1939-10-21-07 |
Previous | 7 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
1939 LAUANTAINA, LOKAKUUN 21 PÄIVÄNÄ Sivu 7
JOSEF KJELLGREN
Suomentanut Elsa-Kirsti Kostiainen
Ennenkuin kaikki on vielä ehtinyt havahtua
yön horroksesta —
kun vielä aamun sarastus meitä ympäröi, ovat
jo ensimmäiset hiilisäkit tanakasti
hartioillamme.
Tervehtikäämme näitä hellittämättömän työn
suuria aamuja,
aamuja, joina ilma on kuulas ja kevyt ja
taivaanranta tummansininen.
Maiju laiturilla kuin koivuin koristettu
laiva. Tuolla näkyi jo pitkä
vaalea nuorukainen, päätään pitem-pänä
muita ja heilutti hänelle uutta
ylioppilashatfuäänr^Ilöisesti^hym}^
Ien Maiju vilkutti kädellään vastaan
ja pian he kävelivät käsi kädessä
aiaijun punaista kotimökkiä kohti.
Jo kaukaa äiti näki heidän tulevan
käsi kädessä.
Hm, vai sellainen se Maijun koulutoveri
olikin", hän myhähteli itsekseen.
''Ilmankos tyttö on ollut
sädekehän ympäröiniänä ioko kevään.
Johan minä vähän ajattelin,
mutta en viitsinyt kysyäkään."
".\iti", kuului Maijun heleä ääni.
"Täältä minä nyt tuon sen vieraani.
Äiti, saanko esitellä Paul
Mesnikofiin sinulle?"
Sairas oli ojentanut kätensä kuin
tervehdykseen, mutta, kun hän kuu-'
li nimen, painoi hän sen sydämel-leen,
ja kävi kalman kalpeaksi, vaipuen
hervottomana takaisin suljetuin
silmin.
"Äiti, voi äiti, mikä sinulle tuli?"
hätäili Maiju kumartuen äidin puo-
Pian avasi äiti silmänsä hymyillen
anteeksi pyytävästi ja mutisi
jotain sydämestään. Pauliin
päin kääntyenhän lausui:
"Terve tuloa nyt kuitenkin. Tuo
minun vanha hassu sydämeni taisi
säikyttää teidät aivan aiheettomasti.
Maiju ei ole kertonut minulle mitään
teistä, olkaa hyvä ja kertokaa
enemmän itsestänne. Tunnetteko
mahdollisesti erään Paul Mesnikof-fin,
erään venäläisen upseerin?"
' "Kyllä, hän on isäni", vastasi Paul
yksinkertaisesti, mielissään uudesta
puheenaiheesta.
"Sitä minä pelkäsinkin, arvelinkin
tarkoitin sanoa."
Maiju katsahti hänunästyneenä
äitiinsä. Mikähän äidin mielen oli
niin kiihdyttänyt, äidm, joka tavallisesti
oli niin hillitty kaikessa.-
Hän kuului taas puhuvan, nyt paljon
rauhallisempana.
"Olin kerran nuoruudessani palvelemassa
eräällä eversti Mesnikof-filla
Viipurissa. Missä teidän kotin-neon?-'
^
"Me asumme Lappeella, millom
^mme ole Pietarissa."
- \ n tuli Maijun isä myöskin ko-;
t^in ja puhe siirtyi muihm asioihin.
Kun nuoret tulivat yöllä juhan-
« o k o l t a kotiin, oli Maijun isä
ofitä eteisessä vastassa jä näytti hy-huolestuneelle.
Sanaa sanomatpa
hän x-iittasi heitä seuraamaan äi-huoneeseen.
Maijun sydäntä
kouristi, kun hän näki äitmsä siinä
^ n kaltaisena pieluksien varas-sa.
Pelätty kohtaus oli tuUut.
''h^o te vihdoin tulitte^V hän kuis-
''Kuinka pelkäsinkään, että et-
Je kerkiäisi ajoissa. MiniiUa on sa-
*?f^"s, jota en voi viedä mennes-
^ hautaan." .
Liiasta ponnistuksesta hän väsyneenä
ummisti silmänsä, mutta koetti
taas kohoutua, kuin peläten menettävänsä
jokaisen kallisarvoisen
niiiiuutinr
"Maiju, ojennappa vesilasini ja
kohenna pielusta."
