Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 29, 1942

              GOD OS KUOLEMANKIELISSÄ
Kun kaksintaistelu täten d i onnel-
Usesti päättyn>t, kannettiin Henry
Curiis ja God Twalan majaan j a n i i ­aa
seurasin heitä.
Molemmat ystäväni olivat kävin
heikot verenvuodosta ja nionista k a u ­heista
iskuista, jotka he olivat saaneet
taistelussa, ja itsekin olin perin;kur-jaisa
kunnossa. Olen tosin jotenkin
^tkeätä miestä mielestäni j a .kestän
kutakuinkin paljon lamaan m a i e -
mättä — se kai johtuu siitä, e t tä met­sästäjänä
olen käynyt' kovan j a hy-
^in koulun, ja siitä,.ettei ruumistani
liiat lihat rasita — mutta ä n ä iltana
otti sentään kovalle. Olin kauhean
uux-uksissa, ja kuten aiiia, kun olen
väsyksissä, alkoi vanhaa haavaani,
jonka kerran sain jalopeuralta, pa­kottaa.
Huh, kuinka se saattoi minua
raivata! Entäs pääni! Sitäkin k i -
\-isti kauheasti aamullisesta iskusta,
jolia oli vienyt minut tainnoksiin.
Lyhyesti sanoen: varsin surkea o li
se kolmikko, joka sinä yönä makasi
Twalan majassa. Mutta saimme k i i t ­tää
onneamme siitä, että ylipäänsä
ollenkaan olimme hengissä, j a kum­mallistahan
se olikin.
Fulata — tuo nuori tyttö, jonka
hengen olimme peljistaneet— o l i tar­joutunut
palvelukseemme eikä tietä­nyt
miten kyllin osoittaa kiitollisuut­taan.
Hänen avullaan meidän onnis­tui
päästä rautapaidoistamme. J a mii-tä
näytimmekään, kun olimme saa­neet
ne vitamme. Olimme niin run­nellut,
että tuskin saatoimme sormel-lanune
koskettaa ainoatakaan eheää
paikkaa ruumiissamme. Varsinkin
olivat GoTd j a Curtis kurjassa tilassa.
M u t t a Fulata tiesi keinon. Hän toi
muutamia murennettuja \iheriäisiä
lehtiä, jotka tuoksui\'ät väkevälle. Ne
hän asetti kipeille paikoille, ja ne aut­toivat
erinomaisesti. Entäs haavat ja
naarmut! Minä olin niistä päässyt
jotenkin vähällä, mutta Godin "kau­n
i i n valkoisen säären" o l i keihäänpis-tos
lävistänyt pohkeen kohdalta, ja
Curtis o l i saanut kauhean syvän vaon
poskeensa Twalan sotakirveestä.
Kuten ennen olen maininnut, oli
Oodissa vähän lääkärin \ikaa, ja nyt
hänellä oli y l l in kyllin työtä. Hän
sai neuloa yhteen sekä Curtisin että
omat haavansa ja hieroa niihin pa­rantavaa
voidetta, jota hänellä oli lip­paassaan.
Heti kun tämä työ oli suoritettu,
toi Fulata meille maljallisen voima­kasta
lihalientä, jonka hän oli keittä­nyt.
Ja sekös maistui! Ahmimme
liemen yks kaks ja heittäydyimme sit­ten
pehmeille nahkapeitteille, joita o l i
levitetty pitkin kuninkaanmajan lat­tiaa.
Siinä nukkui siis Tvralan omal­la
vuoteella.mies, joka oli surmannut
Twalan. Niin kummallisesti saattaa
käydä maailmassa.
tämä johtui, sillä M r s . Drayton puhui
hyvin ystävällisesti.
"Olet siis Howardin uusi ystävä.
Olen mielissäni että poikani on ihas­tunut
niin siivoon t)^töön. Rakastan
Hawardia enemmän kuin ketään muu­ta
maailmassa ja olen valmis hänen
eteensä tekemään mitä tahansa."
