Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 10, 1948

              Märkä kukkaispaperi painetaan kupin
kylkeen j a pyyhitään paperi pois. Ohut
kalvo, Joka jää kupin päälle, palaa u u ­nissa
j a kukka jää. Raidat lautasten
reunoihin taas syntyvät lautasen pyö­riessä
j a tytön pitäessä pensseliä. Myös
saatiin koristeita yksinkertaisesti lei­masinta
käyttäen.
Jos enemmän taiteilijansilmää vaadi­taan,
niiltä tytöiltä, jotka maalaavat
k u k k i a lautasiin. Se on kuitenkin jo n i in
rutiinityötä, että on muutettu urakka­palkalle,
yksi teevati 2:65. Siinä ei
taiteellinen taso ennätä paljoa nousta,
jos kuukausipalkkansa tahtoo pitää elä-ttnisrajan
yläpuolella. Seuraava aste on
hienojen kalustojen maalaus j a kultaus,
sellaisten kahvikuppien jotka maksavat
valmiina 1,800 mk. pari. K a u n i i t kirk­kaansiniset
kahvikupit on maalattu vaa­leanpunaisella
värillä, uunissa väri muut­tuu.
E n tuntenut olevani kotona niin kal­liiden
kuppien seurassa, pelkäsin hel-mojeni
tekevän pahoja, ja s i k s i . k i i r u h -
dammekin vielä ylemmä, kaikkein kor­keimpaan
taidekerrokseen. Siellä oli
olympolainen rauha, rimapanellit eris­tivät
taiteilijoille työrauhan. Saimme
tilaisuuden kurkistaa taiteilija Schilkinin
ihania töitä — j a tein kauhean munauk­sen.
Hänellä oli tekeillä pantteri, jota
l u u l in ilvekseksi! Syy oli yksinomaan-hajamielisyyteeni,
kyllä ne tavallisesti
erotan toisistaan.
Olipa kuitenkin vielä yksi kerros, y h ­deksäs.
Sinne valmistuu tehtaan museo,
niihin kerätään kaikki tehtaalla valmis­tetut
erikoisuudet sekä myös ulkomais­i
en tehtaiden posliinitavaranäytteitä.
Siellä on mm. ensimmäisenä työpäivä­nä.
20. 10 1874, valmistettu lautanen,
j a jos ei siitä vieläkin pihvi mais­tuisi,
olisi se pihvin eikä lautasen syy.
\'ielä on mainittapa posliiniset koris-le-
esineet, j o i ta eri taiteilijat suunnittele­vat.
Se o l i varmasti hauskaa työtä. K u k ­ka-
asetelmia, kaloja, tipuja, koiria —
nuitta ajatelkaa, mikä puute: ei yhtään
ainutta savikukkoa koko tehtaalta löy­tynyt!
Puut^, joka tuotantokomitean
olisi otettava pohdittavakseen!
Raaka-aineista ei tehtaalla ole sanot-iavasti*
puutetta, tehdas käy täydellä k a -
j^asiteetilki. Tehdas tuottaa vuorokau­dessa
mm. 55,000 lautasta, 45,000 pa­r
i a kahvikuppeja, TO.OOO kulhoa jne.
'Iästä tuotannosta menee ulkomaille
n o i n 2'3, vain l '3 jää kotimaisille
niarkkinoille. Siitäpä johtuukin kahvi­kuppien
puute kaupoissii, eikä suinkaan
lohtaan laiskottelusta.
Minkälaista on sitten tällaisessa teh-taassa
työskentely? Raskasta työtä suu­reksi
osaksi, ja eril^oisesti naistyövoi­m
a n käyttö myös näissä raskaissa töissä
o n virhe, johon tuotantokoniitea on
kiinnittänyt huomiota. Tehtaalla on y l i
SOO miestä j a noin 1.500 naista työssä,
lyö on urakkapalkalla, vain noin 5 pro­senttia
työstä tehdään tuntityönä.
Vanhii puoli on, kuten k a i k k i vanhat
tehtaxit, pimeä j a huonosti suunniteltu.
Tusi puoli on valoisa ja avara, mutta
senkin rakentamisessa on ilmanvaihto­kanavat
unohdettu, joten tuuletus ei ole
ensiluokkaista.