"Noin, kas n)rt on parempi. Kunpa
jaksaisin loppuun asti. Ensin-näkin
«F Maiju, minun täytyy kertoa,
näkin, Maiju, minun täytyy kertoa,
vain kasvatti-isäsi."
Hämmentyneenä Maiju katsoi
"isäänsä" ja tämä nyökäytti päätään
Vastaukseksi tekemättömään
kysymykseen. Hän oli aina ollut
kuin oikea isä Maijulle, eikä hänen
ollut koskaan tullut mieleensä, että
hän muuta voisi ollakaan.
"Olin palvelemassa nuorena eräällä
everstillä, ja herrasväki oli miel-tjrnyt
minimn. Minua sanottiin myös
kauniiksi ja kun heidän poikansa,
nuori vänrikki, tuli kotiin kesälomalle,
ihastui hän minuun ensi silmäyksellä.
Kokematon kun olin, luulin,
että seuraavat hurmion viikot
k^täisivät ikuisesti. Oikeastaan en
voi isääsi S3ryttää, Maiju, mutta komea
everstinna ei halunnut kuulla
puhuttavankaan avioliitostamme.
Saada vain tavallinen palvelustyttö
hänen hienoon venäläiseen aatelissukuunsa
- T - kauheata! Mutta vanha
eversti ja hänen poikansa saivat
aikaan, ettei minua suorastaan heitetty
maantielle. Minulle hommattiin
mies ja laillinen isä siis nuoren
vänrikin lapselle ja siitä luvattiin pitää
huoli ja kouluuttaa, kuin säätyläisten
lapset, jos vaan minä ymmärrän
olla puhumatta asiasta kenellekään.
Valallani minun piti vahvistaa
vaitioloni — mutta nyt minun
täytyy, täytyy rikkoa valani,
sillä kohtalo on oikukkäasti ruvennut
leikkimään kanssamme. En olisi
ikänä uskonut näkeväni tätä päivää,
että minua vielä näin ankarasti
rangaistaan nuoruuden rikkomuksesta."
Katkerat k)ryneleet näyttirät jouduttavan
sairaan naisen loppua.
Huoneessa olijat olivat kuin herpaantuneita.
Kamala aavistus jäyti
Paulin rintaa. Voi kunpa hän vielä
sanoisi yhden vapauttavan sanan!
Sairas avasi silmänsä' ja loi ne
Pauliin.
"Nuori mies näyt jo ymmärtävän
minut. Niin, vanha eversti Nikolai
Mesnikoff oli isoisäsi ja nuori
vänrikki oli isäsi Paul Mesnikoff ja
niin ollen — rakkaat lapset - - te
— olette — sisar — ja — veli."
Korahtaen sairas veti viimeisen
henkäyksensä. Huone oli kuin hauta,
kolkko ja kyl"Ȋ,
"Sisar ja veli", toisti Paul kai-uttomasti.
"Sisar ja veli", ktiului kuin tuulen
henkäys Maijun valjuilta huulflta,
ennenkuin hän lysähti pyörtyneenä
lattialle.
Kantotelineiliä:
norjat jalkamme juoksussa edes takaismy^
hkkaamattaytqkkaaniatfä-r-kahdeksan
miestä työssä
kahdeksan miestä kilpailussa '—/
Ah, tämä aamu, joka hengittää yön viileyttä
otsillemme — •
joka kiihtää vereti polttamaan suonissamme t
Ja nämä miehet:
likaiset, nokiset ruumiit hiessä kylpien,
naavanruskeat varjot totisilla, päättävillä
kasvoillaan ^
juoksevat jouluun kantamuksineen,
nopeasti ja notkeasti kuin ketterät apinat.
Auringon ktdlanptmaiset liekit,
keskipBvän tukahduttava kuumuus,
kiilenpölyn mustat pilvet —
me teemme työtä,
kilpailemme-—!
V n.
Me kannamme ylöspäin,
korkealle!
Allamme:
alaspäin syöksyvät maakäytävät
ja hiiliproomujen musta syvyys.
Täällä ylhäällä me työskentelemme
auringossa ja valossa: '
Veri kohisee suonissamme,
sykkii kiivaasti ohimoilla
kuin tahtoisivat suonten seinämät räjähtää
ketterämmin keikumme me edes ja takaisin,
koko päivän raskaassa työssä!
