1940-02-10-07 |
Previous | 7 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Ji;££irAI>^HELMlK 10 PÄIVÄXÄ Sivu 7
UI mitään. Tytön ilme hänen taka-jiaan
oli hullunkurinen. Sitten hänen
huulilleen alkoi ilmestyä arvoituksellista
byniyä, joka olisi tehnyt Grantin
miettiväiseksi, jos hän olisi nähnyt
sen. ~ .
Minä olen Miss Amy Merson,
— En olisi voinut kuvitellakaan^
eitä te olisitte naimisissarTT —
— Enkä minä voiniit kuvitella, että
te saisitte näin äkkiä vaatteita ja
ajei.a. Mistä hankitte ne?
— Ryöstin, Grant sanoi lakooni-sejrj.
— Löin miehen knock-out ja
harjoitin hiukan omankäden oikeutta.
Heillä voi olla hiukan kliumat paikat
edessä, Casson Cityyn on monta
mailia matkaa, ja veren janoiset konnat
tulevat... Hei, siellä ne taas
tulevat. Grant vilkaisi taakseen ja
näki: että parvi ratsastajia käänt)^
juuri mutkasta. Ilmeisesti he saa-v-
utiivat häntä hyvää vauhtia. Hän
arvioi hetken tilannetta. Paeta ei
ensi- kannattanut, oli siis maastou-duitava.
Oikealla oli joen ranta, missä
siellä ja täällä oli suuria kiviröykkiöitä.
Hän käänsi hevosen ja ratsasti
ensimmäisen kallion taakse juuri,
kun laukaus pamahti. Kuula iski
kiviin ja lensi valittavasti vonkuen
aivT.n heidän ohitsensa.
— Tositarkoitus, Grant mutisi ir-roi!
i.^matta katsettaan .jiiiehistä. Sitten
hän astui maahan ja käski tytön
tehdä samoin.; Eräänlainen pieni
Thermopylai, hän ajatteli. Kallio oli
aivan veden äärellä, ja luotisuora sei-sa
mittaili arvioiden i\iöä.
—_ SatakuusikyTnmentäkaksi seaii-metriä
suloisuutta, hän ajatteli.
Ja tvttö punastui, sillä hän tajusi
miehen tarkoituksen.
. — Ei tytön itsensä tähden, mutta
isäpapan rahojen tähden kyllä. Isäni
on karjakuningas Merson. olette kai
kuullut-^nestä? -Mersonin raavas-säilykkeet,
:Mersonin sianselkä, Mer-sonin
. . .
— Pikku karjaprinsessa, olen lukenut
senkin jostakin, mies sanoi.
Mitähän rosvot ihmettelevät. Taitavat
peljätä hiukan tätä. Hän taputti
merkitsevästi winchesterin tukkia.
Sitten hän teki latausotteen ja lukko
kalahti onnettomuutta ennustavasti.
— Hei, siellä, karjaisi ääni, jonka
Grant tunsi johjajan, Gonzalesin ääneksi.
— Parasta antautua, muuten
teemme teistä vainajia.
—• Kiitos, Grant sanoi. Gonzales
oli kaukana, miltei kiväärin kantomatkan
ulkopuolella, ja uskoi olevansa
turvassa.. Mutta nyt oli paholainen
mennyt Grantiin. Hän tähtäsi
kauan ja huolellisesti. Sitten hän
laukaisi. Gonzalesin hevonen h\-päh-ti
äkkiä ja heitti viimeisellä hypyllään
miehen selästään kovalle kalliolle.
Grant oli antanut vastauksen ja miehet
vetäytyivät äkkiä kallioiden taak-sen.
—Te olette, uhkarohkea, mutta
mainio laukaus se oli.
— Minua säälittää ampua hevosia.
