Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 11, 1936

              <g^3niHiinMotnnnii|iOTiiiininnmn<nm(fiqpttiffM8pg^B^^ LIEKIN JATKOKERTOMUS « o» T j ] n i i * t i i ( ) t i M t i n « ! i i i m i i i H i ' lUIIUilD ! l » i i i i i i m i t ) i « i i i i i i i i in iniunii
(MADEMOISELLE SANS-GENE)
ROMAANI
Suomennos ranskankielestä
^iniiiiiiiniiiiuiiiiiinriiiiniiiiiaiiniiniiniiinnniiiaitiiiiiiuiiaiiiiiiiiiiiinii|iii :.»>3iinrniruiaHiiiiiiiniui»niiHiiiaiiiiumninniiHiiHiiniiiiiiiiniHiiii^
(Uatkoa)
Gaby oli lehahtanut punaiseksi ja
sotkeutui sanoissaan, mutta Raffy
Dada ei huomannut mitään. Hän
oli vaipunut alakuloisiin mietteisiin­sä,
jotka saivat syviä huokauksia pu­sertumaan
hänen rinnastaan.
• ~ Ah! Parisi! hän kuiskasi ää­nellä,
joka tuntui tulevan kuin hyvin
kaukaa. Kesäkuun sade Montmar-tre-
bulevardilla illalla... Täällä ei
sada koskaan, se on aivan toivotonta!
Kaipaan niin kosteana kiiltelevää—vämmyydestä—muihin—rotuihin ver-asfalttia,
johon valot kuvastuvat, raten. Rotukongressissa saavuttama-
Kaipaan niin suunnattpmasti -Pari- ni menestys hankki minulle Ranskan
sin rankkoja sadekuuroja. Tunnun Akatemian palmutkin****, kunnia-teistä
varmaankin hiukan hupsulta? merkin, jota kannan paljon ylpeäm-
— Hyväinen aika, Sire, kuinka min, sen vöin vakuuttaa, kuin Kimin-rohkenisin
...?
— No no, älkää pelätkö, sanokaa
toimessa opin tietämään miehistä ja
naisista enemmän kuin La Roche-foucauldin**
Maksimeista. Siitä
puhumattakaan, ettei minulla ole ol­lut
koskaan hiin koreaa univormua
kuin silloin. Koin erinäisiä seikkai­luja,
jouduin painijaksi Folies-Berge-reiin,
malliksi Montmartrelle, Chate-let-
teatterin statistiksi ja edustajaksi
Rotukongressiin, jossa pidin tavaton­ta
suosiota saavuttaneen esitelmän
Haamin***) poikien henkisestä ete­väin,
että olen vähän hassahtanut...
Pariisiin, nimittäin.
— Parisi on yhä vieläkin huvittava,
Sire.
kaallisen Kultaisen banaanin ritari­kunnan
suurmbstarih nauhaani. Olin
sitten luistinhallin vahtimestarina,
Biljaardiakatemian johtajana, ja toi­mitin
Mustaa PierrottOj jossa julkais­tiin
kaikenlaisia runoja; loppusoin-
Musta majestetti pudisti päätään nuttomia*) säkeitä ei siinä kuitenkaan
vastaten: suvaittu. Juuri niihin aikoihin nee-
— Mutta e i . . . Teen väärin kehu- kerit alkoivat valloittaa Parisia. Olin
essani liiaksi oman aikani Parisia. Ei ensimäinen rummun säestyksellä
mikään ole epäoikeudenmukaisempaa tanssittavien, taiteellisten ja hienojen
eikä mikään vanhenna niin kuin se.
Mutta oli miten oli, minusta tuntuu
niin hyvältä vaikka se samalla
hiukan koskeekin minuun — puhua
tähän tapaan vanhasta hyvästä Pari-sistamme.
