Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 31, 1956

              •Hiljainen väristys käy läpi Hiljan
vartalon, mutta hän vain naurahtaa:
— Huh, miten lämmin täällä onkaan.
Aivan tuntuu 'kuin olisin vilustunut
matkalla.
Hemmo on hiljaa hetkisen. Hänen
on niin oudon' h3rvä olla — näin ovat he
kulkeneet rinnatusten «vuosikymmenet,
lapsesta aikuisiksi. Kohtalon käsi on
heidät sitten erottanut, mutta ehkäpä
sydämen kipeimmät ajatukset kulkevat
yhäti rinnan epätoivoisina etsien tove­riaan.
Molemmat ovat vaiti kuin lumot­tuina.
Hemmo katselee viereellään ole­via
poskia, joita terve punerrus värit­tää.
Hiljan kauniisti kaartuvat huulet
ovat puoliavoijnina ja kaunis, terve
<l]iaimmasrivi näkyy. Hilja on luonnolli­nen,
kaunis omalla tavallaan . . . E i
•maalattu, keinotekoinen nukkel Val­koinen
villamyssy sopii niin 'hyvin hä­nen
kiharoilleen. Viimein kysyy Hem­mo:
—- Oletko tullut lomalle näin talvel­la?
Eikö kesällä olisi hauskempaa oHa
täällä kotipuolessa?
— Olen nyt vain jonkun päivän, s^-
noo Hilja. — Tuli koti-ikävä. Tahdoin
nähdä taas Jiämä tutut tienoot lumen
peittäminä. Ne ovat niin satumaisen
kauniita. Katsohan esim. tuolle tutulle
Keinukalliolle. Sijellä kuuset kurottavat
oksiaan aivan kuin tervehtien . . . Siel­lähän
ovat meidän yhteiset latumme . . .
Liekö kukaan tänä talvena hiihdellyt
siellä? Tulin eilen ja heti illalla käväi­sin
tähtimäellä lukemassa tähdet. Voi,
niitä oli miljoonia, joten en päässyt al­kuunkaan!
Niitä syttyi aina lisää ja ne
ikäänkuin vilkuttivat minulle terveh­dyksensä
. . . Niin — joku lensikin.
Hemmo puristi vierellään olevaa'tyt­töä
ja- kysyi:
— Toivoitko mitään silloin? Ennen­hän
aina toivoimme jotakin uutta ja
hyvää, kun näimme tähden lentävän.
— Voi, *Hem'mo, toivoin . . . Oikein
sydämestäni toivoin, etten tapaisi si­nua.
Myssynsä alta Hilja kurkisti sy-väHe
Hemmon silmiin.
— V'oi hyvä jumala! pääsi Hemmol­la.
— Niinkö paha olen ollut sinulle,
että et enää soisi edes näkeväsi minua!
Eihän se ole totta?
— Kuulehan nyt, selittää Hilja. ]MCM1-
lä oli ennen niin ihmeellistä — kuin s^-
tua. Kaunista satua, joka loppui kes­ken.
Sen sadun qlen kätkenyt S3'dämee-ni
ja sillä länimittelen pahoina päivinä.
Siksi toivoin, etten näkisi sinua,' ettei
•tuo puhdas lumous särkyisi — luistaisi
käsistäni, palaisi poroksi . . . En olisi
saanut tulla rekeesi! Voi. et saa kos­ke^
minuun sinä —toisen oma . . .
Rakas mieheni
Gust Gustaf son
jätti tämän ajan ja muutti tuonentu-viUc
helmikuun 29 pnä 1956, käi^t-tyään
vaikeaa hengenahdistusta 6
vuotta, josta johtui sydämen heikkous
ja kävelykyky heikkeni.
Gusti oli sjnntynyt Tm>un ja Porin
läänissä Suomessa ja tuli tähän maa­han
nuorena.
Kun aamu saapui,
niin matka päättyi
ja uneen vaivutti väsyneen.
Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen,
on rauha sydämessä väsyneen.
ID.\.
