Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 19, 1949

              ,Kirj. DELLA
puvun. "Tässä!" Hänen kasvonsa kir­kastuivat
katsellessaan sita. He olivat
Laura pysähtyi ikkunan eteen. Hän
jäi ajattelemaan viimeisiä sanojaan. Hän
oli joku päivä sitten sanonut Leslielle . sen yhdessä Lauran kanssa valinneet. Se
saman ajatuksen Melvasta.—Leslie oli ' ^- «-"'n:.-—. T o ^ ^ r,
naurahtanut lyhyesti — halveksuvasti,
jos se olisi voinut olla mahdollista. Koh­taus
palasi hänen mieleensä tällä het­kellä,
eikä hän sitä nyt ymmärtänyt sen
enempää kuin silloinkaan. Leslie ei ollut
sanonut mitään, vaan naurahtamit. Hän
ei osannut kuvitella että tuo Melvan le­vollisuus
Leslien mielestä oli intiaani-esi-
isiltä perittyä tunteettomuutta, eikä
ansainnut ihailua kehittyneenä itsehil-lintönä,
vaan häpeää kehittymättömänä
takapajuisuutena.
"Olen iloinen", jatkoi Laura, Melvan
istuessa äänettömänä, "että sinä et lou­kannut
pudotessasi sen pahemmin. Olisit
voinut saada elinkautisen vian, Melva.
Se pitää sinunkin muistaa, eikä surra
sitä mitä tapahtui. Marion sai selkään­sä
parantumattoman vian. Vaikka hän
onkin äitini, suon hänelle sellaisen on­nettomuuden,
koska sen tapahtua piti,
mieluummin kuin sinulle, Melva. Hän
on vanha, sinä olet nuori, niin kovin
nuori vielä.'--
Melvan silmät kyyneltyivät. Hän
nousi ja tarttui Lauran käteen. "Tulen
kaipaamaan sinua kovin, kun lähdet,
Laura", sanoi hän.
"Olemme niin monta kuukautta asu­neet
samassa kodissa ja niin vähän toi­siamme
nähneet! Tulen katumaan että
en ole viettänyt enemmän aikaa sinun
kanssasi, Melva. Mutta — nyt käymme
iloisempiin asioihin! Joko pukusi on
tullut? Senkin tähden tulin luoksesi."
Melvameni vaatekaapille ja otti sieltä
vaalean, pehmeästi ruskahtavan kävely-kät
ilmeettömät jalat ja yJÖs tuskastu­nut
pää, eikä kummallakaan kerroksella
ole hänestä iloa, vaan haittaa."
Luukusta katselijan näkemystä on
myös se sosiaalinen kuva, joka nousee
Sillanpään teoksista^ SjTitypohja, jo­hon
jalat yltyvät on tttkeva hämeen­kyröläinen
kylämaisema, on vääristele­mättömän
oikea ja aito. Mutta luuk­ku
on ahdas. Kylyäyhteiskurman ulko­puolella
tapahtuva liikunta jää koke­matta.
Korkea tähystyspaikka antaa
perspektiiviä ihmiseen, mutta vain nii­hin,
jotka elävät malaiskylän psykoloo-gisessa
kentässä.
"PcrKsifiinisyydcn" huniauhmt
Sosiaalisen irtautum^isen ja psykolGO-
«jisesti korkean tähystysaseman seurauk­sena
Sillanpää näkee yhteiskunnan bio­logisesti
ja t k u vaisuusperspektiivissä.
"K.i>ko vhteiskunnalle svvemnVälti kat-soen
on vhteiskohtalo" (''Omistani ia
omilleni"). 'Hissä iatkuvaisuudessa on
merkitystä vain '•perusihmisellä'', s-Illä,
niikä kaikille ihmisille, jopa kaikelle
elolliselle, elämälle, on yhteisiä. Perus-ihminen
merkitsee Sillanpäälle lopullista
arvoa, ja sen hän löytää yhteiskunnan
kaikilta laidoilta. Ulkonaiset "kohta-,
lot" ovat epäoleellista. "Me pengomme
tuota vähemmän oleellista vain saadak-
•semme tuon syvimmän oleellisen sitä
selvemmin kuvastumaan . . ."
"Perusihmisyydessä" on Sillanpään
sosiaalinen rajoittuneisuus. Varhais­tuotannon
väiirentäniätöntä yhteiskun­takuvaa
vasten hellittämätön rakkaus
pieneen ihmiseen kasvattaa suuren ja
lämpimän humaanisuuden, joka vasta
myöhäisteoksissa. sosiaalisen kuvan ve-tistyessä
ja saadessa makeita piirteitä,
menettää sosiaalisen kantavuutensa.