Sanon "Parisistammc",
sillä olivatpa siellä Tortoni ja Alex-andre
Duval tai eivät. Parisi on kui- uranuurtaja.
neekeritanssien opettaja; kursseilla­ni
kävi naisia kaikkein hienoimmista
piireistä. Tein myöskin paljon työtä
neekerimusiikin hyväksi tuona aika­na,
jolloin sitä joko ei vielä tunnettu
tai sitten halveksittiin. Siinä kohden
olen todellakin ollut edelläkävijä ja
Viime vuosisadan lo-tenkin
aina Parisi, jä koska itse olen
parisilainen, niin...
— Te, Sire?
— Olen asunut Parisissa kymme­nen
vuotta. Elämäni kynimenen par­hainta
vuotta! Minun täytyy kertoa
se teille... Sallittehan .,.? Ehkä se
tuntuu teistä hyvinkin pitkäveteisel­tä,
mutta se keventää mieltäni...
Voiko sanoa oikeaksi eläriiää, jota
on elettävä yhdessä kahdeksankym­menen
vaimon kanssa, jotka eivät'
edes tiedä, missä Lafaytte-galeriat
ovat — nimittäin alkuperäiset, sillä
olen laitattanut tännekin hiukan sa­mantapaiset.
Teidän kanssanne,
neiti Pommard, voin rupatella . . . Te
ymmärrätte minua! Niin, olin kak-sikymmentävuotias,
perintöprinssi,
mutta olin riitautunut korkean isäni,
suuren Mikoba-Metafen kanssa, hä­nen,
jonka kuvapatsas on kuninkaal-hsessa
palatsissa. Eräänä päivänä
livahdin karkuun haaksirikkoisten
mukana, jotka soutivat veneellä saa­ren
kohdalle p>'säht}Tieeseen laivaan.
Parin kuukauden perästä olin Parii­sissa
. . . Näyttely oli, parhaillaan,
silloin oli \'uosi 18S9 . . . Oh! Suu­renmoista!
Ette tietenkään ollut
vielä näkemässä... Kairoii-katu,
pulla annoin Trocadero-palatsissa
konsertin, jonka ohjelmassa oli pel­kästään
afrikkalaisia jä amerikalaisia
kappaleita, joita esittivät mustat tai
ainakin hyvin tummaihoiset taiteili­jat.
Myrskyinen menestys! NAsetin
sitten töitäni näytteille Syyssalonkiin,
ja olin juuri aikeissa ruveta harras­tamaan
valtion raha-asioita, kun sain
tiedon isäni kuolemasta. Kuulin sen
haaksirikkoisilta, jotka olivat, kuten
tekin, joutuneet Tuntemattomalle
saarelle mutta päässeet palaamaan
sieltä takaisin ja joiden kertomuksia
ei kukaan ottanut uskoakseen. Ar­velin
velvollisuuteni perintÖprinssinä
kutsuvan minua takaisin isänmaaha­ni,
jossa alamaiseni, jotka eivät kui­tenkaan
tunteneet minua laisinkaan,
ottivat minut vastaan riemusta hyp­pien
ja hihkuen. Näin meidän kes­ken
sanoen en ruvennut luulottele­maan
enkä uskottelemaan itselleni
mitään ihmeitä koko tuosta touhusta
ja riemusta, sillä en.voinut olla ajat­telematta,
että he olisivat yhtä innok-,
kaasti osoittaneet suosiotaan tasa-r*"*)
La RochefoucaUld, herttua,
ranskal. hovimies ja kirjailija. Pää­teos
Maxlmes (Suom. nimellä Mie-nnn!
Juuri saman ihastutta\'an ka- telmiä), jossa hän esittää v^kaumuk-dun
varrella niinä aloitin. Opin en­siksi
sabiria*, sittfen katukieltä, ja
lopuksi oikeaa ranskaa. •—Näyttelyn
päätyttyä minulla oli omat vaununi,
s.-o, toimin vuokra-ajurina, mikä salli
minun tutustua Parisiin hjrvin huo­kealla.
Kun olen neekeri — olette
sensa, että itsekkyys on kaikkien in­himillisten
tekojen alkuvaikuttimena.
