Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 19, 1946

              mmm •
.;ijl\iSjV,:..
1946
r r u u Rl
K
Oittinen
Opim-oUla ollessa täällä San Ffatt'
ciscon taidekoulussa,^ sain miellyttä­vän
kahvikutsun, . opintotoveriltani
neiti Vera Mäeltä,missä samalla sain
tilaisuuden tutustua yhteen Suomen
ansi^ittuneimpaan kumnveistiä^
Mauno Oittiseen, sekä hänen rakas­tettavaan
rouvaansa, Isfuessamme
taiteilijatoverini mdukkaasti katta­massa
kahvipöydässä sain^ tilaisuu­den
tarkastella herra Oittisen piir­teitä,
jotka suuresti muistuttivat Ba-sU
Rathbonin ansiokkaasti esittämää
Sherlock Holmesia,- Oittmcn on kuu­den
jalan mies, tummat sielukkaan
S)vät silmät, tumma tukka, hidaspu-hcinen,
mätä varma. v
Kun kahvit ja leivokset oli nautit­tu,
istuuduin rouva Oittisen viereen
(ranskankielen opettaja Suomessa)
ja kuuntelin intomielin kuvanveistä-m
kysymyksiini antamia vastauk­sia
lapsuusajoiltaan, sekä uransa ke­hityksestä-
"Isäni oli näyttelijä nuoruudes­saan
ja äitini oli laulunopettajana,
sekä kirjoitteli runoja, .iiti kyllä
toivoi minusta viulunsoittajaa, mutta
isäni arkkitehiä. Pari vuotta otin
äitini mieliksi vitdutunteja^ vaan sit­ten
kun hänestä aika jätti, niin opis­kelin
muutamia vuosia arkkitehtuu­ria
Helsingin Pplyteekissa. ^
"Niitt, olen syntynyt musikaalisis­ta
vanhemmista Helsingissä, ja jo
nuorena harrastin piirustusta. Salaa
maalasin maisemia^ sekä piirustin,
vaan en piirustuksella mielestäni voi­nut
kyllin herkästi tulkita tuon poh­jolan
karun ja kauniin luoniipn kas­vattaman
kansan sieluelämäa, sekä
tunteita; saven muovailuun oli kut-jouhista,
kynttilöistä, rauhasta ja
hyvästä tahdosta, niin pääset hel­pommalla,
kuiskaa sisäinen minäni.
Niin olisi, mutta kun se kuitenkin
tulee ja sydänalassa jo velloo se tun­nelma.
Se kuva.. Tähdet palavat
ylhäällä avaruudessa, pieni vihreä"
liuusi seisoo metsänreunassa ja —
tvnttilän käryn tunnen jo.
Mutta mistä ottaa se lahjapaketti,
liun monta lajia on- vaikea saada ja
suurin pula on rahasta. Paras olisi
olla hiljaa koko asiasta, mutta sitkeä
henki sisässäni ei myöskään anna pe­näsi.
Vaikka ei olisi itselläkään
joulukinkkua, niin ystäviär-pitää ilah­duttaa.
Se pani mun penkomaan
^ikki nurkat, lurappuläjät, sukka-pussit
- totta niistä jotakin löydän
ja teen vaikka taikomalla! Ja sielu­ja
sUmillä näin jo punaisella nauhal­la
sidottuja paketteja matkaile läh-
"Tullaan, tullaan, . ioimkhen me
|"Jlaaa», kajautm, kun ovelle ilmes­tyi
eräs ystäväni.
"Mitäs huudat?^ hän kysyi ja
kWtirkistäähommiani.^^^;_
5aa olla utelias näin joulun
**"ä",sanom.
Ystäväni oli hiukan ivallisen- nä-f^
»en, mutta se oli mmulle kuin hii-
^ puhallusta.
Se tässä nyi vain jännittää, että
^oravatko ystäväni siellä kotimaas-i
«n r vai päasc^tko joulu-
»nnehnaaTi, sillä on niissä ainakm
^»Jupoydälle sitä oikeaa kahvia,
ULLA.
auno
a iromiassa sumus ja siitä myöhemmin kivenveis-toon.
Vuosien harjoittelu sekä HeU
singiin taideakatemian opinto on mi­nusta
hionut sen mikä nyt olen.