Mutta perusihmisen etsiminen, yhteis­kunnallisten
liikimtojen sjTJäyttäminen
epäi^lUsena tekee myös sokeaksi nä-:
kemäam, mikä a|assa on suurta.
tulisi olemaan hänen päällänsä ^auran
vnhkiaisissa.
t "Pue se yllesi, Melva! Tahtoisin
nähdä mffle näytät." Eilen Ethel puki
päälleen omansa ja hän näytti oikein
sievältä, mutta olen varma että sinä
näytät vielä sievemmältä."
Unohtuivat huolet ja surut hetkeksi
heiltä molemmilta ja he olivat kuin kaksi
huoletonta tyttöstä joille uusi puku toi
sanomatonta iloa.
"Kuvittelin aina suuria häiÄ itsel­leni",
puheli Laura. "Kuvittelin itseni
valkoisessa morsiuspuvussa, olin olevi­nani
* tietysti hurmaavan kaunis. Mutta
pieni, hiljainen vihkimistilaisuus on jär­kevämpää,
i^aljon järkevämpää!" Hän
huokaisi. "Olisikin ne olleet suuret häät
jos äiti olisi terve, mutta näin ollen.. .
Voi, Melva, sinä olet kaunis! Kävele-
' hän tuonne toiseen huoneeseen ja takai- '
sin . - • Hyvä! Sinulla on niin kaunis,.
luonnollinen joustavuus. Minä en osaisi
noin kävellä vaikka miten usein harjoit­telisin
kirjapino pääni päällä!"
Melva nauroi. Laura usein antoi hä­nelle
lämmittävää rohkaisua kiusallisissa
ja vaikeissa puku- ja esiintyraisasioissa.
Lauran jf^listykset antoivat hänelle itse­varmuutta,
ja hän selviytyi ilman vai­keuksia
kaikissa tilaisuuksissa joihin
sattui joutumaan. , •
, "Hattu? Missä se on?" muisti Lau­ra,
ja tyytyväisenä katsoi kun Melva
asetti sitä tummille kiharoilleert. "Sitten
kukkia. Melva, morsian jää varjoon si­nun
läheisyydessäsi, aivan varmasti!"
"Ei tämä inorsian!" ja Melva suuteli
ISntä poskelle.
Seuraavan päivän aamuna, Melvan
pyyhkiessä pölyjä alakerran oleskelu-huoneen
kalustolta, tuli Richai^d Gar­field
sisään. Hän oli lähdössä kaupun­gille.
Leslie odotteli häntä autossa.
Garfield meni suoraan asiaan. "Mel­va",
hän alkoi huolestuneena, "Leslie
kertoi että sinä suunnittelet mennä isäsi
luokse pitemmäksi aikaa. Niinkö aiot?"
Kasvot jotka kääntyivät häneen olivat
kalpeat ja kärsineet, ja silmissä oli poh­jaton
suru. Huulet hjTuyilivät hänelle,
mutta hymy ei peittänyt silmien tuskaa.
Ja Garfieldin rinnassa sykähti syvä
t\ydyksen tunnelma. Hänen suunnitel-mansä^
toteuttamista oli auttanut ja kiih­dyttänyt
odottamattomat sattumat.
•Minä ajattelin sitä, mutta — olen
muuttanut mieleni. Olen ^Nlarionin luo­na."
Garfield laski kätensä hänen olalleen.
"Kiiios. Melva. Kiitos. :Myöhemmin
korvaan sinulle kaiken. Tiedän että si­nun
on vaikeata hänen kanssaan. Mutta
kun kesiämme jonkun aikaa — ehkä ei
kovin kauan enää — niin meiltä jää
muistojen maille ^Marion parka." Hän
kääntyi poispiiin. liikutettuna. Hetken
kuluttua hän jatkoi: "§jnähän voit itse
ajaa autoa? Voithan käydä isäsi luona
usein. Toivon että käyt niin niin usein
Garfield astui^velle. "Minun täytyy
kiirehtiä, Leslie odottaa. Kiitoa vidä^
kin, Melva. Kevensit minun huolteni
kuormaa^eanomattomasti."
Melvä jatkoi työtään. Hän timsi
perheen siteet^kietoutuvan yhä tiukem­min
ja vaati\'amniin ympärilleen. Hän
ei enempää ajatellut vapautumistaan sii­tä^
ei ennenkuin kaikki asiat olivat jär­jestäytyneet
siten että häntä ei enem­pää
tarvittaisi.
XHI
Syyspäi\'ät kuluivat hitaasti. Ne oli­vat
sateisia ja koleita. Vasta lokakuun
lopulla taukosivat sateet ja ilmat kävi­vät
kirkkaiksi sinisen taivaan alla. Mut­ta
merituuli oli kylmää ja se hävitti
lämmön jota auringonsäteet olisivat vie­lä
maalle suoneet ennen talven tuloa.
