Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 5, 1955

              •¥»1 '••,-*.f.; .'k *>
n.
K
(Kilpakirjoitus)
Uin kdksi marjää || KIRJHEUNÄ
(Jatkoa)
PIENI kirkko ol| tupaten täynnä
omaisia ja ystäviä. Jokainen har­taana
kuunteli kirkonmenoa j a katseli
kaunista nuorta joukkoa, joka pääsi r i ­pille.
Kirkon menojen päätyttyä men­tiin
suurella joukolla kahville Sandran
j a Kallen kotiin. Sandra laittoi pöydän
ulos snuren pihlajan alle, jossa olivat
jo kukannuput puhkeamallaan ja loivat
ihanaa tuoksuaan ympärille. Sinä vuon­na
olikin aikainen kesä, joten tuntui
kuin heinäkuun ilmalta,..aurinko jo oi­kein
lämpöisenä loi säteitään.
Oli jo saapunut ilta ja nuoret juok­sivat
kilpaa tanssilavalle, joka oli lä­hellä,
suurten kuusien suojassa, kylän
rajassa. Sieltä alkoi kuulua iloinen
piirileikkilaulu:
Suomenlahden rantamalla
sc höyrylaiva seilaa,
siellä kesähuvilassa
asuu tytön heila.
Suomenlahden saaristossa
on niin hauska olla,
siellä kaikki on sovinnossa,
niin kuin vainiolla ..."
Mutta laulu keskeytyi äkkiä, kun
pappi lavan vieressä huutaa:
— Te jumalattomat ^lapset, ettekö
juuri tänä aamuna olleet herran pyhällä
ehtoolHseila ja nyt siellä tanssitte kuin
riivatut!
— Kyllähän me nyt jo tanssia saam­me,
kun olemme päässeet täysi-ikäis­ten
kirjoihin, vastaa eräs pojista . . .
lanssitaanhan taivaassakin.
— Mutta ei tuonlaista hullujen hyp­pimistä,
niinkuin te menette, huusi
pappi.
— Mistäpä pastori tietää taivaan
tanssit? Vai oletteko siellä joskus käy­nyt?
sanoo taas yksi pojista.
— Ihmisen pitää uskoa sellaistakin
jota ei näe. Ja sinä nuori mies, sinä
uAntero, joka olet toisenlainen kuin nä­mä
muut nuorukaiset, sinulle ei kun-fnian
kukko laula, sillä sinä se olet nämä
toiset tänne viekotellut.
— Meitä ei ole kukaan tänne vieko-lellut,
vaan tulimme tänne juhlimaan
täysi-ikäisyyttämme, huutavat kaikki
kuin yhdestä suusta.
Pappi katselee hiukan aikaa ja alkaa
. kovaa kyytiä kävellä pappilaa kohden.
Nuoriso hiukan aikaa katselee papin
jälkeen ja kun hän katoaa näkymättö­miin,
niin alkaa uusi piirileikki, lau­lulla:
Leonard Kurjen
M U I S T O L L E
Kuoli 3 päivä marraskuuta 1952.
XJuku ^rmas isä-kulta
ikiunta rauhaisaa.
Unhoitu et koskaan multa,
miiistan sua ainiaan.
Vaimosi Ida ja tytär perlieineen*
EINO SALON
M U I S T O L L E
Kuoli 4 päirä marraskuuta 1952.
Haudallasi ehkä joskus,
l i n t u pieni viivähtää,
laulun kauniin kiitokseksi
Einolle se virittää.
Taas syksyn^ tuulet pauhaapi,
p i a n lumi taas peittää kumpusi,
vaan ei peity muistosi.
SANNI.
"TuUos mun hyvä ystävän,
ttillos mun kanssani piiriin.
Toiselle annan rukkaset
ja taisdle ruusunkukkaset.
TäälV on iloa ja riemua,
meillä hauska on cila".
Kevätillan hämäryys peitti jo tienoon
kun nuoriso hajaantui kotinurkil­leen.
Mutta sitä ennen jokainen toi­votti
Anterolle h3r\'ää tulevaisuutta ja
hauskaa kesää siellä "kuumassa" kau­pungissa,
vaikka eivät toisetkaan olleet
vielä tietoisia mihinkä joutuvat kesään­sä
viettämään. He kaikki olivat köy­hiä,
kalastajien lapsia, niin että jokai­sella
alkoi olla oma elämä edessään.
