Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 23, 1949

              o UNNUNTAIN iltapäivällä kihisi
Itohisevan sillalla kirjavanaan; ute­liasta
väkeä, kaikki efvät edes sillalle
mahtuneet, vaan rantatprznälläkin lii­kehti
sankkojär^pärvia / :
Huhutar oli kertonut kummia vieste-
"^Ei^pihminMinä fe^
iltapäiväUa**, o« töihiitai^^l^
pmtismiy ^^t^äffituu. KohiseväHä kos-ikerilä^
ukilpiäiiul^*
"Mitai" Kaudählivät ihitiisfet
siliiiih; sillä KoJiisevasfa ei pHtit \aelä
kukaanf pölkyllä* läskfeiiut; Oli' tosin
keii^f kjFihrtttJiik^
ollut mi^iitiöri jäi tahtoi
uhmata ja laski v^eftlftiäft ryopi^ästä-alakdskestas/
Laskr ja^ raumiina^^
rännälle iiostettiiri^syfikkänäfcj^
ka seii 'kesän äunngoii ihinisten silmis­sä
htniineäitmiäksi niuuttlv
"Matta; nyt se lasketaan!'Vvaköuttr
huhutar yKmielisestihymjallen. "On täl­lä
kertaa kuinmassakin jotikossa^ täyal-
Jista fcummiömii^t- läskui^^
fyi Icösta i^iiiUnden l a ä»
muuten; selirittyj köinr ettÄ^ -i^q lyötiin
~ korppukahvit koko tukkilaisjoukone,
«en|^llikönTOaksettavaksi,> jonka mies
häviää.'*
löjko fe^^
joäkkO>;naainuiky]iätäkiii^ ^ kiim-maha
pideftiih Kohisevan laskema
SilläHa liikutaan, i)iiheÖa^^^^^
"Ettekös te sitä tunne? Sehän on se
kymmenniekka- Olavi ~ tuo tuolla!"
"Tuoko, joka melkein herralta riäyt-
"Mikä ne nyt sai •semmoista vetoa
lyömään!"
"Juovuksissa kuuluvat olleen", joku
selitti.
"Sen saattoi arvata^ ei se ole selvän
eikä viisaan^ekojal"
"Entäs laskijatv niistähän tässä kysy­mys
onkin?" joku utelee^
"Mikä lie päästään paleltunut se toi­nen
— tnenee vaikka tuleen, jos vain
usuttaa, että ei ole ketään, joka uskal­taa."
'
"Sitäpä! Vähän hullu sen pitää ol-lakin.
»
"Ei huoli vielä hullusta huutaa, on
se kuuluisa laskija!" joku intti.
"Taitaa sentään Kohiseva olla vielä
kuuluisampi! Entäs se toinen?"
"Mikäs se oikein on miehiään, eihän
se ölö tiilddmtehittäih^^
"OtiiseMV jos Osaat, ei h ä ^ ^
kääh seä eöJEJnSpäätfedä/lcuin «iita p^
ta näkyy: ^Kötilunkäytiytktliöiiu'ole­van
ja kieliäkin' O^vän^ eikä sentään
ote niiiutk niiriieä käiii
"Jo on-uuspeili!"
"Onhan; sitä meidäh sakissa jos jota-kini.
Ja sen minä sanOtij että jos joku
laskee^ niin kyllä s^öh häii joka las-
,-:fcee[": • -
"Älä profefeeiaa!" joku vastäpuolu-eeösÄiiirkäulUvä
tokaisee^
"Miitta mitäs MOisiiÖii ukko niin
touhuissaan päälliköiden lUö a^ttiu?"
