Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 30, 1937

              Täysi-ikäinen
I
(Jatkoa)
"Soh, soh, Milja, sellaisista asioista
ei puhuta enää..."
"Ei puhuta enää! Miksi ei niistä
saisi puhua? Ei se ollut sillä peitet-.
ty, että saatiin se petos julki ja uudet
vaalit toimitetuksi, sillä lista No. 3
sai silloin epäluottamuslauseen ja jo­kainen
kunnon kansalainen näki sillä
listalla suden lammasten vaatteissa.
Vielä tänään te todistatte minulle, isä,
kuinka : raatelevainen susi hyökkää
lammastarliaan, tietäen vartijan ole­van
poissa. Ette häjpeä harmaita
hiuksisuine, ettekä hyvää nimeänne,
siroittessanne-; eri^uraisu^
soiden Väliin, puölisöldeii, jotka 'Ovat
rehellisen ihntiisyyden merkeis^ yh­distyneet
ja taistelevat jokapäiväisen
leivän edestä tehden työtä, mutta kui­tenkin
kärsien. Voittiko soloin toi­voa
niihun äänestävän teidän tistaa^
ne — teiUe körk€Ämpia korkoja^^?^^^^^
Miljan ääni oU jo;kohonnut ja se
katse, niinkä hän I6i i^än
män puoliksi. kohoutumaaii tuolis-
'taan.,
"Korkeainp^|.k6riU>jä ~
Eihän ole^kysyinj^sessä. korot, e i ^
myöskpin:^6le; tärkoH häiritä
teidän^ ^ . [ ^^
että b}isit&liMWsiy s^^
kuisen tervettä!Järfceä; j
voinut tä<s^:^k^^
kx)hottava^i voin^^i H ; eitä sinuun
olisi j^myt^ed^tipf^ .
t p n yr|tiäin^^:er:to
saa. Liiuli^o^s^^
isäsij olisM: l^skaa^ asemaa,
jos olisin .aina telöijrt sälu^sa
työtä J a ; juossut ä i p ^
lap^enif sitä pitää i t ^ ^ ^
tää jäk^n jotain saa^cniiii
se pitää.- Siinä öii koko ihnuselätnän
salaisuus/' = •
"Niin juuri, sitä omastaan kiinni
pitämistä on kai tämäkin, että minä­kin
tulisin siinä auttamaan. Mutta
koska minulla itselläni ei ole mitään
kiinni pitämistä, niin uskon teidän
myöntävän, miten järjestönäkin se
olisi — suorastaan naurettavaa. Ei
isäni, niinkauän kuin minulla ei mi­tään
ole, en petä itseäni jä jos mi­nulla
joskus jotain olisikin, niin tiedän
että en ole sitä pelkällä työnteolla
ansainnut..
"Omalla työlläni olen minäkin an­sainnut
omaisuuden, väi uskallatko
väittää vastaan, ettei niin ole? Tein
joskus raskastakin työtä tehtaissa,
enkä kuitenkaan koskaan vetän3rt vii­vaani
sosialisteille.*'
"Miten valitettavaa, että ette tun­tenut
omaa paikkaanne, vaan tahdoit­te
olla p J E u r e m p i . . . " ' .
"Vaiti, älä puhu sellaista, mitä et
tiedä!»
"Mitäkö en tiedä! Tiedän sen,
että työllään itseään elättävä ei saa
halveksia työtään, vetämällä vu-vettä
ja perunoita, sekä tuo puoli lei­pää.
Mies oU kyllä tienestissä, vii­dentoista
dollarin kuupalkalla, mutta
siitäkin summasta vie hän aina tilin
saatuaan suurimman osan koiratorp-piin,
yhdessä vaimonsa kanssa juo­den
ja iloiten, kuten hänen tapansa
on sanoa.
Mutta sittenkin tuolla vaimolla oli
sentään, jotain sellaista, jota minulla
ei ole, nimittäin iso nippi^ Jeesuksen
ja neitsyt-Marian kuvia, joita hän
näyttdi minulle, käärien sitten ne hy­vin-
huolellisesti -lukittuun' arkkuun,
jossa tosin eknritään jmiutasäflyttä-p>
ist&:ollptfeflan:» : ^ ^. ' ' -
vansa väärään listaan—ja siinä se!"
Miljan sanottua näin, nousivat mo­lemmat
ylös tuolistaan, katsoivat
toisiansa silmiin kuin kaksintaisteli­jat.
Isän asettaessa "knallia'^ j ^ -
hänsä ja ottaessaan pari askelta ovel­le
päin, kumartui Milja ottamaan An­nelia
jälleen sylimsä. Anneli vilkuili-kin
kumpaakin heistä, tunnustellen
m3n:skyä ilmassa.
"Niin, nyt todellakin toivon, Milja,
että smäet menisi äänestämään, sillä
tiedän nyt, mihin sinä merkkisi jät­täisit.
Ole vain poissa, se on paras."