Mielettömästi
tahdomme koetella villejä, uhkuvia
voimiamme,
huumautuneina
tunnemme nuorten ruumiittemme
notkunnan taakkojen alla.
Me olemme nuoria jättiläisiä, jotka aikojen
aamuna ylimielisesti maailmoilla
palloilemme.
Punaiset pilkut tanssivat ilkkuen
silmäteriemme edessä —
kuka uupuu kesken kierroksen? .
ei kukaan —!
Eikö ole mitään, minkä alla painuisimme
polvillemme —
ooh, eikö ole mitään sentneripainoista
meille!
III.
Tulkaa,
nauraen, laulaen menkäämme päivän työhön!
Toverit,
kuin viritetyt kielet, ilosta värisevät
ruumiimme olkoot,
päivät kuin veikeät veisut, jotka keinuvat
keralla meidän kevyin jaloin,
älkäämme hukatko helmiä hetkien,
valonkimmeltäviä,
laulua olkoon työ, valtaisin, päivänpituisin
rytmien. .
Kun aurinko kietoo ympärillemme
purpuranpunaisen vaippansa,
kun vintturien vingunta on tauonnut,
hiilikorit ja kauhat syrjään siirretyt,
silloin me seisomme
väsyneinä,
nokisina,
hikisinä,
pesusankojen ympärillä.
Mutta edessämme on meillä «
kokonainen pehmeästi, antautuvästi naurava ilta -
Niin uskomattomalta kuin se tim-tuikin
vielä noin kolme viikkoa sitten,
että voisin tuoda oikein henkilökohtaisia
terveisiä Suomesta, on se
nyt M
Menii) Cänadaäta En^bntiiä. JCat-selinime
sieila mim;^
ta kaupuiildui Ibntoota/ iSi
men laivalla pohjois-Saksan poikki
kaunista Kielin kanavaa pitkin» Niin
kauniilta ja rauhalliseltakin siellä
silloin näytti, että ei olisi uskonut,
että niin lyhyt aika tuo mukanaan
sellaisia muutoksia kuin se pn viimeviikoilla
tuonut, jfä niin saavuimme
Suomeen. Sanomattakin jokainai
ari^V ettäkun ön 16 yupttakin aikaa
vierähtänjrt sieltäi lähdöstä, niin sinne
saapuminen on. "suurenmoista".
Mutta kovanonnen suosikkeja oli*
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 21, 1939 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1939-10-21 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki391021 |
Description
| Title | 1939-10-21-07 |
| OCR text | 1939 LAUANTAINA, LOKAKUUN 21 PÄIVÄNÄ Sivu 7 JOSEF KJELLGREN Suomentanut Elsa-Kirsti Kostiainen Ennenkuin kaikki on vielä ehtinyt havahtua yön horroksesta — kun vielä aamun sarastus meitä ympäröi, ovat jo ensimmäiset hiilisäkit tanakasti hartioillamme. Tervehtikäämme näitä hellittämättömän työn suuria aamuja, aamuja, joina ilma on kuulas ja kevyt ja taivaanranta tummansininen. Maiju laiturilla kuin koivuin koristettu laiva. Tuolla näkyi jo pitkä vaalea nuorukainen, päätään pitem-pänä muita ja heilutti hänelle uutta ylioppilashatfuäänr^Ilöisesti^hym}^ Ien Maiju vilkutti kädellään vastaan ja pian he kävelivät käsi kädessä aiaijun punaista kotimökkiä kohti. Jo kaukaa äiti näki heidän tulevan käsi kädessä. Hm, vai sellainen se Maijun koulutoveri olikin", hän myhähteli itsekseen. ''Ilmankos tyttö on ollut sädekehän ympäröiniänä ioko kevään. Johan minä vähän ajattelin, mutta en viitsinyt kysyäkään." ".