Tässä on kuva yhdestä veistoksestani
joka oli New Yorkin maailmannäyt­telyssä
vuonna 1939**
Metestätti kuva oli tarkka jäljen­nös
veistoksesta, joka kuvasi iftaail-man
musiikkimestari Jan Sibeliusta.
Raaka-aineekseen taiteilija oli valin­nut
mielestäni viisaasti mustan gra­niitin:
sen kiiltoisa, pehmyttuntoinen
pinta luo varmat valopiirteet, joka
ikäänkuin tulkitsee hänen musiikki­aan.'
"Miten kauan kesti valmistaa tuo
veistos?'*
"Valmistin sen kolmessa päiväs­sä."
"Oliko teillä kuva vaiko säveltäjä
itse mallina?'*
- "MolemmaL^piin parina päivänä
Sibeliuksen vieraana ja kävellessäm­me
puutarhassa sekä keskustelles­samme
hänen viimeisistä sinfonioista
tein hänestä muutamia kynäpiirrok-sia,
jonka jälkeen, hänen kotonaan,
muovailin sen saveen ja sitten hakka­sin
graniittiin. Kun Sibelius näki
kuvansa valmiina kolmen, päivän pe­rästä,
sanoi hän: "Neljästä muoto­kuvani
veistoksesta pidän tästä eni­ten.'*
"Missä teillä on atelieri?"
"Helsingissä. Siinä Lallukka-ta-,
lossa, jossa asuu joukko taiteilijoita
perheineen. Taidemaalareita, sävel­täjiä,
muunmuassa tunnettu Palm­gren
ja Wäinö Sola, mutta vain viisi
meitä veistäjiä. Siellä me Juomme
savesta, puusta tai kivestä: jotkut
V et el evät nuotti sointuja paperille,
toiset väriharmonioita kankaalle." ....
"Miten te tulkitsette sanan kau\
nis?"
"Se on kaunis mistä pidän, se on
ruma mistä en pidä."
^Mutta Mauno, sinähän kertaat
Toistolta," pisti siihen rouva Oitti­nen.
"Kyllä olet oikeassa- Voin siihen ~
kyllä jatkaa, että taiteessa ei ole
muuta kuin kaksi: se joka on hyvää
taidetta ja sf joka on huonoa, tyylis­tä
riippumatta''
"Onko teillä veljiä tai sisaria?"
"Kyllä. Veljeni Sakari Oittinen
oli tanssija, hän esiintyi Pohjois- se­kä
Etelä-Amerikan näyttämöillä ja
saavuttuaan viimefn maailirmn mu-siik^
keskukseen Italiaan hän yhtyi
oopperaan tanssijaksi.
"Vuonna 1945 julistettiin Suomes­sa
kuvanveistäjille luonnoskilpailu,
muovailla muistomerkki suurlahjoit­taja
Alfred Kortelinin synnyinkau­punkiin
Raumalle. Kilpailuun otti
osaa 17 taiteilijaa- Tuossa kilpailus­sa
onnistuin saamaan ensimäisen pal­kinnon,
50,000 mk. Patsas on istuva
alaston nainen suuren simpukan sel­jassa,
jonka juurella on mustekala
suihkuttamassa vettä."
"Onko tämä teidän ensimmäinen
ulkomaamatkanne?"
"Olen kyllä ennenkin tehnyt lyh-käisempiä
Europan matkoja. Oli»
kolme kuukautta opintomatkoilla
Saksassa, kävin Berliinin ja Mynche-nin
taidemuseoissa, sekä Italiassa ja
(Jatlcoä l:fi^t& stviOta)
Mies istui katujen risteyksessä kes­kellä
ajotietä, viittoi ja huusi, eikä
Ranskassa.
'*Sota oli onnettomuuden aikaa tai­teilijoille
kuten koko kansalle. Ols
puute raaka-aineista samoin kuin vä­lineistäkin,
sen lisäksi jouduin vielä
ottamaan osa<f molempiin ^otiiti, jo­ten
tämä sotien aika on ollut taiteel­lisesti
sangen vähä tuottoisaa."
• Kääntyi siitä puheemme Suomen
lasi- ja keramUkkiteoUisuutcen, jon­ka
hän mainitsi saavuttaneeii maail-
. man kuuluisuuden. "Arabian teh­das,
jonka astioista tässäkin talossa
kahvia juodaan, on Euroopan suurin
ja sen palveluksessa on paljon taitei­lijoita.
