Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 15, 1951

              nrsm. ;
^ Sasl&a. Isatsco il^iissssta ulos- Ja liy-
• — Älli, —saaco hm sjssti,-^—mma-läMea
ayt.- ^ . .
kuin': pikkuSyttd l&ään, |s katsoo myös- •
Mn ikkunasta iilos. Häaea poskensa •
punottavat. Mm tietää minne Sasiapa
on menossa. Hän ojentaa- pojalle. läm- >
pmän kaulaliinan, leveän mudtiUisen
kaislaliiiaany joka jo^us oli i ^ . On«
neksi hän jättää sanomatta: "Muista,
että olel muhaUinen siellä." Jos häp
olisi tämän sanonut, olisi poika rypistä*^
nyt kulmansa ja istunut jälleen koko
sunnuntaipäivän kirjan ääresi.
Sunnuntaikävelyt eivät enää ilahduta ^
liäntä. Siitä lähtien, kun isä lähti pois
kotoa,, on hänen elämänsä pUut masen­tavaa,
kaikkialla hän näki perheitä,
perheitä, perheitä . . .Isä äiti ja lapsi
vaunuissa . . . Isä, äiti ja kaksi lasta . . .
Isä ja poika — molemmilla luistimet kai­nalossa,
menossa luistinradalje . . . En­nen
hän ei ollut koskaan huomannut
tätä. Nyt hän katselee noita ihmisiä
~ katkeruutta ja kateutta tuntien,
j Vielä puoli viwt& si^i^etf^feävi hän jör
ka simnuntäf Isäitf äi^"^ jä
jan kanssa, sirkuksessa,
stadionilla. Tai isän karissa kahden
. . . Kaikkein hauskinta hänestä oli kul­kea
kahden isän kanssa. ;
— Naiset, sanoi isä leikkisästi äidil­le
ja pikkuTanjushkaUe, — me lähdem- ,
me kävelemään ja käymme parturissa.
— Me lähdemme kävelemään ja
käymme parturissa, -— toisti Sasl\ka y l ­peänä.
Oli niin hauskaa kulkea isän seurassa
iloisilla sunnimtaikaduilla. <:?He puheli­vat
kaikista maailman asioista: autojen
.merkeistä, jalkapallosta; elokuvista ja
kirjoista, ^a ennen kaikkea Sashkän tu-lev-
aisuudesta.- - Parturissa- he -istuivat
vierekkäisissä tuoleissa, vilkuilivat toi­siaan
ja huutelivat töTsllleenr
— Entäpä jos ajetaan sinunkin par­tasi,
poju?— pilaili isä.
teetkin, ja maat kuivuvat nopeasti. Mar­raskuunsa^
alkavat etelässä lumisateet.
Niemimaan länsirannikot jäätyvät sil­loin
lujaan jäähän, mutta itärannikoita
pitää lämpöinen merivirta avoimina lä­pi
talven. Sisämaassa pakkanen vaihte­lee
^10—40 asteen välillä.
Liautungin niemen kärjessä on Kvan-tungin
hallitusalue ja siinä kaksi huo­mattavaa
kaupunkia. Dairen eli Dai-nij,
jonka venäläiset perustivat v. 1902,
on nykyään lähes 200,000 asukkaan
kaupunki. Sjellä on ensiluokkainen ^
tama ja-Dairen on nykyään Mantshu­rian
v3kkain satamakaupunki, ja koko
K iinan salamaista vain^^H^^ on
voittanut sen liikenteen suuruudessa.
•Toinen Liautungin huomattava kaupun­ki
on Port Arthur, johon venäläiset V .
1S95 rakensivat linnoituksen.^
Pohjois-Mantshurian keskus on Sun-garin
etelärannalla cleva Harbinin kau­punki,
josta Siperian rautatie haarau­tuu
Mukdeniin ja Vladivostokiin. Se bn
150,000 asukkaan kaupunki. Sen poh­joispuolella
ole^'assa Vähän-Khinganin •
vuorimaassa asuu uuttera^ maataviljele-vä
daurien heimo, joka on säilyttänyt
oman kielelisä ja kansanomaiset tapan­sa.
Muita heimoja näillä alueilla.ovat
opotshit ja hoidit jotka elättävät itseään
metsästyksellä ja kalastuksella. '
Luonnontuotteittensa puolesta ^lant-shuria
on erittäin rikas maa. NäiKih
asti sen elinkeinoelämä on kuitenkin ol­lut
sangen yksipuolista. Tehdasteolli­suutta
On ollut varsin vähän. Mantshu­rian
kallioperästä on löydetty paljon
arvokkaita mineraaleja, kuten rautaa,
ki\ihiiltä sekä lisäksi kultaa, hopeaa,
vaskea ym. Voidaan ajatella, että Mant­shuriasta
on kerran tuleva voimakas te­ollisuusmaa.