Missään muussa tehtaassa ei kuulem­ma
ole sellaista turvallisuustarkastanioa
k u i n .\rabian tehtaalla. Turvallisuus-tarkastaja
.\ho. joka on ollut tehtaan
tyiiläisenä noin 30 vuotta, tutkii k a i k ki
1 yiiprosessit ja tekee ehdotuksia turval­lisuuslaitteiden
i>aranlamisesta. Jokai­sesta
onnettomuustapauksesta tehdään
kuulustclu|Hiytäkirja. Onnettomuudet o-
\ a t ylcensii lieviä, joista ci tulo iLsoita
,s;iirasjiiiivi;i. multa niiden lukumäärä
o n a i k a korkea, \ i i n i c vuonna oli näitä
onnettomuustapauksia 317. niistä suuri
o s a kotimatkalla liukastumisen vuoksi.
SO tapauksessa ei ollut s:uraspäivi;i.
Tehtaalla on kaikkiaan 40 luottanius-mieslä.
heistä toislakvmmentä naisia.
ja kreivin
VEREN VAISTO.
Luxenburgin puistossa, Pariisin sydä­messä,
paistaa aurinko täydeltä terältä.
Suurella leikkiaukealla leikkivät hie-nostolapset
j a varjoisten lehmusten ja
kastanjien alla penkeillä istuvat nuoret
äidit, imettäjät ja lastenhoitajat, varti­oiden
sieviä lastenvaunujaan ja tähyil-len
suurempia holhottejaan, joita juok­sentelee
etäämmällä puiston käytävillä.
Eräällä syrjäkäytävällä, missä vanha
kastanja luo tiheimmän varjon kevään
huikaisevalta auringolta, seisoo maa­laustelineensä
ääressä nuori taiteilija,
kiinnittäen kankaalle valoisaa, auringon
ja väri-ilon kyllästämää maisemaa. Hä­nen
siveltimensä leikkii taitavana kan­kaalla.
Joskus hän pysähtyy hetkeksi
mietteisiinsä, painaakseen tajuntaansa
jonkun edessään välähtäneen värisoin-nun.
Sitten hän jatkaa jälleen työtään
koko sieluineen syventyneenä siihen.
N i i n kokonaan hän on irti ympäristös­tään,
ettei huomaa pientä poikaa, joka
jo kauan on seisonut hänen vierellään
seuraillen hänen työtään ihmetys tum­missa
kirkkaissa lapsensilmissään. Vas­ta
kun pari hänen siveltimistään putoaa,
huomaa hän pojan, joka nopeana kii­ruhtaa
poimimaan niitä maasta, ja kuu­lee
kirkkaan lapsen äänen sanovan niin
hassunkurisen murteelliseti: — S i " l vous
plait, monsieur, että on helppo heti ym­märtää
pojan/olevan jotakin muuta
kansallisuutta kuin ranskalaisen.
•Jokin nuoren taiteilijan sielussa vä­rähtää,
k u n hän katsoo pojan pohjatto­man
tummiin silmiin. Nuo herkät piir­teet
haluaisi kuka taiteilija tahansa
ikuistaa kankaalle,
— Haluaisitko kenties sinäkin maa­lata?
k y ^ y hän pojalta, kun tämä
astuu jälleen entiselle paikalleen seuraa­maan
hänen työtään.
M u t t a siihen ei poika vastaa, vaan
katsoo hämmentynein silmin taiteilijaa.
— Etkö sinä ymmärrä, mitä sinulle
sanon?
Poika ravistaa päätään ja sanoo suo­meksi:
— E n ymrnärrä,' mitä herra sanoo.
Silloin taiteilija kääntyy hämmästy­neenä
häntä kohden.
— Oletko sinä suomalainen poika?
Minäkin olen suomalainen. Enpä olisi
uskonut sinua suomalaiseksi. Tulehan
tänne penkille viereeni, niin juttelem­me.
Oletko sinä ollut kauan täällä Pa­riisissa?
.
— En tiedä kuinka kauan, vastaa
poika.
— Matkustatko sinä takaisin Suo­meen?
Tyi')eht05opimus on juuri uusimispro-sessin
alaisena, erikoisesti on tärkeätä
naisten palkallisen synnytysloman saa­minen
sopimukseen. Nykyinen tuotanto-komitealaksi
jarruttaa komitean työ­tä.
Sen tärkein aikaansaannos on l u ­paus
lastenlinnan perustamisesta, jota
varten on jo tontti, rakennuslupa on
saatu sekä varat luvattu.
.Vloitctoiminta on menestynyt hyvin
etenkin siihen kohdistetun mainonnan
jälkeen. Aloitteentekijä .saa 4 0 ' , ' aloit­teen
luottamasta vuosihyiKly. s t i i , Viime
vuotena oli suurimmasta aloittce>ta tul­lut
18.000 mk.. 500 mk. mak.setaan pie­nimmästä
hyväksytystä ziloitteesta. Jo­kainen
aloitlecnlekijä saa joka tapauk­sessa
kunniakirjan.
