Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 20, 1946

              1546 L.\UANTAINA. HlHTIKUUy 20 PÄIVÄXX
Sivu S
Jatkoa. V .
Hetkisen kuluttua C;pa>lien£vä
kauppias oli jo hävinnyt n ä k ^ t ä .;
}^t>afitaen viimeisen kerran Jeaniin,
{o^a hitaasti vaipui taikäisin Iimielle.
VKÄip läksi ajamaaii ihäntä taikaa.
Matta siellä, missä Lang.oM kätkey­tynyt
synkkään metsään, kasvoi pui-
/ä niin tiheässä, ettei Philfp:riäihnyt
viittäkymmentä., metriä / edeimnäksi.
Laagin jäljet olivat .kuiten^kin selvät
ja Mn oli vksinään. Hän näytti
jm^sevan nopeasti, j j i i l i p oli
manritit; ettei Langilla ollut pyssyä'
niul;anaan. Hänkin /heitti 'omansa'
menernään ja tarttui pistooliinsa,
hän dli luu^^ut saavuttavansa Langin
neljän tahi viidensadan'nietrin pääs­sä,
mutta minuutti mimiutin- jä&een
kului tässä hurjassa taikaa-ajossa hä­nen
näkemättä vila2idustälkaan vihol­lisestaan.
Hän kuuli muutamia hei­kosti
kajaHitelevia laukauksia Hiiden-pesältä
päin., "koirien, haukuntaa.,
huutgtja, kunnes kaikki n i u u t t u i v ä -
Jiitellen hyvin hiljaisöksi. Mutta sU-"
]<iin Langin jäljet johtivat hänet
odottamatta eräälle metsän sisään
poljetulle kujanteelle, jossa oli paljoif-ihmisten
jälkiä.
Siinä tiheä kuusiikko muodosti sel­laisen
katdksen Tvujahteen y l i , ettei
sintie ollut päässyt ollenkaan tuoret­ta
lunta. Philipilta meiii monta^mi-"
nuuttia, ennenkuin hän löysi "sen pai­kan,
jossa Lang oli jällieen poikennut
tieltä hautautuaikseen synklkään BieV
sään. Hän seurasi vielä puoli peniri-kiiloiaa
kauppiaan jä&iä näkemättä
liiidhestä vilahdustaScaäh ja oli'pääs­syt
ainakin peninktiman-päähän H i i -
denpesästä, ennenkuin hän erotti" ää-.
niä: edestään. Muutamien palsami-ihäntyjen
takaa hän^ kuuli miesten
ääniä ja sitten lyödyn koiran vikinää.
Hiili tunkeutui varovaisesti tiheän
viidakon läpi, kunnes häri voi ryömiä
aivan lähelle, erään pienen auteaman
laitaan. Samalla hänestä tuntui kuin
sydän olisi hypännyt kurkkuun ja
Salannut tukehduttaa hänet. Lang
ja Thoreau olivat hänestä noin v i i -
«l^vymmenen askeleen päässä. Mut­ta
vähään aikaan hän tuskin huoma­si
heitä ia kahdeiksasti koirasta ko-
»oonpanUia voima^ka^a , valjalkkoa,
Ma oli valmiina odottamalla heitä,
^illä reessä, istui Josephine, suu pei-ifttynä
vaatteella j a kädet sidottuina
selän taakse.
' Nähtyään hänet PÖiilip ei pysälhty-öyt
suunnittelemaan (hyökikäystä.
Hänen mieleensä j u o l ^ t i vain se, et­tä
Lang ja Thoreau olivat pettäneet
"«'Sien asukkaat. Josephinea ei ol-vietykään
Hiidenpesään ja nyt ai-
^'ivat.nuo molemmat miehet paeta
^^^'tn kanssaan.
Hän huudahti hyökätessään piilös-jolloin
miehet kääntyivät heti
^^cta kohti: Lang oli vielä hengä5-
^W paostaan eikä hänellä ollut
'^^^^^äänlaista asetta', thoreaun kai-
Jav"! ^""iniinkin pyssy. Hän
^U'.o:u sen äkkiä poskeHeen tähdä-
1'hilipiä rimaan. Joscphinekin
I'^' ^'.^"^inyt. Hänen huivin peit-
^^iita huuliltaan tunkeutui tukah-
;j-^fiu'luskanhuudahdus: - Philip ei
'•"tnostanutpistooliaan. Se oli hä-
^"/•-•^'^'stensä tasalla. Siitä asen-
^an oli harjoitellut ampumaan
kuolettavalla tarklkuudel-
•Jjl'" muutkin Luoteisen kunin-
'^t'" ^3^>i»Poliisin mieiiet. En-
^. »'0 Thoreaun etusormi ennätti
ry^v ^^^^'^ Hipasinta, s>'öksä!hti
.suusta tulilirfcki.
