Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 20, 1938

              LAUANTAINA, ELOKUUN 20 PÄIV.^NÄ
oU
luo
^jfflnfliiinninönmnanBnimnöiimiHnnmuBjuiuuii
1 DB
ill!!!l»llilliiTTTn
i i ! ! i . f . ! h . i , i i|M(i.i,)iitnim'.rMit<iuiu«ii>iiii! i i : ; r.V;.n..,.o, . | , . p t(.H|,,riii;n nnnmmmmaMunainininmmreDmiggiBOB^
LIEKILLE: KIRJOITTANI^
fenanuifliiiDUJM ;in*iii|li|iMMI>iHIUIIMH>*{|lll/i^!|M|.Mli|;il||IH*IMiti<ii;li;.lili;H<~>'
VI SOVINTO
Kaksi miestä : seisoi, vastakkain
kahvila '•Taikayön" porraskäytäväs-sii.
mitelien murhaavilla; >silmäyksillä
toisiaan. Heidän, varsin, kovaääninen
puheensa kiersi kaikuna, käytävän
korkeissa kiviseinissä ja katossa. Oli
suorastaan onni, ettei joku salakuun­telija
jännittyneenä seurannut, kes-
. kusielua..
"Nuori ystäväni, kysytte suoras­taan
mahdottomia, asioita. Saatte
kiittää sattumaa — tai sanokaamme
minun jaloa sydäntäni,, että en anta­nut
tyttöä poliisille.".
"Vaietkaa, herra Palin! Olen tun­tenut
Valman jo varhain lapsena ja
uskon ennen vaikka enkeleistä pahaa
ja jotain matalaa kuin hänestä. Tie­dän,
että hän on uhrannut vuosia
teidän palveluksessannie, saaden niu­kan
toimeentulonsa, mutta en, ikinä
usko, että hänen kaltaisensa nainen
voisi olla syypää mihinkään raskaa­seen
rikokseen — tarkoitan — kun
puhuitte poliisista."
Laurin ääni oli päättäväisen terävä
ja hänen silmiensä harmaa, kylmyys
tunkeutui kahvilan isännän verestä-yääii
katseeseenkuin veitsi. Pirulli­sesti
hiljaista, kavalaa naurua hyker­täen
tuli isä Palin lähemmäksi Lau­ria,
heittäen kuia viimeisen valttinsa
pöytään, sanoen:
"Ystäväni, älkäämme puhuko en­keleistä
ihmisten rinnalla. Olette kai
hiukan pettynyt jos sanon, että pieni
pyhimyksenne kävi tarjoamassa it­seään
minulle pari päivää sitten —
jalkavaimoksi."
"Herra Palin — ,te — te — olette
roisto, suuri konna, katalinta lajia!"
"Valitan, nuorimies, etteivät sei­nät
voi olla todistajina."
"Olen varma, että todistajia löy­tyy
silti kylliksi, pannakseen teidän
kaltaisenne henkilön rautoihin."
Lauri pyyhkäisi hätäisesti otsaan­sa,
kuin tehden tyhjäksi isä Palinin
ixirjauksen Valmasta. Malttinsa saa­neena
hän jatkoi: .
"Ehkä olette oikeassa, mutta us­kon,
että tytöllä on täyt)myt olla joku
pätevä syy ottaessaan moisen aske­leen.
Olisin kiitollinen, jos antaisitte
lähempiä tietoja hänestä."
"Luulen, että meidän keskemme
tämä asia on selvitetty ilman pitem­piä
tiedusteluja. Lopusta kai sovitte
itse. Hyvästi!"
Isä Palinin ääni oli tyhmän ka­teellinen
ja hän pyyhkäisi hermos­tuneesti
takkinsa hihaa, alkaen vit­kutellen
poistua kahvilaaii johtavaa
Ävea kohti.
Lauria harmitti yhtäkkiä kaikki
jäädessään yksin kuin mukiloitu tap-"
Pelija tappelukentälle verestävin kas-
^'oin. Hän tuijotti tylsästi kotvan
eteensä kivisille portaiUe, missä vie­läkin
näkyivät isä Palinin kosteat
^eogänjäljet. Mikä tuo mies oli cl-
«^5een tuollainen? Miksi hän, Lau-oikeastaan
oli tullut tänne ja mitä
^•aatimaan? Valmanko takia, lap-rakkauden
kohteenko tah­ri'
yhteisen onnensako täh-loka
juuri oH rakentumassa suu-ja
ylevänä, kunnes tuli pyörre,
^^maten kaiken alas, palasiksi raas-
Mitä oikeastaan oli maailma?