•— Ssamavsaa suoEUBtalBa, tsä, —
vastasi Sashka. • _
. Parturit hymyHhmt, — lie pitivät
ta ys&väp^mstB: iästä j a pojasta.
. J a Iruinka *liaii^aa sittea-olikaan käy­dä
'isän kanssa saunassa, hangata pesu-sieasHä
toistensa selkää, polskutella ve­dessä,
hoippiä kylmää kaljaa.
' M i t e n paljon hln rakastikaan- tuota
miestä.
. . . Sashka menee ulos ja iloisesti sil­miään
siristellen antaa ensilumen putoil­la
kasvoilleen. Hän hengittää täysin
rinnoin lumen raikasta tuoksua ja ha­puilee
huuliltaan lumihiutaleita. Kaus­ea
kaa! . . ; Elämä on niin hauskaa!
Lumt lepää teillä ja jalkakäytävillä vie­lä
ohuena hauraana peitteenä, mutta po­jat
vetävät jo riemuitsevin ilmein kelk­koja
mufculakiviä pitkin perässään ja
eräs — vilkaskatseinen miehenalku —
on kiinnittänyt luistimen toiseen ken­käänsä
ja on arvan onnesta autuaana.
Kokonaisen korttelivälin Sashka kul­kee
tuntien koulupojan riemukkaan tar­moa
tulvehtivan-itsessään. Hän aste­lee
nopeasti ja loikkaa niin reippain, voi-,
makkain hyppäyksin jalkakäytävän reu­noilla
olevien kivipaalujen yli, että eräs
ohikulkeva vanhemmanpuoleinen nais­henkilö
huudahtaa moittivasti hänen
jälkeensä:
Senkin älj^ön roikale!
• Yhtäkkiä Sashka ikäänkuin Mmme-nee
ja kutistuu kokoon. Häntä vas­taan
astelee Igor Reshetnikov isänsä
»kanssa, joka on,mestarina siinä tehtaas­sa,
missä Sashkan äiti on tyqssä, j a si­sarensa
Galjan kanssa, joka on Sashkan
ikäinen. Igor ja Galja kertovat kilpaa
jotain isälleen. Mestari nauraa ääneen.
— Päivää Sashka, — tervehtii Igor
toveriaan ohimennen, koko huomionsa
kiiiinitettynä isänsä kanssa käymään
keskusteluun. •
Galja taivuttaa ^irosti valkoisen tur-kislakm
yerhöam päätään ja heittää
Sashkalle yeitikkamaisen silmäyksen.
Hänellä on punaiset huulet, hymykuo­pat
häuraviila poskilla ja kimaltelevat
lumihiutaleet hiuksissaan.
He kulkevat ohi. Sashkasta näytti,
. että Galja kuiskasi jotain-isälleen. Hän
sanoi varmaan: "Tuossa on se poika,
jonka'isä on lähtenyt pois kotoa,"
Galja puhui aivan toista, mutta Sash­ka
oli kuulevinaan juuri tuon.
Ensilumi ei ilahduta enää Sashkaa.
Hänen puseronsa alla sykkii katkeroitu-^
nut, alakuloinen sydän. Sashkan tekee
vastustamattomasti mieli palata takaisin
kotiin, eikä hän koskaan lähde enää ulos
sunnuntaina. Ja hän sanoo puhelimes­sa
isälle, ettei hän koskaan enää tiile. E i
koskaan! Matkustakoon isä takaisin
siihen kaupunkiin, missä hän nyt asuu.
Matkustakoon vain!
'Mutta hänen jalkansa vievät hänet
suuren hotellirakeimuksen eteen, hänen
kätensä aukaisee uhkean, raskaan oven.
Sashka nousee punaisen samettimaton '
verhoamia portaita ylös.
— Vihdoinkin! — huudahtaa isä.
(Sashka ei katso häneen, eikä näe vielä,
onko hän yhtään muuttunut viimeisen
puolen\nuoden.aikana). — Minä olin jo
levoton. Luulin, ettet taaskaantule . ..
Huomenna päättyy komennukseni ja
minä niatkustan pois. Päivää, Sashka!
Päivää, rakas poikani!
Sashka, rientää rajusti isäänsä vas-taan,
mutta jähmettyy yhtäkkiä paikal­leen,
ja sanoo hätäisesti ja kyhnästi:
— Pär\'ää. En aio riisua takkiani.
Minun täytvy kohta lähte taas. Riisun
vain kalossini, siellä sataa lunta . . .
Poika ei itsekään tunne ääntään. Hän
punastuu. Touhuaa kauan kalossiensa
kimpussa, jotka erv-ät millään tahdo läh­teä
pois jalasta.
— Kylläpä sinusta on tullut iso mies,
Sashka. Miksi et ole vastannut kirjei-ims^-
teloa ta! kys%i
katssvat %
slinl? — CToo mlempÄti ja siarolll-ssstS..
