Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 2, 1940

              i94a
ta autoomme ja käski ajamaan-siir-tolaL^
konttoriinV "NytMneidät- otU- |
sanoi kuljettajamme, niinkuin |
tekikb Siirtolaiskonttorissa:meidät. |
sitte» kuulusteltiin ja eräs meistä tyr |
töistä peloissaan pisti konjakkipullon |
laskustaan salaa penkillä olevan polii-- |
\m päällystakin taskuun. Kuljetta- |
jamme vietiin ensiksi pois ja hän sa- ^ |
noi meille mennessään, e t t ä on turha |
enää mitään kiertää, sillä tämä on i l - |
miannettu. Vihdoin mekin pääsimme |
koppiimme, kaikin samaan. Kuului |
hy\'in, kuinka ovemme taa pantiin |
paksu rautainen salpa. Ikkunassa oli |
myös paksut rautaristikot jä tumma |
alasyedettävä verho. Koppimme vie- |
rcisessä pienessä huoneessa oli käy- |
mälä. : I
Ensin emme osanneet muuta kuin |
L^tua ja ihmetellä, mutta sitten tove- |
rini sanoivat, että juhlikaamme tätä j
ainutlaatuista hetkeämme juomalla |
konjakit suuhumme. Parilla tytöllä f
nimittäin oli vielä pullo kummallakin. |
Kumminkaan emme osanneet ^ölja 1
tarpeeksi varovaisia, koska heti ovem- |
me aukaistiin suurella kolinalla ja juo­mat
vietiin pois. Olivat kaiketi kat­selleet
hommiamme ikkunan verhos­sa
olevasta pienestä reiästä. Kohta
meidät käskettiin yksi kerrallaan ylä­kertaan
tarkastukselle. X^aatteemme
ja kaikki mitä meillä oli huolellisesti
iii^^S^f:^!^^ i PÄIVÄNÄ
r —- - _
Olen poikcnnuf kalman kartanoon
luo kosken kuohuvan vcen,
monen muhtolausehcn nähnyt oon,
'nonen ristin sannnaltuneen.
Monet joukosta lapsuusfuttavoin
on poissa, ma dohon jäädä sain.
He salatut tienoot tuntee
ma vasta ust' oat an väin.
Sicir äitini lempivä lepää n vt,
isä tutkivako f seinen,
jo lapseni pieni on liitänyt
luo valkeiden enkelien.
Kaikk', ennen vii tääll' oli riemu jaa n
kai kk' a ia t nuoruuden toiveikkaan,
ue uinahti alle turpeen,
syyslehfinä maatumaan.
Z. TOPELIUS
. r i i i m i i m i n i i i i i i i i r i i n i r i i i r i i i i i i i i i i t i i i i i t i M i n n i i i i i i i n i i i i i i i i i i i i i i M i i i i n i i i i i i i i i i i i i i i r i i H i i n i mi
tä. mutta ostamalla ja muuten keinot­telemalla
saimme aina vähän lisää.
Heti ensimäisenä maanantaina tuli
vankilan johtaja luoksemme sanoen,
että meidän on pestävä vankilan
tutkittiin ja pitipä aivan alastomana- pyykki. Keskustelimme asiasta kes­kin
pyörähdellä sen naisen edessä.
Vasta sen jälkeen pääsimme levolle.
Hetken kuluttua kuitenkin heräsimme
hirveään juopuneiden mekastukseen.
Arvelimme, että nyt ne vartijamme
ovat juoneet meidän viinaksemme.
Me taasen ryskytimme vuorostamme
ovea ja vaadimme yörauhaa. Arve­lumme
viinaksista olikin oikein, sillä
muutaman päivän perästä, jolloin
meidät kuulusteltiin uudemman ker­ran
tulkin kera, ei konjakeista puhut­tu
mitään, vaikka me jo pelkäsimme, yksinäisessä sellissä,
että joudumme vastaamaan vielä v i i - tuli joka päivä ylös
kenämme ja ilmoitimme hänelle yksi­mielisen
päätöksemme, ettemme ole
tulleet tähän taloon työn tekoon. Joh­tajan
täytyi olla siihen tyytyväinen
ja toiste ei meitä enää työhön pyydet­ty.
