Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 20, 1946

              Tauri tähän vuorokauden • aikaan;
"mat kunnioitettavat kaupuiL-
"St ^-almistautuivat menemään
'seensa Torin varrella sijait-
'""invaiAanaikaistfn isojeii raken-tTenvIimmäisistä
ikkunoista näkyi,
riaita ^-aHäikkiä, Joita vastaan
^puuskissa taipuvat ja Muvat
rtuvastuivat. Kylmä viime pu-
Joelta, ja sen vihurit tmikeutui^
It jää^-än kylmästi taikkem au-
^l^iin ja suojaisimpiir^n^imik..
^^eiden rautakaiteiden "\^ere3iä
liän olikin lämpimästi puet^^^^
vmmm oli valirinut : sellaisen
j^aiispaikan, Joka tuntui : olevan
alttiina myrskyn koko; raivolle.
Loppusyksyn masentavat 'jätteet
^puivat fmielrku\^tukseilisissa:ym-piröksä
hänen jalkojensa ympärÖlä,
virpuja jaoksia putöiH i ^ i t e ^ i s -
ja, jotka ojentelivat piiikiä 'älastoim
käsivarsiaän hänen" yl^oölelellaian,
m
tafon, missä hänet öli^i "otettu 1^
taan tervetulleena vieraana; .jos^(hän
\-ain olisi ovefle köputtiSfiut.
Kello läheisyydessä, rupesi lyö­män
yhtätoista 'ja viime-lyoriiiinvie-
E A^ähdellessä ilmassa, ^e^is aUto
sa^ui nopeasti ja aäriettötaästi auki­olle,
pysähtyen kulkijan 'kohdalle.
Sen elaiyhdrt paloivat iiimirieäitii^i-kä
sen katetusta takabfeast'a''näkynyt-niiöfeäänlaista
valoa. Eipäroitj^äh
hetkisen meni odottava mies • a\iton
liio, aukaisi 'oven ja nousi siihen.
Mri voi'vain hämärästi leivottaa oh­jaajan
paikalla istuvan =^i€?hen var­talon
ja tunsi sydämeii^ ^kkivän
kummallisesti todetessaan 'ottaman­sa
askeleen peloittavan merkityksen.
Auto ei liikahtanulkiaan eikä <^jaa-jan
paikalla istuva tnies varähtähyt-kiän.
Heidän välillään vallitsi het­kisen
'kuolettava hiljaisuus, • jonka
matkustaja vihdoin rikkoi.
"Mitä nyt?" kysyi hän 'Hermostu­neesti,
melkeinpä äreästi.
• "Oletteko jo päättänyt?" kysyi oh­jaaja.
"Olisinko minä täällä, ellen olisi?"
kysyi matkustaja.
"Luuletteko minun tulleen tänne
uteliaisuudesta? Mitä tahdotte mi­nulta?
Jos ilmaisette sfen minnlle,
niin minäkin ilmaisen teille omat
vaatimuk5eni.-''
'Minä tiedän jo, mitä te vaaditte
niinulta^', sanoi ohjaaja. •-Hänen ää­nensä
kuulosti niin vaimennetulta ja
?päseh-ähä, kuin olisi 3iän puhunut
jonkin verhon takaa.
Kun matkustajan silmät olivat tot­tuneet
hämärään, erotti hän ohjaa­jan
päätä peittävän mustan silkki-hilkan
epämääräisit piirteet. - "
""Te olette melkein vararikon par­illa",.
jatkio x)3ijaaja. f'Te olette
tiÄlaDnut sellaisia r^oja, jotka eivät
«"eet teidän, ja nyt te-suunmttelet-le
itsenurhaa. Mutta-tämän ratkai-ajatteleminen
ei^ijahdu lainkaan
?^^ywttömyydestäBne,: -Teillä
?^muudan vihollinen, joka on saanut
^^^r J^^^^in teidän v^ingoksen-io^
akin sellaista, mikä voisi saat-
^ teidät poliisin käsiin. Kolme päi-:
sitten saitte erään-teknokemialli-
^ tehtaan osakkaalta, j(&aon ys-
^^j^nne, erittäin -kuolettavaa myric
5«ta ei voi saada vähittäiskau-
^^ta. Te olette kuiattanut yhden
"7 ^"kemalla myrkyistä ja niiden
^taksista, ja : teidän tatlsoituk-
^ on nyt, ellei jotakin sellaista
mikä voi pelastaa teidät va-l^^
rtappaa itsenne - jcÄo • ladän-
Vi «innunlaiim,4« iliullaksc-
YMPYRÄN
hioliette valinnut sunnuntain siihen
Bäh^^k^ mie­hen
4itäottavah ja naiiroi h^^
'<Xyt, sir^V sanoi c^jaaija, "olette­ko
nyt valmis hallitsemaan, rupeat­teko
tbiniirhiaan iiiinun hy^'äkseni?"