^'Antakaa anteeksi isä, d minun
tarkoitukseni ollut ajaa teitä pois,
mutta käsitätte kai, että te ja minä
kuulunune eri ryhmään, tässä niin­kuin
muussakin."
Hiljaa paukahtaen painui ovi kiin­ni
ja kauppias Salo oli kadonnut.
Ulalla, kun miehensä tuli kotiin,
kertoi MUja isänsä käynnistä ja sii­tä
"tärkeästä asiasta", sanoen lopuksi
nauraen:
"Nyt tulen minäkin mukaan uur­nalle
ja saammepa sitten nähdä, oliko
siitä mitään apua."
"No, sehän on selvääkin! On'oi­kein,
että tulit lopulta siihen päätök-seen,
sillä alanpa jo mmäkin uskoa,
että meidän puolellamme ovat suuret
mahdollisuudet voittaa, koska isäsi-km
käväisi tääUä. Hän kyllä tuntee
tilanteen, ole vanna siitä. vHeikäläiset
saavat haukotella pahemman kerran,
jos meinaavat pysytellä tasaväkisinä
työläisten kanssa. Tänä- vuonna on
suuria kys3nnyksiä eduskunnassa, ku­ten
olet huomannut Ididista ja voi
hyvinkin käydä niin, että minäkin
pääsen vielätakaisin valtiolle työhön
— tietysti siinä tapauksessa, että mei­dän
heiniämme on enemmän eduskun-taladossa.
— Toivo juuri sanoi, ettd
hänenkään vaimonsa kai tulisi äänes?
'tämään, mutta kunhan sanon, että
sinäkin lähdet, niin uskon varmasti,
että jo lähti..."
V Seuraavana päivänä olikin suuri
nuorten parien lauma, kokonaista
kahdeksan perhettä, jotka iloisina ja
toivorikkaina saapuiyat vaaliuur­nalle,
ilman pienintäkään epäröintiä,
mihin listaan sen tärkeän puumerk­kinsä
vetäisi. Varmaankin ne toimis­ton
rillinenäherrat näkivät jo kaukaa
että tuossa on koko sakki toivottomia,
mutta d kelvottomia.
"Niinikuin sainoin, tiesi isäsi erino­maisesti
asiain tilan. Me olemme voit­taneet
tässä kaupungissa, d töim niin
suuresti^ vain muutaman äänen erol­la,
mutta petrataan jaiadiossa on lo­pullinen
tiedotus tätä iltana."
"Siis oli minunkin puumerkkini
jonkun arvoinen jo täällä kotona",
ja Miljan mielen täytti ennen tui^te-maton
mieiihjrvä....
Jäiinitt3meii]ä istuivat .molemmat
aviopuolisot sohvalla, nojaten toisim-sa
ja: kuunnellen "kaksilla korvilla"
tuota niin suurta ja tärkeää uutista
— itsenäisen Suomen ensimäistä so­sialistista
vaalivoittoa.
"Hurraa! Hurraa! Hurraa!" kuu­luu
joka puoldta ja hekin yhtyvät
siihen kaikesta sielustaan, pusertaen
toistensa käsiä riemuissaan^ Hiljai­suudessa
he antautuvat moniin valoi-^
siin tulevaisuuden toiveisiin — jotka
kuitenkin yhä uuddleen jättivät ja
pettivät. Vähän päästä he huomasi­vat
olevansa paljon kauempana pää­määrästään
kuin koskaan ennen...
Kirj. Vlla
Öy^OTlPOLKUNl tuttUy^m^^ muUe,
se arvoton, halpa, on kaiketi muille.
Sitä muistella mielellä vieläkin tahdon,
sen muistoissa löydän viihtyisän kehdon.
Aina muistan tuoH polun, pienen surun harmaan,
lapsuuden leikit, nuoruuden armaan.
Paljasjaloin juoksin mä polkua tuota,
löin varpaani kiveen — nyt verta se vuotaa!
Äiti räsyä jalkaani hellien laittoi,
lohduttaa tahtoi, mieliksi haastoi.
Kiukkua äidille puhisin tuosta: ,
'Ei naapurin Kallen tarvi perässä juosta!"
Pian sovinto äskeiset riidat :SfoHti,
ystäville onnelan kellot taas soitti.
* Piklajarimarjoista helmet jo tehtiin,
hatuksi muovailtiin syksyn lehti.
Aika se vierii, vuosia karttui, '
Kaijakin lapsesta neidoksi varttui.
Käy polkua kahden taas Kalle ja Kaija,
lempi rinnoissa sykkii ihmisten lailla.
Monet valat vannottiin polulla tuolla:
"Täällä me tahdomme elää ja kuolla!
Tänneonnelan raivaamme yhteisvoimin,
elon kangasta kudomme kultaisin loimina*
Vaan kohtalo on kovaär ja kolkko sen ies,
on Kaija ja Kalle jo nainen ja mies.