PääHiköt iseisövätfli^skdiä siltaäi Toi-rieh;
Fälkif/ höjäa 'kaiteese^fi ja poltte­lee
pitkävartista, i>unätupsuis^ piippu-aan^^
pöKt^le^ ja rriyhäite Tointa sa^
^ a ä n V^tiksil-^^^ teiyaskan- ;
to^ aina ijäjä^ät^
sa ja sikäai*& tiipfiuttäa; Ja ylpeä on
tärtä kanto;'ylpeä käi^lai^s^
tääftjä Vielä ylpi^äm^ kötiMäarisa lapik­kaista
»noista:'merkillisistä kikkanokkai-sistä
jalkirieista^ joiden Varret ulottu­vat
aina haaroihin — pelkkää lapikasta
koko mies alaosaltaan.
^'Eualihy että tämä höni
alkiinsä päälliköideh vedonlyönnistä",
sahod Moisio päiiiökkkasti; " J ä n^tivoi-sirii
ettäperuutätte sen heti paikalla. Mi­nun
<muistiaikaAähi Oh tämä koski jo
viisi vainäjata tehnyt, ja se mielestänj
riittää tämän kylän osalle."
"Elekeepäs n5't, Moisio!" Vänfti sa­noo,
ottaa sikaarin siiustääri ja sylkeä
tirskautfaa toisesta suupielestään. "Ei­hän
tässä yairiäilä oö meinattu laittoo-kaa,
ilmaripähah vaari haviskuuveks ky­läläisille."
"Mitä lieriiettettiumäilleetkaän", jat­kaa
Moisio tanakasti, "sänön vain tässä
koko kylän kutillefi, että jos onnetto­muus
sattuu, niin minä kylänvänhinipa-na
vedän teidät oikeuteen siitä, että Olet­te
ihmishengistä vetöalyöti^t."
"Moisio puhuu oikein!" huudetaan
useamhlalta taholta. - -
PääUiköt kääntyvät toisiinsa ja alka­vat
hiljaisesti neuvotella. /
"Ka, olkoon inänneeks! sariOö Välitti
hetkisen päästä ja ojentaa Falkilla kä­tensä.
• '
"Me tässä kaikkien nähden pursön-me
vetomme". Palkki selittää, "ettei ke­nenkään
tarvitse meitä syyttää. Toi­nen
asia on, suostuvatko laski^iinehet sen
vuoksi kilpailuaan heittämään -r^ s6 oli
nyt heidati asiansa!"
Kaikkien silmät kääntyivät 'kilpaili­joihin,'
jotka seisoivat väsfafckaiii; kum-pikiä
säkkiiQjsa jöhpäröimä^^^^
"Tämä poika ei pdkääväina^^^^
=*aiö itsekääii vainajaksi tulla,> kyÖE se
"Väin laskee!" hiiiifaä yiimielfeesti toi--
nen kilpailijoista^ jolla oh tulipunaiheir
"Eiköhän oteta kerta kaikkiaan
nutfän, jbkä merkitsee kivet kartte
— laskemme sitten oikein kartan
kaan", ilvdfcitii punatakkinen.
käyttämää aikaa. Mm. runsaan 50 km
etappiin voittaja käkyttV n. 4 t.
Missä määrin lumikenkäjuoksu on ca-nadalaisten
sydäntä lähellä, selviää sii­tä,
kun saa kuulla, että Montrealin puis­tossa
viimeisen päivän juoksua oli seu­raamassa
yli 200,000 henkeä. Mutta
paitsi juoksijoita oli houkuttimena myös­kin
jo aikaisemmin valittu lumikenkä-kuniugatar,
joka esiintyi kilpailujen yh­teydessä
sekä jakoi palkinnot päättä­jäisissä.
Palkintoja jaettiin kymmenelle
ensininiäiselle ja voittaja sai korjata
taskuunsa 1,250 dollarin suuruisen she­kin.