JL^aa ja hävitystä, onnen rakenta-poistuessaan:
ehkä viimeisen
kah\äla 'Taikayön' läheisyydestä.
Elämä olisi hirveän epäoikeuden-i
mukainen ihmislapsille, jos tämä ker­tomus
näistä nuorista elämän taiste>
Iijoista loppuisi tähän, sillä joskus,
"Ajasta viisi,.pääasiaony että olen^
sinua luonasi. Valnia, olen :
valaiitanut jokin, peite ja sen alla
kpkseni niin suuri, että ei anteoksi-etsmyt
sinua jokaisesta mahdoUises- antosi ulotu sen yli — ei noiden muis­ta
.paikasta, kunnes vihdoin uskalsin tojenkaai» täliden?:^ Miehen silmistä
tulla asuntoosi. Olen puhutellut isää- tipatovesipisara. Tyttö näki sen.
taasi,
VaUnan huudahdus katkaisi Laurin
ja taas jälleen sen raunioilla
omista...
J^«rin askeleet painoivat kuin uu-kovia
kokenee» vanhuksen,
mutta vain aniharvoin, auttaa koh- puheen.
talo ihmistä yU vaikeammankin elori "Tarkoitat ukko;Palinial En ole
arvoituksen määrättyjm, onnelliseen enää siellä^ kerroh kaikesta sitten
tulokseen. Suurimmalta osaltaan se joskus... tai kertoiko h ä n . . V a l -
tosielämässä on yksilöllinen luonteen man oli mahdoton puhua, mutta kui­tenkin
hän yritti: "Aioin lähteä pois
koko kaupungiC'ta, jättää koko me­luavan
pesän, niinkuin kai huomaat­kin.
Tytön katse kiersi yinpäri huo­netta
kuin anteeksipyytäen sen epä­siisteyttä.
"Valma, annathan minunkin seu­rata
sinua, minne menetkin .,.? Mik­si
et vastaa?"
''Lauri, sinulla on suurempia vel-is
ja epäitsekäs pyrkimys aut­taa
oma Burinkurinenkin; kohtalonsa
oikeaan ratkaisuun.
Monena seuraavana päivänä oli
Valma väsyrtyt ja kaikkeen kyllästy­nyt.
Ne muutamat markat, mitkä
hänen kukkarossaan olivat, tuskia
riittivät viemään viikon, parin. yli.
Hän luki tarkoin päivisin sanoma­lehdistä
kaikki auki olevat paikka­ilmoitukset,
mutta jokainen työnanrr
näkyi rasian pohjalla,harmaantunut
sormenniittäinen pajupilli ja käper­tynyt
tuohisormus.
"Onko se viimeinen sanasi ja ri-
"Olen aikoja sitten antanut virhee­si
anteeksi — mutta missä on lapsen
.äiti?"'
"Haudassa. Kuollut — lap5im)-
teeseen..
"Lauri, älä sano enempää! Nyt
tahdon olla äiti pojallesi ja toveri
sinulle? Ryhtykäämme rakenta­maan
yhteistä onneamme.
"Valmav sinä olit sittenkin enem­män
kuin tavallinen kuolevainen!
Elämässäni on ollut lopultakin jota­kin,
jonka tähden on kannattanut
taja vaati suosituksia ja niitä ei här • haluan, että en ole asioittesi tiellä,
neliä ollut. Siitä huolimatta hän ajat- Smulla on lapsi."
teli edessään; olevaa . tulevaisuutta Niinkuin ruoska, joka olisi sivalta-toivorikkaana.
Lieneekö valoisa ,janut.miehen kasvoille, koskivat tytön
lämmin vuodenaika vaikuttanut sen, sanat häneen.
voliisuuksia erästä toista kohtaan ja elää ja taistdlakin.^*
Vahnan silmiin tuli kaunis, kauas
"^että hän uskoi Laurin jälleennäkemi­seen,
joka toisi jonkunlaisen valon
puolelle, päivään päin.
^ Aika kului matelemalla ja Valmas­ta
'tuntui kuin maailma olisi jo niin
valmis, ettei hänen käsieni apua sii­nä
enää. .kaivattu.