Miesvangit pesivät pyykin, mei­dän
lakanamme ja tyynyliinamme-kin.
Oltuamme muutaman päivän saim­me
vieraaksemme erään Canadan-ranskalaisen
tytön, Julianan. .Hän
asui meitä alemmassa kerroksessa.
Sittemmin hän
luoksemme ai-nan
salakuljetuksestakin. kaansa viettämään, vankilan johtajan
Tämän jälkeen meidät valokuvat- luvalla. Tämä tyttö tuntui olevan
tiin jokainen erikseen ja seuraavana eri maailman nainen ja lopuksi tove-päivänä
vietiin oikein vankilaan erää- rini, jotka osasivat hänen kanssaan
seen New Yorkin valtiossa olevaan puhua, hän muuten puhui englantia,
pikkukaupunkiin. Eräs tovereistani sanoivat hänen olevan yleisen nai-alkoi
itkeä, kun raskas rautainen sen. Hän se myöskin tiesi kertoa,
portti kumahtaen sulkeutui jälkeem- että kaikki toiset vangit olivat miehiä,
fflfr, eikä se kaukana ollut itseltäni- enimmäkseen sakkojen maksajia jois­saan,
sillä kun katsahdin käytävään, takin rikkomuksistaan ja siitä syystä
mm näin samanlaisen raskaan rauta­portin
takana erään kalpean miehen
katsovan. Muistan vieläkin, kuinka
^yj^^ät väreet kulkivat-pitkin sel-
Kumminkin olimme • iloisia,
että pääsimme kaikki samaan huo­neeseen,
jos sitä siksi voi sanoa. Saim­me
nimittäin tilanahtätfden takia
asöttavaksemme koko: vankilan ylä­kerran,
johon meille järjestettiin s^n-gyt_
Toisessa päässä oli töinen huo­ne,
isonlainen sekin. Siellä oli myös
toiletti ja vanna, jossa saimme-jos-
_us pestä itseämme ja vaatteitamme.
-^_^oala meillä oli hyvä.- Sivuseinälle
^ y i johtajan rakennuksen yji ka-
^esuhuonettamme-vastapäätä
eräs rakennus, jonka myöhemmin
finune tietää olleen jonkunlaisen oi-
^«usKtuimen. Toiselle: sivuseinälle
^ näkyi laaja pelto y^'jossa puutar-kasvatteli
kasvejaan; Ja i » ä t y - -
f ^ " ^'^^na oU joitain suuria puita-
'»^"denkeskellä4cirkko.. Myöstääl-t!
r."^^^^^^ ^^"as puiden, välistä -
SUhä sitä saimme. oUa- kolmisen^
T^"tta. Ruoka-^lMnionöa..Mai-r
« ollenkaan, «ikä-voita.
^»»lla oU kahvia, jossa oli maito
muulloin kitkerää vihnrää tee-he
saivat olla päivisin ulkona puhdis­tamassa
lähellä olevaa puistoa maa­han
pudonneista lehdistä tai viereistä
oikeustaloa ynnä muuta pientä työtä.
Muutaman viikon kuluttua hän i l ­moitti
meille, että hän oli saanut tääl­lä
itselleen poikatuttavan eräästä
Ernst-nimisestä miehestä, joka työs­kenteli
keittiössä. Alussa he olivat
iiiniiiMiiiiiimiiiHiiiiimMmiiiiiMiiiiMiMiiniiininiiiiiiimiiniminii.?
viinavarastoa ja olivat siitä syystä
tavallista iloisemmalla mielellä. Tätä
he tekivätkin aika usein ja Julianna
uhkasi ilmiannolla elleivät pojat saa
sitä toimitetuksi meille ullakollekin,
eikä kulunutkaan kauaa, kun Julian­na
aukaisi kirkonpuoleisen ikkunan
ja heitti siitä alas nuoran, joka oli
meillä siellä, jossa kuivasimme pyyk­kiämme.