\iti", kuului Maijun heleä ääni. "Täältä minä nyt tuon sen vieraani. Äiti, saanko esitellä Paul Mesnikofiin sinulle?" Sairas oli ojentanut kätensä kuin tervehdykseen, mutta, kun hän kuu-' li nimen, painoi hän sen sydämel-leen, ja kävi kalman kalpeaksi, vaipuen hervottomana takaisin suljetuin silmin. "Äiti, voi äiti, mikä sinulle tuli?" hätäili Maiju kumartuen äidin puo- Pian avasi äiti silmänsä hymyillen anteeksi pyytävästi ja mutisi jotain sydämestään. Pauliin päin kääntyenhän lausui: "Terve tuloa nyt kuitenkin. Tuo minun vanha hassu sydämeni taisi säikyttää teidät aivan aiheettomasti. Maiju ei ole kertonut minulle mitään teistä, olkaa hyvä ja kertokaa enemmän itsestänne. Tunnetteko mahdollisesti erään Paul Mesnikof-fin, erään venäläisen upseerin?" ' "Kyllä, hän on isäni", vastasi Paul yksinkertaisesti, mielissään uudesta puheenaiheesta. "Sitä minä pelkäsinkin, arvelinkin tarkoitin sanoa." Maiju katsahti hänunästyneenä äitiinsä. Mikähän äidin mielen oli niin kiihdyttänyt, äidm, joka tavallisesti oli niin hillitty kaikessa.- Hän kuului taas puhuvan, nyt paljon rauhallisempana. "Olin kerran nuoruudessani palvelemassa eräällä eversti Mesnikof-filla Viipurissa. Missä teidän kotin-neon?-' ^ "Me asumme Lappeella, millom ^mme ole Pietarissa." - \ n tuli Maijun isä myöskin ko-; t^in ja puhe siirtyi muihm asioihin. Kun nuoret tulivat yöllä juhan- « o k o l t a kotiin, oli Maijun isä ofitä eteisessä vastassa jä näytti hy-huolestuneelle. Sanaa sanomatpa hän x-iittasi heitä seuraamaan äi-huoneeseen. Maijun sydäntä kouristi, kun hän näki äitmsä siinä ^ n kaltaisena pieluksien varas-sa. Pelätty kohtaus oli tuUut. ''h^o te vihdoin tulitte^V hän kuis- ''Kuinka pelkäsinkään, että et- Je kerkiäisi ajoissa. MiniiUa on sa- *?f^"s, jota en voi viedä mennes- ^ hautaan." . Liiasta ponnistuksesta hän väsyneenä ummisti silmänsä, mutta koetti taas kohoutua, kuin peläten menettävänsä jokaisen kallisarvoisen niiiiuutinr "Maiju, ojennappa vesilasini ja kohenna pielusta." "Noin, kas n)rt on parempi. Kunpa jaksaisin loppuun asti. Ensin-näkin «F Maiju, minun täytyy kertoa, näkin, Maiju, minun täytyy kertoa, vain kasvatti-isäsi." Hämmentyneenä Maiju katsoi "isäänsä" ja tämä nyökäytti päätään Vastaukseksi tekemättömään kysymykseen. Hän oli aina ollut kuin oikea isä Maijulle, eikä hänen ollut koskaan tullut mieleensä, että hän muuta voisi ollakaan. "Olin palvelemassa nuorena eräällä everstillä, ja herrasväki oli miel-tjrnyt minimn. Minua sanottiin myös kauniiksi ja kun heidän poikansa, nuori vänrikki, tuli kotiin kesälomalle, ihastui hän minuun ensi silmäyksellä. Kokematon kun olin, luulin, että seuraavat hurmion viikot k^täisivät ikuisesti. Oikeastaan en voi isääsi S3ryttää, Maiju, mutta komea everstinna ei halunnut kuulla puhuttavankaan avioliitostamme. Saada vain tavallinen palvelustyttö hänen hienoon venäläiseen aatelissukuunsa - T - kauheata! Mutta vanha eversti ja hänen poikansa saivat aikaan, ettei minua suorastaan heitetty maantielle. Minulle hommattiin mies ja laillinen isä siis nuoren vänrikin lapselle ja siitä luvattiin pitää huoli ja kouluuttaa, kuin säätyläisten lapset, jos vaan minä ymmärrän olla puhumatta asiasta kenellekään. Valallani minun piti vahvistaa vaitioloni — mutta nyt minun täytyy, täytyy rikkoa valani, sillä kohtalo on oikukkäasti ruvennut leikkimään kanssamme. En olisi ikänä uskonut näkeväni tätä päivää, että minua vielä näin ankarasti rangaistaan nuoruuden rikkomuksesta." Katkerat k)ryneleet näyttirät jouduttavan sairaan naisen loppua. Huoneessa olijat olivat kuin herpaantuneita. Kamala aavistus