Kun Antero tuli kotiin alkoi hän
laittaa vähäisiä vaatteitaan matka­laukkuun,
sillä aamusella aikaisin hän
postin nTH^ana lähtisi Kotkaan. Siellä
hänellä olipssasunto valmiina Kallen
serkun luona, joka kävi selluloosa teh­taalla
töissä. Anteroa ei nukuttanut,
vaikka olj jo puoliyö käsissä. Hän läh­tee
vielä ulos ja katselee kaikkia niitä
paikkoja, joissa hän on lapsuuden leik­kinsä
leikkinyt ja aivan kuin vaistomai­sesti
kävelee ranualle valkamaan. Hän
näkee siinä kiven päällä pienen lahon­neen
veneen, saman veneen, josta hänet
oli löydetty. 'Hän miettii ja katselee
vielä kerran tuota ihmeellistä kapinetta,
jossa hän oli tähän saareen tullut. Hä­nen
mieleen tulee tuo ilta, kun Sandra
äiti kertoi hänelle, ettei hän ollut hei­dän
oma lapsensa, vaan löytölapsi ja
se tuntui nyt siltä, kuin olisi' luettu hä-oUelle
jostakin satukirjasta palanen. Hän
silitteli hellävaroin tuota venettä, kuin
sanoisi ikuiset jäähyväiset kaikelle hä­märälle
lapsuudelle.
Aiitero tulee sisälle ja heittäytyy
vuoteelle vaatteet päällään, sillä eihän
ole enää kuin muutama tunti lähtöön.
•Hän menee pieneen unehhorrokseen ja
herää siihen, että äiti huutaa kahville.
Hän onkin heti pystyssä, menee keit­tiöön
ja sanoo:
— Huomenta, äiti! Tietääkö äiti
etten minä ole yhtään nukkunut?
— Miksikä sitten, lapseni?
— Minä menin tuonne rantaan ja
katselin vielä kerran sitä venettä, josta
minut löysitte.
— Miksikä sinä sitä nyt sitten kat­selit.
— En «tiedä sitä itsekään, mutta m i ­nusta
tuntuu siltä, että vielä joskus
tulee jonkinlainen selvyys syntymäpe-rästäni,
jollei ennen niin vanhana ihmi­senä
saan sen joskus tietää. Vaikka
mitäpä tuosta, sillä eihän , oikea äiti
olisi voinut olla parempi kuin sinä olet
ollut.
— No, no! Älähän nyt Antero puhu
tuonlaista, sillä mehän olemme olleet
vain köyhiä ihmisiä, ja ehkäpä olet pe­räisin
hyvinkin rikkaista vanhemmista.
Mutta tiedätkö lapseni, että meillä isän
kanssa tulee taas hj^in yksitoikkoista ^
ja ikä\^ä, kun sinä lähdet, vaikkapa
näinkin lähelle, että voit aina sunnun­taisin
piipahtaa kotonakin — mutta
sittenkin.
— Minunkin tulee ikävä, sillä olen
tottunut tähän ainaiseen merenpau-huun
ja tähän pieneen saareen. Mutta
sitten, kun menen Helsinkiin, niin hom­maan
niin suuren kodin, että sinä ia
isä voitte tulla sinne.
— siitäpä meistä vanhoista on enää
väliä.
Sivu 8 - Lauantaina, marraskuun 5 päivänä, 1955
— Vanhoistalian onkin enemmän a*ä-liä
kuin nuorista. Silloin tahdon minä
pitää teistä huolen, sillä olen suuressa
kiitollisuuden velassa elämästäni teille.
Enemmän kuin oikea oma lapsi voi olla,
sillä tehän olette pelastaneet minut elä­mäni.
-— Ei nyt sentään vielä suunnitella
niin kauaksi, sillä elämä eteenpäin on
hämärän tulevaisuuden peitossa.
Kalle oli juuri tullut kalastamasta
ja tulee sisälle kahville, sanoen:
— Siellä on jo postimoottori valmii­na
laiturissa ja postisäkkejä juuri sinne
laittoivat sisälle, niin että sinun Antero
on aika lähteä.
-7- No hyvästi sitten äiti ja isä!