(1613—80). — ***) Raamatun mu­kaan
Mam, Noakin toinen poika, oli
neekerien kanta-isä. — ****) Rans­kan
opetusministeriön jakama kun­niamerkki;
kaksi hopeista tai kultais-kai
huomannut sen? -—pääsin sitten ta palmunoksaa, punasinervä nauha,
pian Maximiin yliviinuriksi, jossa Suom.
*) Sekakielii jota puhutaan .\lgeri- *) Kirjaimellisesti ^valkoinen" säe;
. assa ja l^evantissa ja jossa on sekaisin alkukieleni sanaleikkiä mahdotonta
arabiaa, ranskaa, italiaa ja espanjaa, suomentaa. Suom..
vallan presidentille, keisarille ja ke­nelle
vain. Olin jo Parisissa tullut
näkemään^ minkä verran moisilla
"kansansuosion" ilmauksilla on ar­voa;
ne kohdistuvat yhtä innokkaina
, ja muutenkin samanlaisina Karne-vaahkurimgattareen,
polkupyöräili­jään,
koko Espanjan kuninkaaseen
tai ilotulitukseen... Mitä kertoisin-kaan
vielä? Ensi työkseni korotin
siviililistani kaksinkertaiseksi enti­sestään,
toiseksi menin naimisiin.
Otin aluksi ainoastaan kaksito^ta
vaimoa huolimatta valtionrahastosta
ottamistani ennakkosummista. Kol­mas
toimenpiteeni oli se, että kunin­kaallisen
käteni allekirjoittama ju­listus
ranskalaistutti viipymättä Tun­temattoman
saaren. -Kuka ikinä
käytti puheessaan säären vanhaa
kieltä, hänet tuomittiin saamaan sa­ta
kepiniskua jalkapohjiinsa; tois­kertaisesta
rikkomuksesta joutui^hir-sipuuhun.
Sillä tavalla pitää harjoit­taa
joukkojen sivistämistä! . . . Tar­peetonta
sanoakaan, että kansani
edistyi tavattoman nopeasti. Mää­räsin
annettavaksi pääkaupunkini
kaduille eräiden Parisin katujen ni­miä
ja avustin kaikin voimin kauppa­liikkeiden,
teatterien, hotellien, kah­viloiden
y.m.s. perustamista, jotka
muistuttavat, ainakin nimikilpiensä
puolesta. Parisin huomattavimpia
vastaavia laitoksia. Niin että luulen­kin
iltaisin, kun Padme Umin valot
syttyvät kuulevani sanomalehtipoi-kien
huutelevan kaukana: Parisin
Urheilulehti!... lehti! ja kuulenkiri
todella tuota huutoa, sillä vale-sano­malehtipojat
pitävät nimenomaisesta
käskystäni tuota melua, joka on mi­nulle
niin'rakasta; ja silloin luulen
vetäväni keuhkoihini samaa lemua,
joka levisi kello viiden ja seitsemän
välillä pitkin bulevardia, tuota iha­naa
lemua, joka läksi ummehtuneesta
absintista, hevoslannasta ja puulla
lasketuista, kosteista ^kaduista. Voi!
Jospa tietäisitte, Gaby neiti, kuinka
kaipaan tuota kaikkea!
— Sire, sitä hajua ette saa tuntea
enää milloinkaan.
— Samaa pelkään itsekin.
— Se on kadonnut. Absintti on
kielletty, hevosten tilalla ovat autot,
ja puulla lasketut kadut haisevat
bentsiiniltä.
— Sen pahempi!" Mutta saman­tekevää;
tahtoisin nähdä jälleen van­han
Par isini.
. -^.31 utta mikä teitä estää, Sire?-
— jMinulla ei ole minkäännäköistä
venettä... Perustuslakiemme ensi­mäinen
pykälä kuuluu: "Kenellä­kään
ei saa olla venettä!" Kunin­gaskuntani
on Tuntematon saari, ja
sen tiilee pysyä sellaisena. Tänne
voivat tulla ja täältä poistua omin
neuvoinsa ainoastaan haaksirikkoiset/
— Jos siis minun tekisi mieleni
lähteä pois täältä, niin minun täytyisi
tehdä lautta kolmestakymmenestä
kolmesta tyhjästä hatturasiastani,
jotka vaimonne jättivät minulle?