Olen monta vuolta lahjoittanut
nä päätyi veteen muutaman kymme- jonkun summan eläinsuojeluyhdis-
— Thermopylaissa on Efialteskin.
tietysti. Grant naureskeli, mutta hänen
kasvonsa oli\-at oudon \-akavat.
Xyt oli leikki pois. Kahden tulen
\-alissii... ja miehillä öli^varma aikomus
ampua hänet. Grant tähtäsi äskeisen
savukiehkuran paikkaa ja
odotti. Hänellä oli erinomaisen tarkka
näkö, ja hetken kuluttua häh näki
Stetsonhatun pistävän esiin- kielekkeen
takaa. Revolveri ojentautui
häntä kohti. Mies oli niin h>'\in
suojattu, että häntä oli mahdotonta
ampua siitä, missä Grant oli, ja tämä
päätti uskaltaa hirnuuTityksen. Hän
hj^ppäsi äkkiä kalliolle suojastaan,
niin että mies joutui kääntymään
hiukan, jos halusi ampua häntä.
Laukaukset pamahti\-at yhtäaikaa.
Grant tunsi piiskaniskun kaltaisen
lyönnin vasemmassa olkapäässään.
mutta miehen kävi hullummin. Huudahtaen
hän horjahti turvapaikastaan
jyrkälle kalliolle ja painoi kädellään
rintaansa. Sitten hän putosi
taaksepäin suoraan virtaan.
— Se oli Pedro, tuntisin tuon äänen
tuhansien joukosta, tyttö sanoi.
— iVIitä: Saituiko leihin? Grant
oli kalvennut ja horjahtanut.
— Ei ^e mitäiin. lihashaava vain...
Mitä tuo on?
Rajua kavionkopsetia, laukauksia,
huutoja kuului jostakin. Raju. käskevä
huuto.
— Siellä on Edvard Grant, tyttö
sanoi ia hvmvili jälleen selittämätöntä
hynuiiän. -— Xyt saa Gonzales
kaiken sen, mitä hän tar\itsee-kin.
Hän erehtyi: Gonzales ei saanut
mitään, sillä hän oli tajuttomana
h-Öt^iiän päänsä kallioihin.
— Mikä mies sinulla täällä on,
.A.my? \*aeltava ritari, \*ai?? Hyvät
isät, sehän on Caspar, mitä sinä täällä
teet?
—^Tapasin he\\isia ja ihmisiä,
Grant sanoi. Hänen hymynsä oli oikeastaan.
\-ain pelkkä ir\-istys, sillä
haavaa kirveli ko\-asti, — Ensin esiin-nvTi
poliisina, sitten minut jätetään
alasti .\rizonan kolkoille kunnaille,
sitten minä- rosvoan viattomia ihmisiä,
sitten pelastan tytön . . . joka tuntee
sinut. Sitten olen ymmällä.
— Riittää, riittää, poika. Tyttö ja
ukko Merson oli\-at luonani vierailulla,
ja kirottu Gonzales luuli voivansa
kiristää lunnaat hänestä, se
sika. Vanha mies puhui kovalla, jymisevällä
äänellä, joka tuntui panevan
kalliot tärisemään.— Olet tullut
setääsi, olet Grant. i^Iinusta tuntuu,
että sinä olet heti löytänyt Lännen
sydämen.
Vanhan miehen tuhansien vakojen
uurtamat kasvot olivat yhtä ainoata
hymyä, kun hän katsoi AmyMer-soniin,
joka juuri oli avannut
Grantin paidan ia kuivasi verta haa-
\asia hameestaan repäisemälläiln
l;uislaleella.
LOPPU.
tykselle. Mutta minä koetan kerralla
lopettaa eläimet . . . Taisui osua sydämeen.
Hän oli katsonut vain yhteen suuntaan
ja unohtanut toisen.
Tästä huolimattomuudesta hän sai
vakavan muistutuksen, kun kumea
nen metrin päässä hänen alapuolellaan.
Kanjooni ei ollut kovin syvä.