Vaikk' tuulentuvat elo hajalleen raastoi,
niin kotipoliin muistot vieV onnesta haastoi.
Jo Kidle ja.Kaija polut kotoiset heitti, -
polun muistot nuo rakkaat rintaansa, peitti.
Kai poikii sä kotoinen lienet jo vainaa—
kuka mrmes^ sun tallais', pois-on Kalle ja Kaija.
VoftaD si6 läyiä
• • . • • ' •••• 'ii-..- '. i--- .. . ..• • • •••• • . i. ••
niinkin, että ihminen joutuu purjeh­timaan
sinne avioliiton satamaan,Jos-;:
sa myrskyt ikuisesti pauhaa, vai kuin­ka
se vanha lauseparsi taas olikaan,
ja näin tapahtui kertomuksemme san­karillekin
L:n kaupungissa, niin että
hekin katsoivat parhaaksi yhdistää
elämänsä avioliiton kahleilla. Ja ei­hän
siinä mitään erikoista ollut, vaan
siinä yhdistämisessä sensijaan kyllä.
Nuori ja arvatenkin onnellinenkin tu­leva
aviopari asteli pappilaan teke­mään
tuota juhlallista ilmoitusta, et*,
tä he ovat rakastuneet toisiinsa ja
aikovat tästä alkaen olla "yl^si liha
ja yksi veri", ja kirkkoherralla ei tie-:
tenkään ollut mitään sitä vastaan.
Niin asia sitten järjestyi ja nuoret
saivat vihkiraamatun avioliittonsa
merkiksi ja divät, kuten ainakin nuo­ret
intohimoisessa rakkaudessa kuher-ruskuukausiaan
kunnes — eräänä
päivänä nuorelle ja rakastetulle rou­valle
saapui kirje lastensuojduslauta*
kunnalta, jossa sanottiin: " . . . Kos­ka
Te nyt, pastorinkansliasta tehdyn
ilmoituksen mukaan, olette menneet
naimisiin, niin voinette luonnollisesti
ottaa pienen poikanne luoksenne..."
Mitä? Mitä tämä merkitsi? Nuori
rouvahan saattoi odottaa ensimäistä
lasta vasta ensi kesänä. Käsittämä­töntä.
Rouva kääntyi, koska kirjees­sä
niin sanottiin luonnollisesti tuon
viraston puoleen, joka heidät äsken
oli vihkinyt onnelliseen avioliittoon ja
nyt alkaa tekemään tällaisia perättö­miä
ilmiantoja ja häiritsemään nuor*
ten avioelämän rauhaa. Kirkkoherran
virastossa luonnollisesti edelleenkin
pysyttiin kannallaan ja selitettiin, «t-tä
kyllä teillä on sen ja sen niminen
ja silloin ja silloin syntynyt lapsi ja
{nuori rouvamme taas selitti, että ei
Mndlä ole koskaan lasta ollut «ikä
vielä ole aivan varmaa tietoakaan,
koska on ennätetty vasta äsken men­nä
naimisiin. Mutta selkisihän asia
vihdoin. Nuori rouva muisti, että
vihkiraamatussa oli hänelle merkitty
väärä syntymäpaikka eikä^se aika­kaan
aivan tarkka ollut. Silloin sel­kisi
asia itselleen rovastillekin. Hän
olikin saattanut väärän ihmisen avio­liiton
satamaan, eikä suinkaan tämä
hänen edessään oleva nuori rouva ol­lutkaan
mikään "rouva^', vaan oikea
viaton immyt, neitonen, joka vain
erehdyksen kautta oli joutunut itse­kin
luulemaan itseään "rouvaksi", ja
se pojan äiti ei edes itse tietänyt, että
hänet oli saatettu avioliiton satamaan,
eikä taida edes vieläkään tietää. No
selkisihän asia loppuijen lopuksi i l ­man
vaikeuksia, koska molemmilla
naisilla oli täsmälleen sama nimi ja
ammattikin, ja S3mtymäpaikka vain
eri sekä ajassa hiukan eroa ja nuor­ten
avioelämä tuli täysin lailliseksi ja
se. uhkaava^ ukkospilvi, joka lasten-suojelulautakunnan
kirjeen mukana
kulkeutui heidän elämäänsä, kulkeu­tui
jälleen pois; Ja tietämämme mu­kaan
he elävät erittäin onnellisina jäl­leen.
Mutta tunnemme itsemme hiukan
epävarmoiksi, sillä eihän sitä tiedä
kenen kanssa meidätkin on satuttu
vaikka vihkimään ja jos se tuntema­ton
"rouvamme" yllättäisi meidät kä­velemässä
iltaisin heilamme kanssa
vaikka L:n kaupungin Aleksanteril­la,
niin siitä olisi varmaan oksat pois.
f
Herra varjelkoon ja^, suojelkoon
meitä, ainakin allekirjoittanpttä j6u- '
tumasta tietämättäni naimisiini
Huomioitsija (S>S.)