HäB a!k®o sylsÄ Saslskaa, mat
ta-läini- pujslstaa p©Is-Ka^--kis!stii3a
ja- Espslöa^sdia meESS eteisestä- liuij-neeseea-
:
Huoneen sohvalla sstuu-toskka vaalea­tukkaisen,
vihreäpiskuisieffl aainen. Hä­nen
s i l n ^ n ^ <pvat ylitE y i l i r ^ t kuin ha-nea
pi&uasakin,; ja.MffieHä- oa iso kirk-;
Ijaanpusiaiseks! maalattu suu. _ "Sisilis­ko",
välähtää Sasl&aa ivoissa* _
Pyöreälle pöydille ön katettu naanda-rimeja,
leivoksia, mi^eiaa, frähkinöitä.
Sashkaa on odotettu, sen saattaa huo­mata
kaikesta.
Tässä on Nina . . . Nina \^adisla-vovna,
— sanoo isä hätäisesti.
Vihreäpukumen nainen hypähtääT ylös
sohvaltaan ja mielistelevästi hymyillen
ojentaa Sashkalle ptkän valkoisen kä­tensä.
~- No nyt minä vihdoinkin saan näh­dä'Sashkan!
Ollaanko tuttuja?
Sashka menee vaieten suoraan ikku­nan
ääreen.
— Kas vain! — huudahtaa hän luon­nottoman
äänekkäästi. — Täältähäh nä­kee
koko kaupungin. Eri kivaa!
— Vai sellainen sinä oletkin, — lau­sahtaa
isä synketen.
— Älä välitä.. Meistä tulee vielä hy­vät
ystävät, — livertelee Nina huoletto­masti.
— Ruvetaanpa nyt teetä juo­maan.
Tule, Sashka! Leiv<rfcset ovat
odottaneet sinua jo pitkän aikaa.
— "Inhoittava sisilisko"! — ajatte­lee
Sashka kiukkuisena. — " E n voi sie­tää
leivoksiasi."
— Ei minulla ole aikaa ruveta teen-juonteihin,
— sanoo Sashka yhtäkkiä
odottamattoman karkeasti j a röyhkeäs­ti
ja katsoo isäänsä suuttumuksesta pu-simmsm._
Iän • Hlmiln.
••;lsa-liämmgisiyy. Sytyttää t
Haasa fateasä- vapisee.
— Halusta ••vain tavata siniit j
alkaa . . . Onko Tanja terve?
— Kuinka koulusi luistaa?
- -— Meneehän se kohtalai^sti
— Kohtalaisesti vai hyvin?
— "Mitä se sinua liikutjaa^m
nun l Ä n i enää sinua liikuttava
ajattelee Sasl&a katkeroituneena
taa hammasta purren:
— Viitosia j a nelosia . . . (K^eu
liiton kouluissa 5 on korkeia arv
(Suom. huom.)
Hyvä! Minä tiesin, että sinä
kelet hyvin. Toin sinulle lahjan
Sinähän halusit saada hanurin?
Isä menee hyllyn luo, jolla seis<
laatikko. Sashka katsoo vaistoms
siime. Häikäisevänä välähtää 1
valkoinen hanuri, juuri sellainen,
hän on jo kauan uneksinut. Sas
kasvoja kuumottaa. Hän tukahd
huokauksen ja siijtää katseensa mui
•— En minä tarvitse sitä, — s
hätt:^a|yj^inasti. rr- En tahdo enäj
nuna; ^^
— Niinkö? No, sehän on oma as
— mutisee isä hämillään ja heittää
nurin sohvalle. Kuuluu lyhyt, vai
va parahdus.
— Olet, kovasti muuttunut Sasi
Sinusta on tullut iso poika, — sanoo
yhtäkkiä hymyillen, lempeästi, ja 1
sellen poikaansa lisää miettiväisesti:
Ja kaunis poika.
— Olen äitini näkömen, — heit
Sashka ifhmaavasti.
Ninaa hermostuttaa silminnähtävä
tämä keskenkasvuinen poika.
— Luulen kuitenkin ettei pikkusisl
(H)
La Viri'
S T E F H . E N L E A C O C K:
Suoinent.W. EKLUND Kansikuva: JACK HYMANDER
HINTA
juuri ilmestynyt Vapauden kustannuksella
Maukkaalla, iloisella huumorilla höystetty, mestarillisen
hieno kuvaus '•Mariposan", pienen mutta silti "suuren" kaup­palan
elämästä.
Kirja on esikoinen alallaan. Se on .ensimmäinen canada-laisen
kirjailijan Canadassa suomennettu ja kustannettu
kaunokirjallinen teos.
o Hankkikaa itsellenne iämä Canadan kuuluisim­man
humoristin mestarillinen kuvaus sivistyksen
rajamaille rakennetun kauppalan ihmisien elä­män
vaiheista.
Saatavana Vapauden asiamiehiltä tai suoraan pääliilikeestä.
BOX 69
D B,
Sivu 10 Lauantaina, joulukuun 15 päivänä, 1951