K I I T O S
pastori Johnsonille, joka siunasi Gus-tin
lepotilan ja Ville Aholalle selvistä
sanoista. Kiitos teille Sointulan nais­laulajat.
Ai se oli kuin taivaallinen
hynmi. Kiitos Nestori Rosthenille ih­meen
sievästä laulusta. Kiitos korteista
ja kirjeistä, joilla ilmaisitte osanotton­ne
syvään suruuni. Samoin kantajille
viime palveluksesta.
Kiitos teille ystävät, jotka olette sei-soneer
rinnallani niin aurinkoisina kuin
pilvisinäkin päivinä.
Teitä kaikkia kiittäen.
IDA GUST.4FSON
Sointula, B. C.
TALVISEN illan pimeys oli jo ver­honnut
kaupungin ja vasta äsken-sataneen
pehmeän lumen peittämä ka­tu
oli aivan tyhjä. Pentti odotti linja-autopysäkillä
harmistuneena/ sillä nyt
ei hän enää mitenkään ehtisi ennen yh­deksää
elokuvateatterm luokse, missä
Irja-häntä odotti.
Kaksi vaunua oli jo mennyt ohitse,
mutta molemmat niin täynnä, ettei ol-l^
t mahdollisuutta niihin tukkia ja ei­väthän
ne pysähtyneetkään. Irja var­maankin
olisi loukkaantunut, sillä hän
itse oli aina täsmällinen. Mutta kyllä­hän
siitä selittelyjen avulla kuitenkin
selvittäisiin ja elokuva "iLoistava voit­to"
esitettäisiin vielä toisinakin päiv-n
ä . Liput taas kyllä pysyisivät tallella
lompakossa.
Mutta nythän siellä oli tulossa auto.
Pentti päätti yrittää ja heilautti kät­tään.
Auto pysähtyi ja sieltä huusi ma­riseva
ääni:
— Nouse rattaille!
Pentti nousi autoon, joka lähti liik­keelle
jo ennenkuin hän ehti ovea kun­nolleen
kiinni vetää.
— No, kuului mariseva ääni, tuliko
äijästä selvä?
Pentti tunsi väristystä . . . Millähän
asioilla tämä auto oikein liikkuikaan.
Hyödytön on nyt Hiljan vastarinta.
Hemmo suutelee hänen pehmeitä huu­liaan
ja Hilja painuu huokaisten hänen
rinnalleen. Sitten hän sanoo:
— Olen varastanut n|mä suudelmat
häneltä — häneltä, joka vuosia sitten
petti minua, näytteli ystävää ja vei ^i-noan
aarteeni.
Hemmo hyväilee Hiljaa ja kuiskii
kauniita sanoja. Sitten hän työnsi edem­mäksi,
katsoi rakkaita kasvoja ja sanoi
ilotfbmasti: ^
—Miksi et puolustautunut, miksi jä­tit
minut ja lähdit pois? Olit kuin vie­ras
— olisin halunnut sinut, vain sinut!
— Voi, Hemmo! On väärin että syy­tät
minua. Olisinko nöyrtynyt rukoile­maan
rakkauttasi! Silloin olisit työntä­nyt
minut pois — ehkä inhoten . , .
Ei. minä lähdin kuultuani, että olin si-nulle
vam taakkana, aina kintereillä,
kuten Elsa sanoi. Hän kertoi sinun vi­haavan
minua.
— Xiin, niin kai hän k.^rtoi, huokasi
Hemnlo. Mutta kaikki ei ole m3-öhäis-tä
. , . 'Mitä sanoisit jos eroaisin? Tu­lisitko
lämmittelemään liedelle, jonka
toinen on tuhkalla sammuttanut?
:—^ Herfimo, etkö ole onnellinen vai­mosi
kanssa? Sinullahan kerrotaan ole­van
pieni tyttökin. Sinäkö jättäisit hei­dät
ja särkisit monta elämää? Ei kos­kaan!
Olet.mies, joten pysy paikallasi
lapsesi tähden, -meidän entisen puhtaan
rakkautemme tähden! Näin on h\^-ä.