Lehtipuut eivät olleet saavuttaneet
tavallista syysloistoa tänä vuonna, si­teiden
vuoksi. Mutta kun ilmat kirkas­tuivat,
keräsivät jälellä olevat lehdet
hätäisesti itseensä syvää kullanhoj^detta.
Pian repisi tuuli nekin puusta ja lennät-telisi
niitä sinne tänne, jotkut mullaksi
muuttumaan syrjäisen aidan vierustalle,
jotkut tuhkaksi palamaan jonkun taka-pihanuotiössa.
, :
Melva pysähtyi usejn askartelujensa
keskellä ikkiman ääreen. Hän voi aja­tella
selvemmin kun hän näki laajan,
kauniin maailman leviävän edessään. Ja
toimittaessaan jokapäiväisiä keveitä ta­loustöitä,
joita Marion ennen hoiti^ val­tasi
hänet aika-ajoittain peloittavan se­kaiset
tunnelmat. Hänen oli pakoitetta-va
itsensä harkitsevasti ajattelemaan,
että hän kykeni jatkamaan päivästä toi­seen^
Hän vietti yksin suurimman osan
jokaisesta päivästä. Aamuisin, ja iltaisin
hän vaihtoi .jonkun sanan Leslien ja
Garfieldin kanssa. Päivällä hän kävi
kerran Marionin huoneessa. Toisinaan
hän viipyi kauemmin, jos Marion sattui
olemaan rauhallisessa anielentilassa.'
Useimmiten hoitajatar pyysi hänet pois­tumaan
heti. Ethel l^äyihänen luonaan
monta kertaa viikossa, ja toisinaan Jack
tuli hänen kanssaan. »Heidän ystävyy­tensä
kasvoi ja lujittui ja se tuotti Mel-valle
enemmän iloa kuin olisi suuri tut­tavapiiri
tehnyt. He suunnittelivat
Lepolahti-matkaa vakituisesti, ja Jack
joka käynnillään tahtoi katsoa Nickin
antamat kuvat. Hän oli kiihkeästi m-nostunut
matkaan.
Ethel usein muisti mainita Nickiä.
Melva näki hänen silmissään pehmeän,
onnellisen loisteen näinä hetkinä. Eihe-lilta
hän kuuli koska 'Nick oli palannut
pohjoisilta vesiltä ja alkanut kalastaa
läheisessä jokivedessä.
E t o ja Nick?^ Miksikä ei? • He. oli-'
et olisv pöd^nnutj jos minä
tänyt sinua. «Povari sanoi -~ että
pusissa —-rappusissa . . />
i 3k^lvaka^il^
l . ^ » » ? : ^ ^ ' * ^ » koska työskentdeesir
pöydän ääressä, lääkkeitä mitaten. ^
'^Melya, sinä et koskaan tule olet
onnellinen Richardin kodissa. Et
kaan^; HaJt tahtoo että sinä kärsit
olet onneton. Hän ei tahtonut sinti
Iästä; Hän ei tahdo antaa sinun mg
Lesliä. Hän tahtoo että sinä kärsit
että sinun kauttasi myöFisäsi ^= *~
Hän kostaa^ siten John Dawsoiille
minä rakastui, ja joka minua rakasti..'
Hoitajatar astui vuoteen luo ja tan
tui Macxomn käteen. "Hän alkaa Kii
tyä, Mrs. CJarfiekI", sanoi hän Mdvalt
"On aika antaa hänelle lääkettä."
Melva katsoi läneen pelästyneJa %
vaSia, käsittänaättä vielä sillä hetkelS
mitä öll kuullut^
"HäÄ puhuu usein samaa asiaa" sj.
noi nainen, katsoen terävästi Melvaan.
Hitaasti'kääntyi Melva pois ia jän
huoneen. Mita se oli? Marionin mi^
liheikkouttakoi vaiko totta? laijfeUt
kin hän oK puhunut samantapaista ajar
tusta.
Lesljle tuliretuovesta-sbään juuriiua
' hän :^oi,nousta:.j^äkert^ iHe pv.
s^tyiyät mölieuinuh.
' "Mtä on tapahtunut, Melva?" kysyi
Leslie, astuen lähemmäksi häntä.
"Eimitään." -
"Olet niin kalpea, niin säikähtäneen
näköinen, Melva.". Hän tuli vieK la^
hemmäksi ja laski käsivartensa M«lvas
vyötäiselle.; Hänen äänensä oli hellä ja
lohduttava. Hän painoi kasvojaan M.
van hiuksiin. Hänen hengityksensä oS
raskasta väkijuomista.
Parkaisten surkeasti ^Nlelva
itsensä vapaaksi ja juoksi ylös rapiMiji
Pienen hetken oli hän ollut heikib|
uskonut noiden käsivarsien suovan
nelle tukea ja hoidutusta. Mutta taap
kuten jo usein ennen, väkijuomien läm-;
mittämänä Leslie lähentyi häntä. _
loin vain, ei koskaan muulloin.