—- Kunnioittakaa perustuslakia!
— Pyh! Hyväkin perustuslaki!
— Mielestäni se on hyvm harkittu
laki. Veneet ja alukset ovat aina
olleet kansojen onnettomuuden alku­syynä.
Muttaei vutsita puhua^ pp.
litiikkaa. Puhutaan Parisista^ Pu,
hutaan teistä itsestänne. Saamme
niin harvoin nähdä tässä maassa
nuorta, viehättävää ja henkevää nais­t
a . . •
— Mutta enBan ole vielä sanonut
yhtään mitään. •
— Olettehan kuunellut minua.
'Tavallisesti haaksirikkoiset ovat
pölkkypäitä ja tomppeleita, tai sitten
tuppisuita jurrikoita, niinkuin Robin­son
Crusoekin, joka saattoi tulla toi­meen
. kolmekymmentä vuotta Per­jantain
kanssa, tuon miehenlorvin,
josta ei olisi mitenkään luullut olevan
puhekumppaniksi. Mitähän ne kak­si
tylsämielistä mahtoivat puhua kes­kenään?
— Onko teillä muita haaksirikkoi­sia
saarellanne tällä hetkellä?
Kuningas purskahti nauramaan.
— Anteeksi, on minulla kolme ker­rassaan
naurettavaa otusta, jotka
tuotiin luokseni toissapäivänä. Koi­rani
löysi heidät metsästä, jossa nämä
olivat, pelosta mielettöminä, kiipeä­mässä
kookospalmuun. Heillä on
monokkeli silmässä ja he väittävät
olevansa diplomaatteja.
— Mutta minähän tunnen heidät
Gaby huudahti.
— Kaikkea muuta kuin mielen­kiintoisia
olioita, vai kuinka?'
— He ovat kolme matkatoveria­ni
. . . Olivatpa he vähällä syödä
minut suuhimsakin.
— Todellako? No, siinä tapauk­sessa
"annan katkaista heiltä kaulan
poikki!
— Älkää huolikö, Sire.
— Heillä oli vähällä käydä siten:jo
kaksi päivää sitten, kohta kun heidät
oli löydetty. Voitteko kuvitella mie­lessänne,
että nuo lurjukset väittävät
ottaneensa koko saaren haltuunsa,
kukin oman hallituksensa nimessä?
Englantilainen varsinkin osoittautui
ahneeksi. Kun huomasin, että hei­dän
keskustelustaan puuttui, tyystin
kaikki henkevyys sekä etteivät he kel­vanneet
mihinkään, ei edes kuorimaan
banaaneja- kuninkaallisissa keitti­öissäni,
määräsi heidät soittoniekoik­si.
Pitää mainita muistaessani, että
olen luonut soittokunnan, joka ar-kioloissa
pitää huolen pöytämusiikis-tani
ja johon kuuluu yksinomaan
sellaisia valko ihoisia, jotka eivät osaa
soittaa ainoaakaan soitinta. Tulos
on sangen omaperäinen ja erikoi­nen...
Noilta kolmelta tomppeUlta
kuulin muuten teidän olevan saarella,
samoinkuin nimenne, ammattinne
toimenne virallisena propagandala*
hettinä, jne. Nyt saatte täyttää lä-hetmtehtävänne
minun luonani.
— Mutta, Sure . . .
— Ilmeisestikään ette saa kiiän-nytetyksi
useampia kuin yhden*
Siinä kohden muistutatte useimpia
teidänlaisianne erikoislähettejä, miit;
ta teidän ei ainakaan tarvitse pelata
minun sanovan: "Pidin Ranskasta
paljoa enemmän, ennenkuin ol^
kuullut tuota propiagandan tekijää.
— Teidän majesteettinnen on ko­vin
hyvä. Mutta kuitenkin... .
— Asutte tästä lähtien palatsissa .
— Mutta voinkominä.. •?
[Jatkuu]