^ oreau ci liikahtanutkaan, mut- •
^ • ^ Q hänen ruumiiasa r u | 5 ^ i . ^ -
^P^^maan. Pyssy putosi hänen
a —
iiiiiiiinuiminiiiiiuiiM
tlllli«tllHil!!iiilllWinm!T
•. vpunattomista: kasistaan ja ennättä- Mutta JosejAine oli vapaa. Hän
ma a vaikeroida^aan hän kaatui oli nähnyt Philipin heittävän pistoo-suu^
leea lumeen, « o l m e niistä viides- linsa pois ja riensi paikalle, johon se
^ ta luodista jotfea olivat välähdelleet. oli pudonnut. Se oli hautautunut lu-kum
salamat lähtiessään mustasui-se
van "htljabuuden vain ^lullaaittuneit-ten
(koirien «mu^
Philipin voimat ~ palasivat älik iä.
Hän tunsi Jqs^hihen ma!J;aavan Iher-votonna
j a liJfckuniatonna sylissään
Ja ponnistfien voimiaan nousi hor*
juen seisoalleen ja puoleksi' kantoi
Käntii. Pieni teltt^ jossa LJing oli
pahtunut niin äkikiä, ettei Lang oi- tystä ja sitten kau-kaa jotakin iiiUuta P^^^si sitten koirien luo.
hit ehtinyt lifkahtaakaan^ joka värisytti häntä ja pani hänet ^tomensi niitä tuiltaan. e::a
pienen kaiuttamaan metsää huudoillaan.
Hän oli kuullut oman -koiralauman­sa
surullisen ulvonnan, kun lauma
nyt seurasi niitä jälkiä, joita pitkin"^
hänen ryöstäjänsä olivat paenneet
.'Vdaren kartanosta. Muutamien as­kelten
päässä oli lumessa pystyssä
paksu keppi. Hän kiskaisi sen hur-
Thoreauhun kuin 5Uteen, kuin noihin jalla tempaisulla irti, riensi takaisin ^^'"''^ ' ' ' ' ^ ^ ^ kauhuis^vian.
muihinkin HiidehiDesässä oleviin rois- mip^t^n i „ n Jo nit..?':,no»i.»f»nö . — ^^^^^P "^'""^si telttaan.
huomasi katselevansa tuon
-Jkuolemaa tuottavan aseen suuhun.
Huudahtaen kauhusta hän horjui
taaksepäin.
l^hilip ei ampunut. Hän tunsi nyt
mielessään samanlaista titkerimäistä
hurjuutta, jota hän oli huomannut
AdaressaTcin. Hän oli suhtautunut
ne jättäisivät uhrit jo rauhaan. Hän
etsi juuri jonkinlaisia lyömäasetta,
kun palsamrmänniköstä hyök\ä <i
,Tohn .^dare ja isä George tusinan
miehen (kanssa. Kuullessaan Adaren
j y r i s ^ ä n äänen köirfiit|>eräyLyiv-it.
Lumi oli aivan punainen vere^tii.
Katsoessaan Philipiin ei .Adarekaan
Hiid>hipesässä oleviin rois- miesten luo ja alkoi paukutella uni­töihin,
matta hänen tunteensa Langia pimähkään niitä miehiä, jotka koötti-
'kohtaan olivat erilaiset. Tuo hirviö vat tappaa PhilipJn;
Lang oli kohonnut poK'illeen pidel­len
kurkkuaan ja koetti nyt' ryömiä
Josephinea kohti. Josephine löi hän­tä,
mutta hän tarttui keppiin. Koi­rat
kuulivat hänen huutonsa ny ti
olivat tulossa puolen penmtkulmah
päässä metsässä harmaana hurjistu-oli
syyllinen ikaJkkeen. Hän ei ha­lunnut
atnpuä, v a a n . tahtoi tarttua
häneen käsillään, kuristaa hänet hi­taasti
kuölatialtsi' ja kuulla häneh o-milta
huuliltaan saman tunnustuk­sen,
jonka Jean Groisset oli hänelle
ilmaissut.