Tämän lisäksi jokainen kilpailija
sai mainostaa jotakin teollismislaitosta
tai tavaramerkkiä. Niinpä kilpailijoi­den
selässä ja rinnassa olikin mitä eri­laisimpia
mainoskirjoituksia, Väntti­nen
teki työtä erään hotellin puolesta,
joka taas maksoi hänen matkansa, osan
harjoittelustaan sekä suoritti muutkin
juoksevat menot. , Vänttisen sijoituttua
kuudenneksi hotelli tarjosi hänelle run­saan
viikon vapaan oleskelun, mutta
sinä aikana Vänttisen oli joka ilta esit­täydyttävä
valmentajansa ja hierojansa
kanssa yleistille hotellissa suoritettavan
kabarettiohjelman yhteydessä. Tästä
esiint3'miseslä. mikä ei kestän\^ mon­takaan
riiinuuttia kerrallaan, maksettiin
h>^ät rahat vielä täj-sihoidon lisäksi.
Kilapilun voitti silloin irlantilainen
Frank Hoty suomalaisen Fagerin si­joittuessa
toiseksi. Kolmantena ja nel­jäntenä
oliVat myöskin suomalaiset, nim.
Koukku ja Hakkarainen. Viidentenä oli
lumisokeutta potenut australialainen Mc
Namarä ja kuudentena häntä auttanut
Vänttinen. ^
Seuraavana vuonna suomalaiset val­tasivat
neljä ensimmäistä sijaa, kuten
jo tuli mainituksikin ja ilmeisesti tästä
maanmiestemme ylivoimaisuudesta joh­tuen
whiskyk\mingas katsoi parhaaksi
siirtyä kannattamaan muita urheilulaje­ja
— hän siirtyikin golf pelin ystäväksi
ja lumikenkämaratonit jäivätkin sitten
elämään vain historian lehdillä.
Miten onniuuten lumikenkäjuoksijoi-den
harjoiteltava? Parhaimman 'kunnoiK
mie*? saa juoksemalla ilman kenkiä. Ei
. ole lainkaan välttämätöntä suorittaa
harjoitteluaan yksinomaan lumikenkiä
käyttäen, siinä suhteessa suomalaiset
olivat hjAuii esimerkkejä, Vänttinen ei
esim. ollut käyttänyt eikä edes kunnolla
nähnyt sanottuja välineitä ennenkuin
pari viikkoa ennen kilpailuja.
Nythän on Suomeenkin tuotu lumi-kenkiä
Amerikan armeijan jäännösva-rastoista
ostettuna. Olisiko meillä syy^
tä ruveta järjestämään kilpailuja tällä­kin
alalla? Vänttisen mielestä se ori
turhaaj^sillä meillä on suksemme, joihin J
me olemme tottuneet ja toisekseen esim.
juoksijoiden harjoitteluun sopii hiihto
paremmin kuin lumikengillä lönköttele-minen.
Mutta olisi kuitenkin mielen­kiintoista
nähdä, miten suomalainen
iriies suomalaisessa maastossa pärjäisi
kilpailuriiielessä nailla meille vierailla
kuHtuvaiirieniä. <
"Peruuttakaa te!" sähOo Moisio Ola­ville,
"ei tuo toinen yksin viitsi I^kea.
Tiedättehän itsekin^ ettei tästä 5läkos-kesta
ole kukaan eriheri uskaltariut, eikä-oleuskältamista
"
Olavi tarkastelee mietteissään koskea.<
Ympärillä olevat jännittyneinä odotta­vat.-
"Te puhutte oikein, sen minä tunnus­tan
kaikkein -kuufleri^^/sarioo^l^vih-doirii
'vMutta' t"ämäfä, asiätt on
hiin määtätty/ että tänään iid^ältetaan
sellaista; jota ei kuka tahansa usfcjdlä —
siksi sitä «i voi peruuttaa'^, jatkaa hän'
niin selvällä ja korkealla äärieHäj 6ttä
sen ktihlee jokainen sillalla seisova^
Moisio vetäytyy sanäakaari sanomat­ta
takaisin;
"Kumpi ensiksMäsfcee?" kyisyy Falk-
• k i . -
"Kyllä minä olen riiin ajatellut, että
minä laskisin", sanoo pöriatakktnen.