Kiireisesti hän puki ylleen toisen pu^
vun. Lähtövahiiiina hän sattui etu­ovelle
juuri kun Lesliekin saapui pat
kalle.
"Oletko menossa kaupungille?" lsä)i
Melva. "Vie niinut autobussi-asemalle,
jos menet." '
"Minnekä smä aiot?" kysyi Leslie Ai-linpitämättömällä
kylmyydellä.
"Minun täytyy nähdä isääni."
Vaiteliaana hän istui Leslien vieressä
autossa. Heidän lähestyessä, keskikau­punkia
virkkoi Leslie odottamatta: 'Si­nä
väsyt kovm äidin tähden, nunhän?
Ei ihme. Isä suunnitteleekin lähettää
vat kaksi hyvää ihmistä jotka löytäisi- hänet hoitolaan. Hän ei koskaan vca
kun vaan tahdot, Meh^a. Miten hän
nyt voi?"
"Isä voi oikein hj^'in", vastasi Melva,
ilostuen^ "Hän on levännyt ja saanut
hyvää hoitoa Cliftonin kodissa. Hän ei
mennyt kalaan \!^ikka uskoi kykenevän­sä,
mutta hän aikoo todella \^vistua.
Tal\'ella hän menee Nickin kanssa taas
turkiksia pjydj^stäniaän."
^'Mikä hänen sairautensa on, Meh^?"
"Se johtuu hänen sydämestään."
"\'ai niin. Ja hän on iloinen, kun me­net
hänen luokseen?" ^
3Melva epäröi ennenkuin hitaasti vas­tasi
r "Kylläi— kyllähän on iloinen näh­dessään
nunuC
vät elämästä paljon yhdessä. Mutta
siitä huoHraatta, Melva tunsi pistoksen
rinnassaan. Hän tunsi itsensä ylLsinäi-seksi
ja hyljätyksi, kuten hän oli tunte­nut
Lepolalidessa kun, Xick ja isä-päät­ti
vät yhdessä alkaa turkispyydystyksen.
Kuten hän tunsi,keväällä, kun sai tietää
että isä oli tullut Nickin kotiin.
Hän olikin yksin ja hj^ljätty. tässä
perhe-elämän keskellä. Hänellä oli oma
yksityinen huoneistokin, sillä Leslie oli
valinnut itselleen Lauran entiset huo­neet.
Hänelle oli annettu ymmärtää
että muutos on hänen oniaksi hyväkseen,
että loukkaantumisen jälkeen on parem­pi
näin, pitemmän aikaa.
Vaan sitä hän ei voinut uskoa. Jotain
oli tapahtunut jota hän ei saanut tietää.
Eräänä päivänä hoitajatar tuli Ma
rionin huoneesta iMelvan luo keittiöön.
"Mrs. Garfield", -sanoi nuori nainen
huolestuneena, "sairaani tahtoo puhua
teille. Nyt heti oHsi parempi tulla."
Melva meni, ihmettellen. Tämä oli
ensi kerta kun Marion kutsui häntä.
Hän kumartui vuoteen yli ja katsoi
\Iarionin sinisiin sihniin. ''Tässä olen,
Marion", hän sanoi hiljaa.
Tuskaisena katsot sairaan: silmät hä­neen.
."Melva, sinun tuke tietaä>^ että
kävellä, lääkäri sanoi. Olisi ehkä mali-dollisuus
jos hänen mielensä olisi tarmo­kas.
Hoitolassa on hänen parempi'
"Pois kotoa odottamaan laiolemaa';
sanoi Melva kuin itsekseen. ''Mano^
parka."
"Voi niinkin ajatella. Jos tahtoo ii^«
ona;-, vastasi Lislie.
Jatkuu
Avioeroja nikkeliniyllystä
Nevadalainen lainlaatija C. C. Boa;»
on tehnyt lakiesityksen, jonka mukaan
avioeroja tultaisiin myymään "nikke>
myllystä".- Boäkin suunnitelma
seuraava:
Kun avioeron hakija saapuu toiiiJ^
valtioista, maksaa hän 5 dollaria reki^^
teerausmafcsuna. Sillä hän saa a^^a-men
"juke"-koneeseen. Hänen tä^i.vy
käydä joka päivä kuuden viikon aika-J
merkkaamassa korttinsa tässä konees->a.
Kun 42 päivää on kulunut, sijoittaa han
koneeseen 200 hopeadoUaria
kin N e v a ^ hopeasta myntättya. Avio-erokirjia
putoaa koneesta samalla ^
^*juke^^alka« laulaa "America^-laalo^-
Mmm pQi}fm hmM'
teUuJiemie: — SuomaK sanatdaskU"