Siitä ristikon välistä se sit­ten
tuli se pullo ylös. Vaikka pullos­sa
ei ollutkaan paljoa sisällä, niin nä­kyi
se nostaneen muutamissa hilpeyt­tä
tyhjennettyään sen ajatellen, että
saahan tätäkin hetkeä myöhemmin
elämässään muistella. Sitä samaa
tietä tuli joskus muulloinkin samaa ai­netta
ylös, vaikkakin aina vain vä­hän
kerrallaan. Samoin siitä lasket­tiin
tyhjät pullot alas. Myöskin hom­masivat
pojatrsitä samaa tietä meille
marjoja, tomaatteja ja-kurkkuja, jot­ka
lähellä oleva puutarhuri oli heille
antanut. Satimmepa myöhemmin sii­tä
omeniakin, jotka johtaja oli josta­kin
käynyt itselleen hakemassa suu­remman
määrän. Heti kun olimme
saaneet omenat jaetuksi tasan, kulle­kin
osansa, tuli myöskin johtaja y-lös,
tuoden meille omenia. Emme tie­tenkään
hänelle sanoneet, että pojat
jo olivat käyneet hänen omenavaras-tollaan
ja että mekin olimme siitä saa­neet
osamme, vaan otimme kiitolli­suudella
vastaan hänenkin tuomansa
omenat
Haita turisteja kävi meitä usein kat-i:
somassa, samoin parin tytön sukulai>
I set New Yorkista,
Eräänä iltana, juuri kun olimme
menneet nukkumaaUj alkoi sänky-toverini
Alli ATDihkia. Otin nopeasti
valon ja näimme, että hän oli saanut
jonkinlaisen kohtauksen. Kasvot
olivat vääristyneet kauheasti, samoin
sormet. Yksi joukostamme oli ollut
Suomessa sairaanhoitaja, ja nyt hän
ryhtyi antamaan apuaan. Toisten
piti hieroa sainista. Yhden jyristää
ikkunaan, että .saadaan vankilanjoh­taja
ylös. Eräs meistä sai ensin pyör-
, tymiskohtauksen ja sen jälkeen hys­teerisen
kohtauksen. Kaikek.si on­neksi
öli eräällä meistä mukana vä­hän
valerianan tippoja ja paremman
lääkkeen puutteessa antoi entinen,
sairaanhoitaja Allille näitä tippoja.
Muutoin hän koko ajan piti kättään
Allin käsiranteessa tutkien sydämen
liikkeitä, aina silloin tällöin katsoen
välillä pyörtynyttäkin toveriamme.
Hänen kalpeista vakavista kasvois­taan
päättelimme, että tilanne oli erit­täin
N^akava ja hän kerran sivumen­nen
sanoikin tätä arvelevansa vaike­aksi
ramppikohtaukseksi, vaikka hän
ei ole koko kymmenvuotisvirkaajal-laan
vielä nähnyt näin kovaa lajia ai­kaihmisessä
koskaan. Sanoi, että täs­sä
tarvittaisiin kiireesti nyt kamfertti-ruiske
käsivarteen, joka reipastuttaisi
sydämen toimintaa, sillä se toimii ko­vin
laimeasti, lyöden toisinaan ja ol­len
välillä toimeton; mutta kun puut­tuu
välfheitä, jolla sen aptaisi. V i i ­mein
saimme vankilanjohtajan ylös
luoksemme. Sanoimme Allin olevan
kovin sairaan ja sairaanhoitaja pyysi
saada? kuumaa vettä heti ja lääkärin
niin pian kuin mahdollista. Kuumaa
vettä saimmekin aivan heti, mutta,
vain pesuvadillisen. Sekin kyllä oli
tyhjää parempi ja sairaanhoitajan
määräyksen mukaan Allin käglet pan­tiin
siihen. Jonkun ajan kuluttua tu­li
lääkärikin. Silloin vaikein osa koh­tauksesta
jo olikin ohi, eikä lääkäri
tehnyt enää muuta kuin totesi sai­rauden
olleen ranmppikohtauksen ja
koska se näytti menevän ohi, antoi
hän vaan sairaalle rauhoituspillerin.