jäyti Paulin rintaa. Voi kunpa hän vielä sanoisi yhden vapauttavan sanan! Sairas avasi silmänsä' ja loi ne Pauliin. "Nuori mies näyt jo ymmärtävän minut. Niin, vanha eversti Nikolai Mesnikoff oli isoisäsi ja nuori vänrikki oli isäsi Paul Mesnikoff ja niin ollen — rakkaat lapset - - te — olette — sisar — ja — veli." Korahtaen sairas veti viimeisen henkäyksensä. Huone oli kuin hauta, kolkko ja kyl"»ä, "Sisar ja veli", toisti Paul kai-uttomasti. "Sisar ja veli", ktiului kuin tuulen henkäys Maijun valjuilta huulflta, ennenkuin hän lysähti pyörtyneenä lattialle. Kantotelineiliä: norjat jalkamme juoksussa edes takaismy^ hkkaamattaytqkkaaniatfä-r-kahdeksan miestä työssä kahdeksan miestä kilpailussa '—/ Ah, tämä aamu, joka hengittää yön viileyttä otsillemme — • joka kiihtää vereti polttamaan suonissamme t Ja nämä miehet: likaiset, nokiset ruumiit hiessä kylpien, naavanruskeat varjot totisilla, päättävillä kasvoillaan ^ juoksevat jouluun kantamuksineen, nopeasti ja notkeasti kuin ketterät apinat. Auringon ktdlanptmaiset liekit, keskipBvän tukahduttava kuumuus, kiilenpölyn mustat pilvet — me teemme työtä, kilpailemme-—! V n. Me kannamme ylöspäin, korkealle! Allamme: alaspäin syöksyvät maakäytävät ja hiiliproomujen musta syvyys. Täällä ylhäällä me työskentelemme auringossa ja valossa: ' Veri kohisee suonissamme, sykkii kiivaasti ohimoilla kuin tahtoisivat suonten seinämät räjähtää ketterämmin keikumme me edes ja takaisin, koko päivän raskaassa työssä! Mielettömästi tahdomme koetella villejä, uhkuvia voimiamme, huumautuneina tunnemme nuorten ruumiittemme notkunnan taakkojen alla. Me olemme nuoria jättiläisiä, jotka aikojen aamuna ylimielisesti maailmoilla palloilemme. Punaiset pilkut tanssivat ilkkuen silmäteriemme edessä — kuka uupuu kesken kierroksen? . ei kukaan —! Eikö ole mitään, minkä alla painuisimme polvillemme — ooh, eikö ole mitään sentneripainoista meille! III. Tulkaa, nauraen, laulaen menkäämme päivän työhön! Toverit, kuin viritetyt kielet, ilosta värisevät ruumiimme olkoot, päivät kuin veikeät veisut, jotka keinuvat keralla meidän kevyin jaloin, älkäämme hukatko helmiä hetkien, valonkimmeltäviä, laulua olkoon työ, valtaisin, päivänpituisin rytmien. . Kun aurinko kietoo ympärillemme purpuranpunaisen vaippansa, kun vintturien vingunta on tauonnut, hiilikorit ja kauhat syrjään siirretyt, silloin me seisomme väsyneinä, nokisina, hikisinä, pesusankojen ympärillä. Mutta edessämme on meillä « kokonainen pehmeästi, antautuvästi naurava ilta - Niin uskomattomalta kuin se tim-tuikin vielä noin kolme viikkoa sitten, että voisin tuoda oikein henkilökohtaisia terveisiä Suomesta, on se nyt M Menii) Cänadaäta En^bntiiä. JCat-selinime sieila mim;^ ta kaupuiildui Ibntoota/ iSi men laivalla pohjois-Saksan poikki kaunista Kielin kanavaa pitkin» Niin kauniilta ja rauhalliseltakin siellä silloin näytti, että ei olisi uskonut, että niin lyhyt aika tuo mukanaan sellaisia muutoksia kuin se pn viimeviikoilla tuonut, jfä niin saavuimme Suomeen. Sanomattakin jokainai ari^V ettäkun ön 16 yupttakin aikaa vierähtänjrt sieltäi lähdöstä, niin sinne saapuminen on. "suurenmoista". Mutta kovanonnen suosikkeja oli* |
Tags
Comments
Post a Comment for 1939-10-21-07