Antero riensi matkalaukkuineen rae.
taan ja Sandra ja Kalle menevät pe"
rässä. Liljakin on saapunut laiturille
Antero katsoo ujostellen ja ojentaa käi
tensä ja sanoo:
Hyvästi Lilja! — Sitten Heisin,
gissä tavataan.
— Hyvästi ja voi hyvin, sanoo Lilja
ujosti. Mutta jatkaa: — Etkö tule
käväisemään kotona joskus sunnuntain
aikana, kun on näin lyhyt matkakin?
— Kyllä käi minä joskus käväisen,
kin, jos sattuu-joku tänne tulemaan.
Antero hyppäsi kevyesti moottoriin
j a se erkanee laiturista hiljalleen sutsu-
Täten surulla ja kaipauksella ilmoitamme, että rakas vaimoni
ja lasten hellä äiti
HILMA MARIA JOKIMÄKI
(o. s. VÄHÄMÄKI)
vaipui kuolon uneen Nipigonin Memorial sairaalassa syysk. 25 p. 1955 ja hau«
dattiin syysk. 27 p. Cliffside hautausmaahan Nipigonissa. ^
Vainaja oli syntynyt Kauhajoella, Suomessa, helmik. 27 p. 1898, ollen kuol­lessaan
57 V. 6 kk. ja 25 p. ikäinen.
Lähinnä suremaan jäin minä hänen puolisonsa, kaksi poikaa, yksi Suomessa
ja nuorin poika kotona, neljä tytärtä ja yhdeksän lastenlasta; yksi sisko ja
kolme veljeä Suomessa ja muita sukulaisia.
Nyt iäksi k y l m e n i p u o l i s o n s y l i.
Yö synkkä on laskenut elämän y l i .
Lepää rauhassa puoliso hellä.
S u r u raskas on sydämellä.
Syvällä k a i p a u k s e l la
Puolisonsa Valte
K e n laskee äidin askeleet
j a valvomansa yöt "
K e n t o i v o n hetket, kyyneleet,
j a huolet, tuskat, työt
E i niistä sanoin kiittää v o i,
v a i n sydämessä k i i t o s soi.
S u u r e l l a k a i p a u k s e l la
Aini ja Kaljo.
Väsynyt sydän l e v o n s a i.
V a l k e n i i k u i n e n sunnuntai.
Jää hyvästi, hyvä G r a m ' m a!
Wilma ja Allan.
K o l k k o ompi koti meillä,
k u n pois on äiti r a k k a h i n.
Emme antaneet ois' S u a vielä pois,
o l i tahto näin Isän ylhäisen
Emme v o i sitä toiseksi muuttaa.
S i n u a aina kaivaten
Poikasi Weikko.
E i auta tuska, ei kyyneleet,
Tää on k a i k i l l e sama.
Jäi m e i l l e muisto ihana
J a lohdutus, että hän o n tuskasta vapaa.
S u l l e lepo j a rauha pyhä.
M e i l l e kaipaus j a kaiho syvä.
Lepää rauhassa äitimme rakas.
Helmi, Waker ja Kelvin.
M i k s ' loppui sun elosi t ie
n i i n äkkiarvaamatta.
M i k s ' menit sä pois,
emme antaneet ois
Me kaipaamme sinua siunaten.
H e r r a p a l k i t s e äidin v a i v at
j a rakkaus loppumaton.
Syvästi k a i v a t en
Lily ja Helen
Mielestämme l i i a n v a r h a in
kuolon k u t s u sulle soi,
O l i k o se osa p a r h a in
H e r r a y k s i n tietää v o i.
Siunattu olkoon Äiti s u n tiesi,
S i u n a t t u matkasi v i i m e i n e n . .
Poikasi Eino Perheineen
Suomessa,
S u n hautakummullesi
Saapuu viesti kotimaan
— Jäi veljet, siskot, ikävään
Sun muistoasi kaipaamaan
— Nukkuos rauhaista u n ta
Mullassa vierahan maan.
Sisko ja Veljet Suomessa.
nalaaSnJn vi.^ri^i?^^* ^"^'^^ suurilukuisena saattamaan ^^^i-te
s e n S S / V . t^^^i^P*^"^* Erikoiskiitokset niille jotka otitte osaa, kukis-r^
kivÄSSk^mpS^'^^ ^'^^ kantejiUe, naapureille Ja ystäville jotka uh-rasivai;
apunsa meidän suuren surun hetkellä.