Jos Mrs. Drayton n o i i f rakasti poi­kaansa,
oli ihme että hän oli valmis
antamaan hänet jollekin tytölle^ I l ­lan
kuluessa äiti sentään kertasi mo-nasii,
kuinka ei mikään tekisi häntä
niin onnelliseksi k u in nähdä poikan­sa
menevän avioliittoon mitä pikem­min
sen parempi. Oli jo myöhäinen,
joten Draytonit pyysivät Celestineä
jäämään heille yöksi. Nähtyään kau­niin,
puhtaan huoneen, Celestine ei
todellakaan voinut kieltäytyä, sillä
Pienessä ilmattomassa kopissa Gellet-tiea
luona ei ollut hauska nukkua.
Hän siis soitti ravintolaan ja sanoi
tulevansa vasta aamulla.
Yöllä hän heräsi äkkiä kuullessaan
jonkun kääntävän ovennuppia. Hän
vavahti, vaan kun ei kukaan tullut
^^^le. vaipui hän uudestaan uneen,
auraavana aamuna hän e i oUut oi-varma
oliko hän kuullut keskus-
^*«a oven ulkopuolella tai oliko se
^ ollut varoittava uni. Keskustelu
"^ni jotenkin näin:
koeta mitään- sellaista, poika­ni.'
^
"^aan kun hän on kerran täällä,
miksi en s a i s i '
"Odota hetkinen — älä tämän ty-
°" ^nssa käytä tavallista menettely-
Muista, että jos haluat sääs-
^ya. tauiiset %-aimon, lafllisen vaimon,
^«^tken tyydytystä: Jos pel-
« t^* *y^ön, joka nähtävästi
_ kerrassaan mitään miehistä,
P'^^ kaikki aikeemme."
-^'o, niin, äiti. ehkäpä tiedät mikä
parasta.-'
Aamulla pelko, joka oli tästä kes­kustelusta
johtunut, haipui Celestinen
mielestä, kun Mrs. Drayton nousi
niin aikaisin ja valmisti hänelle hy­vän
aamiaisen. Hovvardkin oli hereil­lä
ja antoi Celestinelle kyytiä ravin­tolan
eteen. Gelletteilla ei ollut mi­tään
sanomista kun tyttö puhui muu­tostaan
— ymmärsiväthän he, ettei
Celestinelle ollut oikein mukavaa a-sua
niin sullotussa perheessä. Liet­tualainen
tarjoilijatar sen sijaan, näh­dessään
Celestinen astuvan laukkui­neen
Howardin autoon, myhähti hal­veksivasti.
"Niinkö pitkälle ovat asiat men­neet.
Kyllä saat tätä katua, ole var­ma."
Muutaman päivän perästä Tonia
sentään alkoi ajatella, että ehkäpä
Celestine oli ottanut tämän askeleen
yksinäis3rydes3ään ja- ikävyydessään,
koska hänellä ei kaupungissa ollut
muita ystäviä. Hänen olisi täytynyt
aikaisemmin tälle tuntemattomalle ty­tölle
tehdä seuraa, ehkäpä hän oli
ollut liika tyly ja epäystävällinen.
Sen tähden hän sanoi Celestinelle:
"Huomenna en tule työhön ja si­nulla
kun on iltapäivä vapaana, niin
tule meille. Ennenkuin sidot itsesi
iankaikkisesti tuohon otukseen sinun
pitäisi tuntea muitakin ihmisiä.'
" K i i t o s kutsusta — kyllä tulen
mielellänikin teille", naurahti Celes­tine.
"vaan mistä sinulle on tullut kä­sitys,
Tonia, etten koskaan ole miiita
miehiä tuntenut? Kotona minulla oli
eräs ruotsalainen merisotamies, joka
oH minuun hirveästi rakastunut, v^ian
koska olin hänet tuntenut lapsuudes­ta
saakka, kohtelin häntä kuin veljeä-
"Parasta olisi että menisit takaisin
hänen luoksensa ennenkuin kadut lo­pun
elämäsi. ^ N o , odotan sinua huo­menna."
Jatkuu.
Ei ollut helppo heti saada unta,
sillä meitä jnnpäröivistä majoista ja
joka paikasta kaupungista kaikui
äänekkäitä valitushuutoja: kukualai-set
naiset \'alitt»\'at puolisojensa, poi-kainsa
tai veljiensä surmaa. Sitä oli
vaikea kuulla. Viimein noin sydän-yön
aikana — kävi hiljaisemmaksi.