"Sopii h3^n minun puolestani!" Ola­vi
virkahtaa.
"Pankaa edes muutamia miehiä tuon
toisen puolen kossalle vahtiin kaiken
varalta!" sanoo Moisio pääUikÖiHe.
"Ei minun varaltani!" huutaa puna­takkinen
kopeasti: "Ellei tämä naa­puri
kaivanne onkiriiiehiä . . .?"
"No minun varaltani sitten!" sanoo
Olavi lyhyesti. "Hyvä se on joka ta­pauksessa."
*
Miehet etsivät keksejään, sillalla ole­vat
odotellen koskea katselevat.
Koftiea on 'Kohiseva keväisissä vaah­doissaan;
Sen jäykän hisfcäii yli kaar­tuu
vankka silta. Sillan alla yläfcoski
jo vauhtiaskeleitaan ottaa jä sitten suo­raa
uomaa juoksuun rjmfäa, kohisten
ja tasaisesti tyrskyillen; Ensin suo­raan,
sitten puolipyörössä oikeaari; kun­nes
karkaa Vaahtopäisenä Akeänlinnan
kalliota vasten. Se linnakallio seisoo
kuin jättiläinen kosken keskellä, halkea­mastaan
kohoava tuuhea tuomi päälaella
kypäränä huojuu — seisoo ja kosken
keskijuoksun kahtia jakaa, vasemmaiset
vaahdot suoraan myllyiiuomaan, oikean­puoliset
jyrkkään, kallioon porattuun
uittoväylään. Kiivas on väylässä vesien
karku, tulinen kuohujen tanssi — vaan
h-hyt kuin elämän ilo: valkeat vaahdot
syöksyvät jo pauhaten paria syltä kor­kealta
kallionkynnijäitä patamaiseen
"Eevanpyörteeseen." Siinä talttuvat,
t y y n t r a t ja senjälkeen hiljaisempana
alakoskena taas eteenpäin vierivät.
Sellainen on Kohiseya! Yksinään
seisoo linnakallio kuohujen keskellä, el­leivät
tukkilaiset uittoaikana laskisi sen
ja vasemman rannan väliä tukkeja täy^
teen. Siitä syntyvä kossa on kuin
mahtava silta, jota vastaan tukit hur­jasti
puskevat,^nnenkuin porattuun kal-lioväylään
ime3'tyvät.
Yläkoski on kilpailijain määrä laskea
ja hypätä Akeänlinnan kossalle, jos hyp­päämään
pysty\^ät — kallioväylässä ei
kukaan voi tukilla seistä eikä Eevan-kynnj^
ksessä elävänä säilyä.
Vahtimiehet seisovat jo paikoillaan.
"Eikö lasketa paria koepölkkyä pyör­teiden
ja salakivieri selviilesiaamiseksi?"
Olavi didottaa.
„ t nauramaan fein-u-katsö^
t Oläiriin. ' ^
Lievä puha lennähtää nuornkaisen
kuhnine; riiutta häh ei virka mitään
puraisee vaittvhuult^ ja kääiityy kö?!
kea tarkastelemaan.
PunataMdneri häneen ilkkuen sihniä
\ ja nentää k ^ i o l ä^
parisenkyhihtelitä^ syltä sillan Äuo!
lelle.
Jö i^ri^^suirialle ja vaiibeel^^^
piiim ^-^ paajsuhlöcm kuoritun kmisen
lyhyeiiSiääeisiÄ^ jäkfep^^^^^
Nuöfiikäisen kasvojen yli kiitää omi.
tuineifi; k^peS hyrii^n^ive.