Sota kuitenkin teki suurta
haittaa niilläkin aloilla, siksi, että ko­ko
sota aikana ei saatu tarvittavia
värity soineita. Keramiikki kuten
muutkin savituöttect täytyy polttaa
sangen korkeassa kuumuudessa en­nenkuin
ne ovat kelvollisia. Olen it­sekin
kjyttänyt Arabian palvelusta
muovailemicni savimuottien k ui-vauksessa."
"Oletteko saanut muita palkinto­ja
mainitsemanne 50,000 mk. lisäk­si?"
"Kyllä. Olen aiisainnut kolme
valtion palkintoa, sekä Suomen tai­teilijayhdistyksen
kunniapalkinnon
ja sit^ paitsi lukemattomia muita."
"Kuulutteko jäsenenä kansainvä­lisiin
taide-yhdistyksiin?'*
"Kyllä. Sun "in on Pohjoismaiden
taideyhdistys, jonka Suomen osaston
johtokuntaan kuulun ainoana kuvan­veistäjänä.
' Tähän kuuluu 5 maata,
nimittäin Tanska, Islanti, Norja,
Ruotsi ja Suomi."
Siihen loppui keskustelumme tai­teesta.
Juotiin vielä lähtijäiskahvit
Arabian kupeista ja toivo'cttiin hy­vää
yötä.
ESKO RENTOLA.
yhtään pelUnnytvvaikka^jonkun kau­punkilaisen
karja uhkasi kävellä
pUalle^>.^utta Kajaani ei ole y^tä
puhdas kuin Kuopio. Se ei ole ka»
jaanilaisten syyj ei ainakaan miilden
kuin kaupungin 'Msien'\ joiden sy^
se juuri on. Joka tapauksessa voisi­vat
siistityttää edes näkötornin, Sii^
hen on käytetty aikoinaan hvvää
puuta, joka nyt niätänee minkään­laista
huolta vailla, ruohoja, musti-kanvarsia
ja ihmisen tekemää rappu­silla.
Vanhanlinnan rauniot keskellä
Ämmäkoskea hytkyttävät ruumista,
kun katselee.
Savonlinna on pitkä ja hoikka
kuin rippikoulutyttö ja keskeltä mel­kein
poikki. Täällä rakennettiin ki­vitaloa,"
mikä "pisti silmään" outou­dellaan;
kaikkialla muualla oli tehty
vain puutaloja, mutta niitä sitä •
enemmän, ihan kokonaisia uusia kau-punkeja.
Valtio on rakennuttanut
kaupunkiin pysäkin, mutta rautatie­aseman
sivullepäin, emmekä päässyt
tietämään, mitä tämä kohteliaisuus
on ollut, tilanpuutettako. Täällä
myös on linna, satuineen ja tarinoi­neen
prinsseistä ja linnanneidoista,
joiden sydämistä kasvaa pihlajia jne.
Linna puhuu ihmisten julmuudesta
entisaikaan, eikä se silloinkaan ole
ollut pientä.
Mikkeli muistuttaa Kuopiota. Se
on vähän samalla tavalla metsäisten
mäkien välissä ja hiukan kallellaan
laivarantaan päin sekä siisti ja suora-katuinen.
Puistikkotoreja on mon­ta,
ja suuria I ja II luokan ravinto­loita
löytyy ihan kaksikin samasta
talosta. Mutta tapasimmepa sieltä
sellaisenkin merkillisen ravintolan
' uudelta laidalta, etdä-syrjältä, jossa
samassa ravintolahuoneessa oli sekä
III että II luokk^, nii-iin: samassa
huoneessa! Muut kundit, jotka oli­vat
työpukeissaan, saivat eteensä ^
kukkuraisia III luokan lautasia, mut-ta
meille, joita jostain syystä luultiin
II luokan kansalaisiksi, ravittiin pie-nenpiskuisillä
senmukaisilla kuppian-
Brasilialainen näyttelijätär .4bigail Ferreira, joka täJttindyttelijänä osal­listuu
erääseen brittiläiseen elokuvaan, lähdössä Lontoon Park Lane-hotelliS'
ta Brasiliaan ja Amazonvirran seuduille, joiden viidakoissa ja kumipuumet-sissä
mainittua elokuvaa filmataan.
•••• ••rs;-i-'.'''"5*
••'"••••SM
m
m
V4<
' t i ,1t' K " 'f' li