— Ottakaa revolveri, hän sanOi tytölle.
— Osaatteko ampua?
— Kuin Teli, lyttö vakuutti. —
]\iu:ta kyllä meidän käy heikosti
tääliä. Ettekö ollenkaan pelkää? Tytön
Katse oli melkein ihaileva, mutta paukahdus halkoi ilmaa ja kuula iski
samslla siihen sisältyi muutakin, mi- kallioon aivan hänen takanaan. Grant
tä Grant ei osannut eikäEhtinyt ym- vetäisi tytön äkkiä aivan kiinni kal-nis/
iää, sillä kavioiden kopse läheni, lioon ja katsoi laukauksen suuntaan.
— Hyvä. 'Miksi teidät ryöstettiin? Mitään ei näkynyt, ainoastaan ohut
Eihän nykyaikana enää naisen itsen- kiehkura savua leijaili erään kallionsa
tähden, vaikka . . . Hänen katseen- kielekkeen takaa.
U
Kirj. LV\XI HYRSKE
^LI poikkeuksellisen lämmin syyspäivä,
kun allekirjoittanut teki
eläinsaareen lervehdyskäjrntinsä.
Valitsin keskikäytävän, ja siinä se
oli vastaanottajakin: Kauniin ruskea,
kiiltäväkarvainen, tuuheahäntäinen
orava siinä juoksi vastaan polkua
pitkin ja luokse päästyä asettui
istumaan häntä lamppuharjana pys--
tyssä. Se oli näköjään tottunut saa-se
oli olevinaan huvia sekin.
Kettu oli pieni ja murheellinen.
Sen tavallisesti niin komea turkki
riippui takkuisina kasoina kyljillä ja
häntä oli ohut ja harvakarvainen
kuin emäntien kauan käyttämä pan-nunnokkaharja.
**Mikko Repolainen"
olisi kaiketi pnielellään leikkinyt,
\Titti tassuillaan läimäytellä polveani
istuutuessani hetkiseksi sen viereen
maan pähkinäannoksensa jokaiselta "juttelemaan''.
v>2raalta. Kesynä ja ystävyyteen tottuneena
se kiipeili olkapäille, hyppi
vaatteille ja käsiv^arsille. ja oli ylipäänsä
niin herttainen kuin ikinä
odottaa sopii. .
Että saari on todellinen eläinten
koti. jossa niitä rakastetaan, todistaa
sekin liikuttava huomio, että tavallisesti
aratkin pikkulinnut hvppivät
kulkijan rinnalla käytävillä vä
vmättä.
Malaijilaiskarhu oli yhtä suosittu
ensimmäisenä pysäköimispaikkana
kuin ennenkin. Se oli kiivennyt häk-kinsä
takaosassa olevalle kallionko-rokkeelle
ja käyttäytyi aamiaisensa
suhteen yhtä leikkisästi kuin usein
pikkulapset: heittäytyi selälleen ja
nostaen kaikki raajansa ylös yritti
haukata varpaitten huipulle asettamastaan
reikäleivästä.
Naapurina oleva susi vain makasi
ja nautti auringosta, kun taas kau- kuului aika-ajoin kireä "krää-krää"-
empana olevat sudet kulkivat levot- huuto.
Joku mieshenkilö kulki ohitse se-litellen
äänekkäästi seurueelleen, että:
"Se on sille ihan oikein, niin paljon
pahaa kun se on tehnyt. Kana-varas
ja lampaitten raatelija . . .
Repolainen loi mieheen viattoman
.surullisen kat.seen, ja sitten minuun.
— Sellaista se on Mikko-paha. vä-hänkös
tässä saa ottaa selkään.sä koko
suvun puolesta.
Lähellä olevien pikku asumusten
asukkaista vain puhtaan valkoinen
sekä hieno sinsillakaniini tulivat näytteille.
Ja kotkien valtavat äsuinhä-kit
olivat myös melko uneliaita.