Kiertomatka oli pitkä - tehtaan pin­ta-
ala on 12.5 ha. ja kokonaistilavuus
450.000 kuutiometriä, nuitta se kannat­ti,
niin paljon mielenkiintoista siellii nä­k
i .
Kvllä. Kun tulee kesä Suomeen,
saan matkustaa takaisin isän j a äidin
luo.
• — Eivätkö sinun vanhempasi olekaan
täällä?
— Eivät.. Maaherratar ja A r v i i da
vain j a maaherratar on tullut sairaaksi,
eikä voikaan matkustaa Suomeen.
Sinä olet siis sukulaistesi kanssa
, IMiehen silmät katsovat hetken poi­kaa
kuin haluaisi hän saada vastauksen
sille ihmeelliselle tunteelle, joka on v i ­rinnyt
hänen sielussaan. Silloin hänen
katseensa osuu medaljonkiin, joka äsken
pojan kumartuessa poimimaan hänen
siveltimiään maasta oli solahtanut e-siin
hänen pukunsa kaula-aukosta.. Säp­sähtäen
sen tutunomaisuutta hän ottaa
sen käteensä.
— Avatkaa se, herra. E n ole saanut
sitä koskaan auki, eikä Arviidakaan, ei­kä
maaherratarkaan, sanoo poika hy­pähtäen
penkiltä mieli jännityksen v i ­reissä
miehen eteen.
Gustav von Armborgin olemuksen on
vallannut hämminki. Hän asettaa sy­dämenmuotoisen
medaljongin sormien­sa
väliin. Hänen mielensä jännitys on
korkeimmillaan, kun hän puristaa sitä
voimakkaasti. Silloin sen kansi rap­sahtaa
auki ja hän jää tuijottamaan
kahteen tuttuun, rakkaaseen kuvaan.
Niistä hänen katseensa siirtyy pojan
uteliaisiin kasvoihin ja mykkä hiljaisuus
vallitsee heidän ympärillään pitkän a i ­kaa.
— Mistä olet saanut tämän medaljon­gin?
kysyy Gustav von Armborg vii­mein.
— E n tiedä, vastaa poika. Arviida
sanoo, etten saa hukata sitä; enkä antaa
sitä kenellekään.
— Mikä sinun nimesi on?
— Gustav Jahnukainen.
Jahnukainen, toistaa Gustaf von
Arnlborg ja hänen s\'dämensä lyönnit
takovat nopeina muistojen ja arvailu­jen
yllättämänä.
— Mikä sinun äitisi nimi on? ky­syy
hän.
— Katariina, vastaa poika kirkkaasti.
Gustav von Armborg tarttuu lapsen
pehmeisiin käsiin ja hänen katseensa
hyväilee hänen tukkansa tummia kie­muroita.
Syvällä hänen sielussaan vel­loo
kaiken tietämisen polttava halu.
Veren salaperäinen, erehtymätön vaisto
on kuiskannut hänelle ihmeen.. Niin
mahdotonta kuin on uskoa tätä, tietää
hän katsovansa Katariinan lapsen sil­miin.
!Mutta veren vaisto kuiskaa koko
totuuden. Hän tietää katsovansa A r m -
borgien silmiin, omiin silmiinsä ja hä­nen
huumaantuneet ajatuksensa kiitä­vät
totuuden pohjalähteille Halikon ma­jatalon
lumottuihin hetkiin.
— Gustav, kuuluu Arviidan hätäinen
kutsu tämän lähetessä tienkäänteestä
heidän penkkiään. — Olen etsinyt kaik­kialta
kuin mieletön, poika!
Gustav von Armborg on havahtunut
kuin unesta. Pariisilaisen puiston kaik­ki
äänet tunkeutuvat hänen tajuntaan­sa,
riistäen vallan siltä veren vellomalta
musiikilta, joka muutamiksi tuokioiksi
oli huumannut kaikki hänen aisttasa.
Hän nousee hyn^y huulillaan ia kumar-taa
kohteliaasti naiselle, joka huohot­taa
hätäiinnyksissään heidän edessään.
— .Älkää loruko holhottianne. Syy
hänen täällä viipymiseensii on minussa.
Ojen (Justav von Armborg Suomesta.
Selittäkää minulle, miten on mahdol­lista,
että tämii iK)ika. jonka vanhem­mat
luultav.-isti olen tuntenut, on täällä
Pariisissa?