^luistelemme kaunista, kadonnutta on­neamme.
Sinä voit heidän läheisyydes­sään
unohtaa minut, vaikka — minä
en voikaan yksinäisvydessäni . . . Or­po
sydämeni huutaa sinua, etsii vain
sinua.
Hemmo pusertaa Hiljaa itseään vas­ten.
Hän tietää, että Hiljan esittämä
ratkaisu on sittenkin paras. Mitä tulisi
heistä kaikista? Elsa, ylpeä ja kylmä
Elsa, ei koskaan suostuisi eroon. IMitä
tulisi pikku Lailasta, hänen hoidossaan?
Elsa vaatisi, jos eroonkin suostuisi, että
lapsi jäisi hänelle, vaikka ei muuten
nostakaan sormeaan tyttösen h\-\'äksi.
Hän kyllä muistaa käydä antamassa
Erikalle «määräyksiä lapsen hoidosta.
'Kuluu kuitenkin päiviä, ettei hän kos­kekaan
t\-ttöseensä. Onneksi kuitenkin
Erika valaa kaiken hellyyden lapselle.
Se on Elsan kaltaista lapsesta huoleh­timista.
(Jatkuu)
Hän havaitsi vierellään hartiakkäan,
tuikean näköisen miehen, kun taas oh­jauspyörän
takana istui vaaleatukkai-nen
nainen, joka ei vahingossakaan sil­männyt
taakseen, jotta olisi ollut mah­dollisuus
todeta hänen piirteensä.
(Ulos vilkaistessaan 'huomasi Pentti,
että auto kiiti kohti keskikaupunkia.
Pentti päätti jotenkin mukautua tilan­teeseen
ja kysäisi vieressään istuvalta
mieheltä;
; — Kuka hän on? ja osoitti sormel­laan
naista.
— Hän on Anni — Jurmuii Anni,
Hänestä ei tarvitse välittää, voit hyvin
kertoa miten kävi.
Pentistä tuntui tilanne jännittävältä
ja hän päätti soveltua siihen ja katsoa
mitä tässä oikein hommataan. Siksi hän
sanoikin rauhallisesti:
— Ei ollut kotona.
-— »KuuHtko, Anni, ei ollut kotona.
Kyllä sekin oli huonosti.
' — Minähän sanoi sinulle, kuului nai­sen
kaunis ja miellyttävä ääni. Se oli
aivan turhaa pitää niin suurta kiiret­tä.
Nyt-on taas aloitettava alusta ja sii­tä
emme suinkaan saa kiitosta papalta.
Pappa tulee raivoamaan ainakin kym­menen
minuuttia, mutta mitäpä tässä
nyt voi.
•Pentti puolestaan ajatteli, että nyt oli
jo myöhäistä Irjan tapaaminen, joten
lienee parasta jatkaa leikkiä/sillä yar-maankin
jonkinlainen sattumainen yh­dennäköisyys
oli saanut autossaolijat
erehtymään hänen suhteensa ja hän voi­si
päästä jostakin perille. Niin jostakin I
olipa se nyt sitten mitä h>n'änsä.
Siinä tuumiessaan hän muisti josta-kin
lukeneensa tai kuulleensa puhut!
tavan marisevaäänisestä miehestä -J
"Marinasta". Se kai yhdistyi jollako
tavalk ahonkin rikolliseen joukkuee.
seen. Hän päättikin kokeilla ja; k>'syi-
— Hei Marina, mmne me nyt oikein
olenmie menossa?
— Papan luokse tietenkin, imihin sit.
ten muualle.
Mies tunsi nimen, mutta ryhtyi sa­malla
tarkastajnaan Penttiä tarkemmin
ja "silloin -hän tarttui lujasti kiinni i
Pentin'käsiin ja märehti: i
—- Kuka p . . . le sinä oikein olet?
Auton örhjaaja pysäytti vaunun, |
mutta "Marina" komensi häntä aja.
maan ja niin lähti auto taas eteenpäin,
— Kuka sinä olet? kysyi "Marina"
entistä uhkaavanumn ja ote käsivar.
sissa koveni.