Kalkkunakorpikotka istui punainen
"nenä"' kallellaan. Huuhkaja vain
murjotti ja antoi raakaa lihaa käsittävän
aamiaisanriokSensa odottaa.
Pöllöt olivat aika "pöllön" näköisiä.
Vain kalasääski antoi silakan maisr
tua, ja maa- ja merikotkien osastosta
Huomatta näyttäiimtaret ConstaMe Bennett ja AmtaJjmtse,
joilta komennettUn kädet ylös ja ryöstettnn $55fi95arvo^et jdo-
^^et Chicagossa, erään lahjanäytännön päätyttyä. Xuory englan^
^ennäytteUjä AM^ T "S
^pahtuman^a^, jolloin viisi^^^ "^'^
ja teki ryöstön ,
lomina edestakaisin häkeissään.
Mäntynäätä oli vilkas kuin elo-hopeapallo,
mutta saukko antoi sila-koitten
ja hauskan liukuratansa
odottaa ja pysyi piilossa. Lintulammikon
asukkailla näytti olevan puo-lipäiväleponsa.
Haikarat seisoskelivat
vaiteliaina toisen jalkansa varassa,
ja hanhet -— niitä oli ainakin
kahdeksaa eri lajia — uiskentelivat
.Ahma pysytteli " p i r t i s s ä ä n S a moin
fasaanit aluksi, mutta huomattuaan
odottajat ne tulivat uteliaina
katsomaan , tuliaispaloja. Ne olivat
kaikkikin kauniita ja loistavan värisiä.
Hopeafasaanin koiras oli mus-tarintainen
hopeavalkoisine selkineea
ja sametin punaisille sflmänseutui'
neen. Kuningasfasaani näjrtti tuntevan
arvonsa ja kultafasaani kääntepiittaamattomin
ilmein. lehti itset^vli>isena rohkeina. puna-
Mutta vesikot olivat yhtenään Hik- keita-värdneen ja pitkine laabusuOd-keessä,
hieroivat ftsään joka ptio- tfeen. Jalofasaahilla oli erillinen talo
lelta häkin rautalankave^öon. Kai pesukarhun naaptuina. Se muistutti
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 10, 1940 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1940-02-10 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki400210 |
Description
| Title | 1940-02-10-07 |
| OCR text | Ji;££irAI>^HELMlK 10 PÄIVÄXÄ Sivu 7 UI mitään. Tytön ilme hänen taka-jiaan oli hullunkurinen. Sitten hänen huulilleen alkoi ilmestyä arvoituksellista byniyä, joka olisi tehnyt Grantin miettiväiseksi, jos hän olisi nähnyt sen. ~ . Minä olen Miss Amy Merson, — En olisi voinut kuvitellakaan^ eitä te olisitte naimisissarTT — — Enkä minä voiniit kuvitella, että te saisitte näin äkkiä vaatteita ja ajei.a. Mistä hankitte ne? — Ryöstin, Grant sanoi lakooni-sejrj. — Löin miehen knock-out ja harjoitin hiukan omankäden oikeutta. Heillä voi olla hiukan kliumat paikat edessä, Casson Cityyn on monta mailia matkaa, ja veren janoiset konnat tulevat... Hei, siellä ne taas tulevat. Grant vilkaisi taakseen ja näki: että parvi ratsastajia käänt)^ juuri mutkasta. Ilmeisesti he saa-v- utiivat häntä hyvää vauhtia. Hän arvioi hetken tilannetta. Paeta ei ensi- kannattanut, oli siis maastou-duitava. Oikealla oli joen ranta, missä siellä ja täällä oli suuria kiviröykkiöitä. Hän käänsi hevosen ja ratsasti ensimmäisen kallion taakse juuri, kun laukaus pamahti. Kuula iski kiviin ja lensi valittavasti vonkuen aivT.n heidän ohitsensa. — Tositarkoitus, Grant mutisi ir-roi! i.