Samoin hän antoi meille kaikille sa­manlaisen
pillerin, käskien käydä le­volle,
luvaten tulla käymään huo­menna
uudelleen. Kaikkiaan oli tä­mä
ramppikohtaus kestänyt toista
tuntia ja pani se varmasti meidät
kaikki ajattelemaan kuinka lähellä
meitä kuolema voi vaania joka hetki.
Oltuamme lähes kolme kuukautta
vankina, meille muistui mieleemme
suomalainen Maria Agerblom. Ah,
ollapa hän täällä joukossamme, niin»
kyllä hän varmasti paon järjestäisi.
Mekin aloimme keskustella asiasta j a •
Noin parin kuukauden kuluttua
johtaja tuli ja muurilaastilla tukki
reiän, josta kirjeenvaihto kulki. Vie-kirjeitä
vaihtaneet toisilleen Erristin läpä hän pani veljensä vartioimaan,
viedessä ruokaa hänen selliinsä ja että se saa rauhassa kuivua. Julian- suunnittelimme jo, että kuinkahan me
pian hän järjesti kirjeenvaihtonsa na isk# silmää toisille tytöille ja kun saataisiin sinne rautasaha, jolla sahat-ylös
meidän osastolle. Toisen ja koi- vartija lähti pois, niin hän suurensi täisiin ristikot poikki, josta sitten
mannen eli vinttikerroksen välissä
lattiassa oli lämpöjohtoputkien ym­pärillä
aukko, jota Julianna vähän
suurensi ja siitä aukosta alkoi käydä
kirjeenvaihto. Kohta innostui myös­kin
tovereistani pari rohkeinta ja al­koivat
kirjoittaa vastauksia alhaalta
tuleviin kirjeisiin, saaden pian vaki­tuiset
kirjeenvaihtotoverit itselleen.
Erään kerran ihmettelimme toises­ta
kerroksesta kuuluvaa erikoista ään­tä.
Tytöt kysyivät sitä ja saivat vas­tauksen,
että eräässä huoneessa-toi­sessa
kerroksessa säilytetään ihmisiU
tä takavarikoituja väkijuomia, ja et­tä
eräs vanki on taitava avalmenteki-jä.
Ja niin olivat pojat käyneet oma­tekoisella
avaimella tullaamassa talon
reijän entiselleen. Kertoipa hän ker- köyttä myöten olisimme laskeutuneet
ran, että Ernst oli ollut hänen luo- maahan ja sittenhän se olisi ollut taa-naan
yöjalassakin. Avaimentekijä sen tilaisuus yrittää siitä lähteä, meil-oli
taasen kunnostautunut. lä kun oli omat vaatteet päällämme.
Muuten oli masennus ja alakuloi- .Auto olisi myös täytynyt olla valmii-suus
alkanut vaivata meitä, vaikka y- na^ jolla olisi päässyt jonkun matkaa
ritettiinkin aikaa kuluttaessa seurus- pois siitä kaupungista. Mutta-.suun-lua
pitää yllä keskenämme. Usein nitelmamme keskeyt)d kun eräänä
järjestettiin ohjelmallisia illanvietto- sunnuntai-iltana tultiin sanomaan,
ja, jossa jokainen koetti esittää lau- että tunnin perästä on meidän-oltava t
lua ja mitä kukin taisi. Kii^eenvaih- valmiina - matkallei Iiihtics^mme>
to oli myö',skin erittäin vilkas Cana- pyysimme^vankilan- johtajan näyttä-dan
puolelle ja myöskin New'Yiörkis- mään-meille -vankilan^ mutta .sitä h ä n .
sa olevien tuttavien kanssa/ vankilan
puolesta kun sai kirjdtuoret ja pape­rit.
Siirtolaispoliisit usein kävivät
meitä yksityisesti kuulustelemassa.
ei tehnyt.- Hänen rouvaansa kiitte­limme
hänen h3rvyydestään meitä
kohtaan. Hän oli käypyt meitä useia'
katsomassa ja toimittanut meidäa
Myöskin kaupungissa vierailevia ute- pikkuasiamme, ostaen ruokaa, kor-