"Mttä vaaditte minulta?" kysyi
mies hänen takanaan -väristen.
'^En ^uuta kiiin sen, että suostut­te
toknirrtäan oh jeitterii mukaan. Lu­paani
pitää- huolta siitä, ettette joudu
minkäänlaiseen vaiaraiEUi, -ja vaniion,
että saatte !hy\^n maksuii palveluk-sistänne.
" Minä olen Valmis jo tällä
hetkellä luovuttamaan teille melko
sunrfen stiTiSman riAaa, jolla voitte
suöiriutiia täirk^immistä sitoumvrk-siätätiiie.
Vastapalvelukseksi vaadin
teiltä panemaan liikkeelle 'kdkki teil­le-
lähettäniäni rahat, tekemään tar*
vittaVäfc vaihdot ja sotkemaan niiden
maksuösoitust^ii ja setelien jäljet,
joiden ntitrterot ovat poliisin tifedos-sa;
myymään ne velkakirjat, joita
minä en voi myydä, ja yleensä toimi-mäah
minun välittäjäni —" Hän kes­keytti
lisäten merkityksellisesti: "Ja
maksamahan -vaatimuksesta, mitä tni-nä
pyydän."
•^fies hänen takanaan-ei vastannut
vähään aikaan kysyen sitten hieman
ärtyisästi: '
- "Mikä Punainen Ympyrä on?" .
"Te" kuului hämmästyttävä vas­taus.
*
"Minäkö?" huohotti mies.
"Te kuulutte nyt Punaisaen Ym­pyrään'",
sanoi toinen iloisesti. "Teil­lä
on sata toveria, joista te ette mil­loinkaan
tule tuntemaan ainoatakaan
j2 joista ei yksikään milloinkaan tule
tuntemaan teitä."
"Entä te?"
"Minä tunnen heidät kaikki", sa-
''SSTiin, minä suokun",; vastasi'toi­nen
hetkisen kuluttua. r-:,^^±i':::u.
' (Äjaajä kääntyi puoleksi i^tuihi^l-laan
ojentaen kätensä. ' • '
[ "Ottakaa tämä", sanbv iiä^.;;
"Tämä" oli suuri pullea kirjekuori
ja Punaiseen. Ympyrään juuri va­littu
uusi jäsen työnsi sen taskuun­sa.
• . . \ '
"Laskeutukaa nyt pois äutöstahi",
sanoi ohjaaja lyhj^sti, ja mies totte­li
tekemättä aino'äta:kääii kysyihvstä.
Hän paiskasi oven takanaan luk­koon
ja käveli o&jaajan riimaire; JHän
olr vieläkin utelias saamatncLjtietoon-sa
«miehen henkilöllisyyden, jä tbaheii
ortian 'pelastumisensakin vuoksi oli
tarpeellista, että fcän saisi tietää oh­jaajan
nimen. *
'^Älkää sytyttäkö sikaarianhe tääl­lä",
sanoi ohjaaja, "tahi-miina voin
luulla tupakoimistanne joksikin ve­rukkeeksi;
jotta voisitte sytyttää tuli­tikun.
Ja muistakaa se, • ystäväni,
että jcfeinen, joka tuntee minut, viie
sen tietonsa mukanaan Jhautaan."
Ja ennenkuin toinen ehti vastata,
lähti auto liikkeelle. Kirjeen saanut
mies seisoi paikoillaan katsellen sen
punaista takalyhtyä, kunnes se ka­tosi
näky\'istä.
Hän vapisi päästä jalkoihin asti,
ja kun hän sytytti sikarinsa, heilah­teli
tulitikun liekki kovasti.
"Tämä on si^s sitä", sanoi hän kä­heästi
mennen kadun yli ja häviten
näkyvistä eräälle sivukadulle.
Hän oli tuskin kadonnut valitse­malleen
suunnalle, kun muudan olen­to
lähti varovasti liikkeelle erään
synkän talon porttikäytävästä j a
seurasi häntä. Mies oli pitkä ja har-teikas,
ja käveli hyvin vaikeasti,
koska hän hengästyi helposti. Seu-
Enghnlikinen kuuluisa fSminäytlelijätär Margot Grahäme
tutkii kirjallisuutta Las Vegasissa, Nevadassa.
raituaan onlestä noin sata alelta hän
huomasi vieläkin pitävänsä kades-,
sään laivakiikariä, jolla hm oli kat«
sellut kohtausta.