^matta katsettaan .jiiiehistä. Sitten hän astui maahan ja käski tytön tehdä samoin.; Eräänlainen pieni Thermopylai, hän ajatteli. Kallio oli aivan veden äärellä, ja luotisuora sei-sa mittaili arvioiden i\iöä. —_ SatakuusikyTnmentäkaksi seaii-metriä suloisuutta, hän ajatteli. Ja tvttö punastui, sillä hän tajusi miehen tarkoituksen. . — Ei tytön itsensä tähden, mutta isäpapan rahojen tähden kyllä. Isäni on karjakuningas Merson. olette kai kuullut-^nestä? -Mersonin raavas-säilykkeet, :Mersonin sianselkä, Mer-sonin . . . — Pikku karjaprinsessa, olen lukenut senkin jostakin, mies sanoi. Mitähän rosvot ihmettelevät. Taitavat peljätä hiukan tätä. Hän taputti merkitsevästi winchesterin tukkia. Sitten hän teki latausotteen ja lukko kalahti onnettomuutta ennustavasti. — Hei, siellä, karjaisi ääni, jonka Grant tunsi johjajan, Gonzalesin ääneksi. — Parasta antautua, muuten teemme teistä vainajia. —• Kiitos, Grant sanoi. Gonzales oli kaukana, miltei kiväärin kantomatkan ulkopuolella, ja uskoi olevansa turvassa.. Mutta nyt oli paholainen mennyt Grantiin. Hän tähtäsi kauan ja huolellisesti. Sitten hän laukaisi. Gonzalesin hevonen h\-päh-ti äkkiä ja heitti viimeisellä hypyllään miehen selästään kovalle kalliolle. Grant oli antanut vastauksen ja miehet vetäytyivät äkkiä kallioiden taak-sen. —Te olette, uhkarohkea, mutta mainio laukaus se oli. — Minua säälittää ampua hevosia. Olen monta vuolta lahjoittanut nä päätyi veteen muutaman kymme- jonkun summan eläinsuojeluyhdis- — Thermopylaissa on Efialteskin. tietysti. Grant naureskeli, mutta hänen kasvonsa oli\-at oudon \-akavat. Xyt oli leikki pois. Kahden tulen \-alissii... ja miehillä öli^varma aikomus ampua hänet. Grant tähtäsi äskeisen savukiehkuran paikkaa ja odotti. Hänellä oli erinomaisen tarkka näkö, ja hetken kuluttua häh näki Stetsonhatun pistävän esiin- kielekkeen takaa. Revolveri ojentautui häntä kohti. Mies oli niin h>'\in suojattu, että häntä oli mahdotonta ampua siitä, missä Grant oli, ja tämä päätti uskaltaa hirnuuTityksen. Hän hj^ppäsi äkkiä kalliolle suojastaan, niin että mies joutui kääntymään hiukan, jos halusi ampua häntä. Laukaukset pamahti\-at yhtäaikaa. Grant tunsi piiskaniskun kaltaisen lyönnin vasemmassa olkapäässään. mutta miehen kävi hullummin. Huudahtaen hän horjahti turvapaikastaan jyrkälle kalliolle ja painoi kädellään rintaansa. Sitten hän putosi taaksepäin suoraan virtaan. — Se oli Pedro, tuntisin tuon äänen tuhansien joukosta, tyttö sanoi. — iVIitä: Saituiko leihin? Grant oli kalvennut ja horjahtanut. — Ei ^e mitäiin. lihashaava vain... Mitä tuo on? Rajua kavionkopsetia, laukauksia, huutoja kuului jostakin. Raju. käskevä huuto. — Siellä on Edvard Grant, tyttö sanoi ia hvmvili jälleen selittämätöntä hynuiiän. -— Xyt saa Gonzales kaiken sen, mitä hän tar\itsee-kin. Hän erehtyi: Gonzales ei saanut mitään, sillä hän oli tajuttomana h-Öt^iiän päänsä kallioihin. — Mikä mies sinulla täällä on, .A.my? \*aeltava ritari, \*ai?? Hyvät isät, sehän on Caspar, mitä sinä täällä teet? —^Tapasin he\\isia ja ihmisiä, Grant sanoi. Hänen hymynsä oli oikeastaan. \-ain pelkkä ir\-istys, sillä haavaa kirveli ko\-asti, — Ensin esiin-nvTi poliisina, sitten minut jätetään alasti .