Hän tiesi : Josephinen olevan sei- neena laumana. Vain Josephine tie-soallaan
nyt ja koettavan vapauttaa si 5en taistellessaan Langin kanssa,
•käsiään, mirtta hah näfei sen vain si- Philip oli jo meriiettämäisillään voi-vumannen,
sMIä samassa silmänräpä- mansa hyökkääjiensä alla. Rautaiset
yksessä, kun hän pudotti pistoolinsa, som>et puristivat häntä kur^kusita.
oli hän kiihhi Langin kurkussa. He Kokonainen tulimeri tuntui tahtovan
kaatuivat miplemmat. lumeen: Ei halkaista hänen kallonsa-. Josephi-
Thoreaukaari, vaikka häji olikin j ä t » nen huudot muuttuivat yhä heikom-tiläinen
voimiltaan ja kooltaan, olisi miksi ja Philipin kasvot olivat sa-nyt
voinut vastustaa PIhrlipiä. Jokai­nen
eläimeliiii*(ri vaisto oli hänessä
kiihoittunut äärimmilleen,
Langin leuat ai^enivat, hänen sil­mänsä
tuhTjeutuivat ulos kuopistaan,
hänen kifeleiisä-riippui ulkona siilistä
manlaiset kuin Langin kasvot olivat
olleet vähän ai'kaa sitten.
Mutta lauma tuli j-hä lähemmäksi
"Josephine on tuolla-vahingoiitur
mattomana*V huohotti hän.'
Kun .Adäre riensi sinne, horjui
Philip isä Georgea ^kohti. •
"Olen Oiuumaantunut ja pyörty-mäisilläni-,
sanoi hän. "Auttakaa
minua."
Hän meni Langin luo laskeutuen
polvilleen (hänen viereensä. Miestä
ei voitu tuntea enää ollenkaan. Hä­nen
päänsä oli melkein poissa. Philip
työnsi kätensä torahampaiden repi­män
takin alle ja veti sieltä esille
pitkän ikuoren. Se oli osoitettu Ads-'
ren kartanon herralle. Hän nousi
horjuen seisoallevn ja meni Thoröaun
luo. Hänen taskustaan Philip löysi
toisen kuoren. Isä George oli aivan
hänen t.^canaan. kun hän työnsi kuo­ret
omaan taskuunsa. Hän 'kääntyi
miesten puoleen, jolka seisoivat pai­koillaan
ikuin kiviksi muuttuneina
ja hänen hengityksensä korahteli hä- ^.-^^^^^^^ -^^^^^^ ^^^^y^ ^^^^
ikurfvussaan. Silloin Kiilipin pg^stäneet nyt iiäntäTcään.- '
kun ne hyökkäsivät metsästä pik­ku
aukeamalle, tulivat ne niin hiljaa,
ettei Langkaan huomannut niitä.
Seuraavassa silmänräpäyksessä ne o-livat
jo hänsn kimpussaan. Jös^hi-ne
horjui taaksepäin silmät kauhusta
selällään. Hän rtäki Langin 3caätu-van
ja rupeavan sitten huutaimaan
kuin hullu. Toisetkin nousivat sei­soalleen
ja vasta sitten kun hän näki
Philipin makaavan valkoisena ja liik-kumatonna
lumella, palasi hänen pu­helahjansa
takaisin. Hän juöScsi
koiria kohti. [
'•Tappakaa! Tappakaa! Tappa­kaa!"
huusi hän. -'Hero, tapa!- N i -
pa."Hab. Majava, Susi, Hero, tappa­kaa,
tappakaa!
kiitäen viimeisen' puolen penintulj katsellen surimiiytelmän tapahtuma-maa
tuulen nopeiidelia keltaisen suU- paikkaa,
ren Heron johtaessa muita riitimiitv
nen
kuolettava ote höltyi hi^tki^disi. Hän
kumartui, (kunhes hänen huulensa
olivat hyvin-lähellä uhrin kuoleman­kauhun
jäykistyttämiä käs\X)ja.
'•Sanoikaa totuus, Lang, tahi ta­pan
teidät!" kuisfkasi hän käheästi.
Sitten hän. teki kysymyksensä ja
hänen kysyessään Josephine vapautti
kätensä. Hän riisti huivin suultaan,
mutta ennerikuiii häh ehti hyökätä
eteenpäin^ tunlceutuivat Langin ve­rettömien
huulten välistä änkyttäen
sanat:
'•Lapsi oli Miriäniin.''
Philip painoi jälleen sormensa kuo­lettavan
lujasti Langin kurkkuun.