Vain silloin tällöin kuulimme vihlai­sevan
ulinan, joka tuli majastamme,
aivan läheisyydestämme.
Se oli Gagul, joka i t k i Twalan ruu­miin
ääressä.
Vähitellen sulkeutuivat viimein yä-sjTieet
silmäluomeni, mutta kerran
toisensa;peraän heräsin hätkähtäen
näin unta, että taistelu taas oli käy- *
mässä, että uudelleen taistelin uljai­den
"valkoisten" keskellä.
Päivän koittaessa kuulin, että mo­lemmat
toverini olivat nukkuneet y h ­tä
huonosti kuin'minä. Curtis oli
kuitenkin jotenkin reipas, vaikka hä­nen
ruhjottua poskeansa kivistikin
kovin: mutta Godin laita oli hyvin
huonosti, hänellä oli kuumetta, hän
houraili ja — mikä-oli pahinta, hän
sylki verta, hän oli nähtävästi saanut
jonkun sisällisen A-amman.
Kahdeksan ajoissa tuli Infadus
meitä tervehtimään. Ihme kyllä, ^ i
tämä sitkeä, vanha soturi näyttänyt
olevan millänsäkään edellisten päi­väin
lukuisista vaivoista. Ja kuiten­kaan
hän ei ollut koko edellisenä yö­nä
silmäänsä ummistanut. Hän pu­risti
sydämellisesti käsiämme, mutta
näin selvästi, että hänen käytöksensä
Curtisia kohtaan oli aivan toisenlai­nen
kuin meitä muita kohtaan. Näyt­t
i siltä, kuin hän olisi ajatellut: " N i in
te molemmat olette vain ihmisiä, mut­ta
Inkubu on vähintään puolijuma­l
a ! "
Sittemmin sain tietää, että se oli
kaikkien kukualaisten yksimielinen
käsitys uljaasta ystävästämme. Ei
kukaan kuolevainen voi taistella, n i in
kuin hän oli taistellut, arvelivat sotu­rit,
jotka olivat nähneet hänen soti­van.
Ja vielä vähemmän saattoi ku­kaan
ihminen päälle päätteeksi kaa­taa
Tvvalan, maan väkevimman mie­hen.
Inkubun ja Twalan välinen kaksin­taistelu
ja isku, joka katkaisi hirviön
pään, ei ikipäivinä haihdu kukualais­ten
mielestä. Jo taistelun jälkeisenä
päivänä oli Curtisin väkevyys tullut
sananparreksi heidän joukossaan, ja
kun he oikein tahtoivat ylistää jotain
voimannäytettä, kutsuivat he sitä I n -
kubu-iskuksi.
.Aamupäivällä suvaitsi Ignosi, —
kuningas Ignosi aioin sanoa — käy­dä
luonamme. Kun näin hänen hen­ki
vartijainsa saattamana lähestyvän
majaamme, muistui ehdottomasti
mieleeni päivä, jolloin hän ensi ker­ran
astui talooni. Siitähän oli kulunut
vain muutama kuukausi, kun "pitkä,
kookas zulu" Durbanissa kolkutti o-velleni
j a pyysi minua ja tovereitani
ottamaan hänet palvelukseemme. Ja
nyt hän oli suuren rikkaan maan k u ­ningas!
-Terve sinulle, kuningas!" sanoin
nousten seisomaan.
- N i i n , Makumazahn, nyt olen siis
Uilhit kuninkaaksi — teidän avullan­ne.'
Sitten hän kertoi minulle, että
kaikki kävi mainiosti; pian hän aikoi
panna toimeen suuren juhlan, ja sii­nä
hän tahtoi näyttäytyä koko kan­salleen.
Entä Gagul! Miten aikoi Ignosi
menetellä hänen suhK^nsa?
"Hän on maan pahahenki", .sanoi
Ignosi. "hän ja kaikki muut noita-akat
joutuvat kuoleman omiksi".
**Niin, mutta toiselta puolen tietää
hän asioita, j o i ta «i kukaan muu tuu-
/ ne"", arvelm minä.