\rizonan kolkoille kunnaille, sitten minä- rosvoan viattomia ihmisiä, sitten pelastan tytön . . . joka tuntee sinut. Sitten olen ymmällä. — Riittää, riittää, poika. Tyttö ja ukko Merson oli\-at luonani vierailulla, ja kirottu Gonzales luuli voivansa kiristää lunnaat hänestä, se sika. Vanha mies puhui kovalla, jymisevällä äänellä, joka tuntui panevan kalliot tärisemään.— Olet tullut setääsi, olet Grant. i^Iinusta tuntuu, että sinä olet heti löytänyt Lännen sydämen. Vanhan miehen tuhansien vakojen uurtamat kasvot olivat yhtä ainoata hymyä, kun hän katsoi AmyMer-soniin, joka juuri oli avannut Grantin paidan ia kuivasi verta haa- \asia hameestaan repäisemälläiln l;uislaleella. LOPPU. tykselle. Mutta minä koetan kerralla lopettaa eläimet . . . Taisui osua sydämeen. Hän oli katsonut vain yhteen suuntaan ja unohtanut toisen. Tästä huolimattomuudesta hän sai vakavan muistutuksen, kun kumea nen metrin päässä hänen alapuolellaan. Kanjooni ei ollut kovin syvä. — Ottakaa revolveri, hän sanOi tytölle. — Osaatteko ampua? — Kuin Teli, lyttö vakuutti. — ]\iu:ta kyllä meidän käy heikosti tääliä. Ettekö ollenkaan pelkää? Tytön Katse oli melkein ihaileva, mutta paukahdus halkoi ilmaa ja kuula iski samslla siihen sisältyi muutakin, mi- kallioon aivan hänen takanaan. Grant tä Grant ei osannut eikäEhtinyt ym- vetäisi tytön äkkiä aivan kiinni kal-nis/ iää, sillä kavioiden kopse läheni, lioon ja katsoi laukauksen suuntaan. — Hyvä. 'Miksi teidät ryöstettiin? Mitään ei näkynyt, ainoastaan ohut Eihän nykyaikana enää naisen itsen- kiehkura savua leijaili erään kallionsa tähden, vaikka . . . Hänen katseen- kielekkeen takaa. U Kirj. LV\XI HYRSKE ^LI poikkeuksellisen lämmin syyspäivä, kun allekirjoittanut teki eläinsaareen lervehdyskäjrntinsä. Valitsin keskikäytävän, ja siinä se oli vastaanottajakin: Kauniin ruskea, kiiltäväkarvainen, tuuheahäntäinen orava siinä juoksi vastaan polkua pitkin ja luokse päästyä asettui istumaan häntä lamppuharjana pys-- tyssä. Se oli näköjään tottunut saa-se oli olevinaan huvia sekin. Kettu oli pieni ja murheellinen. Sen tavallisesti niin komea turkki riippui takkuisina kasoina kyljillä ja häntä oli ohut ja harvakarvainen kuin emäntien kauan käyttämä pan-nunnokkaharja. **Mikko Repolainen" olisi kaiketi pnielellään leikkinyt, \Titti tassuillaan läimäytellä polveani istuutuessani hetkiseksi sen viereen maan pähkinäannoksensa jokaiselta "juttelemaan''. v>2raalta. Kesynä ja ystävyyteen tottuneena se kiipeili