-Arviida tervehtii kunnioittavasti 'kxcx-vi
von Armborgia ja alkaa
ten pieni Gustav eräänä
tunut maaherra Gerardin t ^^
ten hänen äitinsä maahenr*
nien pyyntöjen jälkeen ja
pelossa eräänä yönä kantoi ^ i j ,
herräh taloon, luovuttaen haW
mukaansa tälle matkalle, 53,
poikansa takaisin sitten, kun 5
jälleen koittavat valoisLmmai'
taudin vaarat ja kurjuus.o\-at
— Ilmoittakaa maaherralle etti
v i Gustav von Armborg haluaa
häntä tänään.
— Vien hänelle ne terveL^t. ,
hänen kovasti siitä ilostuvan. siS
on ollut viime ajat hyvin yksikj^j,
nen harras halunsa olisi palata
meen, sillä maaherra tiedoitti
sään, että siellä on kaikki HIL
taas siedettäväksi, mutta ^
kieltänyt häntä matkustamalta
lassa. Hän odottaa lasta ja
, siitä huolissamme.
— Viekää hänelle ennakolta
mät terveiseni, sanoo Gustavia-borg
j a sitä sanoessaan hänen
hyväilee pojan tummia kiharoita.
K u n hän puolta tuntia myöi-astuu
upeaan atelieriinsa pu
kautta, päästäkseen sinne salaa
kään huomaamatta, kuulee hän r
sa salongista kantautuvan iloisia"*
Tällä hetkellä hän ei halualq
Ingeborgia, mutta t u s k i n hän 02
syt sisälle, k u n I n g e b o r g i n viime
na k o v i a pyöreäksi k ä y n y t hahmo
tää oviaukon. N a u r u s t a väänte'
jonka äsken kuultu j u o r u on m
moille, hän tulee G u s t a v i n luo.
- — Olemme o d o t t a n e e t sinua jo
an. JNIinulla on pelkästään nair
ta, mutta tulethan s i l t i seuruste'
kanssamme hetken. Siellä on V
din amerikkalaiset k ä l y t . Heo«
vin uteliaita näkemään sinut, s l
' dän enonsa on myös taiteilija.
— Valitettavasti e n v o i täytti
töäsi. Aion mennä vierailulle,
paitsi, Ingeborg, saat tottua siika
tukseen, että l ä h d e m m e kenties js
kon kuluttua Suomeen.
— Suomeen!
Ingeborg vaipuu pienelle ja"^'"
ja painaa molemmat kätensä teat
elein korkealle p o v e l l e e n.
— E n käsitä. Olet aina sanon^
tet milloinkaan p a l a a takaisin SL'--
Mikä on saanut s i n u t nyt yhtäkkä
luttelemaan. E t h ä n lähtenyt RK
kaan, kun sinua p y y s i n . Entä?
minä ny£ puolestani en l ä h d e . -
ei h u v i t a enää o l l e n k a a n hautaotia
jäiseen Munkkiniemeen. Olen t i i
P a r i i s i in ja juuri tänä kesänä t
k a i k k i ystäväni R u o t s i s t a tänne.^
Ingeborg uhmamieliscsti.
— Voin lähteä y k s i n , sanoo
peruuttamattomasti ja menee
huoneeseen, vilkaisematta edes k
sissaan^ olevaan I n g e b o r g u n.
Kauhistuneena hänen rpa^?^
suudestaan I n g e b o r i r t u i j o i M a^
jälkeensä. Hänen mielensä o . T^
lisessä epävireessä, k u n h ä n pa^
raittensa luokse.
TOTUUDES y.lVJ/^-^'
_ Eriikka! K r i i k k a ! kaikki
Munkkiniemen k a r t a n o n huone:
Jönssin Eriikka. joka oli jU""^.
syt keittiöön, v i e t y i i ä n "^^^^^
nen kahvitarjottimen
mistuncemi k ä m m e n i ä ä n yhteen.
k a h t a a :
— Kreivitär a l k a a kaul.»
seksi. Korviani n y p i ) i i '""^^^ ^
huutonsa. .
M u t t a astuessaan ^"^"^'^^[^
necscen oli harmi s i l i i ' ! " } ' h.in^'
taan j a hän kysyi KiS'"i-^''^^'"
— Mitä kreivitär ' - ^ f ^ ^ ' ^ '^5
M u t t a silloin k r e i v i t ä r ^ v o n . -
S I V U 4 L A U A N T A I N A , H U H T I K U U N 10 P A I V A N A , 1948