Kun *än pääsi pääkadulle, oli liä-nen
riistansa kädohrtiit.v Ha oli
' odottanutkin sitä eik^ siis 'hämmästy­nyt.
Hän tiesi kyllä, mistä hän mie-hen
löytäisi. 3klutta kuka oli ollut
autossa? • Hän oli painanut muis­tiinsa
sen numeron Ja vöi ottaa se­lon
sen <(>mistajasW huom^ Felix
Mari nauroi. Mutta »jos 5iän' olisi
hiemankaan, arvannut ~ näkemänsä
kohtauksen laatua, ei-ibän oliis olliit
rniri httvitettn. Hänt?
matkin miehet r oin»»! jäN-kistyneet:
^l?^naisen Ympyrän uhkauksen pe-löstaT
^' ,
: Philip Bassard maksoi ja sai elää,
sillä Punainen Ympyrä piti nähtä­västi
sanansa. Pankkiiri Jacques
Rizzikin maksoi, mutta kauhuissaan.
Hän kuoli luonnollisista syistä kuu­kautta
myöhemmin, fejska^juien sy­dämensä
oli- heikko. Rautateitten
asianajaja, Benson, torjui halveksien
uhkauksen^.ja hänet, löydettija^ k\iol-l|
ena yk4jt3^^jlafonki^sa,^iai^s3J^
'Mr. Derrick Yale, tuo niin häm­mästyttävän
lahjakas mies, vangitsi
sen värilliseen rotuun kuuluvan mie­hen,
joka oli paennut Bensonin yk­sityisautoon
ja tappanut tämän, en­nenkuin
hän heitti ruumiin ulos ik­kunasta,
ja värillinen mies hirtettiin
hänen kuitenkaan ilmoittamatta sen
miehen nimeä, joka oli hänet palkan­nut.
'I^liisi voi ehkä ivailla Y'alen
psyicometrillisiä ominaisuuksia, ku­ten
se tekikin, mutta hän oli jo pa­rin
vuorokauden kuluttua jcÄdatta-nut
poliisin rikoksente^kijän Yaresi-dessa
sijaitsevaan asuntoon, jolloin
hämmästynyt murhaajia oli tunnus­tanut.
Tämän surunäytelmän jälkeen oli­vat
varmaankin monet henkilöt mak-
.saneet ilmoittamatta asiaa poliisille,
koska kului pitkälti aikaa, ennen­kuin
taas ensi vihjaus Punaisesta
Ympyrästä ilmestyi lehtiin. Ja sit­ten
eräänä aamuna saapui James
Beardmoren aamiaispöytään nelikul­mainen
kirjekuori, jonka sisässä ole­vaan
korttiin oli painettu punainen
ympyrä.
''Jos tälläiset_£lämän melodraamat
kiinnittävät mieltäsi, Jack, niin lue-han
tämä."* *
James Stamford Beardmore työnsi
kortin pojalleen pöydän yli ja ryhtyi
avaamaan toist^ kirjettä lautasensa
viereen kokoamastaan kasasta.
Jack otti kortin lattialta, minne se
oli pudonnul, katsellen sitä hieman
synkän näköisenä. Kortti oli aivan
tavallinen postikortti, mutta siihen
ei oltu kirjoitettu minkäänlaista o-soitetta.
Suuri- punainen ynt^jyrä
peitti laidoillaan sen jokaisen kul­man,
ollen sen näköinen kuin se olisi
painettu kautsukkilermasimella, kos­ka
muste oli levinnyt hyvin epäta­saisesti.
Ympyrän kedelle oli kir­joitettu
painetuilla 'kirjaimina seu­raavat
sanat:
*'Satatuhalta on vaiti pieni osa
omaisuudestanne. Teidän on mak'
settava se seteleissä eräällo lähe-tiileni,
jonka lähetän luoksenne
ensi vuorokauden kuluessa sen
Tribunessa olleen ilmoituksen pc-rustedla,
jossa te määrätte leille
sopivan hetken. Tämä on viimei'
nen varoitus."
Kortissa ei ollut' allekirjoitusta.
"No, «öitä arv«kt?"
Variba Jim Beardmore Itatsafiiti la-
Jatkoa senraavalla smtlla