olkapäille, hyppi vaatteille ja käsiv^arsille. ja oli ylipäänsä niin herttainen kuin ikinä odottaa sopii. . Että saari on todellinen eläinten koti. jossa niitä rakastetaan, todistaa sekin liikuttava huomio, että tavallisesti aratkin pikkulinnut hvppivät kulkijan rinnalla käytävillä vä vmättä. Malaijilaiskarhu oli yhtä suosittu ensimmäisenä pysäköimispaikkana kuin ennenkin. Se oli kiivennyt häk-kinsä takaosassa olevalle kallionko-rokkeelle ja käyttäytyi aamiaisensa suhteen yhtä leikkisästi kuin usein pikkulapset: heittäytyi selälleen ja nostaen kaikki raajansa ylös yritti haukata varpaitten huipulle asettamastaan reikäleivästä. Naapurina oleva susi vain makasi ja nautti auringosta, kun taas kau- kuului aika-ajoin kireä "krää-krää"- empana olevat sudet kulkivat levot- huuto. Joku mieshenkilö kulki ohitse se-litellen äänekkäästi seurueelleen, että: "Se on sille ihan oikein, niin paljon pahaa kun se on tehnyt. Kana-varas ja lampaitten raatelija . . . Repolainen loi mieheen viattoman .surullisen kat.seen, ja sitten minuun. — Sellaista se on Mikko-paha. vä-hänkös tässä saa ottaa selkään.sä koko suvun puolesta. Lähellä olevien pikku asumusten asukkaista vain puhtaan valkoinen sekä hieno sinsillakaniini tulivat näytteille. Ja kotkien valtavat äsuinhä-kit olivat myös melko uneliaita. Kalkkunakorpikotka istui punainen "nenä"' kallellaan. Huuhkaja vain murjotti ja antoi raakaa lihaa käsittävän aamiaisanriokSensa odottaa. Pöllöt olivat aika "pöllön" näköisiä. Vain kalasääski antoi silakan maisr tua, ja maa- ja merikotkien osastosta Huomatta näyttäiimtaret ConstaMe Bennett ja AmtaJjmtse, joilta komennettUn kädet ylös ja ryöstettnn $55fi95arvo^et jdo- ^^et Chicagossa, erään lahjanäytännön päätyttyä. Xuory englan^ ^ennäytteUjä AM^ T "S ^pahtuman^a^, jolloin viisi^^^ "^'^ ja teki ryöstön , lomina edestakaisin häkeissään. Mäntynäätä oli vilkas kuin elo-hopeapallo, mutta saukko antoi sila-koitten ja hauskan liukuratansa odottaa ja pysyi piilossa. Lintulammikon asukkailla näytti olevan puo-lipäiväleponsa. Haikarat seisoskelivat vaiteliaina toisen jalkansa varassa, ja hanhet -— niitä oli ainakin kahdeksaa eri lajia — uiskentelivat .Ahma pysytteli " p i r t i s s ä ä n S a moin fasaanit aluksi, mutta huomattuaan odottajat ne tulivat uteliaina katsomaan , tuliaispaloja. Ne olivat kaikkikin kauniita ja loistavan värisiä. Hopeafasaanin koiras oli mus-tarintainen hopeavalkoisine selkineea ja sametin punaisille sflmänseutui' neen. Kuningasfasaani näjrtti tuntevan arvonsa ja kultafasaani kääntepiittaamattomin ilmein. lehti itset^vli>isena rohkeina. puna- Mutta vesikot olivat yhtenään Hik- keita-värdneen ja pitkine laabusuOd-keessä, hieroivat ftsään joka ptio- tfeen. Jalofasaahilla oli erillinen talo lelta häkin rautalankave^öon. Kai pesukarhun naaptuina. Se muistutti |
Tags
Comments
Post a Comment for 1940-02-10-07