Parikymmentä sekuntia vielä ja hän
olisi täyttänyt Jeanille vannomansa
valan, mutta JosepJhinen huudahdus
käänsi hetkiseksi hänen -ifuomionsa
pois vihollisesta. Samojen palsami-mäntyjen
takaa, joiden takana hän­kin
oli ollut piilossa, hyökkäsi kolme
miestä häntä kohti. Hän hucmasi
heti ensi .näkemältä, etteivät he ol­leet
metsien miehiä. Hän ehti kui-tenldiv
hypätä seisoalleen, ennenkuin
he olivat hänen kimpussaan.
Taistelu muuttui nyt kamppailuk­si
elilmästä ja kuolemasta ja häneji
ainoa toivonsa perustui siihen, ettei­vät
hänen hyökkääjänsä, jotka olivat
sään''.
'•'Kantakaa heidät tuonne met-sanoi
Philip viitaten viida'!v-koon.
''J'"^ peittäkää sitten veri puh­taalla
lumella."
Hän nojautui vielä isä Georgen
käsivarteen, kun "hän horjui muiita-'
niäii läheisyydessä kasvavan koivun
luo.
'•Tunnen olevani heikko ja huu-nlautimut",
toisti hän jälleen. "Aut­takaa
minua 'kisltoniaaa hieman
tuohta."
Kunimallinen kysyvä ilme ilmes­tyi
lähetyssaarnaajan kasvoihin, ikun
hän repi kourallisen tuohta koivusta
ja Philipin pyynnöstä raapaisi tulen
tikkuun. T-uohi .syttyi heti tuleen,
jö^liön Philip työnsi kirjeet.
'•Parasta on, että poltamme hei­dän
kirjeensä", sanoi hän ru]>eamatta
selittämään muuta. Eikä isä George
. Hänen huutaessaan Langin väike- kysynytkään.
rointi lakkasi ja sitten hän niiki Phi- He seurasivat Adarea telttaan. Jo-lipin
ponnistautuvan hitaasti polvil- sephine itkeä nyyhkytti isän.sii sylis-leen.
Kuullessaan hänen ikä^ynsä sä. John Adai^en kasvot näyttivät
koirat tulivat äkkiä kuin'h'ulluiksi ja sellaisen miehen kasvoilta, »jonka e-ne.
jotka eivät voineet päästii Langin lämä a*kaa loistaa valoisampana syn-kjnppuun.
hyökkäsivät jäljellä ole- kän toivottomuuden jälkeen .
via kolmea miestä kohti. 'Huudah- •Jumalalla kiitos, hänelle ei ole
laen Josephine vaipui polvilleen I*hi- tehty nTitään pahaa*', sanoi hän,
lipin viereen ])uri5taen hänen päänsä Philip polvistui heidän viereensä
srliinsä ja suojellen (häntä omhlla i«i Adare luorfitti Josrphinen hä-rinnallaan,
heidän katsellessaan hir- nelle. Hän puristi tytön ikovasti rin-vcää
'kohtausta. taansa vasten (kuiskaillen vain hänen
i r-M.noP-^.t^i ha- JoscT^hine (katsoi hetkisen vieU; nimeään, kunnes Josephine kietoi kä-päässeet
pr&oon Hudenj^^^^^^^^^^^ Jtta sitten hän painoi päänsä Phi- sivartensa hänen kaulaansa. Adare
lunneet :lmaista ^^^^^^'^^^j^^^^ jjpi,, «Hcapäälle huudahtaen kauhus- nousi jääden seisomaan isä Georgen
miehelle sellaisen
että hän oli lentää kumoon, mutta
enncnkui» hää e9iti saada tasapai­nonsa
takaisin, tarttui toinen hänen
kiisivarteensa ja silloin muuttui tais­telu
toivottomaksi >1iden miehen
k a m p p a i l i * ^ ' v a s t a a n .
pyssyjä. Hän - " ^ ; - - T ^ ^ „ j^niip jatko! kuitenkin kalske- viereen
niistiuin kuin huumautuneena. Kuo­levien
miesten huulilta tunkeutui niin
hirveitä huutoja, ettei hän o l l u t ^ i l -
loinkiian kuullut sellaisia. Huuta­minen
muuttui ,vähitellen vaikcroi-anlseksi
ja sitten rikkoi IcatAistutta-
Liihden nyt 'takaisin autlamaaa
fiaävoittuncita, Philip", sanoi »hän.
"Jeankin kuuluu »heihin, Efkö se ole­kin
kohta lokasta
Hän poistui teltasta ja isä George
Jatkoa 8: lla sivulla
' J ä t
'I
y
• ii
•M 'iA
Mu
•yii •