässä tai tuossa ansiotoi-messa. Kansakoulusta siirtyi Ben keskikouluun, minkä päätyttyä hän päätti lukea lääkäriksi. Vuosi sitten oli hän saanut todistuksensa kii-toslauseilla. Ben halusi jatkaa opiskelujaan, mutta hän oli meikein raha- . ton. Täytyi ryhtyä johonkin toimeen ja lueskella iltapuhteilla. Vakituisen toimen saamisessa d häntä kuitenkaan onnistanut ja melkein kokonaisen vuoden oli hän joutunut odottamaan/ odottamaan, odottamaan. Nyt oli hän ollut muutaman viikon tilallisesti paikallisessa keskussairaalassa. ••, V " - .' Näin menneisyyttä muistellessa oli lautta lähestynyt satamaa ja potkuri alkoi kiivaasti pieksää vastakkaiseen suuntaan. Heräten omista' ajatuksistaan, kääntyi Ben Olgan puoleen ja sanoi hiljaa: "Herää jo unelmistasi, my dear. Olemme jo satamassa." Vastaukseksi vetr Olga suunsa hymyyn, mutta ei virkkanut mitään. Lautta tärähti laituria> vasten. Keulalava kaadettiin alas. Myöhäiset matkustajat astuivat laiturille ja riensivät vilkkain askelin satamakaduille. Entiseen tapaan ohjasivat Olga ja Ben askeleensa läheiseen kahvilaan ja tekivät tavanmukaisen tilauksensa. ~ Lehtipoika työntyy kahvilaan aamulehtien kanssa. Ben ostaa yhden, antaa lehdestä toisen osan Olgalle ja jaavaa maistellen syventyvät kummatkin lehden palstoihin. Hetken kuluttua lukee Olga Benille lehden alakulmasta löytämänsä pienen uutisen: "Illalla vietiin paikalliseen sairaalaan tuntematon mies. Hän oli äkkiä saanut pyörtymiskohtauksen King-kaduUa, lähellä Royal-pan-kin rakennusta. Toinnuttuaan ei mies vastannut sanallakaan tehtyihin kysymyksiin. Miehellä ei olliit rahaa, mutta hänen taskustaan löydettiin Victoriaristi. Vasemman korvan vieressä hänen tummassa tukassaan on pieni soikea harmaa läikkä. Oikea käsi on pois kyynärpäätä myöten." Ben havahti. Kun Olga nosti katseensa, huomasi hän Benin suuresti hämmästyneen. Hänen kasvonsa olivat aivan valkoiset. Hetkisen tuijotti hän Olgaan, sieppasi sitten lehden halien kädestään ja luki uudelleen Olgan huomaaman uutisen. Hänen hämmästyksensä vain lisääntyi. Hän ponnahti ylös, veti taskustaan setelin ja heitti sen pöydälle. "Makfa sinä laskumme ja ota taksa-auto kotiin. Minä kiirehdän sairaalaan". Hattunsa ja palttoonsa siepaten riensi Ben kadulle ja viittasi toisella puolen seisovalle taksa-autolle. "Missä huoneessa on se tuntematon mies, joka tuotiin tänään tänne?" kysyi Ben hengästyneenä yövuorolla olevalta ylivalvojalta, rynnätessään sairaalan konttoriin. Pöydän takana istuva valköpukui-* nen nainen pelästyi hieman, mutta huomattuaan kuka tulija oli, vilkasi kiireesti edessään olevaan taulukkoon ja lausui: 413, Mr. Grant." Ben juoksi avonaiselle hissille, työnsi oven kiinni ja nousi neljänteen ker? rokseen. Huone numero 413 sijaitsi oikealla puolen pitkää valaistua käytävää. Ovella oU hän vähällä törmätä ulostulevaan sairaanhoitajaan. (Jatkoa 7:Ilä sivulla) |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-11-21-03