Tehtyään kerta toisensa perään yri­tyksen
päästä muutamiin keskiluo-kan.
w'kalwiloihin työhön, tuli hän lo­pultakin'•
vakuutetuksi, ettei häntä
ainakaan pääkaupunki enää tarvin­nut
. ja ;hän päätti vakavasti muuttaa
takaisin, lapsuusaikansa kotikaupun­kiin.
Näin monen, pitkän vuoden
kuluttua se antaisi kuin uudet jalat
alle..
"Senkö vuoksi ei sitten . . . ?"
"Eikö siinä ole tarpeeksi?" v
tähtäävä loisto. Samanlaisen loiston
hänen silmissään oli Lauri nähnyt
kesiisiirtolassa silloin, kun hän vah­voilla
käsivarsillaan nosti pelästyneen
t\'tön sammaleisen kiven päältä alas
ja painoi tuohesta tekemäni^ sor-
Lauri asteli hitaasti pää painuk- muksen hänen värisevään sormeensa,
sissa huoneen perälle. Lattialle oli LOPPU.
Pamirin ylätasangoUa harjoitetaan
maanviljelystä 4000 m. korkeudessa.
Varsinkin ohra ja vehnä meriestyyät
hynn, samoin nauris, porkkana, re­tiisi
ja muut pohjoismaiset vihannes-lajit,
jota vastoin pohjoismaiset vil-jalaadut
eivät sopeudu niin korkealla
viljeltäviksi. Pamirin vuorisolien maa
perä on todettu hyvin hedelmälliseksi,
niin että esim. ruiskasvusto tulee 2
Salamaniskusta kolme
kertaa leskeksi
. m. korkuiseksi ja tähkät jopa 25 sm:n
Taas,, kuten niin monesti ennen- ^^^.^.j^^^^^^
kin, oli. auringon kultainen kehrä
kiertänyt länteen jä tyhjää puhuva
päivä mailleen. Valma kokoili vä­hiä
tavaroitaan yhteen. Kainaloon ne
melkein mahtuivatkin. Hän pysäh­tyi
silittelemään jokaista halpaa vaa­tekappalettakin
yksitellen. Kuinka
elävästi ne puhuivat mykkää kiel­tään
menneitten vuosien kieltäyty-myksistä
ja vajavaisuudesta. Tuos­sa
oli; Laurin tekemä tuohisormus
ja pajupillikin, kaiken rojun seassa
kuivuneena, mutta koossa kummin­kin..
Valma istahti virttjmeelle kan-gastuolille
ja katseH hellien kesä-siirtola-
ajan kalliita muistoesinei­t
ä . . .
Härp.oli. jälleen koulun armosta,
toisten köyhien lasten mukana maal­la,
punakukkainen musliinikolttu
päällään., Hän hengitti värähtelevää
luonnon ihanaa tuoksua. Lauri, tuo
hiljäineny ylpeä ja ujo nuorukainen,
jonka jokainen piirre oli iäksi piir-t3m3rt
tytön mieleen...
Äkkiä hän hätkähti. Maskotti —
oliko siinä taikaa? Selvästi kantautui
askelten^tasainen tahti kivitetyllä ka­tukäytävällä.
Askeleet kuuluivat
avatusta ikkunasta selvästi. Jospa
se oni.jokUjjoka etsii häntä — pi­dättää;
lähtemästä, tuo hyviä uutisia
—- antaa työtä epätoivon hetkellä...
Tyttö hyppäsi ylös tuoliltaan ja
harppasi ovelle. Kaksi lyhyttä kopu­tusta.
Äkkiä Valma kätki aarteensa,
maskottinsa jonnekin ja avasi oven.
Ovella seisoi mies—Lauri.
"Lauri — sinä täällä näin myö­hään...."
'
Sellainen harvinaisuus kerrotaan
tapahtuneen Kuchevossa, Jugosla-^
viassa, että Darinka Match on me­nettänyt
kolme puolisoaan neljän vuo­den
kuluessa salamaniskusta. Tämän
tultua viimeisen tapauksen johdosta
laajemmin tietoon, on Darinka nyt
toivoton, että uskaltaako häntä enää
kukaan mies lähentyä kirkkaallakaan
säällä.
Eräs intiaanipäällikkö
SaskaUk€waninr*poptdääi:inen" kuvernööri vihki äskettäm Reginassa
juMaUhin seremonioin AppeUeintiaarnpoimtston päällikön^M Tayhay
''[(^ifid : iart'*{U}jvä llydän). Tässä h^
U'4
m-