"Tarkoitat, että hän tuntee "noi­den
kolmen mykän^' salaisuuden»
tuolb, kuningasten lepokammioilla
*Niin, j a sitäpaitsi hän tietää, mis­sä
timantit ovat. Älä unhoita lujxi-ustasi,
Jgnosi! Salli Gagulin n.äyt-taä
meille tie kuningas Salomon kai­voksille,
ennenkuin haoct surmaat!"
"Minä en koskaauvluovu sanastani,
Makunuoafan! * * sanoi entinen pai veli -
jant Ja puristi kättäni.
^ Godin terveys oli tuiki huonolla
kannalla. ?Hän houraili kovasti, ja
haaväkuume poltti ^kutn tuli hänen
suonissaan. Neljäsviisi päivää hä­nen
henkensä väikkyi elämän j a kuo­leman
Ällillä, ^ ä kukaan meistä
luullut hänen toipuvan. Mutta Fula­ta
taisteli sitkeästi h ä n ^ henkensä
puolesta. Nuori kaunis kukualais-tjrttö
hoiti Godia Uikuttavalla huolen­pidolla.
Päi\'äkaudet hän istui hii­nen
vuoteensa ääressä, ojensi hänelle
\nrvoittavaa juomaa, pyyhki häiu-a
kuumeisia otasaansa ja huiskutti ne­näkkäät
kärpäset pois hänen poskilr
taan. Ensimmäisinä öinä tahdoimme
Curtis ja minä x-alvoa hänen kan.>;-
saan, mutta hän osoitti selvään, että
olimme vain hänen tiellään, ja me
uskoimme sairaan hänen huostaansa
— me olimme nähtäviisti liian kömpe­löt
sairaanhoitajiksi kehMtaksemme.
Hän yksin toivoi, kun kaikki muut
odotti\'at loppua. "Hän ei kuole", sa­noi
hän uudelleen ja yhä uudelleen.
"Hän ei saa kuolla."
Viidentenä päivänä sen jälkeen kun
God oli sairastunut, menin illalla
myöhään tavallLsuuden mukaan kat­somaan,
miten hän jaksoi, ennenkuin
menin levolle.
Hiljaa ja varovasti hiiviin majaan.
Lamppu valaisi himmeästi Godia, hän
makasi hiljaa kuin hiiri eikä heitte­lehtinyt
edestakaisin vuoteellaan, ku­ten
hän oli tehnyt edellisinä vuoro­kausina.
Minä säikähdin, nyt on kaikki lo­pussa,
ajattelin. Ja rinnastani koho­si
nyyhkytyksen tapainen houkaus.
"Sss! Sss!'" kuiskasi Fulata, joka
istui pimeässä nurkassa Godin vuo­teen
takaria.
Minä astuin varpaillani vuoteelle
j a näin nyt, ettei hän ollut kuollut.
Hän nukkui rauhallisesti ja tervettä
unta pitäen lujasti kiinni Fulatan
hennosta kädestä laihoilla, valkoisilla
sormillaan. Sairaus oli toisin sanoen
saanut uuden edullisen käänteen,
Kahdek^ntoista tuntia God näin yh­teen
menoon nukkui ja koko ajan —
kolme neljäsosaa vuorokautta — istui
nuori tyttö hänen vieressään. Hän
ei liikahtanut paikaltaan, c i edes UHT-kaltanut
vetää kättään pois; olisihan
hän voinut siitä herätä. Kuvailkaa,
mitä kärsi tyttöraukka, väsynyt ja
nälkäinen kun o l i ! Kun God viimein
heräsi, oli Fulata niin kankea ja uu­punut,
että hänet täytyi kantamalla
viedä pois.
N i i n pian kuin kuume oli ajeltu
ovesta ulos, kävi G<xl!n paraneminen
loistavasti- Kun hän oli tullut aivan
terveeksi, kertoi Henry Curtis hänelle,
kuinka paljosta hänen oli kiittäminen
Fulalaa. Silloin nousivat Godille l i i ­kutuksen
kyyneleet silmiin- Hän
nousi heti ylös j a pyysi minua tule*
maan kanssaan: hän tahtoi mennä
kiittämään Fulataa — minun tuli o l ­l
a tulkkina.