<*Näittekö?'^ virkahtaa joku sillalla
naajjäröto.; "Se riiieritinnyt hyvää,
kyllä^^tietäär"^ •
"Öei-vaanlfPanatäfckineri stRrftaa
puunsa- la^uvaf^itf; alitse ja hypäHtää
pölkylleeti. Samiöees^ri sitten jajoi].
laari knvaaseeäv pyörinä "sorvaa"
jotta ves^yhi^ritlä-sirisee/
"Oh siiiM 'tJöikäaJ"^^^^h
ta. "
Punafäkkiöeii' pysäyttää pölkkynsä
pyörimästä, ylp)eääti ^sillalle vilkaisi ja
viheltää, i^eekefcsinsä puuhun pyst>^^^^
ja asWtii$ari askelta taaksepäin kä­det
laft!eille,katse4eksirihuippttun;?'isä.
raeitää*^hc*3(ttäai
'^OtetMtejpojat^enneri sellaista näh­neet?^'
jdfcu sillalla huud^taa.
" E i i ö l e nähty! Jb on, joon!"
Laskijaa pjakkyineten sillan alle; kat­sojat
k<)Sk€ripuoteiseHe laidalle;
Jo nielee • vihainen virta tukkia, ja
vesi h y r ^ t ä ä " saappaäle. Mutta las-kumies
seisoo terhakkana.
Taas nousee yuölteeri altrt. T^ajjäa^
saa aallon harjasta voimakkaan syrjäk-kuUj'kev^
t sivullCj laskijan asento hufl-f
jahtaa, keksi ailahtaaj mutta pian taa^
sen mies varöiana pölkyllään seisoo.
Syvä hengähdys sillallai
"Tral^lala-lallai hyrähtää punata^
kinen,-— pari keikailevaa tanssiaskelta.
"Ei ole Sysmästä kotoisin!" sillaKa
huudetaan.
Jotkut vilkai^vat Olaviin: miltä tun­tuu,
kun kilpailijaa kehutaan?
Eipä miltään, nuorukaisen silmä vaan,
tähtää terävästi kuphuihin, ja odotas
kasvojen jänteitä pingottaa.
Samassa pölkky puskee kuohujen <a-lakiveen
ja ammahtaa tärskähtaen ta­kaisin
. kiireisiä, horjuvia juoksuaskfr
leita . . . keksi lyö läiskähtäen kuohui-hin,
vartalo nojautuu tanakasti lyöntiin
— mies jälleen suoraksi kohoo, taka-askeleitä
taihssii, pöikky jo kiven vie­ritse
eteenpäin kiitää,
"Se ei ollut enää leikkiä!"
"Ei^ ei, siinä ja siinä ettei keikahta­nut!"
Pölkky kiitää, laskija taa?en varma­na
seisoo.
Uusi tärskähdys. Pölkyn etupää len­nähtää
kohoksi oikealle, huudahduf
kuuluu kuohun keskeltä — .punainen
takki kauas kuohuihin suistuu.
Sillalla kohahdus, hätääjityneitä B-j
keitä, rantatörmällä istujat nousevat. .
Punainen takki sukeltautim kuohiiii-.
ta esiin. Voimakkaita uintivctäisyjä ^
laskija pääsee suvantoiseen rantapouka-maan.
Sadätuksia. Mies istahtaa rannalle
ja kaataa veden saappaistaan, saa-"^
änlinnan kossamiehiltä keksinsä
iu meni menojaan. Tuulispäänii ran­taa
ylöspäin rientää.
"'Eikö nyt olisi arka lopettaa.--
tetaäri sillalta.
"Neuvo äitiäsi!"sähähtää hammasten
\^itse. • 1 • •
"taitaisi jo karttakin kaupaksi käy­dä
! " joku puoliääneen virkahtaa.
• 5-' ehdö-
. «Kim ei ole hattua, niin ei tarvita tak
kiäfcaan!" Punainen takki l e n t^
ranhalfe, sn&ieft l)äita sumalla vds-
SIVU 4 LAUANTAINA, HUHTIKUUN 23 PÄIVÄNÄ, 1949
: j rh.