Olen, hm, olen . . . selitteli Pentti,
joka nyt oli varma siitä, että oli joutu­nut
vaarallisen rikollisen käsiin . . .
olen, nimeni on . . ,
— Hän on aivan Jaskan näköinen.
Sama pituus, samannäköiset kasvot, sa­manlaiset
vaatteetkin. . Mitä teemme
hänelle, Anni?
Pentti näki tytön kohauttavan olka-
'päitään.
•— Anna hänelle suukko, niin etta
hän nukkuu. Jätärnme hänet sitten
minun "asuntooni ja lähdemme kiireesti
etsimään Jaskaa.
— Hyvä on, marisi mies. Ehdin
keskustella hänen kanssaan myöhem-minkin.
(Nyrkki sattui Pentin leuan-1\
kärkeen ja hän vaipui ääntä päästä-['^
- mättä auton istuimelle.
'Kun hän -heräsi, havaitsi hän olevan-\
I
m
i
.S
•a
is-
K I I T O S
Tahdon lausua kauneimmat kiitokset Montrealin Naisten ker­holle
ja kaikille tuttaville, kun kävitte minua sairaalassa katso­massa.
Kiitos niistä monista kukkasista, makeisista, korteista, hedel­mistä
ja kaikesta mitä sain teiltä. Suurkiitos niille ystävilleni, jot­ka
tulitte minua kotiin yllättämään Kertun päivänä. Kiitos käy­tännöllisestä
lahjasta ja kahvipöydän antimista.
Montreal
Teitä kaikkia idittäen,
KERTTU KARTTUNEN
Quebec
4
SYDÄMELLISET ONNITTELUMME
HÄNEN 5 l-VUOTISSYNTYMÄPÄIVÄNSÄ JOHDOSTA
TOIVOTTAVAT ALLAMAINITUT
S¥KULAISET JA YSTÄVÄT:
riilda Wälimaa
Hanna ja Charlie S\vedlund
Elli ja Walter Puukila
Anni ja John Liinamaa
Meeri ja Frank Lehti
Vieno ja Aarne Johnson
Ella ja Henry Ström
Martta ja Vili Mäki
Fanny ja Wayne Lehti
Mr. ja mrs. Steklasa,
Azilda, Ont.
Martta ja Walter Wähämaa
Ellen ja Eino Puska
Impi ja Aaro Poutanen
Ida ja William Laalo
Tyyne ja Heikki Kangas
Mr. ja mrs. Predon
Aino ja Väinö Anttila
Ann ja Veikko Kopsala
Irja ja Yrjö Rintamäki
Mr. ja mrs. Laakso
Helli ja -Eli Nevala
Mr. ja mrs. Edmond Poulin
Toini ja Paul Tapper
Margaret ja Leo Wähämaa
Y. Mäki
Mr. ja mrs. Pasanen
Swen Olson
Mr. ja mrs. John Bestrom
W. Olson •
Mr., ja mrs. Olaf Hansen
Anita Saari
Andrey Prancetich
Altti Liinamaa
Tony Goegan
Lilian ja Aate Wähämaa
Aino ja A. Lautsio
Mina ja Willard Peterson
Riikka ja Otto Viitasalo
Betty Kopsala
K I I T O S
Sydämelliset kiitokseni siitä tosiyllätyksestä jonka järjestitte syntymäpäiväm
johdosta. Kiitos arvokkaasta lahjasta ja hyvästä tarjoilusta.
Erikoinen kiitokseni homman alottajille Hanna ja Charlie Swedlundiiie,
sekä siitä kun annoitte kotinne tätä tilaisuutta varten.
Parhain kiitokseni soittajille. Olaf Hansenille kronikasta ja kaikille, jotka ta­valla
ta toisella oUvat apuna tässä iUanvietossa.
Azilda, Ontario MARTTI WÄLIMAA
Maaliskuun 24 p. 1956
f
•ii
S i ^ 10 ' ^ Lauaätäina.^ nöaallskuun St päivänä. 19S6